Menneisyyden peilistä näkyy tulevaisuus
Ilmaston muutoksesta puhutaan näinä päivinä paljon, joka puolella. Puheissa viittaillaan siihen että ilmaston myötä myös monet muutkin asiat tulevat muuttumaan, siis koko maailman olosuhteet muuttuisivat. Noita muutoksia on vain kovin vaikea kuvitella, tai edes pitää totena. Emme oikein osaa kuvitella muuta kuin tämän yhden tutun maailman jossa elämme.
Tiedämme toki että jotakin muutoksia tapahtuu koko ajan, lajeja ja ekosysteemiä katoaa, mutta toistaiseksi nuo eivät tule vielä varsinaisesti ”lähelle”. Tuntuu siltä että oma elämämme on turvassa, eikä täällä ainakaan ihan pian mitään kovin kummallista tapahdu…
Ilmaston muutos ei ole mikään uusi asia planeetalla. Se on vaihtelut aikojen mittaan oikein äärestä laitaan. Kylmimmillään planeetta on ollut kokonaan jään peitossa joidenkin satojen miljoonien vuosien ajan, mutta tyypillisempi ja vallitsevampi tila on ollut lämmin kasvihuoneilmasto, missä planeetalla ei ole ollut ollenkaan jäätiköitä. Parhaillaan elämme vielä viimeisimmän jääkauden aikaa, ja nyt olemassa olevat napajäätiköt ovat vielä sen viimeisiä jäljellä olevia rippeitä.
Tyypillisesti ilmastotyypit vaihtuvat aika hitaasti, tuhansien tai ehkä miljoonienkin vuosien aikana. Niihin vaikuttavat lukuisat tekijät, kunkin ilmastotyypin syyt ja erityispiirteet ovat aina erityiset ja omalaisensa, mutta lämpimät ajanjaksot kuitenkin korreloivat hiilidioksidin suhteellisen korkeaan määrään ilmakehässä. Tämän hetkisen ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenenisen erityispiirre on se, että se etenee nopeammin kuin luonnolliset vaihtelut ovat aikoinaan tapahtuneet. Siis sen seurauksetkin voivat tulla vastaan yllättävän nopeasti.
IPCC:n tutkijoiden mukaan erilaisten menneiden ilmastotyyppien olosuhteet toimivat myös ennusteena sille, mitä vastaavat ilmastot vaikuttavat olosuhteisiin tulevaisuudessa. Artikkelissaan ”Climate’s future written in rocks” (New Scientist 3237, July 2019) Graham Lawton raportoi keskusteluistaan ilmastotutkijoiden Alan Haywoodin ja Trazy Axe seuraavaa: Yksi vertailukohta nykyiselle nopealle ilmastonmuutokselle on noin 120 000 vuotta sitten vallinnut tilapäinen jääkauden aikainen lämpeneminen, jonka aikana lämpötila nousi nopeasti nykyisen keskilämpötilan tuntumaan noin 10 000 vuoden ajaksi. Lämpenemisvaiheessa jäätiköt sulivat niin nopeasti että meren pinta nousi 2,5 m sadassa vuodessa, ja tuon jäätiköitymisten välisenä aikana se nousi yheensä 9 metriä nykyistä merenpintaa korkeammelle.
Seuraava vertailukohta lämpimälle ilmastolle olisi plioseenikaudella, noin 3 miljoonaa vuotta sitten vallinnut lämmin ilmasto. Silloin planeetan keskilämpötila oli 1-2 astetta lämpimämpi kuin nyt. Erityisen lämmintä oli korkeilla leveysasteilla, samoin kuin nytkin, koska lämpeneminen tapahtuu voimakkaammin juuri näillä leveysasteilla. Napa-alueilla ei ollut paljoa merijäätä, Gröönlannin ja Antarktiksen jäätiköt olivat ihan pienet, ja Pohjoisnavan seutu oli ehkä kokonaan sula. Meren pinta oli 15-25 metriä korkeammalla kuin se on nykyään. Planeettamme on nyt lähestymässä vastaavanlaista tilaa, ja saavuttanee sen 20-30 vuoden kuluessa, ehkä jo 2030-luvulla.
