Tähtipäivät 1994 Kajaanissa


Tämänvuoden tähtipäivät järjestettiin Kajaanissa, 1.-2.10.1994, tapahtuma oli tottavie unohtamaton kokemus...
Lokakuun esimmäisen aamuna kello 7 aikaan Jalon auto heitti allekirjoittaneen ja osan muita tähtiharrastajia Kajaaniin, kun osa porukasta meni Arton autolla. Saavuttuamme Kajaaniin söimme hyvän lounaan hotelli Kajanuksen seisovasta pöydästä. Arton autossa ollut porukka oli lähtenyt jo aikaisemmin, sillä he pystyttivät Siriuksen näyttelyn. Sirius oli saanut näyttelylleen jopa oman huoneen, näyttely sisälsi: taulun Messierprojektista + muita havaintoaiheisia tauluja, sekä tähtiharrastusvideon ja Arton tietokoneella pyörivät ohjelmat, mm. The Sky ja Dance of the planets. Vietimme pari tuntia näyttelyssä ja kävimme kuuntelemassa esitelmää komeetta Shoemaker-Levyn törmayksestä Jupiteriin. Itse majoitus ja illanvietto oli Rehjän(rähjän)saaressa, minne mentiin ns. huvipurrella, joka oli upottanut sukellusveneen (ei kyllä selvinnyt, miten...)?

Illanvietto oli allekirjoittaneen ja samassa pöydässä istuneitten mielestä varsinainen floppi eli erittäin epäonnistunut ja surkea, sillä miten esimerkiksi Kalevala liittyy tähtitieteeseen? Illanvietton vielä kruunasivat erinäiset idioottimaiset leikit, esim. lintujen tunnistaminen ääntelyn perusteella ja humppa-tyypisen musiikin tunnistaminen. Siriuslaiset kuitenkin menestyivät leikeissä hyvin, olihan meillä pari musiikin harrastajaa. Illanvieton jälkeen vielä muutamat siriuslaiset ja TaUrsan jäsenet jäivät viettämään iltaa makkaraa paistellen ja mukavia rupatellen.

Seuraavakin aamu olikin elämys sinänsä, sillä meidät tultiin repimään sängyistä ylös jo ennen kahdeksaa, sillä "laiva" oli lähdössä takaisin Kajaanin keskustaan. Syötyämme aamiaisen avasimme näyttelyt. Iltapäivällä oli Kari Kailan erittäin mielenkiintoinen esitelmä revontulista, allekirjoittaneen mielestä paras osuus koko tähtipäivien tieteellisestä annista, josta erityiskiitos Kailan Karille.

Lähdimme sitten tuossa kello viidentoista aikaan takaisin Jyväskylään. Saavuimme perille vasta klo. 2 yöllä, sillä kävimme syömassä pariin otteeseen Iisalmessa ja jäimme illalla havaitsemaan mukana olleella Obsession kaukoputkella Rautalammelle.

Paikkaa sanotaan Suomen pimeimmäksi ja totta se olikin, sillä olosuhteet olivat todellamahtavat, rajamagnitudi oli 6.5:n paikkeilla. Havaitseminen myös loi matkalle mukavaa piristettä, vaikka meillä oli varsin huono havaintovarustus, sillä emme olleet varautunut moiseen.

Kokonaiskuva tähtipäiviltä oli ihan kohtalainen, tosin illanvietto oli ilmeisesti enemmänkin vanhemmalle ikäluokalle suuntautunutta, mutta muuten tähtipäivät onnistuivat ihan mukavasti.

Missähän ensi vuoden tähtipäivät pidetään?


Panu Koppinen