Onko siellä ketään??
Galileon Galilein (1564- 1642), Tyko Brahen (1546 -1601) ja Johannes Kepplerin (1570 – 1630 ) ajoista lähtien me ihmiset olemme – vähitellen – oivaltaneet että koptiplaneettamme Maa sijaitsee Aurinko-keskeisessä planeettakunnassa, ja että tässä lähinaarustossa on muitakin taivaankappaleita, eli planeettoja, jotka samalla tavalla kiertävät tuota samaa keskustähteä. Kaukoputkien kehittyessä tähtitieteilijät tähyilivät näitä naapuri-maailmoita. He olivat – samoin kuin tieteen uusia löydöksiä seuraava yleisö – olivat kovin kiinnostuneita selvittämään, olisiko noissa maailmoissa myös saman tapaista elämää kuin täällä Maassa. Olisiko siellä kenties ihmisten kaltaisia, teknisesti taitavia olioita, olisiko siellä kaupunkeja ja yhteiskuntia.
Italialainen tähtitieteilijä nimeltä Giovanni Schiaparelli (1835 – 1910) tutkiskeli kaukoputkellaan 1877 Marsia, ja havaitsi siellä joitakin ilmeisiä pinnanmuotoja tai vaihteluita. Havainoistaan hän piirsi tällaisen kartan
https://en.wikipedia.org/wiki/Giovanni_Schiaparelli
Hän nimesi kaukoputkessa erottuvat pitkät suorat kuviot tai rakenteet italialaisella sanalla ”canali” – kuvaillakseen jonkinlaisia epämääräistä rakenteita tai muotoja planeetan pinnalla. Tuo nimike tuli kuitenkin käännetyksi englannin kielelle sanalla canals – kanavia – joka taas tarkoittaa ihmisen rakentamia, veden täyttämiä uomia. Arvaahan sen, sana lähti kiertämään, ja huhu ruokki itse itseää. Erityisesti amerikkalainen tähtitieteilijä, Schiapparellin aikalainenPercival Lowell omisti koko tieteilijän uransa Marsin pintarakenteidne, ja erityisesti, vesiuomien ja mahdollisesti jopa niiden risteyksissä sijaitsevien kaupunkien havaitsemiseen. Yleinen mielipide oli vakuuttunut siitä että Marsissa on elämää, ja jopa meidän kaltaistamme älykästä, teknisesti pystyväistä, ja ehkä agressiivista. Ihmiset olivat varmoja että meillä on olemassa naapureita tässä planeettakunnassa.
Vasta ensimäinen onnistunut Mariner 4 lento vuonna 1964, ja sitä seuraavat 1969 lentäneet Mariner 6 ja 7 luotaimet kuvasivat Marsin pintaa riittävän läheltä. Kuvista nähtiin että naapuriplaneetta on kuivaa, elotonta hiekkaerämaata. Kuitenkin – valtavat joen uomien näköiset rotkot ja pinnan muodot antoivat olettaa että ehkä vettä on joskus ollut, runsaastikin. Mutta ei ole enää.
Maan asukkaiden mielessä paloi kuitenkin edelleen kysymys: olisiko siellä kuitenkin jotakin elämää. Jos ei ihan teknisesti sivustynyttä, niin kuitenkin – jotakin. NASAn valtava teknologinen taidonnäyte, Viking 1 ja 2 lennot, 1975, kumpikin onnistuivat viemään laskeutujan Marsin pinnalle. Laitteet suorittivat kemiallisia kokeita planeetan pintakerroksista: näytteistä etsittiin orgaanisia aineita tai metabolista aktiivisuutta. Jotakin kemiallista aktiivisuutta läytyikin – mutta ei mitään Maan elämä kaltaista metaboliaa. Siis – ei elämää!! Tai – ehkä sittenkin? Kokeiden tuloksetkin saattaisivat olla positiiviset, jos tuo elämä olisi ihan toisenlaista, vaikkapa vetyperoksin hapetusreaktioihin perustuvaa. Kysymys elämän olemassaolosta oli yhä avoin.
Sittemmin Marsiin on lähetetty lisää laitteita: Mars Global Survayer (1996) oli kiertoradalla seitsämän vuotta tekemässä mittauksia, laskeutujat Mars Pathfinder ja Sojourner laskeutuivat joulukuussa 1996. Mars Orbiter meni kiertoradalle vuonna 2001, Mars Express vuonna 2003, ja molempien oletetaan pysyvän siellä toimivina vielä noin kymmenen vuotta. Myös Mars Reconnaissance Orbiter (2005) kiertää yhä planeettaa. Suurinta Mars-tutkimusta ovat tehneet mönkijät Spirit ja Opportunity, jotka laskeutuivat pinnalle 2003 – Opportunity jatkoi siellä mönkimistään sitkeästi aina toukokuuhun 2016 asti. Pinnalle ovat laskeutuneet myös Phoenix (2007) ja Curiosity (2011); tämä mönkii yhä siellä Gale-kraaterin rinteillä, ja tekee hyvin merkittäviä havaintoja ja kokeita Marsin pinnan kemiasta ja geologiasta.
Kaikkien näiden havaintomatkojen tuloksena tiedämme nyt varmasti että siellä on vettä – jossakin pinnan alla jopa sulaa vettä. Mutta elämää??? Onko ?? Voisiko olla?
