Äly, tieto ja tietoisuus
Tämäniltainen PRISMA-studio käsitteli taas mielenkiintoisia aiheita, josko ei mitenkään syvällisesti, mutta maininnan tasolla kuitenkin. Aiheena oli älykkyys. Ohjelma kertoi että jotkut kimalaiset oppivat ratkaisemaan ongelmia – herkkupaloille pääsyyn liittyviä – siten että ne käyttävät apunaan tarjolla olevia työvälineitä. Ne pystyvät myös nopeasti neuvomaan nuo keinot kavereilleen. Ohjelmassa mainittiin myös muita eläimiä jotka edustavat korkeampia älykyyden tasoja. Esimerkiksi valaspopulaatiot puhuvat keskenään erilaisia kieliä, mutta ne voivat oppia myös uusia kieliä. Myös koirat ovat tunnetusti älykkäitä. Ainakin niiden omistajat ovat sitä mieltä että ne hyvinkin ymmärtävät isäntänsä puhetta, mutta nyt ohjelmassa osoitettiin että koira ymmärtää myös ihmisen elekieltä (se voi olla helpomminkin ymmärrettävää kuin ihmisen sekavat puheet!).
Toki monet eläinlajit käyttäytyvät älykkäästi. Niiden ajatusmaailmaa on kuitenkin hankala tutkia, koska ei ole olemassa yhteistä käsitteellistä kieltä jonka avulla saisimme selville mitä eläimet ajattelevat eri asioista tai tilanteista. Käyttäytymistieteilijät kuitenkin mittaavat eläinten älykyyttä sen perusteella, miten hyvin ne pystyvät ratkaisemaan erilaisia ongelmallisia tehtäviä; ratkaisun palkintona on yleensä se, että onnistuessaan eläin pääsee nappaamaan herkkupalan. On osoitettu että yleensä eläinlajien älykkyys – tai kyky ratkaista annettuja tehtäviä ja ongelmia – ei korreloi pelkästään kyseisen eläimen aivojen koon kanssa, vaan paremminkin sen aivojen koon ja ruumiin koon suhteen kanssa.
Suhteellisen isoaivoisia ja samalla erityisen älykkäitä eläimiä ovat isot apinat, eli simpanssit ja gorillat: ne jopa oppivat puhumaan ihmisen kieltä viittomamerkkien avulla. Myös hammasvalaat, varislinnut ja papukaijat ovat tunnetusti älykkäitä. Monet muutkin lajit ovat älykkäitä, tai ainakin hyvin kykeneväisiä oppimaan uusia asioita – erityisen oppivaisia ovat siat, koirat, kissat, erilaiset apinalajit, elefantit ja mustekalat. Monet lajit, kuten hevoset, lampaat ja kyyhkyset osoittavat suurta muistia, uusien tilanteiden tunnistamista ja hallitsemista, sosiaalisuutta ja tunneälyä. Muuralaiset ja mehiläiset osoittavat ainakin kollektiivista älykästä käyttäytymistä. Älykkyyden muotoja ja tasoja riittää …
Mutta kaikkien älykkäiden eläinten rinnalla ihminen on tietysti omaa luokkaansa. Ihminen on kehittänyt puhutun käsitteellisen kielen, kirjoitustaidon, paikalliset ja globaalin yhteiskuntarakenteet, sähköisen viestinnän, eettis-moraalisen arvomaailman, avaruuslennot, teknillisen sivilisaation ja vallankumouksen, ja mitä kaikkea. Ja käsitteellisen ajattelun ja teknisten taitojensa avulla hän pystyy kaikkia näitä aiheita jopa analyyttiseti tutkimaan.
Kaikkien teknisten ja tiedollisten saavutusten rinnalla ihmisellä on kuitenkin yksi erityinen ominaisuus, joka näyttää oleellisesti liittyvän hänen älykkyyteensä. Se on tietoisuus. Ihminen on tietoinen omasta olemassaolostaan, hän ihmettelee itsensä ja koko elämän alkuperää, hän muistaa menneisyyden, ja hän pystyy jonkun verran ennakoimaan tulevaisuutta, hän pystyy suunnittelemaan ja toimimaan määrätietoisesti.
Pelkistetyimmillään, tietoisuus (tai sen ilmentyminen) on määritetty aivotutkimuksessa siten, että ihminen on tietoisessa (ympäristöön reagoivassa) tilassa, ja kykenevä kiinnostumaan ja reagoimaan ympäristössä tapahtuviin tapahtumiin (englanninkiellellä: ”awareness” ja ”arousal” ominaisuudet). Aivotoimintojen kuvantamisen avulla on nyt osoitettu että näihin tietoisuuden tasoihin tarvitaan tiettyjä pieniä alueita aivorungossa. Aivorunko on selkäytimen jatkona toimivaa aivojen sisintä solukkoa, joka mm. säätelee valve- ja unitilan vaihtelua, sydämen lyöntitiheyttä ja hengitystä. Valvetila-tietoisuuteen tarvitaan näiden alueiden lisäksi myös kahta erillistä aivokuoren aluetta, ja erityisesti, näiden alueiden keskinäistä yhteyttä tai verkottumista aivorungon kanssa. Tästä mullistavasta aivotutkimuksen löydöksestä kerrotaan Harwardin yliopiston tiedotussivulla http://www.sciencealert.com/harvard-scientists-think-they-ve-pinpointed-the-neural-source-of-consciousness. Tästä linkistä löytyy myös huima kuvannuskartta muista aivojen sisäisistä toiminnallisista yhteyksistä.
