Elävä planeetta on dynaaminen kokonaisuus

18.11.2018 klo 20.29, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Äkkiseltään luulisi että tässä muuttuvassa maailmassa olisi jotakin pysyvää ja stabiilia, ja ensimmäiseksi tulee mieleen että Maan syvä kallioperä nyt ainakin olisi sellainen. Mutta eihän se niin ole. Syvällä maan alla lämpötila on niin korkea, että alaspäin mennessä kiviaines muuttuu yhä enemmän sulaan muotoon. Maan sulan vaipan konvektiovirtaukset liikuttavat mukanaan niiden yläpuolella olevia meren pohjan laattoja, ja näiden päällä lepäävät mannerlaatat liikkuvat niiden mukana hitaasti pitkin planeetan pintaa. Mannerlaatat törmäilevät aika ajoin toisiinsa, niiden reunat kohoavat korkeiksi poimuvuoristoiksi, ja merenpohjan laatat painuvat kohti-tulevien mannerlaattojen alle, ja syvälle maan vaippaan.

Pinnalla olevat vuoristotkaan eivät ole pysyviä. Ne rapautuvat, ja silikaattikivet ja -kalliot liukenevat hitaasti veteen. Ilman hiilidioksidi liukenee vesiin ja muuttuu hiilihapoksi, eli karbonaattiioneksi. Mitä enemmän ilmassa on hiilidioksidia, sen happamampaa on sadevesi, ja sen lämpimämpi on ilmasto, ja nämä molemmat tekijät nopeuttavat kalsium- ja magnesiumsilikaatti-ionien liukenemistä kallioiden ja kivien pinnoista. Kalsimionit päätyvät valtameriin. Meriveteen liuennut hiilidioksidi, tai siis sen vedessä tuottamat karbonaatti-ionit taas mielellään reagoivat kalsiumionien kanssa, ja muodostavat niiden kanssa kalsiumkarbonaattia, joka onkin liukenematon yhdiste ja painuu meren pohjaan. Näin ilman hiilidioksidi siirtyy hitaasti meren pohjan sedimentteihin; tämä prosessi saattaisi aikojen kuluessa siirtää koko ilmakehän hiilivaraston meren pohjalle, ja tuhota maata lämmittävän kasvihuoneilmaston.

Meren pohjan liikkeen myötä sedimentit kuitenkin siirtyvät hitaasti syvälle maan vaippaan. Tarpeeksi syvälle jouduttuaan ne sulavat, ja niistä syntyvä magma purkautuu tulivuorten kautta ylös maan pintaan. Samalla hiilidioksidi vapautuu taas kaasuna ilmakehään.

Tämä hiilen suuri geologinen kierto toimii kuin planetaarinen termostaatti: mitä enemmän ilmassa on hiilidioksidia, sen lämpimämpi on ilmasto, sen nopeammin kalsiumsilikaatit liukenevat vesiin, ja kalsiumkarbonaatit saostuvat meren pohjalle. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus vähenee, ilmasto jäähtyy, ja silikaattien liukeneminen ja karbonaattien saostuminen hidastuvat. Tätä kautta ilmasto voisi päätyä hyvinkin kylmäksi, ellei tulivuoritoiminta taas tupruttaisi hiiltä takaisin ilmakehään, mikä taas palauttaa kasvihuonevaikutuksen. Prosessia kutsutaan silikaatti-karbonaattikierroksi, hiilidioksidipumpuksi tai rapautumiskierroksi.

Lämpötiloihin vaikuttaa myös maan pinnan heijastavuus, eli jäätiköiden ja lumen määrä planeetalla, mantereiden sijainnit, merien pintaveden haihtumisen määrä ja sen suolaisuus. Kaikkiaan, planeetan elottomat prosessit ovat jo keskenään dynaamisia ja toisiaan tasapainottavia. Monimuotoinen eliökunta tekee tämän vuorovaikutusten verkoston kuitenkin vielä paljon mutkikkaammaksi. Runsaat fotosynteetttiset kasvustot sitovat paljon hiiltä biomassaan, ja sen määrä ilmakehässä voi laskea niin alas, että koko planeetta voi painua totaalijääkauteen. Näin on käynyt Maan historian aikana kahdesti, mutta vain niinä vanhoina aikoina jolloin eliökunnan hajottaja-organismit olivat vielä yksinkertaisia mikrobeja. Noina aikoina biomassan hajoitus ei ollut kovinkaan tehokasta, paljon biomassaa painui merien pohjaan, ja hiilen määrä ilmakehässä laski.

Monimutkaisten eläinten kehittyminen näyttää katkaisseen tämän fotosynteesin ja ilmaston kylmenemisen takaisinsäätelykytkennän: eläinten pitkät ravintoketjut käyttävät tehokkaasti biomassaa, ne kaivautuvat meren pohjan sedimentteihin, sekoittavat ja hapettavat niitä, ja mahdollistavat tehokkaan bakteerihajotuksen. Tällä tavalla ne estävät hiilen hautautumista meren pohjaan. Eliökunnan monimutkaisuus ja monimuotoisuus on stabiloinut hiilen kiertoa ilmakehän ja biomassan välillä, niin että hiilen sitoutuminen biomassaan, ja biomassan hajotus ravintoketjuissa on paremmin tasapainossa.

Sekä hiilen sidonta että biomassan hajotus riippuvat nekin kuitenkin ympäristöolosuhteista. Hiilidioksidin lisääntyminen ilmassa nostaa lämpötilaa, ja se nostaa myös fotosynteesin tehokkuutta eli hiilen sidontaa biomassaan. Samalla myös biomassan hajoaminen kiihtyy. Lämpimämmät olot lisäävät haihtumista, tämä lisää sadantaa, ja yhdessä nämä liuottavat maaperästä enemmän ravinteita ja kuljettavat niitä meriin. Ravinteiden lisääntyminen merissä lisää levien kasvua ja hiilen sidontaa, mikä vähentää ilman hiilidioksidipitoisuutta, ja tätä kautta alentaa lämpötilaa. Lämpimät ilmastot ja sadanta lisäävät myös kalsiumoioneiden rapautumista, mikä lisää hiilidioksidin saostumista karbonaattien muodossa.

Lämpimät ilmastot lämmittävät merten pintavesiä, samalla kun syvät alusvedet pysyvät kylminä. Jos painavampi alusvesi ja kevyempi pintavesi eivät enää sekoitu keskenään, meriin syntyy pysyvää lämpötilakerrostumista, mikä alentaa ravinteiden määrää merien pintaosissa. Tämä alentaa fotosynteesitehokkuutta nimenomaan niissä kerroksissa, jotka saisivat riittävästi yhteyttämisessä tarvittua valoenergiaa. Hiilidioksidin sitominen vähenee, sen pitoisuus ilmassa nousee, ja lämpötila nousee. Hiilidioksidin määrään vaikuttavat vuorovaikutukset ovat siis hyvin monimutkaiset. Monet niistä tekijät vaikuttavat vastakkaisiin suuntiin, ja saattavat tasapainottaa toisiaan.

Monipuolisen eliökunnan myötä koko planeetan fysikaaliset olosuhteet – ilmasto, ilmakehä, silikaatti-karbonaattikierto, merivirrat ja jäätiköt – kytkeytyvät eliökunnan kanssa  monimutkaiseen takaisinsäätelyverkostoon. Näyttää siltä kuin planeetta itse pystyisi säätelemään ja stabiloimaan omia olosuhteitaan, ja tuottaisi planeetan laajuisen homeostasian. 1970 luvulla James Lovelock ja Lynn Margulis kehittivät Gaia terorian, jonka mukaan planeetan eliökunta yhdessä elottoman ympäristön kanssa muodostaa synergistisen ja itseään säätelevän monimutkaisen systeemin, joka ylläpitää elämälle suotuisia olosuhteita planeetalla. Teorian mukaan eliökuntaa ylläpitävä planetta käyttäytyy kuin elävä olio, Gaia, joka säätelee itse olosuhteitaan.

Muut luonnontutkijat eivät ole Gaia-teoriaa hyväksyneet, sillä lajien evoluutio tai luonnonvalinta ei näytä suosivan vakiintunutta biosfääriä, tai sellaista lajistoa joka ylläpitää planeetan homeostasiaa. Monimutkaisen eliökunnan ja planeetan tasapainotila ei olekaan stabiili, vaan hyvinkin herkkä. Näinä aikoina jo tiedämme, että yksi tehokkaasti lisääntyvä laji voi hyvinkin lyhyessä ajassa muuttaa hiilen kiertokulkua biomassan, fossiilisten hiilivarantojen ja ilmakehän välillä. Tosin tämä muutos liittyy nyt myös koko eliökunnan monimuotoisuuden eli biodiversiteetin katoamiseen. Monimutkaisen palapelin kaikki palat ovat muuttumassa samanaikaisesti.

Ihminen on ilmeisesti ainoa yksittäinen laji, syanobakteerien sukukunnan lisäksi, joka onnistuu saamaa koko planeetan ilmakehän, ilmaston ja lajiston kokonaan muutetuksi.

9 kommenttia “Elävä planeetta on dynaaminen kokonaisuus”

  1. about.me sanoo:

    I love the еfforts yoսu have put in this, regarrds for all
    the great poѕtѕ.

  2. Jorma Kilpi sanoo:

    Olen lukenut Lovelockin kirjan Gaia-hypoteesistä. Maa on kyennyt pitämään elämää yllä melko kauan, joten pitäisi olla mielekästä katsoa koko maan elämää sellaisen teoriakehyksen läpi että ymmärrettäisiin kuinka elämä aina on selvinnyt vaikka katastrofeja on ollut. Lovelockin itsesäätely voi jonkun korvissa kuulostaa tietoiselta toiminnalta, mutta siitä ei käsittääkseni ole kyse vaan nimenomaan kuvaamastasi dynaamisesta kokonaisuudesta. Ja ”elämälle suotuisat olosuhteet” on mielestäni paljon laajempi konsepti kuin ”vakiintunut biosfääri” joka on rajoittuneen mielen luoma artefakta. Ihminen ei mielestäni ole elämän tarkoitus tai päämäärä. Elämällä on evoluution avulla kyky lajiutua ja levittäytyä kaikkiin ulottuvuuksiin niin kauan kuin energiaa jossakin käyttökelpoisessa muodossa on saatavilla. Tilaulottuvuuksien lisäksi on aikaulottuvuus (hidas tempo, nopea tempo) ja mittakaava (suuri, pieni) yms.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Joo. Elämä on ihmeen robusti ja resilientti. Se vaan aina tarttuu niihin mahdollisuuksiin mitä sille tarjoutuu. Ilman päämäärää. Valloittaa kaikki ulottuvuudet, myös ajan, vaikka elää ja selviytyy aina vain hetken kerrallaan. Jos nyt ollaan oikein filosofisia.

  3. ”Ihminen on ilmeisesti ainoa yksittäinen laji, syanobakteerien sukukunnan lisäksi, joka onnistuu saamaa koko planeetan ilmakehän, ilmaston ja lajiston kokonaan muutetuksi.”

    Niinpä, jos syanobakteerien sukukuntaan luetaan kaikki missä on viherhiukkasia. Jos vähän oiotaan mutkia niin ovathan jääkausia todennäköisesti aiheuttaneet varsinaisten syanojen (proterotsooinen) lisäksi myös viherlevät (kryogeeni), maakasvit (permi-kivihiili) ja C4-ruohokasvit (nykyinen). Aina kun tuotantopuolella eli kasvikunnassa tapahtuu innovaatio, hiilidioksidin sidonta tehostuu ja ilmasto viilenee, kunnes hajottajapuolella tapahtuu vastaava innovaatio jolloin tilanne normalisoituu.

    Jääkaudet tarkoittavat ennen kaikkea ilmaston vaihtelua, koska lunta ja jäätä sisältävät kaudet ovat albedo-takaisinkytkennän takia melko epävakaita. Korkeilla leveysasteilla vaihtelee lämpötila, matalammilla sademäärä. Vaihtelut vauhdittavat evoluutiota kun elämä yrittää sopeutua niihin. Se mikä ei tapa, vahvistaa, ja näyttää siltä että jääkaudet enimmäkseen vahvistavat, joskin osin myös tappavat.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Juuri näin: olen tässä ajatellut että kasvit ja niiden viherhiukkaset, eli se kasvien fotosynteesi ja hiilensitomiskyky ovatkin juuri syanobakteereiden aikaansaannosta. Eihän meillä olisi täällä kovinkaan kummoista monimuotoisuutta ilman tämän happea tuottavan fotosynteesin keksintöä. Eliökunta kylläkin olisi, ja biomassaa ehkä jotakuinkin yhtä paljon kuin nytkin, mutta kaikki hapettomissa oloissa .. Tiedä häntä, tuokin eliökunta olisi ilmeisesti pystynyt kierrättämään hiiltä tehokkaasti, niinhän se teki ainakin noin miljardin vuoden ajan. Ehkä se olisi selvinnyt geologian tuottamista ilmastonvaihteluistakin ihan hyvin, ehkä se olisi jopa itsekin lopulta sitonut hiiltä biomassaan niin paljon että olisi aiheuttanut jääkausia. Noista sen mahdollisista ilmastovaikutuksista emme voi sanoa mitään varmaa, koska niitä ei ehtinyt tapahtua. Mutta monisoluisuutta se ei olisi tuottanut (todennäköisesti)

  4. Pentti S. Varis sanoo:

    Gaia-hypoteesi voi tosiaan olla (niin kuin luulen)tarkoituksellinen säätelyilmiö, mutta maapallolla on ainakin kaksi tekijää, jotka voivat tuhota ainakin suurimman osan kehittyneestä biosfääristä. Toinen niistä piilee maapallon sisässä Se voi yhtäkkiä puhkaista pallomme kuoren ja syytää tuhkaa eetteriin, niin kuin HS:ssä kerrottiin. Varmaan vielä vähän suurempi räjähdys tai monta yhtäaikaista purkausta voisi jo hävittää ihmiskunnan ja suuren osan muuta biosfääriä

    https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/536_maailma_kylmeni_vuosiksi

    Toisen, maan päällisen uhkan muodostaa ihmiskunnan sodanhimo. On tultu tilanteeseen, jossa laajamittainen, riittävän vihaperäinen sota voi aiheuttaa pitkän ydintalven tai jotain vielä ikävämpää.

    Tulivuoria emme pysty hallitsemaan, mutta hyökkäyssodan mielettömyyden voisi ehkä opetettuna ymmärtää. Erimielisyyden voisi käsittää useimmiten johtuvan eri ihmisten aivojen rakenteen erilaisuudesta. Jää kansojen ja johtajien mietittäväksi, käytämmekö tätä ”aivo-diversiteettiä” hyväksemme vai tuhoksemme

    https://www.sciencedaily.com/releases/2013/02/130206131048.htm

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Niinpä: Olemassaolomme näyttää meidän jokapäiväisestä perkpektiivistä hyvinkin varmalle ja stabiilille, mutta monet äkilliset tai hitaammatkin katastrofit voivat muuttaa tilanteen, kuten nuo mitä mainitset, samoin kuin isot impaktit, tai tämä ilmastonmuutos. Ehkä ihmisten agressiivista tai itsetuhoista käyttäytymistä voidaan oppia hallitsemaan jonkinlaisen globaalin varhaiskasvatuksen kautta. Näinä aikoina ainakin meillä valistuneissa eurooppalaisissa maissa opetetaankin nuorisolle jonkinlaista vastuullista globaalia ajattelua. Olisi hyödyllistä opettaa myös koko planeetan luonnonhistoriaa, eli eliökunnan kehityshistoriaa, globaalia ilmastohistoriaa ja geologista historiaa. Tämän valossa ihmiset varmaan ymmärtäisivät paremmin kaiken olemassaolon haurautta ja sattumanvaraisuutta.

  5. Pentti S. Varis sanoo:

    Maapallon sisällä on käynnissä jokin outo, ennen havaitsematon, värähtelyä tuottava ilmiö, jota ei ole toistaiseksi selitetty.

    https://www.is.fi/tiede/art-2000005916411.html

    Artikkelin kommenteissa epäillään mm. maan sisuksien liian voimakasta kuumentumista. Ajatellaan, että viime aikaiset tulvat ja rajuilmat voisivat olla Gaian yritys tasapainottaa tilannetta.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Se lienii nyt kuitenkin jotakin ihan tavanomaista vulkaanista maan murahtelua, tai merenpohjan laatat vähän liikahtelee. Oliskohan voinut vaikka se Alaskankin maanjäristys liittyä tähän….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Minkälaista tietotaitoa tarvitaan tulevaisuudessa?

28.10.2018 klo 21.26, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Luonnontieteellisillä tiedekunnilla on nyt, tai on ollut jo pitkäänkin, suuri ongelma: opiskelijat karkaavat käsistä. Heitä otetaan vuosittain sisään opinto-ohjelmiin kohtuullisen suuri määrä, suurin toivein, olettaen että suuri osa heistä myös valmistuisi maistereiksi kyseisestä tiedekunnasta, noin viiden vuoden kuluttua sisääntulosta. Suuri toive liittyy erityisesti siihen, että jokaisesta valmistuvasta maisterista opetusministeriö maksaa kyseiselle yliopistolle sievoisen tuloksellisuuskorvauksen.

Mutta korvauksia ei tule, ja yliopistojen rahoitustoiveet kuihtuvat käsiin, kun nämä isänmaan ja tieteen uudet toivot eivät valmistukaan maistereiksi. Jossakin kohtaa vuosien varrella noin puolet heistä karkaa omille teilleen.

Ymmärrettävästi tämä on turhauttavaa kouluttajilla, jotka ehtivät uhrata näihin opiskelijoihin koulutusresursseja, ja tutkintotoiveita. Se lienee kuitenkin vielä enemmän turhauttavaa näille nuorille itselleen: he ovat suurin toivein lähteneet opiskelemaan alaa, jonka olettivat olevan toiveidensa täyttymys, ja se pohja jonka päälle he voisivat rakentaa tulevaisuutensa. Aikaa meni hukkaan, hyvät aikomukset epäonnistuivat. Se on pettymys.

Toisaalta, toiveet voivat tietysti täyttyäkin, jos he onnistuvat vaihtamaan opinahjonsa lääketieteelliseen tiedekuntaan. Jokatapauksessa, kyseiset opiskelijat eivät valmistu luonnontieteistä.

Mutta mistä tämä johtuu? Miksi käy näinkin usein, että luonnontieteelliset opintiet ei täytäkään opiskelijoiden toiveita?

Olisikohan se ainakin joissakin tapauksissa niin, että yliopiston tietyn oppiaineen tarjoama opetus vie niin syvälle kyseisen osaston oman speliaaliseen tutkimusaiheen syövereihin, että opiskelijan on vaikea nähdä sen merkittävyyttä ympäröivässä maailmassa. Opetuksen merkittävyyttä ja relevanssia voi nakertaa myös se, jos valmistuvat maisterit eivät työllisty, eivätkä ainakaan juuri muualle kuin saman alan jatko-opiskelijoiksi. Parhaat ja onnekkaimmat maistereiksi valmistuneet tekevät ehkä viisi tuotta lisää saman alan jatko-opintoja, mutta sitten vielä tohtorinakin on vaikeaa työllistyä mihinkään, ainakin täällä Suomessa.

Jotenkin tästä tuleekin sellainen vaikutelma, että koulutusresurssien kohdentaminen ei nyt osu ihan kohdalleen. Tässä taitaa nyt mennä hukkaan sekä kouluttajien että koulutettavien aikaa ja hyvää yritystä.

Mutta mikä neuvoksi? Miten voidaan muuttaa koulutusjärjestelmää, joka kuitenkin on rakentunut sen varaan, mitä kouluttajat itse parhaiten osaavat? Ehkä ongelma liittyykin juuri siihen, että kouluttajien omat opit tulevat menneiltä vuosikymmeniltä, eivätkä oikein vastaa tämän päivän, saati sitten tulevaisuuden tarpeisiin. Maailma muuttuu nyt niin nopeasti, että tämän hetken  asiantuntijoiden on jo vaikea tietää, mitä tietoja ja taitoja maailmassa kipeimmin tarvitaan tulevina vuosina.

Turun yliopiston luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunta suunnittelee nyt sellaista ratkaisua, että opiskelijoille tarjotaan erilaisia poikkitieteellisiä polkuja. Luonnontieteiden pääainepaketteihin voi nyt ottaa uusiin suuntiin haarautuvia vapaavalintaisia aineita, kuten kauppatieteitä, lakia, lääketiedettä, datatieteitä,  ohjelmointia ja muita informaatioteknologian sovelluksia. Ja hyvä näin, kuulostaa hyvinkin käyttökelpoiselta.

Itse ajattelen että maailma on kuitenkin käymässä niin monimutkaiseksi, että voisi olla hyvä ymmärtää myös perusteita siitä, miten asiat toimivat makrotasolla. Miten kävisi jotkut näistä: sosiaalimaantiede, ympäristötiede, maan ilmastohistoria, evoluutiobiologia, ihmisen lajin historia, astrobiologia, filosofia.

11 kommenttia “Minkälaista tietotaitoa tarvitaan tulevaisuudessa?”

  1. Yksi havainto jonka olen tehnyt on että on tyypillistä liikkua uran aikana fundamentaalisemmasta soveltavampaan suuntaan, päinvastainen on harvinaisempaa. Esimerkiksi fysiikkaa tai teoreettista fysiikkaa opiskelleesta voi tulla lähes mitä tahansa, mutta esimerkiksi meteorologista harvemmin tulee fyysikkoa.

    Kun opiskelin, silloinkin enemmistö fysiikan opiskelijoista lopetti ennen valmistumista. Joku meni lääkikseen, joku TKK:hon, monella tyssäsi siihen ettei vain päässyt tenteistä läpi.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Noita makromaailmaa kuvaavia yleisopintoja tulisikin tarjota nimenomaan opintojen alkuvaiheessa. Se varmaan auttaisi opiskelijaa myös hakeutumaan sellaiseen omaan pääaineeseen, joka sitten jaksaa kiinnostaa vielä syvälle meneviin erikoistumisopintoihin asti.

  2. Juhani Harjunharja sanoo:

    Hyvä ajatus:
    ”Itse ajattelen että maailma on kuitenkin käymässä niin monimutkaiseksi, että voisi olla hyvä ymmärtää myös perusteita siitä, miten asiat toimivat makrotasolla. Miten kävisi jotkut näistä: sosiaalimaantiede, ympäristötiede, maan ilmastohistoria, evoluutiobiologia, ihmisen lajin historia, astrobiologia, filosofia.”
    Toisaalta nyt tarvittaisiin myös ”tieteenfilosofian” eetosta opintoihin. Eikä pieni psykologinen ote ja opintojen asiasiältö ole sekään pahitteeksi. Eli ehkä olisi sitten parasta, että yliopistojen koko ainerepertuaari olisi oltava opiskelijan ainesikermän valintojen mahdollisuutena. Tieteen, taiteen, tekniikan ja talouden nelijalkajakkaran pulpetti voinee luoda kohtuullisen opintoistuimen.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Jees. Luulisin että näinä aikoina tarvittaisiin (myös) laaja-alaisia ihmisiä, ekä pelkästään yhteen erikoisalaan hyvin syvälle koulutettuja. Toki niin, että nuo yleiset asiat pitäisi oppia ensin, sitten siihen jokin erityisala päälle.

  3. Pentti S. Varis sanoo:

    https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/8178/URN_NBN_fi_jyu-2005341.pdf?sequence=1

    TIMSS 1999 –tutkimuksessa saatiin tulokseksi, että suomalaisista 7.-luokkalaisista vain 11 %
    asennoitui myönteisesti fysiikkaan. Myönteisesti asennoituneista oli tilastollisesti merkitsevästi
    enemmän poikia kuin tyttöjä (tyttöjä 4 %, poikia 18 %).
    Tämän tutkimuksen yksi tärkeimmistä tuloksista oli se, että oppilaiden itsetunto fysiikan
    osaamista kohtaan ja myönteinen asennoituminen fysiikkaan laskee 7. luokalta 8. luokalle.

    Mitä tästä on pääteltävä? Varmaan yläkoulussa omaksutut asenteet vaikuttavat ensisijaisesti myöhempiin valintoihin. Kohtuullisen suuri tyttöjen määrä lukion fysiikassa ei heijastane positiivista fysiikkasuhdetta, vaan pakkoa lukea fysiikkaa lääkikseen tai vastaavaan
    pyrkimistä varten.

