Sampo yskii
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Ihmiskunta on nyt pysäytetty varomaan ja potemaan salakavalalsti leviävää tapavaa virustautia. Olemme nyt nopeasti joutuneet arvioimaan ja päättämään toimiemme ja tavoitteidemme tärkeysjärjestystä.
Viimeisen sadan vuoden ajan, lähes keskeytksettä (maailmansotaa lukuunottamatta) ihmiskunta on elänyt yhtä kasvun, kehityksen ja kiihtyvän kulutuksen juhlaa. Olot ovat parantuneet kaikenlaisilla mittareilla mitattuna: maailman väkiluku, odotettu elinikä, koulutus, terveys ja kulutustaso ovat parantuneet lähes kaikkialla maailmassa. Mutta nyt – yllättäen – alkaa näyttää siltä, että kasvu ja hyvinvointi eivät ehkä olekaan ihan varmalla pohjalla.
Lisääntyvä yltäkylläisyys perustuu pitkälti siihen, että kaikenlaista kulutustavaraa tuotetaan siellä missä tuottaminen on ”halpaa”, eli kaukaisten itäisten maiden hikipajoissa. Nämä ovat riittävän kaukana meistä, niin että meidän ei tarvitse tiedostaa tuottamisen kyseenalaisia menetelmiä ja ihmisoikeusongelmia. Nyt TV2:ssa ja YLE Areenassa pyörivä sarja ”Verta, hikeä ja t-paitoja” kertoo tarinaa muotibisneksen tuotannon todellisuudesta: lapsityövoimaa, pitkiä työpäivä (siis jopa työpisteen vieressä elämistä) minimaalisella korvauksella, työturvallisuus on tuntematon käsite, ja ympäristön pilaantumisesta ei välitetä.
Kyseinen tuotannonala, eli muotivaatetuotanto, on erittäin ympäristöä kuormittavaa. Se tuottaa enemmän hiilidioksidia kuin laiva-ja lentoliikenne yhteensä, mutta tietenkin tuon alan kustannuksiin kuuluu myös tuotteiden kuljettaminen moneen kertaan paikasta toiseen, ennen kuin ne ovat meidän kaupoissamme. Sieltä ne sitten ostetaan parilla eurolla, pidetään kerran tai kaksi, ja heitetään pois.
Tämä kaukomaiden halpatuotanto ei tietenkään koske vain muotialaa, vaan lähes kaikkea meidän päivittäistä kulutustavaraa, teknologiaa, elektroniikkaa, varaosia ja komponentteja, lääkkeitä, ja joiltakin osin, jopa elintarvikkeita. Meidän länsimainen ”vaurautemme”, eli korkea kulutustasomme, perustuu pitkälti siihen että kaikkea tätä ”halpaa” on saatavilla runsaasti, jopa enemmän kuin tarvitaan. Tämän elintason myötä meillä on sitten varaa paljon muuhunkin kuten lyhyisiin työaikoihin, kaukomaiden matkailuun ja korkean teknologian tuotteisiin.
Tämän globaalin vaihdantatalouden ja kaupan myötä me ihmiset elämme samassa yhteisössä, yhteisessä maailmankylässä. Kaikki maailmassa on tullut yhteiseksi. Jaamme yhteisen talousalueen, yhteisen kulutuskulttuurin, yhteiset taudit, yhteiset lääkkeet ja hoidot. Eri toiminnot ovat vain keskittyneet tämän yhteisön eri osiin. Jossakin paikoissa suunnitellaan, tilataan ja kulutetaan, toisilla paikoilla taas tuotetaan. Jossakin t-paitoja, jossakin hengityssuojamia, jossakin taas hanskoja tai suojavaatteita, jossakin testaustikkuja, jossakin niitä varaosia ja laakereita millä koneistot pidetään käynnissä.
Nyt tekisi mieli käyttää tässä vähän kaukaa haettua mielikuvaa: Myyttisessä Kalavalan maailmassa seppä Ilmarinen takoi ihmeellisen maailmankoneen, eli Sampo Kirjokannen, joka tuotti kaikkea sitä hyvää mitä ihmiset tarvitsivat. Mylly jauhoi, ja sen eri tuuteista saatiin rahaa, viljaa ja suolaa, eli ”kotipitoja”, ”syötäviä” ja ”myötäviä”. Näitä hyvinvointia tuottavia ”sampoja” on sittemmin oikeasti rakennettu lukuisia, kukin hyvin toimeentuleva paikallinen kulttuuri on rakentanut omansa. Näiden tuotteista on syntynyt heidän elinkeinonsa ja toimeentulonsa.
