Utuinen kuunpimennys 9.1.2001 Riihimäen Vesitornista kuvattuna. Alla loistaa keskustan ja Peltosaaren kaupunginosan valomeri.

Kannen kuvan tarina:

Valmistautuessani tämän kertaiseen kuunpimennykseen pyrin välttämään aiempien yritysten virheitä. Vuoden 2000 tammikuun kuunpimennyksessä digikamerani akkupatterit hyytyivät ennen kuin ehdin edes alottaa eikä auttanut muu kuin lähteä hölkkäämään pari kilometriä pimeässä talviyössä ja vieläpä kirpeässä pakkasessa Vesitornilta kotiin ladattuja hakemaan. Tällä kertaa tuli varattua kourallinen akkuja taskun pohjalle, jotta virtaa riittäisi. Digikameran iso etu on kuvien käsittely heti tuoreeltaan, eli näet heti oliko otos epäonnistunut voidaksesi tuhota sen muistista. Kuten urbaani sanonta kuuluu, kaikki muisti täyttyy aikanaan. Kun aiemmin käytössäni oli pieni 2 megatavun kortti, ei sille mahtunut kuin 10-15 kpl 1024x768 -resoluutioisia kuvia. Nyt käytössäni oli uuden kameran lisäksi kaksi 8 megatavun korttia, ja riittävän 1600x1200 -resoluution kuvia pystyi ottamaan yhteensä noin 30-40. Ja koska kuvat tulisivat sisältämään hyvin paljon mustaa, olisi niiden viemä muistitila pieni. Lämpötilakin oli tammikuusta huolimatta harvinaisen lauha, joten uskalsin käyttää digikameraa.

Pimennyspäivän alku meni jännätessä illan keliä. Kun Aurinko lopulta laski, alkoi hermostunut pimennyksen odottelu. Ilma oli todella huono, mutta päätin silti lähteä Vesitornille kerhoillassa sopimaamme havaintonäytökseen iltakahdeksan maissa. Aluksi tuli paikanpäällä kuvattua vain sumussa vellovaa kaupungin valosaastetta. Kuin ihme olisi tapahtunut, alkoi sumu vähitellen hälvetä ja pilvisyys rakoilla juuri Kuun pimentyessä, josta tilanteesta kannen kuvakin kertoo. Annoin kameran laulaa, ehkäpä tätä riemua ei kauan kestäisi. Kuu alkoi näkyä lopulta täysin selkeältä kohdalta taivasta, ja pimennys senkuin syveni! Vielä muistikortin ja paristojen vaihto ja valmistautuminen illan finaaliin. Onneksi illan aikana oli ehtinyt saada näppituntumaa valotuksiin ja muihin kikkoihin sillä nyt niitä todella tarvittiin. Harmiksemme Sankalan Jarin kamera jumiutui juuri ennen h-hetkeä, joten porukkamme kuvausvastuu siirtyi yksin minulle. Ja sitten varttia vaille yhtätoista alkoi Kuu olla täydellisessä vaiheessaan komean punaisena. Mutta hetkeä myöhemmin lännestä nousi pilviharso peittäen koko taivaan loppuyöksi.

Myöhemmin käydessäni otoksia läpi kotikoneella huomasin niiden onnistuneen siinä määrin, että lähetin muutaman parhaimmista sähköpostilla Tähdet ja avaruus -lehden toimitukseen, jospa joku niistä julkaistaisiin. Mutta kun seuraava numero kolahti laatikkoon yllätyin olevani lahtelaisen Juhani Salmen kanssa ainoat, jotka olivat tapahtumasta kuvia lehteen asti saaneet. Suomesta löytyy pari tusinaa niin kovan luokan tähtitaivaan kuvaajia, että sään oli täytynyt olla todella tukkoinen kun ei heiltä kuvia irronnut. Ja itse satuin saamaan kuvan vielä täydellisestä vaiheesta. Myöhemmin vieraillessani Hyvinkäällä erittäin aktiivisena tähtivalokuvaajana tunnettu Leponiemen Timo vinoili meikäläiselle, miksen tullut soittaneeksi hänelle - Timo kun tunnetusti tekee pitkiäkin selkeän sään hakureissuja kuvatessaan. Mutta harrastajamme Kormusta ja Hikiältä eivät Kuuta sinä iltana edes nähneet. Eli olimme kokeneet paikallisen säähäiriön - ja kerrankin näin päin.

Jani Helander

  Etusivulle