    Osoittaako sitten myönteisen asennoitumisen vähäisyys yläkoulussa tyttöjen lähtökohtaisesti heikompaa fysiikan ymmärtämistä? Päinvastoin. Oppilaat, erityisesti tytöt, vaistoavat, että jokin oleellinen asia heille tarjotuissa kirjoissa ja kursseissa on jonkin verran vinossa. Kasvatus-lehdessä taannoin arvosteltiinkin yläkoulun reaaliaineiden oppikirjoja ja tultiin tulokseen, että ne olivat (lähinnä pedagogisesti) heikkoja. Olennaista parantumista en ole huomannut tapahtuneen yli kolmeenkymmeneen vuoteen.

    Mikä tuo ’vinossa’ oleva asia voisi olla? Veikkaan, että vastaus voidaan tiivistää sanaan ’perinteisyys’. Mikä tuossa perinteisyydessä on vinossa? Siitä puuttuu fysiikan todellisuus. Jo yläkoulussa opiskeltavan fysiikan pitäisi koostua kokeellisista kvantitatiivisista töistä, fysiikan matemaattisuuteen juurruttavista laskuista ja näihin kahteen tutuksi käytännössä tulleeseen ydinasiaan perustuvista, näkemystä fysiikan merkityksestä ja uusistakin löydöksistä kertovista, kiinnostavista teksteistä.

    Energian pitäisi ensimmäisestä oppitunnista alkaen olla fysiikan keskeinen suure (nykyään energia mainitaan joissakin kirjoissa ensi kertaa 8. luokan lopulla).

    Fysiikan laskut eivät olisi yläasteella enimmäkseen ongelmatehtäviä, vaan tulevaan valmistavia malleja, joissa kuvaillusta ilmiöstä totutaan annetun kaavan avulla matemaattisesti ratkaisemaan tuntematon suure.

    Koska myöhemmän fysiikkakielteisyyden keskeinen syy on heikko laskutaito, matematiikasta pitäisi oppia sujuvasti tekijäyhtälö kaikissa muodoissaan ja mm. neliöjuuren otto. Koska tärkeä tekijäyhtälö esiintyy matematiikan kursseissa vasta 9. luokalla (eikä sitä käsitellä siellä yleensä kuin yhdellä sivulla!), laskut voisi aloittaa vasta 8. luokalla.

    Kvantitatiiviset kokeet, joissa tulos laskettaisiin mitattujen suureiden arvojen kaavaan sijoittamisen jälkeen, aloitettaisiin jo 7. luokalla tehden noin kymmenen kvantitatiivista koetta (nykyään kurssiin kuuluu usein pelkkä yksi kunnon työ, jos sitäkään). Esimerkkejä kokeista ovat kuumennustehon riippuvuus liekin ja kupin välimatkasta, muoviviivoittimen osoittaminen muoviksi valon taittumislain avulla ja polttimon säteilemän valon energia.
    Lisää aiheesta artikkelissa ’Matemaattinen luonnonlakinäkökulma yläkoulun fysiikassa’, Dimensio 2/2005.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Opettajan innostunut asenne auttaa asiassa!

  4. Kari O. sanoo:

    ”Esimerkkejä kokeista ovat kuumennustehon riippuvuus liekin ja kupin välimatkasta”

    Silloin kun minä olin nuori, tietyt fysiikan kokeet tehtiin omin päin tai poikaporukassa milloin missäkin suojassa jonkin vajan takana. Fysiikkaa päästiin silti opiskelemaan.

    Nykyään tahtoo olla niin, että jos joku tekee liekkikokeita koululuokassa ja joku lapsi siinä hiukankaan polttaa näppejään, opettaja pääsee iltapäivälehtien lööppiin ja raastupaan.

    1. Pentti S. Varis sanoo:

      Fysiikassa onneksi lähes kaikki lisälämpöä vaativat yläkouluun sopivat kokeet lukuun ottamatta veden höyrystymisenergian tai metallin ominaislämpökapasiteetin määritystä voi tehdä ilman kaasuliekkiä lämpökynttilää tai tulitikun fosforisulfidia käyttämällä. Kemiassa asia on toisin ja kemiassa saa olla usein jännittynyt, jos pyrkii tekemään kvantitatiivisia töitä, kuten esimerkiksi mäntytikuista saatavan tervan prosenttiosuuden määritys. Aiheesta lisää artikkelissa

      Lisää tieteellisyyttä ja kvantitatiivisia töitä yläkoulun kemiaan (Dimensio 6/2006)

    2. Kirsi Lehto sanoo:

      Kuulostaa aidolle innostukselle, tuo fysiikan reaktioiden testaamien omin päin. … käsittääkseni myös ”JPL”:n laboratorio tuli aikoinaan perustetuksi tuon tapaisen oma-aloitteellisuuden perustalle. Se siis voi johtaa ”tähtiin” …

  5. Kari O. sanoo:

    Olen ns. ”alan vaihtaja”, opiskelen uutta tutkintoa vaikka minulla jo on sellainen, vuosien takaa. Olen kursseillani huomannut, että meitä on todella paljon.

    Eilen eräässä tilaisuudessa muuan sukulainen kysyi minulta sen perinteisen kysymyksen: ”Mikä sinusta sitten isona tulee?”

    Huomasin etten osannut ihan heti vastata, kun kukaan muu ei ollut sitä vielä kysynyt. Asia jäi tietenkin mietityttämään ja tänään keksin vastauksen: Opiskelen alaa (X) joka edelleen kehittyy hyvin nopeasti ja niitä ammatteja joihin siitä valmistuu, ei vielä ole. Kysyjällä itsellään oli se perinteinen ajattelumalli, jossa opiskellaan johonkin arvostettuun perinteiseen ammattiin ja tehdään sitten sitä loppuikä, sen enempää miettimättä muita aloja. Hän oli jo eläkkeellä.

    Kun ajattelen jokseenkin mitä tahansa nykyisiä ammattinimikkeitä uudella alallani, ne ovat sellaisia, joita lukion oppilaanohjaus tai opettajat eivät olisi mitenkään osanneet aavistaa silloin kun aikoinaan lukiota kävin.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Luulen että maailma on menossa juuri tuohon suuntaan. Monet työt ovat aivan uusia, joko nimikkeeltään, tai sisällöltään, ja tuota uudlleen kouluttautumista tarvitaan monessa kohtaa. Meiltä ihmisiltä tarvitaan paljon joustavuutta — ja avointa mieltä, ja vaikka mitä. Mutta perusteiden osaaminen monesta eri asiasta auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään maailman muutosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Virkistävää keskustelua ilmastonmuutoksesta

12.10.2018 klo 14.24, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Viime päivinä on ollut tosi virkistävää kuulla miten valtakunta on keskustellut, hyvin yksimielisesti, ilmastonmuutoksesta. On todettu kuin yhdestä suusta, että jotakin pitää nyt tehdä. Nyt vielä on mahdollista tehdä jotakin, ennenkuin tilanne karkaa peruuttamattomasti käsistä, tai vesi nousee niin että monet joutuvat uimasilleen. Nyt täytyy löytää ja keksiä joku perustavan laatuinen muutos elämäntapoihin, ja jatkuvalle kulutuksen kasvulle perustuvaan talouspolitiikkaan.

Tuo keskustelu taisi jatkua jotakuinkin kaksi päivää. Nyt se on jo unohtunut, ja puheenaiheet palanneet normaalimpiin, kuten siihen miten raivokkaasti työntekijäsektori vastustaa hallituksen työmarkkinalainsäädäntöä. Täällähän ei pakkokeinoin ohjailla yhtään mitään.

Itsekin kuitenkin haluaisin, vielä kerran, puhua sen puolesta että jotakin perustavan laatuisia käyttäytymis- ja toimintamuutoksia, tai uusia keksintöjä, varmaankin tarvittaisiin.

Onhan näitä ollut paljonkin tarjolla, erilaisilla foorumeilla. Ekologi ja tiedetoimittaja Maija Karala mainiossa blogissaan toi taannoin esiin kahdeksan hurjaa ja huipputeknistä vaihtoehtoa:

https://planeetanihmeet.wordpress.com/2018/06/13/kahdeksan-hullua-konstia-ilmastonmuutokseen/#more-14717;

Näihin voisin lisätä vielä yhden aika salakavalan: Tällä hetkellä käynnissä oleva ympäristön kemikalisoituminen voi koitua hyväksikin vaikutukseksi maailman ylikuormitukseen, pitkällä aikavälillä, sillä se vaikuttaa eliöiden lisääntymisbiologiaan. Suuri osa kaikista ihmisten tuottamista myrkkyjen, lääkkeiden ja hormoonien tavoin vaikuttavista aineista päätyvät vesistöihin, http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Julkaisut/Ymparistolehti/2015/Laakkeemme_paatyvat_Itamereen. Ihmisten tuottamat hormonivalmisteet vaikuttavat suoraan vesieliöihin, mutta kyllä me itsekin saamme osamme. Esimerkiksi hormoonien tavoin vaikuttavia ftalaatteja irtoaa esimerkiksi suoraan elintarvikemuovesita https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/ymparistomyrkyt/tarkempaa-tietoa-ymparistomyrkyista/ftalaatit

https://safkanet.fi/2016/01/16/liha-ja-maito-suurimmat-ftalaattien-lahteet-ruokavaliossa/

Voisimme päätellä, että näillä kemikaalikuormilla ympäristö on tulossa niin haitalliseksi, että ihmisen laji ei enää lisäänny yhtä reippaasti. Mutta tuo on kieltämättä aika tyly skenaario.

Ajatellaanpa postiivisempia vaihtoehtoja. Meitä on täällä paljon, ja kaikkien pitää syödä jotakin – vaikka ei enää ihan punaista lihaa syötäisikään. Ruuan tuotanto on peltojen kasvun varassa, se taas on ”maatalouden vihreän vallankumouksen” jälkeen ollut kokonaan keinolannoitteiden varassa. Peltoon pitää laittaa niin paljon ravinteita, että sato kasvaa reippaasti; samalla kuitenkin iso osa näistä ravinteista valuu myös vesistöihin.

Ilmaston kannalta se ikävä juttu on että peltoon laitettavien mineraalilannoitteiden, eli typen, fosforin ja kaliumin (NPK), valmistus vaatii PALJON energiaa. Näistä kaksi jälkimmäistä tuotetaan mineraalisista luonnonvaroista uuttamalla (joka vaatii paljon energiaa). Mineraalista typpeä taas tuotetaan ilmakehän typestä pelkistämällä, suuressa kuumuudessa ja paineessa. Energian kulutus tässä prosessissa on sellainen, että viljapellolla käytettävän typen tuottaminen vastaa noin sataa litraa öljyä hehtaaria kohden. Noin 17 prosenttia koko maatalouden energiankulutuksesta menee typpilannoitteen tekemiseen.

Hei haloo! Palkokasvit voisivat taas tehdä koko tuon työn meille ilmaiseksi. Tarvitaan taas vain viherlannoitusnurmien kyntöä maan sisään – ja pellothan kynnetään viljelyn jossakin vaiheessa muutenkin. Biomassan käyttö viherlannoitteena myös siirtää hiiltä maaperään, parantaa maan laatua, ja sitoo myös fosforin ja kaliumin hitaasti liukenevaan muotoon. Tietysti on suotavaa että kyntötyössä käytetään biodiiseliä.

Paitsi että tuollaista lannoitetta ja maanparannusainetta saataisiin edullisesti vihermassasta, samantapaista hyvin ravinnepitoista biomassaa syntyy yhteiskunnassamme joka puolella, koko ajan, sekä yhdyskuntajätteenä, teollisuuden sivuvirtoina, että karjan  lantana. Ainakin yhdyskuntajäte kiertää näinä aikoina jätevesien puhdistuksen kautta maantäyttöpaikoille — tai jo, onneksi jonkun verran myös viherrakennusalustoiksi. Jokatapauksessa, kaikki jäte mikä sisältää energiaa ja ravinteita, on todella arvokasta tavaraa. Jos vain pystyisimme kierrättämään kaiken energian, ja kaikki ravinteet, kaikki jätteet ja sivuvirrat, yhteiskunta pyörisikin jo aika pienillä päästöillä .

Onkin ilo nähdä että LUKE:lla testataan erilaisten teollisuuden sivuvirtojen, yhdyskuntajätteen ja karjanlannan kehittämistä käyttöä kierrätysravinteina

https://www.gasum.com/ajassa/tulevaisuuden-energia/2017/kiertotalous-mullistaa-myos-lannoitteet/

Myös VALIO on aloittanut ison kehityshankkeen, missä kaikki karjanlanta tässä maassa on tarkoitus muuttaa biokaasuksi https://yle.fi/uutiset/3-10286500. Tuollainen suurimittainen biokaasun tuotto sitten jo alkaa mahdollistaa kaasuautojen käytön, varmasti uusiutuvalla polttoaineella.

Meillä olisi siis paljonkin mahdollisuuksia vähentää maailman pilaamista kiertotalouden avulla. Eikä talouselämäkään kaadu näihin, vaan pikemminkin päinvastoin: arvokkaat raaka-aineet tulevat käyttöön ja kunniaan.

Toinen kokonaan oma uusien ilmastoystävällisten elämysten mahdollisuus löytyisi hitaammasta elämäntavasta: lähiliikkuminen saisi tapahtua joko polkupyörällä, tai pienempien ja hitaampien autojen avulla (kuten Pekka Janhunen taannoin ehdotti); myös rautateillä on kivaa ja rentouttavaa matkustaa. Pidemmän matkan ja mannerten välinen matkailu, jos se on tarpeen, voisi taas tapahtua purjelaivoilla tai zeppelineillä. Ajatelkaa, olisihan se ihanaa. Sinne myös voisi ottaa työt mukaan. Etätyö on muutenkin mukava työmatkaliikkumista vähentävä mahdollisuus. Paljon kaikenlaisia mahdollisuuksia. Kunhan ei olla niin tiukasti kiinni totutussa tehokkuuden tavoittelussa ja vanhojen markkinaosuuksien varjelemisessa.

 

42 kommenttia “Virkistävää keskustelua ilmastonmuutoksesta”

  1. Lihansyönnin haitallisuudesta paljon puhutaan, mutta toisaalta yhdessä noista kahdeksasta ideasta ehdotettiin Siperiaan pleistoseenipuistoa jossa nimenomaan olisi paljon ruohonsyöjiä. Kummankaan katsantokannan logiikka ei minulle oikein avaudu, mutta keskenään ristiriidassa ne näyttäisivät olevan kun toisessa lisätään ruohonsyöjäeläimiä ja toisessa vähennetään.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Joo, ne olivatkin kaikki perin hulluja ehdotuksia. Siis, ihan hulluja.
      Mutta hullu tai absurdi on tämä tilannekin.

    2. Maija Karala sanoo:

      Hyvä huomio – nämä kaksi ovat tosiaan näennäisessä ristiriidassa, mutta Pleistoseenipuisto-ehdotuksen hulluudesta huolimatta siinä on kyllä ihan mietitty mekanismi (toimisiko se sitten oikeasti, sitä en osaa sanoa).

      Ihmisen ruoaksi tuotettujen ruohonsyöjien tuottamat ilmastopäästöt koostuvat lehmien ilmoille pieremän metaanin lisäksi mm. niiden rehun viljelystä, keinolannoitteiden tuottamisesta, rehun, eläinten, lihan ja lannan kuljettamisesta, prosessoinnista, pakkaamisesta ja niin päin pois.

      Jos Siperia täytettäisiin villeillä ruohonsyöjillä, ne toki myös pierisivät metaania, mutta kaikki muut mainitut päästölähteet jäävät pois, koska elikot tosiaankin eläisivät luonnonvaraisina.

      Sen sijaan eläimet hypoteesin mukaan auttaisivat säilyttämään ikiroutaa, mikä pelastaisi meidät sulavasta roudasta nousevilta suunnattomilta metaani- ja hiilidioksidimääriltä. Lisäksi ne kasvattaisivat tundran tuottavuutta muuttamalla kasvillisuutta, mikä tekisi arktisesta alueesta nykyistä tehokkaamman hiilinielun, sekä vähentäisivät puustoa, mikä nostaisi talvisin arktisen alueen albedoa, eli lisäisivät lämpösäteilyn heijastumista takaisin avaruuteen.

      Näiden ruohonsyöjien nettovaikutus – siis jos nuo Zimovin tutkimat mekanismit tosiaan pitävät paikkansa – olisi ilmastolle siis reippaasti viilentävä. Lisäksi voisi ajatella, että ekosysteemien palauttaminen lähemmäksi luonnontilaa saattaisi parantaa niiden resilienssiä ilmastonmuutosta vastaan.

      1. Kirsi Lehto sanoo:

        Kiitos Maija kun selvennät näitä arktisen ja ikiroutaisen ekosysteemin erilaisia reaktioita. Lienee tosiaankin epävarmaa, mihin suuntaan hiilen kokonaisliike suuntautuisi, kun otetaan huomioon sekä maasta vapautuva, nautojen aineenvaihdunnasta vapautuva, ja muuttuvan ilmaston vaikutukset.

        Mutta asia mitä kuitenkin epäilen on tuo ajatus että isojen nautojen lisääminen ikirouta-tundralle tekisi sen lähemmäksi luonnontilaista. Käsittääksi tuo biotooppi on suurimmalta osiltaan matalakasvuista varpu-tundraa, jolla ei ole paljoakaan eläimiä ainakaan nykyisissä ilmasto-oloissa. Laiduntavien eläinten tuominen sinne vähentäisi kasvimassaa entisestään. Hiiltä nousisi ilmakehään sekä elävästä että fossilisoituneesta kasvillisuudesta, sekä suoraan, että eläinten kautta.

        Sen sijaan, erittäin positiivinen asia olisi varmaan se, jos Siperian metsät alkaisivat kasvamaan puuta tehokkaammin. Oma käsitykseni on se, että Siperian suuri havumetsävyöhyke kasvaa nykyisin paljolti pientä pusikkoa. Käsitys perustuu yhteen pitkään junareissuun, monta vuotta sitten, kun menin junalla Siperian rataa pitkin Kiinaan. Matkalla näkyi paljon avointa viljelymaata, jonkun verran kyliä ja kaupunkeja, ja kaikki loppu oli tuota aika surkean näköistä (ainakin metsätalousmielessä surkean näköistä), osittain jopa pystyyn kuollutta koivikko-puskaa. Jossakin Uralin seutuvilla lienee myös isompaa metsää, mutta se varmaan hujahti ohi öiseen aikaan, ja jäi minulta havaitsematta.

        Jo viralliset metsänhoito-ohjeet selittänevät sitä, miksi metsä kasvaa aivan eri tavalla täällä Skandinaviassa ja siellä Siperian aroilla (https://www.metsatieteenaikakauskirja.fi/pdf/article6461.pdf), siitä huolimatta että ilmasto-olot olisivat aika samantapaiset näillä korkeusvyöhykkeillä. Kun IPCC:nkin ehdottama ensimmäinen apukeino hiilidioksidin sitomiseen olisi noin Euroopan kokoisen uuden metsän perustaminen, niin tuleepa mieleen että olisihan maailmassa olemassa ihan sopivaa maa-alaa sellaiseen tarkoitukseen, kun vain saisivat sen metsän kasvamaan. Pitäisiköhän jonkun mennä vähän opastamaan?

        Toinen kysymys hiilen sitomisen kannalta on sitten se, miten tuo metsän sitoma hiili, eli biomassa, käytetään. Mielestäni ihan hullua ja hulvatonta hyvän tavaran tuhlaamista on se, että siitä tehdään laatupapereita, joihin sitten painetaan vaikka kaukomatkamainoksia. Ylipäätään, arvokkaan painopaperin käyttäminen turhien asioiden mainostamiseen on moninkertaista luonnonvarojen haaskaamista. Paperi pitäisi pitää arvossaan, kierrättää, ja siihen painaa vain aiheellisia asioita. Ja paperi pitäis valmistaakin vain metsätalouden sivuvirroista, eli harvennuspuusta. Ei pitkäkuituisesta järeästä ja hyvälaatuisesta puusta, niinkuin kiinalaiset aikovat.

        Puhdas uusi puu taas pitäis käyttää arvonsa mukaisesti, sellaisissa kohteissa missä se säilyy vuosia, tai vaikka vuosisatoja: rakennuksissa, esineissä ja huonekaluissa, high-teck tuotteissa, vaatteissa…

        Ja josko arvokasta onkin, puurakentamisen pitäisi olla merkittävästi halvempaa kuin betonirakentamisen; se pilaa ilmaa niin tehokkaasti, että siitä vasta kallista tuleekin, ajan oloon.

        1. Maija Karala sanoo:

          Kiitos vastauksesta, Kirsi! Metsien kasvun parantaminen, jos se on kerran mahdollista, olisi tosiaan toinen reitti muuttaa kylmiä alueita paremmiksi hiilinieluiksi – jos puu tosiaan käytettäisiin järkevästi tai jätettäisiin käyttämättä.

          ”Mutta asia mitä kuitenkin epäilen on tuo ajatus että isojen nautojen lisääminen ikirouta-tundralle tekisi sen lähemmäksi luonnontilaista. Käsittääksi tuo biotooppi on suurimmalta osiltaan matalakasvuista varpu-tundraa, jolla ei ole paljoakaan eläimiä ainakaan nykyisissä ilmasto-oloissa.”

          Sergei Zimovin hypoteesihan on juuri se, että pohjoisen nykyinen, soistunut ja matalakasvuinen varputundra on artefakti, joka on syntynyt suurten eläinten puutteessa – eikä suinkaan päinvastoin.

          Jakutiassa sijaitsevassa Pleistoseenipuistossa parhaillaan testataan hypoteesia, eli tutkitaan, kuinka siperialaisen ”pusikon” kasvillisuus ja tuottavuus muuttuvat, kun alueelle tuodaan tiheä kanta suuria kasvinsyöjiä. Ainakin Zimovin mukaan tulokset ovat rohkaisevia, ja on jotain tiedejulkaisuihinkin läpi mennyt (http://www.pleistocenepark.ru/en/publications/), mutta kieltämättä kyseessä on sellainen erityinen idea, joka vaatii erityisiä todisteita. Ihastuttavan hullu se kyllä on, ja siksi olen siihen näinkin paljon perehtynyt. 🙂

          Ihan eläimetön Siperia ei sentään nykyäänkään ole. Tuolla seudullahan perinteisesti pidetään hevosia (jakutianponeja) puolivilleinä ulkona ympäri vuoden likimain ilman ruokintaa, joten hevoselle ympäristö ainakin näyttää olevan kelvollinen – on syytä epäillä, että villihevosten puuttuminen nyky-Siperiasta johtuu paljolti siitä että villihevonen on metsästetty historiallisina aikoina sukupuuttoon.

          Toinen syy epäillä eläimettömän tundran hypoteesia on se, että jossainhan mammuttiaron eläimistö – villamammutit, myskihärät, peurat, hevoset, villasarvikuonot, arovisentit ja niin päin pois – selvisivät aikaisemmista lämpökausista, jolloin ilmasto oli aika lailla nykyisen kaltainen. Lukuisille isoille lajeille ei ihan postimerkin kokoinen läntti jossain Jäämeren rannalla riittäne. Jos ne eivät olleet Siperiassa, missä sitten? (ja geneettisen aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että juurikin Siperiassa: http://rspb.royalsocietypublishing.org/content/280/1770/20131910)

          1. Kirsi Lehto sanoo:

            Moi Maija,
            Onhan tuo mielenkiintoinen ajatus, tuo että eläinten palauttaminen ekosysteemeihin tulisi merkittävästi muuttamaan hiilen kiertoa ja kertymistä eri paikkoihin — vaikka edelleenkin olisi helpointa olettaa että eläimet nopeuttavat hajoamista, ei kertymistä. Mutta kukapa tietää, kun nämä ovat niin monisuuntaisia vuorovaikutuksia.

            Mutta kyllä, varmastikin on niin, että tundra piti yllä suurta määrää isoja eläimiä, ennenkuin nykyihminen valtasi kaiken alan, joka paikassa, ja hävitti tieltään isot lajit. Ihminenhän on aiheuttanut totaalisen massa-sukupuuton, ja hyvä on että tämänkin vaikutuksia joku pohtii.

