Aurinkotuulen ollessa rauhallinen hiukkasia kyllä pääsee ilmakehään ja ja revontulia on tällöinkin, mutta ne ovat liian himmeitä havaittaviksi. Sanonta “on revontulia” tarkoittaa useimmiten revontulipurkausta, johon tarvitaan suurempi määrä aurinkotuulen hiukkasia ja nimenomaan elektroneja, sillä silmän on mahdoton havaita protonien aiheuttamia revontulia. Ilmakehän hiukkaset luovuttavat virittyessään saamastaan energiasta yhden prosentin valona eli revontulina, 60 prosenttia kuluu ionisoitumiseen, mistä aiheutuu tietoliikennehäiriöitä.
Tunnettu tosiasia on, että revontulia näkyy enemmän auringopilkkumaksimin kuin -minimin aikaan. Auringonpilkkumaksimin aikaan myös aurinkotuuli on voimakas ja rauhaton, jolloin ilmakehään saapuvia hiukkasia on enemmän, mistä suorana seurauksena revontulipurkauksia esiintyy enemmän ja ne ovat voimakkaampia. Tällöin myös revontuli-ovaalit ovat suurempia ja ulottuvat lähemmäksi päiväntasaajaa, jolloin reposnäytelmiä saattaa näkyä myös alueilla, joilla ne ovat harvinaisia. Ovaalin ollessa suuri on mahdollista, että Pohjois-Suomi on täysin vapaa revontulista samalla kun etelämpänä näkyy voimakas näytemä. Vastaavasti auringonpilkkuminimin aikoi hin ovaalit ovat pieniä ja revontulinäytelmät harvassa. Tällöinkin revontulia näkyy, mutta vain napojen läheisyydessä, esimerkiksi Huippuvuorilla.
Havaintojen mukaan revontulia esiintyy keväisin ja syksyisin enemmän kuin talvisin ja kesäisin. Tälle ei ole keksitty selitystä, miksi ei tiettävästi kelpaa kesäöiden valoisuus ja talviöiden pilvisyys - radiolaittein voi reposia havaita näistä “pikku” esteistä välittämättä.
Pohjois-Suomessa revontulia on arvioitu näkyvän keskimäärin joka toinen yö, Keski-Suomessa noin joka kymmenes. Revontulien esiintymistiheys on sitä pienempi, mitä kaumpana ovaalin keskimääräisestä sijaintipaikasta ollaan. Pohjoisnavalla revontulia on arvioitu näkyvän joka viides yö, Välimeren alueella vain kerran kymmenessä vuodessa. Useimmiten revontulet syntyvät noin 100km korkeudessa, mutta korkeimmillaan revontulten yläosat voivat olla jopa 1000km korkeudessa. Matalimmillaan kaarten alareunat ovat noin 70km korkeudella.
sella pohjoisessa näkyvällä kaarella. Kaaren alareuna on terävä yläreunan himmetessä vähitellen taustataivaaseen. Mahdollisesti kaaren yläpuolella näkyy toinen alemman kaaren kanssa yhdensuuntainen kaari. Kaari ei yleensä ulotu 20° korkeammalle. Näytelmä pysyy tällaisena tunnin tai kahden ajan. Toisen vaiheen alkaessa kaari kirkastuu, poimuttuu ja siirtyy korkeammalle. Samalla kaareen tulee useita säteitä, jotka hitaasti liikkuvat kaarta pitkin. Noin puolen tunnin kuluessa näytelmä siirtyy hiljalleen korkeammalle ja kirkastuu. Reposten kirkastuessa myös kalvakkaan vihreä väri tulee selvemmin näkyviin. Myös punaista saattaa tässä vaiheessa näkyä. Tämä vaihe kestää noin puoli tuntia.
Kolmas vaihe on lyhyt kestoinen, mutta vaikuttava. Kaaret ja vyöt liikkuvat nopeasti taivaan halki, vihreän värin seassa liikkuvat punaiset, siniset ja violetit aallot. Kun näytelmä on kirkkaimmillaan revontulet voivat heittää jopa varjoja. Zeniitin läheisyyteen muodostuu revontulikorona, jossa magneettikentän voimaviivojen suuntaiset valopatsaat (säteet) näyttävät yhtyvän. Noin kymmenen minuuttia revontulet jaksavat riehua, rauhoittuen pian harsoksi, joka peittää laajan alueen taivaalta. Harsossa saattaa esiintyä sykkiviä muotoja, himmeät aallot saattavat pyyhkäistä nopeasti yli taivaan. Harsovaihetta kestää noin tunnin ajan, minkä jälkeen saattaa alkaa uusi edeltäjänsä kaltainen näytelmä pohjoisessa näkyvällä rauhallisella kaarella. Näytelmä saattaa toistua yön aikana viisikin kertaa.
