Elämän merkkejä
Terveisiä Silja-kraaterin reunalta ja rannalta, kauniista Tällbergin kylässä. Olen viettänyt täällä joitakin päiviä Tukholman yliopiston astrobiologiakeskusksen kokouksessa – mukavaa kun naapurimaassa on merkittävän kokoinen ryhmä poikkitieteellisesti kiinnostuneita tieteentekijöitä, ja että he vielä kutsuvat mukaan samalla tavoin ajattelevia ihmisiä lähialuielta.
Täällä on kuultu ja keskusteltu monia mielenkiintoisia asioita. Listalla on ollut juttuja mm. Trappist 1 systeemin planeettojen olosuhteista ja elinkelpoisuudesta, planeettojen havaitsemisesta aktiivisten M-tähtien ympäriltä, mahdollisten elinkelpoisten planeettojen ilmakehistä, ja orgaanisten molekyylien synnystä avaruusolosuhteissa, kuten Titaanin ilmakehässä. Biologille oli mielenkiintoista myös kuulla kaikkien eukaryoottisolujen yhteisistä puolustusjärjestelmistä ja geenitoiminnoista jotka liittyvät vaikkapa syövän syntyyn, tai joilla solut suojautuvat säteilyvaurioita vastaan: kannattaa syödä paljon antioksidantteja.
Itselleni kiintoisinta oli kuulla uusista mikrofossiililöydöksistä, eli jäljistä mitä muinainen elämä on jättänyt maan kallioperään. Tukholman museossa toimiva Magnus Ivarsson kertoi 2,4 miljardia vuotta vanhoista merenpohjan basalteista löytyvistä ilmeisistä sienirihmastoista (Bengtson et al. Fungus-like mycelial fossils in 2.4-billion-year-old vesicular basalt. NATURE ECOLOGY AND EVOLUTION 1, 0141 (2017) | DOI: 10.1038/s41559-017-0141). Aiemmin, ensimmäisinä monisoluisten eukaryoottien edustajina on pidetty noin 1,5 miljardia vuotta sitten fossiililajistoon ilmestyneitä monisoluisia punaleviä, mutta nämä sienirihmastot ovat olleet olemassa lähes miljardi vuotta aikaisemmin. Yllättäen, monisoluisten eukaryoottien vanhimpia edustajia ovatkin meren pohjassa litotrofeina tai hajottajaeliöinä eläneet sienikasvustot, eivätkä merivedessä fotosynteettisinä autotrofeina eläneet levät.
Magnuksen esittämien sienirihmastojen eloperäisyyttä ei kokousväki asettanut ollenkaan kyseenalaiseksi: rihmastojen monimutkaiset, toisiinsa liittyvät tai haarautuvat rihmat, ja niiden reaktiot kallioperän eri mineraaleihin näyttävät varsin vakuuttavasti elävien eliöiden tuottamilta. Kuitenkin muiden esitysten kohdalla kokousväki keskusteli vilkkaasti vanhojen mikrofossiilien tulkinnan vaikeudesta: millaisten havaintojen ja fossiloituneiden jälkien perusteella voidaan olla varmoja siitä että ne ovat oikeasti elävien eliöiden tuottamia jälkiä tai muodostumia, eli biomarkkereita, eivätkä elottoman luonnon tuottamia artifakteja.
Aiemmin asian oletettiin olevan ihan selvä jo sillä perusteella että fossiloituneet rakenteet näyttävät eloperäilille: jos ne näyttävät solujen, solumattojen tai filamenttien jättämiltä painanteilta, tai niiden tuottamilta tunneleilta kallioperässä tai sedimeteissä, ne ovat elämän tekemiä jälkiä. Kontrollihavainnot ja laboratoriokokeet oat kuitenkin osoittaneet että moninaiset elottomat prosessit tuottavat hyvin elämän kaltaisia rakenteita ja jälkiä. Esimerkiksi mineraalien liukeneminen ja kulkeutuminen veden mukana, tai kiteytyminen uudelleen lasimaisesta basalttista tai suolaliuoksista tuottaa hyvinkin samanlaisia ympyräisiä, tunnelimaisia, ja monen monen muotoisia rakenteita, ihan sellaisia kuin mitä elämä tuottaa. Pelkkien rakenteiden perusteella ei voi siis päätellä oikeastaan mitään.
Eloperäisyys tulee varmemmaksi jos rakenteista löytyy eloperäistä, siis kevyellä isotoopilla rikastumutta hiitä. Kuitenkin, monissa hapettuneissa ympäristöissä, kuten hematiitissa ja kalsiitissa, kaikki hiili on hapettunut kaasumaiseen muotoon ja poistunut näytteistä jo aikaa sitten. Sitten on niinkin, että jos hiiltä vaikka löytyykin, ja vaikka se onkin isotooppikoostumikseltaan eloperäisen näköistä, sekään ei ole mikään varma biomarkkeri, koska myös geologiset prosessit voivat erotella hiilen isotooppeja toisistaan. Hiili-isotooppien sijaan näytteistä voidaan koettaa analysoida nikkeli-isotooppeja, mutta niidenkin fraktioitumiseen liittynee tuo sama ongelma.
Elämän tunistamiseen eivät sovellu biokemian käyttämät rakennemolekyylit, kuten amonohapot ja lipidit, koska näitä syntyy myös elottomissa prosesseissa. Myös nukleodija syntyy elottomasti – on ainakin joskus syntynyt, maassa, koska ilman niitä elämä ei olisi koskaan käynnistynyt. Niinpä, tutkijakunta onkin jonkun verran ymmällään siitä, millaisia havaintoja voitaisiin pitää varmoina elollisen alkuperän tunnusmerkkeinä. Elämän mahdollisten jälkien tunnistaminen on erityisen ongelmallista, jos niitä tavattaisiin jossakin oudossa ympäristössä, vaikkapa Marsissa.
Yksi varsin varma elämän tunnusmerkki olisi ehkä riittävän suuri kompleksisuus – mutta ei ihan helposti sekään, koska tämäkin kriteeri täyttyy esimerkiksi jo mineraalikiteissä, jotka muistuttavat kukkia tai kasveja. Toisaalta, yksisoluiset eliöt eivät itsekään täytä mitään kovinkaan monimutkaisten rakenteiden kriteeriä, ja jäisivät tämän kriteerin perusteella täysin tunnistamatta. Mutta, jos analytiikan erottelukyky riittäisi, ja jos molekyylien rakenteet olisivat vielä tallessa ja ehjiä, niin solujen sisältä löytyvä solukoneisto edustaisi sellaista kompleksisuutta jota ei elottomassa luonnossa mitenkään esiinny. Molekyylien polymeerit, niiden vuorovaikutukset ja erityisesti, niiden kopioituminen ovat ehdottomasti elämän omia tunnusmerkkejä. Mutta näitä taas ei löydy fossiloituneesta materiaalista.
Voisi ajatella että riittävä määrä elossa olevia eliöitä voidaan tunnistaa niiden tuottamista tuotteista ja prosesseista, kuten hiilen sitomisesta orgaanisiin yhdisteisiin, tai hiilen vapaauttamista ilmakehään. Mutta näitä hapetus- ja pelkistysreaktioita tapahtuu myös elottomassa luonnossa: monimutkaisia hiiliyhdisteitä syntyy voimakkaan säteilyn vaikutuksesta avaruudessa, tai esimerkiksi Titaanin ilmakehässä.
Elämän tunnusmerkki olisi varmaankin sekä lähtöaineiden että tuotteiden esiintyminen rinnakkain, eli sellainen epätasapainotila missä hiili kiertää koko ajan muodosta toiseen. Joka tapauksessa: edesmenneen, kaukaisen, vähäisen tai erilaisen elämän tunnistaninen ei ole helppoa. Tulisiko teille mieleen mitään varmoja tunnusmerkkejä?
6 kommenttia “Elämän merkkejä”
Vastaa
Uusi uljas ihminen
Edellisessä blogissa oli puhetta älykkäistä koneista ja niiden mahdollisuudesta nousta uudeksi valtalajiksi tällä planeetalla, ja mahdollisesti myös muiden planeettojen asuttajina. Jos tuo skenaario kuulostaa toistaiseksi pelkälle tieteiskirjallisuuden fantasialle, niin ajatellaanpas näitä teknologian mahdollisuuksia myös ihmisen kannalta.
Tällä hetkellä jo lähes kaikki mitä teemme ja touhuamme tapahtuu teknologian avulla. Liikumme autoilla ja muilla välineillä jotka sisältävät paljon automaattista tekniikkaa. GPS-laitteet ja satelliitit auttavat meitä paikantamaan itsemme ja suunnistamaan paikasta toiseen, ja niiden avulla voimme seurata kaikkia liikkuvia kohteita mitä haluamme seurata, ovatpa ne eläimiä, muistisairaita vanhuksia tai ehdonalaisvankeja. Kaikki palvelut, onpa ne pankkipalveluja, logistiikkaa, tilauksia, hakemuksia ja varauksia, hoidetaan verkon kautta. Kaikki älylliset touhumme – ovatpa ne kirjoitettuja, laskettuja, piirrettyjä tai muuten suunniteltuja tai prosessoituja – teemme tietokoneiden avulla. Muistimme on internetissä google-palvelimella, arkistomme ovat pilvipalvelimella; kaverit kohdataan somessa. Nämä elämän tekniset tehosteet ovat oleellinen osa tavallista arkeamme.
Myös omat metatietomme ovat tarkaan tiedossa moninaisissa tietoverkoissa: google ja facebook tietävät ja muistavat koko verkkokäyttäytymisemme historian, ja terveys- ja kuluttajatietomme, mahdolliset rikosrekisterimme ja yhä useampien ihmisten geenisekvenssitkin tulevat talletetuiksi erilaisiin tietokantoihin.
Terveydenhoito on mullistunut, ja muuttuu yhä teknisemmäksi. Lääkärit voivat konsultoida potilaansa ja tehdä dignoosia etätyönä. Hoito- ja hoivapalvelut ovat automatisoitumassa; robotit toimivat, ihan hyvin, jopa hoivapotilaiden lohtueläiminä.
Teknillisiä lisukkeita voidaan asentaa myös ihmisen kehoon. Ihon alle asennettavat lääkepumput annostelevat lääkkeitä elimistöön tarpeen mukaan, seuraten veriarvoja reaaliajassa. Sydänten rytmihäiriöitä on jo pitkän aikaa osatttu pitää kurissa elektronisten tahdistimien avulla. Nyt myös parkinsonin tautia sairastavien ihmisten aivotoimintoja voidaan ylläpitää jonkinlaisilla neurostimulaattoreilla, tai ”aivotahdistimilla”. Puuttuvaa värinäköä on korjattu antennin päähän asennetulla valokuitusensorilla joka yhdistetään ihmisen aivoihin; sensorin välittämän signaalin ihmisen tietoisuus oppii pian tulkitsemaan oikeiksi väreiksi. Keinotekoiset verkkokalvot ovat kehitteillä. Kuulokojeilla ja tärykalvoimplantella pystytään korjaamaan kuuroutumista.
Ihon alle voi asentaa myös teknisiä apuvälineitä, mm. radiolähettimiä joiden avulla voi helposti ja henkilökohtaisesti avata ovia tai kirjautua sisään erilaisille laitteille. Ihmisen aivot voidaan yhdistää tietokoneeseen jonka kautta kyseinen henkilö voi lähettää signaaleja – jopa ohjeistaa robotin toimintaa.
Huikeinta on, että meidän mahdollista korjailla myös oikeita biologisia ominaisuuksiamme, näin teknillisiä ja tieteellisiä apukeinoja hyväksi käyttäen. Tässä vaiheessa ihmisen genomia saadaan tosin muokata vain luonnollisten mutaatioiden seulontaa tekemällä ja hyödyntämällä: Koeputkihedelmöityksen yhteydessä voidaan ihmisen alkioiden genomeita tarkistaa ja seuloa esimerkiksi sen selvittämiseksi, mitkä alkiot kantavat vakavia taudinaiheuttajageenejä. Tällä tavalla voidaan auttaa perillöllisiä tauteja sairastavia vanhempia saamaan lapsia, joille kyseiset tautigeenit eivät ole periytyneet. Mutta – tietyillä kulttuurialueilla, kaukaisilla itäsillä mailla, samaa teknologiaa käytetään kehittyvän lapsen sukupuolen valitsemiseen. Joillakin muilla kulttuurialuilla, läntisillä mailla, sitä voidaan käyttää joidenkin tiettyjen periytyvien omainaisuuksien kuten silmien tai hiusten värin valitsemiseen.
Kuitenkin se tärkein ominaisuus mitä ihmiset – tai tutkimusohjelmat – ehkä haluaisivat kehittää tulevissa sukupolvissa olisi älykkyys. Tämäkin määräytyy geneettisesti, ainakin osittain, mutta sen geneettisiä määräytymisperusteita ei toistaiseksi tunneta, eikä niitä siis voida seuloa kehittyvistä alkioista. Kuitenkin, jos erilaisia älykkyyden ja luovuuden lajeja, kuten matemaattista, teknillistä tai taiteellista kyvykkyyttä voitaisiin linkittää tiettyihin geeneihin, niin ehkä niitäkin sitten – joillakin kulttuurialueilla – alettaisiin valitsemaan kehittyviin alkioihin.
Myös geenien editoiminen tarkoilla DNA:n muokkausmenetelmillä, erityisesti CRISP menetelmän avulla, on näinä vuosina tulossa yhä tehokkaammaksi. Sitä mukaa kuin eri ominaisuuksia koodaavat geenit tulevat paremmin tunnetuiksi, tulisi myös mahdolliseksi poistaa genomista haitallaisia geenejä, tai lisätä sinne hyödyllisiä tai haluttuja sekvenssejä. Toistaiseksi kaikki tällainen ihmisen genomin keinotekoinen muunteleminen on kielletty kansainvälisen moratorion perusteella. Mutta sitten kun menetelmä on riittävästi testattu muilla lajeilla, kun geneettisiä ominaisuuksia voidaan riittävän luotettavasti ja turvallisesti korjata ja optimoida – niin todennäköisesti, sen soveltaminen myös ihmisen genomin korjailuun tulee hyvin houkuttelevaksi.
Itseään tietoisesti ja suunnitellusti korjailevana ja kehittävänä lajina tulemme olemaan valtavien eettisten ja moraalisten kysymysten ja haasteiden edessä. Tarjolla on sekä uusia lupauksia, mahdollisuuksia, uhkia, riskejä, eturistiriitoja, virheitä … ja pitkän ajan kerrannaisvaikutuksia joita tuskin osaamme edes arvata, saati sitten arvioida…
6 kommenttia “Uusi uljas ihminen”
-
Toteat ”tarjolla” olevaa monikossa – meitä kaikkia koskevana asiana…
Käytäntö kuitenkin edennyt ns. valikoituna tiedostamisena, jossa tutkijatahot itsenäisesti valitsevat mitä ja keille tiedoksi kertovat.
Nykyisin esim. emme saa yleiseen tietouteen edes keinohedelmöitysten sisältöjä – vain uudet käyttöön otetut käytännöt keksintöinä julkaistaan. Perinnöllisyyteen liittyy paljon tutkimusta, josta valikoidusti ja viiveellä saamme ”arvioida” tuloksia.
-
Immuunipuolustussoluista niihin syötetyn aktivoivan informaation avulla käsiteltynä saadaan rokote, joka tehoaa yhdeksään syöpätyyppiin kymmenestä. Tämäkin on biotekninen innovaatio, joka lienee vasta äskettäin tullut mahdolliseksi.
https://www.google.fi/#q=israel+cancer+vaccine&spf=564
http://jewishstandard.timesofisrael.com/watch-israeli-company-on-verge-o… -
Aika usein tulevaisuuden ennusteet ovat pessimistisiä.
https://www.uusisuomi.fi/raha/43739-10-pahiten-pieleen-mennytta-it-ennustusta-%E2%80%93-tassa-bill-gatesin-molaytykset -
Otaksuttavasti solun molekyyleillä on kullakin tyypillinen olosuhteista riippuva värähtelytaajuus, joka muodostaa solusta genomiin, genomista soluun ja genominsisäisesti DNA:n rakenteiden välillä toimivan informaatioverkoston
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4807408/
If the hypothesis can be proved, new knowledge of the function of living cells could be gained and many completely new possibilities of action within cells would arise, which could be important in medicine and, more generally, in the many branches of biological science. A similar extracellular physical signalling system can be discussed with numerous therapeutic options.
Genomin sisällä voisi olla myös toinen, huomattavasti suuremman frekvenssin omaava värähtelyverkko, joka muodostaisi kommunikaatiota välittäviä yhteyssiltoja geenien ja muiden DNA:n rakenteiden välille. Osia tästä verkostosta on jo saatettu löytää
http://www.huffingtonpost.com/stuart-hameroff/is-your-brain-really-a-co_b_7756700.html
Mikrotubulusten korkeataajuisen värähtelyn keksijiin kuuluva Stuart Hameroff olettaa värähtelyjen olevan merkki solun tietokonemaisesta toiminnasta. Värähtelevien rakenteiden voisi olettaa olevan myös ”tietokoneohjattuja” hyvin korkeataajuisia mikrokymaattisia struktuureja (kymatiikka ks. alla)
https://www.google.fi/#q=cymatics&spf=1494534308838
katso myös kuvahaku
Vastaa
Kuninkaallisen tähtitieteilijän tulevaisuudennäkymiä
Britannian kuninkaallinen tähtitieteilijä Sir Martin Rees kertoo näkemyksiään maailman tulevaisuudesta toimittaja Matt Warrenin haastattelussa (http://www.independent.co.uk/news/science/aliens-universe-brexit-martin-rees-astronomy-britain-a7663891.html). Visioiden pohdiskelu alkaa toteamuksesta että tässä maailmankaikkeudessamme – joka hyvinkin saattaa olla vain yksi monista rinnakkaisista maailmankaikkeuksista – on todennäköisesti miljoonia (ja miljoonia) planeettoja jotka ovat jotakuinkin Maan kaltaisia. Kuitenkaan emme vielä tiedä onko niillä elämää.
Elämä alkoi täällä kotiplaneetallamme noin neljä miljardia vuotta sitten, mutta emme vielä tiedä miten. Rees arvelee että tuo kysymys tulisi ratkaistuksi seuraavan 20 vuoden kuluessa – ja tämän perusteella sitten voisimme arvioida miten yleistä elämä olisi muualla. Lähivuosina menetelmät paranevat myös Maan ulkopuolisen elämän etsimiseksi. Jos voimme havaita elämää kaukaisilla planeetoilla, seuraava suuri kysymys on, voisiko vieras elämä olla älykästä ja teknisesti kehittynyttä. Jos se olisi, niin se ei kuitenkaan olisi mitään sen kaltaista kuin täällä meillä – näin Rees arvelee. Tuo vieras älykäs elämä olisi todennäköisesti koneellista.
Rees perustaa oletuksensa toiselle tulevaisuuden näkemykselleen, jonka mukaan myös tämä maanpäällinen biologisen lajin sivilisaatio tulee lähiaikoina (joidenkin satojen vuosien kuluessa) korvaantumaan konepohjaisella älykkyydellä. Tuollainen koneäly tulee olemaan paljon kyvykkäämpää ja planeetan kantokyvyn kannalta kestävämpää kuin meidän oman lajimme alkeellinen sivilisaatio, ja siksi se tulee valtaamaan tämän planeetan. Rees toteaa että biologinen sivilisaatio tulee jäämään lyhyeksi välivaiheeksi hyvin pitkän, ei-älyllisen evoluution (4 miljardia vuotta) ja hyvin pitkäaikaisen koneellisen evoluution välissä. Tulevat, älykkäästi toimivat koneälyt voisivat selvitä ”hengissä” ja kehittyä eteenpäin tällä planeetalla niin kauan kuin tämä planeetta on olemassa. Ne olisivat täällä siis vielä noin miljardin vuoden ajan, kunnes punaiseksi jättiläiseksi muuttuva aurinko kärventää planeetan liian kuumaksi.
Tämän aikataulutuksen perusteella Rees päättelee, että olisi hyvin epätodennäköistä että löytäisimme muilta planeetoilta elämänmuotoja jotka olisivat suunnilleen samanlaisella bio-älykkyyden tasolla kuin me nyt olemme. Paljon todennäköisempää on että muualta löytyvä elämä edustaisi joko pitkäikäistä, yksinkertaista, ei-älyllistä elämää, tai sitten, pitkäikäistä koneellista sivilisaatiota. Tietenkään, emme voi mitenkään arvailla miten todennänöistä olisi että yksinkertainen elämä koskaan nousisi koneälyn tasolle. Mutta jos se nousee, niin todennäköisesti, siinä muodossaan, se säilyy ”hengissä” lähes loputtomasti, ja levittäytyy pitkin avaruuden syvyyksiä. Sellaiseen avaruusmatkailuun taas mikään biologinen laji ei kykene; me pysymme riippuvaisina oman planeettamme suojaisista olosuhteista. Niistä joihin pitkä biologinen evoluutiomme on meidät sopeuttanut.
Rees pitää myös mahdollisena että tekno-äly saattaisi kehittyä myös tietoiseksi älykkyydeksi.
Itse ajattelen että pelkkä teknisesti tuomiva, itseään ylläpitävä elämänmuoto tavallaan vastaisi ei-älyllistä biologista elämää. Todellinen älykkyys edellyttää tietoisuuden kehittymistä myös koneissa. Ehkä koneidenkin pitää käydä läpi pitkä evoluutio ennenkuin ne saavuttavat tietoisuuden – mutta toisaalta, niiden evoluutio voi tietysti tapahtua paljon nopeammin ja tehokkaammin kuin biologisessa eliökunnassa.
Ja miten sitten Rees näkee meidän oman lajimme tulevaisuuden? Kompastelua globaaleihin poliittisiin vastaikkain asetteluihin ja ristiriitoihin, ilmastonmuutokseen, terrorismiin, väestön liikakasvuun, uusien teknologioiden tahattomiin tai tahallisiin virheisiin.
Toisaalta myös: suurten visioiden toteutumista: hiilivapaata energiaa, uusia ydinenergian muotoja (fuusio, neljännen sukupolven fissioenergia), keinolihaa — varmaan myös yhä tietoisempaa ja vastuullisempaa olemassaoloa. Ehkä tuo koneellinen sivulisaatiokin tulee olemaan juuri sellainen ekologisempi ja vastuullisempi vaihtoehto, myös koko planeetan eliökuntaa ajatellen???
20 kommenttia “Kuninkaallisen tähtitieteilijän tulevaisuudennäkymiä”
-
Mitä se koneäly oikeasti on? Onko sillä mitään tekemistä elämän kanssa? Voidaanko koneälyä pitää sivilisaationa?
-
Älykkyys edellyttää tietoisuutta ja tietoisuus edellyttää syntymistä, elämistä, kasvamista ja aistein kokemista ympäristössään. ”Koneäly” on muotijuttu, jolle ei ole esitetty ainuttakaan syntymekanismia eikä todistetta.
Jos ihmiskunta tai muu teknistieteellinen sivilisaatio jotenkin pystyisikin luomaan ”koneälyn”, mitään syytä ei olisi rinnakkaiseloon sellaisen kanssa. Päinvastoin, kilpailijoita ei ole koskaan suvaittu. Miksi se koneiden yhteiskuntakaan ihmisiä suvaitsisi?
Miksi se olisi ekologisempi ja vastuullisempi planeetan eliökuntaan nähden? Robottien elämää ajatellen hapeton, paljas ja kuiva kiviplaneetta voisi olla verrattomasti parempi elinympäristö niille. Kaasukehä kemiallisesti hyvin tehottomasta suojakaasusta, typestä?Koneäly ei myöskään olisi biologista otusta edullisempi ratkaisu avaruusmatkoille. Uusien autojenkin takuuaika on ihmisen keskimääräisen elinaikaa lyhyempi, viisi vuotta. Kauas on pitkä matka ja matka-aika avaruusalukselle on sama lentäjistä riippumatta. Tähtienvälisen avaruuden säteily ja hiukkaspommitus hapertavat tähtilaivan rakenteet ja tuhoavat elektroniikan tuhansien vuosien matkalla. Sähkövarauksettomia hiukkasia ei voi magneettikentälläkään torjua.
