Avaruuden käyttäytymiskoodi
Astrobiologian suurena teemana on tutkia elämän edellytyksiä, esiintymistä ja kehittymistä maailmankaikkeudessa. Enimmäkseen sen tutkimuskohteena on vain se yksi ainoa esimerkki minkä me elämästä tunnemme, eli tämä täällä Maa-planeetalla esiintyvä elämä. Tämän yhden esimerkin perusteella tutkitaan ja pohditaan millaista elämä on, miten se syntyy, mihin se voi sopeutua, ja millaiset planeetat voisivat sitä synnyttää ja pitää yllä. Tämä kaikki tutkimus on hyvinkin konkreettista ja kokeellista, perinteisten luonnontieteiden menetelmillä maan laboratorioissa tai maastossa tehtävää tutkimusta.
Mutta kysymyksenasettelu ulottuu kotiplaneettaa laajemmallekin. Astrobiologian suurena tavoitteena olisi saada selville onko elämää muualla: olisiko sitä vaikka oman Aurinkokuntamme muilla planeetoilla, olisiko Marsin maaperässä, tai Jupiterin tai Saturnuksen jäisillä kuilla. Onko elämää olemassa muissa planeettakunnissa? Nämä ovat ihmiskunnan suurimpia tutkimushankkeita, sillä eksoplaneettojen tutkimiseen tarvitaan suuria avaruuskaukoputkia, lähiplaneetoilla piileskeleviä mikrobeja voidaan taas etsiä vain näille taivaankappaleille tehtävien lentojen avulla. Nämäkin ovat toki konkreettisia tutkimuskohteita, mutta tutkimusmenetelmät ovat kalliita, ja mainittuihin kysymyksiin ei ole vielä vastauksia olemassa.
Nämä ovat kuitenkin maailmankuvamme kannalta keskeisiä kysymyksiä. Vastauksista riippuu se miten meidän pitäisi ymmärtää omakin olemassaolomme: onko elämä noin yleisenä ilmiönä yleistä maailmankaikkeudessa, ja onko se ehkä monessakin paikassa kehittynyt monimutkaiseksi, älyykkääksi, tiedostavaksi ja teknisesti taitavaksi. Olemmeko yksi tiedostava olento monien samankaltaisten joukossa, vai olemmeko harvinaisia kummajaisia, tai ehkä peräti ainoita. Kysymys on oleellinen sekä filosofiselta että tutkimuspoliittiselta kannalta, ja sen teoreettiseen pohdintaan tarvitaan myös filosofien ja uskontotieteilijöiden apua, siitäkin huolimatta että vastausta ei todellakaan vielä tiedetä.
Lueskelin juuri amerikkalaisen Kelly C. Smithin julkaisemaa artikkelia ”Manifest Complexity: A foundational Ethic for Astrobiology?” (http://tigerprints.clemons.edu/phil_pubs). Kirjoittaja pohtii astorbiologiaan, ja nimenomaan vieraisiin elämänmuotoihin liittyvää moraalista kysymystä, ja tarjoaa yleistä teoriaa sille miten niitä pitäisi eettisesti arvioida.
Vieraiden elämänmuotojen tärkeimmäksi arvomittariksi Smith ottaa tietoisuuden, mutta saman tien, liittää siihen myös yhteisöllisyyden ja kulttuurin ominaisuudet; näistä syntyy eettisesti hyvin arvokas ja moraalisesti velvoittava TYK-ominaisuuksien yhdistelmä. Hän pohdiskelee, että jos jossakin muualla on olemassa tällaisia tietoisia TYK-olentoja, niin todennäköisesti nämäkin olennot pohtivat ja arvioivat eettisyyden ja moraalin kysymymyksiä, ja ovat siis lähtökohtaisesti samalla tasolla ja yhdenvertaisia meidän itsemme kanssa. Tällaisten olentojen tappaminen ei olisi eettisesti sallittua, ei ainakaan sen enempää kuin on oman lajitovereidemmekaan tappaminen.
Toisen elävien olentojen katagorian tohtori Smithin moraalisessa arvoasteikossa muodostavat eliöt jotka ovat monimutkaisia, ehkä tietoisiakin, mutta jotka eivät ole kehittäneet yhteisöjä tai mitään kulttuurimuotoja. Nämä vastaisivat maanpäällisiä ”karvaturreja”, lemmikkejä ja kotieläimiä. Täällä Maassa nämä ovat tavallaan osa ihmisten yhteiskuntaa, niillä on siis paljon käyttöarvoa. Niiden tappaminen ”ihan vain urheilun vuoksi” ei ole moraalisesti oikein, ja niitä pitää kunnioitaa, ainakin jos se ei ole konflikstissa älykkään TYK-lajin etujen kanssa. Niitä voidaan kuitenkin tappaa tarvittaessa.
Kolmannen, alinta eettistä suojelua vaativan kategorian muodostavat täysin tiedostamatttomat yksisoluiset eliöt. Esimerkiksi, jos meidän TYK-lajimme löytää tällaisia elämänmuotoja Marsissa, niitä voidaan hyödyntää vapaasti omiin tarpeisiin. Ne eivät tarvitse mitään ehdotonta suojelua, sen enempää kuin mitä suojelemme niitä lukemattomia mikrobilajeja joita esiintyy omassa elinympäristössämme täällä Maa-planeetalla, vaikka omassa kylpyhuoneessamme. Tällaisia alkeellisia eliöitä meillä on täysi oikeus käyttää hyväksemme, ainakin jos yhteisöllisesti niin päätämme; korkeammelle tasolle kehtittyneiä lajeina meillä on oikeus ja jopa velvollisuus hyödyntää/hävittää näitä oman olemassaolomme turvaamiseen.
