Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Satelliitit

Vilkas rakettikevät

Vilkas rakettikevät

Leo Wikholm Mennyt kevät oli poikkeuksellisen vilkasta raketti-ilmiöiden aikaa. Jo pelkästään yhden kuukauden aikana nähtiin ilmiöitä, jotka liittyivät satelliittien laukaisuun, luotausrakettikokeisiin ja ohjuskokeisiin. Myös sääolosuhteet olivat otollisia tapahtumien näkemiseen aina etelärannikkoa myöten. Kiirunan bariumkoe Pohjois-Ruotsin Kiirunasta tehtiin ilmakehän yläosia tutkiva…
Read more
Avaruusasema ISS näkyy aamutaivaalla

Avaruusasema ISS näkyy aamutaivaalla

Leo Wikholm Avaruusasema ISS näkyy Joulun aikaan ja koko loppuvuoden aamutaivaalla. Tähtikirkkaana aamuna kannattaa tarkkailla eteläistä horisonttia hetken aikaa oheisten näkymistietojen mukaan. Avaruusasema ISS näkyy hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa paljain silminkin, joten sen etsimiseen ei tarvita optisia apuvälineitä. Se muistuttaa…
Read more
Avaruusasema ISS iltataivaalla

Avaruusasema ISS iltataivaalla

Leo Wikholm Avaruusasema ISS on taas näkyvissä iltataivaalla syyskuun loppuun saakka. Tähtikirkkaan illan koittaessa kannattaa tarkkailla eteläistä horisonttia oheisten näkymistietojen mukaan. Avaruusasema ISS näkyy hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa paljain silminkin, joten sen etsimiseen ei tarvita optisia apuvälineitä. Se muistuttaa kuin…
Read more
Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla

Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla

Leo Wikholm Avaruusasema ISS on taas näkyvissä iltataivaalla helmikuun alkupäiviin saakka. Tähtikirkkaan illan koittaessa kannattaa tarkkailla eteläistä horisonttia oheisten näkymistietojen mukaan. Avaruusasema ISS näkyy hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa paljain silminkin, joten sen etsimiseen ei tarvita optisia apuvälineitä. Se muistuttaa kuin…
Read more
Raketit värittivät syyskuun taivasta

Raketit värittivät syyskuun taivasta

Leo Wikholm Syyskuussa nähtiin eri puolilla Suomea kaksi rakettien laukaisuun liittyvää ilmiötä pitkästä aikaa. Kaksi erilaista ilmiötä ajoittuivat kumpikin verraten lähekkäin. Juuri kun toisen kummastelusta oli päästy, loppukuusta taivaalla odotti hieman erikoisempi valoilmiö. Selkeän sään ansiosta valoilmiöt nähtiin laajoilla alueilla…
Read more
Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla

Avaruusasema ISS näkyy iltataivaalla

Leo Wikholm Kansainvälinen avaruusasema on näkyvissä taas iltataivaalla kuun vaihteeseen saakka. Tähtikirkkaan illan koittaessa, voi yrittää etsiä avaruusasemaa eteläisestä horisontista, jonka se ylittää oheisten näkymistietojen mukaan. Avaruusasema ISS näkyy hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa paljain silminkin, joten sen etsimiseen ei tarvita…
Read more
Geostationaariset satelliitit kirkastuvat

Geostationaariset satelliitit kirkastuvat

Leo Wikholm Taas on se aika vuodesta, jolloin voi nähdä etäisiä geostationaarisia satelliitteja jopa paljain silmin, ainakin kiikarin avulla! Syys- ja kevätpäiväntasausten aikoihin Maan varjo pimentää geostationaaristen vyöhykkeen satelliitteja taivaalla ja tapahtuman yhteydessä nähdään voimakkaita kirkastumisia Maan varjon rajan tuntumassa.…
Read more