Ihmisen muuttuva maailma
Me ihmiset katselemme ja ymmärrämme ympäristöämme lähinnä vain oman lajimme aika-perspektiivistä. Meitä kiinnostaa parhaillaan vallitseva tilanne ja sen viimaikaiset muutokset, eli sellainen lähihistoria joka jotenkin liittyy omaan kokemuspiiriimme. Planeettamme vanha historia, sen suuret muutokset ja pitkät geologiset aikakaudet ovat meille vieraita ja käsittämättömiä. Me usein oletamme että planeetan olosuhteet ovat aina olleet jotakuinkin sellaiset kuin ne nyt ovat.
Meidän on vaikea huomata ja tunnistaa edes niitä muutoksia, joita oma lajimme on tällä planeetalla aiheuttanut. Kaikki ihmisen rakentama kulttuurimaisema, maatalous, teollisuus, liikenne ja teollisuus koetaan aikaansaannoksiksi ja saavutuksiksi, missä ihminen on kesyttänyt ja ottanut hyötykäyttöön planeetan villejä resursseja. Niistä saatu hyöty on saavutettu etu, josta meillä on oikeus pitää kiinni ja tietenkin, rakentaa lisää kaikkea sellaista, mistä hyötyä voidaan saada lisää.
Viimeisen sadan vuoden aikana olemmekin saaneet aikaan valtavan suuria muutoksia planeettamme olosuhteissa, ja lajimme on näistä muutoksista valtavasti hyötynyt. Ihmisten määrä on lisääntynyt maailmassa 1,65 miljardista 7,4 miljardiin (https://ourworldindata.org/world-population-growth). Kansojen keskimääräinen kansantuote on kasvanut eksponentiaalisesti, näin ainakin kaikissa länsimaissa (https://ourworldindata.org/economic-growth). 1950-luvulla käynnistyneen vihreän vallankumouksen, eli kaikenlaisten uusien kasvintuotantomenetelmien valtavat alat planeetan pintaa ovat peittyneet viljelykasvien monokulttuureihin. Näiden ansioista satotasot ja ruuan tuotanto ovat nousseet moninkertaisiksi.
Ihmisten oma elintaso ja kulutustaso on myös noussut ennennäkemättömän tasolle. Runsaan ravinnon ja terveydenhoidon ansiosta myös ihmisten terveyden tila on merkittävästi parantunut: enää ei tarvitse kuolla haavoihin, kulkutauteihin tai tulehduksiin. Ihmisten keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä on pidentynyt oko maailmassa 34 vuodesta 71 vuoteen (https://ourworldindata.org/life-expectancy). Myös ihmisten koulutustaso on noussut kaikkialla maailmassa: lukutaitoisten määrä on noussut sadan vuoden aikana 25%:sta 85 %:iin, ja länsimaissa tuo arvo on jo jotakuinkin 100 % (https://ourworldindata.org/literacy). Lukutaidon ja teknologian myötä olemme muuttuneet yhdeksi globaaliksi yhteisöksi.
Nämä edut on suurelta osin saavutettu uusien tieteen ja teknologian, koneellistumisen, teollistumisen, kemiallisen maatalouden ja kasvavan kansainvälisen kaupan ansioista. Tärkeimpänä käyttövoimana kaikessa tuotannon ja kaupan kasvussa ovat olleet fossiiliset polttoaineet. Talouskasvu on osittain perustunut myös siihen että sekä raaka-aineiden että tavaroiden tuotanto on tapahtunut halvan työvoiman maissa, ja maksukykyisille länsimarkkinoille tuotuna niiden arvo on moninkertaistunut. Tuotannon ja kuljetuksen edullisuus on perustunut osittain siihen, että näiden prosessien ympäristöhaitoista ei ole tarvinnut kantaa suurtakaan huolta. Tuotanto ja tuotteiden arvonnousu on siis tapahtunut myös ympäristön kustannuksella.
Edelleen, tuotannon ja talouden kasvu on perustunut siihen että lähes kaikki kasvintuotantoon kelpaava maa-ala on raivattu joko tehomaatalouden tai metsäntuotannon käyttöön. Suuret maa-alat ovat peittyneet ihmisen asutuksen, teollisuusrakentamisen ja teiden alle. YK:n raportin mukaan kolme neljäsosaa maa-alasta, ja noin puolet meristä ja vesistöistä on merkittävästi muuttunut. Parhaillaan tällä hetkellä noin miljoona lajia on kuolemassa sukupuuttoon (https://reason.com/2019/04/26/leaked-u-n-report-says-a-million-species-are-at-risk-of-extinction/). Ihmiset ja ihmisten kotieläimet muodostavat nyt n. 95 % kaikkien suurten eläinten biomassasta. Elämme suuren sukupuuton aikaa.
Elämme myös suuren ilmastonmuutoksen aikaa. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee nopeammin kuin koskaan mittaushistorian aikana, jäätiköt sulavat, merenpinta nousee, oudot ja äärimmäiset sääilmiöt lisääntyvät kaikkialla maailmassa. Kansainvälinen yhteisö pyrkii rajoittamaan hiilidioksidipäästöjä ja rajoittamaan planeetan lämpötilan nousun 2 asteeseen. Keinoina käytetään puhtaanpaa teknologiaa ja hiilipäästöjen rajoittamista (https://www.un.org/sustainabledevelopment/climate-change-2/). Ilmaston muutosta pyritään hillitsemään sekä kansainvälisten ilmastosopimusten ja kansallisen politiikan tasolla.