Kelly Smith kyllä useampaan otteeseen mainitsee että hänen luokituksensa on vain yksi ehdotus, se ei ole mitenkään yksiselitteinen, ja että tästä asiasta voidaan olla monta mieltä. Niinkuin ollaankin. Esimerkiksi hän siteeraa Carl Saganin kuuluisaa kannanottoa: ”If there is life on Mars, I believe we should do nothing with Mars. Mars then belongs to the Martians, even if the Martians are only microbes”.
Tuo teksti ottaa siis lähtökohdakseen sen eettisen ja moraalisen koodin, millä me TYK-eliöt kohtelemme ja hyväksikäytämme erilaisia elämänmuotoja täällä Maa-planeetalla. Isompaan mittakaavaan vietynä tuo on kovin hämmentävä ja arrogantti näkökulma. Tulee vain heti mieleen että toivottavasti ne avaruuden muut TYK-eliöt, jotka ehkä ovat kehityksessään miljardeja vuosia meitä pidemmällä, eivät käytä tuota samaa koodia.
Onneksi todellakin tätä asiaa pohtivat muutkin kuin amerikkalaiset ammatti-filosofit. Tarvitsemme ihmislajin parhaaseen eettiseen yhteisymmärrykseen perustuvan moraalisen käyttäytymiskoodin ENNENKUIN löydämme mistään muualta elämää. Ainakin toistaiseksi avaruuslennoilla pyritään noudattamaan planeettoje suojelun (https://en.wikipedia.org/wiki/Planetary_protection) periaatteita.
T: Tietoisuuden mittaaminen kuulostaa haastavalta.
Y: Yhteisöllisyyttä on helppo mitata, onhan laumaeläin-yksineläjä -akseli eläintieteen perusjuttu. Mutta ajatus että laumaeläin olisi itseisarvoltaan suurempi kuin yksineläjä kuulostaa vieraalta. Minusta lammas ja kettu ovat suunnilleen yhtä arvokkaita.
K: Ainakin teknologista kulttuuria on melko suoraviivaista mitata. Kyse on siitä kuinka paljon ekstraa kulttuurievoluutio ja teknologia ovat lajille tai sen elintapoihin ja ekologiaan tuoneet, biologisen evoluution päälle. Kulttuuri -sanahan tarkoittaa muuten alunperin maanviljelystä eli erästä teknologiaamme.
En tiedä hyödyntäisivätkö kehittyneet lajit meitä suruttomasti vai säälisivätkö. Itse vuoroin suojelemme ja tapamme eläinlajeja, samojakin, joten molempia voisi tapahtua samanaikaisesti. Mutta luulen että meistä ei olisi kehittyneille lajeille mitään hyötyä eikä juuri uhkaakaan, joten ehkä sen takia jättävät rauhaan myös jatkossa.
… joo, tuo amerikkalaisen filosofin yritys kvantitoida erilaisten elävien oloiden eettistä ja moraalista arvoa oli todella korni; tai siis, sehän suoraan vain kuvasti sitä millä perusteilla eri olioiden (lajien, tai jopa rotujen tai kulttuuriryhmien) arvoa ja elämisen oikeutta arvioidaan täällä maan päällä. Eli perinteisesti: vahvimman lajin mielivaltaa. Ja tämän Maallisen menon seurauksena eliökunta on parhaillaan suuren sukupuuton kohteena.
Mutta toisaalta, vaikea kysymys on tämäkin: biologiseen evoluutioon on aina kuulunut se että yksilöt ja lajit koettavat raivata mahdollisimman paljon tilaa itselleen. Me ihmiset olemme vain liian menestyneitä tässä kilpailussa.
Niin. Entä, jos vieras sivilisaatio tuleekin aluksellaan Jupiterin tälle puolen ”opettamaan” ihmiskuntaa Linnunradan moraalikoodista.
Sehän voisi olla vaikka sen sivilisaation ylivalta, ja muut tuhotaan. Heikäläisten moraalikoodi voisi perustua pelkkään hauskanpitoon. Ja muiden tuhoaminen olisi hauskaa.
Pitäisi kai ampua ensin?
Ootko tosissas?? Tuo nyt kuulostaa ihan amarikkalaiselle väkivallan torjunnalle.
On tietysti vaikea mennä muukalaisten pään sisään, jos niillä päätä ylipäätään on. Luotan kuitenkin siihen että miljoonia tai miljardeja vuosia vanhojen lajien (sellaisiahan todennäköisesti kohtaamme, jos jotain kohtaamme) täytyy olla toimissaan rationaalisia ja varovaisia, koska muuten ne eivät olisi päässeet niin korkeaan ikään.
Voiko varovaisuus tarkoittaa sitä että ne eliminoivat löytämänsä nuoret sivilisaatiot varmuuden vuoksi, sitä en tiedä. Ehkä ne kuitenkin tajuavat että niiden omakin kehitys voisi mennä itsetuhoiseen suuntaan jos ne pelkäävät saman tapahtuvan muualla, jolloin on parempi että maailmankaikkeudessa on muita yrittäjiä, ettei elämä häviä kokonaan. Eli ehkä ne kuitenkin pitävät biodiversiteettiä hyvänä asiana.
