Observatorion ystävät ry:n säännöt

Hyväksytty kevätkokouksessa 29.4.2019 ja
yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa 11.6.2019
Rekisteröity 7.8.2019

1 § Yhdistyksen nimi

Yhdistyksen nimi on Observatorion ystävät ry, ruotsiksi Helsingfors observatoriums vänner rf. Kansainvälisissä yhteyksissä siitä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Friends of the Observatory of Helsinki. Jäljempänä näissä säännöissä sitä kutsutaan yhdistykseksi. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja kieli suomi.

2 § Tarkoitus

Yhdistyksen tarkoituksena on tukea aatteellisesti ja taloudellisesti ja muilla tavoin Helsingin yliopistomuseoon kuuluvan Helsingin observatorion toimintaa sekä tukea luonnontieteellistä kulttuuria.

3 § Toimintamuodot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää valistus- ja kulttuuritilaisuuksia sekä kursseja, ylläpitää omia internet-sivuja sekä harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, toimeenpanna asianmukaisen luvan saatuaan arpajaisia, rahankeräyksiä ja myyjäisiä sekä tehdä pienimuotoista talkootyötä. Yhdistys voi hankkia toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta.

4 § Sitoutumattomuus

Yhdistys on toiminnassaan poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

5 § Jäsenet ja jäsenmaksu

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö, joka on kiinnostunut tukemaan Helsingin observatorion toimintaa. Yhdistyksen opiskelijajäseneksi voidaan hyväksyä toimintavuoden aikana perusasteen tai keskiasteen oppilaitoksessa opiskeleva tai ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa perustutkintoa suorittava läsnä oleva opiskelija. Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö, joka sitoutuu tukemaan Helsingin observatorion toimintaa. Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Eri jäsenryhmiltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.

Yhdistyksen kunniajäseneksi voidaan kutsua hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa. Kunniajäsenet on vapautettu jäsenmaksuvelvollisuudesta.

6 § Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvollisuudet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

7 § Vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokous pidetään helmi-, maalis- tai huhtikuussa ja siinä käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus
  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto
  6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
  7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksujen suuruudet
  8. valitaan hallituksen puheenjohtaja
  9. päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä ja valitaan hallituksen muut jäsenet
  10. valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja
  11. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
  12. käsitellään muut esille tulevat asiat ottaen huomioon yhdistyslain (503/1989) 24 §:n säännökset

Jos yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, hänen tulee ilmoittaa siitä kirjallisesti hallitukselle viimeistään 30 vuorokautta ennen kokousajankohtaa.

8 § Ylimääräinen yhdistyksen kokous

Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo sen aiheelliseksi tai vähintään kymmenesosa (1/10) jäsenistä sitä mainitsemiaan asioita varten kirjallisesti pyytää. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

9 § Yhdistyksen kokouksen koollekutsuminen

Kutsu yhdistyksen kokouksiin on lähetettävä jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostitse vähintään 14 päivää ennen kokousta. Kokouskutsussa tulee mainita kokouksessa käsiteltävät asiat.

10 § Päätösvaltaisuus

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, opiskelijajäsenellä, kannatusjäsenellä ja kunniajäsenellä yksi ääni.

Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

11 § Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja vähintään kolme ja enintään kuusi jäsentä. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Yhdistyksen sihteeri ja taloudenhoitaja voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi puolet hallituksen jäsenistä.

Helsingin observatorion edustajalla on hallituksen kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus.

12 § Hallituksen alaiset toimielimet

Yhdistyksen hallitus voi nimittää alaisuuteensa tarpeelliseksi katsomiaan toimielimiä ja määritellä niiden tehtävät.

13 § Nimenkirjoittajat

Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi heistä yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.

14 § Toiminta- ja tilikausi

Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien on annettava hallitukselle kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.

15 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta päätetään kahdessa perättäisessä, vähintään 30 vuorokauden välein pidettävässä yhdistyksen kokouksessa. Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kummassakin yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) annetuista äänistä.

16 § Varojen luovutus yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.

17 § Erinäiset määräykset

Muilta osin noudatetaan yhdistyslain määräyksiä.


Vanhat säännöt

2012

Vuosikokous 15.5.2024

Observatorion ystävät ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Helsingin Observatoriolla keskiviikkona 15.5.2024 klo 18.00 alkaen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat (kokousasiakirjat ovat etukäteen saatavissa sähköisesti puheenjohtajalta). Kokouksen jälkeen Hannu Määttänen pitää esitelmän aiheenaan: Kauas on pitkä matka - Mariner 1 - Voyager 1.

Uutisia

Lue uutisia »

Kannatusjäsenemme