Elämän keitaita

Edellisessä blokissa koetin tutkailla ihmisen historiaa ja kehitystä läpi vuosituhansien ja -miljoonien, ja sitä miten se on ollut sidoksissa ympäristöolosuhteisiin. Siitäpä sitten herää seuraavaksi kysymys siitä ihmisen ajatusmaailma, tai maailmankuva, ovat aikojen mittaan kehittyneet. Mikä on ollut eri aikoina ihmisen käsitys maailmasta ja itsestään?

Ihminen lienee ainoa käsitteellisesti ajatteleva ja kommunikoiva laji – ja näin ollen, myös ihmisen maailmankuva on erityinen. Vai lieneekö muilla lajeilla ollenkaan mitään maailmankuvan tapaista? Delfiineillä? Valailla? Koirilla? Hevosilla? —  Jos jotakin lieneekin, niin vain meillä se on käsitteellinen, ja tutkittuun tietoon perustuva. Ihmisen lajin puhekieli on mahdollistanut tiedon vaihdon ja käsitteellisen ajattelun: mahdollistanut oppimisen, asioiden ihmettelyn, kysymysten kysymisen, vastaamisen ja selittämisen. Maailmankuva on sekä henkilökohtainen että kollektiivinen, yhteisöllinen. Se perustuu ihmisten omiin havaintoihin, ja kulloinkin olemassa olevaan (yhteisölliseen) tietoon. Tai tiedon puuttuessa (eli lähes koko ihmisen olemassa olon ajan) se on perustunut yhteisöllisiin myytteihin ja uskomuksiin.

Maailmankuva lähti voimakkaasti tarkentumaan ja suurenemaan vasta noin 400 vuotta sitten, kun keksittiin apukeinoja – kaukoputki ja mikroskooppi – joilla voitiin laajentaa havaittua maailmaa. Ensimmäisillä kaukoputkilla Galileo osoitti Maan pyörivän Auringon ympäri, ja Maa-keskeinen maailmankuva muuttui Aurinko-keskeiseksi. Paitsi planeettakunta, myös koko maailmankaikkeuden ulottuvuudet ja mittasuhteet ovat avautuneet kaukoputkien avulla. Havaintojen perusteella on myös oivallettu, että maailmankaikkeuden ikä on rajallinen, ja että se on saanut alkunsa hetkellisessä alkuräjähdyksessä – tämä asia on tunnettu vasta noin 50 vuoden ajan (joskaan sitä ei vieläkään täydellisesti ymmärretä).

Myös teknogia on huomasti muuttanut ihmisen maailmaa ja kokemuspiiriä: n. 50 vuotta sitten ihminen pystyi matkustamaan avaruuteen ja käymään Kuussa. Nyt – ihan parin viime vuoden ajalta – tiedetään että planeettoja esiintyy useimpien tähtien ympärillä. On myös havaittu useita Maan kokoisia planeettoja jotka ovat elämän vyöhykkeellä, ja elämää osoittavia signaaleja oletetaan löytyvän muiden planeettojen spektreistä parin vuosikymmenen kuluessa. Miehitettyjä lentoja – ja miehitettyjen asemien perustamista – Marsiin suunnitellaan toteutettavaksi n. kymmenen vuoden kuluessa.

Ihmisen käsitys elämästä ja eliökunnasta on myös muuttunut perusteellisesti, ja kiihtyvällä vauhdilla. Aina samanlaisen pysyvä, juuri tällaiseksi luodun eliökunnan käsite alkoi murenemaan  1800-luvun puolivälissä, kun Charles Darvin julkisti provosoivan ajatuksensa lajien kehittymisestä: lajit ovat kehittyneet vähitellen evoluution kautta, ja ilmeisesti kaikki polveutuvat yhdestä yhteisestä elämän alusta. Ja yhä edelleen ne koko ajan muuttuvat ja tuottavat lajistoa. Tämä ajatus tuli vähitellen yleisesti hyväksytyksi vasta n. 100 vuotta sitten. Ymmärretyksi sekin tuli, molekyylitasolla, vasta n. 60 vuotta sitten, kun geneettisen materiaalin ymmärrettiin muodostuvan DNAsta.  Nyt, tänä päivänä, eliöiden genomeita pystytään hallitusti muokkaamaan. Kehittyneen lääketieteen ja elintason ansiosta ihminen arvelee, että meidän lajimme ei välttämättä enää olisi luonnonvalinnan kohteena – vaikka lienee niin että kehitys jatkuu, mutta sen että valintatekijät ovat nyt aivan toisenlaiset kuin mitä ne ovat ennen olleet. Ihminen myös muuttaa voimakkaasti ympäristöään ja maapallon eliölajistoa – tällä hetkellä onkin käynnissä yksi historian suurimmista massasukupuutoista. Sen seurauksena evoluutio tällä planeetalla jatkuu taas aivan uusiin ja ennalta-tuntemattomiin (tai ehkä suunnitelmallisesti ohjattuihin)  suuntiin.

