Montako planeettaa yksi tähti voi syödä?
Planeettakuntien kaoottiseen syntyvaiheeseen liittyy eräs kiinnostava piirre. Kun protoplaneetat törmäilevät toisiinsa ja tekevät lähiohituksia, jotka muuttavat niiden ratoja, osa päätyy taatusti törmäyskurssille tähtensä kanssa. Asia on varmennettu moneen kertaan tietokonesimulaatioilla, joissa on tarkkailtu miten varhainen protoplaneettapopulaatio muuntautuu väkivaltaisessa prosessissa stabiiliksi planeettakunnaksi.
Lisää törmäyksiä sattuu, jos planeettakunnassa on sen sisäosiin vaeltavia jättiläisplaneettoja. Aurinkokunnnan jättiläisplaneetat liikkuivat muinoin radoillaan jopa nykyisen asteroidivyöhykkeen tietämille, mikä vaikutti merkittävällä tavalla sisäplaneettakunnan kiviplaneettoihin. Aurinkokunnan sisäosien kiviplaneetat ovat pieniä ja ne ovat verrattaen harvassa luultavasti siksi, että Jupiter vaelsi muinaisuudessa paljon nykyistä sijaintiaan lähemmäksi ja siivosi sisempää planeettakuntaamme protoplaneetoista, pölystä ja kaasusta. Luultavasti juuri siksi Aurinkokunnassa ei ole ainuttakaan maailmankaikkeuden yleisistä planeettatyypeistä — järjestelmästämme puuttuvat täysin supermaapallot ja minineptunukset.
Joissakin planeettakunnissa jättiläisplaneetat ehtivät vaeltaa koko sisemmän planeettakunnan läpi ennen kuin nuori aurinko ryhtyy kunnolla loistamaan ja käynnistää tähtituulensa myötä järjestelmänsä siivousopraation jäljelläolevasta kaasusta. Vasta kaasun ja sen aikaansaamien kitkavoimien poistuminen pysäyttää jättiläisplaneetojen muuttoliikkeen sisemmäs, mutta jotkut planeetat päätyvät aivan tähtiensä lähelle jääden voimakkaan säteilyn syleilyyn kuumiksi jupitereiksi. Kaikki eivät kuitenkaan pysähdy edes tähtiensä lähelle, vaan päätyvät vuotamaan materiaa tähteensä ja lopulta sulautumaan niiden plasmaan. Ne tulevat syödyiksi ahnaiden tähtiensä toimesta ja katoavat siksi ikuisiksi ajoiksi mutta eivät jälkiä jättämättä.
Planeetat ovat syntyneet tähtiensä kiertoradoille nuoren tähden kertymäkiekoksi kutsutun materiamuodostelman sisällä. Ne kasvavat pölyhiukkasten törmäillessä ja tarttuessa toisiinsa vuosimiljoonien aikana, kunnes saavuttavat riittävän massan, jotta voivat vetää kiekon jäljellä olevaa kaasua itseensä gravitaationsa avulla. Massiiviset planeetat muodostavatkin nopeasti kertymäkiekkoon rengasmaisia aukkoja imuroidessaan kaasun ja pölyn itseensä. Vaikka ne saavat prosessissa itselleen paksun vedystä ja heliumista koostuvan kaasuvaipan, ne kuitenkin koostuvat korostetusti raskaammista materiaaleista syntytapansa vuoksi. Tähtitieteessä pölyllä tarkoitetaan kiinteitä aineita, joita kertymäkiekossa esiintyy. Se viittaa tähden lähellä esimerkiksi rautaan, nikkeliin ja silikaatteihin, mutta myös vesijäähän ja monenlaisiin hiilen ja typen yhdisteisiin kaukaisiemmilla kiertoradoilla, jossa ne voivat olla kiinteinä aineina matalammissa lämpötiloissa.
Kun planeetta päätyy niin lähelle tähteään, että tähden vetovoima ottaa vallan, planeetta alkaa hajota ja sen massan vuotaminen tähden pintaan käynnistyy. Prosessia on lähes mahdotonta pysäyttää ja sen kännistyttyä koko planeetta saattaa lopulta sulautua tähteensä. Silloin planeetan raskaammat ainekset päätyvät tähden pintakerroksiin ja muokkaavat sen kemiallista koostumusta, jolloin tarkoista spektrihavainnoista on mahdollista nähdä merkkejä menneestä planeettojen tuhosta. Sitä varten on kuitenkin kyettävä erottamaan toisistaan korostetusti vetyä ja heliumia raskaammasta aineksesta alkujaan muodostuneet tähdet niistä, joiden tähtitieteellinen metallipitoisuus on kohonnut planeettojen materian ansiosta. Tutkijat keksivät ongelmaan mainion ratkaisun.