  2. Juhani Harjunharja sanoo:

    Se on tuon Maan ilmakehänkin kanssa niin, että sotkea ei pidä. Eräs asia, josta ei tässä yhteydessä ole kovin paljon puhuttu, on tuo militarismin nousu, asevarustelu ja jatkuvat sota- ja hävitystoimet alueilla, jotka muutoinkin ovat suurissa kuumuus- ja kuivuusongelmissa. Se mihin me ihmiset voimme välittömästi vaikuttaa, on noiden asevarustelujen ja sotimisten lopettaminen. Siitä touhusta irtoavat miljardit ja taasen miljardit rahavarat voidaan sitten kohdentaa monelta osin ympäristöjen kunnostamiseen, elokehämme parantamiseen kaiken kaikkiaan. Mutta olemassa oleva tuotanto- ja talosjärjestelmä vaatii myös samalla muutoksensa. Näihin kuitenkin ihmiskunta voi suoraan vaikuttaa – jos on tahtoa. Missä se tahto luuraa? Niin missä?

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Viisaasti puhut. Ihmiskunnan toimet ovat enimmäkseen perustuneet negatiivisille ja tuhoisille tavoitteille, vallan ja alistamisen halulle, ja nopeiden voittojen tavoittelulle. Vastuunkantoa ja eettisempää eetosta tarvittaisiin, niiden avulla kehitys ehkä kääntyisi kestävämpään suuntaan.

      Sanot että me ihmiset voimme välittömästi vaikuttaa asevarustelun ja sotimisen lopettamiseen. Arvelet siis että voisimme vaikuttaa suurtavaltapolitiikkaan, maailman paikallisiin mielivaltaisiin hallintokoneistoihin, vuosisataisiin etnisiin konflikteihin, talouselämän luonnonvarojen hallintaan, ase- ja energiateollisuuden suuriinn markkinamahteihin — niinköhän on että voimme? Käsittääkseni emme voi vaikuttaa juuri mihinkään, emme paljoa edes pienen Suomen politiikkaan. Ainoa keino millä ehkä voi johonkin pieneen asiaan jossakin päin vaikuttaa on keskustelu. Siitä(kin) syystä on hienoa, mielestäni, että te ihmiset tykkäätte keskustella jopa tällaisten blogijuttujen tiimoilta …

      Paitsi että on olemassa yksi keino jolla voi vaikuttaa, ja se on käytössä juuri teillä opettajilla: Te voitte puhua nuorisolle ….

  3. tms sanoo:

    Heliumilla lentely ei vain taida vielä toimia kestävästi ja laajamittaisesti. Vedestähän sitä kaiketi pitäisi saada maakaasun sijaan.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Totta, heliumia saadaan vain maakaasua fraktioimalla, siis samalla tavalla fossiliperäinen aine. Mutta käsittääkseni olisi niin että tuo nosteaine ei matkustaessa kulu. Siis, sitä kun kerran täyttää ilmalaivan säiliöt täyteen niin sillä matkustaa sitten niin kauan kuin laiva pysyy ehjänä ??

      Tosisaalta, voisihan sitä ajatella että vety (joka toki olisi halpa ja puhdas kaasu) voisi olla turvallinen nosteaine jo ilmalaivoillekin, kun se kerran on jo turvallinen aine laitettavaksi autojen tankkiinkin. Ilmeisesti ei ole riittävän turvallinen. Wikipedia-sivu (https://en.wikipedia.org/wiki/Airship) joka esittelee vanhojen ilmalaivojen historaa, ja nykyisten kehittely-yrityksiä, antaa kuitenkin ymmärtää että vetylaivoja ei käytetä matkustukseen niiden räjädysriskin takia. Suurin riski vetysäiliöiden räjähtämiselle on sabotaasi: tuo sama artikkeli sanoo, että helium-laiva kestää tulittamista tuliaseilla, ja säilyy kuitenkin riittävän ehjänä niin että se voi palata koti-kentälle. Ilmeisesti vety-laiva ei kestä tällaista, tai mitään muutakaan kipinöintiä…

    2. Ilmaa kevyempää alusta on vaikea tehdä siten että nostekaasua ei lainkaan kuluisi, esimerkiksi kun halutaan laskeutua, nostetta pitää vähentää.

      Helium ja vety ovat tosiaan molemmat ongelmallisia ja kalliita vaihtoehtoja. Kirjoitimme hiljattain paperin jossa selvitettiin vesihöyryn käyttöä nostekaasuna (https://arxiv.org/abs/1803.03111 ). Paperin sovellus oli kantorakettien nostaminen stratosfääriin pallolla jolloin riittää pienempi raketti, mutta hyötykuorma voi toki olla muutakin. Jos halutaan lentää matkalentoa, silloin mukana pitäisi kuitenkin olla lämmönlähde joka muuttaa tiivistyneen veden uudelleen höyryksi, eli kuumailmapallon tapainen rakenne.

      1. Kirsi Lehto sanoo:

        … siis, ilmapallotekniikalla, eli lämpösellä vesihöyryllä, kulkis myös nuo ilmalaivatkin. Se on ainakin turvallista kaasua. Ja HALPAA!!

  4. Aulikki Holma sanoo:

    Aina sanotaan, että Suomen metsät ovat mahtava hiilinielu. Nyt kuuluu kuitenkin hälytyskelloja siitä, että metsät hiilinieluna eivät nykyisellä hakkuutahdilla ja hallituksen uusimpien esitysten toteutuessa tule merkitsemään sen luokan päästövähennystä kuin on välttämätöntä heti ja lähivuosikymmeninä – päinvastoin, ennakoidaan päästöjen 30 prosentin kasvua. Tästä huolesta kirjoittaa tutkija Antti Majava BOS-tutkimusryhmän sivulla.

    ”Heti IPCC:n ilmastoraportin jälkeen seuraavana päivänä 9.10. julkistettiin Suomen metsien inventointitiedot, jotka vahvistavat, että hallituksen ilmastopolitiikka ei ole linjassa YK:n ilmastosopimusten ja IPCC:n raportin kanssa. Jo hyväksytyillä toimenpiteillä päästöt tulevat nousemaan 50 prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2030.

    Mikäli hallituksen ehdottamat ilmasto- ja energiaratkaisujen uudet toimenpiteet toteutetaan, kasvavat ilmakehään päätyvät nettopäästöt silti vielä 30 prosenttia. Kasvu johtuu pitkälti lisääntyvien hakkuiden aiheuttamasta hiilinielun pienenemisestä.”
    https://politiikasta.fi/hallituksen-ilmastostrategia-ei-johda-paastojen-vahenemiseen/

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Moi Aulikki. Tämä metsän rooli hiilitaloudessa on tosi kimurantti kysymys, jossa monet tahot linnoittautuvat joko puolelle tai toiselle, eli väitteisiin että ”metsä on hiilinielu”, tai ”talousmetsä on hiilen lähde”.
      Oikeesti, mihin tuo tasapaino asettuu riippuu ainakin näistä tekijöistä:
      -miten nopeasti metsä kasvaa, ja biomassa lisääntyy.Tähän vaikuttaa metsän hoito, siis noepa uusiminen, ja sopiva harventaminen. Siihen vaikuttaa myös lämpötila, ja hiilidioksidin määrä (kasvua lisäävästi) – ja sitten siihen vaikuttaa myös sellaiset asiat kuin lisääntyvät tuholaiset (esi. kaarnakuoriaiset, ja joku uusi neulas-nunna, ja monet muutkin)…
      – miten isoksi sen annetaan kasvaa — hyvä on jos kasvaa täyteen mittaansa, mutta jos jää tämän jälkeen metsään, niin se alkaa siellä lahoamaan, sikä se välttämättä olekaan enää ollenkaan korjuukelpoista, eikä ainakaan kestävää tukkipuuta
      -miten se käytetään: jos käytetään johonkin mikä heti poltetaan, niin nielu katoaa samalla savuna ilmaan. Jos taas käytetään pitkäikäisiin tuotteisiin, niin hiili pysyy tallessa
      -miten käytetään sivuvirrat, kuten harvennus- ja hakkuujäte: jos näillä vaikka korvataan polttoöljyä, tehokkaalla polttosysteemilla, niin luulisinpa että kokonaispäästö on pienempi

      -sanoinkin tuolla aikasemmassa kommentissa jo, että kaikkea biotuotetta, tai puutuotetta, kuten paperia pitää käsitellä sillai kunnioituksella että sitä ei turhan takia polteta, vaan kierrätetään.

      Lienee niin että ei ole yhtä helppoa ratkaisua. Pitää vaan yrittää, ihan tosissaan saada se yhtälö toimimaan.

    2. Erkki Tietäväinen sanoo:

      Aulikki Holma ja käyttämänsä lähde (Politiikasta -nettijulkaisu) näyttävät ymmärtäneen ihan väärin sen, mitä Luke on sanonut Suomen metsävarojen hakkuu- ja vuosikasvumääristä. Jokainen voi todeta tämän lukaisemalla ajatuksella Luken julkaisun.

      Aulikki Holma ja Politiikasta -julkaisu jakavat tietoa tavalla, joka tuo mieleen trollauksen, tarkoituksella virheellisen tiedon jakamisen yleiseen mielipiteeseen vaikuttamiseksi. Toivottavasti ei ole kyse siitä, vaan asian väärinymmärryksestä. Oli miten oli, ilmaston lämpeneminen on niin tärkeä asia, ettei sen varjolla tule tehdä minkäänlaista politiikkaa, vaan perustaa sanomisensa ja toimenpiteet tutkittuun tietoon eikä yksityisten ihmisten, tässä tapauksessa lehden tekijöiden, mielipiteisiin.

      1. Kirsi Lehto sanoo:

        On se kyllä tosi hämmentävää kun myös Suomen ylin asiantuntija, eli Suomen ilmastopaneeli, ja puheenjohtajansa Markku Ollikainen ihan tosisaan ja toistuvasti julistavat sitä että Suomen metsät ovat muuttumassa hiilen lähteeksi.

        Mutta tässä on nyt varmaan se ongelma, että tuo metsien vaikutus riippuu ainakin niistä neljästä tekijästä, jotka edelliseen kommenttiini listasin. Se yhtälö on vain tasapainotettava niin että hiiltä sitoutuu enemmän kuin mitä sitä poltettamalla vapautuu. Ottaen huomioon myös metsässä mätänevän tavaran.

        1. Minusta näyttää siltä että leijonanosa hakatun puun hiilestä palautuu kiertoon viimeistään muutamassa vuosikymmenessä. Esimerkiksi rakennepuu palautuu nopeammin kuin sadassa vuodessa, koska rakennukset lahoavat ja niitä korjataan ja puretaan. Lisäksi tukkipuustakin merkittävä osa poistuu ennen lopputuotetta sahaustähteenä, sahanpuruna, höylänlastuna ja hukkapätkinä. Joitakin satoja vuosia vanhoja puutuotteita on olemassa, kuten vanhoja kirjoja, japanilaisia temppeleitä ja antiikkihuonekaluja, mutta lienee selvää että niissä kiinni oleva hiilimäärä on ilmakehän kannalta merkityksettömän pieni eikä määrä myöskään näytä olevan kasvamassa ainakaan merkittävästi.

          Näin ollen kysymys hiilinielusta näyttäisi olevan riittävän hyvässä approksimaatiossa sama kuin kysymys metsän sisältämän biomassan hiilestä, ja varmaankin on niin että sen määrä pienenee jos metsää hakataan aiempaa nuorempana.

          Niin se vain karusti näyttää olevan että metsätalous oikeastaan kaikissa muodoissaan on ristiriidassa luonnonsuojelun ja ilmastonsuojelunkin kanssa. Poislukien vain se että jos metsän annettaisiin tulla vanhaksi ja siitä vain osaa hakattaisiin harventamalla, ja lähinnä tukkipuuksi, silloin biodiversiteetti olisi suurempi verrattuna luonnontilaan ja puuta saataisiin talteen ennen sen lahoamista jolloin hiilen sidonta vähän kasvaisi, ja taloudelliset hyödyt tulisivat näiden ympäristöhyötyjen päälle. Mutta tällä hetkellä ollaan hyvin kaukana tällaisesta ideaalitilanteesta, ja näköjään joudutaan taistelemaan etteivät asiat menisi vielä huonompaan suuntaan.

          1. Kirsi Lehto sanoo:

            Hei vaan!
            Nämä lienevät aika vaikeita yhtälöitä.
            Kuitenkin on niin että vain kasvava metsä aktiivisesti sitoo hiiltä. Sitten kun puu tulee niin vanhaksi että se lakkaa kasvamasta, ja saa jonkin tuholaisen (kuten maan nousemasienen, tai kaarnakuoriaisen, tai mesisienen, tai mitä kaikkia niitä onkaan, tai vain kuolee vanhuuttaan) niin se on altis kaatumaan, ja alkaa lahota omia aikojaan siellä metsän pohjalla. Mikään metsä (paitsi jotkut punapuumetsät) ei pysy pystyssä pitkään yli kasvukautensa.

          2. Niin, muistaakseni koulussa opetettiin että metsän ns. sukkessio nollilta kestää Suomessa parisataa vuotta eli sen jälkeen metsä saavuttaa jonkinlaisen stabiilin ikimetsävaiheen jossa hiiltä ei enää sitoudu. Luonnontilassa ainoastaan ajoittaiset metsäpalot ja myrskynkaadot tuovat vaihtelua tilanteeseen ja antavat elintilaa pioneerikasveille ja niistä riippuville eliöille. Jos ihminen pitää tapanaan sammuttaa metsäpalot, hänen kannattaa vähän hakata tukkipuuta jotta ikimetsä ei muuttuisi biodiversiteetin kannalta turhan yksitoikkoiseksi. Tuolla tavalla metsästä saatava puumäärä ei ehkä olisi kauhean paljon pienempi kuin mitä sieltä nykyisin otetaan. Pienempi se varmaan olisi, mutta ei kertaluokkaa pienempi kuitenkaan. Kaupallisesti se olisi arvokasta per painoyksikkö, koska se olisi järeää tukkipuuta. Paperin aikakausihan alkaa pikkuhiljaa olla takanapäin sähköisten systeemien kehityksen takia, joten siinä mielessä tuollaista olotilaa kohti voisi alkaa siirtyä.

          3. Kirsi Lehto sanoo:

            Hiilen sidonnan kannalta tehokkain tilanne on se, että meillä on mahdollisimman paljon biomassaa, joka kasvaa mahdollisimman tehokkaasti. Sen biomassa ei tarvitse olla suurikokoista, sen pitää vain kasvaa. Vaikka se olisi suurta, mutta ei kasva, se ei enää sido hiiltä. Jos se lahoaa, se vapauttaa hiiltä.
            Jotta voidaan pitää yllä mahdollisimman paljon koko ajan kasvavaa biomassaa, sen kasvillisuuden pitää kiertää. Olkoon sitten peltoviljelyä, viherrakentamista, tai metsää. Ja tärkeetä on myös se, että tuotettu biomassa ei lahoa itsekseen hiilidioksidiksi, vaan että siihen sitoutunut energia käytettään jollakin tavalla, siten että sillä korvataan fossiillisen biomassan polttoa.

          4. Äkkiseltään tulee mieleen vain suo ja ehkä järvet sellaisina luontotyyppeinä Suomessa joissa hiilen määrä jatkuvasti kasvaa. Ja tietysti Itämeren pohjan hapeton osa.

            Tietysti jos ajatellaan seuraavaa 50-100 vuoden jaksoa, silloin metsien jättäminen hakkaamatta sitoisi merkittävän määrän hiiltä, koska tällä hetkellä metsät ovat sukkession alkuvaiheessa.

          5. Kirsi Lehto sanoo:

            KAIKKI maaperä, paitsi puhtaat hiekkadyynit ja hiekkaharjujen syvemmät kerrokset, sisältävät myös humusta, eli orgaanista ainesta. Hyvä viljelymaa, tai metsämaa, sisältää sitä paljonki. Viljelytoimin sitä voidaan lisätä ja pitää yllä, tai hävittää.

        2. Erkki Tietäväinen sanoo:

          Olen Kirsin kanssa samaa mieltä siitä, millaiset metsät toimivat parhaiten hiilinieluna. Pari lisäkommenttia:

          Puut käyttävät hiiltä rakenteittensa kuten juuriston, rungon, oksien, lehtien ja neulasten kasvattamiseen. Vanhoissa puissa on suuri hiilivarasto, mutta hitaan kasvun vuoksi ne nielevät hiiltä vähemmän kuin nuoret puut. Ääriesimerkki on kivihiili. Sillä on mainio hiilivarasto, mutta sen hiilinielu on lakannut toimimasta.

          Joidenkin tutkijoiden mielestä päätehakkuumenetelmän sanotaan sitovan pitkässä juoksussa enemmän ilmakehän hiiltä kuin jatkuvan kasvatuksen menetelmä, koska hakkuualueen luontainen taimikoituminen ja puuston uudelleenistutus johtavat ilman hiilen kiihtyvään käyttöön vuosikymmenien ajan.

          Puusta vapautuu hiiltä sen lahotessa ja sitä käytettäessä. Eniten polttamisessa. Olisiko tällä puolella jotain tehtävissä?

  5. Esitän tässä toistamiseen idean ammoniakkitaloudesta. Eli että poltetaan öljyn sijasta ammoniakkia, joka muuttuu palaessaan typeksi ja vedeksi. Ammoniakki tehdään aurinkoenergialla ilmasta ja vedestä, esimerkiksi niin että ensin tehdään vetyä joka sitten yhdistetään typen kanssa Haber-Bosch -reaktorissa. Idea on samantapainen kuin vetytaloudessa, mutta ammoniakki on paljon helpompi aine varastoida ja kuljettaa kuin vety. Ammoniakin haisevuus tarkoittaa että mahdolliset vuodot paljastuvat.

    Ammoniakki, jos sitä tuotetaan riittävästi, voisi korvata öljytuotteet kaikkialla: lämmityksessä, junissa, laivoissa, raskaassa liikenteessä, henkilöautoissa. Moottorit ovat tuttuja polttomoottoreita, vain hieman eri lailla säädettyjä kuin öljytuotteilla toimivat. Jos halutaan polttomoottorien sijaan polttokennoautoja, sekin onnistuu. Joihinkin kennotyyppeihin ammoniakki voi käydä suoraan, tai sitten sen voi ensin hajottaa katalyytillä typeksi ja vedyksi.

    Jos kaikki öljytuotteet halutaan korvata, ammoniakkia pitää tuottaa paljon, ja se vaatii paljon aurinkoenergiaa. Tuotanto voi kuitenkin tapahtua silloin kun aurinko paistaa, koska ammoniakkisäiliö on halpa ja tiivis energiavarasto. Ammoniakkia voisi rahdata tankkilaivoilla kuumista Lähi-Idän maista tänne pohjoiseen, samoin kuin nykyään öljytuotteita.

    Aihetta on näköjään hiljattain joku propagoinut Science-lehdellekin, http://www.sciencemag.org/news/2018/07/ammonia-renewable-fuel-made-sun-air-and-water-could-power-globe-without-carbon .

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Tuo kuulostaa taas varsin nerokkaalle. Se olis puhdasta energiaa, kun hiiltä ei liikutella ollenkaan…
      Ammoniakki olis varmasti hyvä auringon energian sitomismuoto (kuten on hiilivedyt, fotosynteesituotteina, mutta puhtaampi). Loistava ajatus. Mistä johtuu että teollisuus ei ole vielä hypännyt tuon perään? Johtuuko siitä että energiateollisuus suojelee liian ankarsti vanhoja tonttejaan? Vai siitä, että aurinkopaneelien tuotto on vielä niin kallista, että kokonaishinta jää negatiiviseksi?

      1. Nykyisellään Haber-Bosch prosessin tarvitsema vety tehdään reformoimalla fossiilisista hiilivedyistä, eritoten maakaasusta, eli nykyisellään tuotettu ei ole ”puhdasta”, kuten ei nykyinen vetykään. Lannoiteteollisuus on olemassa oleva ammoniakin markkina, ja jos joku toisi markkinoille nykyistä halvemman ammoniakin, se varmaan löisi itsensä läpi. Puhtaasti tuotetun ammoniakin hinta siis pitäisi saada alhaisemmaksi kuin fossiilispohjaisen, sitä kautta se valtaisi ensin lannoitemarkkinan, ja sen jälkeen tie olisi auki käyttää sitä myös polttoaineena. Se ei kuitenkaan ole liene helppoa koska fossiiliset erityisesti maakaasu ovat halpoja ainakin joissakin maissa.

        1. Kirsi Lehto sanoo:

          Tuleekin tässä mieleen nyös sellainen perusasia prebioottisesta kemiasta — joka tietenkin pätee myös nykyiseen biologiaan. Se oli muistaakseni Wächterhauser, hän oli varhaisimpia elämän syntyyn liityvän kemian tutkijoita, joka osoitti että vulkaanisen maaperäkemian tuottaman vedyn avulla olisi ollut mahdollista pelkistää ilman typpeä, mutta ei hiiltä —
          Ja selvähän se: metaanin energiasisältö on 55,5 MJ/kg, ammoniumin 22,5 MJ/kg.

          Joten ammoniaa on helpompi tuottaa kuin hiilivetyjä, jopa mekaanisesti. Ja siihenkin sen energian saa sidottua…

        2. Kirsi Lehto sanoo:

          Muuten, kun helium nykyään erotetaan maakaasusta, niin sehän tarkoittaa että se myös karkaa takaisin taivaan tuuliin, aina kun maakaasua poltetaan. Olisikos sitä mahdollista ottaa talteen piipun päästä 8kuuluu ehkä samaan katagoriaan kuin CO2:n talteenotto)??

          1. Tosiaan suurin osa (luullakseni) maailman maakaasun heliumista karkaa, koska sitä kannattaa ottaa talteen (=otetaan talteen) vain niistä maakaasulähteistä joissa sitä on erityisen runsaasti. Piipun päästä sitä ei varmaankaan enää kannata yrittää napata, mutta jos maakaasu on tarkoitus nesteyttää LNG:ksi kuljetusta varten, siinä kohdassa heliumin varmaan kätevästi saisi siitä irti, koska varmaankin merkittävä osa siitä kaasusta joka ei nesteydy on heliumia.

            Maakaasusta muuten tuli mieleen sellainen juttu että sitähän yleensä pidetään ilmaston kannalta parempana kuin öljyä koska siinä on enemmän vetyä (CH4 versus noin CH2). Mutta toisaalta karannut maakaasu on pahempi kasvihuonekaasu kuin CO2. Kuinkahan paljon maakaasua karkaa esim. Venäjän kaasuputkista? Jos karannut fraktio on merkittävä, onkohan maakaasu silloin niin ilmastoystävällistä verrattuna öljyyn kuin väitetään.

          2. Kirsi Lehto sanoo:

            Mielenkiintoisia seikkoja. Ja noin yleisesti, mielenkiintoista on sekin, että tämä koko yhtälä on niin monisyinen, että ehkä asiantuntijatkaan eivät aina muista ihan kaikkia ottaa huomioon. Kuten sitä että pienistäkin virroista kerty ymerkittäviä osuuksia, kun ne kertautuvat monessa kohtaa, ja kokoajan. Tai että jotkut ”karkaavat” komponentit voivat olla merkittävän kokoisia, eikä kukaan niitä edes huomaa.

            Mutta taas näin kun mainitset tuo kaasujen nesteyttamisprosessin: Luulisipa että siinä pitäisi olla ihan vakioisena talteenotto-putki sekä heliumille että vedylle, koska nehän siitä ainakin ensimmäisnä haihtuvat…

  6. huhhuh sanoo:

    Jonninjoutavia pohdintoja ja rahantuhlausta kun varat ja resurssit pitäisi käyttää oman kauniin planeettamme asuttuna pitämiseen. Kaikki maapallon pilaajat pitäisi lähettää marsiin tai asteroidille mahdollisimman pian.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      … no onneksi tämä jonninjoutava keskustelu ei ainakaan paljoa maksa.

