Ukkoskesä 2021

Matti Helin

Kesäkuun seitsemäs päivä ei oikeastaan poikennut muista työpäivistä mitenkään. Istuin koneen ääressä ja mietin, josko käväisisin juomassa lasillisen vettä. Ulkona oli kuuma, eikä sisätiloissa paljoa viileämmältä tuntunut. Yhtäkkiä havahduin kohinaan. Satoi. Yllätyin, koska ennusteissa ei sadetta povattu. Kohta kuuluivat koko pitkän talven niin hartaasti odottamani jyrähdykset. Ukkoskesä oli alkanut. Se jatkuikin yllätyksellisenä, jännittävänä, turhauttavana sekä jopa pelottavana. Ennen kaikkea hauskana.

Ukkonen. Yksi upeimmista luonnonilmiöistä. Kaunis, kunnioitusta herattävä ja osin pelottavakin. Ja ennen kaikkea vaikea kuvauskohde. Ukkoset olivat olleet usein mielessä, kun mietin tulevaa kesää. Aiemmat suvet olivat olleet melkko vaisuja, joten polte päästä kuvaamaan kunnon salamatykitys oli kevään saavuttua kova.

Olin vaihtanut talven aikana kameran ja optiikan nimenomaan ukkosia ajatellen parempiin, tosin edellisiä laitteita useita vuosia vanhempiin malleihin. Tälle kesälle lähdetiin D800 -kamerarungon ja Nikkorin 24-70mm kera. Äkkiseltään väite parempaan vaihtamisesta saattaa kuullostaa hassulta. Eihän vanhempi kamera voi olla parempi?

Tein vaihdon, koska Nikonin D800 -runko on vasteajaltaan selvästi nopeampi kuin aikaisempi D750, eron ollessa noin 10 millisekuntia D800 eduksi. Optiikka taasen vaihtui paremman kuvanlaadun ja -valovoiman vuoksi. Salamatriggeri ei vaihtunut, vaan sen virkaa toimitti yhäti vanha tuttu MK Controlsin Lightning bug.

Jo ennen kauden alkua tuumailin, että en tulisi kovinkaan pitkiä matkoja tekemään, maksimissaan sellaisia 50 kilometrin retkiä. Olin katsonut lähiseudulta valmiiksi useita hyviä kuvauspaikkoja ja laskin sen varaan, että joillekin niistä pääsisin ukkosia kuvaamaan. Tämä tosin tarkoitti sitä, että monet ukkoset jäivät näkemättä. Valintoja.

Ensimmäiset jyrähdykset

Aikaisemmista vuosista poiketen kevät 2021 oli pettymys. Huhti- tai toukokuussa ei omalle kohdalle osunut yhtäkään ukkosta.

Kesäkuun ensimmäinen maanantai antoi kuitenkin pienen maistiaisen tulevasta ukkoskaudesta. Turun seudulle nousi, ennusteista huolimatta, mukavia ukkossoluja. Koko iltapäivä töissä oli yhtä tuskaa. Ukkosen kumua kuului harvakseltaan ja kovia sadekuuroja kulki ylitse. Kun työpäivä viimein oli paketissa, lähdin kiireen vilkkaa ukkosten perään.

Ajoin Kuralan kylämäen rinteille, jonka ohitse kaunis ukkospilvi oli lipumassa. Valitettavasti pilvi oli jo parhaat hetkensä nähnyt ja alkoi hiipumaan. Pari jyrähdystä se antoi, mutta yhtäkään salamaa en nähnyt. Harmitti.

Kauden ensimmäistä ukkosta kuvaamassa. Optiikassa kiinni itse tehty sadesuoja, josta olikun paljon apua kauden kuluessa.

Onneksi harmitus oli lyhytaikainen.

Muotovalio ukkonen

Kesäkuun kahdeksanneksi päiväksi oli Turun seudulle tarjolla rajuja ukkosia. Varovaisen toiveikkaana lähdinkin hieman aikaisemmin töihin, sillä ennustekarttojen perusteella parhaat setit olisivat tarjolla noin kello 14-17.

