Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtitornin itsenäinen käyttö ja laitteisto

Tornin käyttö

Ursan jäsenet saavat käyttää tähtitornia itsenäisesti näytösaikojen ulkopuolella. Tornin avaimen voi lainata määräajaksi tai toistaiseksi. Edellytyksenä on kuitenkin tornin käytön tunteminen. Torniin voi tutustua tähti- ja aurinkonäytöksissä näyttäjän kanssa keskustelemalla. Avaimet torniin saa Ursan toimistolta.

Tornista on hyvä näkyvyys kaikkiin ilmansuuntiin, vaikka pohjoisessa kaupungin valot hieman kiusaavatkin. Havaintojen kannalta tärkeämpi eteläsuunta on pimeämpi, sillä siellä lainehtii Suomenlahti. Havainto-olosuhteet ovat tornilla kohtuulliset. Varsinkin kuuttomina syysiltoina taivas on melko tumma, jolloin syvän taivaan kohteet näkyvät hyvin. Kuu- ja planeettahavaintoihin on tornilla hyvät mahdollisuudet. Myös Auringon tarkkailu onnistuu vety-alfa -suotimella.

Tornin alakerrassa on lämmin huone, nimeltään Turmiola, joka on nimestään huolimatta osoittautunut hyvin tarpeelliseksi.

 

Laitteisto

Keskeinen kaukoputki on Merz. Tämä 135 mm linssikaukoputki on istutettu tukevalle jalustalle, peruskallioon ulottuvan pilarin päälle. Linssi on vanhaa saksalaista laatuoptiikkaa. Putken polttoväli 1950 mm. Samalla jalustalla on myös pienempi 90 mm linssikaukoputki, Aaltonen. Jalustassa on seurantakoneisto. Kaukoputkia voidaan suunnata sekä käsin että sähkömoottoreilla tietokoneohjauksen avulla.

Tornilla on myös uusi tietokoneohjattava Celestron 8 Nexstar GPS -merkkinen peilikaukoputki omalla jalustallaan. Putken pääpeilin halkaisija on 203 mm ja polttoväli 2032 mm.

Aurinkoa voidaan tarkkailla harmaalasisuotimen läpi, jolloin näkyvät auringonpilkut. Auringon protuberansseja ja muita pinnan ilmiöitä on mahdollista havaita H-alfa -suotimen avulla.

Näytökset

Tähtinäytöksissä on joulutauko. Näytökset jatkuvat taas 15.1. alkaen.

Seuraavat näytökset

Sähköpostipalvelu

Liity tornin sähköpostilistalle ja saat sähköpostiisi viestin, kun näytös alkaa tornilla. Saat viestin myös, mikäli näytös keskeytyy ennen aikojaan.