Tuotannon, kuljetusten ja matkustamisen rajoittaminen ja ympäristöhaittojen vähentäminen ovat kuitenkin vaikeita haasteita, sillä ne ovat oleellisia tekijöitä talouden jatkuvalle kasvulle. Jatkuvan talouskasvun taas oletetaan olevan hyvinvointimme välttämätön perustekijä: oletettavasti vain jatkuvan kasvun perusteella meillä on varaa kaikkiin nykyisiin mukavuuksiin kuten koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluuihin, tutkimukseen, uusiin innovaatioihin ja teknologioihin. Näistä saavutetuista eduista olisi ikävää tinkiä. Olemme perustavaa laatua olevan haasteen edessä.
Ilmaston muutoksen myötä olemme nyt joutuneet kohtaamaan sen tosiasian että planeetan tila ei ole pysyvä, vaan se voi muuttua. Tulevaisuuden maailma on toisenlainen kuin nyt. Olemme varmaan näihin asti ajatelleet että se on toisenlainen siksi, että se on on teknisempi, automaattisempi ja hienompi. Se voi olla myös merkittävästi kuumempi, ja pienempi, siksi että meret peittävät suuria osia maa-alasta. Tietysti molemmatkin näkemykset voivat tapahtua. Tulevaisuus ei ole ennustettavissa, eikä arvattavissa.
Muuttuvien tilanteiden hallitseminen edellyttää sitä, että myös nuorisoa koulutetaan ymmärtämään muutosta, ja sen syitä ja seurauksia. Ilmasto-opetus onkin nyt tulossa myös koulujen ohjelmaan: ilmastokasvatuksen ja ilmastonmuutoksen opetuksen tavoitteina on opettaa nuorisoa ymmärtämään myös sitä, miten ihmisten käytäntöjen, tuotantomuotojen ja kulutustapojen korjaaminen voi auttaa ilmastomuutoksen hallinnassa.
Maj ja Tor Nesslingin säätiö kirjoittaa sivullaan: Ilmastonmuutoksen opetus perustuu niin sanotulle ekososiaalisen sivistyksen ajatukselle, joka ”pyrkii luomaan sellaista elämäntapaa ja kulttuuria, joka vaalii ihmisarvon loukkaamattomuutta, ekosysteemien monimuotoisuutta ja uusiutumiskykyä, sekä samalla rakentaa osaamispohjaa luonnonvarojen kestävälle käytölle perustuvalle kiertotaloudelle (https://openilmasto-opas.fi/ilmastokasvatus/). Tällä sivulla todetaan myös että ”ilmastonmuutoksen vaikutukset ilmenevät yhä vahvemmin kaikkialla luonnossa ja yhteiskunnassa, sekä globaalisti että paikallisesti. Ilmastonmuutoksen ymmärtäminen edellyttää laaja-alaisen oppimisen valmiuksia. Näihin liittyy muun muassa tulevaisuuden hahmottaminen, ilmiöiden monimutkaisten kytkentöjen ymmärtäminen sekä hankittujen tietojen soveltamistaidot”.
Meidän tulisikin katsoa planeettaa ja sen olosuhteita suuremmassa perpektiivissä, ja ymmärtää mitkä tekijät vaikuttavat olosuhteisiin pidemmällä aikavälillä. Planeetan historian aikana ilmasto on muuttunut moneen kertaan, ja lähes aina se on ollut hyvinkin erilainen kuin mitä se on nyt. Se on niin laaja ja monimutkainen kokonaisuus, että parhaalla tahdollakaan se ei ole ihmisen hallittavissa.
Planeetan lämpötila on aina riippunut sekä mantereiden sijainnista, merivirroista että kasvihuonekaasujen määrästä ilmakehässä. Näistä kaksi ensimmäistä tekijää ovat sellaisia joihin eliökunta ei voi vaikuttaa, sillä ne määräytyvät laattatektoniikan ajamina, mantereiden vaeltaessa hitaasti pitkin planeetan pintaa.
Kasvihuonekaasujen määrä taas riippuu jonkin verran eliökunnan toimista, eli siitä miten paljon se pystyy sitomaan hiiltä biomassaan, ja myös siitä miten nopeasti se vapauttaa hiiltä takaisin ilmakehään. Happea tuottavan tehokkaan fotosynteesin seurauksena planeetta onkin kahteen kertaan vaipunut syvään, totaalisen jäätiköitymisen aikaan. Ensimmäinen pitkä jäätiköityminen (Huronian totaalijääkausi) tapahtui siinä vaiheessa kun ilmakehä oli muuttumassa hapelliseksi, ja kesti noin 300 miljoonaa vuotta. Seuraava, gryogeniaksi kutsuttu jääkausi tapahtui happipitoisuuden noustessa noin 15 prosenttiin, ja kesti lähes 100 miljoonaa vuotta. Sittemmin eliökunta on vaikuttanut esimerkiksi hiilikauden aikana esiintyneisiin nopeisiin ilmastonmuutoksiin ja merenpinnan vaihteiluihin, joiden seurauksena suuret määrät biomassaa ja orgaanista hiiltä painui soistuviin rannikkovesien pohjiin, ja muuttui fossiilisiksi hiilikerroksiksi.
Kuitenkin myös ilmakehän hiilidioksidipitoisuus riippuu kaikista eniten tektonisesta toiminnasta. Se riippuu tulivuoritoiminnan aktiivisuudesta. Se on riippunut erittäin merkittävästi myös kallioperästä liukenevien kalsiumionien määrästä, jotka taas puolestaan saostavat meriin liuennutta hiilidioksidia (elivetkarbonaatti-ioneita). Uusi tutkimus osoittaa, että viimeisen 500 miljoonan vuoden aikana esiintyneet jääkaudet (joka täällä on vallinnut viimeisen miljoonan vuoden ajan) ovat aina esiintyneet samaan aikaan, kun planeetan trooppisella vyöhykkeellä on ollut olemassa riittävän pitkiä uusia poimuvuorijonoja. Tällaisten vuoristojen nopea rapautuminen johtaa nopeaan hiilen saostumiseen kalsiumkarbonaattien muodossa, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus laskemiseen pitkiksi ajoiksi, ja ilmaston jäähtymiseen
http://science.sciencemag.org/content/early/2019/03/13/science.aav5300/tab-pdf?_ga=2.37667232.1828845400.1552733137-1538233456.
