Joukossa tyhmyys tiivistyy!
Joukon tyhmyyden tiivistymistä on vissiin tutkittu ja jollain tavalla osoitettukin. Toisaalta sanotaan että asioiden saamikseksi hyvälle tolalle kannattaa lyödä viisaat päät yhteen. No, ota siitä selvää mitä ison porukan kannattaa tehdä odotella tiivitymistä ja löydätää päitään. Mitenkäs tässä kannattaisi edetä? Oikeastaan meillä on jo yksi havainto tästä käytettävissämme. Edellisen blogin keskustelussa Metusalah kertoi miten joukko pikkukaloja oli ihastunut puuroiseen kattilaan. He olivat ainakin kuvannollisesti löyneet pienet päänsä yhteen. Yksittäisten pikkukalojen viisaus on vielä blogitutkimuksen alla, mutta ryhmänä ne kuitenkin näyttivät huomaavan että sieltä se päivän puuroannos tulee!
Kaloilla ryhmätoiminta tulee yksilölle edulliseksi myös silloin kun joku ahne syömärijoukko vaikkapa haiparvi hyökkää. Yhdessä kalat saavat aikaan tiiviimmän parven ja hait eivät uskalla hyökätä parven keskelle. Aivan samaa taktiikaa käyttävät kottaraiset ja kahlaajalinnut, ja vaikkapa sepelkyyhkyt kohdatessaan saalistajia. Yksittäinen parven jäsen ei välttämättä tiedä että joukossa on voimaa, mutta siitä on lajille selvä valintaetu.
Hyönteisissä on sosiaalisiksi kutsuttuja eläimiä kuten erilaiset pistiäiset, siis esimerkiksi hevosmuurahaiset tai vaikkapa mehiläiset. Ne viestivät toisilleen pesä- ja ravintopaikoista. Juhannuksen jälkeisen lämpöaallon aikaan järkytyin kun Karjalaan suuntautuneen pitkän yölinturetken jälkeen mökille palatessani huomasin hevosmuurahaisten vallaneen mökin. Niitä oli parhaan arvioni mukaan kymmeniätuhansia. Kiersin ulos katsomaan mistä ne tulivat ja kaksi leveää muurahaispolkua löytyi. Mylläsin polut parin metrin matkalta jotta niiden hajujälki katsosi. Muurahaisten pesänvaltaus oli ohi, ja sitten vaan murkut sisältä ulos ja mökin ympäri aspartamia, samaa ainetta, jota on kevytcolassa. Sen jälkeen ei näkynyt yhtään muurahaista mökissä koko kesänä. Aiemmin kesällä olin kyllä huomannut yksittäisiä hevosmuurahaisia, ja miettinyt että mikähän on niiden määrien kasvunopeus, mutta minut yllätti täydellisesti se totaalinen offensiivi, jonka ne tekivät tuona kesäisenä yönä. Jostain tai joltain muurahaiselta tuli kriittinen ”käsky” että nyt mennään! Vai tuliko?
Mehiläisten kohdalla tällaista valtauksen dynamiikkaa on tutkittu. Kun parvelle tulee tarve etsiä uusi pesä ovat tutkijat rakentaneet alueelle melkein sopivia pesiä. Maastossa on jatkuvasti erilaisia tiedustelijoita etsimässä kukkaketoa ja pesäkoloja. Yksittäinen mehiläinen löydettyään pesäkolon ilmoittaa siitä vanhassa pesässä tanssien ja siipiään värisyttäen. Tulee kilpailutilanne. Ajan kuluessa paremmalle pesälle tulee enemmän ”ääniä”. Mehiläiset siis tavallaan otavat kantaa. Pian pesän asukit ovat valinneet uuden pesän, ja kaikki siirtyvät sinne lähes kerralla. Ovatko mehiläiset varsinaisesti tietämättään ”äänestäneet” parhaan pesäpaikan?