Britannian kuninkaallinen tähtitieteilijä Sir Martin Reesin näkemykset ovat perustelemattomia spekulaatioita muilta osin kuin ihmiskunnan globaalien ongelmista. Ilmastokatastrofi sen kun etenee hiilidioksidin ja metaanin määrän lisääntyessä.
Sekä ruoka- että vesipula hiipivät ja ydinsota uhkaa. Mitään takuuta ydinsodan käymättömyydelle luonnonvarojen ehtyessä ei ole. Eräs presidenttikin oli tokaissut: ”Mitä niillä ydinaseilla tehdään, jos niitä ei voi käyttää?”
Toisinaan minun mielessäni käy, että todistelemattomia spekulaatioita esimerkiksi rinnakkaisavaruuksista ja koneälystä tuotetaan ihmisille ihmeteltäviksi, jotta eivät huolestuisi ja esittäisi kiusallisia kysymyksiä ihmiskunnan tulevaisuudesta.
-
Varmaan automaatio ja keinoäly kehittyvät kiihtyvällä nopeudella. Epäilen silti pystyykö keinoäly valloittamaan maan ja lähiavaruuden muutamassa sadassa vuodessa. Toistaiseksi kaikki ihmisen rakentama on haurasta ja emme vielä ole onnistuneet valmistamaan yksinkertaisintakaan eliötä, jotka ovat sentään selvinneet elossa lähes neljä miljardia vuotta.
Olisiko ihmisen tai koneen rakentama laite parempi ja kestävämpi aikaa vastaan mitä tämä tunnettu elämä? Rakennettu kone kuitenkin koostuisi atomeista kuten me biologiset koneet, bakteerista ihmiseen. Pystyisikkö keinoäly syntymään tähtipölysta. No, onhan se jo syntynyt.
Taitaa maailmankaikkeus olla paras rakentaja. -
Onko tieteellinen fakta, että ihminen (jokainen meistä) kykenee käyttämään vain n. 5-10% aivokapasiteetistaan? Jos näin on, miksei kyllin pontevasti kysytä mistä ja milloin meidän aivoihimme on mokoma ”ylijäämä” syntynyt? Ettemme vain kantaisi ”kosmisia geeneja” ja todellinen, laaja tietoisuus on meiltä estetty, jotta ”kosmiset esi-isämme” voivat tarkkailla kehitystämme ja rekonstruoida meidän kauttamme omaa menneisyyttään. riuskin terv. pekka s-to.
-
Eivät keinoälyn kehitysnäkymät ole minusta kovin varmoja tai todennäköisiä. Ilmeisten softahaasteiden lisäksi elektroniikan miniatyrisointi on saavuttanut fysikaaliset rajansa ja laskentateho kasvaa enää vain prosessoriarkkitehtuurien optimoinnin takia. Mikroelektroniikan vallankumous on historian yksi kehitysvaihe joka alkaa olla jo takanapäin.
Yhdestä asiasta olen varma. Jos kävisi niin että von Neumannin koneet kehittyvät ja korvaavat biologian, kyllä ne silloin myös levittyvät aurinkokuntaan eivätkä jää planeetalle jököttämään koska mikään ei pakota niitä jälkimmäiseen. Itse asiassa aurinkokuntaan levittyminen tapahtuu kaiken järjen mukaan jo paljon ennen kuin biologia pannaan viralta, jos jälkimmäistä ylipäätään koskaan tapahtuu. Nykyinenkin automaation taso saattaisi levittymiseen juuri ja juuri riittää. Sovellushan saapuu aina jollakin viiveellä enabloivan teknologiansa jälkeen.
-
”elektroniikan miniatyrisointi on saavuttanut fysikaaliset rajansa ja laskentateho kasvaa enää vain prosessoriarkkitehtuurien optimoinnin takia.”
Voi olla, mutta nanoteknologia kehittyy jatkuvasti ja pohjalla on paljon tilaa.http://www.aikakauslehdet.fi/content/aikakauslehti_opinnoissa/artikkelipankki/nanoteknologia.htm
-
-
Teuvo Kohosella on varmasti näkemystä tekoälystä. Hän ottaa maltillisen asenteen:
https://www.google.fi/#q=teuvo+kohonen&spf=1
””Kohonen tunnetaan paitsi neuroverkkoasiantuntijana myös älykkäiden koneiden ja tulevaisuuden tietotekniikan tutkijana. Milloin älykkäät koneet tulevat?
”Aina sanotaan, että ne ovat ihan nurkan takana. Ilman muuta tekoälymenetelmiä tullaan käyttämään entistä enemmän, varsinkin lääketieteen ja kielenkääntämisen tietokannoissa. Mutta jos inhimillisiä kykyjä haetaan koneille niin ne pysyvät siellä nurkan takana pitkään.”Kohonen on sitä mieltä, että neuroverkkojenkin mahdollisuudet ovat aika rajalliset, jos ei ruveta ottamaan biologiaa tarkemmin huomioon.””
Jotkut koneälyn suunnittelijat olettavat koneiden tulevan lopulta elämyksellisesti tietoisiksi. Tietoisuuden mysteeri on kuitenkin edelleen ratkaisematta. Monet valitsevat uskomuksen tietämisen sijaan ja sanovat tietoisuuden olevan aivotoiminnan kääntöpuoli tai jotain muuta fysikaalista. Ainoa perustelu on tietoisuuden tilojen ja aivotilojen kohtalainen korrelaatio.
Ajatuksena ahdistava on joidenkin koneälyn innokkaiden kehittäjien tavoite: biologisesti elotonta maailmaa hallinnoiva tunteeton robottikollektiivi.
-
”Cogito, ergo sum” eli ajattelen, siis olen olemassa on René Descartesin filosofinen lausuma joka on ajankohtainen vieläkin. Myös kysymys: miksi olen olemassa ja vastaus: siksi koska olen olemassa koska olen olemassa ja evoluutio on minut tällaiseksi muokannut.
Nämä ominaisuudet erottavat meidät koneista ainakin vielä ja todennäköisesti vielä hyvin pitkään…
-
Lainaus blogista:
”Jos voimme havaita elämää kaukaisilla planeetoilla, seuraava suuri kysymys on, voisiko vieras elämä olla älykästä ja teknisesti kehittynyttä. Jos se olisi, niin se ei kuitenkaan olisi mitään sen kaltaista kuin täällä meillä – näin Rees arvelee. Tuo vieras älykäs elämä olisi todennäköisesti koneellista.”
En jaksa uskoa Reesin näkemykseen. Jos se olisi totta, ensimmäisen ”elävän” koneen on täytynyt olla älykkään organismin kehittämä. Miten sellainen organismi on syntynyt?
Ihmisen älykkyydellä tai sitä kehittyneemmällä älyllä varustettu elämä voi käsittääkseni syntyä vain evoluution kautta. Maapallolla elämä on saanut alkunsa merissä. Evoluution kannalta keskeinen seikka on ravinto. Kasvit ja levät ruokkivat alkeellisimpia eliöitä, ne taas hiukan kehittyneempiä ja niin edelleen. Lopulta päädytään ravintoketjun huipulle, jossa ovat lähinnä maaeläimet ja kaiken korkeimmalla ihminen.
En usko, että korkealle kehittynyttä elämää voi olla missään muodossa olemassa planeetalla, jossa ei vallitse suurin piirtein samanlaiset olosuhteet kuin Maassakin. Täytyy olla vettä ja maata. jotta elämä voi olla riittävän momimuotoista ja harmoonista. Pitää siis löytää planeetta, jossa on sulaa vettä, maata, ilmakehä, magneettikenttä, leviä, kasveja, tuhoton määrä hyönteisiä ja niin edelleen ja niin edelleen. Punaisen auringon valaisema, vuorien ja hiekkatasankojen peittämän skifi-elokuvista tuttu planeetan pinta ei voi ylläpitää evoluutiota eikä siten synnyttää kehittynyttä elämää. Mikrobitasoista elämää voi ehkä syntyä sellaissakin paikassa, mutta mikrobit eivät rakenna älykkäitä koneita.
-
Rees tarkoittaa että hänen mielestään ihmiset todennäköisesti korvautuvat koneilla muutaman sadan vuoden päästä, ja että samoin on käynyt useimmille muillekin lajeille jotka ovat keksineet teknologian. Joten, koska muutama sata vuotta on kosmisesti lyhyt aika, emme todennäköisesti tule löytämään muita itsemme kaltaisia otuksia koska edustamme lyhyttä välivaihetta, vaan löydämme yhtäältä ei-teknologisia maailmoja ja toisaalta koneellista älyä (joka siis on entistä biologista).
Jos teknologia kehittyy riittävän pitkään (ja muutama sata vuotta lienee tässä suhteessa pitkä aika), ehkä biologian ja fyysisen teknologian raja tosiaan vähitellen liudentuu, jolloin Reesin näkemys saattaisi tulla efektiivisesti todeksi. Se ei välttämättä tarkoita robottien suorittamaa äkillistä vallankumousta, vaan sitä että ihminen täydentää itseään teknisillä osilla ja muokkaa biologiaansa – ja jättää väittelyn siitä onko kyseessä ihminen vai kone filosofien huoleksi.
-
-
Hieman off-topic…
Todennäköisesti meitä vanhempi teknologinen laji pystyy rakentamaan isoja avaruusteleskooppeja ja/tai tähtensä gravitaatiofokuksessa olevia luotaimia joilla pystyy näkemään elinkelpoiset planeetat kaukaa. Todennäköisesti he pystyvät myös lähettämään tähtienvälisiä automaattiluotaimia – jos ei nopeita, niin ainakin hitaampia. Todennäköisesti nuo luotaimet pystyvät korjaamaan itseään, ehkä jopa monistamaan (von Neumannin koneita).
Jos olin tuollainen muukalainen, olisin lähettänyt automaattiluotaimia päivystämään aurinkokuntaamme jo miljoonia vuosia sitten ja tarkkailemaan planeettamme kehitystä. En ottaisi yhteyttä ihmisiin radiolla kotiaurinkokunnasta, koska (a) en haluaisi paljastaa omaa olinpaikkaa ja (b) koska pitkä radioviive tekisi kommunikoinnista tehotonta. Olisi tehokkaampaa lähettää älykkäitä luotaimia jotka pystyvät vähintäänkin tekemään havaintoja lähietäisyydeltä ja tarvittaessa myös yrittämään kommunikointia ilman viivettä lähietäisyydeltä. Tietojen lähetys kotiaurinkokuntaa toki kestää silti kauan, mutta viive tulee vain yhteen kertaan ja voidaan käyttää tarkasti suunniteltua strategiaa ja viestintäprotokollaa.
Maata ei ole vallattu koska korkealle kehittynyt laji ei ole vailla mitään Maan resursseja: heille riittävät pienkappaleet joita on kaikissa aurinkokunnissa. Halutuimpia asuinpaikkoja saattavat itse asiassa olla epäonnistuneita tähtiä kiertävät pienkappaleet, koska syttymättömän tähden vetyvarastoa voi kerätä sen ilmakehästä ja fuusioida omaan tahtiin, jolloin se riittää jopa satatuhatta kertaa pitemmäksi ajaksi kuin pisin luonnollisen tähden elinikä.
Vastaa
Mistä kaikki alkoi
Elämä tällaisena ihmisen näköisenä ei ole vielä kovinkaan vanhaa. Oma lajimme on ollut olemassa noin 200 000 vuotta – kahdella jalalla kävelevät jonkun verran ihmisen näköiset eliöt taas ehkä noin 6 miljoonaa vuotta. Sitä ennen, jonkinlaisia kädellisiiin kuuluvia, pikkuisia apinoita ja monenlaisia ja monimuotoisia muita nisäkkäitä eläimiä alkoi olla olemassa jo noin 200 miljoonaa vuotta sitten. Nämä yleistyivät sen jälkeen kun dinosaurukset paleltuivat kuoliaksi Chicxulubin törmäyksen aiheuttaman, noin 10 vuotta kestäneen vulkaanisen pimeän talven aikana, noin 66 miljoonaa vuotta sitten (https://www.pik-potsdam.de/news/press-releases/how-the-darkness-and-the-cold-killed-the-dinosaurs) – katsokaapas, tuolta sivulta löytyy myös linkki videoon missä näkyy tuon talven kesto ja lämpötilat.
Nuo varhaiset nisäkkäät taas olivat kehittyneet esinisäkkäistä, eli synapsideista. Näihin kuului esimerkiksi jo lähes 300 miljoonaa vuotta sitten elänyt, suurella selkäpurjeella varustettu Dimetrodonia, jota on joskus luultu virheellisesti dinosauruksiksi, mutta joka on paljon läheisempää sukua nisäkkäille kuin millekään matelijalle.
Tätä edelsivät taas monimuotoiset matelijat ja edelleen varsieväkalat. Nämä kaverit olivat ne jotka joutuivat kömpimään merestä kuivalle maalle, matalien rannikkovesien kuivuessa noin 370 miljoonaa vuotta sitten. Näitä edelsivät rustokalat, leualliset kalat, nahkiaisten tapaiset ympyräsuiset kalat, ja edelleen, alkeelliset selkäjänteiset jotka kehittyivät suuren monimuotoistumisen eli kambrikauden räjähdyksen aikoina, noin 540 miljoonaa vuotta sitten. Tuo vaihe tuotti monenlaisia liikkuvia eliölajeja, joilla oli jo olemassa jonkinlaisia tukirakenteita, kuten ulkoisia kitiinikuoria, tai tuo mainittu selkäjänne. Näitä monimuotoisia liikuntakykyisiä eliöitä edelsivät monimuotoiset, pehmeärakenteiset, esimerkiksi meduusojen, korallien ja pesusienten sukuiset ediakaran eläimet. Nämä asuttivat runsaslukuisina maailman merenpohjia noin 700 – 500 miljoonaa vuotta sitten.
Rihmamaiset punalevät olivat varhaisia monisoluisia eukaryootteja jotka kasvoivat maailman merissa noin 1200 miljoonaa vuotta sitten. Mutta vielä paljon vanhemmista sedimenteistä löydetään toisenlaisia fossiloituneita monisoluisia – eli sienirihmoja. Näitä kasvoi merien pohjalla jo noin 2.4 miljardia vuotta sitten. Voitaneen olettaa että mitkään eukaryootit, eli tumalliset eliöt, eivät voi olla juurikaan tuota vanhempia, sillä ilmakehän happipitisuus oli nousemassa vasta noihin aikoihin. Tiettävästi kaikki eukaryootit tuottavat energiansa hapettavan hengityksen avulla, ja tämän perusteella ne voivat elää vain hapellisessa maailmassa.
Kuitenkin, elämää on ollut olemassa paljon tätä ennekin. Monimuotoisia, ja jopa syanobakteerikasvustojen näköisiä fossiloituneita mikrobimattoja on säilynyt Barbertonin ja Pilbaran liuskeissa, ajalta 3,5 miljardia vuotta sitten.
Tätä vanhemmalta ajalta on säilynyt vain hyvin vähän mitään kiinteää maaperää, ja niinpä, niistä löytyy vain hyvin vähän jäänteitä mistään eloperäisestä materiaalista. Kuitenkin Länsi-Grönlannista, noin 3,8 miljardin vuoden ikäisistä Isuan sedimenttikallioista löytyy hiilihippusia, joiden uskotaan olevan eloperäisiä; näistä erottuu jopa mikroskooppisia rakenteita jotka näyttävät kerrostuneille hiilikalvoille (http://www.nature.com/ngeo/journal/v7/n1/abs/ngeo2025.html). Samalta seudulta, Kanadan Quebeckistä, löytyy 3,7 (tai ehkä jopa 4,3) miljardia vuotta vanhaa rautapitoista, basalttista merenpohjaa, joka sisältää hematiittifilamentteja ja –rakeita. Selvätikin, ne ovat jälkiä rautaa hapettavista ikivanhoista mikrobeista (http://www.nature.com/nature/journal/v543/n7643/full/nature21377.html). Ja yhdestä zirkonkiteestä, 4,1 miljardin vuoden takaa, löytyy myös hiiltä joka näyttää eloperäiselle (http://www.pnas.org/content/112/47/14518.abstract).
Elämää planeetalla on ollut jo ainakin noin kauan. Ehkä kauemminkin. Ei tiedetä tarkkaan miten se syntyi – mutta nyt näyttää jo mahdolliselle, että planeetan aivan varhaisessa vaiheessa syntyi tilanne, missä Maan vaipassa hajonnut vesi tuotti ilmakehään runsaasti vetyä, ja sen seurauksena pelkistävät olosuhteet jotka olisivat voineet tuottaa elämän tyyppistä, rikasta oraagista kemiaa (Bali E, Audetat A., Keppler H. 2013. Water and hydrogen are immiscible in Earth’s mantle. Nature 495, 220–222). Kaikkina aikoina, siitä lähtien, eliökunta on sopeutunut ja ollut tiukasti sidoksissa kallioperän ja ilmaston määräämiin olosuhteisiin.
Näistä koko planeetan aikuisista vuorovaikutuksista pidämme ensi elokuussa Erasmus-kesäkurssin Tuorlassa. Tarkemmat tiedot löytyvät linkistä Timetrek2017.utu.fi.
16 kommenttia “Mistä kaikki alkoi”
-
”Tätä edelsivät taas monimuotoiset matelijat ja edelleen varsieväkalat. Nämä kaverit olivat ne jotka joutuivat kömpimään merestä kuivalle maalle, matalien rannikkovesien kuivuessa noin 370 miljoonaa vuotta sitten. Näitä edelsivät rustokalat, leualliset kalat, nahkiaisten tapaiset ympyräsuiset kalat..”
Italo Calvinon hienon astrobiologia-aiheisen kirjan ”Kosmokomiikkaa” novelli ”Vesisetä” kuvaa sykähdyttävästi juuri tätä vaihetta eliökunnan kehittymisessä
http://www.kiiltomato.net/italo-calvino-kosmokomiikkaa-le-cosmicomiche-1965-suom-1969/
-
On ilahduttavaa, että elämän syntyminen maapallolla näyttäisi alkaneen aikaisemmin, kuin viime vuosikymmeninä on yleisesti uskottu. Tällä on suuri merkitys jos lähtökohtaisesti ajattelemme Fermin paradoksaalin sekä Draken kaavan kautta kuinka yleistä/mahdollista elämä voi olla maailmankaikkeudessa. Tämä korostuu varsinkin ajatuksessa, että siitä syntyisi älyllistä elämää joka voisi/ pystyisi pohdiskelemaan ”onko siellä ketään”! Eli jos tämä jatkumo on toteutunut maapallolla: eloton materiaali/, aminohapot/, rna/dna jne. tuottaa älykkäitä olentoja huomattavasti nopeammin kuin aikaisemmin on uskottu lisää se myös muualla maailmankaikkeudessa mahdollisuuksia sekä ajallisesti sekä määrällisesti.
Nykyinen maapallolla esiintyvä hiileen perustuva elämä vaatii tietyntyyppistä ilmakehän koostumusta esim. typen/hiilen/hapen suhteen. Kuten ingressissä on käynyt ilmi saattaa myös maalle siirtynyt elämä olla huomattavasti aikaisempaa, kuin aikaisemmin on otaksuttu!
Lainaus:”Elämää planeetalla on ollut jo ainakin noin kauan. Ehkä kauemminkin. Ei tiedetä tarkkaan miten se syntyi – mutta nyt näyttää jo mahdolliselle, että planeetan aivan varhaisessa vaiheessa syntyi tilanne, missä Maan vaipassa hajonnut vesi tuotti ilmakehään runsaasti vetyä, ja sen seurauksena pelkistävät olosuhteet jotka olisivat voineet tuottaa elämän tyyppistä, rikasta orgaanista kemiaa”
Eli elämän mahdollisuus esim. Europpa-kuussa, marssissa sekä Proxima Centauri b-planeetalla kasvaa, koska elämän synnyn mahdollisuus syntyä suurenee, koska kynnys sen syntymiseen nykytietämyksemme mukaan pienenee. Itse olen toki sitä mieltä, että elämän syntyminen on todennäköistä siellä missä on edes jonkinnäköinen mahdollisuus sen syntymiseen (kunhan on riittävästi aikaa, mahdollisuuksia, epäonnistumisia jne.) eikä sen tarvitse välttämättä edes perustua hiileen…
Toisaalla maailmankaikkeudessa elämää syntyy sinne (meistä riippumatta) missä sitä on syntyäkseen, olemme siitä mitä mieltä tahansa!
-
Kirsi. Tuo potsdamilainen ilmastosimulaatio on ristiriidassa sukupuuttodatan kanssa. Yleiskuvan asiasta saa vaikka Wikipedian pitkästä artikkelista (https://en.wikipedia.org/wiki/Cretaceous%E2%80%93Paleogene_extinction_event ). Sukupuuttoon kuolivat kasvissyöjät sekä maalla että meressä, eivät muut. Järvien ja jokien eliöitä ei sukupuutto juuri kohdannut, esimerkiksi Afrikan krokotiilit säilyivät hengissä. Tämä ei olisi mahdollista jos Afrikassa olisi ollut pakkasta.
Sukupuuttodata viittaa siihen että tappomekanismi oli pimeys, ei kylmyys. Kasvit kuolevat pimeyteen melko nopeasti, kasvukauden aikana joissakin viikoissa. Jos kesällä maasto peittyy esimerkiksi risukasan, puupinon tms. takia, alle oleva vihreys kuolee melko nopeasti. Kun kasvit kuolevat globaalisti, se tappaa kasvissyöjät. Kaikkiruokaiset säilyvät hengissä, samoin esimerkiksi etanat jotka syövät sienirihmoja, jotka lisääntyivät kuolleiden puiden rungoilla. Eventin jälkeen siitepölydatassa näkyy myös itiökasvien nousu (fern spike), kun saniaiset ja muut pioneerikasvit valloittivat entiset metsänpohjat. Kunnes taas siemenkasvit pääsivät voitolle.
Mikä tuossa ilmastosimulaatiossa sitten voisi olla vialla. Esimerkiksi se että rikkiaerosolien lisäksi stratosfääriin joutui paljon isompirakeistakin pölyä. Ehkä tuo karkeampi pöly keräsi itseensä pienemmät aerosolit ja tuli sitten alas melko nopeasti painovoiman avulla. Varmasti yläilmakehään joutui erilaisten heitteleiden mukana myös runsaasti H2O:ta, joka satoi alemmas lumena ja toi myös mukanaan pienempiä epäpuhtauksia.
-
https://www.amazon.com/Universe-Droplet-International-Monographs-Physics/dp/0199564841
”Keskeisillä fysiikan aloilla kuten hiukkasfysiikalla, kosmologialla ja tiiviin aineen fysiikalla on merkittävä yhteys.
Moderni käsitys alkeishiukkasista (elektroneista, neutriinoista, kvarkeista jne.) on, että ne ovat perustavamman väliaineen, kvanttivakuumin eksitaatioita. Kvanttivakuumi on 21. vuosisadan uusi ”eetteri”. Sähkömagnetismi, painovoima ja heikon ja vahvan vuorovaikutuksen kentät edustavat kaikki kvantti-vakuumin erityyppisiä kollektiivisia liikemuotoja. Tiiviin aineen systeemeistä läheisimmin kvanttivakuumia edustaa supraneste 3He-A. Sen kvasihiukkaset ovat hyvin samankaltaisia kuin alkeishiukkaset, kun taas kvantti-vakuumin kollektiiviset moodit ovat analogisia fotonien ja gravitonien kanssa. Fysiikan keskeiset lait kuten esimerkiksi suhteellisuusteoria (Lorentz-invarianssi) ja mittainvarianssi ilmenevät kvanttinesteen lämpötilan laskiessa.”