Pitkin päivää seurasin sadetutka- ja salamapaikanninkarttoja. Jo aamupäivän aikana niihin syttyi paljon ukkossoluja, varsinkin Tampereen suunnalle.  Kello kahden maissa kuuluivat Turunkin suunnalla ensimmäiset jyminät.

Sadealueet kello 15. Lähde: https://www.ursa.fi/sadetutka.html

Käväisin muutaman kerran ulkona katsomassa tilannetta. Kokeilinpa hetken kännykän Lightning trigger -sovellusta yhteen sadeseinään ja kohta kauden ensimmäinen salamakuva olikin tallessa.

Kun kello koitti 15.30 riensin autoon. Olin katsonut sadetutkakartasta, että Auran suunnasta oli saapumassa ukkossolu kohti Liedon ja Turun rajaa. Samasta solusta tuli myös komeita kuvia myrskybongausryhmään ja niiden perusteella lopullinen päätös vahvistui. Tuon pilven eteen on pakko päästä.

Ajomatka oli stressaava, kuten se usein tuppaa tällaisissa tilanteissa olemaan. Mitä jos solu kuihtuukin, tai se saapuukin liian nopeasti? Nämä ongelmat ovat tulleet liiankin tutuiksi aikaisempina kausina. Päästyäni viljapellon laitaan totesin, että tällä kertaa pelkoni olivat aiheetomia. Ukkossolu oli saapumassa hiljalleen kohti, eikä se näyttänyt merkkejä heikkenemisestä, päin vastoin.  Sitä mukaa kun pilvi lähestyi, vahvistui se sadetutkassa. Myös visuaalisesti pilvi komistui koko ajan. Pilven alaosa tummeni ja pilven etureunaan muodostui kaunis vyörypilvi. Salamointi oli laiskaa, mutta pilven muodot paikkasivat tämän puutteen vähintäänkin riittävästi.

Vyörypilvi ja negatiivinen maasalama. F10, 1/100, iso 100, triggeri

Kirkas auringonpaiste teetti ongelmia. Valotusaikaa oli hankala saada riitävän pitkäksi. Kirkas auringonpaiste tuntui sotkevan myös salamatriggerin toimintaa ja muutama kaunis välähdys jäikin vain muistikuvaksi.

Ihaillessani salamointia ja vyörypilveä huomasin, että vyoryn seuraksi syntyi erikoinen pullistuma. Seinäpilvi. Ohhoh. Tuollaista en olekaan aiemmin nähnyt. Seinäpilvi näytti hiljalleen pyörivän ja odotinkin, että kohta sen lomaan syntyisi trombi. Näin ei valitettavasti käynyt, mutta siitä huolimatta, näky oli kunnioitusta herättävä. Oli kuin olisin ollut Kansasissa. Epätodellinen olo.

Seinäpilvi näyttäytyy pullistumana kuvan keskivaiheilla. F10, 1/80, iso 100, triggeri

Kesken kuvaamisen ja ihmettelyn, ohiajamassa ollut pyöräilijä pysähtyi juttelemaan. Keskustelimme hetken ukkosista ja muista luonnonilmiöistä. Pyöräilijällä tuntui olevan paljon asiaa, eivätkä ne loppuneet ukkosiin. Kohta keskustelunaiheiksi esiteltiin koronavirus, eri maiden johtajat ja maailmankaikkeuden synty. No mikäs siinä, tuumasin ja koitin vastailla parhaani mukaan,

Keskustelun lomassa seurasin hivenen huolestuneena lähestyvää pilveä. Mietin, että kohta tulee pyöräilijälle, jos nyt ei sähköinen, niin vähintäänkin kostea kotimatka. En ehtinyt tätä ääneen sanomaan, kun yhtäkkiä välähti ja muutaman sekunnin kuluttua repivä jyrinä täytti ilman.  Toivotin hyvät päivänjatkot, nappasin kameran ja juoksin autolle. Pyöräilijä kiiruhti hänkin kohti kotia.

