Havaitsemisesta

    Haloja ja asteroidia

    Alkuviikon isot uutiset ovat olleet Marko Mikkilän Kernin kaari -kuvat sekä lähiasteroidi 2007 TU24. Kern oli kuvattu alunperin marraskuussa, mutta nyt oli asian maailmanjulkistus. Asteroidi taas pääsi julkisuuteen ulkomaisen uutistoimiston välityksellä.

    Vihdoin Tuttlekin

    (8P/Tuttle 4.1.08, piirros: Veikko Mäkelä) Vihdoin tuli selkeää ja pääsin kokeilemaan Tuttlen havainnointia. Jo edellisenä yönä selkeni puolenyön tienoilla, mutta komeetta oli ehtinyt jo lännen puolelle aika lähelle naapuritalon katonrajaa.

    Lisää helmiäisiä

    (Helmiäispilvet 22.12.07, kuva: Veikko Mäkelä) Lähdin lauantaiaamuna bussilla maalle joulun viettoon. Muutaman päivän helmiäisputki sai jatkoa, eikä tämänkertaiset helmiäiset olleet mitenkään epävarmoja.

    Helmiäisten aika taas käsillä

    (Helmiäisiä 21.12.2007, kuva: Veikko Mäkelä) Eilen alkoi kuulu jo merkkejä helmiäsipilvistä ja illalla niitä näkyikin, samoin tänä iltana. Jännä juttu, että kun asia mainittiin ensimmäistä kertaa ilamkehälista, paljaistui etät pohjoisessa helmiäisiä oli nähty jo muutamina päivinä aiemmin.

    Komeetta 17P/Holmes – kummallinen ilmestys

    (Komeetta 17P/Holmes kiikarilla 1. ja 2.11., piirrokset: Veikko Mäkelä) Pääsin vihdoin itsekin katselemaan komeettaa ja jopa kahtena iltana peräkkäin. On vallan erikoisen näköinen ilmestys ja näkyi paljain silminkin, mikä sai minut ja Kari Kalervon pohtimaan, mitäs komeettoja tässä onkaan viime aikoina näkynyt paljain silmin. Holmesia on kentällä havaittu niin paljon, …