Kvantti-informaatioteorian professori Vlatko Vedral esittää, että informaatiota ajatellessa on tehtävä mielikuvitushyppy. Tehdään siis mielikuvitushyppy ja ajatellaan, että maailman informaatio ”sijaitsee” kvanttivakuumissa ollen sen taustatekijä. Maailma kehittyy nyt informaation struktuuri struktuurilta ”realisoituessa” erilaisina objekteina suurin piirtein seuraavan esityksen mukaisesti
http://www.informationphilosopher.com/introduction/creation/
Ensimmäiset informaatiostruktuurit ilmenevät alkeishiukkasina kuten kvarkkeina ja elektroneina. Seuraavana ilmenevät atomit ja molekyylit, sitten galaksit, tähdet ja planeetat. Kaikissa näissä rakenteissa on nyt suunnaton määrä kvanttivakuumin informaatiota tiivistyneenä objektien kestäviksi muodoiksi ja niiden välisiksi fysikaalisiksi relaatioiksi. Nämä kosmiset informaatiostruktuurit ovat siinä mielessä ”passivisia”, että ne eivät normaalisti ota kvanttivakuumista (siis sen taustatekijänä olevasta kvantti-informaatiosta) itselleen oleellisesti uudenlaisia informaatiostruktuureja eivätkä siten oleellisesti muutu.
Seuraavien kvanttivakuumin informaatiostruktuurien olemus on jo biologinen. Niissä emergoituu aktiivisuus uusien informaatiostruktuurien vastaanottamisena ja prosessointina, tarkoituksenmukaisuus, elämä. Aktiivinen elämän informaatio ottaa kvanttivakuumista yhä komplisoidumpaa informaatiota ja prosessoi sitä tuloksen ollessa immateriaalinen tietoisuus, tietoisuus myös siitä, että kaikki meille ilmenevä on saman, kvanttivakuumin informaatiota kohdentavan luomisprosessin tulosta.
Although we call it cosmic creation, the very same steps create all life on Earth. But these biological structures are far from passive. They have the extraordinary active and emergent capability of replicating and processing information. They exhibit purposeful behavior.
Finally, those same steps are involved in our minds when we create a new idea! Information philosophy tells a story of cosmic and biological evolution that is one creation process all the way from the original matter to the immaterial minds that have now discovered the creation process itself!
Monista merkeistä on voitu päätellä, että lähes kaikilla elollisen kehitystasoilla on jo ainakin hiukkanen immateriaalia mieltä, tietoisuutta, jota ne ehkä jo hivenen prosessoivat. Esimerkiksi sileällä pöydällä selälleen käännetty kovakuoriainen tekee yhä uusia liikkeitä jaloillaan ja siivillään kunnes viimeinkin löytää tavoitteeseen johtavan liikeyhdistelmän.. -
https://www.amazon.com/Universe-Droplet-International-Monographs-Physics/dp/0199564841
”Keskeisillä fysiikan aloilla kuten hiukkasfysiikalla, kosmologialla ja tiiviin aineen fysiikalla on merkittävä yhteys.
Moderni käsitys alkeishiukkasista (elektroneista, neutriinoista, kvarkeista jne.) on, että ne ovat perustavamman väliaineen, kvanttivakuumin eksitaatioita. Kvanttivakuumi on 21. vuosisadan uusi ”eetteri”. Sähkömagnetismi, painovoima ja heikon ja vahvan vuorovaikutuksen kentät edustavat kaikki kvantti-vakuumin erityyppisiä kollektiivisia liikemuotoja. Tiiviin aineen systeemeistä läheisimmin kvanttivakuumia edustaa supraneste 3He-A. Sen kvasihiukkaset ovat hyvin samankaltaisia kuin alkeishiukkaset, kun taas kvantti-vakuumin kollektiiviset moodit ovat analogisia fotonien ja gravitonien kanssa. Fysiikan keskeiset lait kuten esimerkiksi suhteellisuusteoria (Lorentz-invarianssi) ja mittainvarianssi ilmenevät kvanttinesteen lämpötilan laskiessa.”Kvantti-informaatioteorian professori Vlatko Vedral esittää, että informaatiota ajatellessa on tehtävä mielikuvitushyppy. Tehdään siis mielikuvitushyppy ja ajatellaan, että maailman informaatio ”sijaitsee” kvanttivakuumissa ollen sen taustatekijä. Maailma kehittyy nyt informaation struktuuri struktuurilta ”realisoituessa” erilaisina objekteina suurin piirtein seuraavan esityksen mukaisesti
http://www.informationphilosopher.com/introduction/creation/
Ensimmäiset informaatiostruktuurit ilmenevät alkeishiukkasina kuten kvarkkeina ja elektroneina. Seuraavana ilmenevät atomit ja molekyylit, sitten galaksit, tähdet ja planeetat. Kaikissa näissä rakenteissa on nyt suunnaton määrä kvanttivakuumin informaatiota tiivistyneenä objektien kestäviksi muodoiksi ja niiden välisiksi fysikaalisiksi relaatioiksi. Nämä kosmiset informaatiostruktuurit ovat siinä mielessä ”passivisia”, että ne eivät normaalisti ota kvanttivakuumista (siis sen taustatekijänä olevasta kvantti-informaatiosta) itselleen oleellisesti uudenlaisia informaatiostruktuureja eivätkä siten oleellisesti muutu.
Seuraavien kvanttivakuumin informaatiostruktuurien olemus on jo biologinen. Niissä emergoituu aktiivisuus uusien informaatiostruktuurien vastaanottamisena ja prosessointina, tarkoituksenmukaisuus, elämä. Aktiivinen elämän informaatio ottaa kvanttivakuumista yhä komplisoidumpaa informaatiota ja prosessoi sitä tuloksen ollessa immateriaalinen tietoisuus, tietoisuus myös siitä, että kaikki meille ilmenevä on saman, kvanttivakuumin informaatiota kohdentavan luomisprosessin tulosta.
Although we call it cosmic creation, the very same steps create all life on Earth. But these biological structures are far from passive. They have the extraordinary active and emergent capability of replicating and processing information. They exhibit purposeful behavior.
Finally, those same steps are involved in our minds when we create a new idea! Information philosophy tells a story of cosmic and biological evolution that is one creation process all the way from the original matter to the immaterial minds that have now discovered the creation process itself!
Monista merkeistä on voitu päätellä, että lähes kaikilla elollisen kehitystasoilla on jo ainakin hiukkanen immateriaalia mieltä, tietoisuutta, jota ne ehkä jo hivenen prosessoivat. Esimerkiksi sileällä pöydällä selälleen käännetty kovakuoriainen tekee yhä uusia liikkeitä jaloillaan ja siivillään kunnes viimeinkin löytää tavoitteeseen johtavan liikeyhdistelmän..
Vastaa
Vanhoja juttuja
Niin ne jo alkavat tulla tutuiksi, vähitellen. Esi-isämme, nimittäin. Eukaryoottien, eli tumallisten solujen alkuperä on ollut tieteelle suuri ja haasteellinen kysymys. Tutkijat ovat kuitenkin viime aikoina löytäneet ja tunnistaneet jo aika paljon jäämistöä mitä nuo varhaiset esi-isämme ovat jättäneet jälkeensä. Tuo jäämistö aukenee vain asiaan vihkiytyneille fylogeneetikoille, ja se muodostuu sellaisista geeneistä ja proteiineista jotka selvästi ovat tyypillisiä vain meille tumallisille eliöille. Näitä geenituotteita on kutsuttu ”eukaryootti-spesifisiksi proteiineiksi” (ESP), siitä ilmeisestä syystä, että niitä ei ole tavattu missään esitumallisissa eliöissä; tämä tarkoittaa, niitä ei ole tähän mennessä tavattu bakteereissa tai arkeoneissa. Ne kuitenkin esiintyvät kaikissa eukaryooteissa, ja ovat siis yhtä vanhoja kuin eukaryootit itsekin ovat. Nyt nämä tärkeät muinaissmuistogeenit alkavat kertoa tarinaa siitä mistä olemme polveutuneet.
Geenien ja genonien perusteella on ollut jo hyvän aikaa selvää että eukaryoottien keskeisen lisääntymis- ja proteiinisynteesitoiminnat ovat samaa alkuperää kuin arkeoneilla. Toisaalta, eukaryoottisolujen sisällä olevat mitokondriot ovat alunperin olleet, selvästistikin, itsenäisiä bakteereita. Tästä voidaan päätellä että tumallisten eliöiden linja on syntynyt siten että happea hengittävä proteobakteeri on tullut sisälle ja asettunut elämään arkeonisukuisen ”esi-eliön” sisällä, ja nämä molemmat komponentit ovat tuoneet omia ominaisuuksiaan uuden yhdistelmä-lajin geneettiseen repertuaariin. Mutta ongelmana on ollut se, että mistä ovat tulleet ne lukuisat eukaryoottien ”omat” ESP-geenit. Monet näistä geeneistä ovat olleet oleellisen tärkeitä eukaryoottien kehitykselle, sillä ne koodaavat mm. solujen jakaantumiseen ja tukirankaan liittyviä proteiineja (mm. tubuliinia ja aktiinia), vesikkelien muodostumiseen ja proteiinien kuljetusjärjestelmiin liittyviä proteiineita (mm. erilaisia ESCRT-proteiineita), proteinien hajotuksen liittyviä proteiineita (ubiquitin), kalvojen kaareutumiseen ja proteiinien kuljetusjärjestelmiin liittyviä proteiineita (RLC, TRAPP ja Sec23/24 proteiineja), ja lukuisia muita.
Pari vuotta sitten Thijs Etteman tutkimusryhmä Uppsalan yliopistosta julkaisi löydöksen: he olivat tunnistaneet joitakin ESP-geenien tyyppisiä geenisekvenssejä arkeoni-materiaalista, jonka he olivat sekvensoineet suoraan Atlantin pohjan sedimenteistä, Loki-linnaksi kutsutun merenpohjan savuttaja-alueelta. Löytöpaikkansa mukaan sieltä löydetty arkeoni-pääjakso sai nimekseen Lokiarkeota (Spang et al. 2015. Nature 521: 173-179).
Nyt tämä sama tutkimusryhmä on tutkinut lisää näytteitä Loki-linnan pohjasedimenteistä, ja löytänyt sieltä lisää Lokiarkeota variantteja. He ovat sekvenoineet näytteitä myös useista hyvin erilaisista ympäristöistä ympäri maailmaa – mm. useista kuumista lähteistä, vesialtaista Colorado joessa, White River suistoalueelta ja Århusin lahden pohjalta. Näistä on löytynyt lisää arkeonisekvenssejä, jotka nekin kantavat useita edellä mainittuja ESP geenejä (Zaremba-Niedwiedzka ym. 2017, Nature 541:353-358). Nämä arkeoni-kaverit ovat siis selvästikin – jos ei nyt ihan pikkuserkkujamme, niin kaukaista sukua kuitenkin!
Nämä löydetyt arkeonit ovat kaukaista sukua keskenään ja jakaantuvat erillisiin pääjaksoihin, eli phylumeihin. Löytäjät ovat nimenneet uudet löydökset nimillä Odinarkeota, Thorarkeota ja Heimdallarkeota; näistä viimeisimmän geenit ovat läheisintä sukua eukaryooteille. Lokiarkeotan kanssa ne yhdessä muodostavat Asgard –nimisen arkkeonien haaran. Ja nythän nämä alkavatkin jo kuulostaa hiukan tutuille: ne kaikki ovat pohjoismaisen mytologian jumaluuksia joita yhdistää Asgård ”kotipaikka”.
Eukaryoottilinja – tai päähaara – on lähtenyt kehittymään noin 2 miljardia vuotta sitten sellaisesta arkeoni-tyyppisestä lajista, jolla oli olemassa jo kaikki nuo erityiset ESP geenit. Myös kaikki Asgard-arkeonit ovat tämän saman yhteisen esi-isän jälkeläisiä, mutta ne ovat kehittyneet eri suuntiin, yksinkertaistumalla. Yhteisten geenien kokoelma kertoo siitä että yhteinen esi-isä oli jo varsin monimutkainen. Se linja joka sai sisäänsä energiaa tuottavan mitokondrion, se pystyi kehittymään yhä suuremmaksi ja vahvemmaksi, ja ylivoimaisen monipuoliseksi.
4 kommenttia “Vanhoja juttuja”
-
Ovatko eukaryoottisolujen sisälle tulleet mitokondriot siis nimenomaan ollet alunperin itsenäisiä bakteereja, eivätkä siis esimerkiksi viruksia? Aiemmassa blogissasi oli kuinka virus menee bakteerin sisälle ja muuttaa sen lisääntymisalustakseen. Onkohan proteobakteeri mennyt esiarkeonin sisään samasta syystä? (Vai onko esiarkeoni vain syönyt sen?)
-
”Tumallisten eliöiden linja on syntynyt siten että happea hengittävä proteobakteeri on tullut sisälle ja asettunut elämään arkeonisukuisen ”esi-eliön” sisällä, ja nämä molemmat komponentit ovat tuoneet omia ominaisuuksiaan uuden yhdistelmä-lajin geneettiseen repertuaariin”
Tätä voisi leikillisesti sanoa horisontaalin geeninsiirron maksimiksi. Kiinnostava ongelma on myös se, mihin Kirsikin viittaa, eri mikrobien tai niiden osien kyky horisontaalin geeninsiirron tai muun yhtymisen tuloksena alkaa sopusointuisasti toimia yhdessä. Uusi, mielestäni mullistava tutkimustulos saattaa luoda valoa tähän kysymykseen. Geeneillä tai geenikollektiiveilla on nimittäin merkillinen kyky muunnella säätelytekijöitään seuraavassa kerrotulla tavalla:
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/bakteeri_evoluutiomekanismi-27051
”Tuoreessa tutkimuksessa osoitettiin, että bakteerien geenit voivat siirtyä nopeasti yhdestä säätelytavasta toiseen korvaamalla oman säätelytekijänsä jollakin täysin eri perimäkantaa edustavan geenin tekijällä.”
”Osoitettiin lisäksi, että bakteereilla on kyky poimia ympäristöstään vaihtoehtoisia säätelytekijöitä genominlaajuisesti. Tällä kyvyllä on merkittävää vaikutusta geenien ilmenemiseen, ja sitä kautta bakteerien mahdollisuuksiin sopeutua elinolosuhteiden muutoksiin.”
Tärkeä puoli ongelmassa ei kuitenkaan ole tällä ratkaistu. Voidaan nimittäin edelleen kysyä, mikä tekijä tai ominaisuus elollisessa systeemissä saa aikaan niinkin oleellisiin muutoksiin johtavan sopeutumistarpeen
Vastaa
Elämän synty – mitä siitä tiedetään nyt
Elämän synnyn yksityiskohtia ei vielä tiedetä – eikä ehkä koskaan voidakaan varmuudella tietää, koska tuosta tapahtumasta ei ole säilynyt mitään konkreettisia jäämiä eikä fossiileja. Ei siis tiedetä missä, milloin tai miten se tapahtui. Kuitenkin jo vanhimmissa tänne asti säilyneissä kallioissa, eli Länsi-Grönlannin Isuan liuskeisissa kallioissa esiintyy ilmeisiä eloperäisiä hiilihippusia. Nuo kalliot syntyivät syvän meren sedimenteistä noin 3,8 miljardia vuotta sitten – ja jos nuo hiilijäämät ovat todella jäänteitä merenpohjalle painuneista eliöistä, ne osoittavat että elämä oli syntynyt jo ennen tuota ajankohtaa. Vieläkin vanhempi jäänne mahdollisesta eloperäistä hiilestä on löydetty 4,1 miljardia vuotta vanhan zirkoni kiteen sisältä.
Siis on mahdollista että elämä syntyi jo Hadeisella aikakaudella – mutta millaisessa maailmassa? Planeetta oli siihen aikaan meren peitossa. Meren pohjalla oli kiinteä Maan kuori eli merenpohjan laatta. Planeetan sisemmät kerrokset olivat vähitellen jäähtymässä: vaipassa kiertävät konvektiovirtaukset kuljettivat lämpöä pinnalle. Tämä todennäköisesti tuotti runsaasti tulivuoritoimintaa ja tulivuorisaaria planeettaa peittävään valtamereen. Kuu kiersi Maata paljon lähempänä, ja Maa pyöri nopeammin kuin nykyisin: jopa 100 metriä korkeat vuorovesiaallot kiersivät planeettaa sen pyörimisliikkeen tahdissa ja pyyhkivät korkeina tsunamiaaltoina varhaisten tulivuorisaarten kallioille.
Nuori aurinko oli tuolloin vielä noin kolmanneksen viileämpi kuin se on nykyään, ja tämän takia planeetta olisi voinut painunut pitkiksi ajoiksi jäisiin lämpötiloihin. Ilmasto-oloihin vaikuttivat kuitenkin myös useat muutkin tekijät, ja niiden yhteisvaikutusta ei tiedetä: jos planeetalla säilyi paksu hiilidioksidi-ilmakehä, ja jos maan sisältä purkaantui runsaasti lämpöenergiaa, nämä saattoivat pitää meret sulana ja jopa lämpiminä koko Hadeisen kauden ajan. Lämmin meri olisi aiheuttanut runsaasti sadetta ja myrskyjä; myös voimakkaat tulivuorenpurkaukset olisivat aiheuttaneet vulkaanista salamointia tulivuorten ympärille. Ja sitten, Hadeisen kauden loppupuolella, planeettaa kohtasi voimakas meteoriitti-iskujen sarja, joista suurimmat – ehkä – haihduttivat kaikki valtameret. Ehkä. Tämä ei kuitenkaan ole varmaa.
Mutta jossakin näiden vaiheiden myllerryksissä elämä syntyi; tai sitten se syntyi heti sen jälkeen kun olosuhteet rauhoittuivat.
Elämä koostuu pienehköstä sarjasta kemillisia rakennuspalikoita, joista kukin tuottaa oman oleellisen osansa solujen rakenteisiin ja toimintoihin: Nukleiinihapot, DNA ja RNA, toimivat geneettisen informaation varastona. Nämä kumpikin rakentuvat neljästä erilaisesta nukleotidista jotka ketjuuntuvat pitkiksi ketjuiksi. Kemialliset työkalut eli protiinit taas muodostuvat 20 erilaista aminohaposta, jotka nekin ketjuuntuvat pitkiksi ketjuksi. Nyt oletetaan että elämä lähti käyntiin niin että näitä syntyi jossakin sopivissa olosuhteissa niin paljon että ne spontaanisti kasaantuivat toimiviksi polymeeriksi ja rakenteiksi. Kolmas rakennekomponetti elävissä soluissa ovat vielä lipidit, eli rasva-aineet, joiden ansiosta kaikki elävät solut sulkeutuvat oman kalvovaippansa sisään. Solut käyttävät monia erilaisia lipidejä – mutta niidenkin runkona toimiva molekyyli, eli fosforyloitunut glyseroli, on kaikissa eliöissä samanlainen.
Elämän synnyn tutkimuksen eräänä haasteena on ollut se että on näiden rakennuspalikoiden syntyreittejä on ollut vaikea ymmärtää; lisäksi on ollut vaikea ymmärtää miten nämä hyvin erilaiset orgaaniset yhdisteet voisivat spontaanisti syntyä ja kerääntyä samoissa olosuhteissa ja ympäristöissä.
Viime vuosina kuitenkin parikin erillistä tutkimusryhmää on osoittanut että nämä kaikki molekyylituotteet muodostuvat vetysyanidin erilaisina johdannaisina ja pelkistystuotteina; pelkistävänä reagensseina tarvitaan vetysulfidia ja erilaisia metalli-ioneita, ja katalyyttinä tarvitaan pelkistynyttä fosforia. Elegantissa artikkelissaan John Sutherlandin työryhmä (Patel ym. 2015, Nature Chemistry 7: 301-307) – osoittaa vaihe vaiheelta, miten kaasumainen vetysyanidi voi ensin sitoutua erilaisiin metalli-ioneihin ja muodostaa erilaisia rautasyanideja. Korkeissa lämpötiloissa, Na- ja K-suolojen läsnäollessa ne muuttuvat natrium- ja kaliumsyanideiski, mutta myös muiksi pelkistyneiksi typen ja hiilen yhdisteiksi, kuten nitriiteiksi ja amideiksi aldehydeksi, ammoniakiksi ja syanoasetyleeniksi. Nämä reagoivat keskenään, erilaisten reaktioreittien kautta, ja yhä uudelleen reagoiden vetysyanidin kanssa, vetysulfidin pelkistäminä ja UV-valon katalysoimina.
Kaikki nämä reaktiot olisivat voineet tapahtua kuumilla tuliperäisillä saarilla, missä kaasumainen vetysyanidi liukenee veden kastelemille pinnoille ja reagoi rauta-ionien kanssa; se voi liueta myös suoraan veteen ja muodostaa formamidia. Syanidiyhdisteet kerääntyvät erilaisiin valumavesilätäköihin, konsentroituvat veden haihtuessa, ja muuntuvat erilaisiksi hiili- ja typpiyhdisteiksi joko vulkaanisen kuumuuden tai meteoriitti-törmäysten ajamana; myös pelkistynyt fosfori ilmeisesti saadaan meteoriiteista. Yhdisteet valuvat kuumilla mineraalipinnoilla, ja erilaisten reaktioreittien kautta, välillä kastuen ja välillä kuivuen, ne voivat muodostaa fosforyloituneita nukleotideja, ainakin 12 erilaisen aminohapon esiastetta, ja fosforyloitunutta glyserolia. Täten elämän kaikki keskeiset rakennuspalikat olisivat syntyneet ainakin tuon saman kemiallisen ympäristön tuotteina, joskin vaikka erillisten reaktioreittien tuottamina.
Myös Mulkidjanian ja kumppanit (2012) kuvaavat samantapaista komplesisoitumiskemiaa varhaisilla tuliperäsillä saarilla (PNAS 821-E830). Nämä tutkijat myös huomauttavat, että kaikien elävien solujen tyypilliset soluliman ionikoostumukset, ja erityisesti, solujen sisällä esiintyvät korkeat K, Zn ja Mn pitoisuudet periytyvät juuri tämän tyyppisistä, kuivista vulkaanisista ympäristöistä. Olemme siis vetysyanidin reaktiotuotteita, tulivuorisaarilla syntyneitä. Tämä paperi korostaa myös sitä, että elämän piti kehittyä varsin pitkälle, tuottaa tiukkaoja kaksikerroksisia solukalvoja ja niihin tehokkaita ionipumppuproteiineja, ennekuin se pystyi levittäytymään kuivilta syntysijoiltaan mereen. Siis, alussa mainitsemani 3,8 miljardin vuoden ikäiset Isuan sedimentien hiilifossiilit olisivat olleet jo aika pitkälle kehittyneen elämän tuotteita.
Näin tämä kemia tällä hetkellä kirjoitetaan. Se on paras tämänhetkinen rekonstruointi elämää tuottaneesta prebioottisesta kemiasta. Sen lähtöaineena on vetysyanidi ja pelkistynyt fosfori, ja pelkistimenä vetysulfidi. Sutherlandin ryhmä kutsuu tätä syanosulfidiseksi kemiaksi.
Hyvät lukijat, mitä te ajattelette tämän kemian käyttövoimasta? Ovatko meteoriitit ainoa mahdollinen lähde pelkistyneelle fosforille (schreibersiitille)? Olisiko vulkaaninen kuumuus ja salamointi voinut tuottaa enemmän sitä? Entä suuret törmäykset – mitä ne tekivät? Tuottivatko ne kuivaa ja kuumaa maata, vaiko vain paljon vesihöyryä – entä olisiko niissä voinut syntyä kuumaa silikaattihöyryä joka olisi nostanut lämpötiloja vielä korkeammiksi?? Onko olemassa sellaisia erikoisia energisoivia olosuhteita joita ei ole vielä mainittu?
9 kommenttia “Elämän synty – mitä siitä tiedetään nyt”
-
Jos törmäys on noin kilometrin kappale tai alle, se tuottaa mereen osuessaan vain vesihöyryä, maksimissaan luokkaa 1e14 kg (100 kuutiokilometriä vettä), eli höyryä 0.2kg per neliömetri, eli 0.2mm kuumaa sadetta. Eli kuumuusvaikutukset silloin globaalisti merkityksettömiä. Tärkein efektin tsunami.