Kuitenkin, tuo edellä mainittu ”valveilla oleva” tietoisuuden taso ei taida olla vielä mitenkään erityisen korkealentoista tajuntaa, vaan paremminkin sellaista mikä on kaikille eläimille yhteistä, tavanomaista, ja välttämätöntä: ovathan kaikki eläimet hereillä (silloin kun ovat), ja kaikki ne reagoivat ympäristöönsä. Tuo kuvantamismittaus ei siis todellakaan vielä tavoita sitä ihmisen erityistä, sisäsyntyistä, kokomusperäistä tunnetilaa että ”jotakin erityistä on olemassa, ja minä olen jotenkin osa sitä, ja sen olemassaoloa”.
Varsinainen syvällinen tietoisuus on ollut ihmiselle yksi vaikeimmin ymmärrettävistä asioita. Mitä tietoisuus tarkoittaa, mistä se syntyy, missä se sijaitsee? Mitä se on? Näitä kysymyksiä on vaikea tutkia, sillä tietoisuutta pidetään ihmisen sisäisen kokomusmaailman ilmiönä, jota ulkopuolisen on vaikea (tai mahdoton) havaita. Näistä tietoisuuden monista tasoista ja ulottuvuuksista, ja niiden määrittelemisen, havannoimisen ja mittaamisen problematiikasta kirjoittavat tietoisuuden tutkijat Antti Revonsuo ja Valtteri Arstila artikkelissaan ”Voidaanko tietoisuutta mitata?” lääketieteellisessä Aikakauskirjassa Duodecim 2011;127(12):1219
Tuttuahan tuo on tietenkin, meille kaikille: tietoisuuteen kuuluu paitsi tuo valveilla olo, havainnoiminen ja reagoiminen, myös tuntemukset, aistimukset ja tunteet, ihmetyksen aiheet, uteliaisuus, kysymykset, johtopäätökset, assosiaatiot, tulkinta ja arviointi, rinnastukset entisiin kokemuksiin, peilaaminen tietoon ja taitoihin, merkittävyyden arviointi tulevaisuuden kannalta. Sekä se miten kyseinen asia suhteutuu minuun itseeni, tai muuhun ympäröivään maailmaan, mikä on kaiken yhteys kaikkeen. Ja kaikki tämä samanaikaisesti, ja tiedostamatta…
Nuo ihmisen mielen ulottuvuudet taitavat olla vielä aika kartoittamatonta ja tuntematonta maailmaa, kaikista hienoista aivokuvantamiskartoista huolimatta.
Emmekä me sitäkään vertaa tiedä millaisia ulottuvuuksia avautuu muiden viisaiden eläinten mielenmaisemissa.
Niinpä, ja kun vielä huomataan, että ainakin ihmisellä on taipumus ajatella sekä nopeasti (intuitiivisesti…) että sitten hitaasti (harkiten…). Ja että tuo ensimmäinen ajattelutapa luo periaatteellisen suunnan koko ajatteluprosessille. Äkkiäkös sitä sitten huomaa tehneensä vaikka virheellisen olettaman, kun ehtii enemmän, harkiten ja rauhassa pohtia asiaa.
Terveiset vaan täältä alkaneesta kaamoksesta!
Ihmeellisiä, kummallisia ja hauskoja ovat tietysti nämä ihmisen mielen liikkeet. Ja teillä siellä pohjolan perillä on nyt hyvää aikaa tuumailla kaikenlaista, nyt kun pimeys on taas laskeutunut, joksikin aikaa…. Hyvää kaamosta teille!
Olisikohan tietoisuudella tekemistä sen kanssa että mieli tuottaa jatkuvasti simuloituja aistiärsykkeitä eli mielikuvia (simuloituja näköaistimuksia), itsekseen mumistua lähes tai täysin äänetöntä puhetta jonka korvat ovat tavallaan kuulevinaan, ehkä sormien liikkeitä (jos henkilö osaa kymmensormijärjestelmää ja jos hän ajattelee jotain sanaa, sormet saattavat hieman liikahtaa siinä tahdissa kuin ne tekisivät jos sanan kirjoittaisi näppiksellä). On itse asiassa vaikea ajatella yhtään mitään jos päättää ettei mielessään ”puhu” mitään lauseita tai liikuta mitään sormi tms. lihaksia tai kuvittele mitään näköaistimusta. Jos kaiken motorisen ja simuloidun aistimisen jättää pois, jää vain jonkinlainen tunnelma tai nirvana joka muistuttaa tiedostamattomuutta, ja voi helposti silloin nukahtaakin.
On toisaalta totta että aivoissa on myös paljon tiedostamatonta: esimerkiksi jos tulee jokin äkillinen tilanne, ihminen (tai eläin) saattaa reagoida vaistomaisesti oikein ilman että tietoisuus ehtii mukaan.
Hmmmmm..mm.. tuota noin. Voihan se niinkin olla. Siis tuo on aika oleellinen ajatus, tai kysymyksen asettelu: onko meillä tietoisuutta ilman käsitteellistä tai sanallista ajattelua? Onko sitten sellaisilla eliöillä – esimerkiksi koirilla tai apinoilla, tai hammasvalailla – tietoisuutta, jos niillä ei ole olemassa käsitteellistä kieltä. Jonkinlainen äänellinen kommunikaatiokieli niillä on olemassa – mutta tarkkoja merkityksiä sisältävää kieltä ehkä ei ole. Mutta onko tietoisuus? Entä onko meillä tietoisuus silloin kun emme ajattele mitään?? Esimerkiksi unessa?? Liian vaikeita kysymyksiä minulle — Koetanpa kysellä näitä Antti Revonsuolta.
Yritän kiteyttää ajatuksen vielä tähän: koemme aistiärsykkeet tosina, siispä tuottamalla simuloituja aistiärsykkeitä koemme itsemme todeksi.