Luulisin että mikä tahansa ”viisas” laji myös ymmärtäisi ekologisia lainalaisuuksia ja riippuvuuksia. Se olisi oppinut ymmärtämään, arvostamaan ja kunnioittamaan kaikenlaista monimuotoisuutta, sekä biologista että kulttuurista, ja sitä (ilmeistä?) tosiasiaa että kaikkien niiden (myös sen oma) säilyminen jonkinlaisessa keskinäisessä tasapainossa ylläpitää ympäristön stabiilisuutta ja kaikkien olemassa olon mahdollisuuksia.
En usko maailmankaikkeudessa olevan yhteistä kulttuuria yhteisin moraalikäsityksin.
Amerikkalainen kulttuuriantropologi Ruth Benedict esittää v. 1951 kirjassaan ”Kulttuurin muodot” kulttuurien olevan yksilöiden valinnan tulos, jota yhdessä noudatetaan. Monia erilaisia oli ollut Pohjois-Amerikan mantereellakin, kunnes valkoinen mies tuli.
Jos jokin tieteellis-teknologinen yhteiskunta ratkaisee sekä yksilön kuolemattomuuden, että tähtien väliset lennot, se ei ole edellytys hyväntahtoisuudelle muita eläviä kohtaan.
Joskus esitetään, ettei esimerkiksi energiaongelmat ratkaisseella kulttuurilla voisi olla pyyteitä ihmiskunnalta. Mistä me sen tiedämme? Emme me voi olettaa mahdollisten muiden asuttujen planeettojen asukkaiden ajattelevan meidän tavoin.
Entä, jos meille käy kuten intiaaniheimoille? Intiaanipäällikkö Seattle joutui taipumaan suuren valkoisen päällikön aseiden edessä 1854 ja myi maansa. Intiaaniheimojen mukaan maa ja koko luonto oli yhteistä, ei sillä olisi voinut käydä kauppaa.
Siksi maailmankaikkeuden lukemattomien mahdollisten kulttuurimuotojen moraalikoodien joukossa voi aivan hyvin olla vielä suurempi valkoinen päällikkö, joka tekee meille ”tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä.”
Vaikeita kysymyksiä. Kuitenkin, kukin kulttuuri valitsee koodinsa omien arvojensa pohjalta. Mainitset esimerkin valkoisesta maailmanvalloittaja-päällikköstä joka valloittaa asuinsijat alkuperäisväestöltä. Kuitenkin, toinen näkökulma on tämä: kummanko kulttuuria haluaisit itse mieluummin edustaa, jos olisit matkaamassa uusissa ja tuntemattomissa maailmoissa?
Haluaisin esiintyä sellaisen planeetan edustajana, jossa yksilö tai ryhmä liikeyrityksistä puhumattakaan eivät voisi omistaa kaikkien yhteistä maata ja luonnonvaroja.
Silloin en edustaisi Maata. Täällä yksityinen voitontavoittelu tuhoaa maan, meren, ilman ja ilmaston.
Kai jo 300 000 vuoden takaa on luulöytöjä Homo Sapiensista. 10 000 vuotta sitten metsästäjä-keräilijät kehittivät maanviljelyn. Yhteiskunnalliset tehtävät, ammatit eriytyivät ja kirjanpitotarpeet vaativat matematiikkaa ja kirjoitustaitoa. Tähtitiede palveli maanviljelyä, ajanlaskua ja papistoa.
300 vuotta alkoi tekniikan kehitys. Kivihiili ja öljy sopivat käyttövoimiksi. Vuodesta 1850 nykypäivään asti olemassa olevien tilastotietojen mukaan Maan keskilämpötila nousee vääjäämättä. Sateet ja tuulet menevät vääriin paikkoihin. 10 000 vuotta sitten alkanut maanviljelys on suuressa vaarassa.
Oman käyttäytyniskoodini takia en menisi edustamaan planeettaa, jonka väestö itse tuhoaa elämänsä edellytykset.
Meidän pitäis nyt vaan ymmärtää viisastua. Jo siksi että säilyisimme täällä lajina ja sivilisaationa. Tämä ihmisen lajin kehityskulku havainnollistaa hyvin kysymystä siitä, mikä olisi oletettava teknisten sivilisaatioiden elinikä maailmankaikkeudessa. Jos sivilisaatiot kehittyvät niin kuin me olemme täällä kehittyneet, se voi olla hyvinkin lyhyt – ja siitä voi sitten tehdä sellaisen johtopäätöksen, että maailmankaikkeudessa on hyvin vähän teknisesti ”sivistyneitä” elämänmuotoja. Jos joitakin on, niiden pitäisi olla hyvin vanhoja, ja myös hyvin viisaita, koska ovat välttyneet tuhoamasta itse itseään. Sitä eettistä ja moraalista koodia tarvittaisiin siis myös täällä ihan arkielämässä.
Luotan siihen että jos laji on niin etevä että se pystyy matkustamaan luoksemme tähtien takaa, silloin se myös pitää tapanaan elää keinotekoisilla avaruusasemilla planeettojen sijasta, koska elämänlaatu ja elintila ovat niissä parempia. Tämän takia en ole juurikaan huolissani siitä että joku tai jokin matkaisi tänne jostain toisesta aurinkokunnasta valloittamaan planeettaamme. Planeettamme on heidän näkökulmastaan mörskä joka on kiinnostava ehkä korkeintaan tieteellisessä mielessä, mutta ei resurssi- eikä elintilamielessä.