Mainittu ilmaston seurantatutkimus ulottuu historiassa taaksepäin noin 500 miljoonan vuoden ajan. Suurimman osan tästä ajasta planeettamme on ollut niin lämmin, että täällä ei ole ollut olemassa ollenkaan jäätiköitä http://www.scotese.com/climate.htm. Merien pinnat ovat olleet noin 80 metriä korkeammalla kuin mitä ne ovat nyt. Nykyiset matalat mantereet (esim. Keski-Eurooppa) ovat olleet matalan meren peitossa ( http://www.scotese.com/sitemap.htm). Ilmastotyyppien vaihtuminen jääkausien ja kuuman (hot house) ilmastotyypin välillä näyttää toistuvasti tapahtuneen hyvin nopeasti, eli planeetta näyttää toistuvasti siirtyneen nopeasti yhdestä aika stabiilista tilasta toiseen.
Suuret ilmastonmuutokset ovat aina vaikuttaneet merkittävästi lajistoon. Vain kaikista kestävimmät lajit ovat pystyneet säilymään olosuhteiden muuttuessa, toiset ovat joutuneet muuttumaan ja sopeutumaan, toiset ovat taas kuolleet pois. Ilmaston muutokset ovat ajaneet voimakkaasti evoluutiota ja lajien kehittymistä. Ilmaston muutokset ovat toistuvasti muuttaneet myös ekosysteemejä eri puolilla planeettaa.
Myös Ihmisen lajin oma historia on erilaisten ilmastonmuutosten ohjaamaa: ihmisen eriytyessä isojen apinoiden linjasta n. 3 miljoonaa vuotta sitten planeetan ilmasto oli jäähtymässä kohti uutta jääkautta, ja myös Afrikassa ilmasto oli kuiva ja viileä. Sademetsien vähentyessä ihmisen esi-isien elinympäristö muuttui savanniksi, joka pakotti ihmisen linjan sopeutumaan kävelemään kahdella jalalla, pystyasennossa. Ilmastonmuutokset (jäätiköitymisen määrä, merenpinnan korkeus) ovat myös ohjailleet ihmisen lajin levittäytymistä planeetalla, ja aikoinaan (n. 10 000 vuotta sitten) ne myös vaikuttivat siihen että ihmiset vähitellen luopuivat keräilykulttuurista, ja aloittivat paikallaan pysyvän maatalouden ja teknisen yhteiskunna kehittämisen.
Sekä lajina että yhteiskuntana me olemme syntyneet ilmasto-olojen ohjaamina, ja me edelleen elämme tämän planeetan ilmaston armoilla. Planeetan eri alueiden asuinkelpoisuus riippuu ilmastosta, samoin ruuan tuotannon mahdollisuudet riippuvat ilmastosta. Ilmaston muuttuessa vain ne lajit voivat säilyä, jotka pystyvät sopeutumaan muutokseen, tai löytämään itselleen uuden elinkelpoisen ympäristön.
Lajin säilyminen on merkittävästi miekekkäämpi tavoite kuin taloudellinen kasvu. Myös jonkinlaisen positiivisen ja rauhanomaisen elämäntavan ylläpitäminen on merkittävästi tärkempää kuin jatkuvasti kasvava talous ja kulutustaso. Sitten voi tietysti miettiä sellaistakin mahdollisuutta että ehkä kaikki jajit noudattavat jonkinlaista rajallisen olemassaolon välttämättömyyttä, ja ehkä itsetuhoinen kehitys voidaan toteuttaa myös ahneuden ja teknologian kautta. Jos niin käy ihmiselle, niin sekin on vain osa lajien luonnollista kiertokulkua. Eikä se planeetan kannalta ole edes surullista. Se on sitten vain tapahtunutta historiaa.
Iloista vappua nyt kuitenkin kaikille.
Talouden koko tarkoittaa kuinka paljon ihmiset vaihtavat keskenään valtion osakkeita eli euroja. Raha on ihmisyhteisön käyttämä sopimusväline, jolla yhteisö edesauttaa yksilöidensä erikoistumista ja saa heidät tekemään myös epämieluisia töitä antamalla siitä vastineeksi määräysvaltaa eli ostovoimaa. Aluksi raha oli lähinnä kuninkaan hallinnon apuväline (esim. palkkasotilaat) ja on siitä levinnyt muualle yhteiskuntaan. Yksilöiden syvempi erikoistuminen antaa yhteisölle tekniikkaa, mahdollisesti viisautta ja kykyä kestää esimerkiksi katovuosia paremmin kuin vaikkapa omavaraistaloudessa elävä agraariyhteiskunta, vähän samoin kuin solujen voimakkaampi erilaistuminen saattaa antaa monisoluiselle eläimelle klipailuetua.
Talouden koko on siis jollain tavoin verrannollinen maailman palkkasummaan, mikä taas on verrannollinen siihen kuinka erikoistuneita ammatit ovat ja kuinka paljon yhteiskunnassa tehdään epämieluisia töitä. Erikoistumistrendi näyttää jatkuvan (esimerkiksi agraariyhteiskunnat teollistuvat edelleen monin paikoin), mutta epämieluisten töiden määrä lienee aleneva koska automaatio lisääntyy. Ehkä maailman palkkasumma per asukas saavuttaa jossain vaiheessa maksiminsa ja voi sen jälkeen alentua. Jos kaikki työt ovat mieluisia, niiden tekemisestä ei tarvitse maksaa palkkaa, jolloin rahan suhteellinen merkitys vähenee. Lauseessa ”jos työ olis kivaa, herrat tekis sen itte” on vinha perä.