Jos törmäys isompi, silloin merenpohjaa paljastuu hetkeksi ja tulee silikaattipölyä. Jos törmäysenergia yli 1e25 J (törmääjä 40km tai isompi), tulee silikaattihöyryilmakehä vähäksi aikaa, eli energia riittää koko ilmakehän kuumentamiseen tuhansiin asteisiin (olettaen nykyinen ilmakehän massa). Silikaattihöyry keittää nopeasti meren pintavettä, eli hehkuvaa silikaatti-ilmakehävaihetta seuraa nopeasti vähän pitempikestoinen höyryvaihe. Höyryn pintapaine 1e25 J törmäysenergialla 1 bar, eli 10 m kerros merivettä kiehuu. Itse meri ei tuolla energiamäärällä vielä juuri lämpene. Meri kokee lähinnä vain tsunamin, merenpohjassa etenevät shokkiaallot ja hienojakoisen silikaattisateen.
Koko meret kiehuvat vasta törmäysenergialla 3e27 J mikä vastaa törmääjän läpimittaa 200km.
Pienten törmäysten lukumäärä on varmaankin aina ollut isompi kuin isojen, mutta varhaisen aurinkokunnan kappaleiden kokojakauma ei ole hyvin tunnettu (edes nykyinenkään ei ole). Nykyään asteroidivyöhykkeen massa on keskittynyt muutamaan isoimpaan, siitä huolimatta että osa on pilkkoutunut törmäyksissä. Toisaalta pieniä kappaleita on Hadean-ajan jälkeen poistunut asteroidivyöhykkeestä säteilypaine-efekteillä yms. häiriöillä. Monet poistuneet siis juurikin törmäämällä planeettoihin. NEO-populaation ikä vain muutamia miljoonia vuosia.
-
Abiogeneesia on yritetty selittää jo kauan. Lupaavia kehityskulkuja on löytynyt, muun muassa Cairns-Smithin ”saviteoriaa” ei ole vieläkään täysin hylätty, vaikka ei todistettukaan – mahdollisten testien vaikeudesta johtuen.
http://www.bbc.com/earth/story/20160823-the-idea-that-life-began-as-clay-crystals-is-50-years-old
Siinä sovelletaan ajatusta topologisten defektien, erityisesti dislokaatioiden kyvystä aktiivisesti muuttuvalla tavalla toimia joidenkin orgaanisten aineiden strukturoitumisen templaattina. Idea saattoi 50 vuotta sitten olla paljonkin edellä aikaansa, koska topologisten defektien tuntemus alkoi merkittävästi kehittymään hieman myöhemmin
http://www.tiede.fi/keskustelu/21601/ketju/defektit_materian_ydintaso
Vuoden 2008 tienoilla esiteltiin muistaakseni Scince-lehdessä paljon huomiota herättänyt elämänsynnyn nestekideteoria, jota arvelisin seuraavankin artikkelin tarkoittavan
https://www.neowin.net/forum/topic/603162-abiogenesis-tiny-dna-molecules-show-liquid-crystal-phases/
Nämä kaksi teoriaa ovat tuntemukseni mukaan hyvin lähellä toisiaan perustuessaan molemmat esimerkiksi Nambun-Goldstonen bosonien aiheuttamaan strukturoitumiseen.
Nestekiteiden runsaat järjestyneet muodot perustuvat nimittäin Nambun-Goldstonen bosoniin:
http://alevine.chem.ucla.edu/Documents/ … ne-PRL.pdf
”Liquis crystals provide a tabletop laboratory to study broken symmetries and the resulting low energy Nambu-Goldstone -modes.”
Syanosulfidisen kemian tiimoilta herää kaksi ajatusta. Voitaisiinko tämän elämänsynnyn varsin todennäköiseltä tuntuvan kemian lisäksi tarvita vielä kemiallisia osastruktuureja yhteen kuljettava ja järjestystä luova templaatti tai vastaava, joka voisi olla esimerkiksi Nambun-Goldstonen bosonin aiheuttama. Vai voisivatko alkuaineet alun perin olla ”sisäisesti” valmiita muodostamaan jo kemiallisen toimintansa tuloksena elämänsynnyn osarakenteita ikään kuin ennalta säädetyin tuloksin? -
Mielikuvitusta kutkuttava kirjoitus taas kerran! Jäin miettimään veden roolia. Vesi on toisaalta informaatiokanava joka kuljettaa mukanaan siihen liuenneita tai sen mukana kulkevia kemiallisia aineita. Toisaalta haihtuminen, jäätyminen ja vuorovesi ovat vedessä olevien molekyylien kannalta toistuvia valintaprosesseja. Elämän tarvitsemia palikoita on siis voinut syntyä vulkaanisissa ympäristöissä tai avaruudessa, veden kiertokulku on kuitenkin se tekijä joka on voinut saattaa eri tavoin ja eri paikoissa syntyneitä palikoita suhteellisen nopeasti yhteen. Nestemäisessä vedessä vielä molekyylien lämpöliike, Brownin liike, on kaikkialla läsnä oleva molekyylitason satunnaisgeneraattori. Siis veden kiertokulku synnyttää järjestystä, lämpöliike auttaa hyödyntämään sattumaa.
Jos elämä on kopioituvaa informaatiota, niin tuon informaation kopioitumisen olisi kai pitänyt alkaa jo ennen solukalvon mudostumista?
-
Elämänsynnyn ongelmaa pohtiessa tahtoo mieli tyhjentyä kaikesta järkevästä. Yhtäkkiä voi kuitenkin tulla mieleen jotain, joka ainakin sillä hetkellä tuntuu sanomisen arvoiselta. Tulee mieleen, että kaikki materiaalinen, mistä myös eliöt koostuvat, on vakuumin transformaatioita – niin kuin jää on veden transformaatio. Itsekin olemme vakuumissa eläviä, vakuumin ”merestä” spontaanien symmetriarikkojen ja muiden transformaatiomekanismien pitkällisten sarjojen tuloksena syntyneitä olioita.
Roman Pasechnik seuraavassa esittelee, mitä kaikkea vakuumin nykyisin tiedetään sisältävän. Useimmat taulut ovat niin korkeatasoisia, että niiden ymmärtäminen vaatisi vuosia kestäviä teor. fysiikan opintoja. Viimeinen taulu on kuitenkin varsin ymmärrettävä, koska kirjoittaja tosissaan ajattelee elämän olevan vakuumin tuote ja sen salaisuuksien selviävän vakuumia tutkittaessa
https://www.youtube.com/watch?v=ZniIYFSIcT8
Paul C.W. Daviesin uusien ajatuksien soveltaminen johtaa kuitenkin vielä syvemmän kerroksen, informaatiokerroksen olettamiseen. Vakuumin matemaattinen rakenne olisikin jonkinasteinen kuva perimmäisen kerroksen, informaation operaatioista. Mutta matematiikan ohella muutkin aineelliset ja henkiset asiat olisivat samalla tavalla vakuumin informaatioprosessien luomia kuvia itsestään. Esimerkiksi puhekieli, ajatukset ja tunteet olisivat tällaisia.
Jos näin oletetaan ja muistetaan myös, että aistimuksia, ajatuksia, tunteita jne. sävyttävä elämyksellinen tietoisuus on pysynyt salaisuutena ainakin materiaan rajoittuvalle ajattelulle, voidaan ajatella, että sekä elämyksellinen tietoisuus että elämän synty ovat informaatiotaustaisia prosesseja, joita on mahdotonta täysin kuvata materian tasoon rajoittuneen tieteen puitteissa. -
Osaisitko selittää kansantajuisesti mitä nuo hematiittiputket ovat?
https://www.avaruus.fi/uutiset/astrobiologia/ennatysvanha-fossiililoyto-viittaa-elaman-kehittyneen-merenpohjalla.html
Kyseisen jutun mainittu 3.7 miljardia vuotta osuu hyvin yhteen blogissa olevan 3.8 miljardin vuoden kanssa.
Vastaa
Viroottista syntyvyyden säännöstelyä
Parissa edellisessä blogissani olen keskustellut älykkyydestä, tietoisuudesta, ja elämää ylläpitävästä informaatiosta. Kerronpa tässä vielä pari esimerkkiä kaikista yksinkertaisimmista elämänmuodoista joka osoittavat älykästä (älyllisen näköistä) käyttäytymistä. Tällaiseltä näyttää esimerkiksi limasienten vaeltelu paikasta toiseen: ne ovat monitumaista soluseinätöntä solulimamassaa joka pystyy siirtymään paikasta toiseen ravintoa etsiessään, hakeutumaan ravinnon perässä labyrinttimaisen sokkelon läpi lyhintä mahdollista reittiä, haarautumaan ”itsensä kanssa” moneen eri suuntaan ja sitten taas kasaantumaan yhteen. Ankeiden aikojen koettaessa tuo solulimaklimppi osaa hakeutua korkealla paikalle ja erilaistua soluseinällisiksi itiöiksi jotka voivat lentää tuulen mukana jonnekin muihin maisemiin.
Myös monet bakteerilajit osaavat käyttäytyä kollektiivisesti ja ”tehdä yhteistyötä”, tavallaan. Ns. ”quarum sensing” mekanismin avulla, eli aistimalla oman lajinsa erittämän signaalimolekyylin määrää, ne voivat hyödyntää ympäristössä olevien lajitovereiden joukkovoimaa. Esimerkiksi monet kasvien pinnoilla elävät lievät patogeenibakteerit käynnistävät patogeenisyysgeeninsä vasta siinä tilanteessa kun niiden määrä ylittää infektioon tarvitun vähimmäismäärän.
Mutta kuinka ollakkaan, jopa virukset osaavat viestitellä keskenään ja reagoida kollektiivisesti niin että ne pystyvät optimoimaan infektiosykliään isäntäsoluissa.
Virusten välinen kemiallinen viestintä on havaittu aivan äskettäin bakteereja infektoivissa viruksissa, eli bakteriofaageissa. Monet bakteriogfaagit voivat käyttäytyä isäntäsoluissaan kahdella eri tavalla: Ne voivat joko aloittaa räväkän lisääntymisen, joka tuottaa nopeasti suuren määrän jälkeläisiä ja johtaa isäntäsolun hajoamiseen ja uusien virusten vapautumiseen ympäristöön. Tätä infektiomuotoa kutsutaan lyyttiseksi infektioksi. Toinen vaihtoehto on lysogeeninen infektio, missä virus ei alakaan lisääntymään, vaan liittyy osaksi isäntäsolun genomia. Se istuu siellä hiljaa, lisääntyy isäntäsolun genomin kopioituessa, ja odottaa jotakin sopivaa tilannetta missä se sitten yllättäen aktivoituu ja aloittaa aktiivisen lisääntymissyklinsä. Lysogeeninen infektio tapahtuu tietyn viruksen tuottaman proteiinin avulla, mutta pitkään on ollut epäselvää, mitkä tekijän säätelevät tämän proteiinin ilmenemistä ja virusinfektion kehittymistä joko lyyttiseksi tai lysogeeniseksi.
Nyt Zohar Erezin ja kumppaneiden julkaisema tutkimus paljastaa ratkaisun tähän kysymykseen (Nature tammik. 26, 2017. 541:488, doi:10.1038/Nature21049.). He osoittavat että phi3T faagi – kuten monet muutkin samaan ryhmään kuuluvat faagit – tuottaa kolmesta proteiinista (aim P, R ja X) koostuvan ”arbitrium” systeemin, jonka avulla ne pystyvät aistimaan ”lajitovereidensa” määrän ympäristössä. Jos tunnistussignaalin (P-proteiini) määrä ympäristössä on alhainen, virukset käynnistävät lyyttisen infektiosyklin. Siinä vaiheessa kun virusten määrä lisääntyy ja signaaliproteiinin määrä kohoaa korkeammaksi (yhtä suureksi kuin paikallinen isäntäsolujen määrä), virukset käynnistävät lysogeenisiä infektioita. Ne piiloutuvat isäntäsolujen genomeihin eivätkä tuhoa isäntäsoluja, vaan jäävät ”odottelemaan” että solut ehtivät lisääntyä niin paljon että jälkeläisillä olisi taas riittävästi uusia isäntiä olemassa. Fiksuja vekkuleita!
Nämä mikrobien käyttäytymistavat näyttävät älykkäille. Näissä on kuitenkin kysymys vain luonnon hienosta toiminnallisuudesta, joka perustuu proteiinien tunnistureaktioihin, geenien säätelyyn, ja lopulta, geneettiseen informaatioon. Ei siis sen kummempaa älykkyyttä, ainakaan nuo bakteerien ja virusten tunnistus- ja aktivoitumisreaktiot – mutta miten lie limasienten laita.
25 kommenttia “Viroottista syntyvyyden säännöstelyä”
-
Bakteerit kommunikoivat paitsi kemialiselle tasolla, myös oletettavasti monella fysikaalisella tasolla
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3057284/
Bakteerien äänimaailmaa onkin jo tutkittu kiintoisin tuloksin
https://microbiomemusings.wordpress.com/2016/05/04/are-bacteria-noisy/
Äskettäin todettiin myös ainakin joillakin bakteereilla esiintyvän sähköistä viestintää:
https://www.sciencedaily.com/releases/2017/01/170112141216.htm
Biofilmin muodostavat bakteerit lähettävät etäällä oleville toisen lajisille bakteereille sähköisiä viestejä, joita vastaan otettuaan kohdebakteerit saattavat tulla biofilmille ja liittyä osaksi bakteeriyhteisöä.
We found that bacteria from one species can send long-range electrical signals that will lead to the recruitment of new members from another species. As a result, we’ve identified a new mechanism and paradigm for inter-species signaling.”
-
Mistä on ”äly” tehty? Siinäpä perin kimurantti asia, kun limasienetkin ”ratkovat toiminnallisia ongelmia”. Mitä onkaan siis äly, älyämmekö sitä?
-
Näyttää käytännössä olevan toimivien ratkaisujen mallintamisesta niiden perimään. Miten ne ovat siten kehittyneet lienee monivaiheinen ja pitkäaikainen jatkumo kyseessä.
Niistä tunnistus- ja aktivoitumisreaktioista yms. tulee mieleen ”elottomat” lumi- ja vesipisarat, jotka pudotessaan tasaisesti jakaantuvat ja muotoutuvat kukin yksilöllisesti. -
https://www.sciencedaily.com/releases/2017/01/170112141203.htm
Vuoden tiedeuutinen! Vaikutustaan tehostaakseen virukset, tässä kokeessa isot bakteriofagit, tartuttivat ensin bakteereja. Bakteriofagien asetuttua bakteerisoluun ne alkoivat toimia sisustusarkkitehtina tuhoten ensi töiksi suuren osan bakteerin rakennetta. Bakteerin DNA myös tuhottiin. Sen jälkeen virukset kaappasivat jäljelle jääneen osan bakteerin koneistosta ja järjestivät sen uudelleen tehtaaksi, jonka tehtävänä oli tuottaa uusia virus-sukupolvia.
Virusten bakteerista tekemä tehdas ympäristöineen muistutti oudosti normaaleja eläin- tai kasvisoluja!
Luonnostaan bakteereilta puuttuu monia eläin- ja kasvisolujen rakenteita, erityisesti geneettisen informaation sisältävä tuma sitä ympyröivine kalvoineen. Sisustusarkkitehti-virukset osasivat kuitenkin tehdä kaappaamaansa geenittömään bakteeriin onkaloita, joihin ne sijoittivat omat geeninsä siinä järjestyksessä, missä niitä tarvittiin virustehtaan toimiessa. Virusten bakteerista tekemän järjestelmän toiminta muistutti suuresti eläin- ja kasvisolun tuman toimintaa.
Kun käsitellyssä bakteerissa uusi virussukupolvi oli valmiina, bakteeri repesi ja uudet virukset alkoivat jatkaa infektiotoimintaansa uusissa bakteereissa.
Hienoja tutkimuslaitteita käyttäen tutkijat tulivat ensi kertaa tietoisiksi tämän laatuisesta vuorovaikutuksesta virusten ja bakteerin välillä. Erityisen hämmästyttävää oli se, miten suuresti virusten uudelleenjärjestämä bakteerisolu ympäristöineen muistutti normaalia, paljon käsittelemätöntä bakteeria monimutkaisempaa eläin- tai kasvisolua.
”These compartments enclose all the viral DNA, just as a nucleus does in a plant or mammalian cell,” said Chaikeeratisak, the first author of the paper. ”DNA processes, like replication or transcription, occur inside the compartment while proteins are produced outside the compartment.”
-
Monen kommunikaatiota, aistimista ja älyä sisältävän ilmiön taustalla on siis geeneihin koodattu informaatio. Pystyisiköhän geneettisiä koodinpätkiä luokittelemaan niiden kompleksisuuden perusteella? Kompleksisuusmittari voisi nimittäin paljastaa jotain tällaisten ilmiöiden taustalta tyyliin ”vähiten kompleksinen koodi on todennäköisesti syntynyt ensin”. Vähiten kompleksinen geneettinen koodi ei mitenkään välttämättä ole sama kuin yksinkertaisimman ilmiasun omaava ilmiö.
Mulla olisi yksi argumentti algoritmisen informaatioteorian käyttämiseksi myös elämän synnyn tutkimisessa. Se vain on aika pitkä perustelu. Mietin vielä laitanko sen tänne.
-
Juhani Harjunharja: Mistä on ”äly” tehty?
Vaikea kysymys, miten pääsisi alkuun? Benardin konvektio (klikkaa benard convection ja tee kuvahaku) saattaa antaa vihjeen. Benardin konvektion lukuisat moodit, joista yleisin on kuusikulmio (vrt. nobel 2014, Moser´s), johtuvat reunaehdoista. Reunaehtoja ovat konvektioastian koko, muoto ja sileys, nesteen tai nesteiden tiheys, lisäaineet, lämpövirran kuumuus ja teho, astian pyörittely tai muu liikuttelu jne. Reunaehtojen kanavoitumisella systeemiin on jo Benardin konvektiossa monta eri tapaa, mutta voidaan olettaa, että kaikki reunaehdot kanavoituvat informaatioperäisesti. Informaatio siis ottaa oletettavasti lukuisia kanavoitumisen muotoja, joita myöten kunkin reunaehdon ”viesti” saavuttaa systeemin tuottaen reunaehtosidonnaisen, informaation modifioiman päätetilan.
Tässä on siis poikettu perinteisestä Shannonin ja Kolmogorovin informaatiokäsitteestä ja annettu informaatiolle mielikuvitusta käyttäen uusia ominaisuuksia – aivan Vlatko Vedralin ehdotuksen mukaisesti..
Jos oletetaan, että kaikki maailmankaikkeuden moodit, niin jähmettyneiltä näyttävät kuin vuorovaikutuksellisesti jatkuvasti muuttuvat, ovat ”kokemiensa” reunaehtojen informaatioperäisiä funktioita, on myös ongelman ratkaisu sellainen, olipa sitten ratkaisijana ihminen, Uudenkaledonian varis tai mikrobi. Ongelman itsensä aiheuttama reunaehto tai reunaehtokompleksi yhdessä tilanteen muiden informaatioperäisten reunaehtojen kanssa tuottaa optimaalisesti modifioidun kompleksin, joka siis sisältää ratkaisun. -
Hesarin 8.2. tiede-palstalla on kiinnostava juttu bakteriofaagien käyttämisestä lääketieteessä antibioottien asemasta. Sitä kai on jossain määrin tehty jo pitkään. Kannattaa varmaan lukaista.
-
Nämäkin bakteerien kyvyt on tunnettu jo ainakin vuosia, mutta nyt tuntuu, kuin niitä alettaisiin kyetä hyödyntämään:
Bakteeri kertoo:
Minut löydettiin kolmenkymmenen kilometrin syvyydestä peruskalliosta kun Thomas Gold ( nerokas fyysikko) oli arvellut minun olevan siellä. En tarvitse lainkaan happea, vaan tulen toimeen rautapitoisilla aineilla, joita kivessä on. Mitenkö saan niitä itselleni? No, käynnistän sisässäni olevan sähkögeneraattorin ja johdan minusta lähtevillä piuhoilla elektroneja kiveen. Tapahtuu vaadittu kemiallinen reaktio.
Nyt minusta kesytetään ihmisen kotieläin hävittämään myrkylliset metalliyhdisteet (jotka ovat mieliruokaani) sekä toimimaan heidän uutena sähkönlähteenään.
http://www.earthtimes.org/scitech/rock-breathing-bacteria-power-microbial-batteries/892/Toinen bakteeri kertoo:
Minut taas voi löytää 30 km korkeudelta stratosfääristä. Siellä on meitä paljon, miljardeja. Me tuotamme syödessämme sähköä, joka voidaan johtaa elektrodeihin. Meidän sähköisyytemme on tunnettu jo kauan, mutta muutamia vuosia sitten sitä on alettu hyödyntämään.
https://www.sciencedaily.com/releases/2012/02/120221212614.htm
Joitakin meistä on ajautunut alas ilmavirtojen mukana ja kaikkein sähköisimmistä on tehty oikein super-biofilmi. Kuutiometrin määrä tätä super-biofilmiä antaa sähköä teholla 200 joulea sekunnissa! Tämä riittäisi jo antamaan sähkövaloa koteihin, joita ei ole vielä sähköistetty. -
Jos elämä on kopioituvaa informaatiota, niin informaatio kopioituvasta informaatiosta on jo vähän kuin toinen taso, näyttää älykkyydeltä? Bakteriofaagi toimii niin kuin toimii kopioidakseen omaa informaatiotaan optimaalisesti. Siihen optimaalisuuteen sen on ohjannut evoluutio. Mutta mistä bakteriofaagi on alunperin tullut?
-
Jussi Viitalan maininta ”bakteeriälystä”: http://yle.fi/uutiset/3-9454252
”Nykyään jopa bakteerien tutkijat puhuvat sosiaalisista mekanismeista ja jopa eri lajien kesken. Yhteistyössä ne menestyvät paremmin kuin yksinään. Vanhimmat merkit sinibakteerien sosiaalisista mekanismeista ovat noin 3,7 miljardin vuoden takaa! Sosiaalisuus näyttäytyy näin yhtenä elämän vanhimmista perusilmiönä”Virusta voi verrata ohjelman pätkään muistitikulla. Mutta millainen on virusten kestävyys solun ulkopuolella. Muistaakseni norovirus säilyy jopa seitsemän viikkoa kodin pinnoilla. Pakastaminen jatkaa virusten ikää. Olisikko viruksista avaruusmatkaajiksi. Voisivako ne matkata jäisen asteroidin mukana aurinkokunnasta toiseen?
-
Eshel Ben Jacob (R.I.P.)oli pitkällä bakteerien tutkimuksessa. Hän myös valokuvasi bakteerikollektiiveja, jotka muodostivat erilaisia ryhmittymiä, ja teki niistä värien avulla taidetta.
Tässä niitä ja esimerkiksi kuvia limasienen itseorganisaatiosta pullossa
http://www.microbialart.com/2012/01/3d-slime-mold/
-
Bakteerien ja tietenkin muidenkin mikrobien toimintaa esim. ihmisen hyödyksi voi varmaan monin vielä tuntemattominkin keinoin suuresti säädellä. Yksinkertainen tapa on tarjota niille erästä hunajalaatua:
Uudessa Seelannissa kasvavan manukapuun hunaja, Manukahunaja, voi kumota bakteerien antibioottiresistanssin
https://www.sciencedaily.com/releases/2011/04/110412201713.htm
Pahojen bakteerien kesyttämisessä apuna voivat olla myös muut eläimet, esim. mehiläinen:
Mehiläisen mahasta löydetyt kymmenet maitohappobakteerit ovat esim. hunajaan sekoitettuna osoittautuneet hyviksi laboratoriokokeissa sairaalabakteeria MRSA nujerrettaessa
https://www.sciencedaily.com/releases/2014/09/140908093741.htm
-
Bakteerit kommunikoivat muodostamissaan biofilmeissä paljon mm. toisiinsa hermostomaisesti kulkevien sähköjohtimien välityksellä.
Biofilmistä voidaan puhua ”mikrobien aivoina”, koska biofilmin sähköiset tapahtumat muistuttavat usein ihmisaivoissa tapahtuvia migreeniin ja epilepsiaan johtavia tapahtumia, ja koska näitä lieventävät lääkkeet tekevät samaa bakteereille.
