Veikko Mäkelä

    Kurssimoniste valmiiksi

    Aika tiukalle meni tähtitaivaskurssin uuden monisteen kanssa. Maanantaina piti valmistua, mutta täytyi vielä tehdä töitä tänään keskiviikkona.

    TV-ohjelmia

    TV muisti tähtiharrastajaa tällä viikolla hyvin. Hassu juttu, että lähes yhtä aikaa tuli kolmelle eri postilistalle muistutus kolmesta eri TV-ohjelmasta.

    Meteoritapaamisessa

    Tuli oltua viikonloppuna meteorijaoston perinteisessä syystapaamisessa eli järjestyksessään syksyn toisissa jaostopippaloissa. Viikonloppu meni suht leppoisissa ja rennoissa tunnelmissa, vaikka sain lauantaina, jälleen kerran Tähtikallio-tilaisuudessa, jonkun pöpön, joka yritti iskeä, ja että tällä kerralla en päässyt kunnon havaintoihin käsiksi.

    Kurssimonistetta

    Tähtitaivas paljain silmin -kirjan ilmestyttyä olemme Mannerin Ollin eräällä lailla uudessa tilanteessa Tähtitaivas-kurssien kanssa. Nyt meillä on tarjota kurssiaineisto kirjan muodossa, jossa on vielä paljon enemmän kuin kuudessa tunnissa ehdimme kertoa. Silti emme ajatelleet, että kurssilla harrastettaisiin pakkomyyntiä, vaan edelleenkin hintaan sisältyvänä materiaalina on pieni moniste.

    Vuosikirjakin ilmestyi

    Tähdet-vuosikirjakin putkahti painosta, juuri sopivasti ennen Turun kirjamessuja. Ihan onnistuneelta tuo näytti, vaikka täytyy myöntää että SOHO-luotaimen UV-kuva kannessa tuo pikemmin mieleen Maailmankaikkeus-vuosikirjan. Mutta se kuuluu asiaan, onhan kirjan teemana Aurinko ja avaruussää.

    Tähdet ja avaruus oikoluvussa

    Tähdet ja avaruuden teko näyttää taas olevan siinä vaiheessa, että minulle tarjottiin luettavaa oikolukunipun muodossa. Kävin noutamassa printtejä sunnuntai-iltana, kun tulin jo varsin ajoissa maalta Helsingiin. Eilen tiistana vietin muutaman tunnin toimituksen tiloissa tonkien virheitä taittovedoksista.

    Tähtitieteen opiskeluakin

    Blogiin kirjoitteluni uhkaa pelottavasti hyytyä. Kaikenlaista toimintaa on niin paljon koko ajan menossa, ettei ehdi paneutua Tähtiviisariin runoilemiseen. No, tässä on myös yksi syy, minkä vuoksi tähtitieteen opintoni jauhavat paikallaan. Nyt kuitenkin tempaisin vähän eteenpäin tutkielman teossa. Toivottavasti tämä ei jäänyt hetkelliseksi heikkouden puuskaksi.

    Kuu kumotti kirkkaana

    Olen ollut tämän viikon työkykyä ylläpitävällä kuntoutuskurssilla Punkaharjulla ja tähtien harrastaminen on jäänyt aika vähiin. Otin kyllä kiikarin mukaan, jotta voisin kokeilla, onko täällä pimeää taivasta katsella. Olin tietenkin unohtanut täysikuun.

    DS-tapaaminen ohi

    En ehtinyt heti kirjoitella DS-tapaamisen lopusta, kun kotiin Helsinkiin palattuni piti lähteä melkein heti eteenpäin Itä-Suomeen. Yleisesti ottaen tapahtuma sujui kuitenkin aika mukavasti.

    DS-tapaaminen

    (Vesa Kankare esitelmöi, kuva: Veikko Mäkelä) Tulin viikonlopuksi Tähtikalliolle deep sky -tapaamiseen. Kyyti ratkesi vasta torstai-iltana, mutta pääsinpä kuitenkin. Ensimmäinen ilta oli osittain selkeä.