Ja kohtaamisen laatu riippuu myös kokonaan omasta asenteestamme. Mennäänkö vastaan kohtaamaan vihollista vaiko ”ystävää”.
Aivan, kuten aiemmassa kommentissanikin vihjasin, vaikken pelkääkään resurssejamme hamuavaa valloittajaa, otan kuitenkin sellaisen huolen vakavasti että joku saattaisi kokea meidät potentiaaliseksi uhkaksi ja varmuuden vuoksi likvitoida. Tuollaista kolkkoa mahdollisuutta voi tehdä epätodennäköisemmäksi juuri tuolla asennejutulla jonka nostit esiin.
Likvidointiriskin todennäköisyydestä voidaan keskustella, itse pidän sitä pienenä vaikkakaan en pystykään sulkemaan mahdollisuutta tyystin pois. Ja tämä kaikki keskustelu tapahtuu tietysti sen hypoteesin alla että teknologisia muukalaisia ylipäätään on olemassa siinä osassa maailmankaikkeutta joka pystyy vaikuttamaan meihin, eli hypoteesin jonka todennäköisyydestä ei pysty sanomaan mitään varmaa.
Mutta se on varmaa että jos muukalaisia on ja jos heitä joskus kohtaamme, silloin hyvin suurella todennäköisyydellä kohtaamme kulttuurin joka on valtavan paljon meitä vanhempi ja kehittyneempi – tämä ihan siitä tunnetusta syystä että olisi tavaton sattuma jos jokin lyhytikäinen kulttuuri sattuisi olemaan olemassa juuri meidän aikanamme ja vuorovaikutusetäisyydellä meihin. Ja toinen melkoisen varma asia on että jos toinen kulttuuri on meitä valtavan paljon vanhempi ja kehittyneempi, silloin ensin ampuminen ja aseet kannattaa unohtaa ja keskittyä näyttämään mahdollisimman vaarattomalta.
Näissä keskusteluissa minua kiehtoo se että vaikka kysymys elämästä ja muukalaisista on kokonaisuudessaan täysin avoin, joihinkin osakysymyksiin pystyy kuitenkin ottamaan kantaa päättelemällä, ja nuo päättelyt tuovat uusia näkökulmia myös ihmiskunnan tulevaisuuteen, muukalaisten olemassaolosta riippumatta.
Nostat tässä esiin juuri ne tärkeät seikat jotka mielestäni ovat oleellisia tässä hyvinkin hypoteettisessa keskustelussa. Ensinnäkin on siis se, että on hyvin epätodennäköistä että löydämme Maan ulkopuolelta, siis ainakaan tästä lähialueelta, mitään älykästä elämää. Jos sellainen tulisi tänne jostakin kaukaa, sen pitäisi edustaa jotakin hyvin vanhaa ja hyvin pitkälle kehittynyttä kulttuuria. Säilyäkseen niin kauan, sen pitäisi olla myös viisas ja elämää kunnioittava laji, ei mikään sotaisa öykkäri. Voisimme siis edes koettaa näyttäytyä fiksuna lajina mekin, siitä huolimatta että touhumme täällä eivät varmasti kovin fiksulle näytäkään. Voisimme yrittää kohdata heitä, luoda kontaktia ja oppia ymmärtämään; tätä varmasti edistäisi se että koetamme viestittää kohteliaisuutta heille vierailijana, ja kunnioitusta vieraan elämän ja toisen sivilisaation edustajina. Mitenkähän osaisimme sitä osoittaa? Olisihan sellainen kohtaaminen upea uusi ulottuvuus meille.
Ja niinkin, että vaikka emme voi tietää varmuudella sitä miten joku vieras suhtautuisi meihin, ainakin meidän pitäisi itse tietää mikä on ystävällisen ja rauhanomaisen kohtaamisen käyttäytymiskoodi. Sitten, jos he kaikkien em. oletusten vastaisesti haluaisivat meille jotakin vahinkoa, sitten meidän pitäisi keksiä miten me yhteisönä voimme suojautua.
Kuitenkin on niin, että realistisimmat uhkat ihmisen lajin ja kulttuurin säilymiselle ovat olemassa täällä meidän omassa keskuudessamme.
Vieraalle planeetalle matkustaa valikoitu joukko nuoria, joilla on menossa uusi kehitysvaihe. Mitä sitten tapahtuu, siitä kertoo Erkki Ahonen kirjassaan ”Syvä matka”. Tämä kirja vaikutti suuresti silloisiin (1985)ajatuksiini mm. tietoisuudesta. Ja on siinä ripaus kansallisromantiikkaakin muun ohessa.
Itku tulee sitä muistellessa..
Ne valtavat välimatkat. Kyllä elämää on maailmankaikkeudessa. Merellä vesi asettaa matkustamisen rajat. Aluksen pitää ylittää ulapat. Se vaatii tekniikkaa ja energiaa.
Ne valtavat välimatkat sen tekee. Meidän pienuutemme. Kylmyys, säteily, hitaus. Nämä riittävät ettei meitä löydetä ja me emme löydä elämää.
Usein luen että me pohdimme elämää kuin se olisi takapihalla.
Ei ole mitään lähellä. Ei edes sinnepäin lähellä.
Säteilyä, kylmyyttä joka tappaa, hirveän kaukana ihan kaikki.
Realismi on ihan normaalia. Pysytään täällä lämmössä. Pyritään tähtiin. Realismia puheisiin.
Matkat ovat aivan käsittämättömiä edes toiseksi lähimpään tähteen.
