Millainen loppu on ahneudella?
Tänä(kin) kesänä ihmiset eri puolilla planeettaa ovat kärvistelleet poikkeuksellisen ankarien luonnonilmiöiden armoilla. Suurinta näkyvyyttä uutisissa ovat saaneet Väli-Amerikassa riehuneet hurrikaanit: Harvey ja Irma aiheuttivat miljardien dollareiden vahinkoja Texasissa ja Miamissa, mutta ihmimillisesti paljon mittavammat tuhot köyhillä Karibian saarilla. Seuraava suuri pyörremyrsky Maria riehuu jo merellä ja lähestyy rannikkoa. Samalla tavalla taifuunit ovat pyyhkineet Japanin ja Etelä-Kiinan rantoja.
Enemmän kuolonuhreja on kuitenkin koitunut monsuunisateiden aiheuttamissa tulvissa Bangladeshissä ja Intiassa; nämä eivät vain ole yhtä innostavia uutisaiheita. Kuolonuhreja ovat aiheuttaneet myös samoilla leveysasteilla vallinneet poikkeuksellisen kuumat Lucifer helteet. Helteiden seurauksena riehuneiden metsäpalojen seurauksena myös ennätysmäärät metsää on haihtunut savuna ilmaan. Eniten kuivasta ja kuumasta ilmastosta kuitenkin kärsivät ihmiset köyhimmissä maissa lähellä päiväntasaajaa. Nigeriassa, Etiopissa, Etelä-Sudanissa, Somalliassa ja Jemenissä peräti 30 miljoonaa ihmistä kärsii nyt nälänhädästä. Vuosia jatkunut kuivuus ja siihen liityvät puhtaan veden ja ruuan puute, taudit ja sisällissodat ovat heidän todellisuuttaan (https://www.oxfam.org/en/emergencies/famine-and-hunger-crisis).
Eri puolilla maailmaa on huomattu että tilanteelle pitää ehkä tehdä jotakin. Kiinassakin ollaan kokonaan kieltämässä polttomoottoriautot, ja USAssakin alkaa nousta keskustelu siitä että ilmaston muutos taitaa sittenkin olla totta, ja se voi jopa tulla aika kalliiksi. Mutta tietenkään nuo maailman huippumaat eivät suinkaan ole yksin vastuussa asiasta. Esimerkiksi meidän suomalaisten tuottama hiilijalanjälki on eurooppalaisessa vertailussa ihan huippuluokkaa (http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005297618.html). Tähän valtavaan ympäristörasitukseen on eri seuduilla omat syynsä. Jonkinlainen selitys omaan suureen energiankulutukseemme on Suomen kylmä ilmasto, lämmitystä tarvitseva asuminen ja asutuksen pitkät välimatkat, mutta näillä perusteilla en vielä ymmärrä miten Norja ja Ruotsi selviytyvät merkittävästi pienemmillä päästötasoilla, ainakin tuossa HS:n uutisoimassa tilastossa.
Meidän kaikkien tuottamat ympäristöhaitat eivät tietenkään rajoitu vain lämmityksen, liikenteen ja teollisuuden päästöihin, vaan koko länsimaiseen elämäntapaan, ja muovin ja muiden halpahyödykkeiden päälle rakennettuun kertakäyttökulttuuriin. Tällä alalla olemme onnistuneet tulemaan todella globaaleiksi. Tuottavuuden nimissä rahtaamme nyt tavaraa maapallon puolelta toiselle, ja koko planeetan yli ja ympäri, osa osalta, paidat, housut, napit ja vetoketjut ja mutterit, kaikki koottavaksi sinne missä työ on kaikista halvinta, ja sitten taas myytäväksi sinne missä on rahaa. Ja tuo rahtaaminen on halpaa: mikä tahansa tuote saattaa matkata kokoamisensa eri vaiheissa konttirahtina ympäri maapalloa, mutta siitä tulee lopulliseen tuotteeseen hintaa lisää ehkä vain yksi tai kaksi euroa. Ja kun tuotteen raaka-aineista ja valmistamisesta ei tule juurikaan sen enempää hintaa, niin kyllähän kannattaa!! Kannattaa tuottaa, vaikka vain kerran käytettäväksi ja pois heitettäväksi. Siitä huolimatta että vaateteollisuus on energiateollisuuden jälkeen koko planeetan suurin saastuttaja, ja valtameriliikenne tuottaa neljänneksi koko planeetan hiilidioksidipäästöistä (https://areena.yle.fi/1-3383587). Ja koko toiminta tietenkin tapahtuu aidossa siirtomaa-politiikan hengessä: kehitysmaiden köyhät tekevät meille lähes ilmaista työtä, ja lähes ilmaisia tuotteita!
