Olemassaolon suuria kysymyksiä
Huomasin eräässä tiedelehdessä tapahtumailmoituksen: 17. March 2020 Evening lecture: Stephen Hawking’s brief answers to the Big Questions. Convey Hall, London.
Voi kun olisi mukava päästä paikalle tilaisuuteen. Toki Maestro itse ei enää ole vastaamassa kysymyksiin, vaan hänen henkisestä perinnöstään ja mielenlaadustaan on kertomassa pari kollegaa ja pari koomikkoa, yhdessä Hawkingin tyttären Lycyn kanssa. Mahtaa olla kiintoisa aihe ja esitystapa.
Täältä asti ei ole mahdollista mennä paikanpäälle kuuntelemaan lähipiirin tulkintoja, mutta voimme ainakin itse tykönämme ottaa puheeksi tuon saman aihelistan mitä luennollakin tulevat käsittelemään. He lupaavat antaa Hawkingin vastaukset kysymyksiin
Is there a God?
How did it all begin?
Is there other intelligent life in the universe?
Can we predict the future?
What is inside a black hole?
Is time travel possible?
Will we survive on Earth?
Should we colonise space?
Will artificial intelligence outsmart us?
How do we shape the future?
Hawking itse näyttää julkaisseen kirjan myös näistä aiheista (Brief Answers to the Big Questions), joten meillä toisenmaalaisilla maallikoillakin on vielä mahdollisuus tutustua alkuperäisiin ajatuksiin. Hänelläkään ei tietenkään ole tiedossa vastauksia mainittuihin kysymyksiin, mutta hänellä on perspektiiviä ja rohkeutta pohtia niiden taustoja, vaikutuksia ja merkityksiä.
Vaikka nuo kysymykset eivät ole tieteen vastattavissa, ne ovat kaiken olemassaolon peruskysymyksiä, ja kiehtovat meitä kaikkia. Ne ihmettelevät syitä siihen miksi olemme täällä, miksi elämää ylipäätään on olemassa, mikä on älykkään elään todennäköisyys maailmassa, ja mikä näyttäisi olevan oman teknisen sivilisaation kohtalo tulevaisuudessa. Siis, myös astrobiologian peruskysymyksiä. Ja aiheellisia, vaikka ovatkin liian vaikeita vastattavaksi.
Erityisesti nuo neljä viimeistä tulevaisuuteen liittyvää kysymystä ovat tärkeitä pohdittavaksi myös meille maallikoille, siksi että ihmiskunnan mielipiteet tulevat vaikuttamaan niiden vastauksiin. Me itse luomme tulevaisuutemme. Olisi syytä tarkkaankin mietiskellä sitä mihin suuntaan sen pitäisi kulkea.
Haparoidaanpa tässä hiukan noiden kysymysten mahdollisia merkityksiä:
1. Säilymmekö me Maan päällä: tämä kysymys varmaan tarkoittaa lähinnä ”meitä ihmisiä”. Monet ajattelevat että ihmisen viisaus ja teknologia on joj niin pitkälle kehittynyttä, että voimme suojautua kaikilta uhkatekijöiltä – kuten pahoilta kulkutaudeilta, konflikteilta, sodilta, kansainvaelluksilta ja ilmastonmuutokselta. Ja varmaankin niin, ainakin johonkin rajaan asti, vaikkakin tällä hetkellä kriisiytyvät flunssa-epidemia ja pakolaisongelma osoittavat miten haavoittuva ja hauras oma yhteiskuntamme on.
Kuitenkin lajin säilymistä voi katsoa myös yleisen evoluution kannalta. Yleisesti ottaen, juuri mitkään lajit eivät ole säilyneet lajistossa kuin hetken aikaa. Ainoita pitkäänsäilyneitaä lajeja ovat jotkut suvereenit ja brutaalit petolajit kuten hait, rauskut ja krokotiilit. Ehkä me olemme verrattavissa tuon kaltaisiin petoihin. Vai olisimmeko verrattavissa fiksuihin ja taitaviin pääjalkaisiin, jotka myös ovat säilyneet hyvin lajistossa.
Lähes kaikkien lajien kohtalona on ollut kadota pois joko jonkinlaisissa luonnonkatastrofeissa ja niiden aiheuttamissa joukkosukupuutoissa. Kun elinympäristö on muuttunut liikaa, ja liian nopeasti, lajit eivät ole pystyneet sopeutumaan eivätkä siirtymään paremmille seuduille.
