Ursan kustantamassa kirjassa "Vanhin tiede" Hannu Karttunen kirjoittaa Tähtitieteen historiasta.
Vanhin tieto on säilynyt esineissä, kansanperinteissä, runoissa, lauluissa ja loitsuissa.
Vanhoja esineitä tutkii lähinnä arkeoastronomia.
Oletettavasti Neandertalin ja Cromanjonin ihmiset tekivät jo systemaattisia havaintoja tähtitaivaasta.
Jos he tekivät jotain merkintöjä, ne ovat hävinneet. Luuhun kaiverretut merkit, joita pidetään
merkintöinä kuun vaiheista ovat noin 25 000 - 30 000 vuoden ikäisiä.
Vanhoista tarinoista
Hyvänä esimerkkinä on
Saarenmaalle pronssikaudella pudonnut meteoriitti,
josta löytyy viitteitä monen Euroopan
kansan tarinoissa; muun muassa Kalevalassa.
Ei vain Kalevalassa, vaan viitetitä Kaalin meteoriittiin löytyy Viikinkien historiasta.
Mm maininta, että Aurinko laski itään. Ehkä myös Tor jumala on tullut Saarenmaalta Kaalilta.
Monet lohikäärmetarinat liittynevät tähän meteoriittiin tai muihin meteoriitteihin.
Nähtävästi Kreikkalaiset tekivät meripihkan hankintaretkiä Kaalille.
Tarinan mukaan Aurinkojumalan poika lainasi isänsä aurinkovaunuja hurjastellakseen niillä.
Zeus hermostui ja ampui tätä salamalla ja tämä putosi saareen.
Hänen sisarensa Heliotit itkivät veljensä kohtaloa ja kyynelet muuttuivat meripihkaksi.
Itse he muuttuivat poppeleiksi Eradonosjoen rannalle. Meripihka tarinat viittaavat, siihen, että joki oli Väinäjoki.
Isokarhun eli otavan tähdistö on karhu sekä vanhan mantereen että uuden mantereen puolella.
Siitä on päätelty, että yhteinen nimitys ja tarinat ovat kulkeutuneet Beringin salmen yli jää kaudella.
Se merkitsee, että tarinat ovat yli 50 0000 a vanhoja. (1 a = 1 vuosi).