No, ekologisesti rahatalouden koko on toissijainen asia, koska tärkeää on lähinnä se kuinka paljon elintilaa ihmislaji jättää muulle biosfäärille. Itse en pidä ilmaston lämpenemistä pahimpana peikkona koska pidän todennäköisenä että luonto pystyy siihen sopeutumaan kohtuullisesti, vaan pahimpana pidän ihmisen toimintojen vaatimaa suurta ja kasvavaa osuutta ekosysteemien pinta-alasta. Molemmat ongelmat pitää ratkaista, ja ratkaisujen on oltava ainakin osittain erillisiä. Hiilidioksidipäästöt voitaisiin pysäyttää esimerkiksi tekemällä aurinkoenergialla vetyä ja siitä edelleen ammoniakkia, jota on helppo säilöä ja kuljettaa ja joka voi korvata öljyn polttomoottorissa ynnä muualla. Maanviljelyn vaatimaa pinta-alaa ja lannoitepäästöjä voitaisiin käsittääkseni vähentää siirtymällä enemmän kasvihuoneisiin. Mitä tulee metsätalouteen, ainakin Suomen kaltaisessa maassa tietääkseni ainoa keino tehdä metsätaloudesta ekologisesti hyväksyttävää on vähentää sen volyymiä. Tavoitetta tukee ainakin paperin tarpeen väheneminen, mikä johtuu automaatiosta. Kenties myös metsärobotiikka saattaisi mahdollistaa tulevaisuudessa enemmän harvennushakkuut aukkohakkuiden sijaan, se auttaisi lahopuuta tarvitsevia eliöitä ja kolopesijöitä.
Vähän pitemmän ajan kuluessa pitäisi päästä eroon kaivoksista, koska mikä tahansa kaivostoimintahan on siinä mielessä kestämätöntä että malmio tyhjenee aikanaan. Pitäisi pyrkiä siihen että kun kivi ”tapetaan”, siitä käytetään kaikki alkuaineet hyväksi, ja että tekniikassa käytettäisiin alkuaineita suunnilleen samoissa suhteissa missä paikallinen tai ainakin jossain päin maapalloa yleinen kivi niitä tarjoaa. Siis esimerkiksi vähemmän rautaa, nikkeliä ja kuparia, ja enemmän alumiinia, magnesiumia ja titaania. Tällainen jalostus tarvitsee enemmän energiaa, mutta sitä saa esimerkiksi auringosta. Maailmankaikkeushan ei pode energiakriisiä, vaan energiaongelma on ihmisen kotikutoinen juttu joka johtuu siitä että ihminen tuottaa energiaa polttamalla muiden eliöiden ruumiita, sekä fosiiilisten että nykyisten.
Pieni huomio tuohon metsätalouden volyymiin.
Luken sivulta
http://www.metla.fi/metinfo/kestavyys/c1-forest-area.htm
luin, että ”Yhteensä metsätalousmaa kattaa 86 % Suomen maapinta-alasta. Lukuihin sisältyvät myös luonnonsuojelualueet.” Tuo luku sisältää myös ns. kitumaat ja joutomaat. Olen melko varma, että tätä metsätalousmaan pinta-alaa on mahdollista kasvattaa. En osaa arvioida kuinka paljon, mutta 1% Suomen pinta-alasta olisi jo suuri luku. Metsätalousmaan pinta-alan kasvattaminen olisi keino pitää metsätalouden volyymi vakaana ja ekologisesti kestävänä.
Luulisin suomalaisen metsäteollisuuden hyötyvän, jos he voivat sanoa puunjalostustuotteidensa tulevan sellaisesta metsänhoitoalueesta joka on osoitettavissa hiilinieluksi. Vastaavasti, on suuri riski metsäteollisuuden tuotteille jos niitä ruvetaan boikotoimaan siksi, että metsänhoito Suomessa on retuperällä ja metsät eivät ole hiilinieluja. Odotan, että metsäteollisuus ymmärtää tämän itsekin.
… luulisi että ensisijaissti pitäisi saada kaikki mahdollinen ja potentiaalinen metsäala, myös ne jouto- ja kitumaat, kasvamaan mahdollismman tehokkaasti puuta. Vaikkakin, jos metsät ovat hyvin hoidettuja talousmetsiä niin siellä sitten on vähemmän tilaa kaikenlaiselle lahopuulle ja pikkuötököille. Tässä kohtaa on hiilinielu ja luonnon monimuotisuus taas toisilleen vastakkaisia tavotteita.
Aivan, tarkoituksenani oli itseasiassa sanoa nimenomaan metsämaan pinta-alan kasvattamisesta eli jouto- ja kitumaan hyödyntämisestä. (En itse lukenut tarpeeksi tarkkaan laittamaani linkkiä.) Hiilinielun ja monimuotoisuuden ylläpitämiseksi pitää sitten tehdä kompromisseja. Luulisi metsäteollisuuden ymmärtävän senkin, että monimuotoisuus on vahvuus kaikkia luonnonvitsauksia vastaan. Suuri homogeeninen metsäalue on suuremmassa vaarassa joutua vaikka kokonaan tuhohyönteisen pilaamaksi. Tietääkseni tuhohyönteiset ovat aika lajikohtaisia, esimerkiksi mäntypistiäinen:
http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/lajit_kansi/diprsp-n.htm
Jos oikeesti halutaan lisätä biomassaa niin sitten vaan lisää puita joka paikkaan. Vois olla omat paikkansa talousmetsille, ja sitten toiset – ehkä ne karummat seudut, sellaisille enemmän luonnovaraisille, joissa myös monimuotoisuus saisi kukoistaa. Nämä sitten palvelisivat myös monenlaisia metsänkäyttötarpeita, erilaisia virkistysmuotoja ja marjastusta ja sienestystä…
Mutta ollaan onnellisia että meillä on näinkin paljon vielä metsää tässä maassa. Onhan se sekä luonnonvara, hiilinielu että virkistysmahdollisuus!