Toisaalta, useat vähän hitaammin etenevät ympäristönmuutokset ovat taas johtaneet lajien nopeaan evoluutioon ja uuden monimuotoisuuden syntyyn. Näin tapahtui esimerkiksi Eoseenikauden lämpiminä kausina, noin 50 miljoonaa vuotta sitten, kun planeetan lämpötilat olivat n. 10 – 14 astetta korkeammat kuin nyt, ja trooppiset tai subtrooppiset ilmastot ylettyivät Pohjoisen valtameren (ei voi sanoa ”jäämeren”) rannoille. Noina aikoina syntyi, lisääntyi ja kukoisti valtava nisäkkäiden lajisto. Myös kasvillisuus oli rehevää, ainakin korkeammilla levsysasteilla missä ei ollut liian kuumaa. Noina aikoina vanhempia lajeja myös katosi lajistosta – silläkin tavalla että ne kehittyivät toisenlaisiksi, toisen näköiseksi, toisen kokoiseksi. Ehkä mekin tulemme sopeutumaan … ja muuttumaan.
2 ja 3) Edellinen sopeutumiskysymys liittyy seuraavaan kahteen kysymykseen: tulemmeko siirtymään asumaan toisille taivaankappaleille, ja tuleeko keinoäly syrjäyttämään meidät. Nuo molemmat skenaariot varmasti tulisivat aiheuttamaan välttämättömiä muutoksia myös niihin yksilöihin jotka niihin osallistuvat. Muutokset näille ihmisille olisivat niin merkittäviä, että johtaisivat ihmisen lajiutumiseen – ehkä jonkinlaiseksi uudeksi avaruusihmiseksi, tai super-älyihmiseksi. Ehkä tämä on jopa ihan välttämätön kehityksen kulkusuunta. Ihmisen lähisukuiset lajit katosivat myös oman lajimme levittäytyessä planeetalle, n. 70 000 vuotta sitten.
4) miten me vaikutamme tulevaisuuteen? Vaikutamme tulevaisuuteen kaikella mitä teemme, ja mitä valitsemme. Toistaiseksi, lyhyellä aikavälillä, kaikki tietoiset tavoitteemme – sekä poliittiset että koulutukselliset– ilmeisesti pyrkivät nykyisenkaltaisen elämäntavan säilyttämiseen. Toisaalta teknologiset ja kaupalliset alat pyrkivät kasvun ylläpitämiseen: kaiken pitäisi koko ajan kasvaa – sekä tuotannon, kulutuksen, innovaatioiden, aluevaltausten, resurssien – jotta edes nykyisen kaltainen elämäntapa voidaan säilyttää maailman väestön koko ajan kasvaessa. Samalla kuitenkin kasvavat myös omaa yhteiskuntaamme koskevat riskit, kaikki nämä joiden edessä tällä hetkellä olemme nyt aika ymmällämme.
Riskien hallinta ei kasva automaattisesti teknologian kehittyessä, vaan yhä monimutkaisempi yhteiskunta tulee myös entistä haavoittuvammaksi. Yhteiskunnan ja olosuhteiden säilyttäminen nykyisen kaltaisena tarvitsisi paremminkin resilienssiä, kestävyyttä ja stabilisuutta lisääviä ratkaisuja. Tällaisia olisivat esimerkiksi kansainvälisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon lisääminen. Samoin elintarvikkeiden tuottaminen mahdollisimman lähellä. Samoin kaiken turhan kulutuksen ja kulkemisen lopettaminen. Samoin kaiken mahdollisen villin ja monimuotisen lajiston ylläpitäminen ja arvostaminen – jo ihan sen oman olemassaolon arvon takia, ja myös siksi että tämä villi lajisto pitää yllä myös meille elinkelpoisia olosuhteita.
Brittiläinen kemian insinööri Trevor Kletz kehitti 1980-luvulla kemiallisia prosesseja varten konseptin ”Inherent safty”, tai sisäanrakennettu turvallisuus. Tämän mukaisesti systeemi tulee sitä kestävämmäksi ja turvallisemmaksi, mitä yksinkertisempi se on. Systeemejä tehdään turvallisemmaksi pienentämällä, yksinkertaistamalla, tekemällä ne helppokäyttöisiksi, korvaamalla vaaralliset konponentit vaarattomilla, käyttämällä mahdollisimman mietoja olosuhteita, tekemällä robusteja laitteita jotka sietävät vikoja ja virheitä, ja suunnittelemalla toiminnot niin että ongelmat eivät lähde akkumuloitumaan tai kertautumaan.
Jos on tarkoitus että lajimme tulisi säilymään täällä, ilman yllättäviä, suuria ja totaalisia yllätyksiä, jotakin tällaisia tavoitteita voisi sisältyä myös ihmiskunnan teknologian ja innovaatioiden suunnitelmiin ja tavoitteisiin?