Kaikki nuo vieraan elämän pohdinnat ovat täysin hypoteettisia; mielestäni olet aivan oikeassa siinä että on hyvin hyvin epätodennäköistä että koskaan kohtaisimme mitään muuta älykästä lajia täällä Aurinkokunnassa. On riittävän haastavaa ja epätodennäköistä että sellaista edes koskaan havaitsisimme kaukaisista kohteista.
Olen melko lailla samaa mieltä Carl Saganin kanssa siitä että Mars kuuluu marsilaisille jne. Tuo Smithin ajatus on kyllä varsin pseudoantroposentrinen, ja heijastaa melko yksinkertaista käsitystä elämän laadusta ja luonteesta. Jos tarkastelemme omaa planeettamme niin se on oikeastaan mikrobien valtakunta, siis bakteerit, arkit ja muut yksisoluiset sekä virukset ja muut sellaiset ovat täällä valtalajeja. Kaikkia näitä ei edes vielä tunneta maapallolta: uusia muotoja löytyy jatkuvasti, vaikkapa megavirukset ja muut hauskat eliöt.
Jos tänne tulisi vieras sivilisaatio niin sen tekninen ikä on statistisesti yli 20000 vuotta (luennoistani), kun meillä se on vielä alle 100 vuotta (mitattuna radioteleskoopista). Niiden teknologia on niin paljon meitä edellä, että olemme täysin heidän armoillaan. Tuhoavat meidät jos niin haluavat, ja ovat kavereita jos ovat – silloin meidänkin kannattaisi olla. Olisimme täysin altavastaajia tässä tilanteessa. Toivotaan että ovat hyviä kun ilmestyvät. Ei ammuta.
Oikea vaara mielestäni ovat kuitenkin nuo pienenet eliöt. Jos niillä on himo esim. meidän proteiinien syöntiin tai saman kiraalisuuden muihin tärkeisiin molekyyleihin, saattaa se merkitä tuhoamme ”uuden avaruuspöpötaudin” seurauksena. Jollei löydy jotain ”lääkettä”, niin se on siis pian menoa. Jos ne poikkeavat joltain ratkaisevilta ominaisuuksiltaan Maan elämästä, saattaisimme selvitäkin rinnakkaiselämästä niiden kanssa.
Juuri näin. Fiksumpien sivilisaatioiden kanssa ei ainakaan kannattaisi ryhtyä sotimaan. Ja sitten tuo uusien infektioiden uhka: sehän on jo historiasta tuttu juttu. Sellaisten avullahan eurooppalaiset valloittivat uuden mantereen aikoinaan.
Minua viehättä välimatkat.Ajan muuttuminen nopeuden tai massan lähellä.
Avaruus, (maailmankaikkeus) ei ole mitenkään meille ihmisille hyvä paikka. Se ei suosi että me olisimme sen kanssa kaverit.
Valon nopeus on kovin hidas. Jos sen lähelle pääsee raahaa hirveän taakan selässään. Tähdet ja galaksit sammuu että saa tulitikun vietyä kaverille. Valon nopeudella.
Kun se on tehty on oma aika jo kaukana takana. Et ole enään missään tutussa paikassa. Mitä elämää se on ettei ole tuttuja ympärillä.
Kuitenkin kaikki on kuin ennen jos oikein kaukaa katsoo. Miljardit vuodet ja tähtien vety helium fuusiot vain jatkaa ja jatkaa. Jossain aina poksahtaa ja muutama miljoona tonnia kultaa siroutuu tyhjyyteen.
Mikä on ihmisen paikka. Istun nuotiolla kuusen juurella ja ihmettelen.
Sanon itselleni ettei kannata vihastua.
Maailmankaikkeus ei piittaa.
Hienoja ajatuksia, isoja näkökulmia. Ja totta on: ei me ihmiset tuollaiseen pystytä…
Jos sivilisaation ikää vertaa ihmiselämään, yksi vuosi voisi vastata esimerkiksi sataa miljoonaa vuotta. Miljardi vuotta vanha sivilisaatio on silloin kuin 10-vuotias lapsi ja keski-iän kriisiä vastaa keskusauringon muuttuminen punaiseksi jättiläiseksi, jolloin sivilisaatio viimeistään joutuu muuttamaan elintapansa terveellisempään eli galaktisempaan suuntaan jos mielii elää vanhaksi. Itse olemme vauva jonka synnytys käynnistyi noin minuutti sitten ja napanuoraamme äiti Maahan ei ole vielä katkaistu. Synnytyspoltot alkoivat tunti sitten, se oli aika jolloin keksimme maanviljelyksen, ja meidät pantiin alulle äiti Maan kohdussa dinosaurusten tuhon aikaan jolloin nisäkkäiden leviäminen alkoi.
Olisi tavaton sattuma jos naapurin perhe olisi samaan aikaan laitoksella synnyttämässä vauvaa joka putkahtaisi maailmaan samalla minuutilla. Niin epätodennäköistä on se että lähitienoillamme olisi jokin yhtä äärinuori sivilisaatio kuin me. Joko siellä ollaan vasta odottamassa lasta, tai jos lapsi on syntynyt, se on kuukausien tai vuosien ikäinen.
Kaunis vertaus; joskin on kovin epäselvää missä kaikki ”vanhemmat sukulaiset” ovat. Kaunista tässä on tuo ajatus että elämä eri tahoilla olisi jotenkin samanlainen ja samanlaista kehityskaarta noudatteleva, ja sellaisena, myös keskinäistä ymmärrystä tuottava ilmiö. Tykkään myös tuosta miten kuvailet riippuvuuttamme Äiti Maahan.
