Modifioitu Canon

Teksti: Veijo Timonen, 2008, http://kotiweb.kotiportti.fi/veijo.t/

Yleistä

Normaaleilla DSLR-kameroilla voidaan kuvata hyvin ilman kameran muuntamista ("modausta") esimerkiksi galakseja, tähtijoukkoja ja vastaavia kohteita. Jos halutaan kuvata vaikkapa vety-alfa-alueita, jotka ovat spektrin tummanpunaisen ja infrapunaisen välissä, kameravalmistajat valitettavasti suodattavat tähtikuvaajan kannalta tätä aluetta melkoisesti pois. Ilman kameroissa käytettävää suodatusta päivänvalokuvien visuaalinen väritasapaino vääristyisi ja kuvaan tulisi liian punertava sävy.

Suodatus tehdään siten, että tehtaalla asennetaan kuvailmaisimen eteen valmistajan suunnittelema infrapunaista valoa leikkaava suodin. Suotimeen on myös suunniteltu myös muita ominaisuuksia, kuten ns. moire-ilmiötä vähentäviä ominaisuuksia ja väritasapainoa korjaava vaste. Kaikissa digitaalikameroissa on tällainen suodin, myös ns. pokkarimalleissa.

Muutamien kokeilujen jälkeen on tullut huomattua, että tällainen suodin voidaan poistaa melko helposti. Toimenpide kasvattaa huimasti kameran herkkyyttä H-alfa-alueella. Esimerkiski Canon-järjestelmäkameroissa herkkyys nousee 98 prosenttiin, kun se oli ennen suotimen poistoa vain noin 20 prosenttia kameran herkkyydestä tällä aallonpituusalueella. Tämä mahdollistaa esimerkiksi kaukaisten galaksien vetysumujen kuvaamisen, puhumattakaan oman galaksimme laajoista sumuista, joita on vallitsevana Linnunradan koko alueella.

Infrapunan estosuotimen poisto rampauttaa kamerasta kuitenkin muutamia toimintoja. Automaattitarkennus ei enää toimi, eikä kameran peilin kautta etsimelle tuleva kuva (joka on pysynyt ennallaan) ole enää samassa fokuksessa kuin kameran kuvakenno. Näin ollen myöskään käsin tarkentaminen ei onnistu ainakaan helposti. Tähän poikkeuksen tekee uudemmissa malleissa LiveView-toiminto, joka antaa todellisen kuvan kennon pinnalta suoraan kameran näytölle. Tällainen toiminto löytyy esim. Canon EOS 40D -mallista. Kaikissa kameramalleissa tarkennuskuvaa (esim. Sony DSLR) ei ole toteutettu näin, vaan erillisellä kennolla.

Vanhemmissa kameramalleissa (markkinoilla ennen kesää 2007), jossa ei ole mahdollisuutta LiveView -tarkennukseen, voidaan kameran automaattitarkennus korjata kahdella tavalla kameran modauksen yhteydessä.

  1. Siirtämällä kuvakennoa hieman eteenpäin. Matka riippuu poistetun suotimen taittokertoimesta, joka vaihtelee eri kameramerkeillä. Saman valmistajan eri malleihin on nykyään tullut pölyn poisto, jolloin suotimen taittokerroin on erilainen verrattuina niihin, joissa pölyn poistoa ei ole. Kennon siirron määrä eteenpäin liikkuu kuitenkin noin 1 mm:n sisällä.
  2. Asentamalla korvaava saman optisen paksuuden suodin. Tämän modausidean suosion vuoksi ovat eräät valmistajat, kuten Baader, suunnitelleet uuden suotimen kennon eteen, jonka läpäisykäyrä on suurin piirtein suorakaiteen muotoinen. Suodin päästää kaiken näkyvän valon lävitseen, mutta esto kasvaa melko jyrkästi noin 700 nm:n kohdalla. Suotimen taittokerroin vastaa kameran valmistajan alkuperäistä suodinta. Valitettavasti esim. Baaderin suotimesta puuttuu kehys (tilanne v. 2008), jolla suodin kiinnitetään kennon eteen. Tämä Baaderin suodin on laadullisesti kuitenkin niin hyvä, ja mitoitettu siten, että se mahtuu alkuperäiseen kehykseen kennon edessä. Alkuperäinen suodin on liimattu muoviseen kehykseen kiinni, joten se täytyy poistaa ensin sopivalla työkalulla rikkomatta muovista kehystä.

Baaderin (Baader Astro-Conversion ACF filter, viitattu 26.8.2008) läpäisykäyrä on suunniteltu siten että, tähtisumujen ominainen säteilyalue, joka on alle 700 nm, pääsee jotakuinkin esteettä läpi, mutta suodin rajaa kuitenkin infrapuna-alueen hyvin jyrkästi, jolloin päiväkuvauksetkin onnistuvat kameralla sitä käyttäen. Päiväkuvaus vaatii kuitenkin kameran valkotasapainon mukautamista käsisäädöllä kohdalleen kulloiseenkin kuvaustilanteeseen.

