Ohjelma

Cygnus on perinteisesti ollut Ursan jaostojen tapahtuma. Ohjelmarunko koostikin jaostotapaamisista ja muusta jaosto-ohjelmasta. Niinpä perinteiset kokoukset suunnattiin nyt entistä vahvemmin jaostojen aktiivijoukolle ja muut ohjelmanumerot laajemmalle kuulijakunnalle. Jaostojen järjestämän ohjelman lisäksi Cygnuksen ohjelma sisälsi erilaisia työpajoja, pienesitelmiä sekä diaesityksiä yms.

Tapahtuman ajan oli esillä myös harrastustavaran kirpputori, jonne kukin saattoi tuoda vanhoja tarvikkeitansa myyntiin.

Ei sovi unohtaa, että tärkeä elementti Cygnuksella oli harrastajien tapaaminen ja yhdessäolo sekä loman ja harrastuksen sopisuhtainen yhdistäminen. Cygnus tarjosikin sekä ohjattua että omatoimisia vapaa-ajan aktiviteettejä. Lentopallokenttä löytyi ja siellä vpelattiinkin jälleen kovia pelejä. Myös matkailua lähiseudulla harrastettiin.

Excursiot

Koska Cygnus järjestettiin Varkaudessa, oli luonnollista, että cygnusvieraat saattoivat vierailla Warkauden Kassiopeian ylläpitämällä Härkämäen observatoriolla. Härkämäen excursiot ajoittuivat torstain aamupäivälle ja sunnuntain iltapäivälle. Eli Härkämellä oli mahdollista pistäytyä joko Cygnukselle mennessä tai sieltä pois lähtiessä.

Soutumahdollisuudet ja kirkkovenekilpa

Leirikeskuksen rannassa oli käytössä kuusi kahden hengen kanoottia, kaksi soutuvenettä ja yksi 11-paikkainen kirkkovene joita käytettiinkin ahkerasti.

Tapahtuman aikana järjesttiin leikkimielinen kirkkovenesoutukilpailu ottamalla aika sovitun soutulenkin kiertämisestä, lenkin pituus oli noin 1000 metriä. Joukkueessa sai olla maksimissaan kymmenen soutajaa ja perämies - perämies oli pakollinen!

Rantaongintaa

Leirikeskuksen rannasta saattoi onkia perjantai- ja lauantai-iltoina. Ongintavälineet oli järjestetty paikalle ja suurimman kalan onkinut palkittiin.

Lentopalloa sekä pelejä ja leikkejä

Perinteinen lentopallokisa käydtiin lauantaina alkuillasta klo 18-20. Lentopalloa pelattiin Puurtilan koulun kentällä noin kilometrin päässä leirikeskuksesta. Pentakkikuulat ja mölkkypeli olivat käytössä Puurtilan leirikeskuksen piha-alueella. Perheiden pienimmille oli pihassa leikkialue, jossa oli mm. keinuja ja hiekkaleikkipaikka.

Luontopolku

Puurtilan leirikeskuksen rannasta lähti vajan kilometrin mittainen luontopolku, joka kiersi Saimaan syväväylään kuuluvan Pussilantaipaleen kanavan kautta takaisin leirikeskuksen pihalle. Polulla oli luonto- ja avaruusaikeisia rastitehtäviä torstaista lauantai-iltaan. Rastitehtäviin oikeiden vastanneiden kesken arvottiin mukavat palkinnot. Tarjolla oli monia mielenkiintoisia rastitehtäviä biologiasta, fysiikasta, kemiasta ja tähtitieteestä.

Leiri-illat grillipaikalla

Kesätapahtuma iltoina oli mukava kokoontua aivan muuten vain iltaa istumaan ja juttelemaan tuttujen ja uusien kasvojen kanssa Puurtilan leirikeskuksen grillin ääreen. Grillissä paistettiin makkaraa ja muuta kesäistä grilliruokaa. Grillikodan läheltä Kassiopeian iltapalapuffetista saattoi ostaa pientä purtavaa, lettuja ja juomia.