Laittaisin sinulle lisäkysymyksen: mitä arvelet tällaisten eri vaiheissa olevien sivilisaatioiden ”onnellisuuden asteesta” – ja, mitähän merkitystä sillä olisi lajin selviytymisen kannalta. Itse luulisin että kiinteä yhteys (napanuora) Äiti planeettaan on psykologisesti jotakin varsin merkityksellistä, ja jopa elintärkeää. Samaan tapaan kuin apinan poikasille on se että niillä on olemassa jonkinlainen ”pehmeä” emo joka niitä hoitaa ja ruokkii. Tätäkin vertausta voi ajatella monella tasolla.
Vertaus toki ontuu noiden vanhempien sukulaisten osalta, ja myös siksi että sivilisaation eliniällä ei liene mitään periaatteellista ylärajaa. Lähinnä tarkoitus oli havainnollistaa sitä kuinka lyhyt aika 100 vuotta on verrattuna kosmiseen aikaan.
Tarkoitin että napanuora katkeaa silloin kun emme ole enää muun biosfäärin niskoilla mitä tulee energian- ja ravinnontarpeidemme tyydyttämiseen. Mutta senkin jälkeen toki äitiys jatkuu, vaikka itse osaammekin jo hengittää.
Jotkut urbaanit ihmisryhmät elävät psykologisesti aika pitkälti ilman vuorovaikutusta äiti Maan kanssa. En tiedä miten se vaikuttaa heidän onnellisuuteensa tai pysyykö ryhmien kulttuuri hengissä.
Vanhan teknisen sivilisaation elämänfilosofiaan saattaa vaikuttaa se että heillä on paljon youtube-videoita ja muuta dataa omasta historiastaan pitkältä ajalta. Myös se saattaa vaikuttaa jos yksilön (mikäli sivilisaatio koostuu yksilöistä – sekään ei liene täysin varmaa) elinikä on paljon pitempi kuin meillä, tai peräti rajaton. Ihmiskunnan historiassa on nimittäin ollut kahdelaisia jaksoja: stagnaation aikoja kuten kivikausi jolloin tekninen kehitys tai ympäristön muutokset yksilön eliniän aikana eivät olleet merkittäviä, ja nopean kehityksen aikoja kuten nyt. Yksilön kokemus siitä että juuri hän voi muuttaa maailmaa on voimakas kehityksen ajuri, ja siitä seuraa tuollainen bifurkaatio, on/off-tyyppinen kehitys. Mutta jos yksilön elinikä on pitkä, silloin voi ehkä olla hitaampaa mutta silti jatkuvasti etenevää kehitystä. Vaikutuksesta onnellisuuteen en kyllä osaa sanoa.
Ja sitten on vielä ne sukudynastiat joita ihmisyhteiskunta toisinaan muodostaa ja jotka voivat pidentää yksilön aikaperspektiiviä. Esim. kerrotaan että jos joku kysyy että kuinka kauen kestää oppia ratsastamaan, vastaus on kolme sukupolvea.
Emme tiedä muukalaisista ovatko ne yksilöeläimiä kuten Maan monisoluiset, vai jakautuvatko ne kuten yksisoluiset (jotka ovat tavallaan kuolemattomia) vai tekevätkö jotain muuta josta Maan elämä ei edes tarjoa esimerkkiä. Tai jos ovat yksilöeläimiä, onko niillä jonkinlainen aikaperspektiiviä lisäävä dynastia-aspekti. Jos ne ovat meidän kaltaisiamme yksilöeläimiä joilla on selvästi määritellyt sukupolvet, teknisinä olentoina niillä lienee joka tapauksessa vähintään yhtä tehokkaita keinoja siirtää tietoa jälkeläisille kuin meillä.
Vaikka tämä kaikki on puhtaasti spekulaatiota, se lienee melko varmaa että pitkä aikaperspektiivi (syntyi se sitten yksilön pitkästä eliniästä, jonkinlaisesta jakautumislisääntymisen synnyttämästä kuolemattomuudesta, dynastioista tai teknologian antamasta pitkästä ja tarkasta historiamuistista) on omiaan lisäämään konservatiivisuutta ja varovaisuutta, mikä toisaalta saattaa vähentää innovatiivisuutta. Toisaalta pitkä aikaperspektiivi lisää sellaisten teknologiakehitysten todennäköisyyttä, jotka jostain syystä vaativat paljon aikaa, kuten tähtienväliset matkat. Esimerkiksi keskiajalla oltiin nykymittapuun mukaan konservatiivisia ja dogmaattisia, mutta toisaalta oltiin kärsivällisiä ja maltettiin rakentaa vaativiakin pytinkejä.
Tämä vieraas elämän pohdiskelu eli scifikeskustelu on hauskaa, ja myös sillä tavalla antoisaa että sen kautta tulee peilatuksi myös niitä parametreja jotka ovat vaikuttaneet, ja yhä vaikuttavat, täällä meidän omassa maailmassamme. Esimerkiksi tämä historian peilaamiseen tarvittu kollektiivinen tai yksilöllinen muisti on tosi tärkeä asia. Sehän antaa meille mentaaliset juuret. Se antaamaa perspektiiviä tarvitaan, paitsi teknisten taitojen, tavoitteiden ja tarpeiden luomiseen, myös jonkinlaisen arvomaailman olemassaoloon. Tämä on taas vallan tarpeellinen asia, luulisin, jopa lajin säilymisen kannalta, koska se pitää yllä sekä konservatiivista varovaisuutta, että luovaa uteliaisuuta. Nämä ihmislajin psykologiset ja sosiaaliset ominaisuudet ovat kait aina ohjanneet sitä mitä me teemme teknologian ja tieteen saroilla. Se on aika monitasoinen kokonaisuus.