Kotimatkalla sadepisarat alkoivat piiskaamaan tuulilasia ja ukkospäivä oli siinä. Ei ollut huono ollenkaan.

Seuraavana päivänä pieniä ukkossoluja syntyi lähistölle, mutta en ehtinyt niiden perään. Eipä se haitannut, sillä edellisen ukkosspektaakkelin ansioista pienet jyrinät eivät niinkään innostaneet. Ja olisihan entistä upeampia ukkosia kohta tulossa joka tapauksesssa lisää? Innolla odotinkin jo tulevaa…  Turhaan.

Kesäkuun loppu, pettymys

Kesäkuun lupaavan alun jälkeen tulikin pitkä tauko. Kuun puolessavälissä Turun kulmille syntyi muutamia ukkosia, mutta ne olivat suurilta osin vaimeita, sateen sisässä tapahtuneita. Muualla Suomessa kyllä tapahtui. Etenkin maan pohjoisosissa koettiin useita rajuja ukkosia, joiden ansiosta aineellista vahinkoa tuli tunsaasti, eikä valitettavasti ihmishengiltäkään vältytty.

Harvinaisen komea ukkonen saatiin kokea paikoin 23.6., Tästä myrskystä, sen saapumisesta ja reitistä keskusteltiin paljon ukkosbongausryhmissä. Alustavasti näytti siltä, että sen voimakkain osa  voisi jopa hyvinkin osua Turun suunnalle, mutta lopulta se kaartoikin itään.  Ajattelin kuitenkin kokeilla onneani.

Ajelin työpäivän jälkeen Tarvasjoelle, toiveissa saada edes jotakin kennolle. Ajomatkalla näin puoli tusinaa salamaa, mutta ennenkuin pääsin kuvauspaikalle, rankka sadealue saavutti alueen, eikä tästä ukkosesta paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa. No, saipa sentään rutikuiva luonto edes vähän vettä.

Seuraavat ukkoset sain kokea Juhannuksena Pomarkussa. Tuokin ukkonen oli melko piirteetön, salamointi tapahtui jälleen sateen sisältä, joten kovin kuvauksellinen ei tuo ollut.

Heinäkuu oli onneksi tuloillaan, tuo tilastojen mukaan paras ukkoskuukausi.

Heinäkuu, ei huono kuu

Heinäkuun alussa lähdimme lomamatkalle. Ensimmäinen etappi oli Vaasa. Ennusteet eivät veikanneet mitään ukkosrintamalle, mutta ollessamme uimarannalla, katselin taivaalle nousevia kumpupilviä. Kovin ovat korkeita ja tummia… Sadetutka näytti hyvältä sekin. Satakuntaan oli syntynyt muutamia ukkostavia soluja, joiden liikesuunta oli sopivasti kohti Vaasaa.

Kun uimiset oli uitu ja pääsimme takaisin asunnolle, päätin lähteä kokeilemaan onneani. Nappasin kameran sekä jalustan ja lähdin kohti kasitietä, jonka sivutse karttojen mukaan komea, tosin salamoimaton, oli kulkemassa. Päätin ajaa sen eteen.

Tästä bongausreissusta tulikin omakohtaisesti sekä lyhyin että tehokkain. Ajoin muutaman kilometrin Vöyrin suuntaan, hypähdin autosta tien poskeen ja asettelin kameran jalustalle. Odottelin noin viisi minuuttia, kunnes salama iski. Salamatriggeri reagoi ja kuva oli tallessa. Tämän jälkeen alkoi kaatosade ja lähdin takaisin. Koko reissun kesto oli alle puoli tuntia, ajoineen kaikkineen.

Ukkossolu Vöyrintien varrella. F8, 1/10s, iso 100, triggeri

Saman päivän iltana oli pieniä toiveita yöukkosista. Lähdin jälleen ajelemaan Kokkolan suuntaan, mutta ukkosia ei näkynyt. No, kesäöissä on onneksi paljon muutakin nähtävää, kuultavaa ja kuvattavaa.