    2. Sen puolesta toimin että nuo toteutuisivat mitä sanot.

      1. Kirsi Lehto sanoo:

        … se on vain niinkin että tuo ihmisten lähettäminen Marsiin, tai asteroideille, sekin veisi energiaa ihan hillittömän paljon…

        1. Laskeskelin tuota energia-asiaa kerran ja muistaakseni päädyin siihen että ihmisen nostaminen avaruuteen ei vie juuri enempää energiaa kuin mitä hän kuluttaisi elinaikanaan maapallolla jos päättää jäädä sinne. Avaruudessa taas sitten aurinkoenergia on saatavilla 24/7 tasaisesti joten se ei enää siellä ole mikään ongelma.

  7. Pentti S. Varis sanoo:

    Kirsi korostaa peltojen oikeata hoitoa hiilinieluiksi. Seuraavassa asiasta lisää näkemyksiä. Taikasana tuntuu olevan humus.
    Ja kyntämisen välttäminen, muun muassa.

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/maaper%C3%A4n-hiilivarasto-t%C3%A4rke%C3%A4-keinot-erilaisia-1.135707

    http://www.ehtaraha.fi/blogi/2582/

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Keinot ovat monet. Periaate on biomassan käyttäminen moneen eri tarkoitukseen, fossiilisen energian sijasta. Tässä kohtaa se olisi lainnoitetypen ja humuksen tuottamiseen. Orgaaninen aine maaperässä toimii laajan ja suuren mikrobiton, sienten, juuristopbakteerien ja pieneliöiden energianlähteenä — ja nämä kaikki taas yhdessä pitävät sen biomassan, eli hiilen, siellä maaperässä.

  8. Pentti S. Varis sanoo:

    Kirsi puhuukin jo pelloista tehokkaina hiilinieluina. Samasta asiasta puhuvat seuraavat keskustelijat taikasanojen ollessa humuksen rakentaminen ja kyntämisen jättäminen. Nestemäinen lannoitus on muistaakseni huono asia turmellessaan hyötykasvin ja sienen symbioottisen verkoston.

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/maaper%C3%A4n-hiilivarasto-t%C3%A4rke%C3%A4-keinot-erilaisia-1.135707

    http://www.ehtaraha.fi/blogi/2582/

  9. Sisarliisa sanoo:

    Jokaisella hengenvedolla, tai oikeastaan ulospuhalluksella jokainen hengittävä eliö tuottaa hiilidioksidia. Toisaalta kasvit tarvitsevat sitä samaa hiilidioksidia kasvamiseen. Nykyinen tuhlaileva elämäntapa vapauttaa hiiltä suuria määriä myös fossiilisista varastoista. Tasapainoon pääsemiseksi kaiken vihreän kasvun lisääminen lienee ainoa keino. Jos ei keksitä fotosynteesikonetta. Kaikki metsät ja metsityskelpoiset alueet kovaan kasvuun, ja puun sivuvirrat (oksat ja latvat ja pinnat) korvaamaan fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Juuri näin! Lyhyesti ja ytimekkäästi. Tuo fotosynteesikoneen keksiminen, joka loienee teknisesti ihan mahdollista (esim. se Haber Bosh reaktio) kuitenkin voi viedä enemmän (fossiilista) energiaa kuin mitä se onnistuu sitomaan. Tähän voi käyttää ainoastaa sellasta laitosta, tai kemiaa, joka toimii ”suoraan auringon valon varassa”. Kuten se Pekka Janhusen ehdottama ammoniakin tuottaminen siellä etelän aurinkoisilla aavikoilla…

  10. Sanoit Kirsi hienosti kirjoituksesi alussa, että ”Itsekin kuitenkin haluaisin, vielä kerran, puhua sen puolesta että jotakin perustavan laatuisia käyttäytymis- ja toimintamuutoksia, tai uusia keksintöjä, varmaankin tarvittaisiin.” Ja erityisesti painotus ”vielä kerran”.
    Itsekin miettiessäni näitä asioita nuoruudestani asti olen sanonut samaa itselleni muutaman kerran 40 vuoden aikana jolloin olen myös toiminut konkreettisesti. Jotenkin olen siis joutunut kuitenkin ohittamaan tuon lupaukseni. Onko tämä jotain ihmeellistä elämänuskoa jota meissä kaikissa on vaikka tulevaisuuden skenaariot ovat kovin synkät.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      … palaan tähän pian …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ihmisen suku

3.10.2018 klo 13.04, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

(more…)

7 kommenttia “Ihmisen suku”

  1. Lasse Reunanen sanoo:

    Neanderdalilaisten katoaminen helppo ymmärtää asuinpaikkojen kautta. Parhaat paikathan ihminen pyrkinyt ottamaan haltuunsa.
    Ihmisten sukupuissa paljon myös päällekkäisyyksiä kun samojen esivanhempien lapset myöhemmissä sukupolvissa lisääntynyt keskenään – usein monta kertaa siten kertaantuneena (osa jopa omien vanhempiensa sisartensa, tai serkkujensa). Myöhemmin kenties helposti selvitettävissä kaikkien lähimmät etäsukulaiset (miten läheiset esivanhemmat kelläkin ollut).

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Totta; eli sukulinjat taaksepäin ja eteenpäin sekoittuvat helposti keskenään. Jostakin olen lukenut että myös tuo fossiilien tunnistaminen lajilleen on vaikeaa, koska yksilöiden väinen vaihtelu voi olla merkittävän suurta.

  2. Päivi P sanoo:

    Olisikohan H.Sapiensin sosiaalisuus voinut koitua neaderdalilaisten tuhoksi? Jos sapiensyhteisöt pitivät enemmän yhteyttä keskenään eli osa väestä vaelsi ahkerasti, se saattoi luoda hyvät olosuhteet tartuntatautien leviämiselle. Uudet mikrobit saattoivat silloin olla neaderdalilaisille naapureille paljon vaarallisempia kuin sapienslaisille.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Tämäkin on mahdollista.

    2. Komppaan. Tämä tartuntatautiasia näkyy nykymaailmassakin, on esimerkiksi mietitty että lentoliikenne voisi edesauttaa tautien leviämistä. Kuitenkaan kovin pahoja epidemioita ei ole lentoliikenteen aikakaudella ollut.

      Olen pohdiskellut seuraavasti. Kuten tunnettua, mikrobit muuntuvat koko ajan, johon ihmispopulaatio vastaa kehittämällä immuniteettia. Parhaiten leviävät sellaiset mikrobikannat joissa sairastunut henkilö levittää tautia pitkään. Letaalit mikrobit eivät tästä syystä yleensä menesty pitkään, poikkeuksena joku ebola jonka leviämisstrategia voi nojata paikallisiin hautausriitteihin.

      Kokonaisen ihmispopulaation lähestulkoon tappava epidemia voi syntyä, kun mikrobi on kehittynyt aikojen kuluessa yhdessä populaatiossa ja siirtyy sitten toiseen. Alkuperäinen populaatio ja tauti ovat käyneet läpi koevoluution, jossa mikrobi ja immuniteetti ovat kehittyneet rinnakkain. Tauti ei ole siinä populaatiossa ollut missään vaiheessa letaali. Mutta tauti saattaa sattumalta olla tappava sellaiselle populaatiolle, jolla ei ole ollut aiempaa kontaktia kyseiseen mikrobiin. Letaalius karsiutuu kyllä ajan mittaan mikrobista pois, mutta ennen sitä suuri osa populaatiosta voi olla sairastunut tautiin ja kuollut.

      Jos näin on, lentoliikenne saattaa itse asiassa suojata meitä tappavilta taudeilta, kun koko maailma on saman mikrobifaunan ja yhteisen koevoluution piirissä. Olisi kiva kuulla asiantuntijan mielipide tästä.

      1. Kirsi Lehto sanoo:

        Tuo uusien tautien tuhoisuus lienee tosi ja monestikin havaittu ilmiö, ja esiintynyt esimerkiksi niissä tilanteissa missä löytöretkeilijät kuljettivat vanhan maailman tauteja uuteen maailmaan, ja koko alkuperäiskansat heikentyivät suurissa epidemioissa.

        Ja lienee niin että varhaisessa maailmassa missä ihmisiä oli hyvin harvassa, he eivät paljon sairastelleet, kun eivät saaneet tartuntoja mistään. Mutta sitten kun kohdattiin vieraita, niin sitten saattoi syntyä tuollaisia pahoja seurauksia… vaikkakin, tämä on nyt ikäänkuin itsensä kumoava ajatus: jos eivät sairastaneet, eivät ne sitten myöskään paljoa mitään tartuttaneet…(eli tarttuvat taudit oli ehditty jo taltuttaa omassakin populaatiossa).
        Oma käsityksenii on että tartuntataudit alkoivat jylläämään vasta siinä vaiheessa kun ihmiset alkoivat elää suuremmissa pysyvissä yhteisöissä – kuten laivoilla, tai kaupungeissa – missä sanitaatio oli huono. Mutta tosiaan – pitäis kysellä joltakin epidemiologilta…

  3. Yksi merkkipaalu on se että milloin teknologiat alkoivat levitä yli heimorajojen, eli milloin Homo sapiensin kulttuurievoluutio astui lajin biologisen evoluution rinnalle ja ohi. Kulttuurievoluution edellytys on että innovaatiot leviävät nopeammin kuin niitä unohdetaan. Sitä edesauttavia mekanismeja voivat olla esimerkiksi ymmärrettävä kieli naapuriheimojen välillä, kaupankäynti ja heimojen väliset avioliitot. Innovaatioiden unohtumisen hidastamisessa puolestaan shamanismi saattoi olla tärkeää, jos vanha shamaani koulutti uuden kuten mestari oppipojan. Ja tietysti joidenkin yksilöiden kyky ylipäätään tuottaa innovaatioita ja kulttuuria oli myös välttämätön edellytys.

    Jotkut Homo sapiensia edeltäneetkin ihmislajit osasivat jo tehdä kivityökaluja ja tulen. Osa kulttuurievoluutioon tarvittavista edellytyksistä näytti siis olevan kohdallaan jo kauan, mutta ilmeisesti jotakin puuttui koska kulttuurievoluutio realisoitui vasta Homo sapiensissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Matkalla Marsiin

28.9.2018 klo 11.46, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Täällä Turun liepeillä, Tuorlan tiedekseksuksen ja planetaarion puitteissa, on jo jonkun aikaa suunniteltu matkaa Marsiin. Ei tosin ihan todellista, vaan sellaista köyhän miehen versiota, joka toteutetaan mielikuvituksen voimalla. Tarkoitus on kuitenkin luoda sellaiset todellisen näköiset lavasteet, että elämys on vähintään oikean tuntuinen, lukuunottamatta sitä että meiltä puuttuu mikrogravitaatio, tyhjö, kova avaruussäteily, ja noin vuoden pituinen eristys Maasta. Mutta kuvitteellisesti päästään käsittelemään Marsin haasteita.

Tarkoituksena on tarjota pelaajaryhmille kolme erillistä live-roolipeliä, jotka sijoittuvat Mars-matkan eri vaiheisiin. Kukin peli sijoittuu tiettyyn kohtaan Mars-matkaa, missä pelaajat kohtaavat tuttuja toimeentulon kysymyksiä uudessa ja haasteellisessa avaruusympäristössä. Näillä erilaisilla sisällöillä nuo pelit ovatkin jo monella tavalla opettavaisia kokemuksia, eli kuuluisivat edu-larp-pelien kategoriaan. Pelien taso on suunniteltu vastaamaan suunnilleen lukiotason oppilaiden tieto- ja ymmärrystasoa; tosin tasot ovat helposti tuunattavissa joko vaikeampaan tai helpompaan suuntaan.

Pelit toteutetaan n. kymmenen hengen miehistöjoukkueella, johon kuuluu erilaisia asiantuntijoita: Kapteeni vastaa koko ryhmän toiminnasta, mekaanikko ja navigaattori/viestivastaava edustavat tekniikan ja IT-alojen tuntemusta; Mars-tutkijat ja puutarhuri edustavat biologiaa ja geologiaa; lääkäri, sairaanhoitaja, psykologi ja kokki taas edustavat terveyden asiantuntemusta. Täten pelaajat tulevat pelitilanteeseen kukin oman ”asiantuntija-roolinsa” kautta, ja joutuvat toteuttamaan omaa oletettua asiantuntemustaan haastavassa Mars-missioympäristössä. Lisäksi pelin roolituksessa haastetaan myös erilaisia persoonallisuustyyppejä ja totuttuja sukupuolirooleja.

Tällä kuvitteellisella avaruusmatkalla pelaajat tutustuvat avaruusmatkojen perusteisiin, ja moniin muihin tieteisiin, kuten biologiaan, terveystieteeseen ja elämän ylläpitojärjestelmiin liittyvät asiat. Lisäksi työstetään muita teemoja kuten ryhmädynamiikkaa ja kanssakäymistä, yhteispeliä, arvokysymyksiä, stressin sietoa, ongelmanratkaisua, terveellisen elämän perusteita, elinympäristön laatutekijöitä ja jätteiden kierrätystä, sekä kestävää elämäntapaa, sekä kulttuuriperintöämme.

Peli 1. ”Kiertoradalla”.

Peli pelataan planetariossa, joka on lavastettu avaruusalukseksi. Rekvisiittana käytetään kuvamateriaalia avaruusasemilta, ikkunanäkymänä Marsin pintaa kiertoradalta katsottuna, ja tutkimusaineistona  kuvamateriaalia Marsin pinnalta.

Avaruusalus on ollut matkalla Maasta lähdön jälkeen jo 8 kuukautta ja 15 päivää. Viimeisten 15 päivän ajan se on kiertänyt LMO:lla, eli matalalla kiertoradalla Marsin ympärillä. Peli käynnistyy rutiininomaisten perustoimintojen merkeissä: miehistö huolehtii että heidän ”omat reviirinsä” ovat toiminnallisia. Viestitetään maahan sijaintia ja sen hetkisiä ilmakehähavaintojen ja valokuvien tuloksia; samoin aluksen omat logitiedot ravinnosta, kaasujen koostumuksesta, ravinnon ja polttoaineen tilanteesta.

Lennon tehtävänä on pitää asiantuntijamiehistö Marsin läheisyydessä, ottamassa vastaan havaintoaineistoa, jota Marsin pinnalla liikkuvat robotit lähettävät, arvioida sen merkitystä ja tehdä johtopäätöksiä. Jos pinnalta löytyisi jotakin erittäin merkittävää, joka tarvitsee esimerkiksi näytteenottoa tai ihmisten tekemään havainnointia, miehistön olisi tarkoitus laskeutua alas tekemään tutkimusta.

Tähän ei haluta lähteä kevein perustein, sillä aluksessa ei ole tarpeeksi polttoainetta sekä kiertoradalle nousemiseen että kotiin palaamiseen, vaan hahmot joutuisivat jäämään toistaiseksi Marsiin aiemmin robottien pystyttämään tukikohtaan, ilman varmuutta kotiin pääsystä. Lisäksi laskeutumiseen liittyy omat turvallisuusriskinsä. Toisaalta laskeutuminen saattaisi myös tuoda koko luonnontieteelle suuren läpimurron Mars-tutkimuksessa: Esimerkiksi varma havainto edelleen elossa olevasta mikrobeista olisi sellainen syy, jota varten laskeutuminen tehtäisiin. Kuitenkin asiasta pitäisi ensin saada riittävästi todisteita, ja hyvin tarkka sijainti kaukokartoituksen avulla. Lisäksi pitkäaikaisen oleskelun riskinä on Marsin saastuminen maasta peräisin olevilla mikrobeilla.

Päätös laskeutumisesta pitää tehdä pelin kuluessa; polttoaine ei riittäisi nousuun takaisin kiertoradalle. Jos laskeutumispäätöstä ei tehdä, aluksen täytyy lähteä pelin lopussa paluumatkalle. Pelin loppuvaiheessa kokoonnutaan neuvonpitoon jossa käsitellään päivän raporttia ja mission tilannetta; kapteeni johtaa neuvonpitoa:

Lennon ylläpitokysymykset:

-ratkaistavia ongelmia: mitä tehdään kasvavalle jätevuorelle, joka koostuu lähinnä kulutustarvikkeiden pakkauksista: se on muovia ja foliota, käytettyjä pattereita ja metalliesineitä. Ratkaisu täytyy keksiä ennen Marsiin laskeutumista, koska ylimääräistä tai tarpeetonta ympäristökuormaa ei pidä viedä Marsiin.

-millaisia uusia henkisiä tai kulttuurisia asioita voitaisiin harrastaa mielialan kohottamiseksi? Miten motivoidutaan tekemään pakolliset kuntoharjoitukset.

– keskustelua siitä miksi on lähdetty matkalle. Mikä on mission merkitys tieteelle, tai miehistön jäsenille henkilökohtaisesti. Halutaanko jäädä, vai halutaanko palata. Mitä kaivataan eniten Maasta?

Tieteelliset kysymykset:

-mitä arvellaan Marsista kerätyn datan sisällöistä, ja mission jatkosuunnitelmista?

-keskustellaan laskeutumisen ja kotiin palaamisen vaihtoehdosta; päätökseen tarvittaisiin yksimielisyys. Onnistunut laskeutuminen ja ainakin jääminen Marsiin pidemmäksi aikaa edellyttää vahvaa motivaatiota koko miehistöltä

-jos päätetään laskeutua, miten voidaan järjestää miehistön elossapitojärjestelmä: miten pitkään voidaan tulla toimeen ”eväillä”; halutaanko heti ryhtyä tuottamaan elintarvikkeita paikan päällä (tutkijat selvittävät muille miten ja millaisella aikataululla tämä voisi tapahtua)

Pelin päätteeksi päätetään joko laskeutua, tai palata kotiin: Molemmat tapahtuvat järisyttävän äänitehosteen avulla.

Haasteita matkalla:

  • Rajoitetun tilan käyttö ja ryhmän sopeutuminen yhteisöllisyyteen.
  • Hyvin hidas yhteys Maan lennonjohtoon (=pelinjohtoon), viive puheenvuorojen välillä molempiin suuntiin.
  • Yksipuolinen (levä + säilyke) -ruoka jo väsyttää; miten voidaan parentaa ruokavaliota? Puutarhuri tuottaa pöytään huippuarvokkaita salaatteja, joita jaetaan hyvin tarkasti kaikille, lehti kerrallaan.
  • Mitä tarvitaan ihmisten elämän ylläpitoon, ja miten näitä aineita voidaan tuottaa? Ravintoa tuotetaan sirkka- ja kala-akvaariossa, jätteitä kierrätetään.
  • Mikä Marsissa kiinnostaa? Miksi ihmiset haluaisivat lähteä sellaiselle tutkimusmatkalle?
  • Mitä tarvitaan yhteisön sosiaaliseen hyvinvointiin ja jaksamiseen stressaavissa olosuhteissa?
  • Edessä olevan mission suunnittelu: mitä Marsista haetaan ja halutaan löytää, miten siellä toimitaan turvallisuuden, selviytymisen ja ympäristön suojelemisen takia.

 

Peli 2: Saapuminen Marsiin

Planetaariosali on sisustettu Mars-aseman keskushalliksi, jossa suurin osa toiminnoista tapahtuu. Kupuun heijastettu maisema näyttää ikkunoista näkyvää Mars-maisemaa ja tähtitaivasta. Sivutiloissa on aputiloja, kuten osiossa 1. Tässä skenaariossa on käytössä myös pieni kasvihuonemoduli ( = kasveja lampun alla), sekä näyttöpäätteiden avulla lavastetut kasvihuone ja kala- ja sirkka-akvaariot; näitä hoidetaan virtuaalisesti samojen tietokone-päätteiden välityksellä.

Mars-mission miehistö saapuu paikalle lavastetuissa avaruuspuvuissa, ja asettautuu asumaan. Syödään ensimmäinen yhteinen ateria Marsissa, samaa avaruusruokaa kuin matkalla. Miltä tuleva missio näyttää? Kuinka pitkä se on? Ryhmä on hyvin innostunut ja motivoitunut.

Kukin ottaa vastuulleen omat tehtävänsä; yhteisön asiantuntemuksen avulla aletaan pystyttää toimivaa elämäntapaa, missä tuotetaan ruokaa ja happea, kierrätetään jätteitä, sovitaan yhteisön yhteisistä tavoista, ja käynnistetään tutkimusta. Terveysasiantuntijat koettavat pitää yllä ryhmän terveitä elämäntapoja, mutta yksipuolinen ympäristö on hyvin haasteellinen.

Mars-modulia hallinnoi keino-älyn hoitama valvontasysteemi (pelinjohto), joka toistuvasti käynnistää Red-Alert –hälytyksen, ja ilmoittaa erilaisista vioista tai ongelmista, joita aseman olosuhteisiin tai laitteisiin ilmestyy. Ongelmia syntyy esimerkiksi siitä, että miehistö ei aivan vastaa sitä, mitä on oletettu. Miehistön pitää osata reagoida näihin hälytyksiin ja korjata viat.

Peli tähtää siihen että ryhmä löytää kestävän yhteisen elämäntavan – tai sitten, jos sitä ei löydy niin yhteisö tunnistaa että se ei onnistu, se ”tuhoutuu”.

Haasteita Marsissa:

  • Samat tekniset haasteet kuin osassa 1. Tiedostetaan myös ilmakehän ja paineen merkitys: ulkona liikkuminen pitää tehdä avaruuspuvussa.
  • Sosiaalisen kanssakäymisen haasteet pienessä suljetussa yhteisössä
  • Miten rakennetaan toimiva, kierrätykseen perustuva ekosysteemi hyvin erilaisissa olosuhteissa?
  • Ruuantuotannon perusteet: sirkkojen, levien, kasvien, ja kalojen kasvatusmentelmät
  • Terveelliseen elämän ja hyvinvoinnin perusteet: ravinto, vesi, happi, suoja, yhteisö
  • Eri asiantuntijoiden yhteistyön tarpeellisuus ongelmien ratkaisussa
  • Teknisten ongelmien ratkaisu (esim. vuotavat putket tai ilmalukot) yksinkertaisilla välineillä? Ongelmien kiireellisyyden ymmärtäminen (esim. kahden edellä mainitun kiireellisyysjärjestys)
  • Marsista löydetään erilaisia arvokkaita resursseja, ja tässä arvioidaan niiden tärkeyttä ja arvokkuutta: Resursseja ovat esim. valo, vesi, ravinteet, jalometallit; ympäristön ja mahdollisten ”Mars-mikrobien” suojelu

 

Peli 3: Kotona Marsissa

Mars-siirtokunnan miehistö on tottunut asuttamaan pientä moduliaan. Kasveja on enemmän; ruokalajeiksi on vakiintunut spirulinapasta, kylmäkuivatut sirkat ja kuivakeksit. Ongelmana on, että maasta tuodut tarvikkeet ovat vähenemässä; Maa lähettää huoltolennon, mutta lento ei ole vielä lähtenyt, ja sen matka tulee kestämään vähintään viisi kuukautta. Pelaajat koettavat motivoida Maan yhdyshenkilöt lähettämään se mahdollisimman pian. Mars-miehistö joutuu tekemään tosi-TV ohjelmia, jotta huoltolennon rahoitus onnistuisi, ja he miettivät kovasti miten saisivat tehtyä hyvin kaupaksi menevää ohjelmaa heidän hyvin yksitoikkoisesta elämästään. Ohjelmien tuottaminen on haasteellista, myös eettisesti.

Miettivät uusia ruuantuotto-mahdollisuuksia: kalat ja sirkat kasvavat. Joku kiintyy kaloihin, niitä ei saisi siis syödä. Joku kaipaa pihviä, haluaisi perustaa keinolihakasvattamon, koettaa saada sellaisen tuotua maasta. Mitkä ovat ehdot sen toteutumiselle? Rahoitus? Osaaminen? Perustuotannon riittävyys? Joku on täysin kyllästynyt ruokaan, tai koko Marsissa olemiseen. Paniikkikohtauksia, miten ryhmä koettaa selvitä niistä yhdessä. Pyritään rakentamaan kestävä yhteisö.