Illanvietto lauantaina

Tapahtuman yhteinen lauantai-ilta klo 21 alkaen li juhlavampi illanvietto grillillä ja sen ympärillä. Illan aikana palkittiin eri kisailujen voittajat. Saimme kuulla myös mielenkiintoisia puheenvuoroja. Mm. juhlavieraamme Gregory Laughlin puhui tilaisuudessa. Yksi illan huippuhetkistä oli myös live-musiikkia esittänyt Lights Out -bändi.

Saunominen

Puurtilan rantasauna oli käytettävissä perjantaina ja lauantaina iltaisin.

Naisten vuorot: Tostaina ja lauantaina klo 17-19 ja perjantaina klo 19-21.
Miesten vuorot: Tostaina ja lauantaina klo 19-21 ja perjantaina klo 17-19.

Päärakennuksessa oli perhesauna käytössä torstaista ja perjantaina klo 16-21 ja lauantaina klo 17-21. Perhesauna oli maksuton. Yksi saunavuoro on tunnin mittainen.

Pajat

Varkauden Cygnuksella olivat seuraavat pajat (koko ajan ellei toisin mainita):

Torstaina:

  • Vesirakettityöpaja
  • Kaukoputkipaja
  • "Miten teet havaintoja paja", 21.30 - 22.30
  • Matematiikka ja tietotekniikka -jaoston Celestia työpaja, 22.30 alkaen
Perjantaina:
  • Vesirakettityöpaja, kello 16 asti
  • Fotometriatyöpaja, kello 19 - 21
  • Kaukoputkipaja
Lauantaina:
  • Kaukoputkipaja
  • UMi:n kirjoittajatyöpaja, kello 18 - 21
Sunnuntaina:
  • Kaukoputkipaja

Ohjelmarunko

Ohessa on ohjelma sellaisena kuin se toteutui.

