Opas revontulien havainnointiin
Jani Helander
Esi-isämme pitivät aikoinaan revontulia pahan enteenä uskoen niiden ennakoivan sotia ja epävakaita aikoja. Suomalainen kansanperinne tuntee tuon pelottavan ilmiön monilla kutsumanimillä, kuten pohjanpalot tai pohjolan tulet. Myös antiikin roomalaiset tunsivat tuon pohjoisella taivaalla kajastavan valoilmiön nimellä Aurora Borealis, josta juontuu myös englanninkielinen nimitys Northern lights. Nykyään tiedämme, etteivät revontulet - kansainväliseltä termiltään aurorat - ole vaarallisia maanpinnalla tallustaville ihmisille, eivätkä aiheuta kuin ihailevaa hämmennystä komeasti loimuavina väreinä ja muotoina yötaivaalla.
Revontulet ovat pohjoisten ja eteläisten napa-alueiden öisellä taivaalla esiintyvä kaunis valoilmiö. Auringosta peräisin olevat varatut hiukkaset, kuten elektronit ja protonit, tunkeutuvat Maapallon magnetosfääriin. Magneettikenttä ohjaa hiukkaset magneettisten napojen ympärillä sijaitseville renkaanmuotoisille alueille, revontuliovaaleille. Osin lisäenergian turvin hiukkaset törmäävät lopulta ilmakehän yläosiin noin 100 km:n korkeudella. Kaasumolekyylit virittyvät eli ionisoituvat törmäyksissä ja säteilevät valoa, joka nähdään revontulina, joita harrastuspiireissä tuttavallisemmin myös "reposiksi" kutsutaan.
Vain 2% maailman väestöstä asuu alueilla, joilla revontulia voidaan nähdä. Skandinavian maat ovat lähes ainoita paikkoja maailmassa, joissa revontulialueella on pysyvää asutusta ja hyvät kulkuyhteydet. Vyöhykkeen alueella olevien Siperian, Kanadan ja Alaskan sekä etenkin Etelämatereen olosuhteet ovat hyvin ankarat. Siksi suotuisan ilmaston omaava Suomi sijaitsee revontulien tutkimuksen ja havaitsemisen kannalta ainutlaatuisella paikalla.
Revontulien keskimääräinen näkyminen vaihtelee maantieteellisesti. Pohjoisimmassa Lapissa revontulia näkyy yli 200 yönä vuodessa. Määrä putoaa jyrkästi etelään mentäessä: Oulun korkeudella revontuliöitä on enää noin 70 vuodessa, ja aivan etelärannikolla voidaan nähdä vuodessa 10-20 revontulinäytelmää. Esiintymistiheys on aivan toisenlainen siirryttäessä Eurooppaan; tanskalaiset voivat odottaa näkevänsä revontulet ehkä kerran vuodessa, Välimeren pohjoisrannikolla asuvat taas kerran vuosikymmenessä. Revontulien näkemisen mahdollisuuksia voi parantaa huomattavasti olemalla liikkeellä oikeaan aikaan. Maapallon magneettinen napa sijaitsee huomattavasti sivussa pyörähdysakselin navasta, josta seuraa vuorokaudenajasta riippuva vaihtelu revontulien näkymisessä. Revontulien näkemisen mahdollisuus on suurimmillaan magneettisen keskiyön aikaan, Suomessa noin tuntia ennen todellista keskiyötä. Mutta joskus komeat revontulinäytelmät saattavat odottaa aamuyölle saakka. Se todistaa revontulien tarkan esiintymishetken ennustamisen olevan vaikeaa.
Revontulien esiintymisessä on myös vuotuista vaihtelua. Kevät- ja syyspäiväntasausten tienoilla niitä esiintyy hieman runsaammin kuin muulloin vuodesta. Tämä johtuu Maapallon magneettikentän sopivasta asennosta Auringon suuntaan nähden. Esiintymisrunsauteen vaikuttaa myös auringonpilkkujen noin 11-vuotinen jakso. Eniten revontulia näkyy juuri ennen auringonpilkkumaksimia sekä pari vuotta maksimin jälkeen. Auringonpilkkumaksimia ennustettiin loppuvuodelle 2000, joten lähivuosina olisi erinomaisia revontuliöitä odotettavissa.
Pilkkumaksimien aikoihin tapahtuu Auringossa valtavia hiukkaspurkauksia, jotka syöksevät ympäröivään avaruuteen miljardeja tonneja materiaa. Maapallolla voidaan tämän seurauksena nähdä muutaman päivän viiveellä revontulimyrsky. Esimerkiksi vuonna 2000 huhtikuun 6. ja 7. päivien välisenä yönä nähtiin etelärannikolla komeimmat revontulet kymmeneen vuoteen. Ilmiö havaittiin tuolloin jopa Pohjois-Italiassa saakka.
Revontulien yleisiä muotoja ovat rauhalliset kaaret sekä suorat valopatsaat, revontulisäteet. Toisinaan voi nähdä noin puoli tuntia kestävän revontulipurkauksen, alimyrskyn, jolloin revontulet kirkastuvat, liikkuvat aktiivisesti ja leviävät jopa taivaan eteläiselle puoliskolle saakka. Revontulisäteet voivat tällöin yhtyä havaitsijan yläpuolelle viuhkarnaiseksi koronaksi, joka on revontulien muodoista varmasti vaikuttavin. Alimyrskyn jälkeen saattaa esiintyä vielä sykkiviä revontulia. Revontulet näkyvät Etelä-Suomessa yleensä matalalla pohjoistaivaalla, Lapissa niitä esiintyy usein koko taivaan alueella. Suurin osa revontulista ovat väriltään vihreitä. Punaista väriä nähdään huomattavasti harvemmin ja sinistä kaikkein vähiten. Himmeimmistä revontulista silmä ei värejä juuri erotakaan.
Revontulia on pyritty ennustamaan Maan magneettikentän muutoksia mittaavien magnetometrien avulla, joita tulkitaan hieman ilmanpuntarien tapaan. Aurinkoa tutkimaan laukaistut satelliitit välittävät reaaliaikaista tietoa hiukkaspurkauksista, jolloin revontulien aktiivisuusennusteet saadaan tarkemmiksi, ja mahdollisia revontulimyrskyjä voidaan paremmin ennakoida. Internetin yleistymisen myötä edellä mainitut revontuliennusteet ovat erilaisina versioina tulleet jokaisen saataville, ja varsinkin tähtiharrastajille nettiennusteet ovat erityisen käyttökelpoisia. Ennusteista kannattaa muistaa, että ne ovat lähinnä suuntaa-antavia, ja komeat revontulet saattavat edelleen yllättää sinnikkään taivaan tarkkailijan.
Tekstin ja kuvien lähteenä on käytetty Ursan Tähdet 2001 -vuosikirjan Revontulet-artikkelia.
Seuraavassa on muutamia hyviä revontulista kertovia internet-sivustoja:
http://www.saunalahti.fi/~fmbb/astro/revontulet.htm
Timo Leponiemen revontulisivu sisältäen valokuvia, havaintoja, revontuliennusteita ja linkkikokoelman.
http://spaceweather.com
Spaceweather.com, avaruussää-ennusteita antava sivusto.
http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/revontulet/
Ursan revontulijaosto