Taaksepäin historiaan mennessä seuraava lämpötilahuippu tulee vastaan eoseenikaudella, noin 50 miljoonaa vuotta sitten, jolloin planeetan keskilämpötila oli noin 13 astetta lämpimämpi kuin se on nyt. Merien pinnat olivat 70 metriä korkeammalla kuin ne ovat nykyään. Jos nykyinen lämpötilan nousu ylittää tietyn rajan (4-6 astetta), itseään ruokkivat takaisinsäätelytekijät lähtevät lisäämään kasvihuonekaasujen tuotantoa ja ilmaston lämpenemistä niin, että eoseenikauden tyyppinen kuuma ilmasto olisi vallalla jo vuoden 2150 tienoilla. Se olisi noin neljän tai viiden sukupolven kuluttua.
Lohduttava tieto on se että nuo mainitut lämpimät kaudet eivät kuitenkaan aiheuttaneet mitään suuria joukkosukupuuttoja planeetalla – tarkoittaen sitä että monet lajit pystyivät sopeutumaan ja suojautumaan, tai hakeutumaan sopivampiin ympäristöihin, tuollaisten luonnollisten ja hitaiden lämpötilanmuutosten aikana. Tällä kertaa kuitenkin tilanne on vaikeampi, sillä ihminen on jo muutenkin ajanut suuren osan lajeja sukupuuton partaalle, ja hävittänyt pois paljon niille sopivia ympäristöjä. Ilmaston muutos tulee siis pahentamaan sitä lajien joukkosukupuuttoa joka nyt on käynnissä.
Myös ihmisen oman hyvinvoinnin ja järjestyneen yhteiskunnan kannalta nuo muutokset tulevat varmasti olemaan joko tuhoisia, rankkoja, tai ainakin hyvin haasteellisia. Nyt on paljon ilmassa jo sellaista ajatusta että asialle pitää jotakin tehdä, ja että ehkä jonkinlaisella elintapojen muutoksella tämä muutosprosessi voidaan pysäyttää. Mutta niinköhän lienee?? Luulenpa että toimenpiteen tulevat olemaan ”too late, too little”. Käynnissä olevan syöksykierteen ja historian esimerkkien valossa näyttää siltä, että tämä muutos ei ole enää pysäytettävissä. Ilmastohistoria tulee toistamaan itseään.
Tässä kohtaa olisi jo aika ajatella kysymystä ”mitä sitten”. Miten näihin muutoksiin tullaan reagoimaan, miten pystytään sopeutumaan. Selviytyminen on mahdollista, jos ongemiin on varauduttu.
Millaisiin ongelmiin sitten pitäisi varautua? Esimerkiksi siihen, että rannikkoalueet jäävät veden alle, mukaan lukien kaikki rannikoilla olevat suuret kaupungit. Ruuan tuotanto tulee riskialttiiksi kummallisten sääilmiöiden ja lisääntyvien kasvintuhooja-ongelmien takia; samoin puita kuolee paljon sekä kaarnakuoriaisten että myrskytuhojen takia. Vakuutusyhtiöt ehkä herkeävät maksamasta luonnontuhojen aiheuttamia vahinkoja. Pakolaisongelma räjähtää… Yhteensä näiden vaikutukset maailman talouteen lienevät masssssiivisesti suurempia kuin mitä koronavirus aiheuttaa tällä hetkellä.
Monet kylläkin arvelevat niinkin, että tälle planeetalla ja eliökunnalle olisi kuitenkin paras vaihtoehto se, että ihminen katoaisi pois tältä planeetalta. Tämäkin toki olisi mielenkiintoinen tilanne. Olisiko tietoinen laji ja tekninen sivilisaatio lopullisesti kadonnut, vai pystyisikö jotakin vastaavan kaltaista kehittymään uudelleen. Voisiko tänne kehittyä vaikka ”apinoiden planeetta”? Vaikka tietenkään, jos me ihmiset katoamme pois, me emme ole täällä sitä näkemässä.
Mistä se 70 metriä paksumpi esimäärä maapallon valtamerien päällä oli muka peräisin? Ei ainakaan napajäätiköiltä sulamisvettä niin paljon löydy.
laskelmat jään sisältämästä veden määrästä ja sen sulamisen vaikutuksesta meren pinnan korkeuteen löytyvät täältä:
http://www.antarcticglaciers.org/glaciers-and-climate/estimating-glacier-contribution-to-sea-level-rise/
sen vaikutus on 66 metriä.
