Raportti auringonpimennyksestä Itävallassa.

 

Taustaa Auringonpimennys on ehkä yksi luonnon mahtavimpia ilmiöitä. Mikä hämmästyttävä 'sattuma' onkaan että kuu ja aurinko näyttävät olevan maasta katsoen yhtä suuria, jolloin täydellisen auringopimennyksen sattuessa maaginen pimeys laskeutuu ja auringon korona ja sen tuliset kielekkeet, protuberanssit, tulevat lyhyeksi aikaa näkyviin. Tavallisesti täydellinen auringonpimennys on niin harvinainen tapaus tietyllä paikalla, niin että (varsinkin ennen matkailun yleistymistä) ihminen yleensä näkee vain yhden täydellisen auringonpimennyksen elämänsä aikana.

Päätös Siemen sille että lähtisin Itävaltaa katsomaan auringonpimennystä kylvettiin ehkä jo Joensuussa 1990. Tällöin pilvet estivät taydellisen vaiheen näkemisen, mutta silloinenkin tunnelma oli niin vahva että mieleen ehkä jäi kytemään ajatus uudesta yrityksestä. Uusi tilaisuus tarjoutui vuosituhannen viimeisestä täydellisestä pimennyksestä joka myös suomalaiselle tähtiharrastajalle osui harvinaisen lähelle, Keski-Eurooppaan. Noin 100 kilometrin levyinen pimennysvyöhyke kulki alkaen Englannista, Ranskan, Saksan, Itävallan, Unkarin, Romanian Bulgariaan, Turkin, Irakin, Iranin, Pakistanin kautta Intiaan. Katseltuani karttaa ja matkaesitteitä päädyin Itävallan Sölliin, kauniiseen pieneen alppikylään. Söll ei tosin ollut aivan täydellisyysvyöhykkeellä, mutta Salzburgiin oli lyhyt matka.

Matkalla Lauantaina elokuun 7 päivä Finnairin kone nousi lennättäen meidät Tukholman kautta Müncheniin. Matkasta sen verran että vieressäni sattui istumaan eräs entinen Libanonin rauhanturvaaja joka kertoili että heillä siellä viime talvena heidät oli yllättänyt outo valoilmiö. Joku oli kuulemma heittänyt maihinkin koska oli luullut olleensa valtavan rakettihyökkäuksen kohteena. Kuten arvata saattaa kyseessä oli viime talven Leonidien meteorimyrsky. Toisilla onnestaa...

Odotusta Söllissä Söll oli juuri sellainen paikka kuin odotinkin kauniine vuoristomaisemineen ja odotettu keskiviikko lähestyi. Matkakohteemme Aurinkomatkojen opas Johanna oli jopa vaihtanut Salzburgin retkemme päivää jotta meillä olisi mahdollisuus nähdä auringonpimennys. Epävarmuutta aiheutti se että pääsemmekö ylipäätään Salzburgiin asti (jopa oppaamme kertoi viettäneensä vähäunisen yön tämän johdosta). Elokuu on Keski-Euroopassa vilkkain lomakuukausi ja olimme kuulleet huhuja miljoonien ihmisten liikehdinnästä pimennyksen takia. Kaikenmaailman mystikkoja ja hippejä oli matkalla juhlistamaan vuosituhannen viimeisintä auringonpimennystä. Säätila oli toinen huolenaihe. Vielä tiistai valkeni pilvisenä ja harmaana. Sääennustukset olivat luvanneet puolipilvistä ja vain 25%:n todennäköisyyttä pimennyksen näkymiseen Salzburgissa. Panin toivoni tähdenlentoon jonka näin tiistai-iltana. Ollessani iltakävelyllä kymmenen aikaan näin valtavan kirkkaan (paljon Venusta kirkaamman) tähdenlennon jonka jälkeensä jättämä savuvana näkyi useita sekunteja (Kyseessä oli todennäköisesti aikainen Perseidi). Luonnollisesti otin tämän enteenä ja toivoin kirkasta säätä.

