Tähdet 2008 painoon
Olen viikonlopun Itä-Suomen keikan jälkeen vääntänyt pari iltaa vuosikirjaa painokuntoon. PDF:ien saamiseksi piti tehdä melkoisesti hommia, ennen kuin systeemit alkoivat toimia.
Olen viikonlopun Itä-Suomen keikan jälkeen vääntänyt pari iltaa vuosikirjaa painokuntoon. PDF:ien saamiseksi piti tehdä melkoisesti hommia, ennen kuin systeemit alkoivat toimia.
Torniverkon CCD-fotometriakurssi oli oikein onnistunut. Oksasen Arto oli valmistellut kurssin hyvin ja on ihan pätevä opettaja. Tärkeintä oli, että päästiin harjoittelemaan tekemistä.
Lähdin viikonlopuksi havaintotorniverkossa organisoimallemme CCD-fotometriakurssille. Matka kulki Haukan Harri kyydissä Varkauteen ja sieltä tänne Hankasalmelle. Eilen illalla menimme havaitsemaan Härkämäelle.
Viimeinen viikko on tullut väännettyä vuosikirjan kanssa. Tarkastuksia ja korjauksien vientiä taittoon ja taas tarkistuksia. On kyllä käsittämätöntä, miten paljon virheitä voi työhön päästäkin.
Odottelin alkuviikosta ukkosia jo tiistain ja keskiviikon väliselle yölle, mutta varsinainen murina tulikin harmittavasti työpäivän aikaan keskiviikkoaamupäivällä.
Tänään iltapäivällä tuli se kauan odotettu viesti Sarimaan Markulta Ursasta, että Tähtitaivas paljain jaloin, .. eikun silmin, on juuri tullut toimistolle. Hetki on eräällä tavalla pitkän projektin täyttymys.
(Yöukkonen 14/15.8.2007, kuva: Veikko Mäkelä) Tiistaina päivällä meni yksi ukkonen vähän sivuitse töiden takia, onneksi seuraavana yönä riitti välkettä ja jytinää ihan kunnolla myrskyspotterillekin.
Ollaan tässä pienellä aktiiviporukalla pohdittu tiivimpää keskinäistä yhteydenpitoa pääkaupunkiseudulla. Havaintotoimintaa, retkiä, yhdessäoloa ja sellaista. Onhan täällä ollut aika ajoin vastaanlaista toimintaa, mutta luonnostaan Ursa ei yhdistyksenä ole oikein pystynyt tarjoamaan sellaista, johon monet seudulle muuttaneet paikallisyhdistysaktiivit ovat tottuneet.
Niin siinä sitten kävi, että koko lauantai oli ollut selkeä ja Aurinko porottanut kuumana. Vielä hämärän aikaankin oli selkeää muutamia satunnaisia pilviä lukuunottamatta. Olin jo viritellyt havaintokellon ja makuualustan valmiiksi havaintotasanteelle ja menin odottaessani kirjoittamaan edellistä blogiviestiäni. Tullessani ulos osan taivasta peitti puolipaksu pilvimatto.
(Näkökulma tornien välistä, kuva: Veikko Mäkelä) Tultiin eilen Tähtikalliolle Katavan Janin ja Haukan Harrin kanssa. Tarkoituksena oli bongailla perseidejä ja muutenkin havaita. Tänään päivällä tuli vähän tehtyä ruumillistakin talkootyötä.