Teksti M Kuosmanen
Ympäristön valosaasteen vuoksi Ursa Majorissa ei oltu
järjestetty pitkään aikaan näytöksiä. Kirkkaiden kohteiden
havainnointi siellä on kuitenkin mahdollista ja siksi
haluttiin kokeilla yleisön kiinnostusta kuunäytöksiin.
23.2.2007 järjestetty kuunäytös sai etukäteen hyvin
julkisuutta sanomalehti Länsi-Uusimaassa ja Ylen Läntisen
lähetyksessä. Itse näytös oli suuri menestys. Tornille oli
ajoittain pitkä jono ja kuuta kävi katsomassa liki 80 henkeä.
Myös toisessa kuunäytöksessä 22.3.2007 oli yli 50 kävijää.
Yhdistys oli varautunut myös kuunpimennysnäytökseen 3.-4.3.2007
välisenä yönä, mutta Lohjan taivas oli silloin valitettavasti
pilvessä. Samoin kävi vuoden 2008 helmikuussa tapahtuneelle
kuun pimennykselle, jäi pilvien taakse.
|