Bakteerien ja muiden mikrobien kommunikaatiomuotojen tutkimista näyttää riittävän vielä kauan.
”I would remind you of what Joshua Lederberg wrote many years ago: ’Bacteria are communicating all of the time. We just don’t know the frequency,” Martin said. ”Well, at least we are now ’cracking the code.’ And like a microbial Tower of Babel, it is not one frequency, but a chorus of diverse signals and voices…all around us, unnoticed until recently. I look forward to the next Rosetta Stone of microbial communication.”
http://www.sandiegouniontribune.com/business/biotech/
-
Biofilmi on myös bakteerien tapa vastustaa esim. antibioottien vaikutusta. Jos bakteerit saadaan biofilmistä erilleen, ne tulevat paljon haavoittuvammiksi. Tätä mahdollisuutta koskevat tutkimukset ovat jo käynnissä.
-
Mikrobien käyttäytymistavat joissakin tapauksissa todellakin näyttäisivät siltä, että ne parviälyn tapaisesti reagoivat ulkopuolisiin ärsykkeisiin/uhkiin. Jos näin olisi, mikrobien edes jossakin määrin pitäisi olla tietoisia lajikäyttäytymisestä joka auttaa lajia ylläpitämään elämää eli lisääntymään.
Kun valkosolut uhraavat itsensä lukiessasi tätä kommenttia käymällä viruksien ja bakteerien kimppuun niin niiden tarkoituksena ei ole yhteisesti nujertaa tunkeilijat, vaan yksittäinen/yksittäiset solut reagoivat ulkopuolisiin ärsykkeisiin.
Se, että esim. valkosolujen tehtävä on huolehtia kehon vastustuskyvystä johtuu taas niiden erikoistumisesta!
Eli onko siis bakteereilla/ viruksilla yms. mahdollisuutta levittää informaatiota joka auttaa lajia selviytymään: No on, sillä elämä on aina jatkumo ja nykytilanne perustuu aina tilanteeseen mitä tätä hetkeä on aikaisemmin ollut.Vaan sittenkin pitää ottaa huomioon, esim. ihmisikään nähden kaikki tapahtuu kovin hitaasti…
Joo vaikka näennäisesti mikrobien käyttäytymistavat näyttävät älykkäille. Näissä on kuitenkin kysymys vain luonnon hienosta toiminnallisuudesta, joka perustuu proteiinien tunnistureaktioihin, geenien säätelyyn, ja lopulta, geneettiseen informaatioon.
Kyllä, mikrobit eivät ole kovin älykkäitä mutta sitäkin uskomattoman sopeutuvaisia…
Vastaa
Elämän ihmettelyä
Ihmiset ovat jo kauan aikaa – ainakin jo Aristoteleen ajoista lähtien – koettaneet ymmärtää ja määritellä mitä elämä oikeastaan on. Monien eri alojen tutkijat ovat perusteellisesti pohtineet, ja yrittäneet pelkistää elämän olemuksen johonkin määritelmään tai perusominaisuuteen. Monet ovat päätyneet hyvinkin eri tyyppisiin määritelmiin. Esimerkiksi Nobel-palkittu kvanttifyysikko Erwin Schrödinger määritteli elämän negatiiviseksi entropiaksi, siis, järjestykseksi – tämä tarkoittaa suunnilleen samaa kuin suuri sisäinen informaatio. Unkarilainen Albert Szent-Györgyi, fysiologian ja lääketieteen Nobelin voittaja vuodelta 1937, puolestaan määritteli elämän vain elektroneiksi jotka etsivät lepopaikkaa. Uudempia määritelmiä on NASA:n astrobiologian ohjelman määrittelemä: Elämä on ”Vesiliukoinen kemiallinen systeemi, joka perustuu molekyylirakenteisiin koodattuun informaatioon, ja joka kehittyy (evolves)”. Tämäkin määritelmä, niin elämänmakuinen kuin onkin, on puutteellinen. Evoluutio – vaikka onkin olennainen tekijä elämän säilymisen ja kehittymisen kannalta – ei toteudu yksilön tai yksittäisen solun elämässä, vaan vasta sukupolvien ketjussa, populaatioiden sisällä, ja riittävän pitkien aikojen kuluessa.
Elämä on jotakin joka ”on tässä ja nyt”, ja joka myös on aina ollut ja jatkunut, alustaan asti, joka on aina muuttanut muotoaan mutta silti pysynyt perusteiltaan samana.
BBC:n tiedejutun mukaan elämästä on tehty yli 100 näennäisen hyvää määritelmää http://www.bbc.com/earth/story/20170101-there-are-over-100-definitions-for-life-and-all-are-wrong
Jos kaikki harrastelijat lasketaan mukaan, niin elämän määritelmiä on varmasti paljon enemmänkin kuin tuo sata, mutta ilmeisesti ne kaikki ovat ”väärin”. Mikään määritelmä ei tavoita elämän koko olemusta. Ne eivät pysty määrittelemään edes tätä maanpäällistä elämää, saati sitten niitä mahdollisia vieraita elämänmuotoja mitä jossakin muualla maailmankaikkeudessa saattaisi olla.
Eräs uusi tapa koettaa tehdä elämästä pelkistettyä ja ymmärrettävää on koettaa rakentaa siitä digitaalisia malleja, tietokonepohjaista keinoelämää, tai elämän toiminnallista mallia. Siis, rakentaa tietokoneohjelmia jotka testaavat laskennallisesti millaiset matemaattiset algoritmit – tai biokemialliset reaktiot – voisivat tuottaa systeemejä jotka käyttäytyvät elämän tavoin
https://astrobiology.nasa.gov/news/computing-the-origin-of-life/
Elämää ja sen kehittymistä simuloiva tietkoneohjelma Avida luo ja testaa koodeja jotka käyttäytyvät kuten elämä, ne ovat ”informaatiota joka kopioi itsensä”. Tällainen informaatio – tai koodi – muuntuu spontaanisti, voittaa ja eliminoi kilpailijansa käyttämällä tehokkaammin CPU aikaa, ja kehittyy paremmaksi ja paremmaksi. Kuin elämä itse. Ohjelman suuri haaste on vain löytää se ensimmäinen koodi joka osaa kopioitua. On hyvin epätodennäköistä että sellainen monimutkainen koodi syntyisi aivan sattumalta loputtoman suuresta valikoimasta erilaisia bittijonoja. Tarvitaan jotkut sopivat lähtöolosuhteet (tai tietokone-ohjelmassa: oletukset) jotka rikastavat sopivia lähtötekijöitä. Suotuisa lähtötilanne tuottaa paremman todennäköisyyden sille, että itseään kopioiva koodi syntyy.
Oikean elämän synnyssä on haasteena ollut myös se että pelkkä kopioituminen ei edes riitä, vaan toimivia ja yhteensopivia prosesseja on pitänyt syntyä rinnakkain vaikka kuinka monia. Kokonaista digitaalista mallia solulliselle elämälle ei pystytä koskaan kehittämään, mutta ehkä tuo informaation (koodin) kopioituminen on jo aika hyvä malli, ja kuvaus elämän keskeisimmästä ominaisuudesta.
Siis, elämän olemus palautuu kopioituvaan informaatioon.
Nyt pitää lainata tähän erästä kommenttia joka tuli joulunaikaiseen blogiini ”Äly, tieto ja tietoisuus”. Nimimerkki Kosmos kirjoitti: ”Mitä informaatio sitten on? Tästä vallitsee tiedeyhteisössä …erimielisyys, mutta pieni fyysikkojen joukko kannattaa jo ajatusta, informaatio on jotain perustavan laatuista ”stuffia”:
http://www.pbs.org/wgbh/nova/blogs/physics/2014/04/is-information-fundam…
http://www.space.com/29477-did-information-create-the-cosmos.html
Kiehtova linkki – tässä pari lainausta sieltä, hiukan tiivistettynä:
Paul Davies: ”Historically, matter has been at the bottom of the explanatory chain, and information has been a sort of secondary derivative of it,” Davies said. Now, he added, ”there’s increasing interest among at least a small group of physicists to turn this upside down and say, maybe at rock bottom, the universe is about information and information processing, and it’s matter that emerges as a secondary concept.”
Seth Lloyd: … The universe consists of information; every elementary particle carries information… The universe is a physical system that contains and processes information in a systematic fashion and that can do everything a computer can do. .. Information is not just a way of appreciating or approximating how the universe works, but the literal, most fundamental way it actually works. ..the universe is not like a computer as an explanatory metaphor; it really is a computer as scientific fact. All changes in the universe are ”computations.”
Tämä on hyvin hämmentävää. Mikä on konkreettisen maailmankaikkeuden – aineen ja energina – ja informaation suhde toisiinsa? Ovatko molemmat yhtä merkittäviä, vai onko toinen näistä alisteinen toiselle? Ovatko elämä ja tietoisuus tuon kosmisen informaation ilmenemismuotoja?
33 kommenttia “Elämän ihmettelyä”
-
Tuo informaatio fysiikassa onkin todella vaikea aihe, ainakin minulle. Mikroskooppisesta näkökulmasta esim. kaasun kuvaamiseen tarvittava informaatio on verrannollinen molekyylien lukumäärään, ja samoin on entropian laite. Mikroskooppisesti iInformaatio ja entropia ovat siis lähestulkoon synonyymejä. Makroskooppisesti taas systeemin kuvaamisen tarvitsema ”merkityksellinen informaatio” on sitä pienempi mitä suurempi on systeemin entropia, eli juuri päinvastoin kuin mikroskooppisesta näkökulmasta. Esimerkiksi termisessä tasapainossa olevan kaasun kuvaamiseen riittää makroskooppisesti muutama parametri (tilavuus, lämpötila, paine), kun taas mikroskooppisesti kaikkien molekyylien tilan kuvaamiseen tarvitaan suunnilleen yhtä paljon informaatiota riippumatta siitä onko systeemi termisessä tasapainossa vai ei.
Mikroskooppisen kuvauksen vaatiman informaation määrä voi riippua myös käytetystä teoriasta. Esimerkiksi jos osoittautuisi että jokin tällä hetkellä alkeishiukkasena pitämämme hiukkanen onkin itse asiassa vielä alkeellisempien hiukkasten muodostama sidottu tila, silloin tilan täydelliseen kuvaamiseen saatettaisiin tarvita uusia kvanttilukuja eli enemmän informaatiota. Ei kuitenkaan välttämättä, sillä vapausasteet jotka esim. energiaskaalan takia eivät ole juuri koskaan virittyneet eivät ”kuluta” informaatiota koska niitä kuvaava kvanttiluku on lähes aina sama.
Kvanttimekaniikassahan energiaa E vastaa taajuus f=E/h missä h on Planckin vakio. Voisiko tuon taajuuden tulkita jonkinlaiseksi bittivirran nopeudeksi, sitä en tiedä. Jos, niin silloin nuo bittivirrat ovat varsin isoja, esimerkiksi Auringon massan olemassaoloa vastaisi jatkuva 3e80 1/s bittivirta. Bittivirrasta saa bittien määrän eli informaation jos sen kertoo systeemin olemassaoloajalla. Esimerkiksi Auringon tähänastista olemassaoloa vastaisi 4e97 bittiä. Tämä on hieman eri näkökulma kuin tavallinen informaatio joka ajatellaan staattiseksi suureeksi. En tiedä onko tämä bittivirtanäkökulma ylipäätään järkevä ja jos on, mikä on sen suhde staattiseen informaation määrään.
Miten tämä sitten voisi liittyä elämään. Yksi elämää karakterisoiva asia on että prosessi on pitkä ja monihaarainen. Fysikaalisesti tuo tarkoittaa sitä että jos hiukkanen on osa elävää organismia, sen tapahtumahistoria (”eventtipuu”) on iso koska se ulottuu 4.5 miljardin vuoden päähän taaksepäin ja kaikki esi-isille tapahtunut on mukana tuossa puussa. Mene ja tiedä, voisiko olla niin että elävien olentojen eventtipuut olisivat suurempia kuin minkään elottoman luonnon hiukkasen eventtipuut. Näin siksi että elämäprosessi aktiivisesti kerää vaikutteita ympäristöstään ja on tehokas säilyttämään ja monistamaan tärkeää informaatiota. Elottoman luonnon prosessit eivät toimi ihan noin vaan niiden eventtipuut kasvavat satunnaisemmin. Tämä eventtipuutarkastelu on omaa spekulaatiotani. En tiedä onko se validia tai relevanttia.
-
Elämä on vastavuoroisuutta – aistii ja tulee aistituksi ympäristössään (”informaatiota”).
-
Hei Kirsi!
Edellä esittämäsi pohdinnat ovat valtavan kokoisia kysymyksiä.
Lainaus alustuksestasi:
Elämä on jotakin joka ”on tässä ja nyt”, ja joka myös on aina ollut ja jatkunut, alusta asti, joka on aina muuttanut muotoaan mutta silti pysynyt perusteiltaan samana. Ja toinen lainaus:
Mikään määritelmä ei tavoita elämän koko olemusta. Ne eivät pysty määrittelemään edes tätä maanpäällistä elämää, saati sitten niitä mahdollisia vieraita elämänmuotoja mitä jossakin muualla maailmankaikkeudessa saattaisi olla.Niinpä, yksi esimerkki kuinka vaikeata on erottaa materiaa hengestä edes täällä maapallolla (jos se on edes mahdollista)! Jos lähtökohtana on se, että materia on jotain ”ainakin sen kaltaista”, mitä pystymme määrittelemään ainakin joillakin tasolla, niin henki on jotain semmoista mitä ehkä on olemassa, mutta mitä ainakaan vielä todistettavasti emme pysty havaitsemaan/ mittamaan.
Muutama vuosi sitten silloinen työkaverini kertoi, että oli nähnyt dokumentin telkkarissa, missä väitettiin, että kasvitkin pystyvät tuntemaan. Puoli huolimattomasti vastasin hänelle, että joo varmastikin, sillä esim. solutasolla ”päivänkakkarasta tehdyllä” seppeleellä, jonka joku kaunis nainen saa omakseen suomen suvessa, kasvien rungossa sijaitsevat solut joutuvat erilaisiin painevaihteluihin seppelettä tehdessä ja reagoivat niihin. Vastaukseni kysyjän mielestä vastaukseni oli jotakuinkin ”jopajoo”, koska hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että kasvitkin tuntevat…No siis tuntevatko? En todellakaan tiedä, mutta jos saan sormeeni haavan, missä kipu sijaitsee? Sormessako, no ei koska sen tiedän, että reseptorit reagoivat siihen ja lopuksi aivot saivat jonkin asteisen ärsykkeen, milloin ne muodostavat niistä sen tyyppisen tuntemuksen, mikä minusta tuntuu kipuna (toivottavasti asiaan perehtyneet korjaavat/ tarkentavat mekanismia). Eli siis mielestäni päivänkakkara ei voi tuntea kipua, koska vahän tylysti/yksinkertaistaen sanottuna siltä puuttuu aivot (eli siis informaation kerääjä/ yhdistäjä josta edellä olevista kommenteista on ollut puhetta)
Sorry, niin se ”mikään määritelmä ei tavoita elämän koko olemusta”. Niin siis jos vähän yksinkertaistetaan, Antiikin Kreikassa ällistyttävän hyvin pystyttiin tekemään havaintoja/teorioita pelkästään näköhavaintoihin/ laskelmiin perustuen ympäröivästä maailmasta. Keskiajalla pyrittiin erottamaan materia (saastainen) sekä sielu (puhdas ainakin siihen pyrittiin) (mm. Jean Calvin päätteli myöhäiskeskiajalla, että aivoissa on oma uskonnollinen osionsa) ja jne. Vaan siis miten nyt: no sen minkä varmasti tiedän kuollessani jää minusta vain kasa soluja…
Mitä enemmän tiedämme/ ymmärrämme ympäröivästä maailmasta (suuri kiitos tiedemiehille), niin sen vähemmän meidän tarvitsee uskoa johonkin, mikä on vain uskon varassa! Vaan sittenkin tietämämme elämä perustuu hiileen jakautuen kasveihin, eläimiin, sieniin ”ja juu siis hetkinen määritelmä ei tavoita elämän koko olemusta. Ne eivät pysty määrittelemään edes tätä maanpäällistä elämää, saati sitten niitä mahdollisia vieraita elämänmuotoja mitä jossakin muualla maailmankaikkeudessa saattaisi olla”…..(niitä on varmasti!)……(niitä on)…..(on)…..()…..ON!!
-
Hei Kirsi!
Edellä esittämäsi pohdinnat ovat valtavan kokoisia kysymyksiä.
Lainaus alustuksestasi:
Elämä on jotakin joka ”on tässä ja nyt”, ja joka myös on aina ollut ja jatkunut, alusta asti, joka on aina muuttanut muotoaan mutta silti pysynyt perusteiltaan samana. Ja toinen lainaus:
Mikään määritelmä ei tavoita elämän koko olemusta. Ne eivät pysty määrittelemään edes tätä maanpäällistä elämää, saati sitten niitä mahdollisia vieraita elämänmuotoja mitä jossakin muualla maailmankaikkeudessa saattaisi olla.Niinpä, yksi esimerkki kuinka vaikeata on erottaa materiaa hengestä edes täällä maapallolla (jos se on edes mahdollista)! Jos lähtökohtana on se, että materia on jotain ”ainakin sen kaltaista”, mitä pystymme määrittelemään ainakin joillakin tasolla, niin henki on jotain semmoista mitä ehkä on olemassa, mutta mitä ainakaan vielä todistettavasti emme pysty havaitsemaan/ mittamaan.
Muutama vuosi sitten silloinen työkaverini kertoi, että oli nähnyt dokumentin telkkarissa, missä väitettiin, että kasvitkin pystyvät tuntemaan. Puoli huolimattomasti vastasin hänelle, että joo varmastikin, sillä esim. solutasolla ”päivänkakkarasta tehdyllä” seppeleellä, jonka joku kaunis nainen saa omakseen suomen suvessa, kasvien rungossa sijaitsevat solut joutuvat erilaisiin painevaihteluihin seppelettä tehdessä ja reagoivat niihin. Vastaukseni kysyjän mielestä vastaukseni oli jotakuinkin ”jopajoo”, koska hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että kasvitkin tuntevat…No siis tuntevatko? En todellakaan tiedä, mutta jos saan sormeeni haavan, missä kipu sijaitsee? Sormessako, no ei koska sen tiedän, että reseptorit reagoivat siihen ja lopuksi aivot saivat jonkin asteisen ärsykkeen, milloin ne muodostavat niistä sen tyyppisen tuntemuksen, mikä minusta tuntuu kipuna (toivottavasti asiaan perehtyneet korjaavat/ tarkentavat mekanismia). Eli siis mielestäni päivänkakkara ei voi tuntea kipua, koska vahän tylysti/yksinkertaistaen sanottuna siltä puuttuu aivot (eli siis informaation kerääjä/ yhdistäjä josta edellä olevista kommenteista on ollut puhetta)
Sorry, niin se ”mikään määritelmä ei tavoita elämän koko olemusta”. Niin siis jos vähän yksinkertaistetaan, Antiikin Kreikassa ällistyttävän hyvin pystyttiin tekemään havaintoja/teorioita pelkästään näköhavaintoihin/ laskelmiin perustuen ympäröivästä maailmasta. Keskiajalla pyrittiin erottamaan materia (saastainen) sekä sielu (puhdas ainakin siihen pyrittiin) (mm. Jean Calvin päätteli myöhäiskeskiajalla, että aivoissa on oma uskonnollinen osionsa) ja jne. Vaan siis miten nyt: no sen minkä varmasti tiedän kuollessani jää minusta vain kasa atomeja… <ja tämä on tärkeää sillä elämää on minusta riippumatta mutta myöskin joissakin hyvinhyvin erikoistapauksissa minustakin riippuen (kaaosteoria)…
Mitä enemmän tiedämme/ ymmärrämme ympäröivästä maailmasta (suuri kiitos tiedemiehille), niin sen vähemmän meidän tarvitsee uskoa johonkin, mikä on vain uskon varassa! Vaan sittenkin tietämämme elämä perustuu hiileen jakautuen kasveihin, eläimiin, sieniin ”ja juu siis hetkinen määritelmä ei tavoita elämän koko olemusta. Ne eivät pysty määrittelemään edes tätä maanpäällistä elämää, saati sitten niitä mahdollisia vieraita elämänmuotoja mitä jossakin muualla maailmankaikkeudessa saattaisi olla”…..(niitä on varmasti!)……(niitä on)…..(on)…..()…..ON!!
-
Hei Kirsi!
Edellä esittämäsi pohdinnat ovat valtavan kokoisia kysymyksiä.
Lainaus alustuksestasi:
Elämä on jotakin joka ”on tässä ja nyt”, ja joka myös on aina ollut ja jatkunut, alusta asti, joka on aina muuttanut muotoaan mutta silti pysynyt perusteiltaan samana. Ja toinen lainaus:
Mikään määritelmä ei tavoita elämän koko olemusta. Ne eivät pysty määrittelemään edes tätä maanpäällistä elämää, saati sitten niitä mahdollisia vieraita elämänmuotoja mitä jossakin muualla maailmankaikkeudessa saattaisi olla.Niinpä, yksi esimerkki kuinka vaikeata on erottaa materiaa hengestä edes täällä maapallolla (jos se on edes mahdollista)! Jos lähtökohtana on se, että materia on jotain ”ainakin sen kaltaista”, mitä pystymme määrittelemään ainakin joillakin tasolla, niin henki on jotain semmoista mitä ehkä on olemassa, mutta mitä ainakaan vielä todistettavasti emme pysty havaitsemaan/ mittamaan.
Muutama vuosi sitten silloinen työkaverini kertoi, että oli nähnyt dokumentin telkkarissa, missä väitettiin, että kasvitkin pystyvät tuntemaan. Puoli huolimattomasti vastasin hänelle, että joo varmastikin, sillä esim. solutasolla ”päivänkakkarasta tehdyllä” seppeleellä, jonka joku kaunis nainen saa omakseen suomen suvessa, kasvien rungossa sijaitsevat solut joutuvat erilaisiin painevaihteluihin seppelettä tehdessä ja reagoivat niihin. Vastaukseni kysyjän mielestä vastaukseni oli jotakuinkin ”jopajoo”, koska hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että kasvitkin tuntevat…No siis tuntevatko? En todellakaan tiedä, mutta jos saan sormeeni haavan, missä kipu sijaitsee? Sormessako, no ei koska sen tiedän, että reseptorit reagoivat siihen ja lopuksi aivot saivat jonkin asteisen ärsykkeen, milloin ne muodostavat niistä sen tyyppisen tuntemuksen, mikä minusta tuntuu kipuna (toivottavasti asiaan perehtyneet korjaavat/ tarkentavat mekanismia). Eli siis mielestäni päivänkakkara ei voi tuntea kipua, koska vahän tylysti/yksinkertaistaen sanottuna siltä puuttuu aivot (eli siis informaation kerääjä/ yhdistäjä josta edellä olevista kommenteista on ollut puhetta)
Sorry, niin se ”mikään määritelmä ei tavoita elämän koko olemusta”. Niin siis jos vähän yksinkertaistetaan, Antiikin Kreikassa ällistyttävän hyvin pystyttiin tekemään havaintoja/teorioita pelkästään näköhavaintoihin/ laskelmiin perustuen ympäröivästä maailmasta. Keskiajalla pyrittiin erottamaan materia (saastainen) sekä sielu (puhdas ainakin siihen pyrittiin) (mm. Jean Calvin päätteli myöhäiskeskiajalla, että aivoissa on oma uskonnollinen osionsa) ja jne. Vaan siis miten nyt: no sen minkä varmasti tiedän kuollessani jää minusta vain kasa atomeja… ja tämä on tärkeää sillä elämää on minusta riippumatta mutta myöskin joissakin hyvin hyvin erikoistapauksissa minustakin riippuen (kaaosteoria)…
Mitä enemmän tiedämme/ ymmärrämme ympäröivästä maailmasta (suuri kiitos tiedemiehille), niin sen vähemmän meidän tarvitsee uskoa johonkin, mikä on vain uskon varassa! Vaan sittenkin tietämämme elämä perustuu hiileen jakautuen kasveihin, eläimiin, sieniin. ”Ja juu siis hetkinen määritelmä ei tavoita elämän koko olemusta. Ne eivät pysty määrittelemään edes tätä maanpäällistä elämää, saati sitten niitä mahdollisia vieraita elämänmuotoja mitä jossakin muualla maailmankaikkeudessa saattaisi olla”…..(niitä on varmasti!)……(niitä on)…..(on)…..()…..ON!!
