LOHJAN URSA r.y.
Torstaina 15.4. saturnus näytös
TÄHTITORNI KIINNOSTI PILVISESTÄ SÄÄSTÄ HUOLIMATTA
Teksti ja kuva J Raitio
Lohjan Ursa järjesti saturnus näytöksen Ursa Minorilla, asemanvesitornilla
torstaina 15.4. Alaovi oli sisäänpääsyä varten auki klo 20.00 - 20.30.
Tilaisuutta edeltäneet illat olivat pilvettömiä joten odotukset sään suhteen olivat hyvät,
mutta toisin kävi. Aamun puolipilvinen sää muuttui iltaa kohden yhä pilvisemmäksi. Kahdeksan
aikaan näytti vielä siltä että, idän suunnalla olevien pilvien raoista saattaisi jotain
näkyäkin.
Illan hämärtyessä kävi selväksi että tänä iltana saturnus ei näyttäytyisi joten tilaisuus
päätettiin hieman yhdeksän jälkeen.
Pilvisestä säästä huolimatta tähtitorniin ja vesitornin tarjoamiin näkymiin kävi
tutustumassa parikymmentä henkeä.
Saturnus siirtyy syksyllä 2010 taivaanpallon eteläiselle
puoliskolle ja jää siksi Suomesta katsoen yhä matalammalle
lähelle taivaanrantaa, missä ilmakehä haittaa sen
havainnointia. Huonoimmillaan sen näkyvyys on 2017-2018.
Taivaanpallon pohjoiselle puoliskolle Saturnus palaa vasta
maaliskuussa 2026.
|
|