Sambian vaikutelmia

Lentomatkalla Nairobista Sambian pääkaupunkiin Lusakaan kiinnittivät huomiota savannilla siellä täällä näkyvät savupilvet. Savupilvistä ei päästy eroon myöhemminkään. Jopa teiden varsilla näki silloin tällöin hitaasti eteneviä maastopaloja, joista kukaan ei näyttänyt olevan kiinnostunut. Myös luonnonsuojelualueilla näki usein merkkejä tuoreista tulipaloista. Mitä tapahtuu tulipaloille kun Sambian kuiva kausi jatkuu vielä monen kuukauden ajan ja seuraavat sateet tulevat vasta joskus marraskuussa?

Ilmakehän savu vaikutti siten, että auringonlaskut Sambiassa olivat poikkeuksellisen vaikuttavia punaisine aurinkoineen. Auringonlaskuihin poltettiinkin reilusti filmiä. Kotimaassa auringonlasku pilvettömällä taivaalla näytti aivan toisenlaiselta Sambian jälkeen.

Kuivan ja sambialaisittain kylmän kauden hyvä puoli oli, että pelättyjä malariasääskiä ei juuri näkynyt. Niinpä malarian ennakkotorjunta ilmeisesti oli tällä kertaa tarpeetonta. Malaria kuitenkin on niin paha tauti, että mieluummin "virsta väärää kuin vaaksa vaaraa". Sambian talvi tarkoitti lämpötilan osalta hyvää heinäkuista säätä Suomessa: päivälämpötila oli 20-25 astetta. Yöllä lämpömittari saattoi laskea alle 10 asteen.

Sambialaisten suhtautuminen ulkomaalaisiin oli aidon kiinnostuneen tuntuista. Lisäksi hotelleissa ja ravintoloissa palvelu oli poikkeuksetta suorastaan ylitsepursuavan kohteliasta ja huomaavaista. Livingstonessa Wasawange-hotellissa ruokailun yhteydessä tarjoilija kantoi lautasen pöytään, kun arvoisa ruokailija oli täyttänyt lautasensa pöydän antimilla.

Lusakassa ja Sambian maaseudulla ei katukuvassa näkynyt juuri muita kuin afrikkalaista alkuperää olevia. Paikalliset ihmiset olivat yleensä peittelemättömän kiinnostuneita valkoihoisista ulkomaalaisista. Ulkomaalaiset saivat usein osakseen vähintäänkin hymyn ja tervehdyksen, monesti voimakkaampiakin reaktioita. Tummia afrikkalaisia muutaman päivän katseltuaan valkoihoinen ihminen alkoi näyttää suorastaan erikoiselta. Niinpä sana "ulkomaanpelle" kirkastui uudella tavalla matkan aikana. Me olimme juuri niitä ulkomaanpellejä.

Katukuvassa moni asia poikkesi kotimaassa totutusta. Sambialaiset eivät käyttäneet kevyttä ja paljastavaa vaatetusta. Monilla oli villapipo päässään. Tarkoitus oli sama kuin Suomessa eli toimia suojakilpenä, mutta nyt kuumuutta vastaan. Naiset kantoivat afrikkalaiseen tapaan usein isoja kantamuksia päänsä päällä.

Sambialaiset naiset tekevät suunnattomasti töitä hiuslaitteidensa kanssa. Heillä näyttää olevan pakkomielteenä käsitellä hiuksensa siten, että me näyttäisivät suorilta, kun heidän luonnollinen afrikkalainen tukkansa on kihara tai jopa kähärä. Suoristaminen tehdään jollain kirjoittajalle tuntemattomalla keinolla tai palmikoimalla hiukset mikroleteiksi. Suomessa tehdään juuri päinvastoin eli maksetaan pitkät pennit hiusten kihartamisesta.

Kun Afrikassa oltiin, käytiin katsomassa villieläimiä luonnonpuistossa. Belgian kokoisessa Kafuen luonnonpuistossa ajettiin tuntikaupalla ja monta savannin ihmettä nähtiinkin. Vekkulia ilmestyksiä kirjoittajasta olivat pahkasiat, jotka häntä pystyssä viilettivät katselijoita pakoon. Savannin heinikossa pahkasioista näkyi yleensä vain pystyssä jököttävä häntä. Vaikuttavaa oli myös katsoa villiä leijonaa silmästä silmään vain 10 m:n etäisyydeltä. Vaikutuksen teki myös safarijeeppiä kohti syöksyvä äänekäs norsu. Onneksi kuljettajan kaasujalka pelasti yhteenotolta.

Varsinaisen luonnonpuiston ulkopuolella nähtiin myös monenlaista kiinnostavaa. Kafuen luonnonpuiston läheisen majapaikkamme luonnonkauniissa ympäristössä oli vikkeläliikkeisiä pieniä apinoita ja sympaattisia "puskasikoja", jotka kiipeilivät kallioilla ja puissa. Puskasikojen oikea nimi on toistaiseksi selvittämättä, mutta oppaamme käytti niistä nimeä bushpig. (Sinnikkään etsimisen tuloksena eläimen oikeaksi nimeksi paljastui kalliotamaani, Procavia capensis. Se on taitava kiipeilijä ja yllättäen norsun lähisukulainen.)

