|
ilmakeha-l [ät] ursa.fi
viestiarkisto
Tämä ilmakeha-l [ät] ursa.fi-listan viestiarkisto. Huomaa,
että voit vastata viesteihin tältä sivulta ainoastaan, jos olet jo
liittynyt listalle.
» Listan/viestin loppuun
> From: Timo Nousiainen
> Sent: 15. syyskuuta 2005 12:24
> To: Jarmo Moilanen
> Subject: Re: [halo-l] Keinovalohalo?
>
> On Thu, 15 Sep 2005, Jarmo Moilanen wrote:
>
> > Väljätti ottaen olin siis oikeilla jäljillä... Eli halojen synty on
> > myös sirontailmiö, mutta jääkiteiden suuremman mittakaavan vuoksi
> > teoreettisesti halon syntyä voidaan tutkia ottamalla huomioon vain
> > heijastumiset ja taittumiset jääkiteessä ja unohtaa molekyylitason
> > sironta.
>
> Juuri näin.
>
> > Huti meni vain siinä, että heijastuminen ja taittuminen ei siis ole
> > eri asia kuin sironta vaan ne ovat sironnan ilmenemismuoto jos kappale
> > eli jääkide on selvästi suurempi kuin valon aallonpituus... Tätä en
> > ole oikein koskaan sisäistänyt, jospa se nyt meni perille...
>
> Jäi vielä sanomatta se että kun valon ja aineen
> vuorovaikutusta tarkastellaan, niin siihen liittyy kaksi
> prosessia: absorptio ja sironta. Näiden ero on siinä, että
> absorptiossa osa molekyyliin osuvasta säteilyenergiasta
> siirtyy molekyylin sisäiseksi energiaksi (liike-energia,
> rotaatio, värähtely, yms.) eli suomeksi sanottuna lämmöksi ja
> aikanaan emittoituu sitten lämpösäteilynä, jolloin
> aallonpituus riippuu aineen lämpötilasta.
> Sironta taas on prosessina välitön ja energiaa ei huku, eli
> sironneen säteilyn aallonpituus on sama kuin tulevan säteilyn.
>
> Tällä tiedolla kyllä ei taida olla paljonkaan merkitystä
> halojen kannalta.
>
> > Ei tahdo aina tulla ajateltua tarpeeksi syvälle ilmiöiden syntyä... Ei
> > sen puoleen, tuo molekyylitason sironta jätetään yleensä huomioimatta
> > halotutkimuksessa. Syy on se, että jos jääkide olisi tarpeeksi pieni
> > jotta sironnalla olisi merkittävää vaikutusta, ei tutkimuskohteita eli
> > haloja enää synny. Difraktiota on jonkin verran tutkittu halojen
> > yhteydessä, mutta senkin vaikutus haloihin ei ole kovin suuri, joskin
> > sitä esiintyy (pienistä kiteistä syntyvät halot suttaantuvat ja
> > levenevät, vrt. sateenkaarta ja sumukaarta).
>
> Eipä niitä yleensä tarvitse ajatella. Itse asiassa olen kyllä
> joskus miettinyt miten taivaan molekylaarisen sironnan saisi
> yksinkertaisesti halosimulaattoriin. Tällöin voisi paremmin
> arvioida sitä onko jonkin kaaren intensiteetti riittävä jotta
> sen voisi oikeasti nähdä. Parempi olisi kyllä samalla ottaa
> mukaan myös ne liian pienet kiteet ja epämuodostuneet kiteet,
> koska nämä ovat kuitenkin vastuussa siitä pilven valkoisesta
> taustasta, eli siis tärkeämpiä kontrastin kannalta. Ongelma
> on lähinnä se, että kyseessä on oikeastaan
> säteilynkulkuongelma, ei sirontaongelma. Eli ei voi noin vain
> laskea yhteen erilaisista kiteistä tai molekyyleistä tulevaa
> sirontaa. Toisaalta jos homman tekisi kerralla kunnolla,
> tulisi samalla ne moninkertaisen sironnan halot
> automaattisesti mukaan! Malli olisi kyllä kovin paljon
> hitaampi kuin tavanomainen halosimulaattori.
>
> Saisikohan Tapen innostumaan tällaisesta?
>
> (olen kyllä pitänyt silmiä auki sopivan säteilynkulkumallin
> osalta, mutta ei ole tullut vielä vastaan. Voi kyllä olla
> että joku on sellaisen jo implementoinut, pitäisi vain rukata
> ne halutunlaiset kiteet sinne sisään.)
>
>
> --
> Timo Nousiainen
> University of Helsinki
> Department of Physical Sciences
> P.O. Box 64
> FIN-00014 University of Helsinki
> Tel: 358-9-19151064
> Fax: 358-9-19150860
>
>
|