Tuo kyllä tuntuu hyvin uskottavalle siltä osin, että aistittu maailma tuntuu todelliselle, ja me itse tietysti tunnemme olevamme osa todellista maailmaa. Mutta tuo kokemus ei ehkä kuitenkaan ole ihan sama asia kuin tietoisuus. Aistittu maailma ja siihen liittyvät hermosignaalit ovat käsittääkseni samaa kuin fysikalismi, aivojen materian toimintoineen esiintyminen elämyksellisenä tietoisuutena – josta Pentti S. Varis kirjoitti kommentissaan. Tietoisuus käsittää – tai tiedostaa – käsittääkseni, myös paljon asioita jotka eivät ole aistittavissa. Tämä lienee se syy miksi tietoisuuden tutkijat keskustelevat siitä, onko tietoisuus fysikaalista, vai eikö ole. Mutta minä tiedostan ja myönnän että en ymmärrä tätä juttua!
Väitän että kaikki ihmisen tietoiset ajatukset ovat pohjimmiltaan aistiärsykkeillä ilmaistavissa, mutta sen päälle tulee annos symbolisaatiota – ja tuo symbolisaatiomekanismi operoi ainakin osittain tietoisuuden alapuolella.
Esimerkiksi jos ajattelen integraalimerkkiä, siitä on aivoissani todennäköisesti olemassa abstrakti symboli, mutta symbolin takana on joukko aistiärsykkeitä. On visuaalinen muistikuva integraalimerkistä paperilla, kuulomuistikuva kun opettaja on sanonut ”integraali”, lihasaistimuistikuva sanan ”integraali” lausumisesta omalla suulla, lihasaistimuistikuva integraalimerkin piirtämisestä kynällä, lihasaistimuistikuva sen naputtamisesta koneella jollain tutulla ohjelmointikielellä jne.
Absktraktin symbolin olemassaolo tarkoittaa sitä että pystyn ehkä käyttämään integraali-käsitettä ilman että välittömästi liittäisin sitä mihinkään em. aistimuksiin, mutta aistimukset nousevat hyvin nopeasti esiin jos integraalia ajattelee 0.1 sekuntia pitempään. Se on osoitus siitä että symbolisaatiomekanismi toimii ainakin osittain tietoisuuden alapuolella eli sen toimintaa en pysty täysin seuraamaan. Jos yritän, symboli aukeaa aistiärsykkeiden muistikuviksi.
En ollenkaan osaa ottaa kantaa näihin asioihin, en ainakaan tietämisen tasolla, pelkästään mutu-pohjalta. Mutta ilmeisesti tuo tietoisuuden määrittely on epäselvää myös sen alan tutkijoille. Yksi vaikea ulottuvuus tässä ilmiössä miten paljon aivotoimintojen eri tasot liittyvät toisiinsa. Lienee ilmeistä että aistien välittämät signaalit muodostavat osan tietoisuutta, ja oman osansa muodostavat myös nuo muisti ja oppiminen, mitä mainitset. En tiedä miten paljon olisi tietoisuutta ilman näitä kolmea tasoa. Sitä ei voine edes testata, koska kukaan ihminen ei voi sulkea pois muistojaan ja oppimiaan ajatuksia… Ja sitten ylipäätään: mitä ovat ajatukset?
Jokainenhan on näiden asioiden ekspertti siinä mielessä että voi tehdä empiirisiä havaintoja omasta aivotoiminnastaan.
Aika mielenkiintiosta puuhaa (tai hämmentävää) kun alkaa pohtimaan mitä minun päässäni tapahtuu kun ajattelen, tai kun en ajattela. Mistä nämä ajatukset oikein tulevat…
Ihmistä moititaan, ihan aiheesta, muiden luontokappaleiden elinolosuhteiden heikentämisestä ja pahimmillaan jopa sukupuuttoon joutumisesta.
Mutta ihmisen tietoisuus pahuuksistaan, joista monet ovat seurausta tietämättömyydestä pikemminkin kuin tahallisuudesta, on johtanut myös hyväntekoon. Globaalilla tasolla muun muassa käytetään useita miljardeja eriasteiseen luonnonsuojeluun. Tätä voitaneen kutsua ihmisen osoittamaksi empatiaksi. Mikään muu eliölaji ei pystyne samanlaiseen tietoisuuteen omista tekemisistään eikä myötätuntoon muita lajeja kohtaan.
Ehdottomasti niin! Kyllä toki meidän tietoisuutemme liittyy kaikkeen mitä teemme, mitä osaamme ja mitä ymmärrämme. Mutta liityykö se myös niihin tekoihin joita emme ymmärrä, tai joiden seurauksia emme ymmärräö. Joita teemme ymmärtämättömyyttämme? Liittyykö tietoisuus myös asioihin joita emme tiedosta? Nyt pitäisi taas kysellä joltakin viisaammalta…
Ensimmäinen, ennen tarkempaa miettimistä annettu ehdotus tietoisuuden kuvaamiseksi on varmaan fysikalismi, aivojen materian toimintoineen esiintyminen toisaalta elämyksellisenä tietoisuutena. Tällaiseenkin viitattiin 2015 kansainvälisessä tietoisuuden tutkijain konferenssissa Helsingissä. Näkemyksellä oli onneksi vain vähän kannattajia.
Idolini Antti Revonsuon näkemys tietoisuudesta on vaihdellut. Taannoin hän kirjoitti englanninkielisen opuksen, jossa tuntui kallistuvan fysikalismiin, jonka hän oli nuorena tuominnut. Duodecimissa hän ei ainakaan eksplisiittisesti kannata fysikalismia, vaan korostaa tietoisuuden ongelmallisuutta.