Meidän nykyinen sampomme on maailmanlaajuinen, tosi monimutkainen, monitasoinen ja moniosainen koneisto, joka on hienoviritetty maksimaaliseen tehokkaaseen hyötysuhteeseen. Myllyyn kaadetaan sisään tieto-taitoa ja suunnittelua, fossiilista polttoainetta eri muodoissaan, ja raaka-aineita. Rattaita voidellaan erilaisilla kemikaaleilla ja rahalla. Jossakin koneen pimeissä uumenissa pyöriä pyörittävät lukuisat pienet kädet, hyvin halvalla. Suuret raaka-aine- ja tuotevirrat liikkuvat liukuhihnoja (siis laivareittejä) pitkin ympäri konetta, ja kullekin nurkalle valuu tuotteita tarpeen ja maksukyvyn mukaan. Ja jätteitä – kaikissa muodoissaan – niitä myös tupruaa kaikille nurkille.
Varsinaisia koneenkäyttäjiä, niitä jotka hallinnoivat säätelynuppeja, on vain hyvin harvoja, ja useimmat ihmiset eivät ollenkaan ymmärrä miten koneisto toimii. Useimmat ihmiset, kukin omalla paikallaan, keskittyvät niin tiukkaan hoitamaan omaa tehtäväänsä, että he eivät kanna huolta siitä mitä tämän koneiston toisilla nurkilla tapahtuu. Useimmille riittää että läheisestä tuutista valuu jotakin toimeentulon perustarpeita.
Kyllä kai tuo maailman hyvinvointimylly voisi toimia hyvässä tasapainossa vaikka loputtomasti, jos joku osaisi pitää huolta sen kestävyydestä, huollosta ja toimintaympäristöstä. Nyt on kuitenkin tultu siihen että kone alkaa yskiä ja piiputtaa. Sen päästöt ja hukkaläpmö ovat lämmittämässä koko konehuoneen tukalan kuumaksi. Koneenkäyttäjät alkavat hukkua jätteisiin. Koneen jalostusmyllyihin on jo uhrattu lähes kaikki resurssit mitä tämä planeetta tuottaa, luonnonvaraiset ja muut hyödyttämät lajit ja ympäristöt ovat saaneet väistyä.
Nyt on nähty jo sekin että yllättävissä tilanteissa tästä äärimmilleen optimoidusta tuotankokoneistossa ei löydy paljoa joustoja. Uusi virus-pandemia on levinnyt pitkin koneistoa, ja sampo yskii nyt pahemman kerran, enemmän kuin mihin ollenkaan on varauduttu. Nyt kaikkialla tarvitaan lisää hengityssuojaimia, mutta ei voi mitään, niitä ei tuoteta kuin yhdestä luukusta. Tuotantolinjan kapasiteetti ei riitä – tuutista tulee siis jotakin korvaavaa tuotetta.
Todennäköisesti – toivottavasti – tämä pandemia on vian lyhyt häiriö maailman-taloussampon toiminnassa. Hetki yskähdellään, ja sitten toiminta jatkuu täydellä teholla, kuten ennenkin. Koneenkäyttäjät varmaankin kääntävät kaikki säätimet kaakkoon, tai siis tappiin, missä ilmansuunnassa se sitten lieneekään.
Kuitenkin – juuri nyt kun kierrokset ovat hetkeksi matalammat – voisimme ottaa aikaa ja miettiä sitä, miten tämä maailman sampo toimii. Mitä se tuottaa, mitä se kuluttaa, kenen ehdoilla, kenen hyödyksi, ja mikä on se kokonaisvaikutus. Miten se saataisiin toimimaan sillä tavalla luotettavasti, että ei tarvitse uumoilla että koskahan sen kone alkaa keittää? Koska koneen alla työskentelevät köyhät kuolevat kuumuuteen? Miten vähennetään koneen päästöjä niin että planeetan tila voidaan pitää asuinkelpoisena? Tarvitaanko tällä planeetalla tällaista koko planeetan yli ulottuvaa talousjärjestelmää? Voitaisiinko lisätä paikallista omavarisuutta niin että tavaroiden kuljettaminen ympäri planeettaa tulisi tarpeettomaksi? …
VAIHTOEHTOJA VARMASTI OLISI OLEMASSA, MUTTA ONKO MEILLÄ HALUA, KYKYÄ JA USKALLUSTA ETSIÄ NIITÄ??
Sama kommentti tänne, kun FB.ssa se näkyy laajasti.
Tuot hyvin esiin ihmiskunnan ongelmat johtuen pääosin meidän kulutuksestamme ja mukavuuden halusta, pohjana ihmisluonnon ahneus ja vallanhalu, sekä vähät-välittämisen globaalista vastuusta. Hyvin stimuloiva kirjoitus ja sampo-mielleyhtymät.
Lisään siihen – lähes toistona omalta fb-sivultani – äskeistä tekstiä; sattuikin samoihin aikoihin.
” Markkinatalous tarvitsee vähintään selviä kansainvälisesti hyväksyttyjä sääntöjä. Mitään ei muutu globaalisti, elleivät laajat kansanjoukot – kansat ryhdy vaatimaan muutosta, mikä toteutunee pääosin ylikansallisten sopimusten ja niitä toteuttavien järjestöjen avulla
Oikea osoite on maiden hallitukset, jotka pääsääntöisesti (lyhyet vaalikaudet sekä yllä olevia syitä) eivät ole tehneet juuri mitään vallitsevan talouspolitiikan muuttamiseksi 1980-luvulta lähtien. Pienten veroparatiisien asukkailta tätä ei kannattane odottaa.