Haasteita Marsissa:

  • Suunnitellaan miten ruuan tuotantoa voisi järjestää lisää: Mikä on mahdollista, mikä ei ole? Ryhmä miettii uusia ratkaisuja; Mars-tutkijan pelaajahahmo palauttaa muut realiteetteihin.
  • Tulevaisuuden ajatteleminen on haasteellista: Miten voi sopeutua siihen että elämä jatkuu tällaisena, vieraalla planeetalla, loppuun asti? Miten tehdään elämä mahdollisimman mukavaksi ja mielekkääksi? Tarvitaan positiivista psykologiaa.
  • Mietitään, mistä ihmisen tai eliökunnan elämää ylläpitävä ympäristö muodostuu? Mitä tulee mieleen vanhasta kotiplaneetasta? Mitä siellä oli hyvin, mikä oli korvaamattoman ihanaa? Mietitään, millaisia virheitä Maan ihmiset tekevät Maan ekosysteemien vahingoittamisessa. Miten Maassa pitäisi elää?

Pelien ohjaus ja toteutus

Kaikkia pelejä ohjaa sivuhuoneessa oleva(t) pelin ohjaaja(t), joka on yhteydessä pelaajiin sekä tietokoneen että kaiuttimen välillä. Pelinohjaaja hoitaa pelissä Maan lentokeskuksen roolia. Kiintoisa sovellustekijä on että keskustelu Maan (=pelinjohdon) kanssa tapahtuu molempiin suuntiin n. 5 minuutin viiveellä, johtuen oletetusta pitkästä välimatkasta Maan ja Marsin välillä; tämä yhteysaika on juuri nyt varsin optimaalinen, mutta on pidentymässä kun Maa ja Mars ovat etääntymässä toisistaan.

Turun yliopiston astrobiologian opiskelijoiden kurssitöinä on tuotettu jo suurin osa kirjoitelmista, joista on tarkoitus koostaa ja editoida pelien taustalukemisto. Lukemistossa kerrotaan mm. Aurinkokunnan planeettojen kiertoradoista ja etäisyyksistä, avaruuslentojen mekaniikasta ja rakettiyhtälöistä, polttoaineenkulutuksesta ja navigoinnista kiertoradoilla, erilaisista säteilyn muodoista, painovoiman vaikutuksesta ihmisiin ja muihin eliöihin, avaruusolosuhteiden aiheuttamista terveys- ja mielenterveysriskeistä, ruuan ja hapen tuotannosta avaruusolosuhteissa, ravinteiden kierrätyksestä, Marsin olosuhteista, toimivista ekosysteemeistä ja planeettojen suojelun periaatteista.

Tämän tyyppinen elämyksellinen ”avaruusmatkailu” sopisi ehkä hyvinkin lukion uuden opetussuunnitelman mukaiseen, aineryhmärajat ylittävään opiskeluun, jossa useiden opettajien ohjaus ja osaaminen olisi opiskelijoiden käytössä. Tämä opetusmuoto tarjoaisi oppimista käytännössä, koulun ulkopuolisessa maailmassa, sekä koulun ja korkeakoulun yhteistyötä.

Tämän Mars-matkan toteuttaminen, kuten niin monen muunkin hauskan jutun toteuttaminen on kiinni vain rahoituksesta. Toistaiseksi rahoittajatahot eivät vielä ole lämmenneet ajatukselle. Heiltä taitaa puuttua mielikuvitusta.

12 kommenttia “Matkalla Marsiin”

  1. Anne Liljeström sanoo:

    Aivan supermielenkiintoinen hanke! Kumpa se saisi rahoitusta, tiedän vähän vanhempiakin tyyppejä jotka lähtisivät tuonne ilomielin.

  2. Koistinen sanoo:

    Kun Nasa pian alkaa toden teolla toteuttaa Mars – lentoaan, rahoittajatahot kirkuvat tähän projektiin mukaan! Ihmiskunnan tärkeimmän projektin mallintaminen ansaitsee rahoituksen!

  3. Juhani Harjunharja sanoo:

    Sen verran tosi mielenkiintoista, että otamme asian käsittelyyn tiedoksiantona sekä Utsjokisuun ja Karigasniemen koulujen että Deatnu-ravintolan ”Matkailua maankamaralla maailmankaikkeuteen”- tapahtumissa. Utsjokisuu 4.10,, Karigasniemi 5.10. ja Deatnu 13.10.. Erinomaista jatkoa sinne Turkuun!

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Kiitos…. ehkä vielä joskus mennään yhdessä Marsiin…

  4. tms sanoo:

    Olihan kiintoisa esittely. Ehdin jo miettiä peliä ja sen teemaa melkein saman verran, kuin varsinaiseen lukemiseen meni. Eiköhän se ole sitten joukkorahoituksen paikka?

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Kiitos tästäkin kommentista. Itsekin näkisin tässä aika ison ja hauskan tuotteistamisen mahdollisuuden, mutta me tutkijaresut olemme vain aika taitamattomia näiden kaupallisten rahoitusmuotojen hakemisessa. Tervetuloa mukaan keskustelemaan ja tuotteistamaan….

  5. Selvästi paljon hyviä ja maalaisjärkeviä ajatuksia takana näissä. Alla joitain kommentteja.

    Peli 1. Asetelma jossa kiertorata-alus voisi optiona myös laskeutua ei kuulosta realistiselta, koska laskeutumisen vaatimat laitteet painavat paljon ja niitä ei olisi pantu mukaan turhan takia. Ajatus että miehistö katsoo pinnalla kulkevien robottien dataa on hyvä, mutta oikeasti he varmaan myös teleoperoisivat niitä ja olisivat sitä kautta virtuaalisesti läsnä pinnalla ilman tarvetta laskeutua. Teleoperoinnin avulla avaruuslentäjä voisi saada jopa paremman ja ”kouriintuntuvamman” kuvan Marsista kuin konsanaan pinnalla kankeassa avaruuspuvussa kävelevä kollegansa. Teleoperointiin tarvitaan iso antenni ja tehokas radio kiertorata-aluksessa, mutta sellaiset on sinne helppo järjestää. Etäisyyden lyhyys takaa reaaliaikaisen vasteen. Kiertorata-alus voisi Marsin sijaan optiona miettiä laskeutuimista Phobokseen. Siinä voisi olla pieni riski kolaroimisesta jne., mutta takaisin kyllä pääsisi.

    Ilmeisesti pelin 1 aluksessa on keinopainovoima. Jos niin on, silloin Marsia ei katsoa fyysisestä ikkunasta vaan videokameran läpi, koska alus pyörii aika haipakkaa. Detalji.

    Peli 2. Pölyjen pyyhkiminen ulkona olevasta aurinkopaneelikentästä olisi yksi nakki, en tiedä kuinka suosittu sellainen.

    Ylipäätään pelillistämisen haaste taitaa olla että avaruusmatkailun aikaskaalat ovat pitkiä ja peli taas on niihin verrattuna hyvin lyhyt. Yksi tapa voisi olla että pelissä on kello ja kalenteri joita pyöritetään välillä eteenpäin nopeutetusti. (Eikö voisi tehdä pelin sijaan oopperaa.)

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Täytyy myöntää että tällaisella mielikuvitus-formaatilla ei päästä ihan todellisuutta vastaaviin tilanteisiin; mainitsemasi teleoperointi tulisi ainakin tällä meidän setupilla jo kohtuuttoman vaikeaksi. Tarkoituksena olisikin kuitenkin vain laittaa tämä pelaajaporukka tilanteisiin, missä he joutuvat ensin lukemaan, sitten katselemaan ja ajttelemaan näitä aiheeseen liittyviä tilanteita, ja sitä mitä hengissä selviytymiseen tarvitaan, millään planeetalla.

      Tuo aurinkopaneelien puhdistus on kyllä hyvä idea. Saavat mennä pesemään tiedekeskuksen ikkunoita ulkoapäin, pakkasessa…
      Ja phobokseen ei kannata mennä kun siellä ainakaan ei ole elämää…

      1. Teleoperointiin liittyen, radio-ohjattavia (RC) leluja on paljon, autoja, veneitä, helikoptereita, esim. https://m.motonet.fi/fi/kategoria/2990/303625/Radio-ohjattavat . Hinnat muutamia kymppejä. Voisivat lennellä ja ajella pihalla tai jossain hiekkalaatikossa.

        1. Kirsi Lehto sanoo:

          Joo, tuohan onkin hyvä lisä tähän konseptiin… itte en oikein tunne tuota lelujen moninaista maailmaa.

      2. Kun nyt ajattelen asiaa uudemman kerran, niin tuon laskeutumis/paluupäätöksen pelillistäminen Marsin kiertoradalle tuntuukin erittäin hyvältä idealta. Päätös kuuluu viime kädessä niille avaruuslentäjille jotka ovat ottamassa henkilökohtaista riskiä, ja pelin kautta heidän päänsä sisään voidaan ikäänkuin katsoa ennakolta. Silloin peli ei olekaan huono kopio epätäydellisesti tunnetusta todellisuudesta, vaan tapa luodata yhtä Mars-tutkimuksen aspektia syvemmin kuin mitä tussitaululla ja seminaareissa on mahdollista.

        1. Kirsi Lehto sanoo:

          NO HYVÄ!!

          Onhan se Marsiin meno oikeastikin HYPPY TUNTEMATTOMAAN, ja ehkä sitä olis ihan terveellistä ja turvallista pelata ensin mielikuvituspelinä.

          Toisaalta, jotta tuo peli tulisi edes hiukankin vakavammaksi, sitä pitäis pelata edes useita päiviä, niin että pelaajat ehtisivät edes hiukan kyllästymään suljettuun tilaan ja pelikavereihinsa. Ja vielä vakavammaksi se tulisi jos sitä pelattaisiin Pyhäsalmen kaivoksen pohjalla, mistä ei voisi päästä pois ennenkuin päätetään nousta hissillä ylös… josko sittenkään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Säiden armoilla

23.8.2018 klo 23.59, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Me länsimaiset rikkaat ihmiset uskomme olevamme jo sillä tavalla itsellisiä, että pärjäämme hyvin kaikenlaisissa luonnon olosuhteissa. Oma elinympäristömme on enimmäkseen hyvin mukavaa, sopivaa ja elinkelpoista. Selviydymme myös vaikeammista tilanteista, kuten vaikka talvesta tai helteestä, koska osaamme pukeutua ja suojautua sopivasti.

Mutta tämä taitaa olla vain jonkinlainen illuusio. Illuusio johtuu siitä, että viimeiset 12 000 – 10 000 vuotta, eli niin kauan kuin ihminen on saanut elintarvikkeensa maataloudesta, planeetan ilmasto on ollut leuto ja suotuisa; tämän ajan olemme eläneet lämmintä välivaihetta viimeisimmässä jääkausisyklissä. Tämä aikana olemme rakentaneet länsimaisen mukavan elämäntavan ja yhteiskuntarakenteen, joiden oletamme olevan pysyviä ja itsestään selviä asioita.

Nykyisen ilmastonmuutoksen myötä tuo jääkausien sykli lienee nyt kokonaan katkennut. Planeetta ei siis ole palaamassa uuteen jääkauteen, ei ainakaan lähitulevaisuudessa. Tämä on tietysti hyvä uutinen: ihmisen elämä täällä pohjoisella leveysasteella kävisikin aika haastavaksi, jos ilmasto lähtisi nopeasti jäähtymään.

Mutta ei tämä ilmaston lämpeneminenkään ole mikään helppo vaihtoehto. Nyt on jo nähty, että pienetkin muutokset kesän sääoloissa voivat merkittävästi alentaa satokauden tuotantoa. Toistaiseksi, huonosta viljasadosta selvitään varastoja syömällä. Useamman heikkosatoisen kesän jälkeen tilanne kuitenkin sattaa käydä ”aika huolestuttavaksi”.

Pidemmällä aikavälillä voidaan ennustella skenaarioita, missä lämpötila nousee, jäätiköt pikkuhiljaa sulavat, ja merenpinta nousee merkittävästi (aiemmissa ilmastonvaihteluissa tämä nousu on tapahtunut hyvin jyrkästi, https://en.wikipedia.org/wiki/Quaternary_glaciation#/media/File:Vostok_Petit_data.svg). Asuinkelpoinen kuiva maa-ala kutistuu vähitellen kolmasosaan nykyisestään. Eteläisemmät alueet kuumenevat ja kuivuvat, ja nykyisen kaltainen ravinnon tuotanto käy siellä mahdottomaksi. Monet kuolevat nälkään, tai joutuvat lähtemään liikkeelle kotiseuduiltaan, paremman toimeentulon toivossa.

Ihmisen kulttuurihistorian puitteissa nämä olisivat ennennäkemättömän suuria mullistuksia.  Mutta ihmisen lajin historiassa suuria ilmaston muutoksia on nähty ennenkin. Jo varhaiset esi-isämme elivät säiden armoilla, ja joutuivat sopeutumaan suuriin olosuhteiden muutoksiin.

Oma kehityslinjamme erosi isojen apunoiden linjasta, ja simpassi-serkuistamme, n. 6 miljoonaa vuotta sitten, siksi että Afrikan sademetsät laajalti kuivuivat, ja muuttuivat savanniksi. Tämä muutos liittyi ilmaston jäähtymiseen, ja jäätiköitymiseen napa-alueilla. Meren pinnan laskun ja Gibraltarin salmen kohoamisen myötä jopa Välimeren allas kuivui suola-aavikoksi noin 200 000 vuoden ajaksi.

Viimeisimmän, 2,5 miljoonaa vuotta sitten alkaneen jäätiköitymisen ajan (eli Pleistoseenin) aikana lukuisat jääkaudet ovat vaihdelleen lyhyenpien lämpimämpien jaksojen kanssa. Viimeisen 400 000 vuoden aikana, eli ihmisen lajin olemassa olon aikana, jääkaudet ovat toistuneet neljä kertaa, noin 100 000 vuoden sykleissä. Ne ovat laskeneet meren pintaa  ja alentaneet lämpötilaa koko planeetan alueella, myös eteläisillä leveysasteilla, missä varhaiset esi-isämme ovat asustaneet. Suuret ilmastonmuutokset ja vaikeat elinolot ajoivat esi-isiämme liikkeelle, aina uudelleen, ja pitkienkin matkojen taakse, etsimään uusia selviytymisen mahdollisuuksia.

Varhaiset ihmisen sukuiset vaeltelivat pitkin planeettaa:  Home erectus ja H. denisovans vaelsivat kaukoitään, Kiinaan ja Indonesiaan jo ehkä n. miljoona (tai 500 000) vuotta sitten, neanderthalin ja denisovan ihmiset taas pohjoisen suuntaan, Eurooppaan ja Siperiaan, noin 400 000 vuotta sitten. Nykyihminen, Homo sapiens, vaelteli Afrikan savanneilla ainakin jo 300 000 vuotta sitten, mutta esiintyi myös Lähi-Idässä jo 177 000 vuotta sitten, ja Arabian niemimaalla 85 000 vuotta sitten.  Ei tarkkaan tiedetä missä hän polveutui esi-isästään H. erectuksesta, missä läheiset sukulaislajit risteytyivät keskenään, tai miten eri ihmislajit vaeltelivat pitkin planeettaa aikojen kuluessa. Tätä historiaa esittelee Kate Douglas artikkelissaan Our Asian Origins (New Scientist 2018, 3185, 29-31).

Ihmisen laji on kuitenkin aina elänyt suhteellisen viileän ilmaston olosuhteissa.

Ennen ihmisen aikaa, vielä n. 50 miljoonaa vuotta sitten, ilmasto oli kuitenkin niin lämmin, että suuri osa Skandinaviaa oli meren peitossa. Itseasiassa, viimeisen 300 miljoonan vuoden aikana, eli sinä aikana kun suurikokoisia eläimiä on ollut olemassa kuivalla maalla, ilmasto on ollut lähes koko ajan niin lämmin, että planeetalla ei ole ollut ollenkaan jäätiköitä. Merenpinnat ovat olleet noin 100 metriä korkeammalla kuin ne ovat nyt. Eliökunta on ollut runsas ja hyvin monimuotoinen, lukuunottamatta niitä aikoja, jollain suuret luonnonmullistukset ovat aiheuttaneet massasukupuuttoja. Niiden jälkeen uudet lajistot ovat aina nopeasti vallanneet vapaiksi jääneet ympäristöt ja ekolokerot. Eliökunnalla on suuri kyky sopeutua muuttuviin oloihin.

Ihminen ei kuitenkaan kestä kovinkaan korkeita lämpötiloja, ei sellaisena pysyvänä olotilana, joka tasapainottaa elimistön samaan lämpötilaan. Jo +35 oC lämpötilat alkavat olla hengenvaarallisia, jos ilman kosteus on korkea, niin että henkilö ei voi jäähtyä hikoilemalla. +47 oC alkaa olla hengenvaarallinen, vaikka kosteus olisi matala. Tässä ovat siis meidän lajimme selviytymisen rajat.

 

 

 

8 kommenttia “Säiden armoilla”

  1. 300 miljoonan, ei 300 000:n.

    Olen kuullut toisaalta sanottavan että ihminen on trooppinen laji joka tykkää lämmöstä, ja että hikoilukyky on siitä osoitus. Se tarkoittaa lajin alkukotia. On totta että kun ihminen lähti vaeltamaan muille mantereille, hän ei ylenkatsonut viileitäkään ympäristöjä. Varmaankin koska siinä vaiheessa käytti jo vaatteita ja tulta.

    Kasvihuoneilmiön pitäisi periaatteessa antaa ilmasto jossa noin 30 asteen trooppinen ilmamassa on levittäytynyt nykyistä laajemmalle alueelle, ja jossa on nykyistä sateisempaa ja jonkin verran pilvisempää koska ilman kyky sisältää kosteutta kasvaa jyrkästi lämpötilan noustessa.

    Ehkä voisi olla niin että jos lämpeneminen on senverran nopeaa että merien pintalämpötila ei ihan pysy vauhdissa mukana, silloin tuo sateisuuden nousu kenties viivästyy ja lämpeneminen saattaa tilapäisesti kiihtyä jos pilvisyys vähenee kun ilma on lämmintä ja vesi siihen verrattuna vielä viileää. En tiedä onko nyt käynnissä oleva kasvihuonekaasujen nousu riittävän nopeaa siihen että tällainen mekanismi olisi vaikuttamassa.

  2. Liittyen otsikkoon Säiden armoilla, olen joskus miettinyt että jos tekisi maailmankartan jossa plotataan mikä on se prosentti vuoden tunneista kun ulkona on viihtyisät olosuhteet, esimerkiksi että lämpötila välillä +12..30 C, ei sada, ei pimeä, ei kova tuuli, ei räkkää. Ja yrittäisi tehdä kyseisen kartan myös menneiden vuosisatojen ajalta jossa esimerkiksi pikkujääkausi on jotenkin mallintamalla huomioitu. Ja sitten katsoisi löytyykö korrelaatiota sen suhteen millä alueella kulloinkin kulttuurin ja tekniikan kehitys eteni nopeiten. Arvelen että korrelaatio olisi aika vahva aina noin 1800-luvun lopulle asti, jolloin saatiin käyttöön sähkövalo.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Luulisinpa että korrelaatio olisi ihan ehdoton.

  3. Yllä viittasin siihen että ihminen on trooppinen laji. Toisaalta on totta sekin että Homo sapiens sopeutuu tarvittaessa varsin kylmiinkin oloihin, joko käyttämällä vaatteita tai ilman niitä, kuten Tulimaan Yaghan-alkuperäiskansa ja heidän naapurinsa joita mm. Darwin tutki 1800-luvulla, https://www.theguardian.com/science/2015/jan/11/chile-biocultural-centre-charles-darwin-scientific-research .

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Lämpötiloihin voi sopeutua sekä fysiologisesti että vaatteiden avulla, mutta jos olosuhteet ovat pimeät, tai lumiset, tai sataa, niin silloin ei ulkosalla puuhailla mitään kovinkaan tarkkaa- eikä myös sisätiloissa, niin kauan kun ei ole olemassa sähkövaloa.

  4. Erkki Tietäväinen sanoo:

    Ihminen on ainoa luonnon luoma, joka on pyrkinyt ja päässyt ravintoketjun huipulle ilman, että evoluutio olisi luonut sille riittäviä fyysisiä saalistajan ominaisuuksia. Sen sijaan ihmiselle on kehittynyt muita petoja korkeampi äly. Tämän älyn avulla ihminen on korvannut fyysiset saalistajan vajavuutensa oppimalla valmistamaan ja käyttämään aseita. Siis metsästämään.

    Saman älyn avulla ihminen on pärjännyt ilmaston ja muiden olosuhteiden muutoksien kourissa satoja tuhansia vuosia. Vaikka meneillään oleva ilmaston lämpeneminen tulee aiheuttamaan valtavia muutoksia maapallon elinoloissa, ihmisrotu pystyy älynsä avulla sopeutumaan edessä oleviin haasteisiin ja uskoakseni myös hillitsemään ilmaston lämpenemistä. Niinpä, jos saisin päättää, siirtäisin valtavasti rahaa ja muita resursseja saaneet tiedemiehet, kuten avaruuden tutkijat, ihmiskunnalle tärkeimmän, oman maapallon, elinolosuhteiden pelastustalkoisiin.

    1. Avaruustutkimus on tarpeen monestakin syystä, joista yksi on että vain ihminen avaruusaluksineen pystyy torjumaan biosfääriä uhkaavan seuraavan ison asteroidi- tai komeettatörmäyksen.

      Mitä tulee hiilidioksidipäätöihin, yksi melko helppo keino vähentää niitä olisi että Saksa viimeisenä maana maailmassa säätäisi nopeusrajoitukset moottoriteilleen. Nykyisten autojen suorituskyky on enemmän tai vähemmän mitoitettu Saksan moottoriteille. Jos millään tärkeällä markkina-alueella ei saisi ajaa yli esimerkiksi 120 km/h, autonvalmistajat reagoisivat tilanteeseen suunnittelemalla tuotteensa uudelleen, ja lopputuloksena autot olisivat selvästi nykyistä kevyempiä, halvempia ja vähemmän kuluttavia.

      1. Kirsi Lehto sanoo:

        LOISTAVA AJATUS!! Ja erittäin toteutuskelpoinen, koska tuo nopeus kyllä riittäisi kaikille maata pitkin liikkuville, kaiken kohtuuden nimissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mahdollisuus osallistua eurooppalaiseen astrobiologiaverkostoon

2.8.2018 klo 14.45, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Astrobiologia on kovassa nosteessa maailman eri mantereilla, ja jos ei pelkästään sillä nimikkeellä, niin myös siksi että paljon erilaista perustutkimusta (planeettatutkimus, aurinkokuntatutkimus, elämän synty ja evoluutio, geokemia, ilmastotutkimus…) tehdään muutenkin juuri sellaisista aiheista, jotka ovat ihan keskeisiä kysymyksiä astrobiologiassa. Astrobiologia syntyy näiden kaikkien yhdistelmänä, siten että näiden isojen aiheiden tutkijat haluavat linkittyä keskenään.

Euroopassa tuota linkittymistä on harrastettu jo vuodesta 2001 alkaen, jolloin pidettiin ensimmäinen EANAn. Monenlaisten yhteistyöfoorumeiden kautta astrobiologia-yhteistyö on edennyt niin että nyt ollaan perustamassa Euroopan astrobiologia-instituuttia. Siitä asiasta on tässä alla Wolf Geppertin esittely, sekä avoin kutsu liittyä instituuttia suunnittelevaan keskustelufoorumiin. Kannattaa liittyä, siellä on ihan aiheellista keskustelua käynnissä:

Dear Colleagues,

In addition to the long-standing “European Astrobiology Network Association (EANA)”, several new European networking initiatives have been launched over the last years, such as the COST Action “Origins and Evolution of Life on Earth in the Universe” (http://www.life-origins.com/), the Erasmus+ Strategic Partnership “European Astrobiology Campus” (http://astrobiology-campus.eu/) and the FP7 project “AstRoMap”. The European astrobiology community has thus gained in maturity and coordination. To build on this momentum and take European Research in astrobiology to a higher level the launch of a European Astrobiology Institute was proposed. This entity will be a virtual institute consisting of research and higher education institutions and organisations as well as other stakeholders aiming to carry out research, training, outreach and dissemination activities in astrobiology in a comprehensive and coordinated manner and thereby securing a leading role of the European Research Area in the field.

An Interim Board was formed consisting of members and employees of the main stakeholders in this field in the European Research Area (ESA, ESF, ISSI, German Aerospace Centre, CNRS, CNES, INAF, Europlanet, EANA, Max Planck Institute for Astronomy, Centro de Astrobiología, etc.) to prepare the creation of the EAI.  It has elaborated a draft Action Plan mapping out the tasks, structure, governing bodies, activities, funding and administration of the EAI. This Action Plan has been finalised and is now open for discussion with the whole European astrobiology community in summer 2018. Recruitment of institutions is planned to place in autumn and winter 2018/19 and the first General Assembly of the EAI is planned for late spring 2019. 