Monet haluavat neurotieteilijä Azarianin tavoin kärjistää ongelmaa ja saada fysikalistit tunnustamaan epävarmuutensa:
http://www.huffingtonpost.com/bobby-azarian/post_10079_b_8160914.html
Siinä neurotieteilijä Azarian esittää muutaman kiinnostavan ja jokaiselle tietoisuutta pohtineelle tutun kysymyksen mietittäväksi:
Kuinka fysikaalinen tapahtuma voi tuottaa sisäisen subjektiivisen kokemuksen?
Kuinka materialle voi olla minuus-näkökulma?
Kuinka sähköiset signaalit voivat tuottaa kvalitatiivisia elämyksiä ja tietoisuuden?
Miksi informaation ylipäänsä pitäisi tuntua joltakin?
Konferenssissa 2015 oli tuskin yhtään tutkijaa, jolla olisi ollut vastaus tai edes selkeää vastausehdotusta Azarianin kysymyksiin. Muutamat tutkijat olivat näkevinään valoa tunnelin päässä ottaessaan vakavasti pohdittavaksi neutraalin monismin mahdollisuuden
http://www.areiopagi.fi/2015/07/kohti-tietoisuuden-tiedetta-tsc-2015-konferenssi-helsingissa/
https://plato.stanford.edu/entries/neutral-monism/
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38848
Neutraalin monismin mukainen subjektiton tila on mahdollista elämyksellisesti kokea, ei ehkä pysyvästi, vaan jonkin aikaa. Keksittyäni tämän omituiselta tuntuvan ilmiön neljäkymmentä vuotta sitten luulin, että sitä ei ennen lainkaan tunnettu, mutta sitten Heikki Kannisto kertoi teor.filosofian seminaarissa, että noin sata vuotta sitten jotkut olivat kannattaneet sitä. Otin tavakseni joka ilta preparoida itselleni subjektittomuuden elämyksen.
Miten neutraali monismi valaisisi tietoisuuden ongelmaa? Yksinkertaisesti tekemällä kaikki, mitä tavallisesti tulkitsemme tietoisuutemme tiloiksi, toisin sanoen siis kaikki oleva, samanarvoisiksi.
Oman itsen kokemus ja kaikki siihen liittyvät toiminnot on miellettävä yhdeksi näistä samanarvoisista tiloista. Kokijaa, subjektia, ei itse asiassa olekaan; on vain ajelehtivia kokemuksia ilman kokijaa. Neutraalin monismin ymmärrettyään Wittgenstein etsi sille ilmaisua todeten muun muassa: ”Kaikki kokemus on maailmaa eikä tarvitse subjektia.”
Neutraalin monismin subjektittomuus ja maailma kokijattomine kokemuksineen saattaa olla elämyksellisen tietoisuuden ristiriidaton, kumoamaton selitys.
Useita muitakin mahdollisia tietoisuuden selityksiä on. Laitan viitteen fysiikan tohtori Teppo Mattssonin tietoisuus-blogin kommenttiosastoon, joissa lyhykäisesti esittelen joitakin nimimerkillä 3779
http://www.tiede.fi/blogit/rajankayntia/tietoisuuden_vaikea_ongelma_ja_muita_mielettomia_meemeja
Ainakin yksi seikka tietoisuudesta on ilmeinen: se on saanut syntynsä fysikaalisessa vakuumissa tapahtuneiden erilaisten faasitransitioiden tuloksena – niin kuin kaikki muukin oleva (vähän samaan tapaan kuin veden faasitransitiot tuottavat erilaisia jäämuodostumia). Ensimmäisenä mieleen tulevat vaihtoehdot tietoisuuden synnyn kuvaamiseksi ovat tietoisuuden jonkinlainen pakkautuminen yhteen materian ja sen toimintojen kanssa, mikä helposti johtaa ajatukset fysikalismiin, ja tietoisuuden kehittyminen vakuumissa jotain itsenäistä, materiasta erillistä tietä tullakseen tämän jälkeen jonkinlaiseen yhteyteen fysikaalisten kehojen kanssa. Tällöin vallitseva tietoisuuden ja fyysen yhteyden ”väljyys” voi heijastua Morsellan toteamana ilmiönä, jonka mukaan elämyksellinen tietoisuus on ratkaisuja tehtäessä jokseenkin tarpeeton
https://www.sciencedaily.com/releases/2016/04/160414095549.htm
Miten sitten voi toteutua väljä yhteys fyysen ja tietoisuuden välillä? Yksi mahdollisuus monesta on olettaa tietoisuus puhtaaksi informaatioksi ja edelleen olettaa informaatiolle kyky kondensoitua nesteen kaltaiseksi ”informaatiopisaraksi”. Informaatiopisaraa voidaan verrata kuumassa, n. 300C olevassa keittolevyn koverassa syvennyksessä tähtimäisiä ja monenlaisia muita värähtelymuotoja ottavaan Leidenfrostin pisaraan
https://www.google.fi/search?q=leidenfrost+droplet+dynamics&biw=1440&bih=754&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiGipCMqejQAhXJkiwKHVo4Ai0Q_AUIBigB&dpr=1#imgrc=_
Informaatiopisaran moodit voidaan tulkita elämyksellisen tietoisuuden tiloiksi. Samoin kuin Leidenfrostin pisara ei vaikuta keittolevyyn läheskään yhtä paljon kuin keittolevy pisaraan, ei myöskään informaatiopisara
merkittävästi vaikuta keittolevyn vastineeseen, aivoihin, kun taas aivot vaikuttavat paljon tietoisuutena ilmenevään informaatiopisaraan – aivan Morsellan löydöksen mukaisesti.