Musta aurinko Keskiviikkoaamukin valkeni harmaana. Lähestyessämme Salzburgia aurinko hieman pilkisti pilvien lomasta, mutta vain muutama kilometri ennen päämääräämme juutuimme ruuhkaan. Lopulta pääsimme perille ja ryntäsin varusteineni Mirabellin puistoon. Kasasin varusteeni ja ensimmäisen kuvani sain klo 11.33, jolloin auringosta oli jo lovi poissa. Mutta aurinko sentään näkyi ja taivas oli koko ajan enemmän aukeamassa pilvistä. (Kiitos sinä pieni hiekanmurunen joka tulit tiistaina hehkuvana alas taivaalta). Puisto oli jo lähes täynnä ihmisiä ja pimennyksen edistyessä sinne tuli koko ajan ihmisiä. Kuten Joensuussakin 1990, myös täällä oli paljon japanilaisia harrastajia. Aivan vieressänikin oli eräs japanilaisseurue joka oli todella hyvin varustautunut. Eräs heistä kaivoi isosta laatikosta hyvin ammattimaisen näköisiä kapistuksia ja hyvin harjoitellun tuntuisesti valmistautui pimennykseen. Muut japanilaisseurueesta ikuistivat kameroillaan tätä valmistautumista. Itsekin ryhdyin toteuttamaan kuvaussuunnitelmaani (tuloksia vieressä), mutta välillä oli aikaa katsella ympärille. Suurimmalla osalla ihmisistä näytti olevan pimennystä varten suojukset. Olin kuullut että suojuksista oli lopulta aiheutunut jonkinlainen hysteria. Oppaammekin oli saanut hankittua kasaan vain viidet suojukset ja ne tuntuivat olevan loppu joka paikassa. Paikallisessa lehdessä oli jopa uutinen että erääseen optikkoliikkeeseen oli pitänyt kutsua virkavalta paikalle järjestystä pitämään. Vähitellen auringosta oli jäljellä enää kapea sirppi ja tunnelma puistossa alkoi kohota. Ilmassa oli suoraan sanottuna suuren urheilujuhlan tuntua. Näin kun viereisen talon katolla ruvettiin korkkaamaan samppanjapulloa. Pimeys tuli. Villiä huutoa ja hyppimistä (minä myös). Hermostuneesti otin suojuksen pois kameran edestä ja ryhdyin räpsimään kuvia. Pimeys ei ollut säkkipimeyttä. Näin hyvin kamerasta asteikot. Tunnelma oli mahtava; maljoja, halauksia ja kaiken huipuksi taivaalle ilmestyi iso ilotulitusrakettikin (myöhemmin kuulin että joku pariskunta oli halunnut itsensä vihittävän pimennyshetkellä, hyvä vai huono enne?). Paljaalla silmälläkin aurigosta erottui punertavia protuberansseja ja korona hehkui. En osaa sanoa oliko se auringonpilkkumaksimin lähestymisen johdosta laaja vai ei koska minulla ei ollut vertailukohtaa. Aivan liian pian täydellinen vaihe päättyi, timanttisormus ilmestyi. Ehdin huomata varjonauhat maassa. Auringonpimennysanimaatio (koko n. 77kt

Jälkihehkua Se oli elämys. Ehottomasti kannatti matkustaa. Ymmärrän jopa niitä jotka kiertävät pitkin maapalloa bongaamassa pimennyksiä. Myöhemmin luin eräästä jolle tämä oli ollut täydellinen pimennys nro 22. Ja joku näistä pimennyksistä oli kestänyt vain 0,8 sekuntia. Kun jäin vielä kuvaamaan pimennyksen loppua, hämmästyin sitä että Venus näkyi niin pitkään täydellisyyden jälkeenkin; ainakin 10 minuuttia. Seuraava pimennys onkin sitten Afrikassa 2001 ja seuraava 'sopiva' osuu Turkkiin vuonna 2006. On ollut puhetta että Kokkolan Capellasta lähtee sinne delegaatio. Luulen että jäin niin koukkuun että haluaisin olla mukana. Kuten pimennyksen nähnyt ranskalainenkin sanoi; 'Auringonpimennys on kuin elämä tai rakkaus, liian lyhyt'. Olen samaa mieltä.

Kaikki tämän sivun pimennyskuvat otettu 200mm telellä.

Paluu ilmoitussivulle