Itse näkisin, että nykymuodossamme olemme pelkkä bootloader digitaalis-mekaaniselle seuraajallemme. Biologinen ihminen voi säilyä vielä kauankin, mutta merkityksemme vähenee nopeasti kun meitä älykkäämmät koneet hoitavat asiat paremmin ja nopeammin. Näin tullee käymään joka tapauksessa, riippumatta siitä, opimmeko siirtämään ihmisen tietoisuuden tietoverkkoon, vai kehittyykö seuraajamme tietoisuus ihmisistä erillään. Koneihminen on sitten vapaa biologisista rajoituksista, sille ei ole mikään ongelma esim. levitä Linnunradan muille tähdille. ”Minä” on silloin digitaalista informaatiota, joka voi samanaikaisesti olla Maan tietoverkoissa, tähtialuksissa ja muissa koneissa, luultavasti kollektiivisena tietoisuutena yksilöiden sijaan. Älyltään ja kyvyiltään se on niin eri tasolla, että meillä ei ole sille tarjota muuta kuin historia. Minusta se on lohdullinen ajatus.
Jotakuinkin noin kait ennustellaan sitä, mitä keinoälyräjähdys tulisi merkitsemään – vaikka en tiedä onko ajatus ihan realistinen. Itse epäilen ainakin sitä, olisiko tuolla superälykkäällä systeemillä sitten kuitenkaan riittävästi etua luonnonvalinnan ankarassa valinkauhassa. Nimittäin, keinoäly kuitenkin jäänee riippuvaiseksi meistä ahkerista työläismuurahaisista, eli ihmisistä, siksi että se ei pysty itse valmistamaan omaa ”rautaansa” — eli ei mitään fyysisiä rakenteita, piirilevyjä, johtimia, sähköverkkoja, virtapiirejä — ei mitään. Elävän systeemin ainutlaatuinen etu on se että sillä on kaikkien solujensa sisällä olemassa omat valmistuslinjansa kaikelle mitä se tarvitsee, ja raaka-aineiksi se tarvisee vain hiilidioksidia, vettä ja aurinkoa, ja hiukan mineraaliravinteita (näin siis ainakin fotosynteettiset perustuottajat – me sitten saamme kaiken mitä tarvitsemme syömällä noita perustuottajia). Mutta tietokoneet eivät voi valmistaa itse sitä mitä ne tarvitsevat – eivätkä ne kait pysty edes alistamaan ja pakottamaan ketään muutakaan valmistamaan.
Jos kuitenkin jostakin kehittyisi kone joka pitää yllä itseään, ja lisääntyy – tämä olisi siis van Neumanin kone, tai ”Uusi elämän alku”, ja jos tu okone voisi lisääntyä myös avaruusolouhteissa (mikä on vielä paljon enemmän oletettu juttu) – niin kyllä se varmaan sitten voisi pian valloittaa koko linnunradan.
Olisiko tuollaisen keinoälyn leviämisellä loppujen lopuksi mitään itseisasvoa? Jos se olisi vain statisti, eikä toimija, se ei välttämättä vaikuttaisi mihinkään mitään. Jos se olisi tuhoisa – sen pahat vaikutukset riippuisivat siitä, kohtaisiko se siellä matkojensa varrella mitään tuhottavaa. Ehkä se päätyisi vaan taistelemaan oman sukuisiaan kolonioita vastaan, ja tuhon ja hävityksen määrä maailmassa lisääntyisi. Tuo varmastikin toteuttaisi hyvin termodynamiikan toista pääsääntöä, eli entropian lisääntymistä.
Sitten taas, jos tuo maailmankaikkeuteen levittäytyvä älykäs ja teknisesti taitava elämänmuoto olisi maailmaa suojeleva ja ylösrakentava, avulias, empaattinen ja luova, se saattaisi merkittävästi vaikuttaa siihen että maailmankaikkeus rakentuisi entistä kompleksisemmaksi, kauniimmaksi, viisaammaksi, paremmaksi… taitavammaksi. Maailmasta voisi syntyä melkein mitä vaan, suurta moniulotteista kaiken yhteyttä ja ykseyttä, rauhaa ja harmoniaa…
Jos meidän sukumme on sen enimmäisen ”läpimurto-eliön” rakentaja, olisikohan maillä mahdollisuus vaikuttaa siihen mihin laatuluokkaan tuo älykkyys tulee kuulumaan??
Erinomainen vastaus, Kirsi.
