Mistä meidät voidaan nähdä?
Leikitäänpä ajatusleikkiä. Oletetaan, että Auringon lähiavaruudessa on jokin tekninen sivilisaatio, joka on teknologiassaan suunnilleen meidän tasollamme. Oletus voi kuulostaa epäuskottavalta, koska ainakin oman sivilisaatiomme teknisen kehityksen nopeus on ollut päätähuimaavaa verrattuna tähtitieteellisiin aikaskaaloihin ja on siksi äärimmäisen epätodennäköistä, että kaksi toisistaan riippumatonta sivilisaatiota olisi suunnilleen samalla teknisen kehityksen tasolla samanaikaisesti. Mutta tämä onkin vain ajatusleikki. Oletetaan lisäksi, että tämä toinen sivilisaatio olisi kiinnostunut havaitsemaan tähtitaivasta paljolti samoilla keinoilla kuin mekin, keskittyen näkyvän valon aallonpituuksiin ja vaikkapa radioaaltojen havainnointiin. Se oletus ei olekaan niin kovin erikoinen, koska avaruudesta planeetalle tulevan valon aallonpituusjakauma on kaikkialla sama. Ja vaikka olettamamme toinen sivilisaatio olisikin kehittynyt erilaisissa säteilyolosuhteissa, sopeutuen näkemään eri aallonpituuksilla kuin Maan elämä, hekin huomaisivat pian 300-600 nanometrin aallonpituuskaistan olevan se alue, jossa keltaisia kääpiötähtiä kuten Aurinko on helpointa havaita, koska ne näkyvät kirkkaimpina.
Ei ole tietenkään mitään takeita siitä, että jokin toinen tekninen sivilisaatio olisi kiinnostunut havainnoimaan tähtitaivasta, koska taivaan näkyvyys riippuu sen kotiplaneetan olosuhteista ja havaitsemiseen ryhtyminen on täysin kulttuurisidonnaista. Ehkäpä pilvisen kaasukehän tuolla puolen loistavien tähtien tarkkailuun ei olisi mitään mielenkiintoa tai sitä pidettäisiin vain resurssien hukkaamisena, koska planeetan pinnan asiat ovat luonnollisesti niin kovin paljon tärkeämpiä. Mutta jos kaikesta huolimatta toinen sivilisaatio havaitsisi taivaan tähtiä, se epäilemättä ennen pitkää ymmärtäisi katsovansa miten tähtiä kiertävät lukuisat planeetat kulkevat tähtien pintojen editse estäen osaa säteilystä saapumasta teleskooppeihin. Silloin sivilisaation astronomit tajuaisivat tarkkailevansa planeettoja kuten omansa, ja saattaisivat jopa ryhtyä etsimään havainnoista merkkejä toisista sivilisaatioista. He saattaisivat havaita Aurinkoa ja nähdä Maan vilahtavan sen pinnan editse. Siitä he saattaisivat kyetä näkemään Maan olevan elävä planeetta, jonka pintaa ja kaasukehää muokkaa monipuolinen biodiversiteetti. Mutta Maan ylikulku ei ole nähtävissä kaikkialta, vaan vain rajatulta tähtijärjestelmien joukolta avaruudessa.
Tähdet eivät pysy paikallaan avaruudessa, vaan kiertävät radoillaan galaksimme keskustan ympäri vinhaa vauhtia, vaikuttaen lähiohitustensa ansiosta toistensa ratoihin kaoottisella tavalla vuosimiljoonien ja miljardien kuluessa. Saatuamme tarkkoja tietoja tähtien paikoista ja liikkeistä avaruudessa, voimme kuitenkin mallintaa Auringon lähinaapuruston tähtien ratoja kauas menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Monien tähtijärjestelmien sivilisaatiot olisivat voineet havaita planeettaamme viimeisten muutaman tuhannen vuoden aikana ja monet muut kykenevät siihen seuraavien vuosituhansien kuluessa. Tarkalleen ottaen, potentiaalisesti 1751 eri lähitähtijärjestelmän astronomit ovat kyenneet havaitsemaan Maan ylikulun viimeisten viidentuhannen vuoden aikana, jos vain joku (tai jokin) on ollut havaitsemassa. Sen lisäksi 319 muun järjestelmän taivaan tarkkailijat voivat havaita meitä seuraavien viiden vuosituhannen kuluessa. Kiinnostavaa on, että näiden tähtijärjestelmien joukkoon mahtuu seitsemän kohdetta, joilla on tunnettuja eksoplaneettoja kiertolaisinaan.
