Kuu paljain silmin, osa 2 – Kuu vaiheesta toiseen

Kuva 1. Kuun vaiheet. Ulkokehällä on Kuun rata “ylhäältäpäin” katsottuna ja sisäkehällä on kuvattu, miltä Kuu näyttää Maasta katsottuna kussakin radan kohdassa. Maan ja Kuun etäisyys ei ole mittakaavassa. Kaavio: Veikko Mäkelä.

Kuun vaiheet vuodenajoittain

Kaikki Kuun vaiheet eivät näy Suomen taivaalla yhtä hyvin eri vuodenaikoina. Näkyvyydessä on suuria eroja. Tämä johtuu pohjoisesta sijainnistamme, jossa ekliptika näkyy varsin viistosti horisontin suhteen. Tämän vuoksi mm. kapeiden kuunsirppien etsiminen on hankalampaa ja Merkurius näkyy meillä melko huonosti. Eteläisimmillä leveysasteilla, joissa ekliptikan asento horisonttiin nähden on jyrkempi, pimeä tulee ennen kuin taivaankappaleet ehtivät laskea.

Erot Kuun vaiheiden näkymisessä eri vuodenaikoina ovatkin pienempiä eteläisimmillä leveysasteilla ja aivan päiväntasaajan tuntumassa vaiheet näkyvät hyvin vuodenajasta riippumatta.

Yleisesti ottaen Kuu näkyy parhaiten talvisaikaan, jolloin se on piilossa ainoastaan muutaman vuorokaudenuudenkuun tienoilla. Puolikuu ja kuperakuu ovat talvisin melko korkealla ja täysikuu on korkeimmillaan. Täysikuu on vastapäätä Aurinkoa, joten keskitalvella se nousee koillisesta Auringon laskiessa ja laskee luoteeseen Auringon noustessa eteläisessä Suomessa. Talvisen täysikuun rata vastaa Auringon rataa kesällä.

Iltahämärissä kelluva kapea kuunsirppi taas on kevään merkki, sillä juuri kasvava kuunsirppi, ensimmäinen neljännes sekä kasvava kuperakuu ovat korkeimmillaan kevätkuukausina. Täysikuun liikerata vastaa Auringon liikerataa ja ne ovatkin yhtä korkealla etelässä ollessaan. Sen sijaan vähenevä Kuu näkyy keväisin varsin matalalla.

Kesän taivaalla täysikuu on matalalla. Kesäyön täysikuu nousee eteläisessä Suomessa kaakosta, kulkee etelätaivaalla viistäen horisonttia ja laskee lounaaseen. Kesän täysikuun liikerata vastaa Auringon liikerataa talvella. Pimeän aikaan muut Kuun vaiheet ovat matalalla puolikuun näkyessä kuitenkin kohtuullisella korkeudella myös kesäöisin. Kasvavat ja vähenevät sirpit ovat periaatteessa korkealla, mutta niiden ollessa näkyvissä taivas on liian valoisa.

Syksyllä taas tilanne kuunsirppien suhteen on päinvastainen kuin keväällä. Aamupuolella vähenevä kuperakuu, viimeinen neljännes ja kapeneva kuunsirppi ovat korkealla erinomaisesti nähtävillä. Täysikuun rata vastaa kevään tavoin Auringon rataa.

Kuva 2. Taulukko kertoo, miten Kuun vaiheet näkyvät eri vuodenaikoina ja kuinka korkealla Kuu on tällöin etelätaivaalla ollessaan. Vaiheet, jotka näkyvät huonosti taivaan valoisuuden tai Kuun vähäisen korkeuden vuoksi, on merkitty taulukkoon tummalla pohjalla.

Muutama sananen Kuun kirkkaudesta

Kuun kirkkaus vaihtelee yllättävän voimakkaasti eri vaiheissa. Täysikuu on poikkeuksellisen kirkas verrattuna muihin vaiheisiin. Esimerkiksi puolikuun kirkkaus on vain noin 9 % täysikuun kirkkaudesta, eikä puolet vaikka näin saattaisi helposti ajatella. Vasta 95-prosenttisesti valaistu Kuu on kirkkaudeltaan puolet täysikuun kirkkaudesta. Kuu kirkastuu erittäin paljon vasta parina vuorokautena ennen täysikuuta ja himmenee vastaavasti yhtä nopeasti.