Taitaa viedä aikaa.”
Nämä globaalit ”korona”-tapahtumat ja Greta Thunberg-esimerkit ovat merkkejä muutoksista.
Tärkeää, että Kirsi teksti saa laajaa huomiota.
Meitä taitaa olla aika monia ketä tämä globalisaation ja teho-talouden ehdoilla eläminen hirvittää. On vain vaikea tietää mistä tämä globaali koneisto lähtisi muuttumaan, kun nykyisellään kaikki ovat siitä niin totaalisen riippuvaisia. Mutta puhua siitä ainakin pitää — niin että meillä edes pysyisi tavoitteena koettaa korjata systeemiä kestävämpään suuntaan.
Blogissa esitetty huoli globalisaation vaikutuksista ilmastoon sekä kehitysmaiden lapsiin ja muuhun väestöön on perusteltua ja kiistatta totta. Mutta, minun mielestäni muutoksen tulisi toimiakseen lähteä halpatyövoimavaltioista itsestään. Niitä hyväksi käyttävät kehittyneet maat ja yritystoiminta tulevat jatkamaan nykyiseen mallin niin kauan kuin kehitysmaiden päättäjät ja niiden työvoimatarjonta sen sallivat.
Mutta voiko kehitysmailta odottaa aloitteellisuutta tässä asiassa. Tuskinpa, sillä niillä ja niiden väestöllä on ehtymätön halu parantaa omaa hyvinvointiaan. Ne tarvitsevat siihen työntekomahdollisuutta. Sitä tarjoavat kehittyneiden maiden yritykset. Vasta sitten, kun niiden oma elintaso on noussut riittävästi, lapsi- ja halpatyövoimaan perustuva talous kääntyy ja saastumista hillitsevät omat investoinnit pääsevät alkuun.
Meidän maailmamme ja sen talouselämä on kuin fysiikasta tuttu yhtyvät astiat. Lepotila syntyy vasta, kun nesteen pinta on kaikissa astioissa samalla tasolla.
Olojen ja käytäntöjen tasaantuminen voisi lähteä käyntiin hetkessä, jos täällä niistä tuotteista pitäisi maksaa vastaava hinta kuin mitä täkäläisistä… Tämä tietysti aiheuttaisi raktioita joka portaassa … mutta sopivalla kansainvälisellä lainsäädännöllä reaktiot voisivat vähitellen tasaantua niin että ihmisille maksetaan samasta työstä sama palkka joka puolella — ja että tuotannot muut eettiset vaatimukset täytää olla samat joka puolella.
Optimisti voi toivoa, että tästä poikkeusajasta poikii jotain pitkäaikaisempiakin parannuksia. Jo ennen pandemiaa oli havaittavissa, että globalisaation hulluin vaihe alkoi hiipua. On tuotteita joissa lukee ”Made in Europe”. Ihmisiä kasvasassa määrin kiinnostaa, missä ja miten heidän tavaransa tehdään, vaikkakin tietysti ihmisten näkökyky asiassa on lyhyt ja kapea. Poikkeusajat ovat tuoneet ongelmat selvemmin esiin ja voisin hyvin kuvitella, että tuotantoa siirretään taas lähemmäs laajemminkin. Toisaalta pandemia on kasvattanut ja voimistanut kahta rumaa peikkoa, protektionismia ja pelkoa. Nämä ovat fasismin käyttövoima. Saattaa olla, että mennäänkin ojasta allikkoon. Uusliberalismi on kuitenkin mennyt piiloon. Kukaan ei ole sanonut, ainakaan kovin näkyvästi, että aluillaan oleva lama vain tervehdyttää taloutta ja heikkojen pitääkin kaatua. Nyt elvytetään isommin kuin koskaan. Ehkäpä Friedmanin opit vihdoin kammetaan jalustaltaan ja juppiaika päättyy.
Tarvitaan varmaan kriisiaikoja – joka tietenkin oli jollakin asteella olemassa jo ennen korona-epidemiaa – ennenkuin aletaan nähdä kriittisesti yleisiin käytäntöihin liittyviä ongelmia. Ongelmiin pitää sitten osata reagoida niin että lähdetään parempaan suuntaan …
Tästä kohta seuraavaanblogiin…
Hyvä kirjoitus vertauksineen kaikkineen.
Nyt ihmiskunnalla, siis meillä ihmisillä, on tuhannen taalan paikka miettiä miten jatketaan koronapölyn laskeuduttua. Nyt olemme joutuneet muuttamaan tekemisiämme ja siinä sivussa huomanneet, että vähemmälläkin hosumisella ja touhottamisella pärjää.
Toivottavasti tämä johtaa siihen, että massojen käyttäytyminen muuttuu edes vähän.