Jos kasvua haluaa lisätä (Suomessa), metsänlannoitus on yksi keino, mutta ne lannoitteet eivät saisi joutua vesistöön.
Se mitä olen metsiä seuraillut, niin ne näyttävät rehevöityneen merkittävästi 1980-luvulta. Poronjäkälän tilalle on tullut kuiva kangas, kuivan kankaan tilalle tuore kangas, ja se mikä oli ennen tuoretta kangasta kasvaa nyt tyypillisiä lehtokasveja. Varmaankin osin johtuu lämpenemisestä, ehkä sademääristäkin, mutta arvelen yhdeksi syyksi myös taannoista typpilaskeumaa ja happosateita. Laskeumat ovat ymmärtääkseni vähentyneet Suomessa, joten ne eivät enää jatkossa ole vaikuttamassa kasvua lisäävästi, tai ei ainakaan yhtä paljon kuin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
Nämäkin ovat aika moniselitteisiä juttuja. Poronjäkälä on pohjoisessa vähentynyt hurjasti ylilaiduntamisen takia. Metsän kasvulle taas oleellista ovat taitavat ja ajallaan tehdyt harvennukset. Lämpeneminen lisää kasvua, mutta myös kaikkien tautien ja tuholaisten määrää — sekä kuuset että männyt voivat olla massiivisten tuhojen kohteena, ja monin paikoin jo ovatkin.
Onhan toki niin että raha on vain vaihdon väline. Vaihtotalous vain menee jotekin epätasapainoon silloin kun on suuria ihmisryhmiä jotka myyvät työnsä tuotteet liian halvalla. Silloin niiden kulutus kasvaa tarpeettomasti. Ja näin nimenomaan tavaroiden ja tuotteiden kohdalla – koska silloin myös materiaalit ja raaka-aineet hukkaantuvat, tai siirtyvät savuna ilmaan. Tämä kaikki on ympäristön riistoa, tai rasitetta. Pelkkien palvelujen kohdalla taas sopii oikein hyvin hinnoitella ihan vain kysynnän ja tarjonna lakien mukaan — siinä kun vain joku vapaaehtoisesti ostaa, ja toinen myy, eikä ketään riistetä.
Arvelit tuossa että maailman maatalouden ympäristöpäästöjä voisi vähentää siirtämällä ruua tuotantoa kasvihuoneviljelyyn. Tämä ei kyllä ole minkäänlainen toimiva ratkaisu. Maan maa-pinta-alasta onjo aika kauan ollut viljelyksessä noin suunnilleen 37 % — joka tarkoittaa että suunnilleen kaikki helposti viljelyyn otettava maa on otettu jo viljelyyn. Peltoviljelyn rinnalla kasvihuoneet ovat vain pikkiriikkinen kuriositeetti, ja hyvin kallis, ja paljon energiaa käyttävä viljelymuoto.
Metsätalouden epä-ekologisuus on aika monitahoinen juttu. Metsä-biotuotteet kuitenkin korvaavat fossiilisia raaka-aineita.
Mutta siitä olen samaa mieltä että kaivostoiminta on pelkkää haaskausta, ja ympäristön pilaamista. Mineraalit jos mitkä luulisi olevan kierrätyskelpoista materiaalia. Muuten: miksei niitä mennä louhimaan vanhoilta kaatopaikoilta?
Kasvihuoneet ovat tosiaan pinta-alamielessä vain pieni kuriositeetti, mutta niissä kuitenkin tuotetaan valtaosa tomaateista, kurkuista ja salaatista joita syömme. Niiden tuottama hehtaarisato vuodessa on monisatakertainen viljapeltoon verrattuna (en itsekään meinannut uskoa tätä ensin kunnes tarkistin). Luonnon kannalta pieni pinta-alavaatimus on etu, ja lannoitteiden valumista ympäristöön lienee helpompi estää kasvihuoneessa kuin pellolla.
Kasvihuoneen ja avomaan välimuoto on tunneliviljely, joka ei kuluta energiaa. Sato ei yllä kasvihuoneen lukuihin, mutta voi silti olla kolminkertainen avomaahan verrattuna (https://fi.wikipedia.org/wiki/Tunneliviljely ).
Hei Pekka. Haluan vielä palata seikkaan mitä tässä kommentissasi sanot, ja olet toistuvasti ennenkin esittänyt ilmastonmuutoksesta: arvelet että se ei ole merkittävä uhka ihmiselle tai eliökunnalle, ja että siihen kyllä pystytään sopeutumaan. Kuitenkin maailman ilmastohistoriaa selatessa tulee vastaan esimerkkejä ilmastomuutoksista jotka ovat karsineet rajulla kädellä eliölajeja, ja joille ihmisenkään olisi lähes mahdotonta pärjätä. Suosittelen lukemaan Maija karalan mainion blogin https://planeetanihmeet.wordpress.com/2019/04/06/ilmasto-on-muuttunut-ennenkin-ja-melkein-tuhonnut-elaman/
Tuollaiselle takaisinkytkentöjen kautta eskaloituvalle kuumenemiselle emme mahda mitään. Ainoa mahdollisuus saattaisi olla kehittää niin tehokkaita CO2:n keräimiä (siis vuoristojen ja merivirtojen veroisia globaalin mittakaavan juttuja) että ne voisivat vaikuttaa koko ilmakehän koostumukseen. On kovin haasteellinen tehtävä!