Syynä täydenkuun kirkkauteen on ns. oppositioilmiö, joka johtuu Kuun pinnan epätasaisuudesta. Kuu ei nimittäin ole tasainen pallo, vaan siinä on kraattereita ja vuoria, jotka heittävät varjoja.  Lähestyttäessä täydenkuun hetkeä kaikki varjot, myös pienimpien kivenmurusten heittämät, katoavat kun Aurinko paistaa suoraan maapallon suunnasta. Sama ilmiö tunnetaan myös kaikilla kivisillä kaasukehättömillä aurinkokunnan kappaleilla.

Tämä kirkkauden vaihtelu vaikuttaa paitsi täysikuun vaikuttavuuteen, myös pienempien vaiheiden ja erityisesti sirppien näkymiseen hämärä- ja päivätaivaalla. Näistä enemmän seuraavassa.

Myös Kuun puoliskot eroavat toisistaan kirkkaudeltaan. Kasvavan Kuun aikaan Auringon valaisemalla puolella (Kuun oikea puoli) on vähemmän tummia mare-alueita, joten ensimmäinen neljännes on viimeistä neljännestä (Kuun vasen puoli) kirkkaampi. Puoliskojen kirkkauseron huomaa niin pimeällä kuin valoisallakin taivaalla.

Kuva 3. Kuun suhteellinen kirkkaus täydenkuun hetkeen verrattuna. Kaavio: Veikko Mäkelä.

Kapeat sirpit – kauniita mutta piilottelevia

Kuva 4. 35,5 tunnin ikäinen kuunsirppi 2.4.2022. Kuva: Paula Wirtanen.

Mahdollisimman kapeiden kuunsirppien metsästys auringonlaskun jälkeen kevättaivaalta on oma kiehtova haasteensa. Alle vuorokauden ikäisen Kuun löytäminen iltahämärästä paljain silmin on todella vaikeaa, varsinkin Suomen leveysasteilla. Yli kahden vuorokauden ikäisen Kuun löytääkin jo helposti.

Sirpin näkymiseen vaikuttaa, kuinka pian se laskee horisonttiin Auringon jälkeen. Paras ajankohta mahdollisimman nuoren Kuun etsimiseen onkin kevätpäiväntasauksen lähellä, kun ekliptikan kulma suhteessa horisonttiin on jyrkimmillään.

Havaitsijan sijainnin lisäksi nuoren kuunsirpin näkymiseen vaikuttaa myös uudenkuun elongaatio sekä Kuun liikenopeus ja etäisyys.

Uudenkuun elongaatiolla tarkoitetaan Auringosta ja Kuun välistä kulmaa uudenkuun hetkellä. Tämä vaihtelee, koska Kuun ratataso poikkeaa hieman Maan ratatasosta. Mikäli elongaatio on 0°, uusikuu on täsmälleen Maan ja Auringon välissä (jolloin siis tapahtuu auringonpimennys). Useimmiten Kuu kulkee kuitenkin Auringon ohitse. Elongaatio etelään tai pohjoiseen on suurimmillaan 5°. Suuret pohjoiset elongaatiot ovat parhaimpia, koska silloin Kuu on silloin Auringon yläpuolella ja laskee myöhemmin. Keväiseen aikaan näin tapahtuu, kun Kuun radan nouseva solmu ekliptikan alimmissa osissa, esimerkiksi Jousimiehessä tai Kauriissa.

Mitä suurempi elongaatio on, sitä kauempana kapea sirppikin on Auringosta. Elongaation ollessa suuri sirppi kasvaa nopeammin ja on havaittavissa aiemmin. Elongaation ollessa pieni on vastasyntynyt sirppikin lähellä Aurinkoa laskien välittömästi Auringon jälkeen.

Koska Kuun rata on hieman elliptinen, sen etäisyys Maasta vaihtelee. Ollessaan lähinnä Maata sen liikenopeus on nopeampi. Niinpä uudenkuun ollessa lähellä perigeumia Kuu etääntyy Auringosta nopeammin ja tämä yhdessä elongaation kanssa vaikuttaa merkittävästi nuoren sirpin näkymiseen.

