Syyskesän kuvausta
Petri Kapanen
Kuluneen kesän vaihtelevien säiden jälkeen elokuun viimeinen viikko näytti parhaat puolensa, myöskin tähtiharrastuksen suhteen. Tuona viikkona vain torstai oli sadepäivä, joten lomalla saattoi muina iltoina keskittyä pimenevään loppukesän taivaan tiirailuun ja valokuvaamiseen.
Kesäkuukaudet eivät suosineet auringonpilkkujen seurantaa ja kuvaamista niin, että olisi muodostunut useampien päivien kuvasarjoja, kuten kesällä 1999 onnistui. Jokunen satunnainen Kuun kuvaustuokio sentään kohdalle osui. Totuushan tuntuu olevan, ainakin välillä, että parin valotuksen jälkeen joku pilvenriekale ilmestyy tähtäimeen; Vaikka Auringon pilkkujen valotusajat yhdistyksen 400 mm:n linssiputkella ovat 1/30 - 1/ 125 sekuntia ja Kuun erivaiheille 1/8 - 1 sekunti, kun käyttää 10 mm okulaaria.
Koska kalenterin mukaan viikolla 35 olisi uusikuu, niin sijoitin viimeisen kesälomaviikkoni sinne, Aurinkokin laskisi jo ilta- kymmeneltä. Havainto- ja kuvauspaikaksi olin katsellut Savonlinnan eteläpuolelta Pihlajavedeltä Paatisenselän rannalta mukavan kallion Heinsaaren eteläkärjestä. Iltojen pimentyessä kyttäilin Kauriin kuviosta Uranusta ja Neptunusta. Löytyihän nuo kaukaiset planeetat, vaikka horisontissa tuntui aina olevan hieman utuisuutta. Kokeilinpa kuvatakin. Yhden kameran sijoitin "päivystämään" Ajomiehestä singahtavia tähdenlentoja. Maanantain ja tiistain välisenä yönä menin klo 1 tarkastamaan kallion pohjoislaidalla pienen metsikön takana olevaa Ajomiehen päivystäjää. Mitä näkyikään? Ei norppaa, ei karhua, ei lenteleviä ajomiehiä; kellertävä revontulipilari! Loimottavaa vihertävää vyötä! Arvaatte oikein, loppurulla täyttyi punertavista, violetin, oranssin, kellertävän värisistä revontulien suihkupilareista ja vöistä! Viimeiseen filmiruutuun pitkävalotus päälle ja hakemaan toiset kamerat "toljottamasta joutavan päiväisiä etelätaivaan viirutähtiä". Revontulinäytelmä jatkui välillä Otavan suunnalla, välillä Kaksosten päällä, yltäen toisinaan Härän kuvioon. Runkojen loppuessa vaihdoin jossain välissä filmiksi Fujin 800:sta, alkuun kameroissa oli Agfan HDC 200:sta. Käytettävissäni oli 28 mm:n ja 50 mm:n objektiivit. Näytelmän aktiivinen jakso kesti n. klo 2.30 asti. Yhtä upeita revontulia en ole aikaisemmin nähnyt näin etelässä!
Kuvattuani viimeisen vuoden aikana yhdistyksen 400 mm:n linssiputken läpi eri kohteita, suosittelen tuota näppärästi kuljetettavaa pakettia Auringon(pilkkujen), Kuun, Jupiterin ja Saturnuksen kuvaamiseen 10 mm:n okulaarin kanssa. Himmeämpiä kohteita on työlästä saada tarkennettua kameran läpi. Mekaaniset kamerat (kuten yhdistyksen Nikon FM) ovat tähtikuvauksissa käyttökelpoisimmat. Pitkissä valotuksissa välttämättömien lankalaukaisimien valintaan tulee kiinnittää huomiota, sillä pelkällä painomekanismilla toimivat laukaisimet eivät tunnu pitävän lukitustaan. Suositeltavaa on, että laukaisimen saa lukittua (ruuvilla) auki-asentoonsa. Kaikissa tähtitaivaalta napattavissa kuvissa tulee käyttää jalustaa, sillä valotukset ovat sen verran pitkiä (yli 1/60 sekuntia) tai optiikkaa on enemmän kuin jaksaa tärinättä kannatella. Tosiasia on, että filmi pystyy keräämään himmeämpiä kohteita ja useampia sävyjä havaintoillan aikana kuin innostunut/väsynyt havaitsija silmillään. Näkyy eritoten revontulikuvissa.
Antoisia kuvaustuokioita tähtitaivaan alla.