Vaasasta matka kulki Kilpisjärvelle, jossa vietimme mahtavat kaksi päivää kauniissa maisemissa. Ukkosia ei näköpiirissä ollut, mutta hyvä näin, tällä kertaa.

Kilpisjärveltä matka johti Kuusamoon. Seurailin jälleen ukkosennusteita sekä somen keskusteluita ja ne povasivatkin hyvää ukkostelua juurikin maan koillisosiin. Kuusamo saisi mitä ilmeisemmin tuta kunnon ukkosvyörytyksen.

Päivä Kuusamossa kului suurpetokeskuksen eläimiä ihmetellessä, Hannu Hautalan kuvia ihaillessa ja poroja väistellessä. Myös uimarannalla poikettiin, kuinkas muuten.

Rannalla makoilun ohessa katselin vuoroin sadetutkaa ja eteläistä taivaanrantaa. Molemmat näyttivät lupaavilta, ainakin näin bongarin näkökulmasta. Arvioin, että ukkonen saavuttaisi paikan reilun puolen tunnin kuluessa, joten nyt olisi viisainta poistua paikalta. Lapset eivät kovin innoissaan olleet kun polskuttelut keskeytyivät, mutta kun he kuulivat ensimmäiset jyrähdykset, tuli heidänkin liikkeisiin yllättävästi vauhtia. Kun lähdimme, taivas oli tummentunut ja äsken niin vilkas uimaranta oli tyhjentynyt kuin, no, salaman iskusta.

Uimaretken jälkeen ajoin läheiselle rannallle. Sovittelin kameran jalustalle ja laitoin tuoreen patterin salamatriggeriin. Nyt sopisi ukkosen tulla toden teolla.

Ukkostavia soluja syntyi lähes joka puolelle. Salamointi oli melko taajaa, mutta kunnollisia välähdyksiä ei muistikortille tallentunut.  Lähinnä vain kaukaisia karvoja, joita ei ensin tahtonut edes nähdä kameran näytöltä.

f6,3, 1/20s, iso 100

Tilanteen onneksi pelasti kaunis pilvisalama.

f6,3, 1/20s, iso 100, 38mm

Ukkonen siirtyi hiljalleen Venäjän puolelle ja päätin käydä syömässä. Syömisen ja Unon pelailun  ohessa katselin vuoroin telkkarin tarjontaa ja sadetutkaa. Illan James Bond oli kyllä jännittävä, mutta jännittävämmältä näytti Taivalkosken suunnalta Kuusamoa kohti lipuva, komea ja taajaan salamoiva ukkossolu.  Joten uudestaan Torankinjärven rantaan.

Nyt ilman täytti jatkuva, kaukainen kumu. Ja hyttysten ininä. Niitä oli ilmestynyt satamäärin, eivätkä ne välittäneet huitomisesta saati offista. Muutaman kerran oli pakko juosta autoon verenimijöitä karkuun. Mutta vain hetkeksi. Ukkonen läheni, eikä nyt ollut aikaa istumiseen.

Ilma oli lämmin ja sateinen. Kuitenkin, tuuli oli melko tyyni, joten optiikan etulinssi säästyi vesipisaroilta. Olosuhteet olivat mitä mainioimmat.

Hiljalleen välke läheni. Etäisyys oli enää alle kymmenen kilometria. Kohta alle viisi. Salamat napsuivat vastarannalle ja kamera räpsähteli samaa tahtia. Upeaa. Tätä on ukkosbongaus parhaimmillaan. Kaunis maisema, hämärtyvä ilta ja lähestyvä salamointi.

