Musiikki on näytellyt elämässäni tärkeää roolia aina. Siis todellakin aina. Varhaisimmat kokemukset ovat vanhempieni kautta tulleista kansan- ja kirkkomusiikista. Näita kodissamme harrastettiin paljon, niin kuunnellen, kuin itse soittaen ja laulaen. Samalla muutakin klassista-, lähinnä orkesterimusiikkia. Vanhemmat veljeni toivat tietoisuuteeni myös rockmusiikin. Procol Harum, Moody Blues, Creedence Clearwater Revival etc. ovat juurtuneet jonnekin 5 ja 6 nikaman välille selkäytimeen. Kiitos siitä valistuneille Heikille ja Antille.

Itse aloin tehdä musiikkia olosuhteet huomioiden varsin myöhään, 12 vuotiaana, jolloin menin ensimmäisille pianotunneilleni. Tätä kesti vain muutamia viikkoja ja edessä oli omatoimisen harjoittelun aika. Nopeasti soitin vaihtui ensin sähkö- ja pian myös kontrabassoon, joka oli majaillut kodissamme jo ennen syntymääni. Löysin itseni milloin mistäkin koululaisbändistä ja huomaamatta myös isäni johtamasta kansanmusiikkiyhtyeestä, Louhen Pelimanneista. Samanaikaisesti aloittelin kuorouraa seurakunnan nuorisokokoonpanoissa.

Laulamista olin oikeastaan harrastanut koko ikäni aina siellä, missä pääsi laulamaan. Lastentarhassakin olin tunnettu laulutaidostani... tai ehkä vain vahvoista keuhkoista... mene ja tiedä. Erilaisten kokoonpanojen, koulukuorojen, ryhmien, bändien yms. kautta löysin itseni viimein kirkkokuorosta. Tämä oli musiikillisen urani pahin moka. Liian nuorena (kuitenkin yli 20v.) ja samaan kuoroon vanhempieni kanssa. Pari talvea kestin maskotin roolia ja lopetin. Siihen loppui myös aktiivinen laulaminen.

Nykyistä arkea edustaa johtajan ja basistin paikka Louhen Pelimanneissa sekä satunnainen kotimusisointi lasten kanssa. Jatkuvasti etsin sopivaa tilaisuutta aloittaa myös laulaminen uudelleen. Jospa uusi kirkkoherramme saisi aikaiseksi aikuisille suunnattuja lauluiltoja. Kuoroiluun ei taitaisi aika nykyään riittää.