A preliminary website of the European Astrobiology has been set up at:

http://www.europeanastrobiology.eu/

The Interim Board invites all members to discuss the plans for establishment of the European Astrobiology Institute. To facilitate the discussion, we have created a Google Group on the EAI. To join please do the following:

1. Access the Google Group ”European Astrobiology”

https://groups.google.com/forum/#!forum/europeanastrobiology

 2. Ask to join

or alternatively write a message to wgeppert@hotmail.com and you will be sent an invitation. To join you should be affiliated to a Research and/or Higher Education Institution or research organisation in Europe. The Interim Board, however, reserves the right to refuse participants to the forum if their connection to astrobiology or research in general is unclear. In accordance with general regulations of Google any kind of insult and slander against individual persons or Institutions and groups will result in the sender being removed from the Google Group.

Relevant documents (Action Plan, Executive summary, Communiques of the meetings of the Interim Board, a promotional folder for the EAI and a proposed time plan for the implementation of the institute) can be downloaded at the webpage:

 http://europeanastrobiology.eu/documents.html

 We are looking forward to reading your viewpoints and discussing the future EAI with you.

 Best regards,

 Wolf Geppert

in the name of the Interim Board (the full list of the Interim Board can be found at http://europeanastrobiology.eu/interim-board-1.html)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mistä sinä voisit luopua?

29.7.2018 klo 12.09, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Tämän heinäkuun aikana olemme nauttineet upeista aurinkoisista päivistä. Toiset voisivat sanoa että on kärsitty tukalasta helteestä. Helle-ennätyksiä on rikottu pitkin maailmaa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Metsää on palanut suuret määrät monella eri suunnalla, sekä idässä, etelässä, että täällä Pohjolassa.

Monella suunnalla sanotaan että tätä tämä nyt on, ilmastonmuutos alkaa oikeasti muuttaa olosuteita. Toiset voivat vielä sanoa että ei tämä ole mikään pysyvä muutos, vaan tilastollista vaihtelua. Ja voihan olla, tilastollista vaihtelua, mutta onhan kuitenkin jo itseään ruokkiva prosessi, kaiken tämän ylimääräisen palamisen, hiili- ja nokipäästtöjen kanssa.

Monet myös sanovat että nyt, viimeistään, meidän pitää tehdä jotakin. Meidän pitää muuttaa näitä käytäntöjä, jotka osaltaan vaikuttavat siihen että hiillidioksidi nousee ilmakehässä. Mutta onhan se niin, että vallitsevia käytäntöjä on vaikea muuttaa. Saaduista eduista, ja elämän mukavuuksista on tosi vaikea luopua. Vai – mistähän me itse voisimme luopua? Mistähän minä voisin – mistä sinä voisit luopua? Voisinko luopua – vaikka, omalla autolla ajamisesta? Kuten työmatkoista, tai mökkireissuista? Voisinko luopua saunomisesta?

Tai lentomatkoista?

Voisinko luopua kokonaan muovisista tarvikkeista? Kertakäyttötuotteista? Painotuotteista? Painetuista lehdistä?

Voisinko luopua keinokuiduista?

Voinko luopua punaisen lihan syömisestä? Ehkä myös vaaleista lihoista?

Voinko luopua tuontihedelmistä?

Voinko luopua kasvihuoneessa talvella tuotetuista vihanneksista?

Voisinko luopua väljästi asumisesta?

Mitä jäisi jäljelle?? Kuitenkin jäisi ihan riittävästi elämän edellytyksiä, ja ehkä jäljelle jäisi edellytykset jopa terveempään elämään. Jäisi kaikki mahdollisuudet syödä paikallisesti tai lähialueilla tuotettua ruokaa, olla iloinen ja sosiaalinen, ja seurata maailman menoa, etänä, digitaalisesti.

Kuitenkin tämä kysely on nyt ihan teoreettista. En varmaan itse pysty luopumaan noista asioista, en ainakaan kokonaan. Ja aika helposti voin pudota kyynisyyden puolelle: ei tällä millään kuitenkaan olisi mitään merkittävää vaikutusta ilmaston kehitykseen.

4 kommenttia “Mistä sinä voisit luopua?”

  1. Mikko sanoo:

    Jumala loi maailman ja kaikki muu on tehty kiinassa 🙂
    Olen varmaan niitä laiskimpia ympäristöäni ajattelevia ihmisiä..
    mutta toki olen pieniä muutoksia tehnyt kun niistä lukenut ja alitajuntani heränyt ajattelmaan. esim. Pidän kestokassia (ikea) aina autossa, ei tarvi enään ostaa niitä muovikasseja kaupan kassalta, saa suoraan ikea kassilla kannettua tavarat autoon ja kotiin. Toisaalta näinkin pienessä kuviossa olisi paljon parannettavaa, pitäisi luoda standardi,että kodin roskikset olisivat enemmäkuin se yksi-kaksi lootaa tiskialtaan alla, kaupan ”kassit” voisivat hyvinkin olla maantuvia yms. paperikasseja vaikka tiukalla välillä rahat, ei maailma siihen kaadu. Toisaalta todelliset saastutukset pitäisi saada kuriin, kyllä kuluttajat ostavat sitä mitä teollisuus tuputtaa… monesti törmännyt vaihtoehtoon ostaa vain uusi rikkoutuneen tilalle, ei kannanta korjata jne. Ajatus luopumisesta on järjetön, nykyisellään pitäisi olla tarjolla vain kestävää, takuut oikeasti 10v ja teollisuus pakotettaisiin tekemään sitä vanhaa,kestävää laatua..

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Juuri näin! Paljon enemmän voitaiiin tehdä tämän asian eteen, jo pelkällä hyvällä tahdolla (ja ehkä hiukan tiukemmilla vaatimuksilla yhteiskunnan taholta). Kierrättämistä voisi lisätä merkittävästi, kaikkien roskafraktioiden osalta. Tuotetuilla tavaroilla pitäisi olla kestävyystakuu, ja korjaamisen mhdollisuus, sen sijaan että niillä on nyt särkymistakuu, eikä korjaamisen mahdollisuutta. Lämpimän veden ja lämmön tuhlaamista voisi ohjata hinnoittelulla. Ja ennenkaikkea, kouluissa vois opettaa näitä juttuja nuorisolle; sehän se on se ikäkausi missä ihmisen asenteet ja tottumukset fiksaantuvat.

      Olin tosi iloinen kun sain 10-vuotiaalta sisarentyttäreltä jaettavaksi tarkoitetun kiertoviestin:

      -älä roskaa
      -käytä lyhyitä suihkuja
      -sammuta hana kun peset hiuksia tai hampaita
      -kulje enemmän pyörällä
      -sammuta valot kun lähdet ulos ovesta

  2. Erkki Tietäväinen sanoo:

    Meidän kaikkien on syytä tehdä kulutukseen liittyviä valintoja, jotka auttavat taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan. Hyvinvointivaltioista puhuttaessa pelkään kuitenkin, etteivät omat valintamme riitä, koska maapallon väestön valtaosa oppii vasta kuluttamaan. Siksi pidän jätteiden ja tavaroiden kierrättämistä omalla kohdallani keskeisempänä tapana osallistua talkoisiin.

    Kulutustottumusten muutosten ja kierrättämisen ohella meidän pitäisi ottaa käyttöön myös järeämmät keinot. Niistä tärkeimpiä ja realistisimpia ovat mielestäni maailman väkiluvun kasvun pysäyttäminen, geenimuunnellun ravinnon tuotantoon siirtyminen ja fossiilisten energialähteiden korvaaminen pääasiassa aurinko-, tuuli- ja ydinvoimalla. Eettisesti kyseenalaistetun geenimuunnellun viljan tuotannon lisääminen auttaisi saamaan suurempia satoja pienemmällä ja karummalla viljelyalalla. Siten metsien hiilivarasto pääsisi taas kasvamaan. Geenimuunneltua lihaa tuottamalla säästettäisiin laidunmaata ja tuotantoresursseja.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Kiitoksia näistä näkemyksistä. Juuri noinhan tässä pitää edetä; ja toivottavasti myös mahdollisimman sukkelasti. Energia pitäisi saada tuotettua kokonaan uusiutuvista lähteistä (aurinko, tuuli, biomassa – ehkä myös se paljon parjattu ydinvoima). Biomassaa pitää saada kasvamaan mahdollisimman paljon, sekä metsissä että pelloilla, ja se pitäisi myös saada kasvamaan mahdollisimman epäintensiivisillä keinoilla. Kasvattamiseen sopisi paljon muitakin ympäristöjä, kuten talojen pihat, senät ja katot. Ja kaikenlainen turha kuluttaminen pitäisi jäädä pois, onpa se sitten tavaraa tai energiaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tästä pitää keskustella

17.7.2018 klo 13.33, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Pari viikko asitten kuuntelin kiintoisan Maailman politiikan arkipäivää lähetyksen https://areena.yle.fi/1-4429946?autoplay=true. Ohjelmassa toimittaja haastatteli tietotekniikan ja tulevaisuuden tutkijaa ja internet-asiantuntijaa Sari Stenforsia. Sari tutkii Kalifornian Piilaaksossa sitä, miten ihmiskunta tulevaisuudessa käyttää internetiä. Erityisesti hän tutkii tekoälyä ja sen sovellusta nimeltä lohkoverkkoteknologia, eli block chain verkostoa.

Block chain verkosto, tai lohkoverkko, on digitaalinen kirjanpitojörjestelmä, ja internetissä toimiva tietoverkko johon käyttäjiän omat koneet osallistuvat. Se toimii keinoälyn varassa, ohi kaikkien virallisten hallintojärjestelmien. Tuttu nimike tällaisen verkon toiminnasta on cryptovaluutta bitcoin.

Nämä lohkoverkot pystyvät tekemään kaikenlaista, ihan mitä vain niihin ohjelmoidaan. Ne tulevat kasvamaan ja lisääntymään valtavan voimakkaaksi tekijöiksi, tai toiminta-alustoiksi, joiden kautta maailmaa tulevaisuudessa hallitaan. Stenfors ennustelee että meille tulee olemaan vaikeaa arvata, ymmärtää tai hallita niiden suuruutta tai toiminnallista tehokkuutta. Kuitenkin nyt olisi korkea aika alkaa asenoitumaan: mitä me haluaisimme näissä toimintaverkoissa tehdä? Millaiset lohkoverkot olisivat meille pienille ihmisille käyttökelpoisia.

Sari Stenfors sanoo että tästä pitää nyt puhua ja keskustella, pitää miettiä miten ne olemme osa tätä verkottuvaa maailmaa niin, että se toimisi meidän eduksemme ja meidän pienten ihmisten ehdoilla. Jos emme halua osallistua, sen tekevät muut toimijat, omilla ehdoillaan, ja omaksi edukseen. Näin toimivat ainakin ne suuret kaupalliset tahot, jotka jo nyt hallinnoiva tverkko- ja someympäristöä.

Hän tarjoaa heti yhdeksi sovellusalueeksi sen, että tällaisten lohkoketjujen kautta voidaan hoitaa kaikkea hallintoa ja päätöksentekoa, kaikilla eri tasoilla, sekä paikallisesti että valtakunnallisti, ja kansainvälisesti. Päätöksentekoon voidaan osalistaa kaikki asiantuntijat ja asianomaiset, ja toteuttaa demokraattista päätöksentekoa erikseen kaikissa erilaisissa kysymyksissä. Näin voidaan, jos halutaan.

Valtaa, sekä taloudellista että hallinnoillista valtaa tullaan toteuttamaan näissä verkoissa.

Kun koetan kuvitella miten tuollaiset tietoverkot toimisivat, tai miten ne voisivat meitä hyödyttää, niin aika sukkelasti tulee mieleen sellainen sovellus joka hyödyttäisi meitä yksilöinä, ja etenkin koko yhteiskuntaamme:

Tuollaisen lohkoverkkon kautta voitaisiin hyvinkin helposti seurata millaisia ympäristövaikutuksia meidän itsekunkin toimemme aiheuttavat: millainen hiilijälänjälki kertyy kullekin ihmiselle tai perheelle esimerkiksi kuukauden ruokaostoksista, kodin energiankäytöstä ja perheenjäsenten liikkumisratkaisuista. Lohkoverkkojen kautta voitaisiin myös luoda uusia ympäristöedullisia järjestelmiä, kuten tavaroiden kierrätys – ja jakamissysteemejä, kimppakyytiverkostoja, ja uusia työnjakoverkostoja freelancereille.

Niiden kautta voisimme olla yhteydessä kaukana oleviin ihmisiin joiden kohtalo tai ajatukset koskettavat meitä.
Löytäisimme kanavia aineellisen avun, tai ainakin empatian ja myötätunnon jakamiseksi ahdistuksessa oleville ihmisille katastrofialueilla. Voisimme myös löytää valistuneita ja viisaita ajatuksia siitä siitä mikä on elämän ja ihmisen merkitys tässä teknologian hallinnoimassa maailmassa.

7 kommenttia “Tästä pitää keskustella”

  1. Mika sanoo:

    Sellainen pieni tarkennus, että lohkoverkoilla ja tekoälyllä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

    Tekoälyjä voidaan toki hyödyntää varmasti myös lohkoverkkojen kanssa, kuten niin monessa muussakin asiassa, mutta esimerkiksi bitcoin ja suurin osa muista lohkoverkkosovellutuksista eivät ole riippuvaisia tekoälytoteutuksista.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Niinpä, kukin lohkoverkko sinänsä lienee ihan simppeli juttu ko. verkkoon kirjautuneiden koneiden välillä, mutta riippuen siitä millaista toimintaa ko verkko hoitaa, kirjaa ja arkistoi, reagoi, vastaa ja viestittää, se voinee vaatia ainakin jonkin verran koneälyä.

  2. Luulin että se on lohkoketju eikä lohkoverkko. Tai sitten lohkoverkko on jokin eri juttu josta en tiedä mitään.

    Käsittääkseni (mutta tiedän asiasta vain erittäin pintapuolisesti) lohkoketju tarkoittaa sitä että data voidaan tallentaa selväkielisenä koneeseen jonka omistajaan ei tarvitse luottaa jos datasta laskettu tarkistussumma on talletettu johonkin toiseen koneeseen johon tuon ensimmäisen koneen omistajalla ei ole pääsyä. Jos ketjun jäsen väärentää datansa, se niin ollen paljastuu. Ainoa keino väärentää olisi hankkia käyttöoikeus ketjun kaikkiin koneisiin ja muuttaa kaikkia datoja.

    Mitä tulee kryptovaluuttoihin, minusta näyttää siltä että ne ovat pyramidihuijauksia eli ensimmäisten sijoittajien saama tuotto perustuu siihen että viimeiset sijoittajat menettävät rahansa. (Joidenkin mielestä tosin rajaa pyramidihuijauksen ja legitiimin liiketoiminnan välillä saattaa olla vaikea vetää koska jossain mielessä koko rahtalousjärjestelmä on eräänlainen pyramidihuijaus sekin – en kuitenkaan itse ajattelisi ihan noin.) Kun ensin bitcoin tuli ja sen arvo nousi, alkoi tulla muitakin kryptovaluuttoja esimerkin rohkaisemana. Kun niitä tulee riittävän monta, runsaudenpulassa sijoittaja ei enää uskalla luottaa että jokin tietty niistä menestyisi ja sen seurauksena ei sijoita mihinkään niistä. Silloin kaikki kryptovaluutat menettävät arvonsa. Menettäminen voi tapahtua yhtäkkisesti tai sitten useassa episodissa.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Lohkoketju – jees, kyllä vain. Niinpä tietenkin. Mielessäni vain käänsin tuon väärin, varmaan siksi kun nämä tietokonejärjestelmät lienevät paremminkin verkkoja kuin ketjuja. En nyt itse tiedä ollenkaan onko näistä syytä innostua, tai huolestua, se mainittu tutkija vain antoi ymmärtää että hyvinkin monet yhteiskunnan toiminnot voisivat siirtyä tällaisiin. Siis niihin voi hyvin koodata muitakin kuin kryptovaluuttatoimintoja.

  3. Aiheen vierestä mutta liittyy edelliseen ketjuun. Radion Ykkösaamussa oli juttua arktisen alueen nokipäästöistä (musta hiili), eli ne lämmittävät arktista koska lumen päällä oleva tumma noki vähentää albedoa. Siperian öljyntuotannon yhteydessä tapahtuva ylijäämämaakaasun soihdutus (siis öljylähteissä joissa maakaasua on katsottu olevan liian vähän jotta sitä kannattaisi ottaa talteen) tuottaa noita nokihiukkasia ilmeisesti erityisen paljon.

    Se mitä ohjelmassa ei kuitenkaan mainittu tai ainakaan korostettu oli että nokipäästöjen ilmastoa lämmittävä vaikutus voi syntyä ainoastaan lumisena aikana. Jos esim. suomalainen lämmittää savusaunaa kesällä, savu ei vaikuta ilmastoa lämmittävästi koska lumi on ajallisesti ja paikallisesti kaukana. Myöskään esimerkiksi syystalven ei-pysyvän lumen aikana tullut noki ei vaikuta koska silloin auringon säteily on heikkoa ja lumen sulaessa nokihiukkaset joutuvat maahan.

    Asiantuntijat varmasti tietävät nämä asiat, mutta joskus on niin että maailma joutuu sanojen vangiksi, eli että valittu terminologia alkaa ohjata ajattelua vinoon suuntaan. Jos esimerkiksi julkisuudessa puhutaan mustan hiilen päästöistä sanomatta vuodenaikariippuvuudesta mitään, ihmiset saattavat alkaa kuvitella että musta hiili olisi samantapainen vaikutuksiltaan kuin CO2, mitä se ei suinkaan ole koska ainoastaan kevättalvisen hangen päällä olevalla noealla (tai vuoristojäätikön tai mannerjäätikön päällä olevalla) voi olla ilmastoa lämmittävä vaikutus. Jos esimerkiksi EU rupeaa säätämään innoissaan jotain kiuasdirektiivejä tämän takia, silloin mennään metsään. Edes soihdutus ei ilmeisesti ole paha (albedomielessä) jos se tehdään lumettomana aikana ja kunhan vaikutuspiirissä ei ole jäätikköä. Sama ilmeisesti koskee metsäpaloja: ei niitäkään yleensä tapahdu kevättalvella tai niin lähellä jäätikköä että savu voisi sinne kulkeutua.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Kiitos Pekka tästä. Kuulin saman asian, ja aloin jo tuntea syyllisyyttä mökkissaunomisesta. Ei siis olekaan niin paha asia. Ainakin se on meille suomalaisille iso ilon lähde.

  4. Aulikki Holma sanoo:

    Mikä loistava ja innovatiivinen idea. Kokonaisuutena suunnitelma tarjoaa mitä monipuolisimman kokemuksellisen oppimisen kentän. Se kokemus ei hevin unohtuisi! Ja juuri tämäntyyppistä menetelmäkehitystä nykyajassa tarvitaan. – On selvää, että tuotteistaminen ja markkinointi ovat tällaisessa innovaatiossa omia erityishaasteita, joiden ratkomiseen tarvittaisiin niiden alojen päteviä osaajia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vihreitä juhannusmietteitä

21.6.2018 klo 00.05, kirjoittaja
Kategoriat: Astrobiologia

Viime aikoina on tullut aikalailla murehdittua jotakin sellaista että ”kuinkahan tässä vielä käy?” Kuinka käy yhteiskunnalle, ihmiskunnalle ja koko planeetan eliökunnalle, kun ihmisen touhu täällä on niin hillitontä ja holtitonta. Luonnonvaroja haaskataan, ilmaa pilataan, ilmastoa muutetaan ja suuret ravintoketjut tukahdutetaan kaiken maailman mikromuoviroskaan; varmaan on päässyt tämän sävyisiä murinoita lipsahtamaan joihinkin blokeihinkin.

Mutta annapa olla, ettei jäisi pelkäksi murehtimiseksi ja murisemiseksi, niin koetan tässä  tarjoilla joitakin ratkaisuja näihin maailman ongelmiin.

Joku varmaan nyt taas loukkaantuu ja huomauttaa että tämän ei kuulu olla mikään politikointipalsta, vaan pelkkää tiedettä. Puolustaudun sillä että tämä yrittää olla astrobiologiaa. Astrobiologia nimittäin tutkii paitsi elämän edellytyksiä ja syntyä maailmankaikkeudessa, myös sen selviytymismahdollisuuksia tulevaisuudessa. Tässä koetan miettiä miten me, tekninen sivilisaatio, voisimme selviytyä siitä primitiivisestä pakkomielteestä että meidän pitää elää koko ajan niin leveästi, ja niin tuhlaisevasti kuin suinkin mahdollista. Miten voisimme jotenkin ymmärtäväisesti vähentää ympäristöhaittoja, ja jopa niin ettei kulutustasoa edes tarvitsisi paljoa muuttaa, vain suunnata toisella tavalla.

Ehdottaisin että pyrittäisiin luopumaan sellaisista ”turhista” ympäristöä kuormittavista kulutustuotteista ja –tavoista, sellaisista jotka voidaan (jopa helpostikin) korvata harmittomilla. Tässä pari sellaista joista voitaisiin luopua:

  1. Luovutaan sementti-(eli klinkkeri-) rakentamisesta. Tämän rakennusmateriaalin valmistaminen kuluttaa ihan hillittömän paljon energiaa (n. 4500 – 5000 MJ klinkkeritonnia kohti), lisäksi kuivuvasta sementistä vapautuu ihan hillittömän paljon hiilidioksidia (n. 700 kg klinkkeritonnia konti) (tiedot löytyvät sivulta https://betoni.com/tietoa-betonista/perustietopaketti/betoni-rakennusmateriaalina/sementti-seosaineiden-kaytto/)
  2. Luovutaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Tai paremminkin, nämä pitäisi hinnoitella sen verran korkealle että korvaavat vaihtoehdot tulevat edullisemmaksi.
  3. Luovutaan turhien tarvikkeiden kuskaamisesta mantereelta toiselle, edestakaisin. Kuskaamme nyt rapa-halvalla tuotettuja halpis-tuotteita idästä länteen, tuote-massat päätyvät täällä pian jätteiksi, ja ongelmallisimmat jätteet kuskataan taas lännestä itään. Tämä on härskiä touhua: käytämme hyväksemme köyhää halpatyövoimaa lähes samaan tapaan kuin aiemmat sukupolvet ovat käyttäneet siirtomaita, tai pahimmillaan, orjatyövoimaa. Samalla pilaamme planeetan ilmakehää ja meriä, kun valtavat tankkeri-laivastot rahtaavat turhaa tavaraa mantereelta toiselle, polttoaineena se kaikista halvin raakaöljy. …..  Tiedän että tämä ehdotus kuulostaa ihan Trumpilta, mutta silti, turhan tavaran rahtaaminen tuntuu aika idioottimaiselle, niin kannattavaa maailmankauppaa kuin se onkin.

Ja tässä korvaavia mahdollisuuksia:

Semettiteollisuudesta ja betonirakentamisensta voitaisiin luopua, aika pitkälle, jos korvattaisiin ne uusiutuvilla bioraaka-aineella, eli puulla. Tosin perustukset ja muut kantavat rakenteet tarvitsevat edelleen rautaa ja sementtiä, mutta seinät voisivat tulla puusta. Hirsi- tai puuelementtirakentaminen olisi myös valtavan paljon laadukkaampaa ja asuinystävällisempää, se tuottaisi todellista elämisen tasoa. Pitkäikäiset tuotteet toimisivat myös ikänsä ajan hiilivarastoina.

Biopolttoaineella eli puulla olisi mahdollista korvata myös suuri osa fossiilisista polttoaineista ja muista raaka-aineista, jos vain metsät saataisiin kasvamaan riittävän tehokkaasti. Ja huomatkaa, tämä energia olisi koko ajan hiilineutraalia, jos uusi metsä kasvaa kaadetun tilalle.

