Digitaalivallankumous tähtivalokuvauksessa Jani Helander
Monet ovat kuulleet CCD (Charge Coupled Device) -tekniikasta, joissa kuvan valotus tapahtuu perinteisen filmin rakeiden sijasta pikseleiden avulla. Lisäksi pikselit ovat tarkassa järjestyksessä, kun taas filmissä rakeet ovat sijoittuneet satunnaisesti. Tämä ansiosta joidaan määrittää esimerkiksi kohteiden kokoja sekä etäisyyksiä pikseleiden avulla. Koska pikseleiden etäisyyttä voidaan tiivistää, saadaan entistä tarkempia ja terävämpiä kuvia, joista on suurta hyötyä varsinkin tieteen tutkimuksessa. Lisäksi CCD:n etuja on sen valovoimaisuus; erittäin himmeätkin tähtitaivaan kohteet tarttuvat herkälle kennolle.
Markkinoilla muutaman vuoden olleet digitaalikamerat ovat juuri tällaisia CCD-kennolla varustettuja peruskameroita, jotka eivät ainakaan hinnallaan houkuttele ostajia. Tosin arkikäytössä erittäin ahkera kuvaaminen maksaa kameran hinnan vuodessa takaisin, koska kameraan ei tarvita filmiä eikä kuvia tarvitse kehittää. Oma tietokone riittää kehittämöksi. Puolijohteeseen perustuva CCD-kenno siirtää kuvan muistikortille, josta se on siirrettävissä kotikoneelle ja vaikkapa heti internetiin toisten katseltavaksi. Valitettavasti kohtuullisissa hinnoissa olevat digitaalikamerat edustavat automaattitekniikkaa, joka ei sovellu pakkasessa tai pimeässä kuvaamiseen.
Digitaalitekniikka on enenevissä määrin tulossa perinteisen tähtivalokuvauksen rinnalle. Syitä tähän on monia; laitteistojen hinnat ovat laskeneet tavallisten ihmisten saataville sekä tekniikka, joka mahdollistaa himmeämpien kohteiden kuvauksen. Maailmaa seuraten myös meillä Suomessa monet aktiiviharrastajat ovat hankkineet CCD-kameran putkensa yhteyteen, ja tulokset ovat olleet ihan lupaavia; ainakin Tähdet ja Avaruus -lehden sivuilla tulevat digitaaliset kuvat tulevaisuudessa näyttelemään pääroolia, vaikka allekirjoittaneen omat riihimäkeläistä osaamista edustavat digitähtikuvat onkin jostain kumman syystä jätetty aina julkaisematta.