Analogia L-pisaran ja I-pisaran välillä voi olla yllättävän syvä verrattaessa L-pisaran moodien vaihtumisen rytmiä tietoisuuden tilojen rytmiin, L-pisaran moodien saavutettavuutta tietoisuuden tilojen saavutettavuuteen, tietoisuuden ykseyteen jne. Analogia auttaa muun muassa käsittämään multippelipersoonallisuuden olemuksen suuren peruspisaran jakautumisen tuloksena
http://siivola.org/markku/krit/yhdeksankymmentakolme_raiskattua_miesta_ja_naista.html
Kiehtovia teorioita…. mutta liian vaikeaa/epävarmaa kommentoitavaksi. Osaatko sanoa mikä olisi tuon epäfysikaalisen tietoisuuden alkuperä, tai sisältö, tai funtio, tai merkitys, tai ilmenemismuoto?
Juhani otti esille nopean intuitiivisen ja hitaamman, pohtivan ratkaisun. Mieleen tuli, että näitä kahta moodia voisi pitää aivojen erilaisina kytkeytyminä reunaehtoihinsa. Aivojen kokonaisuutta voi pitää fysikaalisena systeeminä, jonka reunaehtoihin kuuluvat erilaiset ulkoiset ja sisäiset aistiärsykkeet ja niiden motivoimat asiat, monet aivojen sisäiset tekijät kuten maailmankatsomus, positiiviset ja negatiiviset muistot, alitajuiset tekijät jne. Mahdollisesti myös aivojen kokonaistila ja elämyksellinen tietoisuus sisältöineen voivat toimia reunaehtona. Olennaisinta on, että aivojen toiminta eli siis niiden fysikaalinen tila on varmasti 100%:sesti reunaehtojensa funktio.
Reunaehdoista riippuvuuden mallina voidaan käyttää vaikka Benardin konvektiota (klikkaa ”Benard convection pictures”). Konvektiomoodi on 100%:sesti reunaehtojen funktio näiden ollessa mm. nesteen ominaisuudet, astian muoto, koko ja sileys, astian läpi kulkeva lämpövirta, astian liikuttelu jne.
Nopea intuitiivinen ratkaisu ja hitaammin kehkeytyvä, usein yksityiskohtaisempi ratkaisu eroavat toisistaan keskeisimmin siinä, että intuition tilassa ollessaan aivot eivät ole vielä kytkeytyneet kaikkiin relevantteihin reunaehtoihin. Ajan mittaan mieleen voi nousta muistoja ja jo unohtuneita tärkeitä asioita, ihmissuhteita, joita ratkaisut ehkä koskevat jne, jolloin reunaehtoprofiili muuttuu joskus jopa ratkaisevasti. Mutta usein intuitiivinen tila jo ennakoi lopullista ratkaisua.
Huikean moniulotteista toimintaa, tuo teitoisuus ja ajattelu. Ja sitten vielä sekin ettei kukaan oikein osaa sanoa että mitä siinä oikeasti tapahtuu..
Tuntuisi hieman oudolta, jos uskottaisiin aivojen materian ja toimintojen sellaisenaan olevan myös elämyksellinen tietoisuus. Voitaisiin esimerkiksi kysyä, millaista sitten on rohkea materia, arka materia, vihainen materia jne. Kysymykseen ei koskaan ole edes yritetty vastata.
Filosofeista nerokkain, Sokrates, jo pohti tietoisuutta tarjoten ehkä avaimen harvemmin tehtyyn tietoisuuden selitysyritykseen. Sokrates opetti, että kaikki tieto oli jo ihmisen mieleen varastoituneena, ja se saataisiin esiin sopivasti herättelemällä. Mallina Sokrates käytti orjapoikaa, joka osasi vastata vaikeisiin matemaattisiin kysymyksiin Sokrateen muotoillessa kysymykset ”herättäviksi”.
Informaation olemuksesta on tiedeyhteisössä useita näkemyksiä, mutta käytän nyt termiä ehkä yleisimmässä, tarkemmin analysoimattomassa merkityksessä, bitteinä. Kiinnostavaa on, että kaikki maailman informaatio mahtuisi 1 kg DNA:ta
https://www.google.fi/#q=1+kg+DNA+is+all+information+of+the+world
Karkean arvion mukaan ihmisaivoissa on noin yksi gramma DNA:ta, joten aivojen DNA:han voitaisiin varastoida ihmisen koskaan käyttämän informaation lisäksi suunnaton määrä normaalisti käyttämätöntä lisäinformaatiota
https://www.quora.com/What-is-the-total-mass-of-DNA-in-the-average-65kg-human-body
Jos oletettaisiin osan informaatiosta jotenkin vastaavan tietoisuutta, ihmisen kaikki mahdolliset tietoisuuden tilat voisivat siis aivan sokraattisesti odottaa aivoihin varastoituneina ilmituloaan ja ilmitulon laukaisevia ärsykkeitä. Yksi tietoisia tiloja herättävä ärsykelaji voisi olla ko. ihmisessä aiemmin herännyt informaatiosfääri tai sen osa, joka voisi määrittää uusien informaatioelementtien herättelyn laadun ja rytmin.
Todellinen todellisuus voisi tällöin olla hyvin erilainen kuin totunnainen kuva aistivasta, ajattelevasta, toimivasta jne. ihmisestä tuntuu. Totunnainen kuva voikin olla eräänlainen tulkinnallinen optimitila. Sen puitteissa pysyminen ei siis välttämättä ole olennaisen harhaista. On siis myös mahdollista puhua informaation sijainnista aivoissa.