Mastoon iskevä negatiivinen salama. F6,3, 1/8, iso 100, triggri

Salama, joka jäi kolmeen peräkkäiseen ruutuun. F6,3, 1/8, iso 100, triggri

Panoraama kolmesta kuvasta. F6,3, 1/8 sek, iso 100

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Sade kiihtyi ja salamat iskivät vain reilun kilometrin päähän. Pelko voitti ja juoksin autoon. Istuin vielä kymmenisen minuuttia katsellen mahtavaa salamapommitusta.

Lähimmät iskut tulivat vain reilun puolen kilometrin päähän ja äänimaisena oli sen mukainen. Ajelin mökille onnellisena. Ja märkänä sekä nilkat hyttysten puremista kuumottaen.

Yön tullen pyyhkäisi paikan yli vielä kolmas rintama. Tällä kertaa se ei ollut kovinkaan kuvauksellinen. No, yöukkonen on aina visuaalisesti kaunis. Ja Kuusamossa ei tunnetusti tarvinnut yksin bongata.

Heinäkuu päättyi yöukkosiin

Kuusamon jälkeen ei ukkosia kohdalle osunut. Muutama kaukainen jyrinä tuli kuultua pihatöiden ohessa, mutta yhtäkään salamaa ei tullut nähtyä. Mitä lähemmäs kuun vaihde saapui, sitä enemmän näytti siltä, että jonkunlaista ukkosepisodia olisi odotettavissa 31.7-1.8 väliselle yölle.

Ennusteet kuitenkin poukkoilivat paljon. Parhaat ukkoset olivat MEPSin mukaan menossa Salo-Pori -välille. Lauantai-iltana päätin, pitkällisten somekeskusteluiden ja uusimpien ennusteiden perusteella, lähteä Uudenkaupungin suuntaan. Alue on itselle melko vierasta, joten ilta kuluikin karttoja selatessa.

Kello 22 lähdin liikkeelle. Ennusteet puolsivat yhä Uusikaupunki-Rauma -väliä, mutta sadekartat näyttivät tietyiltä osin merkittävästi erilaisilta kuin ennusteet. Etenkin Ahvenanmaan saariston suunnalta oli saapumassa merkittävän näköinen ja taajaan salamoiva solu, jota ennusteissa ei näkynyt ollenkaan.

Turkua lähestynyt solu, jota ennusteet eivät olleet nähneet.

Päätinkin muuttaa suunnitelmaa ja kaarsin Kustavin suuntaan. Hetken ajeltuani pysähdyin jälleen tutkimaan sade- ja salamakarttoja. Tarkemman analyysin tehtyäni arvioin, että solu onkin kulkemassa kohti Turkua. Toisin sanoen, jälleen oli suunnan muutos edessä. Nyt määränpää oli Turun Ruissalon Kuuvannokka.

Päästyäni parkkipaikalle oli edessä puolen kilometrin kävely pussipimeässä metsässä. Lopulta aallokon kohina alkoi tunkeutumaan metsän äänien takaa ja kohta katsoinkin sysimustaa meren rantaa.
Kameraa asetellessani välähti. Kohta toisenkin kerran. Kartasta arvioin, että ukkonen olisi kohdalla noin runsaan tunnin kuluttua.

Nauvossa iskenyt salama, jonka jälkeen ukkossolu hiljeni. F6,3, iso 400, 10 sek

Valitettavasti mitä lähemmäs pilvi saapui, sitä enemmän näytti siltä, että Turku saisi sateen ja salamoiva osa jäisi Paimion suuntaan. Join kupin kahvia ja lähdin takaisin autolle.

Ajelin hiljaisen Turun keskustan poikki ja suuntasin kohti Paimiota. Olin katsonut kartasta sopivan lahden. Sinne päästyäni ukkonen oli jo lähellä. Salamoi ja komea kumu kuului mereltä. Rantaan päästyäni totesin paikkavalinnan äärettömän huonoksi. Lähes parimetrinen järviruovikko ulottui kauas rantaviivasta eikä sen keskeltä nähnyt mitään. Joten pikapikaa takaisin autoon.
Otin suunnaksi Liedon peltoaukeat. Ennen kuin pääsin perille, alkoi vesisade. Harmitti vietävästi. Ennakko-odotukset olivat kovat, mutta ainoastaan muutama kaukainen välkky oli tallessa. Välillä tuntuu, että ukkosten bongaus on liian usein tätä. Kovat odotukset, köydät lopputulokset.