Maaseudulla Sambiassa eletään yhä monin paikoin perinteisissä seikkailukertomusten kylissä, joissa asunnot ovat ruokokattoisia savi- tai tiilimajoja. Keskellä kylää oli tulisija, jossa valmistettiin ruokaa. Lähettyvillä oli lapsia ja pihapiirissä muutama kana. Meillä oli tilaisuus vierailla eräässä alkuasukaskylässä kun saimme kylänvanhimmalta luvan vierailuun. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan. Kylässä kuului asuvan satakunta ihmistä. Kylänvanhin esitteli majaansa ja makuusoppeaan. Alkuasukaskylissä keittiö on aina ulkona tulisijan yhteydessä. Nytkin oli menossa lounaan valmistus. Ruokalistalla näytti tällä kertaa olevan kalaa. Särkiä muistuttavia kaloja perattiin juuri käyntimme aikana. Kylän asukaista suurin osa ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Monilla vanhemmilla ei ole varaa kouluttaa lapsiaan. Kouluvaatteet, kirjat ja koulumatkan maksaisivat liian paljon. Terveydenhoidossakin turvaudutaan yhä yleisesti perinteisiin menetelmiin ja poppamiehiin modernin lääketieteen sijasta. Kyläläisten vaatetus on kuitenkin ajan saatossa länsimaistunut. Enää ei silmään sattunut naisilla korsihameita tai miehillä pelkkää kapeaa lannevaatetta. Kyläläisiä vaivaavista ongelmista pahin uhka kuuluivat olevan norsut, jotka saattoivat tehdä pahaa jälkeä viljelyksillä ja kasvimailla.

Alkuasukaskylissä ei ole käytännössä mitään länsimaisia hienouksia, koska sähköä kyliin ei tule. Varakkaimmilla ihmisillä oli käytössään tekniikan suuri ihme polkupyörä, jolla rahdattiin isojakin kuormia. Monesti näimme kuormajuhtina vankkureita vetävän nautaparin tai aasin ja naudan rinnakkain.

Kiinnostavaa oli pistäytyä myös paikallisten sambialaisten maaseututorilla. Torin aitoudesta paras tae oli, että siellä ei ollut ainuttakaan turisteille tarkoitettua rihkamakauppaa. Mieleen jäivät varsinkin savustetut ja grillatut kalat, joiden myyntikojut tuskin olisivat EU-kriteereitä täyttäneet.

Ihmiset katuvilinässä vaikuttivat hyvinvoivilta. Kerjäläisiä tai nälkiintyneitä ei näkynyt, mutta ei myöskään ylilihavia Suomen tapaan. Katukuvassa ei näkynyt myöskään juuri lainkaan tupakoitsijoita. (I-ryhmä sai tiettävästi sambialaista sisäpiiritietoa brittiläistä alkuperää olevilta oppailtaan. Vakavia ongelmia ovat ainakin aids, köyhyys ja työttömyys. Näistä sisäpiiriasioista eivät normaalituristit juuri saa käsitystä.)

Sambian ja Zimbabwen rajalla ovat kuuluisat Victorian putoukset. Putouksia oli mahdollista tarkkailla helikopterikyydillä ilmasta ja maan tasolta kummaltakin puolella rajaa. Putousten kokonaisuus näkyi hyvin kopterikyydillä. Niiden todellisen voiman ja massiivisuuden koki parhaiten kävelemällä putouksen vieressä, missä kosken pauhu, suunnaton vesimassa ja sateenkaaren värit loivat luonnon oman vaikuttavan spektaakkelin.

Opiksi ja varoitukseksi turistimatkoja suunnitteleville seuraava turistihuijausyritys. Kävimme pienellä porukalla Sambiasta Zimbabwen puolella. Rajan ylitettyämme ajattelimme siemaista cokikset. Niinpä menimme ensimmäiselle kioskille rajan ylitettyämme. Kysyimme kuitenkin ensin paljonko pullo maksaa. Hinta oli uskomaton 30 USA:n dollaria! Tarkistuskysymys ja hinta pysyi samana. Niinpä cokis jäi tilaamatta ja juomatta. Rajamuodollisuuksien ja kuumuuden jälkeen turisti saattaa olla niin pyörryksissä, että moni varmaan sortuu maksamaan virvoitusjuomapullosta yli 200 mk. Sekaannuksen vaaraa lisää se, että Zimbabwen rahayksikkö on myös dollari.

Matkan täkynä oli mahdollisuus nähdä ja kokea täydellinen auringonpimennys. Unelma toteutui ja luonnonilmiö oli vaikuttava ja kokemisen arvoinen. Lisäbonuksena nähtiin ja koettiin paljon muutakin. Oli hienoa olla mukana ainutlaatuisella matkalla paikoissa joissa suomalaisia tuskin on edes nähty aiemmin. Kiitos kaikille mukana olleille! Aivan erityisen suuri kiitos koko ryhmän ykköspoppamiehelle Arto Oksaselle matkajärjestelyistä. Myös kakkosryhmälle valittu oma poppamies Christer Holm hoiti ryhmän johtamisen hienosti maailmanmiehen ottein. Kaikille vielä suuri kiitos hienosta matkasta! Oli upeaa olla mukana hienossa porukassa!

Teksti: Kauko Saarinen. Kuva: Christer Holm

Katso myös Kaukon matkakuvat.

Pimennysmatkan pääsivulle

Takaisin Siriuksen kotisivulle