Veikkaukseni mukaan informaatio sijaitsee aivosolujen genomeissa jokaisen genomin sisältäessä osittain erilaisen informaatiosisällön
https://blog.cirm.ca.gov/2016/09/13/salk-scientists-explain-why-brain-cells-are-genetically-diverse/
Tutkimus osoittaa lisäksi, että aivosolun käyttö aiheuttaa joskus radikaalejakin muutoksia solun genomissa, mikä voisi juuri heijastaa uusien informaatioelementtien sokraattista heräämistä tietoiseksi
http://www.thebestbrainpossible.com/how-your-thoughts-change-your-brain-cells-and-genes/
Jonkinlaista tukea ajatukselle voi saada Near Death Experience –ilmiöstä, jossa aivosolujen sähköisen toiminnan lakattua voi tietoisuudessa toisinaan esiintyä hyvin näyttävää ja vaikuttavaa informaatiota
http://yle.fi/vintti/yle.fi/tv1/juttuarkisto/tasta-puhutaan/inhimillinen-tekija-kuolemanrajan-tuolla-puolen.html
Veikkaan tämän ainakin jossain määrin selittyvän sillä, että kunkin aivosolun genomissa on NDE:n tuottava alue, jonka spontaani aktivoituminen ja siis tietoisena ilmeneminen on elimistön viimeinen yritys säilyttää olemassaolonsa.
Mielenkiintoinen asia tuokin mainittavaksi, tuo DNAn informaatiosisältö. Kuitenkin on niin, että se informaatio mitä ajatuksen, tietämisen tai muistamisen tasolla liikkuu, ei missään tapauksessa ole DNAhan eikä muihinkaan kemiallisiin yhdisteisiin koodattua, kemialliset raktiot ovat liian hitaita ja liian ”fiksattuja”. Siis sen pitää olla sähköisessä muodossa ??? Mutta perustuuko silti (hermo)solujen aktivoitumiseen??
Pekka Janhunen kirjoitti: ”Jokainenhan on näiden asioiden ekspertti siinä mielessä että voi tehdä empiirisiä havaintoja omasta aivotoiminnastaan.”
Tietoisia tiloja ja niiden vaihtumista voi tosiaan tutkia introspektiolla ja periaatteessa päätellä jotain niiden lainalaisuuksista. Symbolin ja siihen liittyvien ”osatekijöiden” suhde on yksi tällaisista.
Tulee mieleen, että integraali-symboliin liittyvät asiat (esim. A,B,C) selittämättömällä tavalla kombinoituessaan aiheuttavat symbolille elämyksellisen hahmon, joka on hivenen erilainen kuin jos kombinoituvia asioita olisi vähemmän (A,B) tai enemmän (A,B,C,D).
Symbolin hahmon ilmeneminen kuvaamallasi tavalla osa-asioiden yhdelmänä tuntuu vaikealta selittää, mutta ehkä myös tärkeältä pohtia sekä tietoisuuden että aivojen näkökulmasta.
Hieman vastaavan kaltainen tilanne vallitsee mielestäni tarkasteltaessa tahtotilan syntyä moninaisten vaikuttavien asioiden funktiona. Voiko tahto olla vapaa? Asiaa pohditaan kovasti mm. seuraavien artikkelien kommenttiosastoissa
http://www.areiopagi.fi/2016/08/edes-vaivautua-miettimaan-onko-tahto-vapaa/
http://www.areiopagi.fi/2016/08/ihmisluontoa-ei-saada-syntymalahjana/
… jo tämä keskustelu osoittaa että ajatus ja tietoisuus harhailee vapaana ja yllättäviin suuntiin!!
Ihminen voi opetella jotakin asiaa generoimalla toistuvasti simuloituja aistiärsykkeitä ja oppimalla muistamaan niitä. Esimerkki: kun ihminen luo mielessään lauseen, sen sanat ovat symboleja tietyille aistiärsykkeille, mm. suun, kielen ja äänihuulten motorisille liikkeille jotka tarvitaan kun sana lausutaan sekä visuaaliselle kuvalle sanan kirjoitusasusta paperilla sekä kuulokuva siitä miltä sana kuulostaa lausuttuna. No, kun ihminen sanoo lauseen itsekseen, hän samalla kuulee/tuntee/näkee sen, mikä vahvistaa näihin aistiärsykkeisiin liittyviä muistijälkiä. Jos ihminen tekee sen toistuvasti, hän pikkuhiljaa oppii haluamansa asian, oli se sitten Jukolan poikien ABC-tankkausta tai buddhalaismunkin mantran toistamista tai jotain vähän sofistikoidumpaa.
Eläimetkin oppivat asioita, mutta en ole varma pystyvätkö ne itsekseen opettelemaan jotakin ilman että joku tai jokin ulkopuolinen niitä opettaa. Eli en ole varma pystyvätkö ne generoimaan simuloituja aistiärsykkeitä kuten ihminen. Olisikohan tämä ”se” ihmisen ja eläimen ero, tai yksi niistä.
Jotkut eläimet oppivat kerrasta, mutta ihminen on kovapäinen. Ehkä se on evoluution adaptaatio: ihminen tankkaa ja tolkuttaa joten hänellä on varaa käyttää muistijäljen syventämiseen useita iteraatioita. Eläin on valinnut toisen selviytymisstrategian eli nopean oppimisen jolloin simuloitujen aistiärsykkeiden tekniikkaa eli ylimääräisiä toistoja ei tarvita. ”Repetitio mater studiorum est”, ihminen on tankkauseläin.
Tyhmäkö siis, vaiko harkitsevainen??
Jotakin kait oppii ihan tankkaamattakin? Oppii sen mitä haluaa oppia, mikä kiinnostaa. Ja jokaisella ihmisellä omat ja erilaiset nuo interssit. Siis, ovatko aivot erilaiset – vai mistä nousevat nämä henkilökohtaiset erot ajatuksissa, oppimisessa, kiinnostuksen kohteissa, kaikessa.
