1.11.2010 Mikko Suominen Yleistä MTJ:stäToimintaperiaateUrsan matematiikka- ja tietotekniikkajaoston tarkoitus on toimia tähtitieteellistä tietotekniikkaa ja laskentaa harrastavien yhdyssiteenä sekä välittää alan harrastajien asiantuntemusta laajempien harrastajapiirien tietoisuuteen. Jaosto käsittelee tietotekniikkaa laajalla näkökulmalla. HistoriaaUrsaan perustettiin matematiikkajaosto lokakuussa 1981. Jaoston vetäjäksi ryhtyi Juha Koskivaara. Tähtitieteelliset ohjelmat, joskin pääasissa ohjelmoitaville laskimille, olivat jaoston toimialaa jo tuolloin. Jaoston toiminta lienee ollut melko passiivista, sillä jo vuonna 1983 kuuluisan Kintulammen seminaarin jälkeen jaoston nimi muuttui muotoon "Matematiikka ja mikrotietokoneet" ja vetäjäksi ryhtyi Kari Laihia. Karin vetäjäkaudella aloitetiin Mikrotietokonepäivien nimellä kulkenut tapahtuma tietokoneita ja tähtitiedettä harrastaville. Ensimmäinen näistä oli 25.2.1984 Tampereella. Samana vuonna perustettiin myös Ursan ohjelmarekisteri, jota on hoitanut koko ajan Matti Suhonen. Mikrotietokonepäivä muuttui jo vuonna 1986 "Tietokonepäiväksi" Helsingin tietokonepäivästä vuonna 1986 ilmestyi Ursa Minorin erikoisnumero, "Mikrospecial". Laihian Karin kuuden vuoden vetäjäjakson jälkeen vuosina 1989-91 Timo Kinnunen veti jaostoa matalalla profiililla. Vuonna 1989 aloitettiin Ursan postilaatikkotoiminta. Mizar-boxi mullisti ohjelmarekisterin pidon parin vuoden sisällä sen perustamisesta. Uusien julkis- ja sharewareohjelmien määrä kasvoi räjähdysmäisesti ja Mizarista tuli ohjelmarekisterin ensisijainen säilytyspaikka. Ohjelmien keräilyssä auttoivat monet Mizarin käyttäjistä. Veikko Mäkelä, Leo Wikholm ja Matti Suhonen tekivät työn ohjelmien jakelukelpoisiksi työstämisessä ja luetteloinnissa sekä luokittelussa. Muutamaa vuotta myöhemmin ohjelmarekisteristä alettiin pitää kopiota myös FUNETin ftp.funet.fi-palvelimella Internetissä. Timo Kinnusen jälkeen vuoden 1992 alusta otti Kari Kuure jaoston hoitaakseen. Ursa Minoriin ilmestyi muutama artikkeli vuodessa ja useimpina vuosina pidettiin jaostokokous Cygnuksella. Tietokonepäivä laajeni 1990-luvulla Laitepäiväksi, kun tietotekniikan rinnalle tulivat havaintovälineet ja valokuvaus. Nämä ottivat yhä merkittävämmän osan päivien tarjonnasta. Vuonna 1994 jaoston nimi muutettiin muotoon "Matematiikka ja tietotekniikka" vastaamaan paremmin harrastuksen nykytilaa. Olivathan myös tietoverkot ja sähköinen viestintä nousemassa vahvaan asemaan tähtiharrastuksessa. Vuonna 1996 alkoi jaosto olla melko hiljaisessa olotilassa ja Veikko Mäkelä päätti ottaa jaoston hoidettavakseen. Jaosto eli edelleen matalalla profiililla, joskin jokaisessa Ursa Minorissa on ollut joku juttu ja Cygnuksilla on pidetty säännöllisesti ohjelmaa. Säännölliset laitepäivät loppuivat myös näihin aikoihin, mutta Hollolassa vuonna 1998 järjestettyihin Laitepäiviin jaosto osallistui. 2003 Markku Leino otti jaoston vedettäväkseen ja keskittyi etenkin matemaattiseen puoleen toiminnassa. Cygnuksella rakennettiin esimerkiksi aurinkokello. Jaoston toiminta painottui voimakkaasti Laitepäiville ja Cygnuksille. Vuodesta 2006 lähtien jaoston vetäjänä toiminut Mikko Suominen on painottanut jaoston toiminnassa vapaasti saatavilla olevien tähtitieteellisten tietokoneohjelmien esittelyä ja käyttöä. Jaoston vetäjät kautta aikain
|