Ihmisen ilmestyminen planeetalle ja kehittyminen tekniseksi sivilisaatioksi onkin ollut mahtavaa onnen kauppaa, sillä se ei varmaankaan olisi voinut onnistunut minkään muun laisissa ilmasto-oloissa kuin juuri näissä viielissä ja lauhkeissa, jääkauden aikaisissa oloissa mitä täällä on vallinnut viimeisen 300 000 vuoden aikana. Mutta nämä eivät ole mikään pysyvä asian tila.
Tämä nykyinen ilmaston lämpenemisen vauhti ei tunnu vaikealta sietää, koska merenpinnan nousua tuskin huomaa ja lajeja ei ole kuollut ilmiön takia juurikaan sukupuuttoon. Yksi tekijä mikä hillitsee kasvihuonekaasujen nousun ekologisia vaikutuksia on että lämpenemisvauhti on suurinta korkeilla leveysasteilla, missä luonto on tottunut suuriin vuodenaikaisvaihteluihin ja vuosien erilaisuuteen.
Mitä tulee lopulliseen tasoon, kasvihuoneilmiö on toki vaarallinen jos se yltyy isoksi, ääritapauksena permikauden eventti. Tuon Karalan blogin mukaan ihminen on nostanut teollisen vallankumouksen jälkeen hiilidioksidipitoisuutta 130 ppm:n verran, kun permikaudella nousu oli 2000 ppm, mikä riitti blogin mukaan tekemään tropiikista aution ainakin monisoluisista lajeista. Nykymaailmassa vastaavaan vaikutukseen riittäisi varmaankin pienempi määrä, koska aurinko on noin 2.5 prosenttia kirkkaampi kuin permikaudella.
Tosin tuo permikauden tapahtuma oli nykyistä paljon hitaampi, koska kasvu kesti blogin mukaan 60,000 vuotta. Hiilidioksidia siis varmaankin tuli vulkaanisesta lähteestä kymmenien tai satojen tuhansien vuosien ajan, eikä muutama sata vuotta kuten nyt. Hidas eventti (blogittaja kyllä kutsuu sitä silmänräpäykseksi, mutta riippuu mihin vertaa) on biologisen tuhovaikutuksen kannalta ollut toisaalta hyvä ja toisaalta paha. Hyvä se on ollut siinä mielessä että maakasvit ovat ehtineet siirtyä. Paha se on ollut siinä mielessä että se ehti sulattaa napajäätiköt kokonaan, jolloin napameret lämpenivät ja kylmän syvän veden tuotto loppui.
Tämä on spekulaatiota, mutta jos käy niin että päästöt jatkuvat (tai jos ihmisen päästöjen lisäksi alkaa tulla samaan aikaan luonnollisia vulkaanisia päästöjä, vaikkapa) ja keskilämpötila nousee esimerkiksi yli 5 astetta, syvänmeren lajit voitaneen vielä pelastaa kunhan lämpöhuippu ei kestä muutamaa sataa vuotta kauempaa. Nimittäin silloin napajäätiköt eivät ehdi kokonaan sulaa, jolloin hapekkaan ja kylmän syvän veden muodostus todennäköisesti ei katkea kokonaan.
Voi kuulostaa dramaattiselta että keskustellaan kasvien siirtymisestä evakkoon esimerkiksi liian kuumasta tropiikista. Luonnon kannalta nykytilanne on kuitenkin paljolti jo sellainen, vaikkakaan ei kasvihuoneilmiön, vaan muun ihmisen toiminnan takia. Biodiversiteetti on tällä hetkellä suurelta osin evakossa ns. takapajuisissa maissa ja pienillä suojelualueilla, paennut pois ihmisen raivaamilta pelloilta, talousmetsistä ja osin myös ylikalastetuista vesistä. Useimmat lajit kyllä pysyvät hengissä evakossakin monien sukupolvien ajan, mutta luonnonvalinta toimii poikkeusoloissa osin luonnottomasti, ja se voi aiheuttaa pitkän ajan kuluessa lajien rappeutumista.
Niinhän tämä muutos on: Monimutkaista, ja monitekijäistä. Ja ihmisen mittakaavassa hitaan näköistä. Mutta vääjäämätöntä, koska planeetta itse säätää tilaansa kohti lämpimämpää ilmastoa — katsoppas taas tämä linkki: http://science.sciencemag.org/content/early/2019/03/13/science.aav5300/tab-pdf?_ga=2.37667232.1828845400.1552733137-1538233456. Tämä nykyinen jääkausi loppuu aikanaan. Tosin, muutos voi hyvinkin viedä monia tuhansia vuosia. Ja luonnon kiertoahan se vain on…
Tuo kuulostaa vanhalta tutulta Walker-Kasting-termostaatilta jonka aikaskaala on miljoonia vuosia – tuossa paperissa tosin sillä lisävivahteella että termostaatin preferoima tropiikin lämpötila riippuu siitä kuinka paljon tropiikissa sattuu olemaan nuoria rapautuvia vulkaanisia kivilajeja.
Ainakin korrelaatio ilmaston kanssa on yksi yhteen. Hidas se tietysti on. Mutta erot jääkausien ja lämpimien kausien välillä ovat merkittävät, kaikilla parametreilla.
Vielä tuosta permi-triaskauden tapahtumasta, että jokseenkin yhtä korkea lämpöhuippu saavutettiin myös paleo-eoseenikauden vaihteessa 55 miljoonaa vuotta sitten (https://en.wikipedia.org/wiki/Paleocene%E2%80%93Eocene_Thermal_Maximum), mutta siihen ei näytä liittyneen päiväntasaajan elotonta vyöhykettä. Tuossa paleo-eoseenitapahtumassa on arvioitu että pohjoisen jäämeren lämpötila oli ennen eventtiä +17 C ja sen jälkeen +23 C eli varsin lämmintä (jäätöntä) oli jo ennen tapahtumaa. En tiedä mistä tuo tapahtumien eroavaisuus johtuu.
