Maan kaltaiset planeetat

http://www.clarinet.fi/~jahven/sol_maankaltaiset.html
Maankaltaisten planeettojen mallit voidaan valmistaa muovailuvahasta, kipsistä, savesta tai musta sopivasta materiaalista.
Pinta maalataan muistuttamaan planeetan pintaa ja peitetään säänkestävällä lakalla. Tarkoitus on, että oppilaat keksivät myös käytettävät materiaalit.
Erillistä rahoitusta ei materiaaleihin ole, joten on syytä keksiä halvat materiaalit. Niiden on kuitenkin kestettävä sadetta ja pakkasta.

Merkurius

Aurinkomallissamme on Merkuriuksen halkaisija 3,3 cm = 33 mm. Sen etäisyys Aurinkomallista on 307 m - 387 m.
Etäisyys riippuu siitä, millä kohtaa se on radallaan. Etäisyys mitataan Auringon keskipisteestä.

Merkuriuksella ei ole ilmakehää, siksi siitä näkyy vain puolet eli Aurinkoon kääntynyt puoli. Maalataan Merkuriuksen mallista
toinen puoli mustaksi ja toinen puoli saa olla hyvin kirkas. Näkyvä puoli voisi olla esimerkiksi ryppyistä alumiinifoliota.

Kuvan mallin runko on rakennettu sanomalehdestä. Revitään sanomalehti pieniksi palasiksi (repeää parhaiten kuitujen suuntaan)
Paperipalat liotetaan yli yön ja lisätään vähän tapettiliisteriä ja Erikeepperiä. Ennen liisterin sekoitusta voidaan palaset
pienentää tehosekoittimella, mutta onnistuu pienentämättäkin. Puristetaan vesi pois käsin ja pestään sen jälkeen kädet.
annetaan kuivua. Pinta peitetään rypistetyllä alumiinifoliolla. Väliin voi lisätä vähän liimaa. Puolet pinnasta maalataan mustaksi,
koska Aurinko paistaa vain toiselle puolelle.

merkurius_1 (75K)

http://www.sarkanniemi.fi/oppimateriaali/tahtiakatemia/planets/merkurius.htm.
http://cc.oulu.fi/tati/JR/TerrPlanets/Pl1_2001/Pelttari/merkurius.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Merkurius
http://www.astro.su.se/swesolsyst/merkurius_sss.html
http://www.astro.su.se/swesolsyst/merkurius.html
http://www.rymdportalen.com/?page=astronomi/merkurius
http://faktabanken.nu/solsyst/merkurius1.htm
http://cc.oulu.fi/tati/JR/TerrPlanets/merkurius/
http://opik.obs.ee/osa2/ptk02/pildid.html
http://www.djuroskola.varmdo.se/lindgarden/arkiv/planeter/merkurius.html
http://www.oulu.fi/nrpif/planets/merkurius.html
http://www.clarinet.fi/~jahven/sol_merkurius.html


Alkuun
Venus
Maa
Mars

Jupiter
Saturnus
Uranus
Neptunus

Asteroidivyöhyke
Pluto
Kooperin vyöhyke