-
Fyysikkojen informaation pohdintaa on kiinnostava seurata. Yhä useammat kokevat sen jonkinlaisena perus-stuffina. Vlatko Vedral ehdottaa ratkaisun löytämiseksi mielikuvituksen käyttöä, ehkä Einsteinin ja monien muiden hyödyntämää intuitiota.
http://physics.stackexchange.com/questions/110650/information-or-matter-or-energy
Now, Quantum Mechanics is the most fundamental theory we have, and these problems go right to the bottom of Physics. So if the most natural way to think of the wave function is as subjective information, why not be consistent and say that subjective information is the fundamental thing of Physics?
Whether information is a useful strategy of thought or something deeper, we still don’t know. “We’re still struggling with what our theories are really telling us,” says Vlatko Vedral (Oxfordin yliopiston kvantti-informaatioteorian professori). “You have to take a leap of imagination.”
Minustakin tuo tiheän bittivirran idea on kiinnostava. En ole vielä pystynyt selvittämään, mikä tekijä tai ominaisuus aiheuttaa rakenteiden muodostumisen (huippufyysikot ehkä tietävät, mutta itse en nyt vain käsitä). Voisiko bittivirrassa oleva informaatio ilmetä materiana (joka ehkä on vain matematiikan ja sen informaatioperäisten konfiguraatioiden ilmentymä) ja sen vuorovaikutuksina. Olen jo kauan ajatellut, että esimerkiksi fysiikan kaavat muodostuvat informaation toimesta. Jos vaikka ajattelee, että jokin fysiikan kaava on saatu karkeistamalla, ei kaavan tuottamiseksi ole, niin kuin yleisesti uskotaan, menetetty informaatiota, vaan otettu käyttöön paljon lisää informaatiota. Tältä tuntuu esimerkiksi Kari Enqvistin johtaessa esimerkinomaisesti ”luonnonlakia” ja sen muodostumiseksi käyttävän suunnattomasti informaatiota sisältävää matematiikkaa, eksponenttifunktiota, integraalia jne.
http://www.helsinki.fi/~enqvist/opus.dir/coarsegrain.pdf
Esiin pyrkii uskomus, että informaatio tai joku Vedralin mainitsema vielä perimmäisempi tekijä ovat ne tekijät, joihin elämän muodot ja vuorovaikutuksetkin perustuvat. Mutta miten?
Yhteen aikaan ajattelin, että samoin kuin törmäytyksissä syntyy aina vain ehyitä hiukkasia eikä koskaan välimuotoja, vakuumi olisi niiden varasto, josta ne aina otettaisiin, vakuumi olisi myös kaikkien muidenkin mikroskooppisten ja makroskooppisten muotojen varasto, josta informaatio (ja energia) aina hakisivat aineksia.
Elämä ei kuitenkaan taida selittyä kokonaan tällä, koska joudutaan ottamaan muun muassa perinnöllisyys tarkasteltavaksi. Elämän selittämiseksi aion ottaa käyttöön kaksi asiaa, joista toinen on nobelisti Barbara McClintockin ja hänen työnsä jatkajan James A. Shapiron näkemykset genomista..
-
Elämän voi olettaa materian tavoin informaatioperäiseksi prosessiksi. Tällöin elämä on materian tavoin myös matematiikan erikoinen ilmentymä. Aisteille elämä mikroskooppisia rakenteitaan myöten ilmenee karkeistuksena, minkä käsitän informaation konfiguraatioilla täydennettynä matematiikkana.
Miten sitten elämä voisi syntyä, kehittyä ja toimia, vuorovaikuttaa ulkoisten ja varsinkin sisäisten asioiden kanssa? Selitysyrityksen voisi tehdä ottamalla käyttöön reunaehdon käsitteen. Välillä tuntuu siltä että elämän fyysinen ja psyykkinen puoli molemmat voisivat selittyä tämän saman käsitteen puitteissa.
Reunaehdon ideaan pääsee luontevasti käsiksi googlettamalla ”Benard Convection pictures”.
Tässä kuvassa lukemattomat erilaiset konvektiomoodit vastaavat reunaehdoista riippuvia elämän fyysisiä ja psyykkisiä olemuksenpiirteitä. Reunaehtoja, joiden muuttuessa myös moodi muuttuu ovat muun muassa seuraavat: Nesteen jähmeys ja muut ominaisuudet, konvektioastian muoto, koko ja sileys (pienimmätkin astian seinämien epätasaisuudet vaikuttavat moodiin), lämpövirran teho ja kuumuus, astian pyörittely tai muu liikuttelu sekä muut mahdolliset systeemiin informaatiota johtavat reunaehdot.
Vastaavasti elävien olentojen ”moodit” riippuvat suunnattomasta määrästä eliön sisäisiä ja ulkoisia reunaehtoja. Nyt olisi vielä ratkaistava millä tavoilla informaatio saapuisi ja mikä olisi se eliön alue, joka ottaisi informaation vastaan ilmentäen jotakuta eliön moodia.
Varsinkin psyykkisinä ilmenevien moodien ydinalue on epäilemättä aivosolujen genomien joukko. Psyykkiset tilat ovatkin genomin moodeja aivan psykologian neron Ernesto Rossin toteamalla tavalla
https://www.google.fi/#q=ernest+rossi+genes+psyche
Consciousness and the Numinosum: Most research in genomics has been conducted on a purely biological level. We have learned recently, however, that many of the normal psychobiological states of everyday life such as waking, sleeping, dreaming, stress, emotional arousal, personal relationships, focused attention, physical exercise and responses to novelty and environmental enrichment are associated with different patterns of gene expression. In the research literature this relationship between human experiencing and gene expression has is called by many names such as: ”Activity Dependent Gene Expression, Experience Dependent Gene Expression, and ”Behavior State Related Gene Expression.”
Psyyken tilan tuottavia reunaehtoja ovat sekä sisäiset että ulkoiset reunaehdot, joiden aikaan saamat moodit ilmenevät erilaisina ratkaisuina eri tilanteisiin:
http://www.areiopagi.fi/2016/08/ihmisluontoa-ei-saada-syntymalahjana/
”Ihmisen tahtotilan moodin reunaehtoja ovat ulkoisten reunaehtojen kuten säätilan, nälän, neuvonnan, ystävän tulon jne. lisäksi tahtotilan sisäiset, geneettiset, sosiaaliset, maailmankatsomukselliset ym. usein monimutkaisesti kietoutuneet reunaehdot, tahtomisen kohteet ja muut syyt, joista osan, vaikka ei tietenkään kaikkea, voi usein todeta harjaantuneella introspektiolla.
Veikkaan, että ihminen voidaan paljolti jäsentää manifestoituneiden ja latenttien tahtotilojensa kokoelmaksi, joka kuitenkin koko ajan muuttuu ihmisen, hänen ulkoisen ja sisäisen tilansa muuttuessa, joskus radikaalistikin.”
Fyysisten tilojen reunaehdot ovat osittain samoja psyykkisten tilojen reunaehtojen kanssa. Esimerkiksi vanhenemisen reunaehtoihin kuuluu kehon paljolti itseorganisaatiopitoisen olemuksen
https://www.google.fi/#q=genome+self+organization
lainomaisesti sisältämä rappeutuminen (totesi 80-luvulla eräs coarse graining -ilmiöön perehtynyt japanilainen huippufyysikko, nimi unohtunut).
Avoimeksi jää reunaehtoideologian puitteissa ainakin perinnöllisen lisääntymisen mekanismi. Genomiikassa esiintyy kuitenkin (mielestäni oikeansuuntainen) näkemys, jota laajentamalla perinnöllisyyskin saataisiin ehkä reunaehtoideologian puitteisiin. Se on genomia aistivana, tavoitteellisena toimintakokonaisuutena pitävä Barbara McClintockin (Nobel 1982) ja hänen työnsä jatkajan James A. Shapiron linja.
http://shapiro.bsd.uchicago.edu/
Genomia todistettuine aistikykyineen ja itsekorjaavuuksineen voisi kutsua toimivan informaation tiivistymäksi ja kaikkinaisten reunaehtojen päätemoodiksi
http://www.mdpi.com/2079-7737/5/2/27/html
As summarized above, we have evidence that genomes contain abundant and functional repetitive components in addition to the unique coding sequences envisaged in the early days of molecular biology [12]. Instead of the “Constant Genome,” subject to accidental modification, we know today that cells possess “Read–Write Genomes” they can alter by numerous biochemical processes capable of rapidly restructuring cellular DNA molecules [6,8]. Genomics has modernized our understanding of the evolutionary process. Rather than viewing genome evolution as a happenstance series of copying errors, we are now in a position to study it as a complex biological process of active self-modification.
Yli puolet tutkijoista joutuu lähtökohtaisesti sanoutumaan irti Shapiron ajatuksista uskoessaan vain 10% genomin geeneistä olevan funktionaalisia. Funktionaalisuuden puute on kuitenkin pelkkä uskomus. Uusille geeneille löytyy jatkuvasti tehtäviä, kuten nimimerkillä psv kokoamani liki sata ”referaattia” tiedelehdistä osoittaa
http://www.tiede.fi/blogit/kaiken_takana_on_loinen/avainsana/596/613
Ratkaisu voi olla Shapiron näkemys sopivasti laajennettuna ja informaatioperustaiseksi tulkittuna.
-
Yrittämällä pitää kiinni kaiken informaatio-olemuksesta voidaan joutua ”syvälle matkalle”, jolla kuitenkin paljon kysyttävänä pidettyä saattaa hävitä.
Jos informaatio on mailman perus-stuffi, voidaan todeta, että sellaiset tekijät kuin paikka, aika ja minuus ovat myös informaation ilmentymiä. Koska ei ole paikkaa, ei ole välimatkaakaan, vaan kaikki saattaa vain olla. Oleminen ei ole missään olemista, se vain tapahtuu. Tietysti myös oleminen on kyseenalaista, mutta koska tietoisuudeksi nimetty informaatiokonfiguraatio on loogisesti sidottu olemiseen, oleminen voidaan hyväksyä. Oleminen voidaan myös nähdä informaation olemisena.
Logiikka on seuraava. Tietoisuuden täydellinen poissaolo tekee mahdottomaksi että mitään voisi olla olemassa.
Kunkin kokemuksellisesti eikä kuitenkaan subjektiivisesti tai millään hetkellä läpi elämä informaatiokonfiguraatio edustaisi olemisen muotoa, joka taas karkeistuisi informaation lisäämisessä informaatioon paikassa ja ajassa, erillään tai yhdessä toimimiseksi. Ilmenisi neutraalin monismin mukainen ”subjektiton tietoisuus”, jonka voisi hetkellisesti elää läpi.
https://www.google.fi/#q=neutral+monism
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38848 -
Hei Kirsi
Ajattelin vähän kommentoida tuota Paul Daviesin lainaustasi. Ajattelen sen näin: hiukkanen tai alkeishiukkanen sisältää informaatiota omasta olemassaolostaan. Jos se vuorovaikuttaa jonkun toisen hiukkasen kanssa se jakaa informaatiota omasta olemassaolostaan ja samalla vastaanottaa informaatiota toisen hiukkasen olemassaolosta. Kokonaisinformaation määrä ei kasva eikä vähene (?) kahden hiukkasen vuorovaikutuksessa mutta sen jälkeen informaation jakauma on muuttunut ko. hiukkasissa ja on jopa voinut syntyä muita uusia (alkeis)hiukkasia. Fysikaalinen vuorovaikutus on siten ajateltavissa informaation prosessointina joten ehkäpä informaation ottaminen peruslähtökohdaksi veisikin fysikaalista ymmärrystä eteenpäin. Tämä on tietenkin ihan maallikon tulkinta.
-
Elämä, aika ja esim. miksi mitään ylipäätänsäkään on olemassa ovat mysteerejä, mihin ei ole oikein tyydyttävää vastausta vielä löytynyt. Emme oikein ymmärrä mitä aika on, vaikka se todistettavasti on olemassa. Tunnettua toki on, että se hidastuu valonnopeutta lähestyessä ulkopuolisen tarkkailijan havainnossa. Miksi mitään on olemassa, on ongelmallinen kysymys koska pitäisi ensin määrittää mitä tarkoittaa mitään. Voihan nimittäin olla, että oma maailmankaikkeutemme onkin vain yksi saippuakupla valtavassa kosmisessa vaahdossa tai että neljän ulottuvuuden lisäksi on olemassa loputon määrä muita ulottuvuuksia. Mikäli ulottuvuuksia onkin enemmän muuttaisi se todennäköisesti suhtautumistamme elämään, mitä se ylipäätään voi olla. Hiileen perustuvaa elämää maapallolla tunnemme paremmin, vaikka kaikkia yllätyksiä elämän monipuolisuudesta tuskin on vielä täältäkään löydetty. Vaikuttavia ovat esim. mustien savuttajien ekosysteemi, bakteerien ns. voimakkaan kasvun vaiheessa niiden valtava lisääntymisnopeus ja ylipäätänsä elämän sopeutuminen paikkoihin, missä luulisi sen olevan mahdotonta. Eri asia on voiko maailmankaikkeudessa olla myös johonkin muuhun kuin hiileen perustuvaa elämää, uskon että todennäköisesti on!
Big Bangin jälkeen, kun ensimmäisen sukupolven tähdistä osa oli räjähtänyt supernovina ja tuottamansa alkuaineet levittäneet pitkin avaruutta olemme maailmankaikkeudessa missä mahdollisesti elämää voisi syntyä. Sen jälkeen syntyneissä aurinkokunnissa on olemassa perusedellytykset sille. Näin siis teoriassa, sillä valtava määrä eri funktioita pitää vielä toteutua ja sittenkin on mahdollista, että prosessi ei johda koskaan mihinkään. Kuitenkin uskon, että kun on aikaa, yrityksiä jne. sekä myös puhdasta satumaa sekä onnea riittävästi, niin sen syntyminen on mahdollista/ todennäköistä.
Ihmisapinoiden oli syytä olla varuillaan hämärässä/ pimeässä, koska silloin saalistajat lähtivät pyydystämään ravintoa. Läpi ihmisen evoluution kyseinen informaatio on säilynyt ja siksi lapsi pelkää luonnostaan pimeää vielä nykyäänkin. Maailmankaikkeuden mittakaavassa taas havaitsemme vieläkin kosmisen taustasäteilyn, joka on informaatiojäänne ”isosta pamauksesta”. Ovatko elämä ja tietoisuus sitten kosmisen informaation ilmenemismuotoja? Näin otaksun, sillä elämä on pitkän prosessin tulosta maailmankaikkeudessamme ja osana sitä. Silti en usko, että elämästä ja tietoisuudesta löytyy varsinaista informaatiota esim. ohjeet miten rakennat maailmankaikkeuden missä on elämää. Siihen kylläkin uskon, että oli maailmankaikkeus sitten ikuisesti laajeneva tai joskus takaisin kutistuva, niin ”isosta pamauksesta” lähtein on kaikki tapahtunut tietyllä lailla loogista (myös elämän synty) ja sen takia elämä ja tietoisuus ovat kosmisen informaation ilmenemismuotoja! -
En ehtinyt osallistumaan keskusteluun tietoisuudesta, mutta koska tietoisuus ja elämä liittyvät läheisesti yhteen, esitän seuraavassa joitakin ajatuksiani tietoisuuden luonteesta.
Pentti S. Varis kirjoitti: “Tietoisuuden täydellinen poissaolo tekee mahdottomaksi että mitään voisi olla olemassa.”
Tämä onkin hyvä lähtökohta kun mietimme tietoisuuden ja aineellisen maailman välistä suhdetta. Tietoisuus liittyy olennaisesti minuuteen ja olemiseen ylipäänsä. On mahdotonta edes ajatella johdonmukaisesti, että en olisi olemassa. Kun sanon näin, en kuitenkaan tarkoita sanalla ’minä’ empiiristä, yksilöllistä minuutta vaan sitä “subjektia” joka tässä ja nyt kokee asioita ja joka saa erilaisia yksilöllisiä muotoja.
Olen siis välttämättä olemassa, ja olemassaoloni toteutuu suhteessa toisiin minuuksiin. Tämä suhde on pakostakin aineellinen, jotta voisin ylipäänsä olla suhteessa toisiin. Voidaan jopa sanoa, että aineellinen maailma on juuri tämä suhde. Näin ollen suhteeni toisiin minuuksiin jakaa maailman kahteen tasoon, jotka ovat tieto-opillisesti yhteismitattomia vaikka ovatkin ontologisesti sama asia. Meillä on siis aineellinen maailma, joka sisältää ruumiini ja toisten ruumiit, ja toisaalta kokemusmaailma, joka sisältää välittömästi koetun suhteeni toisiin ja sitä kautta aineelliseen maailmaan, ja toisten välittömästi koetut suhteet heidän kannaltaan toisiin ja maailmaan.
Välitön suhteeni maailmaan ja siis myös toisiin on juuri se mitä sanomme tietoisuudeksi ja myös immanenssiksi. Aineellinen maailma sen sijaan on transsendentti, niin kuin myös toisten minuus tai tietoisuus. Aineellinen maailma on myös globaali siinä mielessä, että se on minulle ja toisille sama, vaikka näyttäytyykin hieman erilaisena. Tietoisuus sen sijaan on vain minun omaa maailmaani, tai toisten omaa maailmaa, emmekä voi kokea toisten kokemuksia, ainakaan tässä ja nyt.
Koko tämän filosofisen pohdinnan tarkoituksena on sanoa, että tietoisuuden ongelma on oikeastaan näennäinen: tietoisuuden maailma ja aineellinen maailma ovat itse asiassa yksi ja sama maailma kuvattuna kahdella tasolla ja kahdella käsitteistöllä, jotka oman hypoteesini mukaan vastaavat toisiaan tarkasti siten, että kutakin tietoisuuden kuvausta vastaa yksikäsitteisesti jokin aineellisen maailman kuvaus. Kognitiotieteen tehtävänä ei siksi olekaan yrittää palauttaaa tietoisuuden ilmiöitä aivotapahtumiin tai muihin aineellisen maailman ilmiöihin, koska se on periaatteessakin mahdotonta, vaan kuvata näiden kahden tason väliset korrelaatiot, jotka eivät välttämättä ole yksinkertaisia.
-
Elämän määritelmä lienee solun(yhden tai useamman) määritelmä, koska eläväksi ei muuta hyväksytä.
Informaatio saattaa säilyy niin, että universumi tallentaa kaiken tapahtuneen aikaan. -
Näin on ja aikamatkustaja muuttaisi menneisyyden/tulevaisuuden informaatiota.
-
Markku Tamminen kirjoitti: ”..tietoisuuden maailma ja aineellinen maailma ovat itse asiassa yksi ja sama maailma kuvattuna kahdella tasolla ja kahdella käsitteistöllä, jotka oman hypoteesini mukaan vastaavat toisiaan tarkasti siten, että kutakin tietoisuuden kuvausta vastaa yksikäsitteisesti jokin aineellisen maailman kuvaus.”
Kiintoisan kuvauksen ”mekanismi” askarruttaa; ainakaan ei kyseessä ole mieleen ensimmäisenä tarjoutuva fysikalismi.
Karkeistuksen kautta voisi yrittää. Karkeistuksen fyysikot määrittelevät Kari Enqvistin (”Monimutkaisuus”) tavoin informaation hukkaamisena, mutta tekisi mieli kuvata sitä paremminkin informaation lisäämisenä. Esimerkiksi fysiikan kaavat muodostuvat informaation toimesta. Jos vaikka ajattelee, että jokin fysiikan kaava on saatu karkeistamalla, ei kaavan tuottamiseksi ole, niin kuin yleisesti uskotaan, menetetty informaatiota, vaan otettu käyttöön paljon lisää informaatiota. Tältä tuntuu esimerkiksi Kari Enqvistin johtaessa esimerkinomaisesti ”luonnonlakia” ja sen muodostumiseksi käyttävän suunnattomasti informaatiota sisältävää matematiikkaa, eksponenttifunktiota, integraalia jne.
http://www.helsinki.fi/~enqvist/opus.dir/coarsegrain.pdf
Jos oletetaan, että aistiminen ja tietoiseksi tulo on karkeistus maailman kvanttimekaanisesta (tai vielä syvemmällä olevasta) informaatioperäisestä rakenteesta, voidaan Enqvistin karkeistus-esimerkin tulkintaani soveltaa olettamalla tietoinen tila maailman jostain aspektista saman aspektin kvanttifysikaalisen hahmon runsaalla ja monimutkaisella informaatiolla täydennetyksi mutta periaatteessa yksikäsitteiseksi ”kuvaksi”. Jossain mielessä tässä voisi olla ”saman maailman kuvaus kahdella eri tasolla”.
Ainakin yksi lisäoletus on tällöin tehtävä. On ajateltava, että informaation lisääminen kvanttifysikaaliseen taustaan on yksikäsitteinen siten, että määrällisesti ja/tai laadullisesti eri informaation lisääminen merkitsee myös eri taustaa. Tämä oletus tuntuisi luontevalta (mielestäni) fysiikan täsmälliseksi tekevän pienimmän vaikutuksen periaatteen valossa.
Toistaiseksi mieleen ei ole tullut muuta ”mekanismia” ja yritystä sen luonnehtimiseksi.
-
Elämän ja elottoman välissä on paljon sitä mitä voi pitä melkein elävänä, kuten virukset, molekyylikoneet ja RNA-maailma.
Erittäin hämmästyttävä ilmiö on proteiinien laskostuminen.Richard A.L. Jones’in kirjasta olen lukenut: ”Geeni määrittää proteiinin aminohappojen järjestyksen. Tämä lineaarinen sekvenssi vuorostaan määrittää proteiinin laskotuessaan saaman kolmiulotteisen rakenteen. Laskostunut muoto sanelee, miten proteiinin sisältämä molekyylikone toimii. Solu taas muodostuu vain kaikkien molekyylikoneidensa monimutkaisista vuorovaikutuksista.”
Kun proteiini otetaan solun ulkopuolelle liuokseen ja sitä lämmitetään, laskostunut kolmiulotteinen muoto alkaa avautua ja hajota, mutta kun lämpötilaa lasketaan, proteiinimolekyyli palautuu täsmälleen alkuperäiseen muotoonsa, ilman lisäinformaatiota.
-
Yhdistettyjä kommentteja samasta aihepiiristä, minun yhdistäminä, jos sallitte: Ensin Pentti S. Varis kirjoitti:
Yksi avainsanoista proteomiikan (biologisen informaation) ymmärtämiseksi voisi olla solujen tuottama musiikin tapainen melu. 2000-luvun alkuvuosina äänitetyt hiivasolun pari säveltä on jo saanut rinnalleen kokonaisen solujen orkesterin, josta muun muassa moni solun sairaus voidaan päätellä:http://www.popsci.com/scitech/article/2008-01/do-cells-make-noise
https://www.scientificamerican.com/article/cells-in-living-things-fight-noise-with-noise/
http://www.cell.com/abstract/S0092-8674(11)00069-9On lähellä oletus, että jo löydetyn solujen äänimaailman lisäksi soluilla on vielä toinen, huomattavasti korkeampiin värähtelyihin perustuva ”sävelmaailma”, jolla on jopa kyky ohjailla tavoitteisiinsa proteiineja ja muita solun rakenneosia, ehkä myös molekyylimoottoreita. Kuten Chladnin levyt osoittavat, värähtelyllä on kyky järjestää materiaa
https://www.google.fi/#q=chladnin+levyt
Kukapa tietää, vaikka tällä hetkellä heikosti ymmärretyn biologisen järjestymisen taustalla olisi suuri ”mikrokymaattinen” solumusiikki-orkesteri elämää tuottavine ”partituureineen”. Jollakin eliöllä tämä merkitsisi eliölle tyypillistä hieman erilaista sinfoniaa.https://www.google.fi/#q=cymatics
Aalto-yliopistossa on jo menty Chladnin kokeita pitemmälle ja saavutettu syvempi ymmärrys värähtelyn kyvystä siirrellä esineitä:
http://www.aalto.fi/fi/current/news/2016-09-
09/Sitten, nimimerkki KL kirjoitti, mm. näin:
”Masaru Emoto Water experiment” tuli mieleeni kun artikkelin yhteydessä pohdittiin miten informaatio kulkee aineessa.Suzanne Simard:in metsä tutkimius tuli mieleeni liittyen kasvien kommunikaatioon. https://www.ted.com/talks/suzanne_simard_how_trees_talk_to_each_other
Ne kaksi ovat ikään kuin irrallisia mausteita mahdollisesti inspiraatota herättämään.