Minimihavainnon voi tehdä täysin vapaamuotoisesti vaikka ruutupaperille. Mukaan on syytä liittää tiedot havaitsijasta, havaintopaikasta, havaintoyöstä (kaksoispäiväyksenä) ja havaintoajasta. Revontulten laajuus määritetään reposten korkeimpana kohtana pohjoisesta horisontista (zeniitti 90°, etelähorisontti 180°). Aktiivisuus on joko rauhallinen, aktiivinen tai hyvin aktiivinen, jossa rauhallinen on lähes muuttumaton, aktiivinen muuttaa muotoaan selvästi minuutin aikana ja hyvin aktiivinen liikkuu nopeasti ja muuttaa jatkuvasti muotoaan. Kirkautta määritettäesä revontulet ovat joko hyvin himmeät, himmeät, kirkkaat tai hyvin kirkkaat. Värien kohdalla riittää maininta siitä, mitä värejä näkyi.
Tarkempia havaintoja tekemään haluava voi hankkia käsiinsä revontulihavaintolomakkeita. Tarkat vapaamuotoiset raportitkin kyllä kelpaavat, joten ilman lomakkeitakin pärjää. Ursan revontulijaosto on julkaissut revontulihavainto oppaan, jossa havaitsemisen yksityiskohdat kerrotaan varsin tarkasti.
Lomakehavainnoissa revontulten laajuus määritetään samoin kuin minimihavainnoissakin, siis asteina pohjoisesta horisontista. Aktiivisuus on korvattu termillä “tila”, joka on joko rauhallinen (symboli q=quiet), aktiivinen (a=active) alaluokituksella 1-4 tai sykkivä (p=pulsing)alaluokituksella 1-4. Koska alaluokitukset ovat toistaiseksi kirjoittajallekin hieman epäselvä asia, en niitä tarkemmin yritäkään selittää. Minimihavainnosta puuttuva määrittely on revontulten rakenne, joka on homogeeninen (H), juomuinen (S) tai säteinen (R). Homogeenisessä reposessa kirkkaus muuttuu vain vähitellen, juomuinen sisältää muodon alareunassa säikeitä, ja säteinen koostuu magneettisten voimaviivojensuuntaisista valopatsaista. Säteisyys jakautuu kolmeen alaluokkaan säteiden pituuden mukaan.Revontulimuodot voidaan jakaa nauhamaisiin, diffuuseihin, säteisiin ja ei tunnistettaviin muotoihin. Nauhamaisia muotoja ovat kaaret (A) ja vyöt (B). Vyö poikkeaa kaaresta alareunan epäsäännöllisyydellä, kaaren alareuna on tasainen. Diffuuseja muotoja ovat läiskät (P) ja harso (V). Läiskät ovat muista muodoista erossa olevia valoisia täpliä, joilla ei ole yhtäjaksoista alareunaa. Harso puolestaan kuvaa laajaa, suuren osan taivasta peittävää yhtenäistä kirkkautta. Säteet (R) ovat yksittäisiä valopatsaita. Ei tunnistettavissa olevat muodot (N)-luokitusta voi joutua käyttämään huonoissa havainto-olosuhteissa. Mikäli muodon alaosat jäävät horisontin alapuolelle eikä tunnistaminen siten ole mahdollista, voi käyttää termiä hehku (G).
Revontulien kirkkaus määritetään viisiportaisella asteikolla, jolla arvon 0 saavat revontulet jotka ovat juuri ja juuri havaittavissa (Linnunrataa himmeämmät revontulet) ja arvo 4 kuvaa todella kirkaitta revontulia , jotka voivat heittää jopa varjoja (“selvyyden vuoksi” tämä systeemi on juuri päinvastainen kun DS-havaitsemisessa käytetty visuaalisuus asteikko, joka on myös viisiportainen, mutta jossa 1 kuvaa todella kirkasta kohdetta ja 5 äärimmäisen himmeää. toim. huom.) Väriluokitus jakautuu kuuteen vaihtoehtoon: a=muodon yläosa punainen, b=alaosa punainen; c=valkoinen, vihreä tai keltainen; d=punainen; e=punainen ja vihreä epätasaiseti jakautuneena; f=sininen tai sinipunainen vallitsevana.
Näiden lisäksi lomakkeella kysytään revontulten laatua (moninkertainen=m, katkonainen=f tai koronamainen =c), sanallista kuvausta, olosuhteita, valokuvausta, aktiivisuuden maksimihetkeä sekä revontulinäytelmän luokkaa. Luokka määritellään lähinnä näytelmän laajuuden mukaan viisiportaisella asteikolla. Symboli V kuvaa koko taivaan revontulimyrskyä, kun arvo I on vain matalalle (yleensä pohjoistaivaalle) jäänyt näytelmäntapainen.
Jyväskylän ansiokas havaintoryhmä ei ole vielä näyttänyt kynsiään revontulialalla. Rajun reposmyrskyn yllättäessä ja pilatessa havaintoyönne, ottakaa kynä ja paperi käteen ja tehkää minimihavainto, ellei tarkempi havainto syystä tai toisesta ole mahdollinen. Havainto-opasta voitandaan kopioida haluaville, samoin kuin havaintolomakkeita. Nähkää revontulia!
Revontulihavaitsemisesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Reima Eresmaahan, puh: 941- 242 610.