Katsotaan tähtikaksosia
Kaksoistähdet muodostuvat, kun oman vetovoimansa vaikutuksesta romahtava tähtienvälisen aineksen kaasu- ja pölypilvi pyörii niin vinhasti, että materia päätyy kahteen, toisiaan kiertävään tiivistymiskeskukseen. Kyse on vain pyörimismäärän universaalin säilymislain yksinkertaisesta sovelluksesta, mutta loputuloksena onkin yksittäisen tähden sijaan toisiaan kiertävien tähtien pari. Koska tähdet ovat syntyneet samasta kosmisesta aineksesta, niiden kemiallinen koostumuskin on alkujaan aivan identtinen. Poikkeamia voi syntyä vain tähtien vanhetessa ja muuttaessa kemiallisia koostumuksiaan fuusioreaktioissaan tai jos tähdet nielevät planeettakuntiaan. Samalla tarjoutuu mahdollisuus tutkia kuinka yleistä planeettojen joutuminen tähtiensä tuhoamiksi oikein onkaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan noin 8% tähdistä syö planeettojaan. Tutkijat vertailivat 91 kaksoistähden kemiallista koostumusta, ja havaitsivat kemiallisia poikkeamia niistä seitsemässä. Planeettojen päätyminen tähtiensä nielemiksi on siten huomattavan yleistä — yleisempää kuin esimerkiksi aurinkokunnankaltaisten planeettakuntien esiintyminen, koska vain noin 7% tähdistä on massiivinen kaasujättiläinen kiertolaisenaan Jupiterin tapaan kaukaisella kiertoradalla.
Havainto voi vaikuttaa ymmärrykseen planeettakuntien synnystä. Jo varhain 2000 -luvun vaihteessa, tähtitieteilijät huomasivat, että jättiläisplaneettoja löytyy todennäköisemmin sellaisten tähtien kiertolaisina, joilla on kaasukehässään enemmän raskaita alkuaineita. Syntyi hypoteesi planeettojen synnystä herkemmin sellaisesta tähtienvälisestä aineksesta, jonka seassa on enemmän raskaita aineita. Hypoteesin mukaan, syntyvien tähtien ympärille muodostuu materiakiekkoja, joissa on enemmän pölyä ja siitä syntyy siten todennäköisemmin suuria planeettoja, joita varhaisissa havainnoissa etsittiin lähinnä niiden vetovoimavaikutuksen avulla, radiaalinopeusmenetelmällä. Silloin raskaammasta aineksesta syntyneillä tähdillä olisi enemmän planeettoja kiertolaisinaan ja niitä havaittaisiinkin todennäköisemmin.
Vaihtoehtoinen selitysmalli on kuitenkin edelleen voimissaan. On mahdollista, että jättiläisplaneettojen syntyessä tähden kiertoradalle, ne liikkuvat radallaan herkästi kohti tähteään ja suistavat useita muita planeettoja radoiltaan — osa planeetoista päätyy silloin myös törmäyskurssille tähden kanssa. Silloin jättiläisplaneetat voisivat aiheuttaa tähtien raskaampien aineiden kohonneet pitoisuudet eikä toisin päin. Kyseessä on kuitenkin klassinen korrelaatiotapaus, eikä ole selvää, mitkä ovat perimmäisiä syitä ja mitkä seurauksia. Aivan kuten jäätelönsyönti ei saa ihmisiä vähentämään pukeutumistaan, vaikka niiden välillä onkin korrelaatio, on epäselvää mikä on lopultakin raskaiden aineiden pitoisuuksien ja jättiläisplaneettojen yhteys.
Huomiotaherättävää on lisäksi havaittujen tähtien ikä. Kyse ei ole nuorista tähdistä, joiden planeettakuntien syntyhetkien kaoottiset vuorovaikutukset olisivat saaneet jotkut planeetat suistumaan tähtiinsä. Kohteeksi valitut tähdet ovat vanhoja, ainakin pari miljardia vuotta vanhoja, joten jos havaitut muutokset koostumuksessa tosiaan ovat planeettojen aiheuttamia merkkejä, kyseessä ovat kaoottisuuden ja törmäyksien kynsiin kypsemmällä iällä ajautuneet planeettakunnat. Sekin olisi merkittävä tulos — silloin olisi selvää, että merkittävä osa eksoplaneettajärjestelmiä kokee kaoottista käyttäytymistä ja planeettojen lähiohituksia sekä törmäyksiä vielä vanhemmalla iällä, jolloin suurella osalla tunnetuista planeettakunnista vastaava tuomionpäivä saattaisi olla vielä edessä.
Yksi mahdollinen johtopäätös on se, että emme ehkä voikaan olettaa havaittavien planeettakuntien olevan stabiileja pitkällä aikajänteellä. Jos planeettakuntien hajoaminen omaan kaoottisuuteensa on vielä vanhemmallakin iällä yleistä, on mahdollista, että olemme tehneet väärintulkintoja monesta havaitusta planeettakunnasta, jotka ovat ratalaskelmien perusteella vaikuttaneet kaoottisilta. Aiemmin on ajateltu, että havaintoja on tulkittu väärin, ja jokin tai jotkin planeettojen aiheuttamiksi arvelluista signaaleista eivät olekaan todellisia, koska niitä vastaavat planeettakunnat olisivat kaoottisia hyvin lyhyellä aikajänteellä. Ehkäpä on sittenkin niin, että ne ovat todellisia mutta planeettakunta on kokemassa merkittäviä muutoksia lähitulevaisuudessa. Ehkäpä jotkut sen planeetoista suistuvat pian radoiltaan kosmisessa vetovoimaflipperissä ja päätyvät tähtensä syömiksi. Ehkäpä planeettakunnan kiertoratojen vakaus onkin lopulta se, joka erottaa oman järjestelmämme valtaosasta muita. Ehkäpä olemme olemassa vain, koska planeettamme ei koskaan suistunut radaltaa toisin kuin miljardit muut maankaltaiset maailmat.