Puuraaka-aine voitaisiin myös muokata nestemäiseen muotoon ja käyttää liikenteen biopolttoaineena; myös tämä polttoaine  olisi hiilineutraalia. Ei sitten tarvitsisi rahdata palmuöljyä planeetan toiselta puolelta, ja tuhota siellä sademetsiä tuon näennäis-ekologisen polttoaineen tuottamiseen.

Puukuiduista voitaisiin tuottaa kankaita ja korvata niillä puuvillan tuotanto, joka kuluttaa valtavia määriä vettä ja kasvinsuojeluaineita, ja halpatyövoimaa maailman köyhissä maissa. Puusta voidaan jalostaa monenlaisia älykkäitä biotuotteita. Varmaan sillä voisi kokonaan korvata myös sellaisen muovikrääsän mitä nykyisin tuodaan itäisiltä mailta, josko monia niistä ollenkaan edes tarvittaisiinkaan.

Olen nyt joinakin päivinä kulkenut metsänomistajakavereiden mukana metsää istuttamassa ja taimikoita katselemassa, ja olen entistäkin vakuuttuneempi siitä että nämä ovat ammattilaisia jotka oikeasti tietävät sen miten metsä kasvaa parhaiten. Tietävät sen siksikin, että heidän elantonsa ja työtulonsa riippuu tästä ammattitaidosta.

Tiedon ja taidon ohella se elanto vaatii paljon pitkäjänteistä työtä, vaikka onkin kysymys luonnontuotteesta ja metsän kasvusta.

”Vihreää” polittiikkaa ja aatetta edistävät tahot voisivat nyt uudelleen harkita näkemyksiään, joiden mukaan vanhat metsät pitää jättää pystyyn seisomaan. He voisivat myös unohtaa ajatuksen siitä, että kaatokypsää metsää ei voisi hakata palstoittain, vaan että puita pitäisi poimia siltä täältä, yksitellen: sellaiseen harrastelumaiseen näpräämiseen ei riitä edes luonnonsuojelijoiden aika, saati sitten niiden ihmisten joiden pitää saada myös jotakin valmista aikaan.

Mielestäni on vielä jotenkin ”halpamainen” vaihtoehto se että kiinalaiset investoivat tänne meille suuriin sellutehtaisiin joiden tuotteena tulee olemaan ”vain” pehmopapereita, jotka sitten taas rahdataan planeetan toiselle puolelle Kiinaan. Olisihan jotenkin fiksumpaa jos itse panostaisimme tuotekehittelyyn. Kannattaisi jalostaa tuo arvokas raaka-aine pidemmälle, vaikkapa sitten hirsi- tai elementtitaloiksi, polttoöljyjä korvaaviksi polttoaineeksi, kankaiksi tai älykuiduiksi. Mutta, kyllähän tietysti kiinalaisetkin pehmo- ja pakkauspaperinsa tarvitsevat.

Jos vielä ajatellaan kaikenlaisen halpatuonnin, sekä tekstiilien että kulutustavaroiden tuonnin vähentämistä: mitenhän siinä kävisi niille lukuisille kehittyvien maiden ihmisille ketkä nykyään saavat elantonsa siitä että tuottavat halvalla kaikenlaisia tarvikkeita länsimaiden markkinoille?

Tähän eettiseen pulmaan ehdotan seuraavaa: nuo kehittyvät kansat alkavat olla tietotekniikan suuria osaajia ja tuottajia. Ajattelen että juuri digitaaliset tuotteet olisivat niitä jotka hyvin sopivat siirrettäväksi, ostettavaksi ja myytäväksi mantereelta toiselle. Ainakaan niiden kuskaamisesta ei synny ympäristöhaittoja. Lisäksi, tuollaisten korkeaa koulutusta vaativien työtehtävien kautta myös he siellä alkaisivat päästä jotenkin vertailukelpoisille työtuloille. Ehkä he siellä voisivat sitten myös mielellään tuottaa ja kuluttaa omat elintarvike- ja kulutustavaransakin, paikallisesti.

Ja metsää kannattaisi kasvattaa, mahdollisimman tehokkaasti, kaikilla mantereilla, missä se vain kasvaa. Metsänhoidon ammattilaisina voisimme kunnostautua jopa kansainvälisesti.

Hyvää juhannusta toivotellen!

27 kommenttia “Vihreitä juhannusmietteitä”

  1. Jouni sanoo:

    Jutussa on oikeastaan yksi pieni virhe, ja se liittyy skaalaan. Koko pohjoisen pallonpuoliskon metsävarat pitää saada käyttöön ennen kuin siitä riittää muovien ja betonin korvaajaksi. Kaikkien ajoneuvojen biopolttoaineeseen sitä ei yksinkertaisesti riitä. Ja pääosa viidakosta pitäisi jättää lähes koskemattomaksi.

    Ajatus on sinänsä oikean suuntainen mutta riittämätön. Ainoat riittävät ja ympäristöystävälliset energialähteet ovat ydinvoima ja maalämpö.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      No niin, olet oikeassa, ei metsän tuotto kokonaan noita fossiilisia luonnonvaroja voi korvat. Mutta siihen suuntaan, jonkun osan kyllä voi. Ja mikäs olisi sen parempaa kuin että koko pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeat vyöhykkeet kasvaisivat metsää – mutta siinä sitten tarvittaisiinkin tehokasta metsätalousosaamista. Blogin lopussa sanonkin: metsää kannattaisi kasvattaa, mahdollisimman tehokkaasti, kaikilla mantereilla, missä se vain kasvaa. Metsän ohella toki myös muita tehokkaasti kasvavia kasveja, mutta metsässä on se etu että se ei edellytä sellaista tehokasta lannoitusta ja jatkuvaa koneellista hoitoa kuin C4-peltokasvit, kuten maissi tai sokeriruoko.

      JOKATAPAUKSESSA, fotosynteesi on ainoa keino millä hiilidioksidi saadaan sidottua käyttökelpoiseen biomassamuotoon, ja saadaan otettua talteen ja korvaamaan fossiilisia materiaaleja.

  2. Väite että Suomessa osattaisiin kasvattaa metsää jotenkin erityisen hyvin on usein toistettu, mutta saattaa olla pohjimmiltaan myytti. Metsä kasvaa Suomessa koska ilmasto on sille erityisen suotuisa. Toisin on monessa muussa paikassa.

    Mitä tulee ilmaston lämpenemiseen, siitä huolestuminen on alkanut saada yhteiskunnassa psykologisesti huolestuttavia apokalyptisiä piirteitä. Ilmiö on todellinen ja se johtuu kasvihuonekaasuista, mutta sen seurauksia tupataan julkisuudessa liioittelemaan – ilmeisesti vinoutuneena vastareaktiona sille että toiset taas irrationaalisesti eivät ole uskovinaan edes koko ilmiön olemassaoloon. Suurin lämpenemisefekti tulee korkeilla leveysasteilla, mutta täällä luonto on tottunut suuriin vuosittaisiin vaihteluihin; tämä ja viime kesä ovat hyvä esimerkkipari. Kasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät, mutta entä sitten.

    Metsässä elävien lajien kannalta pahin vaihtoehto on se jos metsä kaadetaan ja muutetaan pelloksi, tai yksilajiseksi puupelloksi. Minusta tilapäisratkaisuna ennen johonkin kestävään siirtymistä on parempi käyttää fossiilisia polttoaineita ja sietää muutama asteen kymmenys enemmän lämpenemistä kuin muuttaa metsiä laajassa mitassa ruoho- tai puupelloiksi jotka ovat alkuperäisen luonnon monimuotoisuuden kannalta arvottomia. Tietysti pienimuotoinen metsien hakkuu ja pilkkominen pelloilla taas päinvastoin lisää paikallisesti monimuotoisuutta – synkkä ikikuusikko kun on sekin suhteellisen vähälajinen ympäristö verrattuna sekametsään tai laidunmetsään.

    Kestävä ratkaisu olisi ammoniakin valmistus aurinkosähköllä aurinkoisissa maissa ja käyttö polttonesteenä öljytuotteiden tapaan. Tai periaatteessa vaihtoehtoisesti vedyn, mutta ammoniakkia on paljon helpompi säilöä ja siirtää. Tai sitten jos LENR-kehityshankkeet joita on käynnissä monella taholla onnistuvat ja tuottavat saasteettoman ja pieniskaalaisen ydinenergian, niin sitä kannattaa varmaan ruveta käyttämään.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Kiitos Pekka näistä ”vastapuolen” argumenteista joiden mukaan tehokas metsänhoito uhkaa biodiversitteettiä. Kuitenkin, tässä ihan pikaisesti esitän vastakkaisia näkemyksiä:
      -suomalaisessa metsänviljelyssä ei edes pyritä mihinkään ”puupelto” tyyppiseen monokulttuuriin, vaan pyritään saamaan uuden puuston kasvu tehokkaaseen kasvuus, niin että taimikkoon kasvaa tehokkaasti myös sitä mitä toivotaan, kaiken muun ohella. ”Puupeltoja” ei näihin kivikkoihin ja louhikkoihin saisi syntymään vaikka haluaisikin. Sitäpaitsi metsänhoidon yksi hieno filosofia on että se on luonnontuote joka saa kasvaa omaan tahtiinsa, villinä, ja sekaisin kaiken muun kasvillisuuden kanssa, ilman mitään turhaa hoitopanosta. Se on matalan intensiteetin tuotantoa. Sen verran sitä vain hoidetaan että se haluttu puulaji siellä pääsee myös kasvamaan, sen kaiken muun seassa.

      -nuoret kasvavat taimikot ovat valoisia metsiä joiden biodiverisiteetti on huipussaan; jonkinlaista perkaamista ja pesaikon raivaamista edelleen tarvitaan jotta se haluttu puulajikin sieltä pääsee jotenkin pinnistämään ylös päin

      -harvennushakkuuvaiheet tarvitaan jotta laatupuulle jää tilaa kasvaa SUUREKSI ja käyttökelpoiseksi vaativiin tarkoituksiin, esim. sata vuotta kestäväksi rakennusmateriaaliksi.

      -kaikista yksipuolisin monokulttuurivaihe on se missä täyskasvuinen puusto täyttää koko latvuston kasvutilan, ja tehokkaasti varjostaa alle jäävän maa-alan. Se on komea luontotyyppi, jossa viihtyvät hyvin kaikenlaiset pieneliöt, sienet ja muut lahottajat ja tuohaiset, mutta se ei ole enää mikään toimiva hiilinielu. Se kannattaa korjata pois ja käyttää johonkin suureen raaka-ainetarpeeseen mieluummin kuin jättää metsään lahoamaan ja hajoamana, ja toimimaan hiilidioksidilähteenä.

      Lisää argumentteja:
      Metsä kasvaa tehokkaasti lauhkeilla havumetsävyöhykkeillä, kuten meillä Suomessa – siis tämähän on mitä parhain syy kasvattaa metsää täällä. Metsä on meidän suurin luonnonvaramme, kaikissa muodoissaan ja merkityksissään, sekä biomassan raaka-aineena että kaikenlaisen virkistyksen lähteenä.

      Mutta jotta metsä kasvaa, ja jotta se olisi monipuolinen ja tehokkaasti eri laisia kerroksia (myös maaperän varvukkoa ja marjoja) tuottava ekosysteemi, sitä on hoidettava. Hoitamaton metsä kasvaa vain pusikkoa, joka vuosien mittaan venyy riukumaiseksi tiheiköksi johon ei mahdu edes sekaan kävelemään, ja joka ei tuota juuri mitään muuta käyttökelpoista kuin kevyttä polttopuuta. Katsokaapa vaikka laajoja ”koivumetsiä” tuolla itänaapurin puolella.

      Metsä kasvaa tehokkaasti Pohjoismaissa, missä sitä hoidetaan tehokkaasti ja johdonmukaisesti. Vastaavia ilmastovyöhykkeitä olisi todellakin esim. itänaapurissa, mutta puun tuotto on siellä hyvin huonotehoista, ja huonolaatuista. Samoin Kanadassa – tietääkseni – ei hoideta metsiä samalla tavalla systemaattisesti kuin pohjoismaissa.

      Tuo systemaattinen metsänhoito vaatii hyvin pitkäjänteistä työtä: Uudistettavat metsäalat joudutaan (kevyesti) muokkaamaan, istuttamaan, raivaamaan vesakoista useampaan kertaan,ja harvennushakkaamaan useampaan kertaan. Rankka työmaa, yhteensä kymmenkunta kertaa, ja tuloksen korjaavat vasta seuraavat sukupolvet.

      -lisäargumentti tehokkaan metsänkasvatuksen puolesta: raaka-aineita ja energiaa kuitenkin tarvitaan tässä maailmassa; näille tarvitsemme jotakin mielekkäämpiä lähtöaineita kuin fossiiliset polttoaineet. Metsän tuottama biomassa on todella hiilineutraalia, silloin kun sitä hajottava käyttö (poltto) korvataan sillä että uutta puustoa kasvaa tilalle. Kasvava metsä on ehdottomasti tehokkaampi hiilinielu kuin on lahoava metsä. Ja metsästä kannattaa korjata talteen kaikki biomassa, siis myös hakkuujätteet, oksat ja risut ja sahatavaran sivuvirrat, ja käyttää ne energiaksi (tai muuhun hyvään ja tarpeelliseen tarkoitukseen), korvaamaan fossiilisia – sen sijaan että jätetään ne metsään turhanpäiten hajoamaan hiilidioksidiksi.

      En voi nähdä tehokkaassa metsänkasvatuksessa ja käytössä mitään muuta kuin hyviä puolia.

      1. Asiahan on varsin monipolvinen. Kuitenkin jos yksinkertaistaa, taidamme olla asiasta tällä hetkellä enemmän eri kuin samaa mieltä, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy. Ajatteluni on myös muuttunut, joskus 20 vuotta sitten muistan ajatelleeni asiasta enemmän samalla tavalla kuin sinä nyt. Nykyään näen biotalouden enemmän uhkana kuin ratkaisuna.

        On huolestuttavaa että vaikka näistä ongelmista puhutaan paljon ja monet kokevat niistä jopa turhaa ahdistusta, niitä mielestäni realistisia ratkaisuehdotuksia joita yllä esitin ei kovin paljon tutkita. LENR-tutkimusta on kyllä melko paljon, mutta se on organisoitumatonta, ohutta ja tehotonta koska se tapahtuu lähes pelkästään yksityisellä rahalla. Ammoniakkitaloutta puolestaan ei tutki juuri kukaan, vaan tutkimus keskittyy siltä osin vetytalouteen koska siinä on ilmeisesti enemmän mielenkiintoisia ja vaikeita ongelmia pähkäiltäväksi. Ongelma on että tutkimus etenee – vähän kuin evoluutio – pienten mutaatioiden kautta ja siten etsiytyy ja jää jumiin paikallisiin optimeihin ja viereinen globaalimpi optimi saattaa jäädä löytymättä. Yksittäisen tutkijan on vaikea muuttaa kuviota, koska tutkimusrahoitus ohjaa aika vahvasti sitä mihin tutkimus suuntautuu, ja rahoitus taas on yritysmaailman, poliitikkojen, julkisuuden ja edellisen sukupolven tutkijoiden linjaamaa. Joku hyvä ja realistinen ratkaisu kuten ammoniakkitalous saattaa jäädä kaikkien näiden toimijoiden intressien ulkopuolelle. Se on toisaalta myös rohkaiseva mahdollisuus että maailma ei ole keksintöjen osalta läheskään valmis vaan tuttujenkin asioiden liepeillä ja varjossa on asioita joita ei ole huomattu.

        1. Kirsi Lehto sanoo:

          Kyllä, toki näin: uudet inventiot ovat uusia mahdollisuuksia. Ammoniakki- ja LENR-talous voisivat olla iso apu ihmiskunnan energiaongelmiin, ja toteutuessaan varmaankin saattaisivat käyntiin taas uuden ja globaalin taloudellisen kasvun ja kulutuksen hyökyaallon (ja näin varmaan tuleekin käymään). Kuitenkin, tämäkin on hyvin huolestuttava skenaario: jos rajallisten materiaalien (= fossiilisten ja mineraalisten raaka-aineiden) kulutus ja roskiin heittäminen yhä entisestään lisääntyy, tämä planeetta ei kestä sitä saasteen (CO2:n, roskaamisen) ja mineraalien kaivamisen ja autoistumisen taakkaa, eikä myöskään sitä betoni- ja asfalttirakentamisen taakkaa. Näkisin että raaka-aineiden pitäisi olla uusiutuvia, ja kierrätettyjä. Olisi pakko (vaikka taloudellisen kustannuksen pakottamana) vähän miettiä mistä ne tulevat ja mihin ne menevät, ja ajatella että raaka-aineet ovat arvokkaita, eikä pelkkää pois-heitto-tavaraa.

          Olen muuten samaa mieltä että aika paljon tutkimusresursseja kaadetaan sellaisiin jo aika loppuun kaluttuihin ”vanhohin ja varmoihin nakkeihin”; esim. vety -polttoaineen kehittelyyn, joista tulokset ovat jo negatiivisiksi havaitut.

        2. Materiaalien kierrätys on periaatteessa helppoa jos energiaa on riittävästi saatavilla. Riittävän korkea lämpötila kun hajottaa minkä tahansa materiaalin.

          Se on totta että mineraalien kaivaminen on eräs ei-kestävä asia josta pitäisi päästä eroon. Esimerkiksi rautakaivos tarkoittaa sitä että siistissä kasassa olevat rauta-atomit levitetään ympäri planeettaa ruostuvien autonromujen ja laivanrunkojen muodossa. Rauta ei myrkytä maailmaa, mutta teräksen hinta nousee jos rauta täytyy esim. kerätä järvimalmista.

          Arvelen että tulevaisuudessa kaivoksia ei ole vaan käytetään sellaisia alkuaineita joita on jokaisessa kivessä. Paimentolaisheimot ovat tunnettuja siitä että ne käyttävät teuraseläimensä tarkasti hyödyksi, suolijänteitä myöten. Tulevaisuudessa kun kivi ”tapetaan”, sen kaikki alkuaineet erotellaan ja hyödynnetään. Esimerkiksi tavallisesta graniitista 7.5 painoprosenttia on alumiinia (https://en.wikipedia.org/wiki/Granite). Sitä ei vaan tällä hetkellä oteta sieltä erilleen koska prosessi vaatisi enemmän energiaa kuin alumiinin erottaminen varsinaisesta alumiinimalmista. Melkein kaikissa sovelluksissa on sama mitä metallia käyttää, esim. polkupyörä tai auto voidaan tehdä yhtä hyvin alumiinista kuin teräksestäkin. Sitäpaitsi graniitissa on myös noin prosentti rautaa. Jos mennään riittävän pitkälle tulevaisuuteen, tämänkaltaisen kierrätysskenaarion on pakko toteutua, koska mikä tahansa kaivos on periaatteessa kestämätön ratkaisu koska malmi ehtyy joskus.

          Tietysti kunakin aikana eletään silloisten reunaehtojen mukaan. Mutta on hyödyllistä ajatella niin että energia on maailmankaikkeudessa periaatteessa halpaa. Kaikessa aineessa piilevä latentti ydinenergia on suunnaton, ja sen jemmaamisessa jälkipolville ei ole paljon mieltä koska tähdet joka tapauksessa polttavat tuota energiavarastoa jatkuvalla teholla. Joko käytämme ydinenergiaa, tai aurinkoenergiaa joka sekin on peräisin ytimistä. LENR on relevantti ydinenergiaratkaisu, jos se toimii. Jos ei, niin sitten ammoniakkitalous voi ratkaista ongelman toista reittiä eli säilömällä aurinkoenerigaa tehokkaasti ja hiilettömästi. Saattaa olla muitakin ratkaisuja, mutta ainakin nämä ovat ne jotka vaikuttavat minusta riittävän skaalautuvilta. Näistä kahdesta ammoniakkitalous on suoraviivainen ”just do it” ratkaisu, jonka huono puoli on vain että jos keksitään jotain parempaa, sitten se käy turhaksi. LENRillä on mahdollisuus olla se parempi ratkaisu, mutta se joudutaan vielä toistaiseksi varustamaan jos-etuliitteellä.

          Avaruussiirtokunnissa energiaongelma on muuten triviaali ratkaista koska aurinko paistaa 24/7 ilman pilviä, ja valon kohdistamiseen riittää kevytrakenteinen peili koska tuulikuorma puuttuu. Myös Maan energiahuoltoon on mietitty aurinkovoimasatelliitteja ,ja olinkin niistä innostunut joskus vuoden 2010 tienoilla koska sähköpurje voisi mahdollistaa tarvittavien rakennusmateriaalien rahtaamisen asteroideilta, mutta jossain vaiheessa aloin arvella että niin suuren massan olemassaolo Maan kiertoradalla ei ehkä olisikaan riittävän kestävä ratkaisu avaruusromumielessä. Joten enää en pidä aurinkovoimasatelliitteja kovin houkuttelevana vaihtoehtona.

          1. Kirsi Lehto sanoo:

            Pekka, olet varmasti oikeassa siinä että mahdollisia ja potentiaalisia ratkaisuja ihmiskunnan energiatarpeisiin on olemassa. Niiden toteuttamisen uhkana, ja ongelmana on se että ne toteutetaan taloudellisten voittojen maksimoinnin ehdoilla, ja haittavaikutuksista välittämättä – kuten tälläkin hetkellä tapahtuu. Itseasiassa, lienee niin että sellaiset hyvätkin ratkaisut, joissa ei ole riittävn suuria ja nopeita voittoja näkyvillä, jäävät toteuttamatta juuri siksi. Kuten ehkä tuo aurinko-alueilla tuotettava ammoniakkienergia.

            Olisin itse sitä mieltä että mitä tahansa näistä luonnonvaroista ja innovaatioista sitten hyödynnetäänkin, onpa se sitten fossiilista tai uutta innovaatioenergiaa, niin ympäristöhaittoja pitää verottaa niin kovalla kädellä että niitä ei vaan ole enää edullista tuottaa. Sitten alkaisivat haitattomat energiamuodot tulla arvoonsa.

          2. Täsmälleen näin. Kuvionhan pitäisi mennä niin että kaivosyhtiö maksaa maailmanlaajuiseen rahastoon kestävyysmaksua jos tekee liiketoimintaa kaivamalla malmia tai vaikka öljyä – ja siihen maahan jossa kaivos sijaitsee pitää maksaa enemmän koska kaivokset primäärihaitat syntyvät sinne. Polttoaineiden osalta verotusta onkin olemassa, joskin verot ovat kansallisia ja vaihtelevat maasta toiseen, ja systeemi ei näytä siinä mielessä hyvältä että se on tuottanut joidenkin muttei kaikkien öljymaiden tolkuttoman rikastumisen. Mitä lähempänä alkutuotantoa vero kerätään, sitä parempi, koska silloin vero kohdistuu tehokkaimmin siihen mihin halutaan ja silloin rajoitetaan innovaatioita kaikkein vähiten. Mutta tärkeintä olisi että näitä ei-kestäviä asioita verotettaisiin jotenkin ja kerätyt rahat käytettäisiin kestävien ratkaisujen tutkimukseen.

          3. Kirsi Lehto sanoo:

            JEES!! Nythän tämä luonnonvarojen hyödyntäminen on tekijöilleen pelkästään suurta voittoa tuottavaa toimintaa, samalla kun kaikki haitat jäävät muiden – ja eniten, tulevien sukupolvien – murheeksi. Sikailua.

  3. Erkki Tietäväinen sanoo:

    Koska olen Kirsi Lehdon kanssa samaa mieltä siitä, että ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi tulee luopua turhista ympäristöä kuormittavista asioista (kuten niistä, mitä hän blokissaan mainitsee), ajattelin olla puuttumatta joihinkin kirjoituksessa esitettyihin vähäisiin virheellisyyksiin ja jättää ne muiden huoleksi. Mutta yhteen asiaan en malttanut olla tarttumatta. Kirsi kirjoittaa:

    ”Mielestäni on vielä jotenkin ”halpamainen” vaihtoehto se että kiinalaiset investoivat tänne meille suuriin sellutehtaisiin joiden tuotteena tulee olemaan ”vain” pehmopapereita, jotka sitten taas rahdataan planeetan toiselle puolelle Kiinaan.”