Tämä turhan tavaran hamstraaminen lienee välttämätön ominaisuus älykkäälle lajille. Nimittäin vahva ahneuden aatos, ja sisäänrakennettu ”kaikki minulle heti” ja ”ainakin enemmän kuin naapurille” -asenne on varmaankin se joka on ajanut lajimme nousua niin, että nyt olemme koko planeetan suvereeni hallitseva laji. Tämän saman vietin ajamina meidän nyt pitää haalia itsemme ”saalista”, tai kaikkea mahdollista kulutustavaraa, enemmän kuin pystymme syömään tai kuluttamaan. Ongelma on vain se että menestymme liian hyvin: olemme lisääntyneet liikaa, saalistamme liian tehokkaasti. Maailman resurssit ja raaka-aineet eivät riitä, nyt kun ne eivät enää kierrä luonnon suurissa kiertokuluissa vaan päätyvät hiilidioksidiksi ilmaan, tai roskalautoiksi valtamereen. Olemmme itse tukehtumassa roskaan, esimerkiksi ruokaketjuihin ja juomaveteen kertyviin muovihiukkasiin (https://www.theguardian.com/environment/2017/sep/06/plastic-fibres-found-tap-water-around-world-study-reveals)
Mikä siis avuksi? Kun ihminen kaikessa älykkyydessään (ja ahneudessaan) on pystynyt tämän ongelman tuottamaan, niin varmaan hänen pitäisi se pystyä myös ratkaisemaan. Tulisiko apu teknologian kehittämisestä ja automaation lisäämisestä, kuten äskettäisessä Docventures Lo and behold (https://areena.yle.fi/1-3905692) -dokkarissa ehdoteltiin. Olisihan se siistiä jos kaikki tuotteet tuotettaisiin automaattisesti, ja myös mahdollisimman lähellä; ei tarviis noita merirahteja maksaa. Lisäksi varmasti olisi edullista jos globalisaatio, ihmisten tasa-arvo ja hyvinvointi etenesivät myös sillä tavalla että maailmassa kaikkialla, kaikille ihmisille, maksettaisiin jotakuinkin vertailukelpoista palkkaa. Sitten rikkaampien yhteiskuntien ei enää kannattaisi riistää köyhempien maiden työn tuotoksia.
Mutta varjelkoon: toivottavasti tuo tasapalkkaisuus ei johtaisi siihen että kaikkien kulutustaso lisääntyy samalle tasolle. Tämä planeetta ei millään enää kestäisi sitä, kun ei meinaa kestää edes nykyistäkään kulutustasoa. Paremminkin pitäisi käydä niin että kaikkien kulutustaso, tai ainakin päästötaso, laskisi jonnekin kehittyvien maiden tasolle.
Mutta tuon kulutustason laskemisen ei välttämättä kuitenkaan tarvitse vähentää ihmisten osaamisen, tietämisen eikä ymmärtämisen tasoa, paremminkin päinvastoin. Sen ei pidä alentaa edes tekniikan tasoa; olisihan edullista jos tehokas ja puhdas teknologia pyörittäisi kaikkia ihmisten aineellisia tarpeita. Kun koneet tekevät suuren osan ihmisten töistä niin aikamme riittää laadukkaampaan elämäntapaan, eli sellaisiin asioihin kuin yhteisöllisyys, kotoilu, kulttuurin ja luovuuden harrastaminen ja omasta kunnosta huolehtiminen. Jos riittävä ravinto, koulutus ja terveydenhuolto on turvattu, niin ehkä turvallisuuden tunteemme nousee niin korkealle tasolle että meidän ei enää tarvitse hamstrata, vaan voimme jakaa ja kierrättää. Voimme innostua uusista ekologisista ruokalajeista kuten toukista, sirkoista, ja vaikkapa fusarium-homeesta tehdysta quorn-pihvistä ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Quorn). Eikä sen todellakaan tarvitsisi vähentää onnellisuuden tasoa.