Tämän teknisen ja tiedollisen vallankumouksen on mahdollistanut se sama tekijä mikä jo alussa teki ihmisen lajista erityisen, eli käsitteellisen kommunikaation kehittyminen. Tämä on tapahtunut vaiheittain: Symbolinen kirjoitustaito keksittiin n. 5000 vuotta sitten (sen keksivät itsenäisesti sumerilaiset, egyptiläiset, kiinalaiset, Amerikan intiaanit …), ja tehokas kirjapainotaito 1400-luvulla (Johannes Gutenberg). Radio tuli käyttöön ”langattomana lähettimenä” 1900 luvun alussa, ”näköradio” vuosisadan puolivälissä. Kaikki nämä jo mahdollistivat merkittävästi tiedon välitystä maailmassa. Varsinainen tiedon käsittely, taltiointi, prosessointi ja laskenta kuitenkin nousivat uuteen kertaluokkaan automaattisen tietojen käsittelyn kautta: Alan Turing ja John von Neuman kehittivät tietojenkäsittelyn alkeita ja ensimmäisiä laitteita 1940-luvulla – ilmeisesti alunperin sotateollisuuden tarpeisiin.

Tyhjiöputkista ja releistä alkanut koneellinen laskenta on kehittynyt mikroprosessoreiden ja paralleelilaskennan maailmaksi. Yhdistettynä radioaalloilla toimivaan koneiden keskinäiseen kommunikaatioon ja tiedonsiirtoon se on kasvanut maailmanlaajuiseksi tietoverkoksi jonka kautta hoidetaan kaikkia tieteen ja myös ihmisten arkipäivän asioita. Ja joka myös hoitaa meidän asioitamme automaattisesti ja oma-alotteisesti: Suuri osa maailman viestintää ja infrastruktuuria hoituu jo automaattisilla ohjelmilla. Tietokoneverkko Google tunnistaa jo jokaisen käyttäjän (koneen) profiilin ja syöttää tietoverkosta meille juuri sellaista tietoa mitä juuri kyseinen hakija sieltä yleensä hakee ja haluaa.

Tulevaisuuden tutkimuksen piirissä ennustetaan tai ennakoidaan kehitystä, missä tekoäly – tietoteknikka –  mahdollisesti yhdistettynä ihmisen biologian tehostamiseen, nanoteknologiaan ja/tai ihmisen ja tekoälyn suoraan yhdistämiseen – tulee johtamaan ns. ”äly-räjähdykseen” (intelligence explosion). Ihmisen ja tekoälyn yhdistyminen on jo hyvinkin mahdollista, sillä ihmisen aivojen ja tietokoneen yhdistävää signaalinsiirtoteknologiaa kehitellään intensiivisesti (C. Grau ja kumppanit, PLOS ONE 2014,  9(8):e105225). Äly-räjähdys johtaa ”teknillisen singulariteetin” tilanteeseen, missä superäly kasvaa eksponentiaalisesti ja (mennen tullen) ylittää ihmiskunnan älykkyys- ja käsityskyvyn. Yhteiskunnan toiminnat tehostuvat tasolle jota me (tavalliset ihmisen-aivoiset) emme pysty edes kuvittelemaan. Asiantuntijat – esim. Vernor Vinge, Ray Kurzweil, ja Stuart Armstrong – arvioivat tämän tapahtuvan viimeistään 2030-2040-luvulla. Singulariteettikysymystä tutkitaan mm. Oxfordin yliopistossa, ja erityisesti sille erikoistuneissa Singulariteetti-yliopistossa (http://singularityu.org/) tai Machine Intelligence Research Institutessa (http://intelligence.org/). Kannattaa tutustua!!

Yleensä tämä ”teknillinen singulariteetti” nähdään ihmiskunnan suurena positiivisena mahdollisuutena ja edistysaskeleena – mutta myös riskinä joka voi olla ”ihmisen älyn viimeinen saavutus” – eli uhata koko (nyky)ihmiskunnan olemassaoloa. Seuraisiko siitä Uusi Kollektiivinen Älykkyyden Muoto? Anastrofi vaiko katastrofi? Vaiko vain yksi muutos jatkuvassa muutosten virrassa – jonka laatuluokan määrittelevät vain ne jotka siitä rytäkästä lopulta selviytyvät? Siis kone-ihmiset? ihmiskoneet? älykkäät koneet?