Keinoäly on innoittanut tieteiskirjailijoita ja elokuvantekijöitä luomaan sellaisia hahmoja kuten ison Arskan esittämä Terninaattori, mutta järkevästi ajatteleva ihminen ei niitä ota todesta. Ne ovat skifiä ja utopiaa. Roboteilla on on/off-nappula, jota painamalla ihminen tulee aina päättämään, mitä ne saavat tehdä ja mitä eivät. Omaa tietoisuutta tai itsensä monistamistaitoa ei keinoälyllä varustetuilla roboteilla tule olemaan, mutta niiden avulla ihminen pystyy suorituksiin, jotka muuten jäisivät haaveiksi.
Kuulostaa realistiselta!!
Jo nykyään tehtaat ovat pitkälle automatisoituja, komponenttien tuotannossa ei ole mitään, mikä ei voi onnistua ilman ihmisen apua. Tekoälysingulariteetin jälkeen en usko ihmisellä olevan juurikaan roolia koneiden valmistamisessa. Minä näen alkuun saattamamme koneälyn ihmisen seuraavana kehitysasteena. Se, kuinka fiksusti se toimii, jää nähtäväksi, mutta tuskin se ainakaan nykyistä ihmiskuntaa typerämpi on. Pikemminkin sillä on paljon paremmat edellytykset katsoa tilannetta kokonaisuutena ja toimia järkevästi. Ihmiskunnan suurin ongelma on, että annamme valtaa niille, jotka ovat huonoimpia sitä käyttämään. Koneälyssä ei ole sillä tavalla yksilöitä ja valtataistelua, se on globaali kokonaisuus. Silloinkin, vaikka siihen sisältyisi ihmisyksilöiden tietoisuuksia. Tietoisuus ei ole mitään mystistä, se syntyy monimutkaisuudesta, ja koneiden monimutkaisuus kasvaa kovaa vauhtia. Ei tietoinen kone ole kauan utopiaa.
Eipä nuo linjat kauaa pyöri ilman ihmisen apua.Osat kuluu,häiriöitä syntyy.Itse itsensä korjaavaan tuotantolinjaan on vielä todella pitkä matka.
Tuotantolinjoja tekevän ja korjaavan koneen mekaaninen puoli onnistuu jo nykyään. Vielä koneäly ei ole niin kehittynyttä, että ihminen olisi tässä tarpeeton, mutta pian on. Tuskin menee montakaan vuosikymmentä kun tehtaiden kunnossapidossa ei työskentele yhtään biologista ihmistä. Tämä tapahtuu jo ennen kuin koneet ovat biologista ihmistä äkykkäämpiä. Singulariteetin jälkeen ne sitten tietenkin tekevät jo asioita, joita biologinen ihminen ei osaa tai edes ymmärrä.
Jees, koneiden ja tuotantolinjojen toiminta on varmasti monessa kohtaa jo hyvin automaattista. Mutta käsittääkseni koneiden, ainakaan isompien tai monimutkaisten koneiden rakentaminen tai niiden osien tuottaminen ei ole.
1) Massiiviset luonnonkatastrofit ihmisetkin voi kokonaan tuhota.
Sairaudet ja sodat kuitenkin jättänee aina jotain ryhmiä jäljelle – uudelleen kasvuun.
Koronan rajoitukset nyt sodanomaista estoa kehittyneissä valtioissa – kokeiluluontaisena.
Osui sattumalta uuden pakolaispaineen kohdallekin.
Raadollisesti ajatellen ei kyseinen tauti tuhoisa vapaasti olleenkaan olisi –
kun enimmäkseen vanhimmat ja heikoimmat kuolee siihen ja kesän tullen luontaisesti levinneisyys laimentunee.
Suomen hallitus teki tänään päätökset korona-asian vuoksi ja runsaasti rajoitteita huomisesta 13.4.2020 asti tulee – Ursakin jo omat rajoitukset nettisivulle julkaissut.
Lisään em. asiakohtiin:
2 ja 3) Avaruuteen siirtyminen ja keinoäly vähitellen edenneet ja kehitys etsinee
niissäkin elonkelpoiset muodot. Monimuotoisuus arkipäiväistyy.
Vuosia sitten Heikki Oja julkaisi novellin (Tähtiaika lehdessä muistaakseni),
jossa ihmisillä oli syntyessään seurantasiru ja vanha naishenkilö kysyi ainoan
lapsenlapsensa tietoja – samalla automaattisesti lentäjänä toimineen em.
lapsenlapsen nimi himmeni pois näytöltä (merkitsi elintoimintojen päättymistä)
ja tieto siitä lento-onnettomuudesta piti jotenkin sopivasti vanhalle naisellekin
kertoa (novellin päättyessä)…
4) Tulevaisuuttamme työkseen ajattelee moni taho ja yksilöinä olemme siinä
vaikuttamassa ryhminä.
Tulevaisuus näkyy menneisyydestä oikein kohdentuneena nykyisyydeksi.