Tulevaisuus on ennustamaton koska tulevaisuutta ei ole vielä tapahtunut. Tulevaisuuteen voi siksi vaikuttaa vaikkakin vain rajallisesti. Yksityishenkilönä omat vaikutusmahdollisuudet rajoittuvat ihmisen kokoisiin asioihin. Yhteisönä voimme vaikuttaa yhteisöjen kokoisiin asioihin. Teknologian avulla me voimme vaikuttaa joihinkin jopa koko maapallon kokoisiin asioihin, niin hyvässä kuin pahassa. Biosfäärin muokkaaminen ei ole hyvä ajatus koska kukaan ei pysty ennustamaan sellaisen vaikuttamisen seurauksia: ne ovat todennäköisemmin ihmisille epäedullisia. Niinpä, ainoa ihmisen kannalta kestävä vaihtoehto on yrittää olla vaikuttamatta biosfäärin ilmiöihin liikaa ja mukautua kaikenlaisiin biosfäärin muutoksiin. Se tarkoittaa saastuttamisen vähentämistä ja kierrätyksen lisäämistä. Tehokasta ruuantuotantoa jotta luonnolle jää mahdollisimman paljon tilaa olla. Tehokasta ja mahdollisimman päästötöntä energiantuotantoa eli nykyosaamisella ydinvoimaa, tuuli- ja aurinkovoimaa, biopolttoaineita. Työtä on enemmän edessä kuin takana; siksi en usko että tulevaisuudessa on enemmän aikaa laadukkaammalle elämälle kuin nytkään, pikemminkin vähemmän ainakin mikäli päästötaso ei laske.
Perusteltu pointti!Kyllä tuo realiteetteihin sopeutuminen varmasti ottaa työtä ja vaivaa, ja on suurin muutos varmaan tulee vastaan asennetasolla: vähemmän matkustamista – eikä ollenkaan lentäen eikä bensamootoriautoilla; mutta miksi tarviiskaan, kun ihmiset voivat hyvin kokoustaa ja kommunikoida internetin välityksellä. Kaikki käyttätavarat pidempi-ikäisiä ja materiaalit kierrätettyjä. Ei punaista lihaa, uusia vaatteita…. Uusiutuvat energiamuodot, jees. Mutta sitä minä itse ihmettelen – voiskohan joku sitä selventää – mitä tämä tekee taloudelle, joka kuitenkin on näihin asti perustunut sille että tuotanto (ja siis myös kulutus) koko ajan kasvaa. Markkinat tietenkin uudistuvat ja siirtyvät aineettomien hyödykkeiden (kuten ihmisistä kerättävä metatieto ja mielipiteen muokkaus/mainonta) puolelle, mutta tuleeko meillä sitten kuitenkaan olemaan enää koko ajan enemmän myytävää ja ostettavaa? Samoin tuo tuolevaisuuden kulutustaso ei voine jakaantua yhtä epätasaisesti planeetan eri puolille kuin se jakaantuu nykyään. Siis jonkun pitää luopua, jostakin.
Nostin vähän kulmakarvojani, kun luin Kirsin blogia. Ilmaston lämpeneminen ja sen ääri-ilmiöt ovat toki huikean tärkeä osa elämän olosuhteiden tulevaisuuden tarkastelua maapallolla, mutta tulisiko Ursan astrobiologian blogissa kuitenkin pitäytyä tieteelliseen analyysiin subjektiivisten, energiapoliittisten kannanottojen sijasta? En sano tätä moitteena. Kirjoitus oli toki erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, josta taas kiitos Kirsille.
Kirsi kysyy kannanottoja kahteen asiaan: 1) Miten Norja ja Ruotsi selviytyvät Suomea pienemmillä päästötasoilla ja 2) Mitä uusiutuvat energiamuodot tekevät taloudelle. Yritän kertoa mielipiteeni.
1) Norja ja Ruotsi tuottavat energiansa ilmastoystävällisesti: Norjassa tuotetaan peräti 99% sähköstä vesivoimalla. Ruotsissa tuotettiin vuonna 2013 90% sähköstä lähes saasteettomasti vesivoimalla (40%), ydinvoimalla (43%) ja tuulivoimalla (9,8%). Ydinvoiman osuutta ollaan lisäämässä. Mutta Suomessa tuotetaan 69% energiasta ilmastoa saastuttavilla polttoaineilla (öljy 23%, maakaasu 7%, hiili 9%, puu 25% ja turve 5%). Ydinvoiman osuus on 18%.
