Ursan syyskokouksessa 15.11. koettiin pieni episodi, kun harrastajat äänestivät Ursan seuraavaksi puheenjohtajaksi aktiiviharrastajan, Jorma Kosken, tutkijapiireistä ehdotetun kanditaatin Hannu Koskisen sijaan. Myös muissa valinnoissa käytiin tiivistä äänestystä. Jotkut ymmärsivät nämä kapinoinniksi, toiset katsoivat asian yhdistysdemokratian riemuvoitoksi. Vaan kummin oli?
On todennäköistä, että syyskokouksessa esitetyistä ja jo ennen sitäkin käydyistä puheenvuoroista jotkut pahoittivat mielensä. Etukäteis- ja jälkipyykkiä käytiin aika paljon mm. Astronetin keskustelufoorumilla. Toiminta yhdistyksen kokouksessa jäsenyyksien tarkastamisineen ja äänestämisineen meni kuitenkin täysin sääntöjen mukaan. Ja hyvä niin.
Nimitysvaliokunta, kaiken pahan alkuko?
Ehkä ongelman keskeisin ydin on ollut Ursan nimitysvaliokunta, joka tuottanut joissain harrastajapiireissä suurtakin närkästystä. Sen on katsottu rajoittavan jäsenistön vapaata mahdollisuutta vaikuttaa Ursan hallituksen henkilövalintoihin. Selvästi korostui puolin ja toisin se ymmärrykseen puute, että Ursan nimitysvaliokunnan tehtävä on tuottaa vain yksi ehdotus hallitukseen valittaviksi jäseniksi. Yhdistysdemokratia ja Ursan säännötkin edellyttävät, että valinnat tekee Ursan syyskokous, ei Ursan hallitus tai Ursan nimitysvaliokunta.
Jotenkin liikkeellä tuntuu olleen liiankin kanssa käsitys, että nimitysvaliokunta kerää ehdotukset jäsenten puolesta ja pohtii mielessään sopivan esityksen ja se vain nuijitaan syyskokouksessa pöytään. Kukaan ei suorasanaisesti näin ole sanonut, mutta sen suuntaista saattoi hiukan rivien välistä ymmärtää.
Ursan nimitysvaliokunta perustettiin pari vuotta sitten välttämään se tilanne, että syyskokoukseen tultaessa kukaan ei olisi ollenkaan miettinyt hallitukseen valittavia henkilöitä ja valintoja ryhdyttäisiin pohtimaan vasta kokouksessa. Tällöin saatetaan valita hallitukseen helposti satunnaisia henkilöitä, joista ei tiedetä paljoakaan ja valinnat saattavat olla täysin vääriä, jopa hiukan turmiollisia yhdistykselle.
Nimitysvaliokunta ei ole huono ajatus. Kun se toimii niin, kuin sen on alunperin ajateltu toimivan, se tuo henkilökanditaatit hyvin näkyville jo ennen kokousta, eikä jäsenten valinta tunnu niin salamyhkäiseltä kuin se monina aiempina vuosina on tuntunut. Puheenjohtaja Markku Poutanen toi myös esiin varteenotettavan näkökannan, että valiokunta saattaa palvella niitä, jotka eivät voi itse tulla Helsingin ulkopuolelta kokoukseen tekemään omia ehdotuksiaan.
Ehkä ongelmallisinta valiokunnan työskentelyssä on kuitenkin ollut se, että alunperin kaivattua läpinäkyvyyttä ei ole sen työssä ollut tarpeeksi. Suurimmat puutteet ovat olleet tiedotuksessa, joka ei ole ollut tarpeeksi näkyvää. Monia erilaisia viestintäkanavia olisi ollut käytettävissä. Toinen ongelma ovat olleet aikataulut. Ehdokaskyselyjä ja valintaprosessia olisi syytä hiukan aikaistaa nykyisestä.
Jo loppupeleissä olisi edelleenkin syytä muistaa, että tehty ehdotus on vain yksi muiden joukossa.
Toteutuuko demokratia?