Torstai 17.7.
12 - 15 Majoittumista sekä infopisteen ja ilmoittautumisen aukeaminen Härkämäen observatorion ja havaintolaitteiston esittely Härkämäellä
12.30 - 13.30 Lounas
16 - 17 - Virallinen alkuseremonia
- Pajojen pystytystä: Kaukoputkipaja koko leirin ajan, Hannu Määttänen ja Kari Laihia
- Vesirakettipaja aukeaa, Pollux
- Luontopolku aukeaa
- Soutuveneet, kanootit ja kirkkovene käytössä
17 - 18 Päivällinen Saunat (Lisää vuoroja tarvittaessa)
* 16.00 - 21.00 perhesauna päärakennuksessa
* 17.00 - 19.00 rantasaunassa naiset
* 19.00 - 21.00 rantasaunassa miehet
18 - 21.30 - Härkämäen peli-illat goes Cygnus, Harri Haukka ja Jari Juutilainen
- Iltapalapuffetti
21.30 - 22.30 Miten teet havaintoja paja, Veikko Mäkelä
22.30 - 23.30 Matematiikka ja tietotekniikka -jaoston Celestia työpaja, Mikko Suominen
23.30 - Torstai-illan elokuvat
24 - Havaintoja
Perjantai 18.7.
08 - 09 Aamiainen
10 - 10.30 Meteorijaoston jaostokokous, Markku Nissinen
11 - 11.30 Minityöpaja: Jaostotoiminnan uudet sähköiset välineet, Veikko Mäkelä
11.30 - 12 Pikkuplaneetat ja tähdenpeitot -jaoston esitelmä, Matti Suhonen
12 - 12.30 Kuu, planeetat ja komeetat -jaoston kokous, Veikko Mäkelä ja Matti Salo
12.30 - 13.30 Lounas
13.30 - 14 Kerho ja yhdistystoiminta -jaoston kokous, Mika Aarnio
14 - 14.30 Esitelmä: Matkalla USA:n tornadokujaa tutkimaan, Esa Tuunanen
14.30 - 15 Myrskybongausjaoston esitelmä: Ilma- ja tolppakuvaus, Rami Saarikorpi ja Jani Holopainen
15 - 15.30 Matematiikka ja tietotekniikka -jaoston kokous, Mikko Suominen
16 - 17 Vesirakettien lennätystä Puurtilan urheilukentällä, Pollux
17 - 18 Päivällinen Saunat (Lisää vuoroja tarvittaessa)
* 16.00 - 21.00 perhesauna päärakennuksessa
      » 19.00 - 21.00 perhesauna, miehet
* 17.00 - 19.00 rantasaunassa miehet
* 19.00 - 21.00 rantasaunassa naiset
18 - 19 18 - 18.30 Tekokuut ja raketti-ilmiöt -jaoston kokous, Antti Kuosmanen
18.30 - 19 Yleisöesitelmä: Phoenix laskeutui Marsiin, Harri Haukka
- Luontopolku
- Kirkkovenesoutua
- Iltapalapuffetti
19 - 21 Fotometriatyöpaja, Arto Oksanen
21 - 21.30 Ilmakehän valoilmiöt -jaoston kokous, Jari Piikki
21.30 - 22 Yleisöesitelmä ilmakehän valoilmiöistä, Jari Piikki
22 - 24 Iltaohjelmaa
24 - Havaintoja
Lauantai 19.7.
08 - 09 Aamiainen
9 - 9.30 DeepSky -jaoston havaintokatsaus, Juha Ojanperä
9.30 - 10 Aurinkojaoston esitelmä: Aktiivisuusvyöt ja aktiiviset longitudit, Jyri Lehtinen
10 - 10.30 Kuu, planeetat ja komeetat -jaoston havaintokatsaus, Veikko Mäkelä ja Matti Salo
10.30 - 11 Esitelmä: Haisunäätä -raketti, Pollux
11.30 - 12 Esitelmä: Härkämäen observatorio ja supernovien etsintä, Veli-Pekka Hentunen ja Markku Nissinen
12 - 12.30 Kerhojaoston esitelmä: IYA 2009, Mika Aarnio
12.30 - 13.30 Lounas
13.30 - 14 Esitelmä: Hankasalmen observatorio, Arto Oksanen
14 - 15 Jaostojen yhteispalaveri
15 - 16.30 Esitelmä: Harrastajien yhteistyömahdollisuudet eksoplaneettatutkimuksessa, Gregory Laughlinin
16.30 - 17 Yhteiskuva
- Kaikkien paikalla olevien oltava kuvassa
17 - 18 Päivällinen Saunat (Lisää vuoroja tarvittaessa)
* 17.00 - 21.00 perhesauna päärakennuksessa
      » 20.00 - 21.00 perhesauna, naiset
* 17.00 - 19.00 rantasaunassa naiset
* 19.00 - 21.00 rantasaunassa miehet
18 - 21 - Lentopalloa (Puurtilan koulu)
- UMi:n kirjoittajatyöpaja, Mikko Suominen
- Kirkkovenesoutua
- Luontopolku
- Iltapalapuffetti
21 - 24 Iltaohjelma
- Musiikkia, puheita ja palkintojen jakoa
24 - Havaintoja
Sunnuntai 20.7.
08 - 09 Aamiainen
09 - 9.30 Havaintovälinejaoston kokous, Martti Muinonen
09.30 - 10 Muuttuvat tähdet -ryhmän kokous, Arto Oksanen
10 - 11 Havaintotorniverkon kokous, Harri Haukka ja Arto Oksanen
11 - 11.30 Kaukoputkipajan tuotoksen esittely, pajaan osallistuneet
11.30 - 12 Esitelmä: Kaukoputken kaksi ensimmäistä vuosisataa, Hannu Määttänen
12 - 12.30 Yleisöesitelmä MUU1 -kameran tuloksista, Kari Laihia
13 - 14 Lounas
14 - Loppupalveri Härkämäen observatorion ja havaintolaitteiston esittely Härkämäellä
15 - 16 Purku, kotiinlähtö