Ajelin tutun pellon reunaan ja kuuntelin, kun kova sade kopisi auton katolla. Tutkailin karttoja ja totesin, että sadealue on hiljalleen väistymässä ja sen perässä oli syntymässä uusia soluja. Lähdin varovaisen toiveikkaana ulos.

Sade oli hiljenemässä kun kävelin ojanvartta pitkin. Katselin etelätaivasta, jossa kohta näkyikin välähdys. Kamera jalustalle.
Vaikka aamu olikin jo sarastamassa, oli riittävän pimeää, että pystyin käyttämään yli kymmenen sekunnin valotusaikaa, salamalaukaisinta ei tarvinnut kaivaa laukusta.
Kohta ensimmäiset salamat tulivat esiin pilvenriekaleiden takaa.

Solu läheni ja salamat komistuivat. Tätä olen koko loppukesän odottanut, kunnon yöukkosta.

F5, 5 sek, iso 200

Pilvi-maasalama. F5,6, 10 sek, iso 200

Pääsin kotiin kuuden maissa, väsyneenä, märkänä , saappaat savessa. Ennen kaikkea onnellisena ja huvittuneena. Olin ajanut koko yön, kuuden kunnan läpi ja parhaat salamat sain nähdä alle kahden kilometrin päästä kotipihasta.

Näin jälkikäteen somekeskustelua ja karttoja seuranneena päätös jäädä Turun seudulle oli oikea. Uudenkaupungin suuntaan ei kummempiakaan ukkosia rantautunut.

Kauden päätös?

Elokuun saavuttua sää viileni ja matalapaineet sateineen pyyhkivät yli Suomen. Ukkoset olivat hävinneet. Kuun puoliväli kuitenkin muutti tämän, hetkeksi.

Elokuun 14-15 väliselle yölle ennustivat monet lähteet ukkosia. Vieläpä sopivasti Turun seudulle. Toisin sanoen, valvomista oli edessä.

Ukkoset saapuivatkin, joskin ne olivat vähäisiä ja rankkasateiden lomassa. Taivas oli tukossa ja vain vaivoin antoivat kaukaiset kalevantulet hetkiksi valoa sysimustaan yöhön.

Aamuyöllä pilvisyys alkoi repeilemään ja muutama kiukkuinen solu oli tulossa kohti. Lähdin ulos, enkä joutunut odottamaan kauaakaan. Kohta salamat välkkyivät Turun kohdalla, eikä, kiitos navakan tuulen ja solujen suuren liikenopeuden, mennyt kuin kymmenisen minuuttia kunnes salamoiva solu oli kohdalla.

Muutaman lähi-iskun jälkeen juoksin sisälle. Lähimmät salamat iskivät muutaman sadan metrin päähän. Sade kohisi ja ukkossen jyrinä herätti koko tienoon.

Tämä  elokuun öinen ukkonen jäikin mitä ilmeisemmin kauden viimeiseksi. Harmi.

Siitä huolimatta, ukkoskesä oli mielestäni ihan hyvä. Parempikin se olisi voinut olla, mutta jos kesän aikana näkee ja kuvaa kolminumeroisen määrän salamoita, ei suuremmin sovi valittaa.

Toki, tulevaa ukkoskesää odotan jo nyt innolla. Vaikka onnistuinkin muutaman hyvän kuvan saamaan, ei mikään voita sitä tunnetta, kun tumma ukkospilvi on saapumassa kohdalle. Salamoiden välke  ja mahtava, repivä kumu. Niitä jään nyt suuresti kaipaamaan.

Toivottavasti tuleva kesä antaisi meille vähintäänkin yhtä monta hienoa elämystä ukkosten parissa kuin mitä tämä vuosi!