2) Uusiutuvien (bio)energiamuotojen käyttö tulee vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Käsitykseni mukaan bioenergiatuotanto tulee tulee olemaan taloudelle ns. kasvuala. Sitä tullaan tarvitsemaan ilmaston lämpenemisen hillinnässä ja, ehkä vieläkin merkittävämmin, fossiilisten polttoaineiden korvaamisessa siinä vaiheessa, kun maapallon öljy- ja kaasuvarat hupenevat ja niiden käyttö tulee liian kalliiksi. Haittapuolena uusiutuvien energialähteiden (puu, öljykasvit, sokeriruoko jne.) kohdalla näen niiden tuotannon kilpailun viljelykelpoisesta maasta ruoan tuotannon kanssa. Maata ei yksinkertaisesti ole riittävästi kaikkiin tarpeisiin edes tänä päivänä. Pahimmillaan tämä johtaa globaalin nälänhädän lisääntymiseen ja sen torjumiseksi viljan tuotannon kasvattamiseen lannoitteiden, kasvimyrkkyjen ja/tai geenimuuntelun avulla. Yhtä kaikki, uusiutuvien energiamuotojen käytön lisäys pikemminkin auttaa talouskasvua kuin hillitsee sitä.
Erkki – kiitos hyvistä vastauksista! Itse vastaan puolestani ihmettelyysi siitä miksi kirjoitan subjektiivisia energiakannanottoja URSAn blogisivulla. No joo – myönnänkin että tämä on subjektiivinen näkemykseni. Kaikkien meidän visiomme tulevasiuudesta ovat vain henkilökohtaisia näkemyksiä; mikään ei ole niin epävarmaan kuin ennustaminen, ja ”varsinkin, tulevaisuuden ennustaminen”. No, kuitenkin, asiasta kannattaa mielestäni keskustella ja pohdiskella, siksikin että vain sitä kautta ihmiset tiedostavat sen että siihen ehkä, kenties, voi jopa jotenkin vaikuttaa. Ihmiskunnan tulevaisuus lienee monelle myös varsin mielenkiintoinen kysymys siitä huolimatta että kukaan ei tiedä mitä se tuo tullessaan. Menestymisen mahdollisuudet ovat monet, samoin ovat myös uhkat ja riskit.
Kuitenkin tuo tulevaisuus, niin spekulatiivinen aihe kuin onkin, kuuluu myös astrobiologian tutkimuskohteisiin. NASAn tiekartta määrittelee astrobiologian näin: … the study of the origins, evolution, distribution, and future of life in the universe” (https://nai.nasa.gov/about/). Samoin astrobiologisiin aiheisiin kuuluu teknologisten sivisaatioiden nousu ja olemassaolo, (eli niiden säilyminen), ja elämän ja ympäristön keskinäiset vuorovaikutukset millä tahansa planeetalla (tosin voimme näitä keskustella vain Maan esimerkin valossa).
Mielestäni on mielenkiintoista pohtia myös niitä (älykkyyden) osatekijöitä jotka ovat johtaneet teknillisen sivilisaation nousuun tällä planeetalla, kuten myös sitä miten ne edelleen vaikuttavat maailmassa. Ahneus ja vallanhalu lienevät joitakin tällaisia tekijöitä, ja luonnonvalinnan suosimina ominaisuuksina niin sisäänrakennettuja ihmisen luonteeseen että emme itse niitä edes tiedosta. Mutta ylilyöntejä myös tapahtuu, kaikissa ekologisissa systeemeissä, ja ne monesti kääntyvät tuhoisiksi: monet liikaa lisääntyvät lajit tuhoavat itse oman ympäristönsä.
Haluaisin tässä vielä painottaa blogini otsikkoa: millainen loppu on ahneudella. Jos tässä hyvin käy, ja jos saamme tämän ”yli planeetan varojen elämisen ” hallintaan, niin voimme vielä säilyä täällä ihan kohtalaisen mukavalla elintasolla. Mielestäni ahneus loppuu (sen pitää loppua) siihen että meillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa siihen.