(Kuva: Veikko Mäkelä)
Viikonloppu meni Kirkkonummen komeetan talvileirillä. Perjantai-illan lumimyräkkä vaihtui mitä kauneimmaksi talvipäiväksi lauantaina ja sunnuntaina. Viikonloppuun mahtui esityksiä, raketinlennätystä, havaitsemista, saunomista ja tuttavien tapaamista. Saldoksi jäi melko rento ja mukava fiilis.
Perjantain rahtautuminen kiireellä töistä kotiin pakkaamaan ja kaupan kautta junalle tavaroita julkisissa kulkuneuvoissa raahaten oli aika koettelemus. Kirkkonummen Tolsan seisakkeelle saapuessamme Kukan kanssa vastassa oli melkoinen lumimyräkkä. Sieltä kuitenkin selvittiin Kai Wikstedtin kyydissä Porkkalan Lillskanskogiin.
Perjantai-iltana ei ollut toivoakaan muusta kuin lumitähtien havaitsemisesta, joten ilta meni oleiluun ja saunassa käyntiin.
Esitelmöintiä
Minulle oli varattu ensimmäinen esitysaika, aamulla klo 10-12. Näytti aluksi siltä, ettei väkeä tuohon aikaan kauheasti paikalle ehtisi. Sanoinkin, että aloitan mielelläni vasta vartin yli, josko muutama lisäkorvapari ehtisi vielä paikalle. Tietyllä tavalla hyvin pienelle porukalle on tylsä puhua, vaikka siitä en nyt tällä kertaa kauheasti paineita ottanutkaan. Lopulta kuulijakunta oli kuitenkin kohtuullinen.
En tiedä, miten kiinnostavan esityksen pystyin leiriläisille pitämään, kun esitelmän alkuperäinen kuulijajoukko oli aiemmilla kerroilla ollut hyvin spesialisoitunut. No, herätti tarinani sentään hiukan kysymyksiä ja keskustelua.
Raketteja
Polluxin porukat olivat taas pitkästä aikaa paikalla kertomassa pienoisraketeista ja pitämässä lennätysnäytöstä. Jäälle ei ollut ihmisillä menemistä, vaikka pilkkijöitä sinne olikin jo ilmestynyt 🙂 Aluksi ajatuksena oli, että teekkarit rohkeina miehinä menisivät jäälle laukaisemaan ja yleisö katsoisi rannasta. Päädyttiin kuitenkin suunnitelma B:hen eli läheiselle peltoaukealle.
Oli hauskan näköistä, kun parikymmenpäinen karavaani eteni metsään tallautuvaa polku-uraa kohti toimintapaikkaa. Oli muuten hyödyllistä olla jälkijoukossa, jolle oli tallautunut jo hyvä polku. Märät ojanpohjat osoittivat, että paljon paikat eivät ennen lumisateita ole ehtineet jäätyä. Ei siis varmaan merenlahdellakaan. Sielläkin oli kuulemma ollut vettä.
Onnistui se lennättely pellollakin, eikä tarvinnut pelätä että alusta pettää. Ainoa ongelma oli että pilkkihaalarini ei suojannut varpaita, joita pitemmän seisoskelun saurauksena alkoi paleltaa. Tässä vaiheessa näytös oli onneksi jo loppumassa.
Polluxin pojat tekijät vajaa kymmenkunta laukaisua. Kaikki meni kohtuullisen hyvin, vaikka puiden yläpuolella tuntuikin olevan kovempi tuuli. Vain yksi raketti päätyi korkean männyn oksille, mutta sekin aikanaan saatiin sieltä ravisteltua alas. Toinen näytti laskeutuvan myös metsään, mutta olikin täsmäohjautunut seuraavan aukion keskelle.
Ks. pari kuva rakettiteemasta kuvagalleriassani.
Syvää taivasta
Heikilän Risto oli tullut kertomaan syvän taivaan havaitsemisesta. Itse asiassa esitys kertoi laajemminkin havaintojenteosta yleensä. Risto esitteli myös havaintorakennuksensa ja puhui muistakin taivaan kohteista.
Esitys oli varmasti innostava ja sitä olikin kuuntelemassa suurin yleisö. Riston jutuissa huokuu pitkä kokemus ja rakkaus taivaan katseluun. Näkee, että asialla on ”puhetyöläinen” (eläkkeellä tosin jo).
Yksi juttu, josta piti mainita Ristolle puheen jälkeen, mutta jäi, oli se, kun hän puhui tähtien väristä, kuinka tähdet vanhetessaan muuttuvat sinertävistä punaisemmiksi. Tämähän on vain osatotuus. Kyllähän osa tähdistä on punaisia ja keltaisia jo synnyttyään, eivätkä koskaan ole sinisiä.
Esitelmän jälkeen vaihdettiin Riston kanssa kuulumisia. Hän kertoi mm. supernovien löytäjä Bob Evansista, joka on hänen Australian tuttujaan.
Tähdenpeittoja
Lauantai-iltana piti olla Plejadien peittyminen Kuun taakse. Jostain syystä kuitenkin illansuussa taivaan peittivät pilvet. Aluksi Kuu näkyi vaivoin pilvien takaa ja ensimmäiset peittymiset jäivät näkemättä. Sitten alkoi pilvikerros oheta ja muutamien kirkkaiden tähtien, kuten Maian ja Taygetan peittymiset nähtiin.
Esiintulot olivat peittymisiä vaikeampia. Peittymiset nimittäin tapahtuivat Kuun pimeän reunan taa, kun tähdet tulivat esiin Kuun valoisalta puolelta. Utupilven vuoksi Electran huomasimme vasta 10 minuuttien sen jälkeen, kun se oli jo pulpahtanut Kuun takaa esiin. Vähän myöhemmin taivas oli seljennyt sen verran, että saatoimme nähdä helposti kirkkaan Maian esiintulon.