Kelly Smith organisoi Social and Conceptual Issues in Astrobiology (SoCIA) konferenssi sarjaa.
Tänä vuonna se pidetään Renossa Nevadan yliopistossa 13-15 huhtikuuta 2018.
https://socia.space
Esitän SoCIA konferenssissa 14sta huhtikuuta vuosina 2013-2018 tekemäni tutkimuksen
joka on kokonaisuudessaan esillä verkossa:
Life on Mars – Visual Investigation and implications to Planetary Protection
http://www.saunalahti.fi/~harrrab/english/mars-english.html
Tutkimus on tehty citizen science pohjalla usean muun henkilön kanssa.
Työssä käytiin läpi systemaattisesti NASAn Mars kulkijoiden Curiosity, Opportunity ja Spirit
kuvia (joita on yli puoli miljoonaa), etsien mahdollisia elämän merkkejä,
joko mennyttä tai nykyistä.
Kun tutkimusta oli tehty noin vuosi nousi esille aihe planetary protection.
Eli Mars planeetan mikrobitason elämä, virukset ja bakteerit ovat riski.
Ne eivät saa kulkeutua maapallon biosfääriin. Tulevia Mars lentoja on muokattava siihen suuntaan
että tutkitaan Marsin mikrobien ominaisuuksia ja varmistutaan etteivät ne aiheuta haittaa maapallon biosfäärille.
Samoin miehitettyjä Mars lentoja olisi syytä lykätä pitkälle tulevaisuuteen.
Eräs malli adaptaatiosta, jonka Marsin mikrobitason elämän on saattanut tehdä,
on käyttää solunesteenä veden ja vetypreoxidin seosta, joka toimii kuten pakkasneste.
Tutkimus on saatavilla myös suomeksi:
http://www.saunalahti.fi/~harrrab/mars.html
Terveisin – Harry Rabb, Kirkkonummi
Olet koonnut hienot kuva-aineistot! Monet näyttävät kyllä eläville; johtopäätöstä teko vielä vaatii tarkempaa tutkimusta. Aikanaan selviää, olisiko siellä sittenkin ”noinkin paljon” elämää, ja jos on, niin mitä ovat sorttiaan. Mutta tämän selvittämiseksi sinne pitää jonkun mennä ja tutkia, mielellään myös tuoda näytteitä kotiin. Onneksi näihin nyt suhtaudutaan kunnioituksella, kaikenlaisten riskien varalta.
Minusta George Schmidtin HERRO-ehdotus (Human Exploration using Real-time Robotic Operations) on järkevä. Siinä astronautit eivät laskeudu Marsiin, vaan kiertävät planeettaa ja etäoperoivat robotteja pinnalla laasjakaistaisen ja lähes viiveettömän datalinkin avulla. Arvelen että etäoperoimalla astronautti voisi saada jopa tarkemman kuvan Marsin geologiasta kuin kävelemällä planeetan pinnalla paineistetussa avaruuspuvussa jossa on kankea sormikkaat. Hanke sopisi kansainväliseen yhteistyöhön hyvin, koska pienetkin maat voisivat osallistua rakentamalla robotteja, kun robotin mahdollinen toimimattomuus ei vaarantaisi miehistöä. Ja tietysti hanke olisi moininkertaisesti halvempi kuin miehistön laskeutuminen planeetan pinnalle asti.
Harry Rabbin kuvat tuntuvat todistavan mikrobien yms. jäänteistä Marsissa. Syvällä Marsin kallioperässä voisi vielä olla eläviä bakteereja. Isompien eläinten ja kasvien mahdolliset fossiilit ovat ikään kuin pahoinpideltyjä, niistä ei saa vastaavaa varmuutta. Mikä Marsissa myllertävä voima voisi jättää tuollaisia fossiilit pirstovia jälkiä?
Sähkönpurkaukset, sanoo thunderbolt. Marsin pinnassa nähdään jälkiä, jotka ovat samanlaisia kuin laboratoriossa kokeellisesti aikaansaadut sähkönpurkausten jäljet: ”symbols of an alien sky episode 2”.
Onko sähkö alkanut riehua voimakkaan auringonpurkauksen osuessa Marsiin, vai ovatko marsin asukkaat ryhtyneet sähköiseen sotaan?
Ei taida tehdä hätäisiä johtapäätöksiä siitä että jokin näyttää joltakin. Kaikkien näiden havaintojen eloperäisyys on vielä kyseenalaista, jopa niiden jotka näyttävät mikrobeille. Jonkun tarvii käydä tarkastamassa ja tutkimassa. Mitään älyllistä tai ”sotivaa” elämää siellä ei kuitenkaan ole koskaan ollut (vaikka tämä ei nyt tarrkoita sitä että sotiminen olisi äyllistä).
Odotan Trace Gas Orbiterin tuloksia… Jos pinnan alla on biosfääri, sen tuottamia kaasuja pitäisi vuotaa jostain kohdasta myös ilmakehään. Jos TGO ei näe mitään, alan pitää todennäköisempänä että biosfääriä ei ole. Eikä siinä tapauksessa ehkä ole koskaan ollutkaan, koska mikäpä sen kaikkialta pinnalta alta olisi pystynyt tappamaan.