Löysimme piskuisen punaisen kääpiötähden, Teegardenin tähden, vasta vuonna 2003 täysin sattumalta, kun lähiavaruuden asteroidien havainnointiin tarkoitettu projektin tuottamasta datasta havaittiin taustataivaan hitaasti liikkuva kohde. Se osoittautui ominaisuuksiltaan paljolti samanlaiseksi kuin lähin tähtemme, Proxima Centauri, mutta kaikeksi yllätykseksi sen etäisyydeksi määritettiin vain 12.5 valovuotta — Teegardenin tähti on peräti sijalla 41 lähimpien tähtien luettelossa. Mutta Teegardenin tähti on myös yksi lähitähdistä, joiden astronomit voivat havaita Maan ylikulun Auringon editse. Tarkalleen ottaen, se on vuodesta 2050 eteenpäin asemassa, jossa Maan ylikulun havaitseminen tulee mahdolliseksi tähden suunnasta. Tiedämme, että Teegardenin järjestelmässä on kaksi hiukan Maapalloa suurempaa planeettaa, jotka ovat joidenkin arvioiden mukaan molemmat tähden elinkelpoisella vyöhykkeellä. Kyseessä on siis järjestelmä, jossa voisi olla jopa elämää ja monisoluisia havaitsijoita, jotka harjoittavat astronomiaa.
Tiedoissamme on tietenkin runsaasti puutteita. Emme tiedä ovatko Teegardenin järjestelmän planeetat elinkelpoisia — puhumattakaan siitä, että niiten pintoja peittäisi elonkehä. Ehkä havaitsijoita ei ole koskaan kehittynyt punaisten kääpiöiden säteily-ympäristöjen tehdessä siitä mahdotonta. Ehkäpä se koko monisoluisuuteen vaadittava energeettinen tehokkuus, jonka Maapallolla mahdostavat solujen symbioottiset bakteerit mitokondriot, on jäänyt kehittymättä ja Teegardenin järjestelmässä ei ole ketään havaitsemassa. Tai ehkäpä planeetat ovat vain menettäneet kaasukehänsä tähtensä intensiivisessä säteilyssä ja elämää ei ole edes syntynyt. Voimme vain spekuloida mutta jos Teegardenin järjestelmän planeettojen pinnoilla on havaitsijoita, he ovat voineet jo saada selville olemassaolomme virittämällä radiovastaanottimensa sopiville taajuuksille — Teegardenin tähti on niin lähellä, että siellä voidaan kuunnella parhaillaan vuoden 2008 radiohittejämme, jotka ovat karanneet radiolähettimistämme avaruuteen vuosien saatossa.
Teegardenin järjestelmä on kuitenkin vain yksi monista — ja luultavasti lähes jokaista tähtijärjestelmää rikastuttaa moninainen planeettakunta. Aivan Auringon lähimmässä tähtinaapurustossa, radiokuplamme sisällä, on kaikkiaan 75 järjestelmää, joiden planeettojen astronomit olisivat voineet havaita planeettamme olevan elävä maailma turvautumalla yksinkertaisiin ylikulkuhavaintoihin. Ne ovat samalla paikkoja, joista tekninen sivilisaatiomme on voitu havaita, jos vain tähtitiedettä harjoitetaan Auringon lähiympäristön elinkelpoisilla planeetoilla. Se on kaikille tieteiskirjallisuutta lukeneille samalla sekä valtavan kiehtova että karmivan pelottava ajatus.
Teegardenin tähden suunnasta voi pian havaita Maan ylikulun mutta meillä ei ole samanlaista mahdollisuutta havaita Teegardenin planeettojen ylikulkuja oman tähtensä editse. Lähin tähti, jolle temppu onnistuu molemmin puolin on 40.5 valovuoden päässä meistä sijaitseva piskuinen TRAPPIST-1, jonka planeettaseitsikosta jopa 4-5 on elinkelpoisella vyöhykkeellä. Sieltä käsin paikalliset astronomit tosin voivat laskelmien mukaan havaitan Maan ylikulun vasta 1642 vuoden kuluttua.
Hei Mikko
Jos sadan valovuoden kuplassa on planeetta, joka tuottaa määrällisesti ja laadullisesti samaa radiotuotantoa, kuin me täällä, miten me sen havaitsisimme? Se kai olisi kiistaton todiste elämästä siellä.
Olemmeko sattuman varassa? Etäisyydellä lienee väliä.
Havaitsisimme radioviestejä lähettävän planeetan ihan vain suuntaamalla radioteleskoopin sitä kohti ja huomaamalla, miten viesti on kapeakaistainen ja taajuusmoduloitu, eli sisältää informaatiota. Etäisyydellä on väliä, koska radiosignaalien teho heikkenee suhteessa etäisyyden toiseen potenssiin.
Vaikka juttuihisi ei ole juuri näkynyt kommentteja niin uskoisin laajan lukijakunnan olevan perin vaikuttuneita. Itse luen juttusi (ja moneen kertaan) suurella mielenkiinnolla. Kirjoituksesi ovat (aihepiiri huomioiden) erittäin tasokkaita ja informatiivisiä. Siis ei ainoastaan tämä kirjoitus. Lisää tällaista.