Nämö äkilliset ilmastatyppin vaihtelut ovat tosi kiintoisa ilmiö, erityisesti kun noiden lämpimien kausien ja hiilidioksidin määrän lisääntymisen syitä kun ei tunneta. Vielä kummallisempaa on että tuollakin sivulla mainitaan että ilmeisesti hiilen määrä ilmakehässä (isotooppi-anomalia) tapahtui vasta 3000 vuotta lämpenemisen jälkeen. Tämä olisi sinänsä mahdollista siksi että lämpeneminen lisäisi esim. biomassan hajoamista ja sitä kautta vapauttaisi lisää hiilidioksidia— mutta mikä olisi se alkuperäinen lämpenemisen syy. Mitäs arvelet??
Lisäksi kiintoisaa että hiilidioksidin lisääntymisnopeus on tuolloin ollut MERKITTÄVÄSTI hitaampaa kuin se on on.
C13-isotooppianomalia ei mittaa ilmakehän hiilidiokdisipitoisuutta, vaan biosfäärin perustuotantoa.
Tosiaan molemmat tapahtumat – vaikka geologisesti ajatellen ”nopeita” – ovat olleet paljon hitaampia kuin tämä nykyinen. Kenties todella nopeitakin tapahtumia on ollut, esimerkiksi jos vulkaaninen toiminta on sytyttänyt fossiilista hiiltä palamaan, mutta sellaisten näkeminen sedimenteistä lienee haastavampaa.
Tuo delta-C13 osuuden pieneneminen inorgaanisissa karbonaateissa (eli isotooppi-anomalia) vois käsittääkseni johtua myös siitä että C12 osuus lisääntyisi ilmakehässä esim. vulkaanisista lähteistä, tai suurista metsäpaloista, tai niin että biomassan hajoaminen kiihtyy, kuitenkin niin nopeasti että biomassaan sitoutuminen ei ehdi tasaamaan sitä… Mutta: CO2:n määrä ilmakehässä on rajoittava tekijä joka myös säätää biomassan tuotantoa. Kun tuo anomalia kuitenkin tarkoittaa biomassan määrän pienenemistä, niin MIKSI ihmeessä biomassan osuus olisi vähentynyt (mistään muusta syystä kuin hajoamisen takia) tuollaisena kuumana aikana?
Sanoin vähän väärin: oikeastaan se mittaa enemmänkin orgaanisen hiilen hautautumisnopeutta, joka tosin kyllä seuraa perustuotannon vaihteluja, jos muut asiat eivät muutu. Ja tuokin vain sellaisessa riittävän pitkässä aikaskaalassa, jossa ilmakehän ja meren CO2-varasto voidaan unohtaa. Tässä tapauksessa kumpikin oletus taitaa olla vähintään kyseenalainen. Esimerkiksi meren lämpenemisen voisi ajatella aiheuttavan pohjan happikatoa, joka voisi lisätä orgaanisen hiilen hautautumista meren pohjaan, mutta tässä tapahtumassa C13 näyttää päinvastaista.
Nisäkkäät ja pelaginen plankton lajiutuivat eli pärjäsivät hyvin, mutta pohjaeläimissä varsinkin syvemmällä lajeja hävisi. Kaiken kaikkiaan paleoseeni-eoseenitapahtuma ei näytä olleen paha biosfäärin kannalta, ei ainakaan samassa mitassa kuin tuo permi-triaskauden taitos.
Yleisesti ottaen veikkaan että sukupuuttojen ja lajiutumisen tarkempi tutkiminen ja lajiekologisen tietämyksen maksimaalinen hyödyntäminen voisi tarkentaa kuvaa näistä menneistä tapahtumista. Ja siinä yhteydessä ei pelkästään hävinneisiin ja syntyneisiin, mutta myös säilyneisiin lajeihin kannattaa kiinnittää huomiota. Ne asettavat reunaehtoja sille millainen ympäristö on voinut olla, ja dataa on periaatteessa hyvin paljon, koska lajeja on paljon. Lajeja ei välttämättä tarvitse löytää fossiileina juuri tapahtuman ajalta, vaan myöhemmätkin kelpaavat jos ne esimerkiksi todistavat että jokin laji tai ryhmä säilyi hengissä tapahtuman yli.
Nämä seikat mitä sanot tässä ovat erittäin merkittäviä – myös tämänhetkistä ilmastonmuutosta ajatellen. Siis, nyt olisi mielenkiintoista tutkia sitä miten eri lajit ovat selvinneet edellisistä kuumista kausista. Tuo paleoseeni-eoseenivaihde ei ole ollut mitenkään hirvittävän dramaattinen, vaikka lämpötila nousu peräti 8 astetta, kaikki jäätiköt sulivat ja merenpinnat olivat hyvin korkealla.
Tässä joitakin efektejä jotka tulee mieleen:
– Jääkausi tarkoittaa kaoottisesti/sahaavasti muuttuvaa sateiden jakautumista, lämpötilaa ja merenpinnan tasoa. Se suosii yhtäältä riittävän pieniä eläimiä joiden sukupolvi on niin nopea että evoluutio ehtii seurata muutosvauhtia, ja toisaalta älykkäitä (hominidit). Isot hitaan sukupolven spesialistit voivat kuolla sukupuuttoon.
– Samantapaista muutosvauhtia saattaa esiintyä kataklysmisissä tapahtumissa (asteroiditörmäys, supertulivuori…), mutta jos muutos on nopeampi, pienetkään lajit eivät pysy evolutiivisesti perässä.