Vastaa
Epävarmoja aikoja
Nyt se sitten taas vaihtui. Vanha vuosi on takana, uusi edessä.
Tässä kohtaa ihmisellä on taipumus pysähtyä tekemään hiukan inventaariota. Mitä on jäänyt taakse, mitähän voi odottaa tai toivoa että olisi edessä. Hyvää ja tasaista elämää on jatkunut jo niin pitkään, ainakin näillä seuduilla, että nyt mennään tulevaisuuteenkin ihan luottavaisin mielin. Josko viime vuonna maailmassa näyttikin olevan paljon kaikenlaista epävarmuutta – paljon kodittomina vaeltavia pakolaisia, talouskasvu pysähtynyt, hullut vaalit Englannissa ja Amerikassa, suurvaltojen välit kylmän sodan partaalla. Hämmentävää on ollut se että maailman eri eturyhmät pyrkivät niin eri suuntiin: toiset haluavat keskittyä valvomaan vain oman ryhmänsä etuja, toiset näkevät että kaikkien kuuluisi kantaa yhteistä vastuuta siitä mihin maailma menee. Monet ovat huolissaan siitä että ilmaston muutoksesta, väestön kasvusta, levottomuuksista, ekosysteemien kemikalisoitumissta ja häviämisestä, toiset taas sitä mieltä että talous menee kaiken edelle.
Vuosien varrella ihmiskunta on kohdannut monenlaisia vastoinkäymisiä, vaikeuksia ja katastrofeja – niin kuin kaksi maailmansotaa, ja lukemattoman monia muitakin sotia, orjakauppaa ja muuta pöyristyttävää väkivaltaa. Nämä kaikki joko ihmisen ahneudesta tai käsittämättömästä vallanhalusta, rasismista, ja suvaitsemattomuudesta johtuen. Silti, kuitenkin, kaikesta tästä ihmiset ovat selvinneet. Kehitys on kehittynyt, olot ovat parantuneet, ihmisten keskinäinen yhteydenpito ja vastuuntunto on lisääntynyt.
Ja luontokin on ollut ihmisen kehittymiselle suotuisa. Suuret imastonmuutokset ovat ajaneet ihmisen lajin kehittymistä, alkaen jo ensimmäisestä kahdella jalalla kävelevästä apinaihmisestä noin 4 miljoonaa vuotta sitten. Vaihtelevat ilmasto-olot vaikuttivat eri ihmis-lajien eriytymiseen noin miljoona vuotta sitten, ja vielä nykyihmisen syntyyn noin 200 000 vuotta sitten. Mutta sen jälkeen kun ihminen alkoi viljellä maata, ja asettui paikallaan pysyviin yhdyskuntiin, noin 12 000 vuotta sitten, luonnon olosuhteet ovat pysyneet vakaina ja suotuisina. Ihminen on saanut rauhassa kehitellä tieteitään ja taiteitaan, teollisuutta ja talouttaan. Kehitys on ollut koko ajan kulkenut kasvavan hyvinvoinnin suuntaan.
Ja näin se varmaan jatkuukin. Muutokset tapahtuvat hitaasti, ja ihmiset ehtivät sopeutua ja löytää ratkaisuja ongelmiin, kuten Ilmastonmuutokseen ja ympäristökatastrofiin.
Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Jonkun suurmiehen hulluus tai vallanhalu voi viedä koko maailman ydinsodan syövereihin. Tai, planeetan sisukset voivat kuohahtaa pintaan niin että olosuhteet muuttuuvat ihan toisenlaiseksi.
Napolin läheisyydessä sijaitsee Campi Flegrei, eli ”Palava maa” alue. Se on laaja vulkaaninen kenttä jossa on 24 kraateria, kuumia läheitä ja fumaroleja. Lisäksi siellä sijatseen yli 11 kilometrin suuruinen vanha kaldera, supertulivuoren räjähdysmaisen purkauksen jättämä laakea painauma. Tuo supertulivuori on purkautunut viimeksi kohtuulisen rauhallisesti vuonna 1538, ja sitä ennen noin 12 000 vuotta sitten – olisikohan sellainen tuhkan pölläytys jopa edesauttanut viimeisimmän jääkauden loppumiseen. Sitä ennen tämä supertulivuori purkautui 35 000 vuotta sitten – tuon isohkon purkauksen ilmastonmuutos-vaikutukset saattoivat osaltaan edesauttaa Neanderdalin ihmisen kuolemista sukupuuttoon. Sitä edeltävän kerran se räjähti 200 000 vuotta sitten, ja tuo räjähdys on ollut suurin tunnettu tulivuorenpurkaus Euroopan historiassa. Se nosti paljon tuhkaa ilmakehään ja aiheutti monia vuosia kestäneen vulkaanisen talven. Samaan aikaan ajoittuu ilmaston hyvin nopea jäähtyminen ja ”Saalian” jääkauden alkaminen.
Nyt juuri on sellainen aika, että tuo maanalainen jättiläinen taas osoittaa heräilemisen merkkejä.
http://www.sciencealert.com/the-supervolcano-that-caused-one-of-the-biggest-eruptions-in-history-has-started-to-stir; http://news.nationalgeographic.com/2016/12/supervolcano-campi-flegrei-stirs-under-naples-italy/
Kuinkahan me ihmiskuntana selviytyisimme tuollaisesta tapahtumasta –
Jokatapauksessa: toivottelen kaikille lukijoille hyvää ja mielenkiintoista uutta vuotta.
11 kommenttia “Epävarmoja aikoja”
-
Ihan ajankohtaisia näkemyksiä Telluksesta ja meidän ihmiskunnastamme. Itse pidän (paradoksaalista tai ei) varsin positiivisena sitä, että USA:n tuleva presidentti ja Venäjän presidentti näyttävät löytävän jotain sopua ja yhteistä mieltä suhteidensa kehittämiseksi räyhästä rauhaan. Nämä suurimmat ydinasevaltiot kantavat toki suurimman vastuun maailmanrauhasta, mutta pienimmälläkin on rauhan suhteen vastuunsa. Näin on meidän Suomellammekin, joka aloittelee 100-vuotisjuhlavuottaan. Tovottavasti osaamme ymmärtää myös naapurisuhteittemme vaalimisen merkityksen – kaikkkiin ilmansuuntiin. Asevarustelulla ja -kalisteluilla ne eivät ainakaan parane.
-
Hiljattain tuli TV:stä dokumentti siitä megafauna-asiasta eli mikä aiheutti isojen eläinten häviämisen. Kai se todennäköisin syy oli ihminen, mutta mekanismi ei ole ihan selvä. Yksi juttu on se että Afrikasta isot eläimet eivät hävinneet vaikka se on ihmisen alkukoti. Arvelen syyksi että Afrikan eläimet olivat oppineet varomaan ihmistä koska oli tapahtunut ihmisen ja muiden nisäkkäiden koevoluutio. Muiden mantereiden eläimet eivät osanneet ihmistä varoa eli olivat kesympiä. Niillä kyllä oli luonnollisia vihollisia (isoja petoeläimiä) joita ne vaistomaisesti väistivät, mutta ne eivät osanneet varoa ihmisen kokoista olentoa.
Lähes kaikki ihmisen kesyttämät kotieläimet ovat peräisin muualta kuin Afrikasta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Domestikaatio ). Hevoseläimistä seepra eli afrikkalainen versio ei kesyynny, ja aasialaiset norsut kesyyntyvät helpommin kuin afrikannorsu. Historiallisena aikana ihminen tappoi dokumentoidusti sukupuuttoon moalinnut, dodot ja muut isot linnut saarilta. Ne olivat kesyjä kuin pingviinit koska niillä ei ollut luonnollisia vihollisia.
Toisin sanoen kun Afrikasta lähtenyt metsästävä ihminen kohtasi uusia eläimiä jotka eivät häntä osanneet varoa, hän pääsääntöisesti tappoi niitä ruuaksi, mutta keskikokoiset eläimet hän kesytti kotieläimiksi sikäli kun pystyi koska sai niistä siten enemmän hyötyä. Samalla periaatteellahan ihminen toimi myös sotiessaan naapuriheimojen kanssa: pääsääntöisesti viholliset tapettiin, mutta sopivista yksilöistä tehtiin orjia. Tuholta säästyivät ne lajit jotka syystä tai toisesta varoivat ihmistä, ja koevoluution takia lähes kaikki Afrikan lajit kuuluivat tähän joukkoon.
-
Ainakin Suomessa jostain syystä tällä hetkellä usein syntyy päätöksiä jotka vähentävät vikasietoisuutta. Esimerkiksi länsimetro. Voihan metron rakentaa, mutta kun samalla on ymmärtääkseni päätetty lopettaa kaikki Espoon ja Helsingin väliset bussilinjat, kuinkas käy kun eräänä päivänä se ainoa metrolinja on syystä tai kolmannesta tukossa.
Myös nettiäänestys on edelleen tulossa hallituksen mielestä, vaikka asiantuntijat eivät pidä sitä hyvänä ideana koska yksikin paha hakkerointi voi silloin kaataa vaalit.
Ylipäätään yhteiskunnan perustoimintojen riippuvuus internetistä on riski, mutta silti poliittisilla päätöksillä tuota riippuvuutta jatkuvasti lisätään. Vaikka netti on fyysisesti hajautettu, loogisesti se on toki kokonaisuus joka voi myös mennä epäkuntoon kerralla.
Takana saattaa olla jonkinlainen päätöksentekijän vaistomainen halu tehdä päätös jolla on /vaikutus/ – halu jossa on jotain samaa kuin pikkupojassa joka haluaa nähdä kuinka lintu pölähtää kun sitä ampuu ritsalla ja jos sattuu osumaan.
Sitä en osaa arvioida kuinka oikeasti vaarallisia tällaiset riippuvuudet Suomen tapauksessa kokonaisuutena ovat, mutta niiden olemassaolo ärsyttää koska ne ovat turhia riskejä.
-
Toisaalta epävarmoinakin aikoina tiede on edennyt. Albert Einstein julkaisi yleisen suhteellisuusteorian ensimmäisen maailmansodan aikana.
Katselin Areenasta ohjelmaa Valon olennot. On todella mielenkiintoista mitä kaikkea mereneävistä on selvinnyt viime vuosina. Bioluminenssista olin kuullut aiemmin, mutta biofluoresenssi oli minulle uutta tietoa. Punaista fluoresoivasta proteinista saattaa tulla suuri läpimurto aivotutkimuksessa.
Melko varmasti tulevaisuuden ihmiset ovat itsevalaisevia. Koreilevat suomen 200-vuotisjuhlissa fluoresoivassa ihossa ilman vaatteita.-
Näin on. Ja katuvalot jäävät historiaan turhina, kun ihmisillä on ilmaisimet jotka näkevät riittävästi pimeässä, vieläpä monilla aallonpituuksilla.
-
Vastaa
Äly, tieto ja tietoisuus
Tämäniltainen PRISMA-studio käsitteli taas mielenkiintoisia aiheita, josko ei mitenkään syvällisesti, mutta maininnan tasolla kuitenkin. Aiheena oli älykkyys. Ohjelma kertoi että jotkut kimalaiset oppivat ratkaisemaan ongelmia – herkkupaloille pääsyyn liittyviä – siten että ne käyttävät apunaan tarjolla olevia työvälineitä. Ne pystyvät myös nopeasti neuvomaan nuo keinot kavereilleen. Ohjelmassa mainittiin myös muita eläimiä jotka edustavat korkeampia älykyyden tasoja. Esimerkiksi valaspopulaatiot puhuvat keskenään erilaisia kieliä, mutta ne voivat oppia myös uusia kieliä. Myös koirat ovat tunnetusti älykkäitä. Ainakin niiden omistajat ovat sitä mieltä että ne hyvinkin ymmärtävät isäntänsä puhetta, mutta nyt ohjelmassa osoitettiin että koira ymmärtää myös ihmisen elekieltä (se voi olla helpomminkin ymmärrettävää kuin ihmisen sekavat puheet!).
Toki monet eläinlajit käyttäytyvät älykkäästi. Niiden ajatusmaailmaa on kuitenkin hankala tutkia, koska ei ole olemassa yhteistä käsitteellistä kieltä jonka avulla saisimme selville mitä eläimet ajattelevat eri asioista tai tilanteista. Käyttäytymistieteilijät kuitenkin mittaavat eläinten älykyyttä sen perusteella, miten hyvin ne pystyvät ratkaisemaan erilaisia ongelmallisia tehtäviä; ratkaisun palkintona on yleensä se, että onnistuessaan eläin pääsee nappaamaan herkkupalan. On osoitettu että yleensä eläinlajien älykkyys – tai kyky ratkaista annettuja tehtäviä ja ongelmia – ei korreloi pelkästään kyseisen eläimen aivojen koon kanssa, vaan paremminkin sen aivojen koon ja ruumiin koon suhteen kanssa.
Suhteellisen isoaivoisia ja samalla erityisen älykkäitä eläimiä ovat isot apinat, eli simpanssit ja gorillat: ne jopa oppivat puhumaan ihmisen kieltä viittomamerkkien avulla. Myös hammasvalaat, varislinnut ja papukaijat ovat tunnetusti älykkäitä. Monet muutkin lajit ovat älykkäitä, tai ainakin hyvin kykeneväisiä oppimaan uusia asioita – erityisen oppivaisia ovat siat, koirat, kissat, erilaiset apinalajit, elefantit ja mustekalat. Monet lajit, kuten hevoset, lampaat ja kyyhkyset osoittavat suurta muistia, uusien tilanteiden tunnistamista ja hallitsemista, sosiaalisuutta ja tunneälyä. Muuralaiset ja mehiläiset osoittavat ainakin kollektiivista älykästä käyttäytymistä. Älykkyyden muotoja ja tasoja riittää …
Mutta kaikkien älykkäiden eläinten rinnalla ihminen on tietysti omaa luokkaansa. Ihminen on kehittänyt puhutun käsitteellisen kielen, kirjoitustaidon, paikalliset ja globaalin yhteiskuntarakenteet, sähköisen viestinnän, eettis-moraalisen arvomaailman, avaruuslennot, teknillisen sivilisaation ja vallankumouksen, ja mitä kaikkea. Ja käsitteellisen ajattelun ja teknisten taitojensa avulla hän pystyy kaikkia näitä aiheita jopa analyyttiseti tutkimaan.
Kaikkien teknisten ja tiedollisten saavutusten rinnalla ihmisellä on kuitenkin yksi erityinen ominaisuus, joka näyttää oleellisesti liittyvän hänen älykkyyteensä. Se on tietoisuus. Ihminen on tietoinen omasta olemassaolostaan, hän ihmettelee itsensä ja koko elämän alkuperää, hän muistaa menneisyyden, ja hän pystyy jonkun verran ennakoimaan tulevaisuutta, hän pystyy suunnittelemaan ja toimimaan määrätietoisesti.
Pelkistetyimmillään, tietoisuus (tai sen ilmentyminen) on määritetty aivotutkimuksessa siten, että ihminen on tietoisessa (ympäristöön reagoivassa) tilassa, ja kykenevä kiinnostumaan ja reagoimaan ympäristössä tapahtuviin tapahtumiin (englanninkiellellä: ”awareness” ja ”arousal” ominaisuudet). Aivotoimintojen kuvantamisen avulla on nyt osoitettu että näihin tietoisuuden tasoihin tarvitaan tiettyjä pieniä alueita aivorungossa. Aivorunko on selkäytimen jatkona toimivaa aivojen sisintä solukkoa, joka mm. säätelee valve- ja unitilan vaihtelua, sydämen lyöntitiheyttä ja hengitystä. Valvetila-tietoisuuteen tarvitaan näiden alueiden lisäksi myös kahta erillistä aivokuoren aluetta, ja erityisesti, näiden alueiden keskinäistä yhteyttä tai verkottumista aivorungon kanssa. Tästä mullistavasta aivotutkimuksen löydöksestä kerrotaan Harwardin yliopiston tiedotussivulla http://www.sciencealert.com/harvard-scientists-think-they-ve-pinpointed-the-neural-source-of-consciousness. Tästä linkistä löytyy myös huima kuvannuskartta muista aivojen sisäisistä toiminnallisista yhteyksistä.
Kuitenkin, tuo edellä mainittu ”valveilla oleva” tietoisuuden taso ei taida olla vielä mitenkään erityisen korkealentoista tajuntaa, vaan paremminkin sellaista mikä on kaikille eläimille yhteistä, tavanomaista, ja välttämätöntä: ovathan kaikki eläimet hereillä (silloin kun ovat), ja kaikki ne reagoivat ympäristöönsä. Tuo kuvantamismittaus ei siis todellakaan vielä tavoita sitä ihmisen erityistä, sisäsyntyistä, kokomusperäistä tunnetilaa että ”jotakin erityistä on olemassa, ja minä olen jotenkin osa sitä, ja sen olemassaoloa”.
Varsinainen syvällinen tietoisuus on ollut ihmiselle yksi vaikeimmin ymmärrettävistä asioita. Mitä tietoisuus tarkoittaa, mistä se syntyy, missä se sijaitsee? Mitä se on? Näitä kysymyksiä on vaikea tutkia, sillä tietoisuutta pidetään ihmisen sisäisen kokomusmaailman ilmiönä, jota ulkopuolisen on vaikea (tai mahdoton) havaita. Näistä tietoisuuden monista tasoista ja ulottuvuuksista, ja niiden määrittelemisen, havannoimisen ja mittaamisen problematiikasta kirjoittavat tietoisuuden tutkijat Antti Revonsuo ja Valtteri Arstila artikkelissaan ”Voidaanko tietoisuutta mitata?” lääketieteellisessä Aikakauskirjassa Duodecim 2011;127(12):1219
Tuttuahan tuo on tietenkin, meille kaikille: tietoisuuteen kuuluu paitsi tuo valveilla olo, havainnoiminen ja reagoiminen, myös tuntemukset, aistimukset ja tunteet, ihmetyksen aiheet, uteliaisuus, kysymykset, johtopäätökset, assosiaatiot, tulkinta ja arviointi, rinnastukset entisiin kokemuksiin, peilaaminen tietoon ja taitoihin, merkittävyyden arviointi tulevaisuuden kannalta. Sekä se miten kyseinen asia suhteutuu minuun itseeni, tai muuhun ympäröivään maailmaan, mikä on kaiken yhteys kaikkeen. Ja kaikki tämä samanaikaisesti, ja tiedostamatta…
Nuo ihmisen mielen ulottuvuudet taitavat olla vielä aika kartoittamatonta ja tuntematonta maailmaa, kaikista hienoista aivokuvantamiskartoista huolimatta.
Emmekä me sitäkään vertaa tiedä millaisia ulottuvuuksia avautuu muiden viisaiden eläinten mielenmaisemissa.
36 kommenttia “Äly, tieto ja tietoisuus”
-
Niinpä, ja kun vielä huomataan, että ainakin ihmisellä on taipumus ajatella sekä nopeasti (intuitiivisesti…) että sitten hitaasti (harkiten…). Ja että tuo ensimmäinen ajattelutapa luo periaatteellisen suunnan koko ajatteluprosessille. Äkkiäkös sitä sitten huomaa tehneensä vaikka virheellisen olettaman, kun ehtii enemmän, harkiten ja rauhassa pohtia asiaa.
Terveiset vaan täältä alkaneesta kaamoksesta! -
Olisikohan tietoisuudella tekemistä sen kanssa että mieli tuottaa jatkuvasti simuloituja aistiärsykkeitä eli mielikuvia (simuloituja näköaistimuksia), itsekseen mumistua lähes tai täysin äänetöntä puhetta jonka korvat ovat tavallaan kuulevinaan, ehkä sormien liikkeitä (jos henkilö osaa kymmensormijärjestelmää ja jos hän ajattelee jotain sanaa, sormet saattavat hieman liikahtaa siinä tahdissa kuin ne tekisivät jos sanan kirjoittaisi näppiksellä). On itse asiassa vaikea ajatella yhtään mitään jos päättää ettei mielessään ”puhu” mitään lauseita tai liikuta mitään sormi tms. lihaksia tai kuvittele mitään näköaistimusta. Jos kaiken motorisen ja simuloidun aistimisen jättää pois, jää vain jonkinlainen tunnelma tai nirvana joka muistuttaa tiedostamattomuutta, ja voi helposti silloin nukahtaakin.
On toisaalta totta että aivoissa on myös paljon tiedostamatonta: esimerkiksi jos tulee jokin äkillinen tilanne, ihminen (tai eläin) saattaa reagoida vaistomaisesti oikein ilman että tietoisuus ehtii mukaan.
-
Ihmistä moititaan, ihan aiheesta, muiden luontokappaleiden elinolosuhteiden heikentämisestä ja pahimmillaan jopa sukupuuttoon joutumisesta.
Mutta ihmisen tietoisuus pahuuksistaan, joista monet ovat seurausta tietämättömyydestä pikemminkin kuin tahallisuudesta, on johtanut myös hyväntekoon. Globaalilla tasolla muun muassa käytetään useita miljardeja eriasteiseen luonnonsuojeluun. Tätä voitaneen kutsua ihmisen osoittamaksi empatiaksi. Mikään muu eliölaji ei pystyne samanlaiseen tietoisuuteen omista tekemisistään eikä myötätuntoon muita lajeja kohtaan.
-
Ensimmäinen, ennen tarkempaa miettimistä annettu ehdotus tietoisuuden kuvaamiseksi on varmaan fysikalismi, aivojen materian toimintoineen esiintyminen toisaalta elämyksellisenä tietoisuutena. Tällaiseenkin viitattiin 2015 kansainvälisessä tietoisuuden tutkijain konferenssissa Helsingissä. Näkemyksellä oli onneksi vain vähän kannattajia.
Idolini Antti Revonsuon näkemys tietoisuudesta on vaihdellut. Taannoin hän kirjoitti englanninkielisen opuksen, jossa tuntui kallistuvan fysikalismiin, jonka hän oli nuorena tuominnut. Duodecimissa hän ei ainakaan eksplisiittisesti kannata fysikalismia, vaan korostaa tietoisuuden ongelmallisuutta.
Monet haluavat neurotieteilijä Azarianin tavoin kärjistää ongelmaa ja saada fysikalistit tunnustamaan epävarmuutensa:
http://www.huffingtonpost.com/bobby-azarian/post_10079_b_8160914.html
Siinä neurotieteilijä Azarian esittää muutaman kiinnostavan ja jokaiselle tietoisuutta pohtineelle tutun kysymyksen mietittäväksi:
Kuinka fysikaalinen tapahtuma voi tuottaa sisäisen subjektiivisen kokemuksen?
Kuinka materialle voi olla minuus-näkökulma?
Kuinka sähköiset signaalit voivat tuottaa kvalitatiivisia elämyksiä ja tietoisuuden?
Miksi informaation ylipäänsä pitäisi tuntua joltakin?
