Puhuvat valaat ja ainutlaatuiset ihmiset
Heinäkuun alussa tarjoutui minulle mahdolisuus istua rantakivillä, tarkkailla maitovalaita ja kuunnella niiden ääniä veden päältä, kuin myös pinnan alta. Vienanmeren Solovetskin luostarisaari on itsessään hieno paikka ja luonto on siellä pohjoista. Alueen lähihistoria on kuitenkin järkyttävä. Siellä kuoli yli 100 000 ihmistä gulagin vankileirillä. Lisää tietoa löydät Soltsenitskin Gulag- Vankileirien saaristo- nimisestä, Nobel palkitusta kirjasta. Tämä kaikki laittoi miettimään ihmisen sisäistä hyvyyden ja pahuuden taistelua noin kulttuurin ja sivilisaation säilymisen kannalta. Miettimistä riittää edelleen.
Oli laskuvesi, aamuyö klo 2, lämpötila +2, tuuli 2m/s.Taivaalta tuli vähän valkoista. Valaat olivat naaraita ja harmaampia poikasia. Täysikasvuiset koiraat olivat kaukana merillä. Koiraiden soidinääniä ei siis kuuluisi täällä. Naaraiden ja poikaisten ääniä kuului sitäkin enemmän. Siellä ne keskustelivat – vai huutelivatko ne itsekseen ilman varsinaista merkitystä?
Kaskelottien tiedetään keskustelevan keskenään. Ääniä oli miellyttävä kuunnella. Ei kuulunut varsinaisia riitasointuja. Välillä ne lauloivat kuvannollisesti kuin kanarianlinnut. Muutaman tunnin ajan, kun vesi oli alhaalla, oli mielenkiintoista huomata laulun lisäksi kaksi käyttäytymispiirrettä. Ensimmäinen piirre oli, että maitovalaat ikään kuin katsoivat meitä. Yleensä valaista näkyi vain selkäpuoli. Toisinaan joku niistä nousi pystyasentoon ja nosti pään kaulaa myöden vedestä ja näytti tarkkailevan nimenomaan meitä rannalta tarkkailevia. Toinen piirre, jonka tulkitsin puhtaaksi ilonpidoksi oli selällään uiva maitovalas, jonka pää oli veden yläpuolella. Sellaista toimintaa, josta valas selvästikin nautti. Nauttiminen ja hetkeen tarttuminen varmaan vähentää valaankin stressiä.
Viimeisessä Science-tiede lehdessä pohdiskeltiin ihmisen evoluutiota. Ihmisen sukupuu perustuu osittain DNA-tutkimuksiin, mutta suurimmaksi osaksi erilaisiin fossiilisiin kallo- ja hammasmittauksiin. Vaikka ihmisen sukupuun lajitaksomonia on vielä melko epäselvä, on syytä muistaa, että ihmisen kehitys on seurannut evoluution lakeja niin kuin minkä tahansa muunkin lajin kehitys. Emme ole siinä mielessä pätkääkään erilaisia kuin muut selkärankaiset.
Voimme kaikki tunnistaa omasta elämästämme hetkiä, joilloin olemme vain keskittyneet nauttimaan olostamme — esimerkiksi nauttiessamme kesäisestä järvimaisemasta. Me osaamme rauhoittua, istua järven rannalla, nauttia hetkestä ja sen äänistä, rakentaa jotain yksinkertaista tai esimerkiksi laulaa kauniisti ja kokea hetket miellyttävinä tai kauniina. Mikseivät muutkin selkärankaiset pystyisi vastaavaan? Miksi evoluution keskeisimpiä osia lajin säilymistä, ympäristöpaineita, ja valintapaineita painotetaan niin voimakkaasti ja monasti siinä sävyssä että ympäristö olisi jotenkin vihamielinen – kovin tuskaisaa? Miksei missään mainita, että eläinten hyvän olon tunne on varmasti tärkeää, ainakin korkeampien eliöiden säilymiselle?
”Voimme kaikki tunnistaa omasta elämästämme hetkiä, joilloin olemme vain keskittyneet nauttimaan olostamme — esimerkiksi nauttiessamme kesäisestä järvimaisemasta. Me osaamme rauhoittua, istua järven rannalla, nauttia hetkestä ja sen äänistä, rakentaa jotain yksinkertaista tai esimerkiksi laulaa kauniisti ja kokea hetket miellyttävinä tai kauniina. Mikseivät muutkin selkärankaiset pystyisi vastaavaan?”
Olen seuraillut, kun varis leikkii myrskytuulen kanssa ja selvästi nauttii. Kesäkanat makailevat auringonpaisteessa koivet kohti taivasta. Kyllä ne muutkin osaavat. Onneksi niin.
Maitovalaat lienee eriytyneet vain Vienanmeren seutuville. Useimmat eläimet eriytyy omille alueilleen ja sopeutuu sinne missä on hyvä olla.
Samoin ihmisetkin ja vain pakkotilanteet saa laajempaa liikehdintää. Kesän pakolaisryhmät näyttäneet miten muutaman vuoden odottelun jälkeen järjestäytyneet joukkoina liikkeelle – samoin eläimet joukkoina matkoilleen ja siten säilyminen todennäköisempää.
Maitovalaista jotkut tehneet kokeita musiikilla, johon valaat tavallaan vastanneet. Aistit eläimillä monenlaisia ja jotkin valaslajit kykenee skannaamaan äänellään kehon sisältäkin. Elekielellään eläimet ainakin osaa viestiä (ihmisenkin kansainvälinen kieli).
Ilta-Sanomat la 29.8.2015 haastatteli eläkkeelle (jäänyttä) Esko Valtaojaa. Laaja haastattelu päättyi ihmettelyynsä;
”mitä — ihmiset tekevät, jotka vain istuvat junassa, eivätkä tee mitään?”
Oikoen voi sanoa ihmisten eläessään jo tekevänsä elämäänsä. Mutta junassa, itse matkatessani yleensä mennyt jonnekin tiedetyssä tarkoituksessani ja siihen valmistautuen – aamulla ottamalla eväitä mukaan ja syömällä, sitten lepäillen ja maisemaa seuraten (ja kanssamatkustajia). En itse pidä paljosta seurustelusta juna- tai linja-automatkoilla – joka vie mahdollisuutta aistia ja kokea aitoa uutta maisemaa (ei tv ym. tallennetta). Matkat aikamatkaamme avaruudessa – Maan pinnalla kulkiessammekin, ainutkertaisia joka hetkemme.
Paluumatkani junalla yleensä olleet koko päivän päätteeksi myöhään ja silloin hämärässä tai pimeässä enempi väsyneempänä vain lepää ja hieman nukkuukin (lukeminen ja ”tekeminen” silloin väsyneenä ei kunnolla onnistuisikaan).