Kyllä, toki. Mutta sanoisin että ihminen on henkinen märehtijä jonka tyyppikäyttäytymistä on kokea aistikokemukset useaan kertaan ja saada niistä siten enemmän irti.
Yksi etu käyttäytymismallista on että ihminen voi suunnata oppimistaan sen mukaan miten arvelee siitä olevan hyötyä.
Pekka Janhunen kirjoitti: ”sanat ovat symboleja tietyille aistiärsykkeille, mm. suun, kielen ja äänihuulten motorisille liikkeille jotka tarvitaan kun sana lausutaan sekä visuaaliselle kuvalle sanan kirjoitusasusta paperilla sekä kuulokuva siitä miltä sana kuulostaa lausuttuna.”
Edellä sanotun suun asettelun, sanotun kuulostelun ja kirjainmerkkeihin vertaamisen tunsin varsin elävästi opetellessani lausumaan ja muistamaan muutamia englanninkielisiä sanoja kuten ”puny” tai ”purpose”
Perusongelma lienee kuitenkin sanojen tai lauseiden ja muiden tietoisuuden koosteosien merkityssisältöjen ymmärtäminen kokemuksellisella (elämyksellisellä) tasolla. Tähän ongelmaan on italialainen neurotieteilijä Giulio Tononi tarjonnut ratkaisua nimeltä Integrated Information Theory (IIT). Teoriaa ovat innostuneet kehittämään myös Crickin entinen työtoveri Christoph Koch ja tunnettu fyysikko ja kosmologi Max Tegmark.
Informaatiosta on tiedeyhteisössä eri näkemyksiä, mutta IIT:n idea on kuitenkin se, että aivojen tilan perusteella laskettu informaation senhetkistä muotoa kuvaava ”fii” on itse tietoisuus (!!). Periaatteessa tämä tuntuukin hyväksyttävältä ajatukselta, mutta tietynlaisen ongelman aiheuttaa Tegmarkin toteamus, että ”fiin” laskeminen veisi enemmän aikaa kuin maailmankaikkeuden ikä! Tegmark on uurastanut keksiäkseen ”fiin” nopeampia laskutapoja, ja on jo osittain onnistunutkin.
IIT on tällä hetkellä yleisimmin kannatettu ehdotus tietoisuuden selittämiseksi
https://blogs.scientificamerican.com/cross-check/can-integrated-information-theory-explain-consciousness/
Pekka hei!! Kiitos linkistä – onpa kiintoisa! kannattaa lukea! Tästä teoriasta varmaa nousevat – tai ovat ainakin rinnakkaisia ja samansuuntaisia – ne tietoisuuden tutkijoiden näkemykset että tietoisuus on aivoista riippumaton ilmiö. … Mutta sitten voi olla niinkin että ihmiset itse ovat liian asianomaisia sanomaan tästä mitään.
Otan tähän pienen lainauksen sieltä linkin takaa:
The theory’s core claim is that a system is conscious if it possesses a property called Φ, or phi, which is a measure of the system’s “integrated information.” Phi corresponds to the feedback between and interdependence of different parts of a system. In Consciousness, Koch equates phi to “synergy,” the degree to which a system is “more than the sum of its parts.” Phi can be a property of any entity, biological or non-biological. Even a proton can possess phi, because a proton is an emergent phenomenon stemming from the interaction of its quarks. Hence panpsychism.
Monet eläimet käyttävät taivaankappaleita kulkusuuntansa merkkeinä, mutta hieman yllättävää on, että niinkin pieni eläin kuin sittiäinen määrittää linnunradan mukaan suunnan, johon lantapallo täytyy vierittää.
Sittiäinen myös lantapallon päällä tanssiessaan näppää valokuvan auringon, kuun ja tähtien keskinäisistä paikoista, syöttää kuvan pikku aivoihinsa ja lähtee välittömästi etenemään valokuvan antaman informaation perusteella. Monet hyönteiset kuten muurahaiset ja ampiaiset ottavat kuvia ympäristöstään, mutta sittiäinen on toistaiseksi ainoa tunnettu taivaankappaleita valokuvaava eläin
https://www.sciencedaily.com/releases/2016/05/160512125422.htm
Sittiäisen käyttäytymistä ei ehkä lueta suoranaisesti ongelmien ratkaisukykyä vaativaksi älykkyydeksi, mutta se voi antaa vihjeen älykkyyden mekanismista yleisesti.
Veikkaan, että jokaisen eliön, bakteerin, sittiäisen, harmaapapukaijan tai delfiinin, huomattavassa määrin myös ihmisen tilat ovat verrattavissa Benardin konvektion moodeihin, jotka ovat täysin reunaehtojensa funktioita (klikkaa Benard convection pictures).Eläimen kullakin hetkellä ilmentämä käyttäytymismoodi on usein hyvin suuren sisäisiä ja ulkoisia reunaehtoja käsittävän kokoelman yksikäsitteinen funktio. Ongelman ratkaiseminen merkitsee uusien reunaehtojen ilmituloa ja liittymistä yhteen entisten reunaehtojen kanssa tuottaen tulokseksi uuden, ongelman uudella tavalla hahmottavan ja ratkaisuun johtavan aivotilan sekä vastaavan käyttäytymismoodin.
Aivot omaavilla eläimillä ovat aivot ongelmanratkaisun kannalta tärkeimmät uusien reunaehtojen tuottajia. Ongelman alun perin ilmentävä ulkoinen reunaehto voi aiheuttaa aivojen reunaehtojärjestelmän epätasapainoisen tilan, jota aivot itse voivat moduloida kehittämällä uusia, tasapainottavia reunaehtokokonaisuuksia. Mitä enemmän näitä aivot pystyvät tuottamaan, sitä korkeampi on älykkyys.