Kun jäseniä valitaan Ursan hallitukseen syyskokouksessa tulevaksi kolmivuotiskaudeksi, paikalla olevilla jäsenillä on oikeus, voisi jopa sanoa velvollisuus, vaikuttaa tehtäviin valintoihin. Hän saa ehdottaa mielestään pätevää henkilöä Ursan hallitukseen, jos tämä on antanut suostumuksensa. Ehdotus on yhtä pätevä kuin Ursan hallituksen asettaman nimitysvaliokunnankin ehdotus.
Voidaan toki keskustella, painaako arvovaltaisen nimitysvaliokunnan ehdotus vaakakupissa enemmän kuin jonkun satunnaisen kokousedustajan tekemä. Ainakin tähän mennessä jäsenistön arvostelukyky on tuntunut riittävän punnitsemaan vaihtoehtoja tasa-arvoisesti.
Syyskokousta edeltävässä keskustelussa moitittiin, että Ursan hallituksen on valinnut ”suppea 10-15 hengen järjestöharrastajien ja tiedemiesten joukko”. Tämä virheellinen käsitys. Hallituksen jäsenet on kyllä valinnut ne jäsenet, jotka ovat vaivautuneet paikalle osallistumaan syyskokoukseen. Jos jotakuta valinnat harmittavat, niin kyllä syy on pikemminkin poisjääneissä kuin paikalla olleissa jäsenissä.
On totta, että aikaisempina vuosina monet ehdotukset ovat tulleet Ursan hallituksen jäseniltä tai aktiiviharrastajilta. Heilläkin on toki jäseninä ollut oikeus ehdotuksiin. Mutta ei ole ollut harvinaista, että muiltakin kokouksen osanottajilta on tullut ehdotuksia ja jotkut niistä ovat menneetkin läpi.
Kuka kelpaa hallitukseen?
Voidaan yhdistyslakiin vedoten sanoa, kuka kelpaa Ursan hallitukseen, mutta se ei ole sama asia, kuka on hyvä sen jäseneksi. Ursa ei ole mikään Taka-Hikiän perunanviljelijöiden pikkuyhdistys (vaikka varmaan sielläkin nykyisenä EU-tukijaisten aika tarvitaan huomattavaa pätevyyttä), vaan yli 12 000 jäsenen yhdistys, joka julkaisee merkittävää alan aikakauslehteä ja jolla on kohtuullisen laajaa julkaisu- ja liiketoimintaa. Ei siis ole aivan yhdentekevää, ketä yhdistyksen hallituksessa on tekemässä päätöksiä. On jo pelkästään niiden yli 12 000:n etu, että johtokunta saa hyviä jäseniä. Hallituksella on toki myös käytännön asioissa tukenaan palkattuja toimihenkilöitä.
Sillä ei ole merkitystä, ovatko henkilöt muodollisesti ’harrastajia’ tai ’tutkijoita’, kunhan hallituksen jäsenilla on riittävän laaja näkemys yhdistyksesta ja sen sääntöjen mukaisista toimintatavoitteista. On hyvä, että jäsenet edustavat riittävän laajasti erilaisia sidosryhmiä, niin yhdistyksen sisältä kuin vähän sen ulkopuoleltakin. Myös niin, että he toimivat aidosti sidosryhmiensä ei vain itsensä edustajina.
Kokemus ja tietämys Ursasta on tärkeä ominaisuus. Muutama ulkopuolinenkaan näkökulma ei ole pahitteeksi, mutta kohtuudella. Ei ole mitään mieltä valita hallitus täyteen ummikkoja, joilla menee helposti puoli hallituskautta asioiden opetteluun, vaikka he muuten olisivat hyvinkin päteviä henkilöitä. Avarakatseiset kokeneet henkilöt eivät aiheuta vaaraa ’sisäsiittoisuudesta’, toisin kuin eräässä syyskokouksen puheenvuorossa pelättiin.
Onnea työlle
Ursa sai syyskokouksessa puheenjohtajasta lähtien monta hyvää jäsentä ja varajäsentä. Sopii toivoa heille kaikkea hyvää työssään. Ehkäpä tästä episodista on evästystä tulevia päätöksiä ajatellen. Selvästikin tarvitaan ainakin jonkunlaista yhtenäisyys- ja yhteisöllisyysohjelmaa.