Tämän lisäksi tulee jonkin verran pinnan nousua johtuen siitä että koko merialtaiden vesimassa lämpenee useilla asteilla (esim, mainitulla eoseenikaudella meren lämpötila päiväntasaajalla oli peräti 40 astetta!) Tämäkin vaikuttaa jonkun sentin verran. Menee lähelle 70 metriä.
Aivan loistava kzirjoitus, meidän pitäisi ymmärtää palloamme paremmin. Toki emme voi sanoa, että vaikuttaisimme ilmastoon.
Me ihmiset puskemme ilmakehään noin 26 gigatonnia (10 potenssiin 9) hiilidioksidia vuodessa; lisäksi erilaiset maankäyttömuodot tuottavat lisää n. 6 Gtn. Nämä hiilivirrat voivat näyttää pienelle verrattuna niihin suuriin hiilen määriin mitä kiertää luonnon omissa kiertokuluissa, mutta merkittävyys johtuu siitä että nuo luonnon hiilikierrot pysyvt tasapainossa sitomisen ja vapautumisen kesken – vain ihmisen tuottama osuus jää rikastamaan ilmakehän CO2 pitoisuutta. https://www.newscientist.com/article/dn11638-climate-myths-human-co2-emissions-are-too-tiny-to-matter/
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on ihmiskunnan toimien takia noussut 280 miljoonasosasta 414 miljoonasosaan toukokuuhun 2019, ennen metsien keväisen CO2:n sitomisen alkua.
Jos hiilidioksidin tupruttelu ilmakehään loppuisikin jostain syystä nyt, niin kauanko kestäisi, että sen pitoisuus laskisi luonnonmekanismien myötä takaisin 280 miljoonasosaan?
Jos tuo ihmisen tuottama hiilidioiksidikuorma pysähtyisi, tai ainakin pienenisi hyvin pieneksi, niin CO2 pitoisuuden nousu pysähtyisi nykyiselleen … ja ehkä aikaa myöden palaisin teollisuutta edeltäneelle tasolle. Tosin siihen vaikuttaa sitten myös vulkaaninen aktiivisuus, ja poimuvuorten rapautuminen — joku iso tulivuorenpurkaus voi muuttaa sen nopeasti. Sellaisiahan ei ole nähty vähään aikaan, mutta kuka tietää … tietääkö kukaan miten nopeasti CO2 taso voisi laskea??
”Apinoiden planeetta” oli kiinnostava tv-sarja, kuvitteellinen kirjan pohjalta.
Oikeasti emme tiedä mitä tulevaisuudessa yli 100 vuoden jälkeen tapahtunut.
Fortumin tj. Pekka Lundmark siirtyy kesällä Nokian tj. paikalle. Arvioinut aikaisemmin, että 100 vuoden jälkeen vain uusiutuvaa energiaa käytettäisiin. Väljästi tulkiten kaikki energia jotenkin uusiutuvaa, mutta mitä ja miten tulevaisuudessa emme voi nyt tietää.
Menneen tapahtumista voidaan suuntia ja todennäköisyyksiä arvioida, mutta vasta lähivuosien tuloksin tapahtuneet muutokset oikein ymmärretty.
Kehityksen uusiutumisen hyöty aina motivoinut ihmisiä.
Eläinten ja kasvien arvo elämän kokonaisuuteen ymmärretty ja niiden hyvä sopeutumisen merkitys ihmisten mukana tulee korostumaan.
Lämpötila merkittävänä tekijänä huomioitava myös sopeutumisessamme.
Hätääntyminen ei kuitenkaan hyväksi – aika rauhallisiin päätelmiin hyvä pitää mielessämme.
Ihmiset kohtaa onnettomuuksia, sairauksia, nälkää, janoa ja vaarallisia luonnonilmiöitä – joista usein kuitenkin myös mahdollisuus selvitä.
Ihmisillä, eläimillä ja kasveilla on elämään sisältyvää ominaisuutta, luontaisesti sopeutua mahdollisimman hyvin muuttuviin olosuhteisiin.
Kiitos Lasse! Mukava lukea joskus tällainen rauhallinen ja positiivinen näkemys. Voihan se olla näinkin…