Viime aikoina on verkkokeskustelussa paikoin asetettu ilmakehän valoilmiöiden kuuluminen tähtiharrastukseen kyseenalaiseksi. Se, että ylipäätään joku katsoo voivansa arvioida, mikä on ainoaa oikeaa harrastusta, on pelottava ilmiö, jota ei toivoisi suomalaisessa tähtiharrastuksessa nähtävän.
Pois kapeakatseisuudesta
Ilmeisesti Tähdet ja avaruus -lehden kesänumeron sisällöstä tällä kertaa liikkeelle lähtenyt keskustelu ilmakehän ilmiöiden kuulumisesta tähtiharrastuksen laajaan piiriin ei ole uusi asia. Tätä on käyty ajoittain 1980-luvulta lähtien. Joka kerta on kuitenkin päädytty väitteen olevan hyvin kapea-alainen näkökulma, joka ei edusta suuren harrastajajoukon mielipiteitä.
Jo ylipäätään se, että joku pyrkii tiukasti määrittelemään, mikä on oikeaa harrastusta ja mitä saisi esitellä julkaisukanavilla, on jotenkin pelottava ajatus. Mielestäni ainoa asia, joka ei kuulu suomalaiseen tähtiharrastukseen, on kapeakatseisuus ja nurkkakuntaisuus. Siitä ei ole meille mitään hyötyä, päinvastoin tuollainen näkökulma vahingoittaa kuvaa kiinnostavasta ja avarakatseisesta harrastuksestamme.
Onko edes puhdasoppisuutta?
Jos tarkastelemme ilmakehäharrastusta, niin tiukasti katsoen se ei olekaan tähtitiedettä eli astronomiaa, vaan meteorologiaa, geotieteitä tai optiikkaa. Mutta raja tähtitieteen ja lähitieteiden harrastuksen välillä on yhtä epämääräinen kuin maapallomme ilmakehän yläraja. Puhdasoppisen tulkinnan mukaan pitäisi revontulet, tähdenlennot ja tekokuutkin rajata pois tähtiharrastuksesta. Ja siltikin niitä on totuttu vuosikymmeniä pitämään osana tähtitieteen harrastamista. Kaukoputkien ja optiikan valmistusta tai avaruusteknologiaa voitaisiin yhtä hyvin pitää insinööritieteinä ja teknologiaharrastuksena, sillä vasta laitteilla tehtävä tutkimus kuuluu tähtitieteeseen. En ole kuitenkaan kuullut kenenkään esittävän näiden rajaamista tähtiharrastuksesta.
Ei uusi, ei vain suomalainen
Ilmakehän valoilmiöiden harrastaminen Ursan piirissä ei ole uutta. Revontulia ja meteoreita lienee harrastettu yhtä kauan kuin yhdistys on ollut olemassa. Valaisevat yöpilvet, haloilmiöt ja monet muut ilmakehäoptiikan ilmiöt ovat olleet mukana 1970-luvulta, ajalta jolloin muutenkin luotiin pohjaa nykyisen kaltaiselle monialaiselle aktiiviharrastukselle Ursassa.
Valoilmiöt osana tähtitieteen harrastusta eivät ole myöskään vain suomalainen ilmiö. Vahvimmin tämä on löydettävissä Hollannista, jopa vietynä Suomeakin pitemmälle. Sikäläinen yhdistys ja sen Zenit-lehti esittelee myös puhdasta meteorologiaa siinä määrin, että se saisi ahdasmielisimmät puritaariharrastajat voimaan pahoin. Yhtälailla ilmakehän valoilmiöitä harrastavia amatööritähtitieteilijöitä löytyy Saksasta, Englannista ja Yhdysvalloista. Jopa tunnettu tähtitieteen aikakauslehti Sky and Telescope ottaa esille ilmakehäoptiikan aihepiirejä aika ajoin.
