Yökuvaus, jalusta ja seurantalaitteisto

Kuvattaessa yöllä valotusajat pitenevät ja käytännössä aina tarvitaan jalusta kameran tukena.

Tällöin kamerassa on oltava standardin mukainen jalustakierre, mitä halvimmissa kompaktikameroissa ei välttämättä ole. Lisäksi kamerassa on oltava mahdollisuus käsisäätöihin ja valotusaikoja ainakin 15-60 sekuntiin asti. Erittäin suuri etu on, jos kamerassa on aikavalotus eli B-valotusaika ("Bulb"), jolloin kamera valottaa ccd-kennoa niin pitkään kuin laukaisinta painetaan.

Koska tärähtämisen vaara pitkillä valotusajoilla on suuri, kamerassa olisi oltava lankalaukaisin tai mahdollisuus tietokoneohjaukseen. Jälkimmäisessä tapauksessa kameraa kauko-ohjataan esim. salkkumikrolla. Suurten taivaanilmiöiden, kuten revontulien kuvaamisessa, on hyötyä laajakulmasta. Valitettavan monista ns. pokkarikameroista puuttuu jokin näistä yökuvauksessa vaadittavista ominaisuuksista.

Mitä kompaktikameralla ja kiinteällä jalustalla, jossa ei ole seurantalaitteistoa, sitten voi kuvata yöllä? Käytännössä kyseeseen tulevat kameran optiikasta riippuen kirkkaimmat taivaan ilmiöt, kuten Kuu, muutamat planeetat sekä revontulet ja toisinaan kirkastuvat komeetat. Tällainen oli vuonna 2002 Ikeya-Zhang -komeetta. Samoin Kuun ja planeettojen kohtaamiset ovat kuvattavissa tällaisilla laitteilla. Raja tulee vastaan hieman optiikasta riippuen noin 20-30 sekunnin kohdalla. Maapallon pyörimisliike on nimittäin niin nopea, että normaaliobjektiivilla tähdet alkavat tämän jälkeen muuttua pisteistä viiruiksi.

Esimerkiksi yllä oleva revontulikuva on otettu 30 sekunnin valotusajalla. Keskellä näkyvät tähdet Castor, Pollux ja Saturnus ovat vielä nipin napin pistemäisiä, mutta jo 45 sekunnin valotuksella ne muuttuisivat viiruiksi. Suurennusta lisättäessä aika lyhenee ja esim. 135-millisellä teleobjektiivilla kohteet pysyvät kiinteällä jalustalla pistemäisinä vain muutaman sekunnin. Seuraavista linkeistä näkee mitä hyvällä kiinteällä jalustalla ja kompaktikameralla voi saada aikaan:

Mitä tehdä, kun halutaan kuvata vielä himmeämpiä kohteita? Tarvitaan kaksi asiaa: kamerassa on oltava mahdollisimman pitkiä valotusaikoja, mieluiten B eli aikavalotus ja lisäksi käytettävissä on oltava jalusta, jossa on maapallon pyörimisliikkeen kumoava kellokoneisto eli seurantalaite. Tällainen on vähänkin parempien kaukoputkien jalustoissa.

Useimmissa digitaalisissa kompaktikameroissa ei ole kovin pitkiä valotusaikoja. Tavallisimmin päästään 15-30 sekunnin aikoihin, jolloin monet taivaan kohteet jäävät kuvaamatta. On kuitenkin eräitä kompaktikameroita, joissa on tähtikuvauksessa lähes välttämätön B-valotusaika. Näitä ovat mm. Olympus Camedia C-5050, C-5060, Olympus C-8080WZ, Casio QV-5700 sekä Casio Exilim EX-P600, Fujifilm FinePix S602 Zoom, Nikon CoolPix 880, 950, 990, 995, 4500, 5000 ja 5700. Eräissä Canonin ja Minoltan malleissa on samoin B-aika tai ainakin 60 sekunnin aika. Muutamat kamerat vaativat aikavalotukseen kaukolaukaisimen tai tietokoneohjauksen. Tarkempia tietoja alati muuttuvista kameroista sekä niiden lisälaitteista ja soveltuvuudesta tähtivalokuvaukseen on mm. Astronetin valokuvaussivuilla ja foorumissa.

Varmin valinta tähtivalokuvauskameraksi on digitaalinen järjestelmäkamera. Siinä on kaikki tarvittavat käsisäädöt sekä vakiona B-valotusaika.

Kiinnittämällä B-valotusajalla varustettu kamera seurantalaitteiston ohjaaman kaukoputken päälle "reppuselkään" tai erilliseen kamerapidikkeeseen päästään kuvaamaan jo huomattavan himmeitä syvän taivaan kohteita - edellyttäen, että seurannan tarkkuus on riittävä.

Seurantalaitteiston tarkkuutta voi kokeilla vanhalla filmijärjestelmäkameralla, joka kiinnitetään 50-135 mm objektiivin kera kaukoputken päälle eli "reppuselkään" hihnoilla tai puristimella tai erilliseen kamerapidikkeeseen, jollainen on monien kaukoputkien jalustoissa valmiina. Koekuvauksen tulos on hyvä, jos tähdet pysyvät pistemäisinä 50-135 mm optiikalla 3-15 minuuttia. Näin tarttuvat filmille hyvinkin himmeät kohteet, kuten Pohjois-Amerikka-sumu NGC7000, Andromedan M31 ja Orionin M42, tai kirkkaimmat komeetat.

Kimmo Hytin sivut - mm. kuvia kaukoputkijalustaan kiinnitetyllä järjestelmäkameralla sekä tietoa jalustasta ja seurannasta.
Norjalaisen Carsten Arnholmin sivut, joilla mm. tietoa jalustasta ja seurannasta.

Mentäessä vielä pitemmälle tähtikuvauksessa huomataan nopeasti, että kameroiden oman optiikan valovoima ei riitä erittäin himmeiden kohteiden kuvaamiseen. Samoin pienten ja kaukaisten kohteiden kuvaamiseen tarvitaan usein voimakasta suurennusta, jolloin kameran oman optiikan suorituskyky loppuu kesken.

Tällöin mahdollisuudeksi jää kameran liittäminen kaukoputkeen siten, että kaukoputken suurta pääpeiliä ja tai -linssiä käytetään kameran varsinaisena objektiivina.