Joillakin eläimillä, mutta ylivertaisesti eniten ihmisellä aivot itse tuottavat uusia, epätasapainoon johtavia reunaehtoja sopeuttaakseen kaiken tuottamalla jälleen uusia reunaehtoja. Kaikkien aikojen monimutkaisimpia reunaehtojärjestelmiä on varmaan esiintynyt Sokrateen, Leibnizin ja Ramanujan aivoissa.
Hei Pentti,
josko vaikka vielä älykkyyttä voidaankin todentaa, esimerkiksi tuosta sittiäisen käyttäytymisestä (vai olisiko tuo kuvaamasi toiminto vain vaistonvaraita??) on se vaan vaikeaa päästä kiinni ja määrittelyn tasolle siitä mitä on tietoisuus. Mutta mielestäni näin juuri hyvä ESIMERKIN siitä. Se oli kaikkea sitä mitä dokumentti-elokuva HUMAN näyttää. Kannattaa katsoa!
Mitä se ei-fysikaalinen tietoisuus olisi?
Hyvä kysymys! No en tiedä onko tuo käännös tai koko termi mitenkään kovin sopiva. Kuvastanee vain sitä että tietoisuus on edelleen sellainen juttu josta tiede ei oikein saa kiinni, ja määrittelyä ei ole olemassa. On vain spekulaatioita, kuten
https://blogs.scientificamerican.com/cross-check/can-ja -information-theory-explain-consciousness/
tässä pohditaan että älykkyyn on ”integrated information content” – joka on systeemistä nouseva, emergaenttinen ja synergistinen ominaisuus,joka on suurempi kuin systeemin osien inforamaatiosisältöjen summa. Mitä ikinä tuo sitten tarkoittaisikaan. Epämääräisen määrittelynsä puolesta muistuttaa itse elämää.
Itse ajattelen että tietoisuus on jotakin hyvin dynaamista, reaktiivista ja koko ajan muuttuvaa, vuorovaikutusta ajatuksen ja ympäristön välillä – vaikka tässä taas nousee seuraava kysymys: mitä on ajatus. Joka tapauksessa, sekä ajatus että tietoisuus ovat jotakin hyvin energistä…
Mutta kaiken kaikkiaa: Hyvin pimee juttu.
MUTTA, NÄITTEN ISOJEN KYSYMYSTEN YLI JA OHI: NYT TOIVOTTELEN TEILLE KAIKILLE OIKEIN LEPPOISAA JOULUN AIKAA!
Kiitos. Tietorikasta ja tunnekylläistä joulua kaikille!
Vaikka aivot ja tietoisuus olisivat ”vain” ainetta, ei sen tietäminen henkisyyttä kavenna.Eikä me tiedetä mitä aine on.
Yhdyn Kosmoksen toivotuksiin, vielä näin jälestä käsin: hyvää juolunjatkoa kaikille. Palataan vielä tähän älyn ja tietoisuuden pohtimiseen hetken päästä kunhan saan aiheeseen liittyvän joululukemiston luettua.
Kosmos kirjoitti: ”Eikä me tiedetä mitä aine on.”
Tosiaan, aineen todellisin olemushan ilmenee vain mitattavien suureiden mitattuina arvoina ja niiden matemaattisten relaatioiden antamien arvojen mittaustuloksina.
Toisaalta mukana on varmaan myös informaatio, joka sitoo suureet relaatioiksi; t.s. relaatioiden rakenne sisältää (luullakseni) valtavan määrän informaatiota – joka ei liene ainetta, vaan jotain muuta. Mitä informaatio sitten on? Tästä vallitsee tiedeyhteisössä pieni erimielisyys, mutta pieni fyysikkojen joukko kannattaa jo ajatusta, että informaatio on jotain perustavanlaatuista ”stuffia”:http://www.pbs.org/wgbh/nova/blogs/physics/2014/04/is-information-fundam…
http://www.space.com/29477-did-information-create-the-cosmos.html
Lloyd: informaatio ei ole maailmankaikkeuden toimintatavan ymmärtämistä tai arvelua, vaan sananmukaisesti perustavinta toimintaa.
säiefyysikko Raphael Bousso: informaatio on..sen ensisijainen koosteosa, mitä tapahtuu maailmassa. Kyse ei ole systeemin kuvaamista mallilla – se on systeemi.
P.Davies: ainakin pienellä fyysikkojen ryhmällä on kasvava kiinnostus ajatella toisin päin ja sanoa, että kenties pohjimmiltaan maailmankaikkeudessa vaikuttaakin informaatio ja sen prosessit, kun taas materia emergoituu toissijaisena käsitteenä
Jos näin on, informaatio voisi olla myös tietoisuuden perus-”stuffi”. Ja jos aistein havaittu aine on, niin kuin moni uskoo, karkeistus, niin karkeistus ei ehkä olekaan informaation hukkaamista, vaan sen lisäämistä – aivan samoin kuin fysiikan matemaattisissa laeissa.
Informaatiolla olisi siten monta roolia, joista yksi voisi aivan hyvin olla tietoisuus. Tämä hypoteesi selittäisi myös tietoisuuden tilojen ja aivotilojen huomattavan korrelaation.
Nämä esittämösi pohdiskelut ovat todella houkuttelevia. Myös elämä, laajimmillaan, on määritelty itsenä ylläpitäväksi ja kopioituvaksi informaaatioksi.
Taidanpa jatkaa tätä seuraavassa blogissa…
terv. Kirsi