Modifiointi

Olen modifioinut kamerani siten, että olen siirtänyt kuvakennoa hieman eteen päin samaan fokukseen etsimen kanssa, jolloin erillistä suodinta ei tarvitse laittaa kennon eteen sulkimen taakse. Päiväkuvauksissa suodin voidaan asentaa aina tarvittaessa peilikotelon edessä olevaan syvennykseen, joka on varattu esim. Canon kameroissa EF-S-objektiiveja varten. Nykyisin (v. 2008) on peilikotelon eteen jo saatavina valmiiksi kehystettyjä kameramerkkikohtaisia erilaisten läpäisykäyrien suotimia, esimerkiksi Astronomikilta.

Astronomikin infrapunaa leikkaava peilikoteloon asennettava "Clip Filter". Kuva: Vesa Kankare

Varsinainen kameran purkaminen suotimen vaihtoa varten tapahtuu kameran takaa. Ensin täytyy poistaa kameran takakansi. Kameran näyttö on kiinnitetty tähän ja jää kiinni irrotettuun takakanteen.

Näytöltä tulee lattakaapeli kameran takakannen alta paljastuvalle piirikortille. Kaikki lattakaapelit ovat pikaliitimillä piirikortissa kiinni ja ne täytyy irrottaa. Suurennuslasilla näkee, kuinka kaapelia kiinni pitävä vipulukko täytyy avata. Se on yleensä kaapelin levyinen ja kääntyy noin 45 astetta.

Takakannen alta paljastuvalle piirikortille on juotettu häiriönsuojapeltejä, joiden alla kennolta tulevat lattakaapelit ovat kiinni. Ne on myös irrotettava. Ennen kaapelin irrotusta on syytä tarkistaa, kuinka syvälle kaapeli on työnnetty pikaliittimeen, sillä kokoamisvaiheessa kaapelin on syytä mennä täsmälleen yhtä syvälle liittimeen. Kaapeli saattaa tökkiä jo aikaisemmin, varmista määrä vaikka tussilla.

Kameran kaikkia toimintoja ohjaava piirikortti on kiinni kameran rungossa neljällä nurkissa olevalla ruuvilla. Tässä piirikortissa on myös muistikortin paikka. Muistikortin suuaukon vieressä on myös pari ruuvia, jotka irrotetaan.

Vasemmalla kamerasta on poistettu piirikortti, josta on ensin poistettu häiriösuojapellit. Kuva: Veijo Timonen

Piirikortin alta paljastuu varsinainen kuvakenno. Se on kameran rungossa kiinni kolmella ruuvilla.

Kun kuvakenno on saatu irti kameran rungosta, sen etupuolella on varsinainen infrapunan estosuodin omassa kehyksessään. Kehys on liimattu kiinni tiiviisti reunoiltaan kuvakennoon.

Tässä Canon 350D -kuvakenno, jossa alkuperäinen suodin on vielä kennon edessä. Kuva: Veijo Timonen

Varsinainen korvaava suodin kiinnitetään samalla tavalla liimalla alkuperäiseen kehykseen, josta on ensin otettu pois alkuperäinen suodin.

Ei voi kyllin korostaa sitä, että suotimen vaihto ja kiinnitys on suoritettava mahdollisimman pölyttömissä olosuhteissa. Jos kuvakennon ja suotimen väliin jää normaalisilmälle näkymättömiäkin pölyhiukkasia, ne näkyy väistämättä kaikissa kuvissa sen jälkeen - varsinkin pienellä aukolla kuvattaessa.

Mikäli pölyhiukkasia myöhemmin tulee varsinaisen suotimen etupuolelle (tämän pölyn voi poistaa myöhemminkin), eivätkä nämä enää piirry kennolle niin terävinä (tässä valo taittuu jo hieman roskan taakse), kuin ne pölyhiukkaset, jotka olisi jäänyt asennusvaiheessa suotimen sisäpuolelle, tai suoraan kuvakennon pinnalle, nämä pölyhiukkaset lepäävät suoraan kuvasensorin yksittäisen, tai jopa useamman pikselin päällä, nämä pölyhiukkaset näkyvät väistämättä myös kuvissa.

Mikäli kuvakenno jätetään paljaaksi ja varsinainen suodin kiinnitetään peilikotelon eteen, siellä pölyt eivät piirry kennolle ollenkaan. Peilikotelon edessä on syytä pitää modauksen jälkeen aina jotakin suodinta estämästä pölyn pääsyä kennolle.

Aiheesta muualla