Eletään nyt isojen harppausten aikoja….
Areenassa menee BBC:n tuottama ”PRISMA:aurinkokunnan valtameret”.
Ajattelin, että siinä voisi olla jotain tätä teemaa sivuavaa.. kaikki varmaan ovat sen jo huomanneet
Hieno dokumentti! Samoin kuin Sininen planeetta II.
Thomas Gold tässä esittää, että kilometrien syvyydessä Maan kuoressa asustaa mikrobeja
http://www.pnas.org/content/pnas/89/13/6045.full.pdf
Syvyyksissä voivat tulla toimeen myös jotkin monisoluiset
http://www.bbc.com/earth/story/20151124-meet-the-strange-creatures-that-live-in-solid-rock-deep-underground
Ehkä jonkun elottomalta näyttävän taivaankappaleen kuoreen on jäänyt elämään tuollainen pieni biosfääri
Kyllä vain. Elinkelpoiset olosuhteet jatkuvat maan pinnalta alaspäin ainakin n. 3-4 km, niin pitkäle että lämpötila nousee sietämättämän kuumaksi. Maan alaisen eliökunnan tilavuus on niin suuri, että vaikka eliöitä on harvassa, niiden määrä yhteensä on ilmeisesti suurempi kuin maanpäällisen eliökunnan. Siis, ”maan alaiset” olisikin se kaikista tyypillisin elämän muoto, sekä täällä, että varmasti, myös muillakin planeetoilla, jos siellä ylipäänsä mitään eliökuntaa on.
Aivan totta, ja juuri tästä syystä ajatellaan (mihin yllä kommentissani viittasinkin) että jos Marsissa on elämää, se on todennäköisesti ainakin pääosin kilometrien syvyydessä pinnan alla, koska pinnalla elinolot ovat huonot.
joo, me maan päällä elävät olemme jonkinlaisia ”kummajaisia”. Mutta niiden ”maanalaisten” löytäminen on aika hankalaa. Pitää tehdä kaivos, ja ihan sellainen suuri ja syvä…
Auringosta tuleva energiavuo on kuitenkin omaa luokkaansa verrattuna maan alta tulevaan kemiallisen energian määrään (esimerkiksi vety jota muodostuu radioaktiivisen säteilyn hajottaessa vesimolekyylin). Siinä mielessä, vaikka maanalainen biosfääri olisi biomassaltaan suurikin, aineenvaihdunnaltaan se ei taida pärjätä tälle pinnalla elävälle. Toki pinnallekin tulevasta auringonsäteilystä valtaosa menee biosfäärin kannalta hukkaan, mutta silti.
Totta on tuokin: syvällä maan alla eliöt ovat välttämättä kovin pieniä, yksinkertaisia ja hitaasti eläviä. Niitä on harvassa – silti, ainakin näin Charles Cockell on arvoinut, maanalainen kokonaistilavuus on niin suuri, että siellä elävän eliökunnan kokonaismassa on isompi kuin maan päällä elävän eliökunnan… C. Cockel myös arvioi että nuo maan-alaiset olisivat niin hyvin tottuneet juromaan siellä paikollaan, hyvin vakaissa olosuhteissa, että tuo eliökunta säilyy paikoillaan siihen asti että tämä planeetta kuumenee auringon muuttuessa punaiseksi jättiläiselksi ja kaikki elämä täällä kärventyy kuoliaaksi. Hän on kirjoittanut tästä aiheesta kirjankin nimeltä ”Extinction Impossible”. Mutta, kun nyt vertaillaan näitä maan alaisia ja maan ylisiä olosuhteita ja eliöitä, niin voidaanhan sanoa että eihän se määrä ole niin tärkeä, vaan se laatu.
Tosin on niinkin, että monimutkaista elämää ei olisi olemassa ilman yksinkertaista eliökuntaa, sekä yksinkertaisia varhaisia kehitysvaiheita, että yksinkertaista mikrobimaailmaa joka koko ajan pitää yllä ekosysteemiämme. Mikään elämänmuoto ei voi selvitä pitkään ilman että sillä on ekosystemmi ympärillään.
Korkeatasoisen ET-olion kommunikaation muoto ja sisältö ovat tuntemattomia. Jonkinlaisia arvioita voidaan ehkä esittää. Itselleni tulee alkajaisiksi mieleen eräänlainen teleologinen evoluutio, jossa evoluution reitit konvergoivat kohti universumin alkutilan, fysikaalisen ja mielellisen vakuumin ”näkymätöntä”, kaikki mahdolliset tilat sisältävää verkostoa. Tämän tuloksena ET-olion muoto ja toiminta voivat muistuttaa ihmisen vastaavia. Näiden kommunikaatio voi kuitenkin olla hieman kankeaa lukuun ottamatta meidän ja ET-olioiden identtistä matematiikkaa, jonka teleologinen ilmitulo ei mitenkään riipu olosuhteista.
Yhden alueen ollessa identtinen helpottaa varmaan muidenkin kommunikaatioalojen ymmärtämistä.
… niinpä: matematiikan kait oletetaan olevan universaali kieli. Mutta kait siinäkin voi tulla jotakin ongelmai että miten, eli millä kielellä, tai järjestelmässä, ne matemaattisen näkemykset ilmaistaan. Olisiko esimekrkiksi binäärijärjestemä -0 ja 1 merkkijonot – jotakin mitä kaikki osaavat tulkita??