Samanlaista toimintaa tavataan myös aivan toisenlaisissa eliöissä, limasienissä (jotka nimestään huolimatta ole sieniä). Ne vasta jänniä eliöitä ovatkin. Aktiivisessa vaiheessa ne voivat liittyä yhdeksi ”soluksi”, jossa voi olla vaikka tuhat tumaa. Limasieni tarvittaessa jakautuu kahdeksi tai useammaksi osaksi ja eri osaset voivat taas liittyä yhteen. Siitä kasvaa haaroja jotka vuorostaan jakautuvat pienemmiksi haaroiksi ja joskus muodostavat melko fraktaalin näköisen verkoston. Verkoston ravintoa löytämättömät osat vetäytyvät takaisin eliöön ja samaan aikaan uusia haaroja kasvaa toisaalla. Todella optimaalinen yhteistyöverkosto ravinnon hankkimiselle ja lopuksi lisääntymiselle.
Japanissa testattiin miten limasienet rakentaisivat rataverkoston. Tokio ja sen satelliittikaupungit kuvattiin ravintotäplin kasvualustalle. Muutamassa tunnissa limasienet olivat löytäneet optimaalisen verkoston, joka vastasi ihmisen rakentamaa rataverkostoa, minkä laskemiseen meni kuukausia. Ei hassumpi suoritus limasieneltä vaiko -sieniltä!
Ryhmää hyödyntävää sosiaalisuutta käyttävät myös arojen laumanisäkkäät, sudet ja hyeenat ja kädelliset mukaan lukien ihmiset. Oliskohan tälläisellä laumautumisella tärkeä osuus kaikenasteisen älykkyyden kehittymisessä?
Siinäkin ryhmä on tavallaan yksilöä tärkeämpi.
Jos tarkastellaan hieman itsekeskeisesti ihmistä, on eri osien käden, silmien ja aivojen koordinoinnilla ollut ilmeisen tärkeä osa älykkyyden kehittymisessä. Mutta ehkä kaiken tärkeintä on ollut eri aivosolujen välinen yhteistyö. Yksittäinen aivosolu tuskin tietää mitään. Mutta yhdessä ja niiden välisen tiedostamattoman kommunikaation avulla ajattelemme ja ymmärrämme että tiedostamme. Ehkä se aivosolujen ”päiden” yhteenlyöminen tuotaa positiivisia ajatuksia. On aivankuin pässämme olisi virtuaalinen muurahaispesä.
Harry
Ihmisälyn kehityksessä voi ajatella yksilön aivoja ja aivosolujen välistä kommunikaatiota (muurahaispesä), mutta mikä rooli on eri yksilöiden aivojen välisen kommunikaation lisääntymisellä? Voisi ajatella yksinkertaistaen, että aivot jotka ovat ymmärtäneet toisia aivoja ovat saaneet valintaetua (laumautuminen). Näiden välille on helppoa ajatella jonkinlainen positiivinen takaisinkytkentä selviämistaistelussa joka selittäisi ihmisälyn suhteellisen nopeaa kehitystä. Mutta miksi sitä ei ole tapahtunut muiden lajien kohdalla? Onko kysymys vain ajasta, jotkin lajit joskus löytävät sen tien ja me olimme maapallolla ensimmäisiä?
Älykyyden kehittymisessä varmaan näyttelee osaa se että kytkentöjä tulisi tapahtua eri tasoilla. Solujen välillä esim aivoissa, eliön osasten välillä (kädet, pää, aistit, jalat) ja myös eri yksilöiden välillä, mikä tarvitsee kommunikaation kehittymisen ja siten mahdollistaa tiedon jakamisen. Älyn kehittyminen on ilmeisen monitasoinen tapahtuma, ja ihmisen älyn kehittymiseen on tarvittu juuri näitä osatekijöitä, mutta voi olla että toisenlaisessa maailmassa kytkennät tapahtisivat, mutta vähän eri tavoin. Älykkyyttä on ilmeisen eritasoista ja sen objektiivinen määritelmä voi olla tosiaan vaikeaa.