Konferenssissa 2015 oli tuskin yhtään tutkijaa, jolla olisi ollut vastaus tai edes selkeää vastausehdotusta Azarianin kysymyksiin. Muutamat tutkijat olivat näkevinään valoa tunnelin päässä ottaessaan vakavasti pohdittavaksi neutraalin monismin mahdollisuuden
http://www.areiopagi.fi/2015/07/kohti-tietoisuuden-tiedetta-tsc-2015-konferenssi-helsingissa/
https://plato.stanford.edu/entries/neutral-monism/
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38848
Neutraalin monismin mukainen subjektiton tila on mahdollista elämyksellisesti kokea, ei ehkä pysyvästi, vaan jonkin aikaa. Keksittyäni tämän omituiselta tuntuvan ilmiön neljäkymmentä vuotta sitten luulin, että sitä ei ennen lainkaan tunnettu, mutta sitten Heikki Kannisto kertoi teor.filosofian seminaarissa, että noin sata vuotta sitten jotkut olivat kannattaneet sitä. Otin tavakseni joka ilta preparoida itselleni subjektittomuuden elämyksen.
Miten neutraali monismi valaisisi tietoisuuden ongelmaa? Yksinkertaisesti tekemällä kaikki, mitä tavallisesti tulkitsemme tietoisuutemme tiloiksi, toisin sanoen siis kaikki oleva, samanarvoisiksi.
Oman itsen kokemus ja kaikki siihen liittyvät toiminnot on miellettävä yhdeksi näistä samanarvoisista tiloista. Kokijaa, subjektia, ei itse asiassa olekaan; on vain ajelehtivia kokemuksia ilman kokijaa. Neutraalin monismin ymmärrettyään Wittgenstein etsi sille ilmaisua todeten muun muassa: ”Kaikki kokemus on maailmaa eikä tarvitse subjektia.”
Neutraalin monismin subjektittomuus ja maailma kokijattomine kokemuksineen saattaa olla elämyksellisen tietoisuuden ristiriidaton, kumoamaton selitys.
Useita muitakin mahdollisia tietoisuuden selityksiä on. Laitan viitteen fysiikan tohtori Teppo Mattssonin tietoisuus-blogin kommenttiosastoon, joissa lyhykäisesti esittelen joitakin nimimerkillä 3779
http://www.tiede.fi/blogit/rajankayntia/tietoisuuden_vaikea_ongelma_ja_muita_mielettomia_meemeja
-
Ainakin yksi seikka tietoisuudesta on ilmeinen: se on saanut syntynsä fysikaalisessa vakuumissa tapahtuneiden erilaisten faasitransitioiden tuloksena – niin kuin kaikki muukin oleva (vähän samaan tapaan kuin veden faasitransitiot tuottavat erilaisia jäämuodostumia). Ensimmäisenä mieleen tulevat vaihtoehdot tietoisuuden synnyn kuvaamiseksi ovat tietoisuuden jonkinlainen pakkautuminen yhteen materian ja sen toimintojen kanssa, mikä helposti johtaa ajatukset fysikalismiin, ja tietoisuuden kehittyminen vakuumissa jotain itsenäistä, materiasta erillistä tietä tullakseen tämän jälkeen jonkinlaiseen yhteyteen fysikaalisten kehojen kanssa. Tällöin vallitseva tietoisuuden ja fyysen yhteyden ”väljyys” voi heijastua Morsellan toteamana ilmiönä, jonka mukaan elämyksellinen tietoisuus on ratkaisuja tehtäessä jokseenkin tarpeeton
https://www.sciencedaily.com/releases/2016/04/160414095549.htm
Miten sitten voi toteutua väljä yhteys fyysen ja tietoisuuden välillä? Yksi mahdollisuus monesta on olettaa tietoisuus puhtaaksi informaatioksi ja edelleen olettaa informaatiolle kyky kondensoitua nesteen kaltaiseksi ”informaatiopisaraksi”. Informaatiopisaraa voidaan verrata kuumassa, n. 300C olevassa keittolevyn koverassa syvennyksessä tähtimäisiä ja monenlaisia muita värähtelymuotoja ottavaan Leidenfrostin pisaraan
https://www.google.fi/search?q=leidenfrost+droplet+dynamics&biw=1440&bih=754&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiGipCMqejQAhXJkiwKHVo4Ai0Q_AUIBigB&dpr=1#imgrc=_
Informaatiopisaran moodit voidaan tulkita elämyksellisen tietoisuuden tiloiksi. Samoin kuin Leidenfrostin pisara ei vaikuta keittolevyyn läheskään yhtä paljon kuin keittolevy pisaraan, ei myöskään informaatiopisara
merkittävästi vaikuta keittolevyn vastineeseen, aivoihin, kun taas aivot vaikuttavat paljon tietoisuutena ilmenevään informaatiopisaraan – aivan Morsellan löydöksen mukaisesti.
Analogia L-pisaran ja I-pisaran välillä voi olla yllättävän syvä verrattaessa L-pisaran moodien vaihtumisen rytmiä tietoisuuden tilojen rytmiin, L-pisaran moodien saavutettavuutta tietoisuuden tilojen saavutettavuuteen, tietoisuuden ykseyteen jne. Analogia auttaa muun muassa käsittämään multippelipersoonallisuuden olemuksen suuren peruspisaran jakautumisen tuloksena
http://siivola.org/markku/krit/yhdeksankymmentakolme_raiskattua_miesta_ja_naista.html -
Juhani otti esille nopean intuitiivisen ja hitaamman, pohtivan ratkaisun. Mieleen tuli, että näitä kahta moodia voisi pitää aivojen erilaisina kytkeytyminä reunaehtoihinsa. Aivojen kokonaisuutta voi pitää fysikaalisena systeeminä, jonka reunaehtoihin kuuluvat erilaiset ulkoiset ja sisäiset aistiärsykkeet ja niiden motivoimat asiat, monet aivojen sisäiset tekijät kuten maailmankatsomus, positiiviset ja negatiiviset muistot, alitajuiset tekijät jne. Mahdollisesti myös aivojen kokonaistila ja elämyksellinen tietoisuus sisältöineen voivat toimia reunaehtona. Olennaisinta on, että aivojen toiminta eli siis niiden fysikaalinen tila on varmasti 100%:sesti reunaehtojensa funktio.
Reunaehdoista riippuvuuden mallina voidaan käyttää vaikka Benardin konvektiota (klikkaa ”Benard convection pictures”). Konvektiomoodi on 100%:sesti reunaehtojen funktio näiden ollessa mm. nesteen ominaisuudet, astian muoto, koko ja sileys, astian läpi kulkeva lämpövirta, astian liikuttelu jne.
Nopea intuitiivinen ratkaisu ja hitaammin kehkeytyvä, usein yksityiskohtaisempi ratkaisu eroavat toisistaan keskeisimmin siinä, että intuition tilassa ollessaan aivot eivät ole vielä kytkeytyneet kaikkiin relevantteihin reunaehtoihin. Ajan mittaan mieleen voi nousta muistoja ja jo unohtuneita tärkeitä asioita, ihmissuhteita, joita ratkaisut ehkä koskevat jne, jolloin reunaehtoprofiili muuttuu joskus jopa ratkaisevasti. Mutta usein intuitiivinen tila jo ennakoi lopullista ratkaisua. -
Tuntuisi hieman oudolta, jos uskottaisiin aivojen materian ja toimintojen sellaisenaan olevan myös elämyksellinen tietoisuus. Voitaisiin esimerkiksi kysyä, millaista sitten on rohkea materia, arka materia, vihainen materia jne. Kysymykseen ei koskaan ole edes yritetty vastata.
Filosofeista nerokkain, Sokrates, jo pohti tietoisuutta tarjoten ehkä avaimen harvemmin tehtyyn tietoisuuden selitysyritykseen. Sokrates opetti, että kaikki tieto oli jo ihmisen mieleen varastoituneena, ja se saataisiin esiin sopivasti herättelemällä. Mallina Sokrates käytti orjapoikaa, joka osasi vastata vaikeisiin matemaattisiin kysymyksiin Sokrateen muotoillessa kysymykset ”herättäviksi”.
Informaation olemuksesta on tiedeyhteisössä useita näkemyksiä, mutta käytän nyt termiä ehkä yleisimmässä, tarkemmin analysoimattomassa merkityksessä, bitteinä. Kiinnostavaa on, että kaikki maailman informaatio mahtuisi 1 kg DNA:ta
https://www.google.fi/#q=1+kg+DNA+is+all+information+of+the+world
Karkean arvion mukaan ihmisaivoissa on noin yksi gramma DNA:ta, joten aivojen DNA:han voitaisiin varastoida ihmisen koskaan käyttämän informaation lisäksi suunnaton määrä normaalisti käyttämätöntä lisäinformaatiota
https://www.quora.com/What-is-the-total-mass-of-DNA-in-the-average-65kg-human-body
Jos oletettaisiin osan informaatiosta jotenkin vastaavan tietoisuutta, ihmisen kaikki mahdolliset tietoisuuden tilat voisivat siis aivan sokraattisesti odottaa aivoihin varastoituneina ilmituloaan ja ilmitulon laukaisevia ärsykkeitä. Yksi tietoisia tiloja herättävä ärsykelaji voisi olla ko. ihmisessä aiemmin herännyt informaatiosfääri tai sen osa, joka voisi määrittää uusien informaatioelementtien herättelyn laadun ja rytmin.
Todellinen todellisuus voisi tällöin olla hyvin erilainen kuin totunnainen kuva aistivasta, ajattelevasta, toimivasta jne. ihmisestä tuntuu. Totunnainen kuva voikin olla eräänlainen tulkinnallinen optimitila. Sen puitteissa pysyminen ei siis välttämättä ole olennaisen harhaista. On siis myös mahdollista puhua informaation sijainnista aivoissa.
Veikkaukseni mukaan informaatio sijaitsee aivosolujen genomeissa jokaisen genomin sisältäessä osittain erilaisen informaatiosisällön
https://blog.cirm.ca.gov/2016/09/13/salk-scientists-explain-why-brain-cells-are-genetically-diverse/
Tutkimus osoittaa lisäksi, että aivosolun käyttö aiheuttaa joskus radikaalejakin muutoksia solun genomissa, mikä voisi juuri heijastaa uusien informaatioelementtien sokraattista heräämistä tietoiseksi
http://www.thebestbrainpossible.com/how-your-thoughts-change-your-brain-cells-and-genes/
Jonkinlaista tukea ajatukselle voi saada Near Death Experience –ilmiöstä, jossa aivosolujen sähköisen toiminnan lakattua voi tietoisuudessa toisinaan esiintyä hyvin näyttävää ja vaikuttavaa informaatiota
Veikkaan tämän ainakin jossain määrin selittyvän sillä, että kunkin aivosolun genomissa on NDE:n tuottava alue, jonka spontaani aktivoituminen ja siis tietoisena ilmeneminen on elimistön viimeinen yritys säilyttää olemassaolonsa.
-
Pekka Janhunen kirjoitti: ”Jokainenhan on näiden asioiden ekspertti siinä mielessä että voi tehdä empiirisiä havaintoja omasta aivotoiminnastaan.”
Tietoisia tiloja ja niiden vaihtumista voi tosiaan tutkia introspektiolla ja periaatteessa päätellä jotain niiden lainalaisuuksista. Symbolin ja siihen liittyvien ”osatekijöiden” suhde on yksi tällaisista.
Tulee mieleen, että integraali-symboliin liittyvät asiat (esim. A,B,C) selittämättömällä tavalla kombinoituessaan aiheuttavat symbolille elämyksellisen hahmon, joka on hivenen erilainen kuin jos kombinoituvia asioita olisi vähemmän (A,B) tai enemmän (A,B,C,D).
Symbolin hahmon ilmeneminen kuvaamallasi tavalla osa-asioiden yhdelmänä tuntuu vaikealta selittää, mutta ehkä myös tärkeältä pohtia sekä tietoisuuden että aivojen näkökulmasta.
Hieman vastaavan kaltainen tilanne vallitsee mielestäni tarkasteltaessa tahtotilan syntyä moninaisten vaikuttavien asioiden funktiona. Voiko tahto olla vapaa? Asiaa pohditaan kovasti mm. seuraavien artikkelien kommenttiosastoissa
http://www.areiopagi.fi/2016/08/edes-vaivautua-miettimaan-onko-tahto-vapaa/
http://www.areiopagi.fi/2016/08/ihmisluontoa-ei-saada-syntymalahjana/
-
Ihminen voi opetella jotakin asiaa generoimalla toistuvasti simuloituja aistiärsykkeitä ja oppimalla muistamaan niitä. Esimerkki: kun ihminen luo mielessään lauseen, sen sanat ovat symboleja tietyille aistiärsykkeille, mm. suun, kielen ja äänihuulten motorisille liikkeille jotka tarvitaan kun sana lausutaan sekä visuaaliselle kuvalle sanan kirjoitusasusta paperilla sekä kuulokuva siitä miltä sana kuulostaa lausuttuna. No, kun ihminen sanoo lauseen itsekseen, hän samalla kuulee/tuntee/näkee sen, mikä vahvistaa näihin aistiärsykkeisiin liittyviä muistijälkiä. Jos ihminen tekee sen toistuvasti, hän pikkuhiljaa oppii haluamansa asian, oli se sitten Jukolan poikien ABC-tankkausta tai buddhalaismunkin mantran toistamista tai jotain vähän sofistikoidumpaa.
Eläimetkin oppivat asioita, mutta en ole varma pystyvätkö ne itsekseen opettelemaan jotakin ilman että joku tai jokin ulkopuolinen niitä opettaa. Eli en ole varma pystyvätkö ne generoimaan simuloituja aistiärsykkeitä kuten ihminen. Olisikohan tämä ”se” ihmisen ja eläimen ero, tai yksi niistä.
-
Jotkut eläimet oppivat kerrasta, mutta ihminen on kovapäinen. Ehkä se on evoluution adaptaatio: ihminen tankkaa ja tolkuttaa joten hänellä on varaa käyttää muistijäljen syventämiseen useita iteraatioita. Eläin on valinnut toisen selviytymisstrategian eli nopean oppimisen jolloin simuloitujen aistiärsykkeiden tekniikkaa eli ylimääräisiä toistoja ei tarvita. ”Repetitio mater studiorum est”, ihminen on tankkauseläin.
-
-
Pekka Janhunen kirjoitti: ”sanat ovat symboleja tietyille aistiärsykkeille, mm. suun, kielen ja äänihuulten motorisille liikkeille jotka tarvitaan kun sana lausutaan sekä visuaaliselle kuvalle sanan kirjoitusasusta paperilla sekä kuulokuva siitä miltä sana kuulostaa lausuttuna.”
Edellä sanotun suun asettelun, sanotun kuulostelun ja kirjainmerkkeihin vertaamisen tunsin varsin elävästi opetellessani lausumaan ja muistamaan muutamia englanninkielisiä sanoja kuten ”puny” tai ”purpose”
Perusongelma lienee kuitenkin sanojen tai lauseiden ja muiden tietoisuuden koosteosien merkityssisältöjen ymmärtäminen kokemuksellisella (elämyksellisellä) tasolla. Tähän ongelmaan on italialainen neurotieteilijä Giulio Tononi tarjonnut ratkaisua nimeltä Integrated Information Theory (IIT). Teoriaa ovat innostuneet kehittämään myös Crickin entinen työtoveri Christoph Koch ja tunnettu fyysikko ja kosmologi Max Tegmark.
Informaatiosta on tiedeyhteisössä eri näkemyksiä, mutta IIT:n idea on kuitenkin se, että aivojen tilan perusteella laskettu informaation senhetkistä muotoa kuvaava ”fii” on itse tietoisuus (!!). Periaatteessa tämä tuntuukin hyväksyttävältä ajatukselta, mutta tietynlaisen ongelman aiheuttaa Tegmarkin toteamus, että ”fiin” laskeminen veisi enemmän aikaa kuin maailmankaikkeuden ikä! Tegmark on uurastanut keksiäkseen ”fiin” nopeampia laskutapoja, ja on jo osittain onnistunutkin.
IIT on tällä hetkellä yleisimmin kannatettu ehdotus tietoisuuden selittämiseksi
-
Monet eläimet käyttävät taivaankappaleita kulkusuuntansa merkkeinä, mutta hieman yllättävää on, että niinkin pieni eläin kuin sittiäinen määrittää linnunradan mukaan suunnan, johon lantapallo täytyy vierittää.
Sittiäinen myös lantapallon päällä tanssiessaan näppää valokuvan auringon, kuun ja tähtien keskinäisistä paikoista, syöttää kuvan pikku aivoihinsa ja lähtee välittömästi etenemään valokuvan antaman informaation perusteella. Monet hyönteiset kuten muurahaiset ja ampiaiset ottavat kuvia ympäristöstään, mutta sittiäinen on toistaiseksi ainoa tunnettu taivaankappaleita valokuvaava eläin
https://www.sciencedaily.com/releases/2016/05/160512125422.htm
Sittiäisen käyttäytymistä ei ehkä lueta suoranaisesti ongelmien ratkaisukykyä vaativaksi älykkyydeksi, mutta se voi antaa vihjeen älykkyyden mekanismista yleisesti.
Veikkaan, että jokaisen eliön, bakteerin, sittiäisen, harmaapapukaijan tai delfiinin, huomattavassa määrin myös ihmisen tilat ovat verrattavissa Benardin konvektion moodeihin, jotka ovat täysin reunaehtojensa funktioita (klikkaa Benard convection pictures).Eläimen kullakin hetkellä ilmentämä käyttäytymismoodi on usein hyvin suuren sisäisiä ja ulkoisia reunaehtoja käsittävän kokoelman yksikäsitteinen funktio. Ongelman ratkaiseminen merkitsee uusien reunaehtojen ilmituloa ja liittymistä yhteen entisten reunaehtojen kanssa tuottaen tulokseksi uuden, ongelman uudella tavalla hahmottavan ja ratkaisuun johtavan aivotilan sekä vastaavan käyttäytymismoodin.
Aivot omaavilla eläimillä ovat aivot ongelmanratkaisun kannalta tärkeimmät uusien reunaehtojen tuottajia. Ongelman alun perin ilmentävä ulkoinen reunaehto voi aiheuttaa aivojen reunaehtojärjestelmän epätasapainoisen tilan, jota aivot itse voivat moduloida kehittämällä uusia, tasapainottavia reunaehtokokonaisuuksia. Mitä enemmän näitä aivot pystyvät tuottamaan, sitä korkeampi on älykkyys.
Joillakin eläimillä, mutta ylivertaisesti eniten ihmisellä aivot itse tuottavat uusia, epätasapainoon johtavia reunaehtoja sopeuttaakseen kaiken tuottamalla jälleen uusia reunaehtoja. Kaikkien aikojen monimutkaisimpia reunaehtojärjestelmiä on varmaan esiintynyt Sokrateen, Leibnizin ja Ramanujan aivoissa.
-
Mitä se ei-fysikaalinen tietoisuus olisi?
-
Kosmos kirjoitti: ”Eikä me tiedetä mitä aine on.”
Tosiaan, aineen todellisin olemushan ilmenee vain mitattavien suureiden mitattuina arvoina ja niiden matemaattisten relaatioiden antamien arvojen mittaustuloksina.
Toisaalta mukana on varmaan myös informaatio, joka sitoo suureet relaatioiksi; t.s. relaatioiden rakenne sisältää (luullakseni) valtavan määrän informaatiota – joka ei liene ainetta, vaan jotain muuta. Mitä informaatio sitten on? Tästä vallitsee tiedeyhteisössä pieni erimielisyys, mutta pieni fyysikkojen joukko kannattaa jo ajatusta, että informaatio on jotain perustavanlaatuista ”stuffia”:http://www.pbs.org/wgbh/nova/blogs/physics/2014/04/is-information-fundam…
http://www.space.com/29477-did-information-create-the-cosmos.html
Lloyd: informaatio ei ole maailmankaikkeuden toimintatavan ymmärtämistä tai arvelua, vaan sananmukaisesti perustavinta toimintaa.
säiefyysikko Raphael Bousso: informaatio on..sen ensisijainen koosteosa, mitä tapahtuu maailmassa. Kyse ei ole systeemin kuvaamista mallilla – se on systeemi.
P.Davies: ainakin pienellä fyysikkojen ryhmällä on kasvava kiinnostus ajatella toisin päin ja sanoa, että kenties pohjimmiltaan maailmankaikkeudessa vaikuttaakin informaatio ja sen prosessit, kun taas materia emergoituu toissijaisena käsitteenä
Jos näin on, informaatio voisi olla myös tietoisuuden perus-”stuffi”. Ja jos aistein havaittu aine on, niin kuin moni uskoo, karkeistus, niin karkeistus ei ehkä olekaan informaation hukkaamista, vaan sen lisäämistä – aivan samoin kuin fysiikan matemaattisissa laeissa.
Informaatiolla olisi siten monta roolia, joista yksi voisi aivan hyvin olla tietoisuus. Tämä hypoteesi selittäisi myös tietoisuuden tilojen ja aivotilojen huomattavan korrelaation.
Varmoista merkeistä en tiedä, mutta tulevaisuudessa voitanee kuunnella mikrobien kuiskutteluja.
https://www.avaruus.fi/uutiset/astrobiologia/aani-voi-paljastaa-muilla-taivaankappaleilla-piileskelevan-elaman.html
Voisikko seuraavan sukupolven teleskoopeilla havaita kasvillisuutta muiden aurinkokuntien planeetoilta. Olisiko mikrolinssi-ilmiöstä tässä apua.
Hei,
tuo elämän kuuntelu paikalla olevilla mikrofoneilla lienee todellakin mahdollista tämän planeettakunnan kappaleilla – mutta ongelma siinä on tietenkin se että mikrobit eivät ”sano” mitään. Ne eivät myöskään liike, eivät ainakaan paljoa. Ja josko vaikka paikalla olisikin jotakin liikkumiskykyistä elämää, niin varmaankin paljon enemmän liikettä syntyy elottomista prosesseista, kuten ilman tai veden virtauksista, jopa myrskyistä. Tässäkin, kuten monessa muussakin asiassa, ongelmana on halutun (tässä: eloperäisin) signaalin erottaminen paljon vahvemmasta taustasta.
MUTTA tuo kasvillisuuden – eri tiettyjä aallonpituuksia absorboivien pigmenttien havaitseminen on todellakin varsin varma eloperäinen (monimutkaisista orgaanisista molekyyleistä johtuva) ominaisuus. Maan pinnalla niihin ei liity pelkästään tiettyjen aallonpituuksien absorbointi, vaan myös toisten aallonpituuksien (lähi-infrapuna, 720 nm) voimakas heijastaminen.
Liittyykö tuo Near Infrared (NIR) heijastuminen nimenomaan lehtivihreään, tai biomassaan yleisesti? NIRiä hyödynnetään metsävarojen estimoinnissa satelliittikuvista joten se on merkki maankaltaisesta biomassasta, mikähän olisi punasiirtymä huomioiden vastaava aallonpituus lähitähtien plaaneetoilla maasta katsottuna?
Jees, tuo NIR – infrapunainen – on se aallonpituus minkä klorofylli heijastaa ulospäin. Siis, se on hyvinkin kaukaa havaittava markkeri tällaisesta Maalle tyypillisetsä kasvillisuudesta, ja on tarpeellinen ja evoluution suosima heijastusspektri siksi että se estää kasveja kuumenemasta. Jotakin vastaavaa emissio-piikkiä vois näkyä myös muilta planeetoilta joilla on pinnallaan paljon jotakin valon aallonpituuksia absorpoivia pigmenttejä.
Elävässä solussa toimii varmaan tuhansia erilaisia molekyylimoottoreita, suuri joukko kutakin laatua.
https://www.google.fi/search?q=molecular+motors&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjNt8ne5YjUAhVMVSwKHfhuAzcQ_AUICigB&biw=1152&bih=553
Monet niistä lienevät kuitenkin varsin herkästi vaurioituvia esim. fossilisoituessaan. Jotain monimutkaisuuden merkkejä ehkä kuitenkin jää jäljelle?
Valitettavasti molekyylit eivät fossiloidu… DNA säilyy parhaimmillaan ehkä miljoona vuotta, ei sen enempää…Lipidit eli rasvahappoketjut voivat säilyä paljon pidempään, mutta niistä ei enää ilmene minkäänlaisia rakenteita. Hiili – ja muutkin alkuaineet voivat säilyä niillä vanhoilla sijollaan, ja sittne niistä voidaan analysoidan isotooppi-koostumusta, joka voi viitata eloperäisyyteen; mutta ei ihan varman päälle…