Elämän mahdollisuudet Marsissa
Niin ne olosuhteet muuttuvat aikojen saatossa, planeettojenkin mittakaavassa. Useita miljardeja vuosia sitten Marsinkin pinnalla vielä lainehti mittavan laajuinen valtameri (https://svs.gsfc.nasa.gov/13016). Planeetalla oli sen verran ilmakehää että vesi pysyi planeetan pinnalla nestemäisessä muodossa. Olosuhteet olivat ilmeisesti elämälle suotuisat.
Mutta oliko siellä silloin elämää? Olisiko tuon mahdollisen elämän jälkeläisiä vielä piilossa jossakin Mars-planeetalla, suojassa kosteissa maakerroksissa, tai pinnanalaisissa jää-tai vesitaskuissa?
Tämä on yksi astrobiologian keskeisimpiä kysymyksiä. Syyskuun alkupäivinä Orleansissa pidettävän EANA-kokouksen (http://www.eana-net.eu/index.php?page=Conferences/conferences) puheista useimmat käsittelevät erilaisten bakteerilajien selviytymismahdollisuuksia Marsin kaltaisissa olosuhteissa. Nuo olosuhteet ovat esimerkiksi hyvin suolaisia perkloraattiliiuoksia, Atacama-autiomaan tyyppisiä kuivia, kovan säteilyn olosuhteita, tai oikeita simuloituja Marsin olosuhteita. Kaikista kestävimmät lajit säilyvät näissä testiolosuhtiessa, jos ovat suojattuna säteilyltä.
Marsin muinaisia tai nykyisiä olosuhteita lähtee seuraavaksi paikan päälle tutkimaan Mars 2020 luotain, https://mars.nasa.gov/mars2020/mission/overview/. Sen laskeutuja-mönkijä kuljettaa mukanaan poraa jolla se pääsee kaivamaan näytteitä syvältä pinnan alta. Monenlaiset kamerat ja mittalaitteet tunnistavat mineraaleja ja orgaanisia yhdisteiä. Se kerää kiinnostavia kiviä kasaan odottamaan sitä, että jokin myöhempi lento hakee ne sieltä maahan tutkittavaksi. Tällä lennolla on tavoitteena määrittää onko Marsissa ollut koskaan elämää, tutkia sen ilmastoa ja geologiaa, ja valmistella teknologiaa ja menetelmiä miehitettyä Mars-lentoa varten. https://mars.nasa.gov/mars2020/mission/science/goals/#mars2020-goal-4. Miehitetyn lennon oletetaan toteutuvan 2030-luvulla, ja se on osa NASAn pitkän aikavälin tavoitteita miehitettyjen avaruuslentojen kehittämisessä.
Näyttää siis todennäköiselle että myös ihmiset tulevat vierailemaan Punaisella Planeetalla lähivuosikymmenien aikana. Mutta tästä päästäänkin seuraavaan kysymykseen: onko ihmisen kohtalona joskus myös asettua sinne pysyvästi asumaan ja elämään? Onko mahdollista, tai todennäköistä, tai edes suotavaa, että ihmisten unelmat ja suunnitelmat Marsin siirtokunnista tulisivat toteutumaan. Näitä kysymyksiä pohditaan URSAn blogaajien kesken Long Play tiedeiltamissa Cafe Mascotissa illalla 13.8.
Ihmisen levittäytymistä Marsiin voidaan perustella useilla erilaisilla tavoitteilla, joista ilmeisimpiä lienee uuden taloudellisen ja asutustoiminnan aloittaminen, tai Marsin maaperän mineraalien louhiminen ja hyödyntäminen. Toinen, dramaattisempi perustelu on se että tuollainen kaukainen tukikohta olisi turvapaikka jossa ihmisen laji voisi säilyä jos olosuhteet Maassa tulevat elinkelvottomaksi.
Mielestäni ihmisen säilymisen mahdollisuudet kaikissa tapauksissa, kaikissa olosuhteissa, ovat kuitenkin paremmat Maa-planeetalla kuin Marsissa. Ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta perustaa pysyvää asutusta Marsiin. Josko vaikka olisikin teknisesti mahdollista rakentaa riittävät rakenteet suojaamaan ankaralta ympäristöltä (säteilyltä, tyhjöltä, kylmyydeltä) niin näiden tuottaminen ja ylläpitäminen pitkän huoltoetäisyyden takaa, Maasta käsin, on aivan liian kallista, täysin mahdotonta. Perustarvikkeiden, eli hapen ja veden tuottaminen Marsin paikallisista vesivarastoista voi olla mahdollista, täysin suljettujen kierrätyssysteemien avulla, mutta riittävän ravinnon tuottaminen minkään kokoiselle ihmisryhmälle ei niissä oloissa ole mahdollista.
Kotieläintuotannon vanha perusohje on että Suomen oloissa yksi ”eläinyksikkö” voidaan pitää yllä noin jalkapallokentän kokoisen peltoalan tuottamalla rehulla. Sama pätenee myös ihmisen ruuantarpeeseen. Maan tuottavuus toki vaihtelee suuresti riippuen lämpötilasta, ja hiilidioksidin ja veden, sekä typen ja muiden ravinteiden määrästä. Marsissa kaikki nämä kasvintuotannon resurssit ovat hyvin rajalliset. Lisäresurssien rahtaaminen Maasta on niin kallista, että se on käytännössä mahdotonta.
Ne yrittäjät tai tutkijat jotka haaveilevat Marsin asuttamisesta voisivat mennä testaamaan selviytymistaitojaan Etelänapamantereelle. Siellä toki ihmiset elävät ihan mukavasti miehitetyillä tutkimusasemilla, mutta täysin muilta mantereilta tuotujen resurssien varassa. Selviytymistesti pitäisi tehdä Biosfääri 3 –tyyppisessä tukikohdassa, missä asukkaat saisivat tulla toimeen täysin omavaraisesti, apunaan vain sen verran tarvikkeita mitä yhdellä tai parilla avaruuslennolla voisi kuljettaa. Elämä olisi varmaan aika karua – mutta silti merkittävästi helpompaa kuin Marsin olosuhteissa.
Kunhan ihminen oppisi elämään edes Maassa niin, että plenaattamme säästyisi pahemmilta vaurioilta. Jos niin käy, on ihmisen kehittymiselle vuosituhansien ja -miljoonien aikana varsinaiseksi ”kosmosapienssiksi” ehkä mahdollisuuksia. Mars olisi siinä tapauksessa ehkä vain pieni välietappi ”matkoilla maailmankaikkeudessa”: silloin tapahtuisi todellista universumin mittaista ”arktista aikavaellusta”.
Juuri tuo pitäisi olla ensisijainen tavoitteemme – säilyä hengissä tällä planeetalla, ja antaa muidenkin lajien säilyä. Jos koetetaan käyttää loppuun kaikki resurssit mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, mukaanlukien energia, ilmakehä ja olosuhteet, niin eipä meillä ole paljoa aikaa enää viisastua ja kehitellä avaruusmatkailua eikä muitakaan tekniikoita. Nykyisellä teknologiatasolla meillä ei ole mitään selviytymisen mahdollisuutta asustaan siirtokunnissa Marsissa eikä muillakaan taivaan kappaleilla – ja sellaisen yrittäminen olisi totaalista resurssien haaskausta.