– Ihmisen (hominidin) sukupolvi on pitkä (taitaa olla jopa kaikkein pisin), eli ihminen on korvannut biologisen evoluution oppimiseen perustuvalla kulttuurievoluutiolla. Päinvastoin kuin muut eläimet, ihminen pärjää muutoksissa ei genetiikan vaan pitkän lapsuuden eli pitkän sukupolven mahdollistaman yksilön oppimisen avulla.
– Iso laji on herkempi kuolemaan sukupuuttoon kuin pieni, koska sen populaatio on pienempi jolloin satunnaistekijät voivat suistaa sen kriittisen rajan alle.
– Jos olosuhteet ovat pitkään vakiot, saaliseläimet pyrkivät kasvamaan isommiksi kuin pedot (esim. afrikannorsu), minkä jälkeen valintapaine ohjaa puolestaan niitä saalistavaa huippupetoa kasvamaan, jolloin eläinten koko hitaasti kasvaa. Dinosaurusten aika tästä esimerkki, ja nykyiset valaat.
– Kuumat olot suosivat pieniä eläimiä, koska isolla eläimellä on jäähdytysongelma. Poikkeuksena ihminen ja hevonen, jotka osaavat hikoilla.
– Pieni elinympäristö kuten saari suosii ainakin joskus pieniä eläimiä, esim. Wrangelin saaren kääpiömammutit.
– Jos muut eläimet eivät uhkaa lajia, evoluutio saattaa alkaa kohdistua lajin sisäisen kilpailun kautta sukupuolituntomerkkeihin kuten riikinkukon pyrstö, hirvieläinten sarvet, urosmursujen suuri koko, ihmisellä ehkä naisen rinnat ja lantio. Varmaan tilanteesta riippuu heikentääkö tällainen kehitys lajin mahdollisuuksia jatkossa, koska ”turhien” ominaisuuksien kuten koiraslinnun laulutaidon mukana kantaminen yhtäältä on turha painolasti lajien välisessä kilpailussa, mutta toisaalta voi treenata lajin muita kilpailukykyominaisuuksia kuten ravinnonhankintaa.
Näitä Pekka Janhusen ja Kirsi Lehdon välisiä keskusteluja on aina kiinnostavaa lukea. Niissä on ajattelemisen aihetta antavaa pohdintaa ja niistä saa syventävää lisätietoa Kirsin blogikirjoitukseen liittyen.
Tässä tulee vähän omaa pohdintaani aiheeseen:
Kaikki nykyiset eläimet ja kasvit ovat selviytyneet viimeisen jääkauden yli. Kaikki ne olivat olemassa myös jääkautta edeltävänä aikana, mikä lyhyemmän, mitä pidemmän ajan. Evoluutio on niin hidas prosessi, että voitaneen syystä sanoa nykyisen flooran ja faunan pysyneen suht koht muuttumattomana ilmaston jäähtymisestä ja uudelleenlämpenemisestä huolimatta. Tämä siis tarkoittaa, että nykyisillä lajeilla on kyky sopeutua melkoisen isoihinkin ilmaston lämpötilan vaihteluihin. Lajeja on toki lähimenneisyydessä kadonnut ja katoaa edelleenkin, mutta syyt eivät liity nimen omaan ilmaston muutokseen, vaan yleensä muihin elinpiiriin ja -olosuhteisiin liittyviin seikkoihin. Näin on ollut kautta maapallon historian.
Nykyisillä lajeilla ei kuitenkaan ole aiempaa kokemusta meneillään olevasta, NOPEASTA ilmaston lämpenemisestä. Siinä saattaa piillä iso riski. Siksi haluaisin pelata varman päälle ja suunnata kaikki ponnistelut ilmaston lämpenemisen lopettamiseksi. Keskeiset keinot olisivat pelkästään hiilivapaaseen energiantuotantoon siirtyminen (ydinvoima, maalämpö, aurinkolämpö ja tuulivoima), öljypohjaisten tuotteiden korvaaminen uusiutuviin raaka-aineisiin perustuvilla (esim. selluloosalla, ajoneuvojen kohdalla myös hiilivapaasti tuotetulla sähköllä), syntyvyyden kasvun hillitseminen sekä koulutukseen käytettävien varojen voimakkaampi suuntaaminen tutkimukseen ja osaamiseen, joilla on välitön vaikutus ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Vaikka nyt ollaankin Ursan sivuilla, niin sanon sen täällä uudemman kerran, että tietsistä esimerkiksi tähtitiede ja kosmologia saisivat tässä tilanteessa luovuttaa terävimmät aivonsa maapallon pelastustalkoisiin. Mustien aukkojen ja painovoima-aaltojen tutkimuksesta ei tässä tilanteessa ole maapallolla eläville apua, niin kiinnostavia kuin ne aiheina ovatkin.
Hei Erkki! Kiitos kommenteista! Mielestäni parasta tässä blogin kirjoittamisessa ovat nämä keskustelut. Keskustelu on se paras tapa nauttia tieteestä. Näissä opin itsekin.
Olen samaa mieltä kanssasi tästä ilmastonmuutoksen haasteesta: olisi todella viisasta satsata tieteellisiä ja koulutusresursseja sen miettimiseen, miten tästä selvitään…
Allaolevassa linkissä on kuva jossa on lämpötilarekonstruktio Grönlannin sisäosasta viimeisen 17000 vuoden ajalta. Esimerkiksi nuoremman dryaskauden lopussa noin 11700 vuotta sitten lämpötila nousi noin sadassa vuodessa noin 12 astetta, siis 12 kertaa nopeampi kuin tämä nykyinen antropogeeninen keskilämpötilan nousuvauhti, mikä on noin yksi aste sadassa vuodessa. Toki on niin että Grönlannin sisäosissa lämpötila voi muuttua herkemmin kuin maapallon keskilämpötila, mutta silti 12 on aika iso luku näissä yhteyksissä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Younger_Dryas#/media/File:Younger_Dryas_and_Air_Temperature_Changes.jpg