Kun yli 350 vuotta myöhemmin Jupiteria päätettiin tarkastella lähempää, annettiin tarkoitusta varten rakennetulle luotaimelle nimi juuri pelastukseen kirkonkirouksesta siirtyneen italiaanon mukaan. Luotaimen tarkoitus on tutkia Jupiteria, sitä ympäröivää kaasukenttää, sen kuita ja magneettikenttää kahden vuoden ajan. Tehtävän alkamisen ajankohdaksi on laskettu 7.12.1995, jolloin luotaimen lähettämisestä on kulunut jo yli kuusi vuotta. Laukaisuhan tapahtui lokakuussa 1989.
Galileo-luotaimen rakentamisesta ja lähettämisestä vastaa NASA, mutta mukana on mm. Saksan hallituksen rahoja, joita käytettiin melko lailla olennaiseen, eli moottorijärjestelmän rakentamiseen ja kehittämiseen. Aivovoimaa mukana on yhteensä kuudesta valtiosta. Nämä tiedemiehet yhdessä pitävät huolen siitä, että Galileo asettuu Jupiteria kiertävälle radalle niin kuin suunnitelmissa oli.
Vaikka Galileo ei vielä ole edes aloittanut varsinaista tehtäväänsä, sen avulla ovat monet asiat avautuneet ensimmäistä kertaa astronomeille. Galileo tutki syvällisesti omaa Maatamme ja Kuuta, lähetti ensimmäiset läheltä otetut kuvat asteroidista maahan, löysi pikkuplaneetta Idalta kuun ja tutki Shoemaker-Levyn iskeytymistä Jupiterin pintaan.
Vaikka Maa on meitä itseasiassa melko lähellä, sitä on tutkittu melko vähän ulkopuolelta käsin. Ehkä tämä johtuu toisaalta siitä, että Maan ulkopuolelle meno ja asettuminen ei ole tiedemiesten arkipäivää, mutta juuri planeettojen välisten luotaimien kohdalla mahdollisuus itseasiassa tulee melko usein, kun ne kuitenkin joutuvat turvautumaan Maan painovoimakenttään päästäkseen tutkimaan muita planeettoja ja taivaan kohteita. Galileon kohdalla tätä tosiasiaa kuitenkin hyödynnettiin.
Aluksi luotain tutki aurinkotuulta ja magneettikenttää. Aurinkotuuli on koostuu Auringosta poispäin puhaltavasta ionisoituneesta kaasusta (plasma). Se tuo mukanaan Auringon magneettikenttää muualle aurinkokuntaan. Maan oma magneettikenttä kuitenkin työntää aurinkotuulen maan ohi, jolloin päivänpuoleinen mangneettikenttä ikään kuin painuu kasaan ja yön puoleinen taas kasvaa pitkäksi hännäksi Maasta pois päin. Tämä häntä on noin 1000 kertaa pidempi kuin Maan halkaisija. Plasma, joka tunkeutuu esteen läpi Maan ilmakehään aiheuttaa magneettisia myrskyjä ja revontulia.
Ionisoitunut kaasu on erittäin harvaa, yhden kuutiosenttimetrin alueella ei ole kuin muutama hiukkanen. Tällaisen aineen tutkiminen Maasta käsin on äärimmäisen vaikeaa. Erinomaiset olosuhteet plasman tutkimiselle ovat kuitenkin olemassa, mutta valitettavasti ne ovat avaruudessa juuri Maan ulkopuolella. Leijuvat fyysikot ovat vielä toistaiseksi tuntematon käsite, mutta ehkä tuotekehittely joskus onnistuu luomaan tutkijoita, jotka pystyvät työskentelemään hapettomassa ja käytännössä painottomassa tilassa...
Galileo paljasti paljon tähän aurinkotuuleen ja magneettikenttiin liittyviä asioita, joita tilan puutten vuoksi ei tässä voi käydä tarkemmin erittelemään. Monia salaisuuksia meitä ympäröivä tila yhä pitää itsellään, mutta luotainten ohilentojen hyödyntäminen vastaisuudessakin luultavasti vähentää niitä kerta kerralta.
Galileo tutki myös samalla ikuista seuralaistamme, Kuuta. Totuushan on, että Kuu näyttää Maalle aina samaa puolta ja vasta 60-luvulla päästiin tutkimaan sen kääntöpuolta, jolla valitettavasti ei asunutkaan mikään hirveä vihreiden miesten kansa, vaan maisema oli yhtä kuivakas ja autio kuin toisella puolellakin. Galileon kuvien ansiosta Kuusta löytyi 1940 km pitkä painauma nurjalta puolelta. Painauma on luultavasti syntynyt valtavan meteoriitin törmätessä Kuuhun joskus kauan sitten.
Kenellekään on tuskin epäselvää, mitä Galileo puuhasi heinäkuussa 1994. Se, että meillä on käytössä upeita kuvia Shoemaker-Levyn ja Jupiterin välisestä ottelusta, on pitkälti Galileon ansiota.
Kaavakuva Galileo luotaimesta.
