Kuva © Pyry Krappe 2009
Lohjan Ursaa kohtasi ankara menetys, kun yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Jorma
Raaska menehtyi lokakuun lopussa. Jorma oli viimeisen neljännesvuosisadan ajan yhdistyksen
kantava voima. Rakennusmestarin osaamistaan hän käytti Ursan hyväksi mm. Ursa Minorin
havaintoaseman aikaansaamisessa. Silti hänen ominta aluettaan oli luennoiminen
maailmankaikkeuden ihmeistä kouluissa ja erilaisten yhdistysten ja yritysten tilaisuuksissa. Jorma
oli aidosti kiinnostunut asioiden syistä ja selityksistä eikä halunnut pitää tietoja itsellään vaan
jakaa niitä eteenpäin. Ursan lisäksi Jorma osallistui laaja-alaisesti mitä moninaisimpaan
yhdistystoimintaan Lohjalla. Tällä verkostoitumisellaan hän pystyi vastavuoroisesti olemaan
avuksi monelle taholle yhtä aikaa. Hänenlaisensa toimen miehen poismeno jättää vaikeasti
täytettävän aukon Ursan riveihin.
Teksti M Kuosmanen
|