Suomessa nuorin kapean kuunsirpin visuaalinen havainto on tehty 6.4.1989. Markku Ruonala löysi 14 tuntia ja 52 minuuttia ikäisen kuunsirpin kiikareiden avulla. Paljain silmin tehdyn havainnon suomenennätys on 31.1.1995 Olli Mannerilla 16 tuntia ja 31 minuuttia [1].

Paljain silmin nähdyn nuoren sirpin maailmanennätystä pitää hallussaan Stephen J. O’Meara. Hän havaitsi 15 tunninja 32 minuutin ikäisen kuunsirpin 24.5.1990 [2, 3, 4].

Vähenevän kuunsirpin, mahdollisimman vanhan Kuun, paljain silmin näkemisen maailmanennätys on jo vuodelta 1871, jolloin Julius Schmidt näki kapean sirpin vielä 15,4 tuntia ennen uuttakuuta 14. syyskuuta Ateenan observatoriossa [4].

Hyviä tärppejä mahdollisimman nuoren tai vanhan kuunsirpin havaitsemiseen löytyy esimerkiksi Tähdet-vuosikirjasta.

Kuva 5. 24 tuntia ja kolme minuuttia vanha Kuu Helsingin taivaalla 9.4.2024 klo 21.24. Kuva: Pekka Saastamoinen.

Maatamo – vanha Kuu uuden käsivarsilla

Kuva 6. Leonardo da Vincin hahmotelma maatamosta teoksessa Codex Leicester.

Kuunsirppiä katsellessa varsinkin pimeällä taivaalla voi valaistun sirpin ohella erottaa himmeästi loputkin Kuun kiekosta. Vanha sananlasku kertoo ”vanhasta Kuusta nuoren käsivarsilla”.  Ilmiö tunnetaan nimellä maatamo. Sana on sukua kuutamolle: uudenkuun aikoihin Kuun pinnalta voi nähdä täysimaan – ei kuutamoa, vaan maatamon.

Selityksen maatamolle keksi renesanssiajan yleisnero Leonardo da Vinci 1500-luvun alussa. Hän päätteli aivan oikein kyseessä olevan juuri täysimaan valon heijastumisen takaisin Maahan. Täysimaa on Kuusta nähtynä 50 kertaa kirkkaampi [5] kuin näkemämme täysikuu, joten ei ole ihmekään, että valoa heijastuu vielä takaisinkin päin.

Maatamo katoaa näkyvistä puolenkuun jälkeen. Kuun taivaalla on silloin puolimaa, joka ei ole enää yhtä kirkas. Myös kirkkaammaksi kasvavan Kuun valaistu osa peittää loputkin yhä himmenevästä maatamosta.

Kuva 7. Kuunsirppi ja maatamo 21.4.2015, Kuun ikä kolme vuorokautta. Kuva: Matti Helin.

Kuuta keskellä päivää

Kuu on Auringon jälkeen kirkkain kohde taivaalla ja riittävän kirkas näkyäkseen myös päivällä.

Päiväkuuhun ei välttämättä kiinnitä huomiota valoisan ja sinisen taivaan vuoksi. Niinpä se jää helposti huomaamatta ja haaleana näkyvää Kuuta saattaa luulla pilvenhattaraksi.

Kuu on itse asiassa päivätaivaalla aivan yhtä kirkas kuin pimeälläkin taivaalla, mutta sinitaivaan kirkkaus ja pienempi kontrasti saa päiväkuun näyttämään haalealta ja himmeältä.

Koska Kuun kirkkaus vaihtelee eri vaiheissaan paljon, kuten edellä todettiin, pienimmät vaiheet peittyvät helposti sinisen taivaan vaaleuteen.

Täysikuu, jolloin Kuu olisi kirkkaimmillaan, ei pääsääntöisesti näy päivätaivaalla. Se voi näkyä Auringon kanssa yhtä aikaa vain sen ollessa korkealla ekliptikan yläpuolella. Silloinkin Kuu näkyy todella matalalla. Parhaiten päivätaivaalta löytääkin puolikuun tai kuperakuun.

