Meteoriittiluokat

<< 2.7 Tulipallohavainnot | Sisällysluettelo | 3.1. Yleistä laskentahavainnoista >>

2.8. Meteoriittiluokat

Avaruuspölyä keränneiden luotainten ja kuulentojen tuomien näytteiden ohella meteoriitit ovat ainoita ulkoavaruuden kappaleita, joita on saatu tutkittaviksi laboratorioissa niiden iän, tyypin ja koostumuksen määrittämiseksi. Meteoriittikivimateriaalin ikä vaihtelee 50 miljoonasta noin 5 miljardiin vuoteen. Muutamia meteoriitteja on tullut Maahan jopa Marsista.

Arvoa, miten hyvin erilaista materiaalia sisältävät tulipallot läpäisevät ilmakehää, kutsutaan PE-kriteeriksi. Se riippuu ilman tiheydestä valoisan lennon loppupisteessä, massasta, nopeudesta ja lentoradan zeniittikulmasta. Kappaleet jaotellaan ilmakehän läpäisykyvyn perusteella luokkiin.

PE-kriteerin mukainen jaottelu

Koostumuksen mukaan meteoriitit voidaan jakaa kivi- ja rautameteoriitteihin. Suurin osa maanpinnalle pudonneista meteoriiteista on kivimeteoriitteja, mutta eroosion ja niiden vaikean tunnistettavuuden vuoksi eniten löydetään rautameteoriitteja.

Kivimeteoriitit on jaettu kondriitteihin ja akondriitteihin rakenteensa mukaan. Kivimeteoriitti, joka sisältää pieniä jyväsiä, eli kondreja, on nimeltään kondriitti. Toinen, harvinaisempi kivimeteoriittien luokka ei sisällä selvästi erottuvia jyviä ja siksi se on nimetty akondriitiksi.

Maan ilmakehään syöksyy myös ns. mikrometeoroideja, jotka eivät pala meteoroidien tapaan, koska ne ovat kooltaan hyvin pieniä, vaan jäävät leijumaan yläilmakehään pitkiksi ajoiksi. Vuorokauden aikana ilmakehään arvioidaan osuvan kokonaismassaltaan 10 000–100 000 tonnin verran mikrometeoroideja. Osa aurinkokunnan halki lentävästä tähtienvälisestä pölystä on kotoisin naapuritähtien keräytymäkiekoista.

Meteoriitteja on löydetty paljon kuivista erämaista, sekä Antarktiksen tasaisten jäätiköiden pinnalta, missä jäätyneinä niiden rapautuminen on ollut hidasta. Uusia meteoriitteja tavataan melko harvoin ja suuri osa meteoriiteista putoaa valtameriin. Koska juuri pudonneen meteoriitin löytäminen on harvinaista, kannattaakin aina merkitä muistiin poikkeuksellisen kirkkaan tulipallon näkyminen, sillä tällainen hitaasti taivaankantta repivä valoilmiö kertoo mahdollisesta meteoriitin putoamisesta jonnekin pohjolan alueelle. Putoamispaikan etäisyyttä on yhdestä näköhavainnosta kuitenkin täysin mahdotonta hahmottaa ja esimerkiksi havaitsijan mielestä ”Mikkelissä läheiseen lampeen selvästi pudonnut meteoriitti” voi yhtä hyvin olla naapurimaan päällä muutaman sadan kilometrin päässä lentänyt tulipallo.

Meteoriitin erottaminen maanpäällisistä kivistä on vaikeaa. Täysin varma tunnistus ei yleensä onnistu ilman laboratoriotutkimuksia. Meteorin tunnistaminen voi karkeasti perustua esimerkiksi seuraaviin asioihin: magneettisuus, tiheys, sulamiskuori, muoto ja sisäinen rakenne. Mahdollista meteoriittia ei saa koskaan hajottaa vasaralla tai sahalla koska sen sisäinen rakenne tuhoutuu.

Tiedotusvälineissä turhankin usein aiheetonta julkisuutta saaneet havainnot uveavannoista, romahtaneista Lapin jokien jääkansista, pilkkiavannoista, kaasupurkausten tekemistä kuopista järvien rannassa, järvimalmista, laavakivistä, sulattamon kuonista ja rautapitoisista luonnon kivistä, olisi väärinä meteoriittihavaintoina hyvä saada vähenemään.

Nykyisen Suomen alueelta on löydetty vain 12 meteoriittikappaletta ja koko maailmasta noin 23 000 kpl.

Suomessa meteoriitteja analysoi mm. Helsingin yliopiston Kivimuseo.