Viisi kuvaa eksoplaneetasta Proxima b
Tiedämme lähimmästä eksoplaneetasta, Proxima Centauria kiertävästä planeetasta Proxima b, vain hyvin vähän. Sen kiertorata on kohtuullisen hyvin tunnettu ja osaamme sanoa, että Proxima b:n maailmassa vuoden pituus on noin 11.2…
Kuinka monta maapalloa mahtuu yhteen galaksiin?
Muutaman kuukauden välein mediassa julkaistaan suurten sanojen saattelemina juttuja siitä kuinka monta elinkelpoista planeettaa galaksissamme on. Tavallisesti asia esitetään kertomalla jokin valtaisa numero, kuten 300 miljoonaa, ja sitten taivastellaan, että…
Punaisen horisontin loisteessa
Miljoonien vuosien ajan, meren kuluttava voima on murentanut punertavassa, ihmissilmälle aamuhämärältä näyttävässä valossa paistattelevia rantakallioita. Miljardit aallot ovat murtuneet sen edustan matalikkoon ja kastelleet kalliot suolaisella vedellä. Ranta on syrjäinen,…
Superelinkelpoiset planeetat
Tunnemme vain yhden elinkelpoisen planeetan koko näkyvän maailmankaikkeuden alueella. Vaikka jo omassa galaksissamme on joidenkin arvioiden mukaan kuusi miljardia planeettaa, joilla elämää voisi esiintyä, emme ole havainneet ainuttakaan eksoplaneettaa, jonka…
Kuusi miljardia maapalloa
Aurinko on vain yksi Linnunradan, oman kotigalaksimme tähdistä. Samoin Linnunrata on vain yksi näkyvän universumin galakseista. Tähtiä on siten taivaalla havaittavissa niin käsittämätön määrä, että inhimillisen käsityskyvyn rajat tulevat vastaan…
Esiintyykö Venuksen kaasukehässä elämää?
Koen olevani optimistinen sen suhteen, kuinka paljon elämää universumissa esiintyy. Ajattelen, että elämää on kaikkialla, missä sen synty on ollut mahdollista geofysikaalisen ja -kemiallisen historian saatossa. Luultavasti elävät organismit osaavat…
Erilaiset maailmat: eksoplaneettojen hämmästyttävä diversiteetti
Tunnemme jo yli 4000 eksoplaneettaa kiertämässä Auringon lähitähtiä. Tietomme planeetoista ja planeettakunnista ovat kasvaneet eksponentiaalisesti viimeisen 25 vuoden aikana -- sinä lyhyenä ajanjaksona, kun eksoplaneettojen löydöt ovat olleet tieteen valtavirtaa.…
Planetaarinen eliömaantiede
Eliömaantieteen perusasioihin kuuluvat havainnot elonkirjon muuttumisesta yksinkertaisten tekijöiden vaikutuksesta. Välillä puhutaan saarten eliömaantieteestä, koska tärkeitä havaintoja tehtiin ensimmäisenä juuri saaristoissa. Yksi pioneereista oli evoluutioteorian perusteisiin havaintojensa pohjalta päätynyt Alfred Wallace,…
Todellinen elinkelpoinen vyöhyke
Linnunradan käsikirja liftareille kertoo, että kun vastaus lopulliseen kysymykseen elämästä, universumista ja kaikesta vihdoinkin saatiin, vastaukseksi selvisi numero 42. Silloin oli pakko selvittää mikä tarkalleen ottaen olikaan se varsinainen kysymys.…
Luvassa sulaa rautaa ja muita sadekuuroja
Eksoplaneettojen olosuhteet voivat olla todella erikoisia. Oikeammin, ne voivat olla niin hämmästyttäviä ja Maapalloon rajoittuneen kokemuspiirimme vastaisia, että niiden kaasukehille ominaiset, tavalliset sääilmiöt vaikuttavat meidän maapallokeskeisestä näkökulmastamme katsottuna uskomattoman brutaaleilta…