Kasvava kuperakuu löytyy ennen auringonlaskua idästä ja vähenevä taas auringonnousun jälkeen lännestä. Ensimmäinen neljännes on korkealla keväisin ja viimeinen neljännes vastaavasti syksyisin.

Vaikka kapeimmat sirpit jäävätkin näkemättä, voi päivätaivaalta löytää sirppimäisenkin Kuun. Tällöin kannattaa tietää suurin piirtein, mistä päin taivasta Kuu sijaitsee. Hyödyllisiä tietoja päiväsirpin metsästykselle ovat sen etäisyys Auringosta eli elongaatio sekä Kuun korkeus horisontista. Noin kolmen vuorokauden ikäisen kuunsirpin voi vielä löytää päivätaivaalta.

Taivaan on syytä olla selkeä, sillä ohutkin epämääräinen yläpilvi peittää himmeän sirpin helposti alleen.

Kuva 10. Edellisen kuvan kuunsirppi yleiskuvassa. Kuun sijainti merkitty kuvaan nuolella. Näin kapean Kuun löytäminen päivätaivaalta sattumalta on vaikeaa, ellei tiedä tarkkaa Kuun sijaintia. Kuva: Paula Wirtanen.

Täysikuiden taikaa

Komea ja kirkas täysikuu on todellinen yön kuningatar ja katseenvangitsija. Sen tuoman ainutlaatuisen valon huomaa varsinkin kaupungin valojen ulkopuolella. Täysikuu vaikuttaa öiseen luontoon ja eläinten toimintaan majavien liikuskellessa ja huuhkajien huhuillessa pyöreän Kuun valossa pienten saaliseläinten samalla piileskellessä. Tavallista voimakkaampi vuorovesi vaikuttaa myös valtamerten eläinten yöllisiin puuhasteluihin. [6, 7]

Ei ole mikään ihme, että juuri maagisiinkin voimiin liitetty salaperäinen täysikuu on ollut monenlaisten tarinoiden ja uskomusten kohde kirvoittaen ihmisten mielikuvitusta. Kukapa ei olisi kuullut ihmissusien muuttumisesta pedoiksi juuri täydenkuun aikana?

Vaikka tarkasti ottaen Kuu on täysi vain sen ollessa taivaanpallolla täsmälleen vastakkaisella puolella kuin Aurinko, paljain silmin katsottuna Kuu näyttää olevan pyöreä pari vuorokautta ennen ja jälkeen tätä ajankohtaa.

Täysikuille on annettu eri kulttuureissa myös erisnimiä.

Nykyisin täysikuiden nimet elävät anglosaksisessa kulttuurissa erityisesti Yhdysvalloissa, mutta populaarikulttuurin myötä ne ovat levinneet osittain käyttöön myös muualle maailmaan. Esimerkiksi mansikkakuu mainittiin Yleisradionuutisissa 22.6.2024 [8] ja tammikuussa 2019 tapahtunut täydellinen pimennys sai tiedostusvälineissä komealta kalskahtavan superverisusikuu-nimen, veri-sanan viitatessa täydelliseen kuunpimennykseen [9].

Täysikuiden kutsumanimet tulevat siirtokunta-ajan amerikkalaisilta, jotka ottivat käyttöön mm. englantilaisten ja intiaanien käyttämiä nimityksiä. Nämä ovat säilyneet ja niitä käytetään edelleen The Old Farmer’s Almanac -teoksessa, jota on julkaistu Yhdysvalloissa vuodesta 1792 lähtien. Nimet eivät kuitenkaan ole virallisia eivätkä tähtitieteilijät niitä käytä, mutta kansanperinteessä ne edelleen elävät.

Kuva 11. Täysikuiden nimet anglosaksissa maissa.

Tammikuun kuutamoa kutsutaan Susikuuksi (Wolf Moon), koska susien luultiin nälissään ulvovan tammikuun täysikuuta. Nälkä liittyy osittain asiaan, sillä sudet ulvovat kootakseen laumaansa riistan metsästystä varten, koska täysikuun valossa saalistaminen on helppoa. Tohtori Živagon tuntevat aistivatkin tästä jo varmasti kuunvalossa keskitalven kylmyydessä ulvovien susien aiheuttaman tunnelman. Nimitys on peräisin jo keskiajan englantilaisilta.

Helmikuun täysikuu tunnetaan Lumikuuna (Snow Moon) suurten lumisademäärien takia. Nimen toi tutuksi Massachusettsin siirtomaayksikön kapteenina ja tutkimusmatkailijana tunnettu Jonathan Carver 1760-luvulla todistaessaan helmikuista lumisadetta dakota-kansan luona nykyisen Minnesotan alueella.

Maaliskuun Matokuu (Worm Moon) paljastuu myös Carverin dakotoilta oppimaksi nimeksi, koska maaliskuussa erilaiset toukat alkavat tulla esille talvipiiloistaan. Suomenkin maaliskuisilla hangilla saattaa nähdä talvehtineita ruostesiiven toukkia. Kristillisessä kulttuurissa maaliskuun kuutamoa kutsutaan myös Paastokuuksi tai Pääsiäiskuuksihieman täydenkuun ajankohdan mukaan.

Vaaleanpunaisesta Kylmään Kuuhun

Huhtikuun täysikuu, Vaaleanpunainen Kuu (Pink Moon), taas on saanut nimensä vaaleanpunaisen sammalleimunkukinnasta Pohjois-Amerikassa. Kukkien puhkeaminen on myös toukokuisen Kukkakuun (Flower Moon) nimen takana.

Kesäkuun Mansikkakuu (Strawberry Moon) taas oli Ontarion ja Quebeckin alueella asuvalle algonkin-alkuperäiskansalle merkki mansikkasadon keräämiseen. Nimitys toki sopii suomalaisiinkin olosuhteisiin sekä mansikkasadon suhteen että keskikesän matalan täysikuun ollessa lisäksi punertava.

Heinäkuun kuutamon, Peurakuun (Buck Moon), nimen alkuperän lähde on paitsi alkuperäisasukkailta myös Euroopasta. Nimensä se on saanut urospuolisten hirvieläinten sarvien täyteen mittaan kasvamisesta. Kanadan ja Yhdysvaltojen itäosissa asuvat abenakit kutsuvat heinäkuun kuutamoa puolestaan Ukkoskuuksi. Elokuun Sampikuu (Sturgeon Moon) taas viittaa sampien kalastuskauteen Champlainjärvellä sekä Isoillajärvillä kalojen käydessä hanakkaasti syötteihin juuri täydenkuun aikoihin. Alueella asuneille intiaaniheimoille järvien kalat olivat merkittävä ravinnonlähde, mutta nimitys oli tunnettu myös Euroopassa.

Syyskuun tai lokakuun kuutamoa kutsutaan Sadonkorjuun Kuuksi (Harvest Moon) sen mukaan, kumman kuukauden täysikuu sattuu lähemmäksi syyspäiväntasausta. Sadonkorjuun Kuun ollessa syyskuussa lokakuun kuutamo tunnetaan Metsästäjän Kuuna (Hunter’s Moon). Sadonkorjuun Kuun osuessa lokakuulle syyskuun Kuu tunnetaan Maissikuuna (Corn Moon) maissisadon ollessa valmis.

Näiden nimitysten taustalla on elo-lokakuussa esiintyvä ilmiö, jossa Kuu nousee lähes samaan aikaan noin viikon ajan, ja tämä entisinä aikoina mahdollisti sekä sadonkorjuun että metsästyksen jatkamisen erinomaisesti kirkkaan Kuun valossa Auringon jo laskettua. Ilmiö johtuu Kuun kasvavasta deklinaatiosta eli kiertolaisemme kipuaa taivaanpallolla yhä korkeammalle. Sadonkorjuun Kuun ilmiö on tunnettu Suomessakin ja sitä on käsitelty tarkemmin artikkelisarjan ensimmäisessä osassa [10].

Marraskuun Majavakuu (Beaver Moon) on saanut nimensä majavien valmistautumisesta talveen ruokavarastoja keräämällä. Joulukuun Kylmä Kuu (Cold Moon) viittaa pimeän ja kylmän ajan alkuun ja on peräisin mohawkeilta.

Suuri Kuu nousee

Kuu on tavallista suurempi noustessa, eikö totta? Se kieltämättä näyttää suuremmalta matalalla ollessaan kuin korkealla taivaalla. Ilmiötä kutsutaan kuuilluusioksi ja kyse on puhtaasti näköharhasta, sillä Kuu pysyy todellisuudessa samankokoisena. Asian voi tarkistaa itse mittaamalla. Tähän voi käyttää viivoitinta tai noin 6 mm:n kokoista palloa, joka asetetaan, vaikka selfiekepin päähän ja verrataan nousevan Kuun kokoa korkealla etelätaivaalla olevan Kuun kokoon.

Tarkkaan ottaen korkealla taivaalla oleva Kuu on jopa aavistuksen suurempi kuin horisontissa oleva, onhan se Maan säteen verran lähempänä. Eroa ei kuitenkaan paljain silmin huomaa, sillä muutos Kuun läpimitassa on vain 1,5 prosenttia.

Saman ilmiön voi huomata myös tähtikuvioista, jotka noustessaan horisontista näyttävät suuremmilta kuin ollessaan korkealla taivaalla.

Miksi Kuu näyttää sitten niin suurelta noustessaan? Selityksiä ilmiölle on etsitty jo antiikin ajoista lähtien. Aivan lopullista selitystä totuutta ilmiölle ei kenties vieläkään ole, mutta havaintopsykologian perusteella kuuilluusiota selitetään sekä näennäisen etäisyyden että suhteellisen koon hypoteesilla.

Näennäisen etäisyyden hypoteesin mukaan taivaanrannassa oleva Kuu näyttää suuremmalta, koska ihmisaivot sijoittavat sen kauemmaksi.

Ihminen mieltää ympärilleen taivaankannen, joka ei ole puolipallo vaan laakea, hieman kellonlasimainen kupu. Niinpä korkealla taivaalla oleva kohde mielletään olevan lähempänä kuin horisontissa oleva, ja aivot päättelevät tästä etäisyyden ja sitä kautta kohteen koon suuremmaksi (kuva 12).

Kuva 12. Näennäisen etäisyyden hypoteesi: ihmisaivot mieltävät matalalla olevan kohteen olevan kauempana kuin korkealla taivaalla olevan kohteen. Kaavio: Veikko Mäkelä.

Toinen asiaa selittävä tekijä on horisontissa olevat vertailukohteet eli suhteellisen koon hypoteesi. Esimerkiksi jos katsellaan pitkän kadun päästä talojen välistä nousevaa Kuuta, se näyttää täyttävän koko kadun tai kaukana oleva talo näyttää jopa Kuuta pienemmältä. Korkeammalla taivaalla Kuun ympärillä näkyy vain tyhjää taivasta eikä vertailukohteita koon päättelemiseen ole (kuvat 13 ja 14).

Kuva 13. Nouseva Kuu näyttää suurelta, kun sitä vertaa kaukana oleviin rakennuksiin. Kuvassa Kuu nousemassa Katajanokan luodon ylle 23.5.2024. Kuva: Pekka Saastamoinen.

Asiaa havainnollistaa myös Ebbinghausin illuusio (kuva 15). Kuvaparissa olevien kuvioiden keskimmäiset ympyrät ovat samankokoisia, mutta pienempien ympyröiden keskellä se näyttää suuremmalta kuin itseään suurempien ympyröiden kanssa.

Kallellaan olevan Kuun arvoitus

Puolenkuun aikoihin saattaa joskus näyttää siltä, kuin Kuu olisi vinossa. Ilmiön voi parhaiten nähdä ennen auringonlaskua kevätiltaisin ensimmäisen neljänneksen ollessa korkealla taivaalla, vastaavasti viimeisen neljänneksen aikana syysaamuisin Auringon jo noustua.

Mistä on kyse? Eikö Kuu heijastakaan auringonvaloa? Kuuhan näyttää olevan aivan väärässä asennossa suhteessa Auringon näkymissuuntaan.

Todellisuudessa et näe omiasi: Kuu näyttää todella olevan vinossa. Kaiken lisäksi auringonvalokin lankeaa sekä Kuuhun että havaintopaikallesi aivan samasta suunnasta. Kyse on perspektiiviharhasta, sillä Aurinko on noin 400 kertaa kauempana kuin Kuu.

Mikäli avaruusaluksella voisi mennä katsomaan tilannetta kauempaa, me näkisimme Maan ja Kuun aivan samalla tavalla valaistuna ja kummankin olevan siten hieman vinossa. Valonsäteiden yhdenmukaisuuden voi onneksi testata Maan päälläkin omalta havaintopaikaltaan. Tarkkaile vaikka aidantolpasta maahan lankeavaa varjoa. Kun vertaat taivaalla näkyvän puolikuun asentoa varjon yläreunan suuntaan, voit huomata valonsäteen todellisuudessa tulevanaivan samasta suunnasta. Kuu näyttää vain havaintoperspektiivin takia olevan kummallisessa asennossa.

Ilmiö on voimakkaimmillaan kaukana Auringosta olevalla puolikuulla, eli juuri kevät- ja syyspäiväntasauksen aikoihin. Kuunsirpillä vastaavaa ilmiötä ei huomaa, koska havaitsijasta ja Kuusta Aurinkoon osoittavat linjat ovat paljon lähempänä toisiaan.

Seuraavassa osassa: Kuu-ukko!

Kuun tarkkailu paljain silmin toimii erinomaisena näkötestinä siinä, mitä yksityiskohtia Kuusta kykenee ilman optisia apuvälineitä erottamaan. Mihin kannattaa katse terästää ja mitä yleensä voi Kuun pinnasta nähdä ilman kiikaria tai kaukoputkea?

Artikkelisarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa käsittelemme näitä asioita sekä Kuun pinnalla eri kulttuureissa nähtyjä hahmoja aina kuu-ukosta jänikseen.

Viittaukset

[1] Nuoret ja vanhat kuunsirpit. Kuu ja planeetat -harrastusryhmä, Ursa.
[2] Lodriguss, Jerry. Thin Cresent. AstroPix.
[3] Byrd, Deborah. 2023. Young moon on April 20: Will you see it under a day old? EarthSky, 20.4.2023.
[4] Schaefer, B. E. et al. 1993. Records for Young Moon Sightings. Quarterly Journal of the Royal Astronomical Society, vsk. 34, s.55. Bibcode: 1993QJRAS..34…53S
[5] Wood, Charles A. 2005. Exploring the Moon: The Naked-Eye Moon. Sky and Telescope, toukokuu 2005, s. 64.
[6] Brucker, Heidi. 2019. Täysikuu tekee eläimistäkin kuuhulluja. Yle, 17.3.2019.
[7] Karala, Maija. 2021. Kuu rytmittää elämää. Tiede Luonto 3/2019, s. 24–29. Sanoma.
[8] Sulasma, Olli-Pekka. 2024. “Mansikkakuu” ihastutti maailmalla. Yle, 22.6.2024.
[9] Hujanen, Miikka. 2019. “Superverisusikuu” nousi Suomen ylle. Ilta-Sanomat, 20.1.2019.
[10] Mäkelä, Veikko ja Wirtanen, P. C. 2024. Kuu paljain silmin, osa 1 – Kuun rata. Zeniitti 2/2024.

Lähteitä ja lisätietoja

Öhman, Teemu. 2022. Kuu kertoo, minne Aurinko menee. Hieman Kuusta (blogi), 3.4.2022.
Crescent Moon Visibility. U.S. Naval Observatory.
Boeckmann, Catherine. 2024. Full Moon Names for 2024. Almanac.com, 11.4.2024.
Schaaf, Fred. 2024. Shine On, Harvest Moon! Facts and Folklore. Almanac.com, 11.7.2024.
Dyches, Preston. 2023. The Moon Illusion: Why Does the Moon Look So Big Sometimes? Nasa.
Moore, Patrick. What is the Moon illusion? BBC Sky at Night Magazine, 5.2.2022.
Lodriguss, Jerry. A Different Moon Illusion. AstroPix.
Mäkelä, Veikko ja Manner, Olli. 2021. Tähtitaivas paljain silmin, s. 98–100. Ursa.