Ursalaisten pitäisi myös olla ylpeitä siitä, että meillä harrastetaan myös ilmakehän ilmiöitä. Suomalaisilla – ursalaisilla – valoilmiöharrastajilla on hyvä maine maailmalla. Kansainväliset meriitit on sen verran kovaa kaliiberia, että harvalla muulla harrastuksen alueella on päästy vastaavaan.
Luonnollinen osa harrastusta
Ilmakehän valoilmiöt ovat luonnollinen jatke taivasta tarkkailevien harrastajien repertuaariin. Luultavasti taivasta aktiivisesti seurailevat tähtitieteen harrastajat ovat ensimmäisenä tutkineet useita ympäröivän ilmakehämme kauniita valoilmiöitä. Valoilmiöt myös laajentavat tähtiharrastajan mahdollisuuksia maassa, jossa pahimmillaan yli neljäsosa vuodesta on liian valoisaa tähtitaivaan ilmiöiden tutkimiseen.
Ero tähtiavaruuden ja ilmakehän valoilmiöiden havaitsemisessa on merkityksetön. Ilmiöiden tarkkailu on pitkälle samoja kriteerejä noudattavaa, oli erikoisala mikä tahansa, välineet ja menetelmät voivat ehkä hiukan erota toisistaan.
Useimmiten valoilmiöharrastajat ovat myös monialaisesti tähtiharrastuksesta kiinnostuneita Ursan jäseniä. Ilmakehäpuolella lienee yhtä pieni joukko puhtaasti omaan alaansa spesialisoituneita erikoisharrastajia kuin vaikkapa syvän taivaan havaitsijoissa.
Hyödyttääkö harrastuksen rajaaminen?
Mitä sillä voitetaan, että kavennamme näkökulmaamme? Vaikka rajoittaisimme tähtiharrastuksen vain ulkoavaruuden ilmiöihin, harrastus tuskin saisi sen enempää resursseja kuin nytkään. Luultavasti vaikutus olisi jopa päinvastainen.
Koska tähän saakka valtaosa meistä on katsellut, ollut jopa kiinnostunut, sekä lähiympäristömme kuin kaukaisen avaruuden kohteista, on tähtiharrastuksen piiriin ollut helppo tulla ja nauttia ympäristömme tarjoamista kauniista ja kiinnostavista ilmiöistä ja kohteista. Tällainen laaja-alaisuus on hyvä painoarvo pyrkiessämme välttymään fakki-idiotismin ja sisäpiirisyyden maineelta.
Erikoisalasta riippumatta aktiiviseen harrastukseen, oli se sitten taivaan kohteiden puhdasta ihailua omin silmin tai tiukkaa ja järjestelmällistä ilmiöiden muistiin merkitsemistä ja raportointia, kohdistuu myös toisenlaisia paineita. On näkemyksiä, joiden mielestä Ursan pitäisi olla tieteellinen yhdistys. Jo pelkästään näiden paineiden vuoksi harrastajien pitäisi pyrkiä esiintymään yhtenäisesti ja osoittamaan tähtiharrastuksen moninaisuus arvokkaana asiana.
Arvostus tärkeää
On hyvin ymmärrettävää, että jotkut haluavat erikoistua tiettyyn harrastuksen alueeseen. Spesialisteja on varmaan lähes jokaisessa harrastuksessa. He ja monialaharrastajat ovat yhtä arvokkaita tähtiharrastukselle, kunhan avoin mieli säilytetään. Se, että keskittyy tai on kiinnostunut vain tietystä osa-alueesta, ei saisi tarkoittaa että väheksyy tai hyljeksii muita harrastuksen aloja. Vaikka muut alat eivät kiinnostaisikaan, niitä voi silti arvostaa.
Nyt ja tulevaisuudessakin jokaisen vähänkin harrastustaan arvokkaana pitävän tulisi tehdä työtä kapea-alaisuuteen suuntautuvan mielipideilmaston hälventämiseksi. Vain niin turvaamme ilmapiirin, jossa mukava on harrastaa ja tuntea kuuluvansa yhteisöön.