    Ellen ole missannut jotain uutista, kiinalaisten pääomistama Kemijärven biojalostamo ei tule valmistamaan pehmopaperia, vaan tiedotteensa mukaisesti se tuottaisi perinteisen pitkäkuituisen sellun lisäksi mm. liukosellua, mikrokiteistä sellua (MCC), mäntyöljyä, biokaasua ja maanparannusaineita sekä sähköä valtakunnan verkkoon. Näistä tuotteista sellua siis rahdattaisiin Kiinaan siellä edelleenjalostettavaksi.

    Kuten tiedetään, Kiinan paperi ja kartonkiteollisuus pyörii suurelta osin tuontisellun varassa, sillä Kiinassa ei ole riittävästi metsää sellutehtaiden tarpeisiin. Tosin istutusmetsistä odotetaan jonkinlaista helpotusta ongelmaan. Ympäristön kannalta haitallista on ollut se, että sellua on tuotu lähinnä Indonesiasta, jossa tuottajien väitetään syyllistyvän laittomiin hakkuisiin sademetsäalueilla.

    Suomalais- ja kiinalaisomisteiset paperitehtaat Kiinassa ovat sittemmin siirtäneet selluostoksiaan Indonesiasta Etelä-Amerikkaan, jossa UPM ja Stora Enso ovat merkittäviä sellunkeittäjiä. Mutta sieltä saadaan vain lyhytkuituista eugalyptussellua, joten parempilaatuisten paperien valmistuksen edellyttämää pitkäkuituista sellua täytyy ostaa pohjoiselta pallonpuoliskolta, kohta siis myös Suomen Kemijärveltä. Lapin hidaskasvuinen havupuukuitu on maailman parasta sellun raaka-ainetta.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Erkki, kiitos tarkennuksista ja oikaisuista. En todellakaan ole kovinkaan tarkkaan tiennyt tuon Kemijärjelle tulevan sellutehtaan tuotevalikoimaa; totta on kuitenkin että sellu taipuu moneksi, ja myös muovia korvaaviksi pakkaustuotteiksi. Hyvä niin. Uskonkin että tuotteet eivät tule jäämään millekkään ”turhan matalalle” jalostusasteelle.

      Muuten, minulle on syntynyt tuo väärä mielikuva varmaankin siitä että jossakin ajankohtaisohjelmassa puhuttiin tässä yhteydessä Kiinan valtaisasti kasvaneista pehmopaperimarkkinoista; tuli sellainen mielikuva että kemijärvellä keitetään sitten sellua pehmopaperitarpeisiin. Josko tuo olikin aika yksipuolinen kuva, niin siihen kuitenkin sisältyy yksi toinen tosiseikka: Kiinan ja muiden kehittyvien maiden elintason nousu on nyt viemässä tämän planeetan ihan uuteen kulutuskauteen. Heillä tietenkin lienee oikeus kaikkeen siihen mihin meilläkin, mutta voi hyvänen aika, kyllä menee sitten paljon ”pehmopaperia”, ja kaikkea muutakin kulutustarviketta ja fossiilisia raaka-aineita — joka kyllä siellä jo alkaa jo ilmetä sietmättömänä ilmanlaatuna.

      Pyytäisin vielä että vilkaisisit myös tuon vastauksen minkä kirjoitin Pekka Janhuselle; sieltäkin voi löytyä seikkoja joita voisit oikaista tai vahvistaa, tämä metsänhoito kun ei ole ollenkaan ihan minun alaani. Vain sivusta seurattu juttu, ja oman intressinäni vain tämä luonnonvarojen ja raaka-aineidne käytön järkiperäistäminen.

      1. Erkki Tietäväinen sanoo:

        Kirsi, kiitos vastauksestasi, jossa pyysit minua ottamaan kantaa myös Pekka Janhuselle antamiisi kommentteihin.

        Mielestäni se, mitä niissä sanot, on kaikin puolin oikein erityisesti kun metsää ja sen hoitoa tarkastellaan ilmastonmuutoksen vastustamisen kannalta. Siitähän sinä itseasiassa blokkasitkin. Luontoväki, johon itsenikin luen, on kuitenkin sitä mieltä, että luonnon monimuotoisuuden vuoksi metsiä tulisi hoitaa ja hakata lempeästi turvautumatta avohakkuisiin ja synnyttämättä istutuksilla yhden puulajin metsiä. Kaikkein parasta olisi lahopuuta ja eri-ikäistä ja -näköistä puustoa sisältävä metsä.

        Mielestäni luontoväen tavoite on nykymaailmassa utopistinen, valitettavasti. Siksi en aivan allekirjoita tuota periaatetta. Lisäksi, metsää on maailmassa todella paljon ja avohakkuukin lisää omalla tavallaan luonnon biotooppikirjoa luomalla elinympäristön niille kasvi- ja eläinlajeille, joille paloaukeat ja muut avoimet maastonkohdat ovat elintärkeitä. Sen vuoksi kuulun siihen porukkaan, joka näissä metsäasioissa on päätynyt asettaman etusijalle metsien hiilinieluominaisuuksien lisäämisen ja käytön fossiilisten poltto-, voitelu- ja pakkausraaka-aineiden korvaamiseen.

        Yksi pikkukommentti: puu kasvaa parhaiten (= nopeimmin ja suuremmaksi) lämpimän ilmaston, ei lauhkean ilmaston alueella. Suomi ei siis ole sijaintinsa vuoksi mitenkään erinomainen paikka metsänkasvatukseen paitsi, jos kriteeriksi otetaan puukuidun (erityisesti havupuukuidun) laatu. Siinä ja metsien hoidossa Suomi edustaa huippuosaamista.

        1. Kirsi Lehto sanoo:

          Kiitos tasapainottavista kommenteista!
          Metsänhoidon järkiperäisyydestä voidaan kiittää myös suomalaista metsälakia: sehän määrää että metsät uudistetaan tehokkaasti. Nyt kuitenkin jo monimuotoisuutta edistävä ”jatkuvan kasvatuksen” periaate on myös jo lainkin mukaan hyväksytty. Nämä hoitomuodot ovat vain hitaasti testattavissa, kun se koko uudistuskierto kestää sen sata vuotta.

          Vielä: kun tämä metsän ja biomassan tehokas (mutta luonnonmukainen) tuotto olisi jonkinlainen apu nykyisiin ilmasto-ongelmiin, niin tätä hyvää metsäosaamista pitäisi koettaa levittää laajemmallekin.

  4. Eilen katselin lyhyen aikaa asteroidipäivän youtube-ohjelmaa jossa tutkjoita haastateltiin asteroideista ja astrobiologiasta. Vastauksena toimittajan kysymykseen että onko avaruuteen levittäytyminen elämälle väistämätöntä, joku pohdiskeli että ei välttämättä koska evoluutiohan ei tee pitkän ajan suunnitelmia. Tämä liittyy siihen mitä sanoin ylläolevassa kommentissani tutkimuksesta, että se helposti urautuu viilaamaan lokaalia optimia eikä näe sellaisia parempia ratkaisuja jotka vaatisivat jonkinlaista paradigman muutosta. Ihmiskunnan kehityksen (jonka osia tutkimus ja teknologiakehitys ovat) pitäisi kuitenkin pystyä parempaan kuin evoluutio. Toisin kuin geenimutaatioiden ajamassa evoluutiossa, mikään luonnonlaki kun ei pakota älykkään lajin T&K-toimintaa inkrementaalisuuteen.

    Tiede on vähän kuin ooppera: asia joka melkein ei toimi mutta toimii toisinaan sittenkin. Todellinen eteenpäinvievä tiede on jatkuvassa kriisissä ja kulkee horjahdellen kapeaa suopolkua jonka soveltavalla puolella ovat yritysmaailman lyhyen tähtäimen kaupallisten intressien ahnaat lonkerot ja jonka teoreettisella sivustalla vaanii dogmatismi.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      … eteenpäin sitten mennään kuitenkin. Tai johonkin suuntaan, ja aika sokkona.

  5. Aaro Kiuru sanoo:

    Metsästä energiaa, kyllä kohtuudella ja huomioiden näkökohdat edellä.

    Suhteellisen lyhyellä tähtäimellä on perusteltua pitää munat useassa korissa, hyödyntää maa- ja geolämpö, tuuli, aalto ja monet aurinkosovellukset eli käyttää fossiilisiin nyt menevät tuet uusiutuvien energiamuotojen kehitykseen ja käyttöönottoon.

    Energiaa lämpönä ja sähkönä on käytettävissä ympäri vuoden ja ympäri maailmaa, kunhan energian varastointiin kehitetään nykyisiä paljon edullisempi(a) menetelmä(ä).

    Ja pitkällä tähtäimellä (kun fossiilienergiayhtiöt saadaan toimimaan toisin) kaikki energia saadaan tunnetusti auringosta. Hoidettavina on lähinnä siirtokysymykset (ei ole koskaan 100 %, ja satoja – jopa tuhansia km, sillä kuivahkoja aurinkoisia alueita on ympäri maapalloa) ja älykkäät verkkojärjestelmät, joilla poistetaan käyttöpiikkejä mm. Suomen pakkasviikkojen aikana.

    Mielestäni sekä lämmön että sähkön suhteen voikin olla optimisti – pitkällä tähtäimellä.
    Pelottavinta on Kirsin luettelemiaen 1, 2 ja 3-kohtien tekemiseen vaadittavan kansainvälisen yhteistoiminnan puute ja kenties esim. bias-kynnyksen ylittyessä vaikkapa metaaniklastraatit ja vastaavat.

    PS. Onko tuo puhe ja usko LENR.oon mitenkään perusteltua ? En tunne asiaa, mutta verkkolinkit eivät mitenkään vakuuta.
    wikipedia.org/wiki/Kylm%C3%A4fuusio .kin luettelee vuosia ja vuosikymmeniä vanhoja ”tutkimuksia” !
    Kun sen sijaan modulaarista, 10 – jopa ehkä 200 MW ydinreaktoria on käytetty militääripuolella jo 1950-luvulta lähtien! Tästä sentään tehtiin valtuustoaloitteet talvella sekä Helsingissä että Turussa.

    1. Käsitykseni mukaan LENR on todellinen ilmiö joka on tullut esiin vähintään sadoissa kokeissa ympäri maailman, mutta jota usein on vaikea toistaa luotettavasti ja jonka fysikaalinen mekanismi on toistaiseksi tuntematon. LENR-alan tärkein vertaisarvioitu lehti on Journal of Condensed Matter Nuclear Science (http://www.iscmns.org/CMNS/CMNS.htm), sen artikkelit löytyvät linkistä http://www.iscmns.org/idxjcmns.htm . Lisäksi LENR-alalla toimii sähköinen kirjasto http://lenr-canr.org/ johon on pyritty keräämään kaikki alalla julkaistut artikkelit ja kokousesitelmät.

      Olen läheltä seurannut yhden LENR-artikkelin kirjoittamisprosessin ja sen taustalla olleen kokeellisen työn (http://www.iscmns.org/CMNS/JCMNS-Vol25.pdf#page=165 ). Ainakin sen artikkelin kohdalla JCMNS-lehden vertaisarviointi oli korkealaatuinen, eli referoija oli kriittinen ja vaati monia tarkistuksia ja konventionaalisten mekanismien poissulkemisia ennenkuin paperi lopulta hyväksyttiin.

      Onnistuneesti kesytetty LENR olisi hyödyllinen energialähde koska sillä on ydinenergian edut mutta ei sen haittoja, ja lisäksi se ei vaadi isoja keskitettyjä laitoksia vaan toimii pienessäkin mittakaavassa.

    2. Kirsi Lehto sanoo:

      Lieneekin niin että noita uusiutuvan energian lähteitä on tarjolla moniakin, síis nuo mitä mainitset, eli aurinko, tuuli ja maalämpö. Myös Pekka Janusen manitsema ammoniakki synteesi, ja ehkä myös LENR; ehkä myös vedyn tuotto. Ja hyvä niin, ja kaikki näitä pitää kehittää ja soveltaa, rinnan.

      Kuitenkin, nähdäkseni varsinaista käyttökelpoista tuoteiden raaka-ainetta, siis rakennusmateriaalia, kuitua, pakkausmateriaalia, tarvikemateriaalia — kaikkeen siihne käytetään nyt paljon fossiilisia, ja kalkkikiveä (=betonia). Raaka-ainetta ei voi korvata energialla. Ainoa tapa sitoa energiaa materiaaliin on fotosynteesi. Joko se muinainen, siis fossiiliseen materiaaliin sitoutunut, tai nykyinen. Kannattaisin että käytettäisiin nykyistä.

      Ja mineraalien louhinta voitaisiin kokonaan korvata kierrätyksellä.

      1. Kirsi, kyllähän epäorgaaninen kemianteollisuus osaa sitoa energiaa mihin vaan materiaaliin, mutta tarkoitat varmaan sitä että ilmakehän hiilidioksidin uudelleensitomiseen ei liene muita tehokkaita tapoja kuin fotosynteesi. Syynä ei ole niinkään kemia, vaan se että hiilidioksidimolekyylejä on ilmassa niin harvassa että niiden pyydystelyyn tarvitaan paljon pinta-alaa, ja sitä kasveilla tosiaan on.

        Esimerkiksi teräksen valmistukseen on Suomessa ja Ruotsissa kehitteillä hiiletön menetelmä, https://www.ssab.com/company/sustainability/sustainable-operations/hybrit . Myös sementin valmistukseen tutkitaan menetelmiä joissa ilmakehään ei päästetä hiilidioksidia, https://phys.org/news/2015-09-technique-cement-carbon-neutral.html .

        Muovit, paperi, kankaat, asfaltti ja hiilikuidut ym. sisältävät hiiltä, ja sen hiilen pitää jatkossakin tulla jostakin, niin kauan kun näitä materiaaleja käytetään. Nykyään se hiili on yleensä fossiilista, mutta tulevaisuudessa pitää olla kasvipohjaista tai kierrätettyä.

        Kuitenkin jos energia on riittävän halpaa, raaka-aineiden käyttöä voi vähentää periaatteessa lähelle nollaa. Esimerkiksi jos autot lentävät, teitä asfaltteineen, sorakuormineen ja suolauksineen ei tarvita. Jos energia on halpaa, ei myöskään tarvita paljon lämpöeristeitä taloihin, ja jos ihminen päättää pukea päälleen kätevän itselämpiävän uikkarin (muutaman sadan watin teho), ei hän tarvinne paljon muita tekstiilejä.

        1. Kirsi Lehto sanoo:

          Pekka, on uppeeta että sinulla on paljon näitä vaihtoehtoisia visioita maailman kulutuksen ohjaamiseksi uusiin ja entistä ympäristöystävällisempiin suuntiin. Sanot että rajoittavana tekijänä on vain energian saatavuus, ja että ihmiset voisivat hyvinkin oppia elämään ja käyttämään uusia ja ympäristöystävällisempiä tuotteita, sellaisia missä ei enää juuri käytettäisi hiilipohjaisia raaka-aineita. Mutta, jotta tuo tapahtuisi, tarvitaan paitsi energiaa, myös massiivista muutosta ihmisten kulutustottumuksiin ja haluihin, sekä massiivista muutosta planeetan talousrakenteisiin.

          Nykyinen globaali talous perustuu jatkuvaan kasvuun, ja kulutuksen ja kansainvälisen kaupan lisääntymiseen. Kiina rakentamaan uutta ”silkkitie-verkostoa”, siis uusia kauppareittejä joilla tavaran kuskaaminen pitkin planeettaa voidaan lisätä. Rakentavat sekä rautatie- että meriyhteyksiä, myös Pohjoisen jäämeren kautta. Tämä johtaa entistä reippaampaan talouskasvuun sekä Kiinassa, että myös kaikissa kauppakumppani-maissa. Kaikille on luvassa ”lisää elintasoa”; myös kiinalaisille tällaista länsimaista kulutustasoa. Järkyttävää — siis se, mitkä tulevat olemaan tämän globaalin taloouskasvun ympäristövaikutukset.

          Ratkaisu voisi olla se että tuo aina niin välttämätön talouskasvu tapahtuisi jossakin muussa kuin kulutustavarassa; olisi hyvä jos tuotettais enemmän vaikka palveluita, tai kulttuurielämyksiä. Mutta ongelmana lienee se että että vallassa olevat talousmahdit haluavat myydä juuri sitä mitä ne nykyisinkin tuottavat. Siis kaikenlaisia ”härpäkkeitä”. Tosin, sellaiset talousmahdit kuin google ja facebook tietenkin tekevät omaisuutensa digitaalisilla tuotteilla, mutta nekin valitettavasti pitävät yllä ja edistävät tavarakauppaa.

          Ja sitten ongelmana on se, että meitä ihmisiä on vain liian paljon. Meitä on liikaa, ainakin jos kaikilla on tavoitteena länsimainen kulutustaso, ja enemmänkin. Sen ympäristövaikutus on liikaa tälle planeetalle.

          1. Se että elintason nousu lisää turhia härpäkkeitä on jossain mielessä totta, mutta päinvastaisiakin esimerkkejä on olemassa. Älypuhelin tai vastaava pystyy periaatteessa ja joidenkin kohdalla käytännösäkin korvaamaan monta juttua joita esim. 1990-luvulla tavoiteltiin ja pidettiin elintason mittareina: radio, TV, videonauhuri, stereot, puhelin, sanoma- ja aikakausilehdet, kirjat, kartat, kompassi, tietokone, kamera, videokamera, sanelukone, meikkipeili, taskulamppu, herätyskello, rannekello, kelloradio jne.

            Mitä tulee ihmisten määrään, Hollanti on hyvä esimerkki siitä miten maanviljely ja muutkin hommat organisoidaan tehokkaasti. Väentiheys siellä on 400/km2 mikä on maailman kärkeä ja vähän enemmän kuin esim. Intiassa. Kuitenkin Hollanti vie paljon elintarvikkeita, ja vielä riittää peltoalaa tulppaaneillekin. Silti Hollannissa ei minusta tunnu ahtaalta ja kosteikkoluontoakin siellä on runsaasti. Yksi selitys maankäytön tehokkuudelle on kasvihuoneiden runsas käyttö. Ja jos joku on huolissaan merenpinnan noususta, no, hollantilaiset ratkaisivat ongelman satoja vuosia sitten. Olen kyllä samaa mieltä siitä että uusia ihmisiä maailmaan ei juuri nyt tarvita koska ihminen työntää muita lajeja kovin ahtaalle, mutta kun ihmisten määrän vähentäminen ei ole kovin kivuton ratkaisu, tilannetta voisi helpottaa jos esimerkiksi juuri Hollannin kaltaisilta alueilta omaksuttaisiin järkeviä käytäntöjä muuallekin.

          2. Kirsi Lehto sanoo:

            Jees. maailman väkiluvun lisääntyminen ja vaurastuminen ovat suuria megatrendejä joihin ei ihan helposti vaikuteta; vaikkakin tuo väkiluvun lisääntyminen jountanee juurensa vihreästä vallankumouksesta ja lisääntyneestä ravinnontuotannosta, eli siitä että ihmisen laji täyttää ekolokeronsa äärimmilleen. Ja ylikin, niin ettei ympäristö enää tue riittävää toimeentuloa, kuten nyt monilla Afrikan kriisialueilla.

            Suuri tekijä tuossa toimeentulossa ja yhteiskunnan viisaassa toiminnassa on koulutus. Hollantilaiset ovat tässä suhteessa varmaan maailman edullisimmassa asemassa: on tietoa, taitoa ja osaamista. Ja lisäksi on postiivisia asenteita: pyöräilevät, käyttävät julkisia, ja ovat ihan viimeisen säästäväisiä. Ja hyvät hallinnolliset perinteet jo Rooman ajoilta, varmaan. Ei juurikaan mitään etnisiä ristiriitoja: maahanmuuttajatkin on sopeutettu ja kotoutettu osaksi yhteiskuntaa.

            Ja sanot, aivan oikein, että tuottavat elintarvikkeita reilusti yli oman tarpeen, ja sekaan sopii vielä tulppaanejakin. Erittäin toimiva elämäntapa, näyttää oikein esimerkilliselle. Maataloustuotanto on vahvasti kemiallisesti ylläpidettyä, mutta siinäkin on voimassa tiukka lakisääteinen ohjeistus siitä mitä saa käyttää, ja miten. Eli pyrkivät siellä minimoimaan ympäristöhaittoja, hyvin ammattitaitoisesti. Mutta silti, onhan se koko ekosysteemi siellä ihan ihmisen ehdoilla rakennettu. Suomalainen talousmetsä on kertaluokkia lajirikkaampi ja luonnonmukaisempi.

  6. Janne sanoo:

    Suomen metsätalousmenetelmiä ei valitettavasti suunniteltu CO2-päästöjen minimoimiseksi.

    ”Simolan ja työtoveriensa tulosten perusteella Suomen metsätalous köyhdyttää kangas- ja turvemaiden maaperän hiilivarastoa määrällä, joka vastaa noin 37 miljoonaa hiilidioksiditonnia vuodessa. Päästö on samaa suuruusluokkaa kuin metsiemme kasvavan puuston laskennallinen hiilinielu, ja poikkeaa olennaisesti siitä lähes neutraalista maaperän hiilitaseesta, jota Suomi YK:n ilmastonmuutoskonventille (UNFCCC) raportoi.”

    https://www.uef.fi/-/uusi-tutkimus-kyseenalaistaa-metsatalouden-ilmastohyodyt

    Lisäksi päätehakkuun jälkeen hakkuuaukea on noin 20 vuotta hiililähde. Vaikka tilanne toki tasoittuu sadan vuoden tähtäimellä, niin meillä ei ole sataa vuotta aikaa. Vuonna 2050, eli jo noin 30 vuoden päästä, pitäisi olla *kaikki* CO2-päästöt nollissa. Siihen ei sovi kovin montaa hakkuuaukeaa, ei turpeen polttamista, ei uusia soiden ojituksia, eikä kantojen polttamista – kaikki ”ammattilaisten hyväksymiä” metsänhoidollisia toimenpiteitä.

    Sanon tämän siis itsekin metsänomistajana (enkä erityisen pienen metsän), mutta myös isänä, joka on erittäin huolissaan siitä pienestä, mutta jo nollasta eroavasta mahdollisuudesta, että lapsenlapsemme voivat todellakin olla viimeinen ihmissukupolvi.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Nämä ovat monimutkaisia yhtälöitä, joissa on mukana paljon muuttujia. Kuitenkin, jos hakkuuaukealta korjataan talteen hakkuujätteet ja käytetään ne lämmöntuotannossa korvaamaan fossiilisia polttoaineita, niin silloin ainakaan ne eivät rasita ilmakehän hiilitaloutta, koska ne korvaavat fossilisen päästöjä. Ainakin Etelä- ja Keski-Suomen korkeudella, 20 vuotta avohakkuun jälkeen, aukossa pitäisi olla jo reippaasti kasvava nuori metsä. 25-30 vuotta uudistamisesta siinä pitää tehdä ensimmäinen harvennus, jonka senkin perkuujätteen voi korjata energiapuuksi. Tämän jälkeen alkaa puuston järeytyminen ja nopein mahdollinen hiilensidonta. Jos näin ei tapahdu, metsä uudistaminen on onnistunut huonosti.

      Mitähän tarkoitat tuolla, että metsätalous köyhdyttää hiilivarastoa. Se lisää metsän kasvua ja puuston määrää, siis sen nettovaikutus lienee hiilidioksidia sitova.

  7. Margit Forssell sanoo:

    Keskusteluissa mainittiin että meitä ihmisiä on liikaa maapallolla. Olen samaa mieltä siitä. Syntyvyys on kuitenkin vähentynyt, ainakin Suomessa. Tulevaisuudessa hormonihäiritsijäkemikaalit, esim. bisfenoli-A säilykkeissä ja alumiinitölkeissä, ftalaatit muovipulloissa (PET), bisfenoli-G lämpöherkässä kuittipaperissa (imeytyy ihon läpi) y.m. kemikaalit hoitavat ehkä ylikansoittumisen.

    1. Kirsi Lehto sanoo:

      Vuorovaikutussuhteet ja säätelymekanismiverkot ovat todellakin hyvin monitahoiset, ja varmasti suurelta osin sellaiset joita emme osaa edes ennakoida. Tuo ympäristön kemikalisoituminen varmasti yksi sellainen. Siis, ehkä ratkaisemme ongelman ihan huomaamattamme…

      Tosin tuossa kemikalisoitumisessa on se riski että se vaikuttaa myös kaikkien muiden lajien lisääntymiskemiaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *