Komeetan pyrstö 4/2004

Kirkkonummen Komeetta ry:n jäsenlehti

Klikkaa kuvaa!

Täydellinen kuunpimennys 28.10.

Perinteinen talvileiri 28.1. - 30.1.2005 Lillkanskogin kesäsiirtolassa Kirkkonummella. Leirin ohjelma.

Sisällys

Tähtitieteelinen yhdistys Kirkkonummen Komeetta
Tapahtumakalenteri
Talvileiri 2005
Eteläisen taivaan tähtikohteita katsomassa
Esitelmälyhennelmät
Marsin tutkimus
Mars-linkkejä
Esitelmä mikrokvasaareista
Tähtitaivas loppusyksystä 2004
- Venuksen ja Jupiterin kohtaaminen
- Kuunpimennys 28.10.
Seti@home
Messier-havaintoja, osa 7
Komakallion torni nousee

Tähtitieteellinen yhdistys Kirkkonummen Komeetta ry

Yhdistyksen sivut löytyvät osoitteesta: www.ursa.fi/yhd/komeetta

Lehteen voi lähettää kirjoituksia ja kuvia osoitteeseen:  Hemar@kolumbus.fi

Seuraava Komeetan Pyrstö

Lehti pyritään postittamaan joulukuun puolessa välissä. Aineisto toimitettava 5.12.2004 mennessä. 

Heikki Marttila

Esitelmät

Esitelmät ovat vanhaan tapaan Kirkkonummella Kirkkoharjun koulun auditoriossa. Se on koulukeskuksen kaakkoisessa ulkokulmassa parisataa metriä rautatieasemalta pohjoiseen Asematien ja Koulupolun risteyksessä (katso puhelinkartta 22, ruutu CG-70). Helsingin yliopiston Vapaan sivistystyön toimikunta rahoittaa lokakuun ja joulukuun esitelmät. Marraskuun esitelmä järjestetään yhdessä Kirkkonummen Kansalaisopiston kanssa. Esitelmiin on vapaa pääsy. Esitelmien yhteydessä voi ostaa Ursan kirjoja.

26.10. (ti) klo 18.30. Prof. Hannu Koskinen: Auringon myrskyt. Hannu Koskinen Helsingin yliopiston Fysikaalisten tieteiden laitokselta kertoo Auringon myrskyistä.

23.11. (ti) klo 18.30. TV-meteorologi Seija Paasonen: Pilvisyyden ennustaminen.

7.12. (ti) klo 18.30. Fil. maist. Mika Kokko: Elokehät tähtien ympärillä.

Kerhotila

Komeetta on jälleen vuokrannut Volsin koululta sen oikeassa etukulmassa olevan huoneen. Koulu on vastapäätä Volskotia. Se on Kirkkonummen keskustasta 6 km luoteeseen pitkin Volsintietä. Komeetta on ollut siellä ennenkin vuosina 2001-2002. Huoneessa on takka, johon sytytetään tuli aina maanantai-iltoina kerhon kokoontuessa. Takassa voi paistaa makkaraa. Kirjaston kirjat ja lehdet ovat hyvin esillä. Niitä voi saada kotilainaksi. 

Kerhoiltoja pidetään joka maanantai klo 18 alkaen kerhohuoneessa.

Yhdistyksellä on myös 11 cm Astroscan-kaukoputki, jota lainataan viikoksi jäsenille kerhohuoneelta. Myyntikirjoja voi myös ostaa kerhoilloissa. Komeetalla on myynnissä useimmat Ursan kirjat.

Lastenkerho kokoontuu Mäkituvalla, Kuninkaantie 5-7 A, vain muutama sata metriä Kirkkonummen torilta länteen. Loppuvuoden kerhopäivät ovat seuraavat tiistait: 2.11., 16.11. ja 30.11. Kerho kokoontuu klo 18.30-20.

Matematiikan ja fysiikan kerho kokoontuu Markku af Heurlinin kotona erikseen ilmoitettavina ajankohtina. Markku asuu 2,8 km Kirkkonummen keskustasta luoteeseen Volsintietä pitkin osoitteessa Samkullantie 6. Tietoja kerhon kokoontumisesta saa Markulta, puh. 2981479 tai 044-5625601.

KOMEETAN RETKI URSAN NÄYTTELYYN

Lauantaina 20.11. klo 12.30 lähtevät komeettalaiset omilla autoillaan Kirkkonummentien ja Kirkkotallintien risteyksessä olevalta pysäköintipaikalta (Spar-kaupan läheltä) Ursan näyttelyyn Tekniikan museoon.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa on koonnut näyttelyn Näkyykö tähtiä. Näyttelyssä voi tutustua mm. aurinkokuntamme rakenteeseen, tähtikarttoihin ja kaukoputkien toimintaa.

Näyttelyn yhteydessä on planetaario, jossa on 25 minuutin esityksiä. Pääsymaksu näyttelyyn on 5 euroa aikuisilta, lapsilta 1 euro ja opiskelijoilta 1,5 euroa. Planetaariossa on klo 14 näytös, joka maksaa aikuisilta 2 euroa ja lapsilta 1 euro.

TALVILEIRI 2005

Talvileirin pitopaikka sama kuin aiempina vuosina, eli Lillkanskogin kesäsiirtola Kirkkonummella.

Leiri alkaa perjantaina 28.01.2005 ja päättyy sunnuntaina 30.01. Talvileirin järjestäjänä on Kirkkonummen Komeetta.

TALVILEIRIN OHJELMA

Perjantai 28.1.2005

Klo 16:00 LEIRI ALKAA
Klo 20:00 Opastettua havaintotoimintaa

Klo 18:00 alkaen sauna lämpimänä

Lauantai 29.1.2005

Klo 10:00-12:00 Tähtitaivaan kurssi, Veikko Mäkelä
Klo 13:00 Saturnus ja Cassini-luotain, Ari-Matti Harri
Klo 15:00 Astrobiologia, Harry Lehto
Klo 18:00 Painottomuuslento, Mikko Suominen
Klo 20:00 Opastettua havaintotoimintaa

Klo 18:00 alkaen sauna lämpimänä

Sunnuntai 30.1.2005

Klo 10:00 Edellisen illan havaintojen tarkastelua, Aarno Junkkari
Klo 11:00 Vuoden 2005 taivaalla tapahtuu, Seppo Linnaluoto
Klo 12:30 Leirin päätöspalaveri
Klo 14:00 Siivous
Klo 16:00 LEIRI PÄÄTTYY

Lisätietoja: Aarno Junkkaripuh: (09) 298 7406, 050 338 0678, email: aarno.junkkari@meckelborg.fi

Ilmoittautumiset: Joko puhelimitse Aarno Junkkarille tai ilmoittautumislomakkeella verkkosivujen avauduttua  

ETELÄISEN TAIVAAN TÄHTIKOHTEITA KATSOMASSA

Suunnitelma matkasta katsomaan eteläisen tähtitaivaan ihmeitä oli ollut mielessä jo vuosia. Tuo osa taivasta on tullut nähtyä jo aikaisemmin, mutta ei tähtiharrastusmielessä. Olin asunut Australiassa Melbournessa vuosina 1990-95, joten Etelän risti ja Alfa Kentauri oli tullut etsittyä taivaalta. Mutta siihen se oli sitten jäänytkin, jos ei kerran bongattua avaruussukkulaa lasketa. Vaikka avaruus on kiinnostanut aina lapsuudesta saakka, en aloittanut havaitsevan tähtiharrastuksen vasta kuin vuonna 2000 Suomessa.

Voi siis arvata kuinka nuo vuodet jotka vietin “sokeana” pään päällä avautuvasta Linnunradasta kalvoivat mieltä myöhemmin täällä pohjoisessa. Niinpä minä ja Mikko Olkkonen päätimme kerhoillassa lähteä Australiaan katsomaan noita kuuluisia eteläisen taivaan sumuja ja tähtijoukkoja. Mikko löysi verkosta elokuun alussa järjestettävän tähtitapahtuman, Queensland Astrofestin, joka näytti liki täydelliseltä matkakohteelta. Ystävälliset aussit olivat joustavia kaukaa pohjoisesta tulevia harrastustovereitaan kohtaan ilmoittautumis-järjestelyissä, ja kuten myöhemmin kävi ilmi, myös paikan päällä.

Matka Australiaan

Lentomatka Australiaan on raskas: lentoaikaa tulee yli 20 tuntia ja välilaskuissa tuhrautuu lisää aikaa. Päämäärämme oli Brisbane Australian itärannikolla, josta jatkoimme vuokra-autolla noin 100 km päähän Camp Duckadangiin, jossa Astrofest pidettiin. Tähtileiri oli monellakin tapaa erilainen verrattuna suomalaisiin tapahtumiin. Leiri kesti kokonaisen viikon ja se keskittyi melkein täydellisesti havainnointiin ja kuvaukseen. Esitelmiä ja yleisötapahtumia oli vain muutama leirin päättävänä viikonloppuna. Olosuhteet havainnointiin olivatkin aivan erinomaiset. Sisätilojen ikkunat peitettiin mustalla muovilla ja jopa loisteputket vaihdettiin punaisiksi värjättyihin kappaleisiin. Ulkona oli ehdottomasti kielletty käyttää mitään muuta kuin himmeää punavaloa.

Klikkaa kuvaa!
Yleisnäkymä tapahtumasta. Kuva Antti Kuosmanen

Tietyllä tapaa australialaisten harrastajien tavat ovat lähempänä omaa sydäntä kuin yhdistysten toiminta täällä Suomessa. Keskitytään “itse asiaan”, eli taivaan katsomiseen ja jätetään tiukat aikataulut ohjelmanumeroineen jonnekin muualle. Toisaalta olosuhteet Australiassa ovat aivan eri luokkaa kuin kylmässä ja pilvisessä Suomessa (tai aurinkoisessa, nimittäin kesän yössä). Australiassa investoinnit kovan luokan havaintolaitteistoon onkin perustellumpaa, koska keli on niin luotettava. Nyt kulunut syksy ja talvi olivat olleet erittäin kuivat ja pilvistä ei koko leirin aikana ollut huolta.

Klikkaa kuvaa!
Astrofestin ryhmäkuva. Kuvan otti Dennis Simmons.

Australia mielletään kuumaksi maaksi, mutta yön kylmyys yllätti minutkin, vaikka olin aikaisemmin maassa asunutkin. Ensimmäisenä yönä lämpötila meni jopa pakkasen puolelle. Kyläkaupassa riitti ihmettelemistä seuraavana päivänä, kun kylmästä Euroopasta tulleet vieraat hakivat lisävaatteita. Päivisin vallitsi shortsikelit: aurinko paistoi ja lämpötila oli melkein hellelukemissa.

Yötaivas

Ensimmäiset reaktiot eteläisestä tähtitaivaasta näissä olosuhteissa olivat lähinnä tyrmistyttävät. Elokuussa eli eteläisen pallonpuoliskon lopputalvessa Linnunrata on pään päällä heti illan pimetessä. Kirkkaat osat Jousimiehestä ja Skorpionista alkoivat erottua jo hämärän aikaan, ja astronomisen pimeyden laskettua taivas näytti keskeltä halki revenneeltä. Pienen totuttelun jälkeen ei ollut mitään vaikeuksia kävellä ulkona Linnunradan valaisemana.

Lentoyhtiöiden painorajoitusten takia minulla oli mukana 13-sentin peiliputki ja Mikolla pieni linssiputki. Kuvauskalustona oli kummallakin uusi Canonin 300D-digijärjestelmäkamera. Perillä leirillä selvisi, että putket olisi melkein voinut jättää kotiin. Ihmetykseksemme yksi leirin järjestäjistä Tony Surma-Hawes järjesti käyttöömme pienen tähtitornin jossa oli 35-sentin Celestron-kaukoputki. Emme olleet uskoa onneamme, kun saimme käyttää kyseistä laitteistoa vapaasti melkein koko viikon ajan!

Klikkaa kuvaa!
Mikko Olkkonen ja Antti Kuosmanen tähtitornilla.

Varsinaiset matkakohteet olivat eteläisen taivaan syvän taivaan kohteet. Linnunrataa katsomalla ymmärsi, kuinka ison osan siitä me Suomessa menetämme. Kirkas keskusta Jousimiehessä jää Suomen valoisan kesän varjoon, ja kaikki siitä etelään sijaitsevat kirkkaat emissiosumut, tähtipilvet ja niitä peittävät pölykiekurat jäävät meidän leveyspiireillämme näkemättä. Etelässä Linnunrata muodostaa yhden Australian aboriginaalien tähtikuvioista, Emu-linnun, jonka pää on Etelän Ristin vieressä sijaitseva Hiilisäkkisumu. Toisin kuin meidän tähtikuviomme, Emu-lintu on “pimeä” eli Linnunradan valottomien pölyjuovien muodostama.

Klikkaa kuvaa!
Eta Carinae -emissiosumu Kölin tähdistössä. F300 mm, 14 min. Kuva Antti Kuosmanen.

Syvällä etelässä on myös Eta Carinae, Kölin tähdistön suuri sumu. Tämä kirkas emissiosumu vetää vertoja meidän hyvin tuntemalle Orionin sumulle. Kuvissa Eta Carinae on selvästi punainen ja sitä halkoo pimeiden sumujen muodostamat juovat. Eteläisen taivaannavan lähettyviltä löytyy kaksi kohdetta, joita vastaavia meillä ei pohjoisessa ole. Ne ovat Suuri ja Pieni Magellanin pilvi, jotka ovat fyysiseltä kooltaan pieniä epämuodostuneita galakseja, jotka ovat oman Linnunratamme seuralaisgalakseja. Taivaalla ne ovat paljain silmin näkyvinä monen asteen kokoisina sumuina näyttävämpiä kuin esimerkiksi Andromedan galaksi.

Klikkaa kuvaa!
Pieni Magellanin sumu on pieni Linnunradan kiertolaisgalaksi. Vieressä myös kuuluisa pallomainen tähtijoukko 47 Tucanae. Kuva Antti Kuosmanen.

Magellanin pilvien lähettyviltä ja sisältä löytyy kiinnostavia kaukoputkikohteita. Pienen pilven vieressä on 47 Tucanae, joka yhdessä Omega Centaurin kanssa ovat upeimpia pallomaisia tähtijoukkoja. Suuri Magellanin pilvi sisältää Tarantella-sumun, joka jäi ainakin minulle matkan suosikiksi. Pienellä putkella erottuu sumun kirkkaimmat osat, mutta nähtyäni tämän sumun yhä suurenevilla putkilla (63-sentin hirviöön asti) se on jäänyt minulla selvästi mieleen.

Matka Australiassa jatkui vielä Suurelle Valliriutalle, mutta jo Astrofestin tähtileiri teki siitä todella onnistuneen. Leirin järjestäjät toivottivat kaikki vieraat Suomesta tervetulleiksi myös tulevaisuudessa.

Antti Kuosmanen

---

ESITELMÄLYHENNELMÄT

Esitelmien lyhennelmät ovat myös luettavissa yhdistyksemme sivuilta osoitteesta:www.ursa.fi/yhd/komeetta/esitelmalyh.htm

Sivuilla on myös linkkejä luentoa sivuaviin asioihin. 

Kirkkonummen Sanomat on kiitettävästi käyttänyt palstatilaa lyhennelmien julkaisemiseen.

Marsin tutkimus

Kirkkonummen Komeetta järjesti esitelmätilaisuuden, jossa tekniikan tohtori Tero Siili Ilmatieteen laitokselta kertoi Marsin tutkimuksesta. Esitelmää kuunteli noin 30 henkeä. Esitelmän kustansi Kirkkonummen Kansalaisopisto.

Naapuriplaneettamme Mars muistuttaa eniten Maata. Sillä on ohut ilmakehä ja lämpötila on yleensä reilusti pakkasen puolella. Vuoden alusta lähtien useat avaruusluotaimet ovat tutkineet Marsin pintaa ja ne ovat tuottaneet runsaasti uusia tutkimustuloksia.

Klikkaa kuvaa!
Planeetta Mars. Kuva Hubble.

Tutkija Tero Siili on ollut vuodesta 1988 toimessa Ilmatieteen laitoksen avaruustutkimusryhmässä. Hänen tutkimuksiensa painopiste on Marsin kaasukehän virtaus- ja sääilmiöt, etenkin niiden numeerinen mallintaminen.

Ilmatieteen laitoksessa on Suomen suurin avaruustutkimusryhmä. Siinä on noin 50 henkilöä, joista lähes 20 tohtoriksi väitellyttä.

Mitä tiedämme Marsista?

Mistä tietomme Marsista ovat peräisin? Ensinnäkin olemme tehneet vuosisatojen ajan havaintoja Maasta käsin. Ja toiseksi olemme havainneet Marsia avaruusluotaimista. Ensimmäisenä Marsia havaitsi Mariner 4 jo vuonna 1965.

Klikkaa kuvaa!
Tutkija Tero Siilen esitelmää Kirkkonummella kuunteli 30 henkeä. Kuva Seppo Linnaluoto.

Voimme vertailla Marsia ja Maata keskenään. Maassa käytettyjä malleja voidaan sovittaa Marsin oloihin.

Mars on neljäs planeetta Auringosta lukien. Sitä sanotaan värinsä perusteella punaiseksi planeetaksi. Jo Maasta on havaittu pinnan tummuuden paikallisia ja ajallisia vaihteluita. Napajäätiköt supistuvat ja laajenevat vuodenaikojen mukaan. Marsin kaasukehään nousee pölymyrskyjä.

Marsin pinta-ala on likimain sama kuin Maan mannerten pinta-ala. Planeetan pyörähdysaika on vain vajaa tunti pitempi kuin Maan. Ja pyörähdysakselin kaltevuus on miltei sama kuin Maan. Nämä ovat suurimmat samankaltaisuudet Maan kanssa.

Kiertoaika on vajaat kaksi Maan vuotta, koska se on Maata kauempana. Mars on pienempi kuin Maa. Sen halkaisija on vain vähän yli puolet Maasta. Marsin massa on vajaa 11 % Maasta.

Marsissa on varsin suuret korkeusvaihtelut. Marsissa on aurinkokuntamme korkein (tuli)vuori, Olympus Mons. Se on noin 27 km korkea. Mutta se on varsin loiva, sen läpimitta on 600 km. Mutta sen juuren jyrkänne on 6 km korkea.

Valles Marineris on valtava kanjoni. Se on 3000 km pitkä (ulottuisi Pohjois-Amerikan poikki) ja jopa 6 km syvä.

Marsin pohjoisnavan ympärillä on äärimmäisen tasaista alankoa, vastaavaa on vain Maan valtamerten pohjissa.

Jo Mariner 9 havaitsi vuonna 1971 Marsin pinnalla merkkejä veden uurtamista uomista. Mars Global Surveyor on havainnut pienempiä ja kenties tuoreempia veden aiheuttamia piirteitä.

Marsissa on napajäätiköt kummallakin navalla. Itse asiassa ne ovat kahdenlaisia jäätiköitä. On pysyviä jäätiköitä, jotka ovat pohjoisessa vesijäätä, etelässä hiilidioksidijäätä tai molempien yhdistelmiä.

Klikkaa kuvaa!
Tero Siilen esitelmää kuuntelemassa Kirkkonummella

Vuodenaikaisjäätiköt koostuvat hiilidioksidijäästä. Etelässä ne ulottuvat laajimmillaan jopa 40 leveysasteelle, pohjoisessa 60 leveysasteelle.

Marsin pinta-aineksessa saattaa olla jopa 60 % vesijäätä eli routaa. Marsissahan on (lähes) koko ajan kova pakkanen. Voisi ajatella, että vettä voisi hyödyntää, kun joskus sinne mennään.

Miltä Marsin pinnalla näyttää?

Marsin pinta on karua ja kivikkoista, punaista autiomaata. Pinta on pölykerroksen ja ajoittain härmän peitossa. Eri avaruusluotaimet ovat onnistuneesti laskeutuneet viiteen paikkaan pohjoiselle pallonpuoliskolle ja päiväntasaajan läheisyyteen.

Marsin kaasukehä koostuu pääosin (95 %) hiilidioksidista. Lisäksi siinä on noin 3 % typpeä. Siinä on myös mm. jalokaasuja.

Marsin keskimääräinen pintapaine on noin 8 millibaaria (Maassa yli 1000 millibaaria). Mutta hiilidioksidin härmistyminen ja sublimoituminen aiheuttaa suuren vuodenaikaisvaihtelun. Marsissa on myös suuret korkeusvaihtelut. Pintapaine vaihtelee noin 0,1:stä noin 13 millibaariin.

Marsissa lämpötila vaihtelee myös suuresti. Navoilla talvella alimmat lämpötilat ovat noin -125 astetta. Alemmilla leveysasteilla kesällä voi olla +20 astetta.

Vuorokausivaihtelut ovat tyypillisesti 50-60 astetta. Vaihtelut voivat olla jopa 80-90 astetta.

Mars Pathfinderin laskeutumispaikalla eräänä vuorokautena lämpötila laskeutui yöllä -75 asteeseen, päivällä lämpötila kohosi -15 asteeseen.

Luotaimet nyt ja lähivuosina

Kaksi Marsiin aikaisemmin lähetettyä tekokuuta toimii edelleen, nimittäin Mars Global Surveyor ja Mars Odyssey. Viime joulukuussa Marsiin saapui Mars Express. Marsin pinnalle laskeutui viime tammikuussa kaksi kulkijaa: Spirit ja Opportunity.

Mars Expressin logo.

Mars Express kiertää planeettaa 250-11600 km etäisyydellä. Se kuvaa koko Marsin 10 metrin erotuskyvyllä ja osan tarkemmin.

Nasan kaksi pintakulkijaa: Spirit ja Opportunity ovat planeetan vastakkaisilla puolilla. Ne tutkivat mm. mineraalien, kivien ja marsperän jakaumaa.

Spirit-kulkijan panoraamakuva Marsin pinnasta. Kuva Nasa.

Vuoden 2005 elokuussa lähetetään Mars Reconnaissance Orbiter. Siihen tulee kolme kameraa, mm. kamera, joka kuvaa Marsia yhden metrin erotustarkuudella. Siihen tulee myös spekrometri, radiometri ja tutka.

Vuoden 2010 jälkeen suunnitelmissa on mm. näytteenpalautus Marsista. Marsiin on tarkoitus rakentaa pinta-asemaverkko ja valmistella miehitettyä lentoa.

Suomi ja Mars-luotaimet

Suomi ja Ilmatieteen laitos oli mukana kehittämässä Neuvostoliiton vuonna 1988 lähettämiä Fobos-luotaimia.

Venäjän Mars-96 -luotaimen teossa Ilmatieteen laitos oli myös mukana suunnittelemassa siihen sääasemia ja pintaan tunkeutujia. Valitettavasti Mars-96 ei päässyt edes Maata kiertämään, vaan se syöksyi Tyyneen valtamereen. Marsiin lähetettäviä luotaimia on vaivannut tavaton epäonni.

Nasan Mars Polar Lander -luotaimeen suomalaiset suunnittelivat säähavaintolaitteita.

Marsia parhaillaan kiertävään Mars Expressiin ja sen epäonnistuneeseen Beagle 2 -laskeutujaan suomalaiset suunnittelivat säähavaintolaitteita.

Miehitetty lento

Marsiin suunnitellaan miehitettyä lentoa noin vuonna 2030. Mars-alus kootaan Maata kiertävällä radalla. Avaruuteen kuljetetaan 500-1000 tonnia osia ja tarvikkeita. Suunnitelman on oltava valmis vuonna 2020, jolloin ensimmäisen miehitetyn lennon rakentamisvaihe alkaa.

Mars-lennolla olisi Mir-avaruusaseman kokoluokka rittävä. Esimerkiksi kuusi henkeä lentäisi Marsiin.

Lähtö olisi esimerkiksi tammikuussa 2030. Lento kestäisi yhteensä kaksi vuotta 310 päivää. Perillä oltaisiin vuosi 128 päivää.

Seppo Linnaluoto

Mars-linkkejä, koonnut Antti Kuosmanen:

Esitelmä mikrokvasaareista

Kirkkonummen Komeetta järjesti Kirkkonummella esitelmätilaisuuden, jossa fil. tri Diana Hannikainen kertoi mikrokvasaareista. Diana Hannikainen toimii akatemiatutkijana Helsingin yliopiston Tähtitieteen laitoksella. Esitelmä järjestettiin yhdessä Helsingin yliopiston Vapaan sivistystyön toimikunnan kanssa. Esitelmällä oli 47 kuulijaa.

Fil. tri Diana Hannikainen

Kvasaarit havaittiin ensimmäistä kertaa 1960-luvulla. Kesti muutamia vuosia ennenkuin ymmärrettiin, että kvasaarit ovat jättiläismäisiä systeemejä hyvin kaukana meistä: ne koostuvat galaksin keskellä olevasta supermassiivisesta (miljoonien tai miljardien Auringon massan kokoinen) mustasta aukosta. Mutta se mikä ensin kiinnitti huomiota kvasaareihin oli se, että niistä lähtee radiosuihkuja melkein valonnopeudella. Sitten 1990-luvun alussa havaittiin radioteleskoopeilla ensimmäistä kertaa ns. "superluminaalinen" (eli näennäisesti valonnopeutta suurempi) efekti meidän omassa Linnunradassamme. Kun jatko-havaintoja tehtiin, todettiin että tämä superluminaalinen efekti olikin radiosuihku, joka lähti röntgen-kaksoistähdestä (systeemi jossa tavallinen tähti ja musta aukko kiertävät toisiaan). Tässä tapauksessa musta aukko on vain muutaman Auringon massan kokoinen. Nämä piirteet - siis musta aukko (supermassiivinen tai tavallinen), josta lähtee radiosuihku melkein valonnopeudella - yhdistävät kvasaarit ja nämä uudet systeemit: siksi annettiin niille nimi "mikrokvasaari", koska kooltaan ne ovat paljon pienempiä kuin niiden toisissa galakseissa olevat serkut.

Klikkaa kuvaa!
Fil. tri Diana Hannikainen piti esitelmän Kirkkonummella. Kuva Eija Nyman.

Esitelmässä kerrottiin mikrokvasaareitten historiasta, miten ja miksi niitä havaittiin, kuinka monta niitä on meidän Linnunradassamme ja onko niitä havaittu muissa galakseissa. Sen lisäksi kerrottiin lisää radiosuihkuista ja relativistista efekteista, jotka antavat vaikutelman, että radiosuihkut liikkuvat nopeammin kuin valo.

Sähkömagneettinen säteily

Esitelmöitsijä aloitti kertomalla sähkömagneettisen säteilyn aallonpituusalueista. Tunnemme monenlaista säteilyä. Näkyvän valon lisäksi on mm. röntgensäteitä, infrapunasäteilyä ja radio- ja televisiolähetyksissä käytettävää radiosäteilyä. Ne ovat kaikki samantyyppistä fotoneista koostuvaa säteilyä, mutta niiden aallonpituudet ovat erilaiset. Kaikkien näiden säteilylajien yhteinen nimitys on sähkömagneettinen säteily.

Klikkaa kuvaa!
Fil. tri Diana Hannikainen työskentelee Helsingin yliopiston Tähtitieteen laitoksella.

Näkyvä valo muodostaa vain hyvin pienen osan koko sähkömagneettisesta säteilystä. Näkyvää valoa pitempiaaltoista säteilyä on infrapunasäteily (eli lämpösäteily), mikroaaltosäteily ja kaikkein pitkäaaltoisinta on radiosäteily. Näkyvää valoa lyhytaltoisempaan päin on ultraviolettisäteily, röntgensäteily ja gammasäteily. Esimerkiksi Krapusumu (joka on supernovan jäännöspilvi) säteilee kaikilla aallonpituusalueilla radioaalloilta röntgensäteisiin asti.

Säteilyn aallonpituudesta riippuu, kuinka hyvin se pääsee ilmakehän läpi. Monilla aallonpituuksilla ilmakehä on täysin läpinäkymätön. Näkyvä valo pääsee hyvin ilmakehän läpi. Kuitenkin ilmakehä haittaa havaintoja monin tavoin. Niinpä kaukoputket pyritään sijoittamaan korkeille vuorille, missä osa ilmakehästä jää kaukoputken alapuolelle. Myös radiosäteily pääsee ilmakehän läpi. Muita aallonpituusalueita joudutaan havaisemaan ilmakehän ulkopuolelta, tekokuista.

Mustien aukkojen historiaa

Yli 200 vuotta sitten englantilainen geologi John Michell esitti ajatuksen, että teoreettisesti olisi mahdollista olla kohde, jolla olisi niin suuri painovoima, että valokaan ei pääse pakenemaan siitä. Ranskalainen matemaatikko ja filosofi Simon Laplace popularisoi 1796 Michellin ideaa.

Vuonna 1915 Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian pohjalta Karl Schwarzschild kehitti mustien aukkojen teoriaa. Traagisen kuolemansa takia hän ei saanut työtään loppuun, mutta hän esitti mm. ns. Schwarzschildin säteen eli tapahtumahorisontin, jonka takaa mikään ei pääse pois.

Klikkaa kuvaa!
Albert Einstein (1879-1955).

Robert Oppenheimer kumppaneineen osoitti vuonna 1939, että mustia aukkoja todella voisi olla olemassa.

John Archibald Wheeler otti vuonna 1967 käyttöön termin musta aukko. Tähtitieteilijät ottivat termin käyttöön hyvin nopeasti. Aikaisemmin oli käytetty termiä luhistuneet tähdet tai jäätyneet tähdet.

Klikkaa kuvaa!
Esitelmää kuulemassa oli 47 henkeä. Kuva Seppo Linnaluoto.

Kahdenlaisia mustia aukkoja

Koska musta aukko ei normaalisti säteile, sitä on tietenkin hyvin vaikea havaita. Sillä voi olla vain kolme ominaisuutta, painovoima, pyörimiseen liittyvä impulssimomentti sekä sähkövaraus.

Mustia aukkoja tunnetaan nykyään kahta lajia. Ensinnäkin suunnilleen tähden massainen musta aukko sekä supermassiivinen musta aukko.

Tähtien massaisten mustien aukkojen synty tunnetaan hyvin. Niitä syntyy supernovaräjähdyksissä. Niiden massat ovat kolmesta n. 14:ään Auringon massaa. Niitä voidaan havaita kaksoistähtisysteemeissä, jotka säteilevät röntgensäteitä. Nämä mustat aukot ovat meidän omassa Linnunradassamme. Tähden massaisten mustien aukkojen tapahtumahorisontin halkaisijat ovat muutamia kilometrejä.

Toinen mustien aukkojen laji ovat supermassiviset mustat aukot. Niiden massat ovat miljoonasta miljardiin Auringon massaan. Niitä on galaksien ytimessä. Kukaan ei todella tiedä miten supermassiiviset mustat aukot ovat syntyneet.

Klikkaa kuvaa!
Fil. tri Diana Hannikainen esitelmöi Kirkkonummella. Kuva Seppo Linnaluoto.

Kvasaarit ovat mustia aukkoja

Vuonna 1963 Maarten Schmidt havaitsi "radiotähteä", joka näkyi myös näkyvässä valossa. Hän havaitsi, että tämän kohteen 3C273 spektriviivoilla oli peräti 16 %:n punasiirtymä. Tämä merkitsi, että kohde oli tavattoman kaukana ja säteili biljoonia kertoja enemmän kuin Aurinko. Hän alkoi nimittää kohdetta kvasistellaariseksi kohteeksi eli kvasaariksi.

Kohteen valo vaihteli päivien tai viikkojen kuluessa, mikä merkitsi että se ei voi olla juuri meidän aurinkokuntaamme suurempi. Mikä voisi tuottaa tuollaisen tavattoman suuren energiamäärän pienessä tilassa? Päädyttiin siihen, että kyseessä voisi olla vain supermassivinen musta aukko.

Sittemmin on löydetty satoja kvasaareja. On päädytty siihen, että kvasaarit ovat aktiivisia galaksin ytimiä. Ne ovat mustia aukkoja, joiden massa on ehkä kymmenestä miljoonasta miljardiin Auringon massaa. Usein kvasaarista lähtee radiosuihku.

On myös mikrokvasaareja

Vuonna 1992 esitettiin, että on olemassa myös mikrokvasaareja. Ne ovat kaksoistähtiä, joissa toinen komponentti on luhistunut mustaksi aukoksi. Normaalista tähdestä virtaa ainetta mustan aukon ympärille muodostaen kertymäkiekon. Kertymäkiekko säteilee röntgenaallonpituuksilla. Kertymäkiekosta siirtyy vähitellen ainetta myös mustan aukon sisälle.

Klikkaa kuvaa!
Mikrokvasaarin malli, taiteilijan näkemys.

Mikrokvasaarit muistuttavat hämmästyttävästi kvasaareja, vaikka kyse on aivan eri suuruusluokan ilmiöistä. Mikrokvasaarit ovat vain muutaman Auringon massan suuruisia, kvasaarien massa on taas miljoonia tai miljardeja Auringon massoja. Mikrokvasaarit ovat meidän oman Linnunratamme kohteita vain kymmenientuhansien valovuosien päässä, kvasaarit ovat galaksien ytimiä, jotka ovat miljardien valovuosien päässä.

Klikkaa kuvaa!
Kvasaarin ja mikrokvasaarin vertailua. Piirros Nature-lehti.

Seuraavan esitelmän pitää professori Hannu Koskinen tiistaina 26.10. klo 18.30 Kirkkonummen koulukeskuksen auditoriossa Auringon myrskyistä.

Seppo Linnaluoto

---

Tähtitaivas loppusyksystä 2004

Kesäajasta päästään lopultakin 31.10., jolloin siirrytään normaaliaikaan.

Kuu

Täysikuu on 28.10. (kuunpimennys) ja 26.11. Syysiltaisin Kuu näkyy huonosti, sensijaan syysaamuisin Kuu näkyy mainiosti.

Kuu on lähellä Venusta, Jupiteria ja Spicaa 9.-10.11.

Kuu on lähellä Marsia ja Spicaa 11.11.

Kuu on lähellä Saturnusta 3./4.11. ja 30.11./1.12.

Kuunpimennys 28.10.

Täydellinen kuunpimennys näkyy mainiosti 28.10. torstaina aamuyöllä. Pimennystä voi mainiosti katsella paljain silmin tai kiikarilla. Kuu alkaa mennä täysvarjoon klo 4.14. Kuu on kokonaan täysvarjossa klo 5.23-6.45. Pimennys on syvimmillään klo 6.04. Tällöin Kuu on 18 asteen korkeudella länsitaivaalla. Kuu näkyy tällöinkin heikosti Maan ilmakehästä taittuvan valon ansiosta. Osittainen vaihe päättyy klo 7.54. Tarkempia tietoja on Ursan Tähdet 2004 -vuosikirjassa sivulla 67 ja Tähdet ja avaruus -lehdessä 6/2004 sivulla 65.

Planeetat

Venus näkyy mainiosti aamutaivaalla. Venus ja Jupiter kohtaavat marraskuun alussa (ks. alempana). Marraskuuhun alkuun asti Venus nousee 4 tuntia ennen Aurinkoa. - Venus on planeetoista kirkkain.

Mars tulee näkyviin marraskuussa aamutaivaalle. Se on tällöin vain hieman Pohjantähteä kirkkaampi. Se siirtyy Neitsyen tähdistöstä Vaakaan marraskuun loppupuolella. Joulukuun 5. päivä kirkas Venus ohittaa Marsin.

Jupiter ilmestyy aamutaivaalle lokakuun loppupuolella. Marraskuun alussa Jupiter nousee idästä klo 6. Jupiter on Neitsyen tähdistössä. Lokakuussa Jupiter siirtyy taivaanpallon eteläiselle puoliskolle, jossa se on useita vuosia. Jupiter näkyy lähivuosina yhä huonommin. - Kaukoputkella näkyy Jupiterin neljä kuuta ja tummia pilvivyöhykkeitä. Jupiter on yleensä toiseksi kirkkain planeetoista Venuksen jälkeen.

Saturnus näkyy mainiosti. Se nousee koillisesta yhä aikaisemmin. Se nousee lokakuun puolivälissä klo 23 ja marraskuun puolivälissä klo 20. Saturnus on Kaksosten tähdistössä. Saturnus on yhtä kirkas kuin pohjoisen taivaan kirkkaimmat tähdet. - Kaukoputkella näkyy Saturnuksen renkaat ja kirkkaimpia kuita.

Uranus ja Neptunus näkyvät kaukoputkella, mikäli tietää niiden tarkan paikan. Tarkempia tietoja löytyy Ursan Tähdet-vuosikirjasta.

Venuksen ja Jupiterin kohtaaminen

Marraskuun 5. päivän aamuna Venus ja Jupiter kohtaavat aamutaivaalla, niiden välinen etäisyys on vain puoli astetta eli Kuun läpimitan verran. Tapahtuma on varsin loistava. Kun 1970-luvulla tapahtui vastaavaa iltataivaalla, niin tähtitieteen edesmennyt professori Jaakko Tuominen kertoi, että Porvoon tiellä oli ruuhkia, kun autoilijat pysähtyivät katsomaan tapahtumaa. Venuksen kirkkaus on -4 ja Jupiterin -1,7. Kirkkaimman tähden, Siriuksen, magnitudi on -1,4. Planeetat ovat ajalla 31.10.-10.11. alle 5 asteen etäisyydellä toisistaan. Tapahtuma näkyy klo kuuden tietämissä. Tarkempia tietoja on Ursan Tähdet 2004 -vuosikirjassa sivulla 73 ja Tähdet ja avaruus -lehdessä 6/2004 sivulla 65.

Meteorit

Satunnaisia eli sporadisia meteoreja näkyy parhaimmillaan noin 10 tunnissa silloin kun taivas on pimeä. Niitä näkyy parhaiten aamuyöstä.

Leonidien meteoriparvi on aktiivisena 14.-21.11. Maksimi on 17.11. aamulla. Tähdenlentoja tullee kymmenkunta tunnissa.

Tähdet

Syksyn tähdistä kerrottiin edellisessä Komeetan pyrstössä.

Mistä saa tietoa?

Kuluvan ja seuraavan kuun tähtitaivaasta kerrotaan osoitteessa: http://www.ursa.fi/taivaalla/

Suomeksi kerrotaan taivaasta myös osoitteessa: http://www.astronetti.com/taivas/index.htm

Myös Yleisradion Teksti-TV:ssä sivulla 596 on tietoja tähtitaivaasta. Sivulla 599 tähtiyhdistykset ilmoittavat toiminnastaan, myös Kirkkonummen Komeetta.

Ja Ursan vuosikirja Tähdet on alan perusteos. Sitä saa ostaa vaikka Kirkkonummen Komeetalta. Eikä maksa jäseniltä kuin 10 euroa ja muilta 12 euroa. Tähdet 2004 maksaa nyt vain 4 euroa.

Seppo Linnaluoto 

Käyttäjiä oli lokakuun puolessa välissä yli 5,2 miljoonaa.

Suomalaisia heistä oli liki 49.000. Suomalaisten laskelmia paketteja on yli 20 miljoonaa. Sillä tuloksella olemme 12. sijalla.

Kotikoneemme on laskenut 4550 pakettia. Se takaa sijoituksemme tuhannen aktiivisimman suomalaisen listalle.

Heikki Marttila

MESSIER-HAVAINTOJA, OSA 7

Aloitin Messier kohteiden havainnoinnin 15.2.02 ja heinäkuun 2004 loppuun mennessä nähnyt 90 Messier kohdetta eli 20 kohdetta oli vielä näkemättä. Osallistuin Australian Queenslandissa pidettävään Astrofest 2004-tapahtumaan 9.-15.8.2004 ja tähtikartta-ohjelmiston mukaan puuttuvista 20 kohteesta 18 olisi helposti nähtävissä Australiasta käsin. Jäljellejäävät 2 kohdetta eli M79 ja M93 näkyisivät myös Australiassa, mutta ne olisi katsottava aamuyöllä ja silloinkin ne olisivat suhteellisen matalalla itäisellä taivaalla.

Havaitsin 10.8. ja 11.8. kaikki alla mainitut 18 Messier-kohdetta 4-tuumaisella linssi-putkellani. Joitakin kohteita katsoin ja kuvasin lisäksi käytössämme olleella 14-tuumaisella putkella.

Klikkaa kuvaa!
M6 kuvattuna 14" Celestron-putken läpi. Valotus 2x5s.

Klikkaa kuvaa!
M7 kuvattuna 14" Celestron-putken läpi. Valotus 2x10s.  

 Matkalla havaitut kohteet

Klikkaa kuvaa!
M22 kuvattuna 14" Celestron-putken läpi. Valotus 3x10s.

12.8.04 heräsin yöllä ilman herätyskelloa kreivin aikaan n. 4:45. Menin ulos ja katsoin omalla 4-tuumaisella putkellani kohteen M93. M93 oli melko alhaalla itäisellä taivaalla ja siinä näkyi pelkkä utu ja muutama erillinen tähti. Tämän jälkeen katsoin jonkin verran ylempänä taivaalla olevan kohteen M79, joka myöskin näyttäytyi melko vaatimattomana pyöreänä ututäplänä ilman sen kummempia yksityiskohtia. Tämä oli sadaskymmenes eli viimeinen Messier-kohde. En jäänyt ulos juhlimaan Messier-maratonin päättymistä, vaan menin saman tien takaisin jatkamaan uniani.

Klikkaa kuvaa!
Sauvakierregalaksi M83 kuvattuna 300mm kameraoptiikalla. Valotus 3x n.100s

Etelän Messier-kohteet nähtyäni omat Messier-suosikkini ovat kuitenkin kotimaastakin aivan hyvin näkyvät M13, M42 ja M51. Nyt kun Messier-projektini on saatu päätökseen, aion jatkossa panostaa enemmän tähtivalokuvaukseen. 

Mikko Olkkonen

KOMAKALLION TORNI NOUSEE

Torni on saanut jo muotonsa, seinät ovat pystyssä ja katto on päällä. Tornin kimpussa on ahertanut talkooporukan aktiivinen osa, Erkki, Janne, Mikko, Risto, Antti ja moni muu. Ja lisäksi myös muita satunnaisemmin työhön ja makkaran paistoon osallistuneita.

Tornin seinät ovat vaneria ja liikkuva katto on katettu pellillä.

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin seuraavassa on useamman tuhannen sanan tarina.

Klikkaa kuvaa!
Kaukoputken jalusta valettu. Kuvassa vasemmalta Antti Kuosmanen, Ville Marttila, Erkki Karumaa ja Kaj Wikstedt.

Klikkaa kuvaa!
Janne Turtiainen ruuvaa lattialevyjä elokuussa, Kaj Wikstedt katsoo.

Klikkaa kuvaa!
Elokuun loppupuolella alkoi seinien pystys.

Klikkaa kuvaa!
Syyskuussa Erkki Karumaa rakentaa katon päätyä.

Klikkaa kuvaa!
Liikkuva katonosa nousemassa rullille lokakuussa.