Tänään – tänään on tapahtunut taas uusi suuri lähestyminen: Schiaparelli on tullut uudelleen tutkimaan Marsia, nyt luotaimen muodossa. Nyt (keskiviikkoiltana) se on jo onnellisesti laskeutunut Marsin pinnalle.
Tai – juuri noin sanottiin iltauutisissa. Kuitenkin — EI SE NIIN HYVIN ONNISTUNUTKAAN!: Yhteys ei onnistu. ESAn laskeutuminen epäonnistui, TAAS!!
Tuoreita kommetteja: http://livestream.com/esa/marsarrival
http://gizmodo.com/watch-two-space-agencies-attempt-a-daredevil-landing-on-1787926534!
Näiden matkojen haasteet ovat melkoiset: onnistuneita matkoja Marsin suuntaan on tehty tähän mennessä 26, ja epäonnistuneita on ollut 29 (https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_missions_to_Mars).
Kuitenkin, teknologian kehittyessä tavoitteet kasvavat: Nyt jo monet eri toimijat – NASAn ohella myös Kiina, Intia, ja jotkut yksityiset tahot – suunnittelevat miehitettyä Mars-lentoa, ja ihmisen pysyvää siirtokuntaa sen pinnalle. Siis, varsin pian siellä on jo olemassa elämää, sekä ihminen, sekä koko joukko ihmisen mukana matkustavia pikkueliöitä…
Tämä on hyvä kirjoitus monessa mielessä, mm. siksi että siinä palautetaan mieliin kuinka laajalla amplitudilla ja nopeasti käsitykset elämästä maailmankaikkeudessa ovat historiassa heilahdelleet. Kulloinenkin käsitys on perustunut senhetkiseen parhaaseen tietoon josta ekstrapoloinnilla on koitettu puristaa todennäköinen vastaus ulos.
Näinhän se on. Rajoitetun tietämisemme antamalla suurella varmuudella …
Mihähän lieneekään seuraava keikahdus…
Tekninen elämä saattaisi siirtyä epäonnistuneita tähtiä kiertäville pienkappaleille, koska epäonnistuneen tähden yläilmakehästä voi kerätä vetyä fuusioitavaksi ionimoottorikäyttöisillä aluksilla. Vetyvarasto riittää silloin erittäin pitkään, koska sitä poltetaan vain kun tarvitaan energiaa.
Pääsarjatähtien ongelma on että pääsarjavaihe loppuu joskus, ja silloin on lähdettävä muualle. Punaisilla kääpiöillä pääsarjavaihe on tosin pitkä, mutta niiden riesana ovat puolestaan roihupurkaukset.
Epäonnistuneen tähden muodostamassa aurinkokunnassa elämä voisi kenties jatkua vielä silloinkin kun maailmankaikkeuden luonnolliset tähdet ovat jo sammuneet.
Tarjoan tätä mahdolliseksi selitykseksi sille miksi Dysonin palloja ei ole toistaiseksi havaittu.
Tämä on kyllä aika kauaksi ulottuva ajatus. Tuollaisten teknisten elämänmuotojen olemassaolo (uskoisin niin) edellyttää että ne syntyvät hiili- ja vesipohjaisten eliökuntien tuottamina – siispä ensin maailmassa pitäisi näkyä (havaittavissa määrin?) HYVIN pitkälle kehittyneitä bio-orgaanisia eliökuntia.
Määristä on vaikea sanoa. Vain osasta biosfäärejä tullee teknisiä, mutta toisaalta teknisen on mahdollista levitä, joten kumpia tahansa saattaa olla enemmän. Ainoa mikä on lähes varmaa on että niitä meidänkaltaisia välimuotoja on vähän.
… pitää siis vain tähyillä taivaalle…
Yksi tapa tähyillä taivaalle on katsella oman aurinkokuntamme ulko-osia, koska siellä on vielä paljon kartoittamatonta. Siihen liittyen, tänään avaruus.fi sivustolla on uutinen ”Planeetta yhdeksän voi olla syynä siihen että Aurinko on vinossa”. Hyvin elegantisti päätelty, jos analyysi on oikein tehty.
…lisäksi se Marsiin meno on tietenkin iso askel tietämisen suuntaan.
Nyt lehti NEW SPACE ISSN: 2168-0256 • Online ISSN: 2168-0264, vol 4 (MaryAnn Leibert) kirjottaa kokonaisen numeorn ihmisen mars-matkan mahdollisuuksista
Odotan Trace Gas Orbiterin tuloksia mielenkiinnolla. Jos planeetan pinnan alla on elämää, sen tuottamia kaasuja pitäisi vuotaa ilmakehään ja TGO:n pitäisi pystyä näkemään ne. Jos TGO toimii teknisesti, se joko löytää elämää tai osoittaa että sen esiintyminen Marsissa tällä hetkellä on ainakin jossain määrin epätodennäköistä.
Jees! Tämä iso vastaus isoon kysymykseen siis pitäisi olla jo ihan lähellä!!
MUUTEN – EIHÄN SE LASKEUTUMINEN ONNISTUNUTKAAN, TAASKAAN!! ei yhteyttä alukseen…